2000-luvun dandyn anatomia
4June 27, 2009 by Ville Raivio
Viimeiset kolme vuotta Dandyism.netin tarjontaa seurattuani, sivuston jäseniin tutustuttuani, suomalaisia dandyjä kohdattuani, satunnaisia havaintoja yhdisteltyäni ja muutoinkin kovasti kontemploituani olen päätynyt kirjaamaan dandyn anatomiaa – ehdottomasti herra Baudelairen esimerkkiä seuraten. Seuraavat luonnehdinnat ovat vain suuntaa-antavia, eivätkä toimi lopullisena määritelmänä. Viime kädessä jokainen dandy on yksilö, mutta joitain yhdistäviä tekijöitä, paremminkin todennäköisyyksiä, voidaan esittää. Teksti on tarkoituksella kärjistetty, sillä liika epämääräisyys vain vesittäisi.
Pukimo Raivion tuotteita
 |  |
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa
Dandyismin henki elää yhä 2000-luvulla, mutta hyvin harvinaisina sammuvan auringon pilkahduksina. Kovin harvaa kiinnostaa vaikeutetun muodon ylläpitäminen puheessa, käytöksessä, pukeutumisessa ja elintavoissaan. Todennäköisesti puolet aikakautemme dandyistä on ns. nukkuvia hahmoja, jotka eivät joko koe dandiyttä identiteetiksi, tai eivät ole tutustuneet ilmiöstä kirjoitettuihin teoksiin. Puolet lienevät löytäneet itsensä Baudelairen, d’Aurevillyn ja Wilden luomien teosten sivuilta. Heillä on ollut aavistus itsestään erilaisina kuin muut, käsitys poikkeuksellisista kauneuskäsityksistään, mutta jotakin on puuttunut. Sitten muutama kytkös, oivallus ja teos ovat sytyttäneet liekin.
2000-luvun dandy on todennäköisimmin lähtöisin keskiluokkaisesta perheestä, sillä juuri tässä taustassa kasvaneisiin dandyismiin liittyvä sosiaalisen nousun käsite vetoaa vahvimmin. Beau Brummellin tarinasta ammentaen voi todeta, että työväen parissa hienosteluun suhtaudutaan karsaasti, kun taas yläluokkaisten harvemmin tarvitsee todistella kenellekään mitään. Jäljelle jää siis keskiluokka, joka on kautta historian imitoinut yläluokan elintapoja ja pyrkinyt todistamaan omaa erinomaisuuttaan joka suuntaan. Aikamme dandy on miltei poikkeuksetta akateemisesti koulutettu, tai hän on vähintään käynyt kurkistamassa korkeakoulujen tarjontaa. Hän on myös valkoihoinen, länsimainen (erityisesti USA:sta, Englannista ja Ranskasta) eikä uskonnollinen. Dandy arvostaa suuresti yleissivistystä, aistinautintoja ja itsensä kehittämistä. Raha ei ole hänelle itseisarvo, vaan väylä intohimojen toteuttamiseen. Kauniin elämän viettäminen tuppaa vaatimaan enemmän tai vähemmän tasaisia tuloja, joten tämä dandy on todennäköisesti joko keskivertoa paremmin palkattu tai itsenäisesti varakas.
Aikamme dandy haluaa olla mahdollisimman itsenäinen – jopa itsepäisyyteen saakka. Tämä pätee niin ihmissuhteisiin, työhön kuin harrasteisiinkin. Hän todennäköisesti jakaa muiden mielipiteet vahvasti kahtia, eikä ole ihmisenä helpoimmasta päästä. Kauneuden käsite on korkeasti arvostettu. Hän satsaa taiteeseen, sisustamiseen, ruokaan tai johonkin muuhun aistimellisia nautintoja tuottavaan. Ei siksi, että hänen täytyisi todistella muille jotakin, vaan siksi että hänen vain täytyy. Tämä dandy on useimmiten poliittisilta arvoiltaan konservatiivinen ja vapaata markkinataloutta kannattava. Konservatiivisuus ulottuu myös tapa- ja kauneuskäsityksiin. Ympäristöasiat puolestaan eivät ole polttavia. Hän asuu miltei poikkeuksetta joko suurkaupungissa, tai sellaisen välittömässä läheisyydessä. Hän on sosiaalisesti kyvykäs, älykäs, sivistynyt ja hurmaava seuramies. Hänen negatiivisia taipumuksiaan siedetään, koska hän osaa taitavasti kompensoida niitä miellyttävillä avuillaan.
2000-luvun dandy voi olla homoseksuaali, mutta valtaosa heistä on heteroita. Oli suuntautuminen kummin päin tahansa, hän on feminiinisistä taipumuksistaan (taiteiden arvostus, käytöstavat, huoliteltu pukeutuminen) huolimatta maskuliinen hahmo, joka halveksii heikkoutta, laiskuutta ja itseaiheutettua alemmuuden tilaa. Alkoholistit, narkomaanit ja syrjäytyneet tuskin saavat sympatiaa osakseen. Todennäköisesti hän on myös enemmän tai vähemmän misantrooppinen, lähinnä äärimmäisen elitismin muodossa: hän sietää inhottavia ihmisiä, kunhan he pysyvät tietyn välimatkan päässä. Ennen kaikkea dandy on – kuten hän vuosisatojen ajan on ollut – hyvin itserakas, omahyväinen, itseriittoinen ja yksilöllinen hahmo. Riippuen katsojasta nämä ominaisuudet voivat olla joko suuria haittoja, tai vain persoonallisia oikkuja. Mikäli dandyllä on lapsia, hän on tiukka isä joka odottaa lasten kasvavan tietyllä tavalla, sillä hirvittävää olisi mikäli heistä kasvaisi idiootteja. Heitä kun on jo riittävästi ympärillä.
Tämän ajan dandyllä on erittäin todennäköisesti auto, johon on panostettu. Hän asuu joko omakotitalossa tai tasokkaassa kerrostalossa, joka sijaitsee erinomaisella paikalla. Toisin kuin olettaa voisi, dandy pukeutuu tasan siten kuin hän haluaa, sillä ennen kaikkea dandyismi on henkistä. Huoliteltu olemus, mielikuvitus ja panostaminen ovat tärkeämmässä asemassa. Dandy on dandy alastomanakin, eikä hän sorru niihin mauttomuuksiin joista muita voi syyttää. Hän voi harrastaa tasan mitä tahansa, mutta rugbyn, painin ja dartsin kaltaiset “baarikansan” lajit ovat hyvin epätodennäköisiä. Mikäli hän on jotain mieltä jostakin, todennäköisesti hän tuntee voimakkaasti eikä voi olla sanomatta tuumiaan ääneen. Diskriminoiva maku on vakio. Kaikkea edellä mainittua säestää tietynlainen vaikeasti määriteltävä arvokkuus tai hienostuneisuus. Kenties on helpompi kutsua sitä karismaksi.
Lopuksi on hyvä vielä mainita, ettei dandyismiä voi määritellä. Jos niin voisi tehdä, kuka tahansa voisi seurata koodistoa ja tulla dandyksi. Todellisuus puolestaan on vallan toinen – ja paljon kiinnostavampi.
Category Dandyismi | Tags:
Lisään tuohon vielä, että olen välillä hyvin ylimielinen tapaus, varsinkin jos minut määrätään paskaduuneihin. Sivarissa jouduin keittelemään virkamiehille kahvia ja laittamaan aamiaispöydän 8:45 mennessä valmiiksi, ja alun pokkuroinnin jälkeen en enää jaksanut edes pahoitella, jos leivät oli tiskissä vasta 8:50 tai jos kofeiiniaddiktit harmaat eminenssit olivat litkineet kahvit loppuun nopeammin, kuin mitä keitin ehti keittää uutta.
Jossain vaiheessa tulin töihin liituraitableiseri ja kauluspaita yllä ja kiroilin, kuinka sottaista hommaa duunini onkaan. Onneksi se on ohi nyt.
Ihan aluksi jouduin jopa olemaan ihan oikean suurkeittiön tiskaajana Lapinjärven sivarikeskuksessa, enkä piitannut “esimieheni” (kokin) raivoamisesta, jos tulin myöhässä (työvuoro alkoi tyyliin kuudelta aamulla) tai jos olin edellisessä iltavuorossa jättänyt umpiväsyneenä jotkut “pakit” tiskaamatta, koska säädetty työaika oli jo ajat sitten päättynyt ja oli kiire lakisääteisille unille.
Intissä olisin ollut aivan mahdoton ja todennäköisesti ensimmäisen viikon aikana lähtenyt siviiliin. Sielläkin ainoastaan merivoimat kiinnosti, sen akuankka-lomapuvun takia. :P
Univormuista puheenollen, olin pari kesää postikeskuksessa töissä ja valitsin työvaatteikseni niin siistit vaatteet kuin siihen työhön katalogista sai ottaa: pikeepaidan ja suorahkot housut. Lisäksi ostin eräältä vanhalta postivirkamieheltä vanhan PTL-virkalakin, jota käytin päivittäin.
Tätä nykyä päivittelen jatkuvasti, kuinka rumilla haalareilla on korvattu entiset virka-asut. Postimiehet ja -virkailijat työskentelevät jossain missälie-vaatteissa (kesällä t-paidassa, talvella haalarissa), poliiseilla on kurahaalarit + lippis, sentään liikennelaitoksen bussikuskien työasu on kohtuullisen siisti, samoin VR:n konduktöörien. Jotkut tyylitietoiset konnarit käyttävät jopa virkalakkia, samoin jotkut vanhat bussikuskit, joiden virka-asuun lakki (ja solmio) on alunperin kuulunutkin.
Milläs saisi virka-asumuodin jälleen astetta muodollisempaan suuntaan?
Olenko lainkaan dandy?
Olen lähtöisin akateemisen työväen perheestä (prekariaattihumanistiäiti ja tutkijaisä työväenmuseolla), jossa ei ikinä ole vietetty mitenkään herraskaista elämää. Opiskelen yliopistossa, olen valkoinen ja pohjoismaalainen (yllättävää, eikö vain?), ja uskonnollisuuteni on vähän kaksipiippuista. Joskus enemmän, yleensä vähemmän.
Arvostan erittäin paljon yleissivistystä ja itseni kehittämistä (älyllisesti), mutta jonkin verran myös aistinautintoja (visuaalisia, auraalisia ja kulinaarisia). Rahaa minulla ei ole liki koskaan säästössä, vaan se kuluu luksukseen, jos siihen yhtään on varaa. Yleensä ei ole varaa, ja silloin eletään boheemisti.
Minulla on taipumus olla varsin itsenäinen monissa asioissa (paitsi kodinhoidossa, ikävä kyllä), olen välillä varsin hankala ja minua joko rakastetaan tai vihataan.
Arvostan estetiikkaa, mutta vihaan epäfunktionaaleja koriste-esineitä. Seinälläni on kauniit, klassiset paperitapetit, mutta sieltä roikuu ainoastaan peilejä ja Hämeen läänin kartta. Satsaisin sisustamiseen nykyistä enemmän, jos olisi varaa, ja ruokaan satsaan säännöllisesti (juustot, viinit, kuriositeetit). Edam-juustoa en osta koskaan. :)
Poliittisilta arvoiltani olen vihreä kaupunkilaisliberaali, talouspoliittisesti “vasemmistoporvari”. Asun Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa.
Sosiaalisista kyvyistäni olen jäävi sanomaan, suullinen ulosantini ei ole kaikissa tilanteissa ihan älykkäimmästä päästä. Älykäs ja sivistynyt toki olen, hurmaavuudesta en myöskään itse mene sanomaan yhtään mitään.
Olen hetero, vaikka joskus elehdin ehkä varsin feminiinisestikin (ja olen jokseenkin alipainoinen). Boheemina en halveksi laiskuutta sinänsä, sillä laiskuus on yleensä luovaa laiskuutta. Oma velvoitteiden laiminlyöntini johtaa yleensä jollain lailla hyödyllisiin tekoihin, mutta esimerkiksi viihteen kuluttaminen aiheuttaa huonon omantunnon ja vähintäänkin ajatuksen ajan tuhlaamisesta.
En ole misantrooppinen millään tavalla, pikemminkin sopivan empaattinen. Jos spurgu on sammunut dramaattisen näköisesti, yritän potkia tämän hereille varmistaakseni, ettei hänellä ole hengenvaaraa. Huonokäytöksisille ihmisille sympatioita ei kuitenkaan löydy, esimerkiksi itsekkäille automiehille, jotka eivät anna liikennesääntöjen ja hyvien tapojen mukaisesti tietä jalankulkijoille.
Minulla on lapsi, mutta en halua hänen kasvavan johonkin tiettyyn muottiin. Kunhan oppii käyttäytymään hyvin ja kohteliaasti, annan hänen tulevaisuudelleen vapaat kädet.
Minusta on moukkamaista autoilla kaupungissa – elegantteja liikennevälineitä ovat klassisesti muotoiltu sähköskootteri ja ennen kaikkea raitiovaunu. Polkupyörälläkin voi ajaa vähintään arkipuku päällä, se kysyy vain sopivaa säätä ja asennetta.
Asun kiltisti sanottuna boheemissa puukerrostalossa huonosti hoidetussa korttelissa, ympärillä tosin on kauniita puistoja ja perinteistä, eurooppalaista puutarhakaupunkia. Liikenteellisesti asuinpaikkani on erinomainen, tiheästi liikennöivillä julkisilla kulkuneuvoilla viisi minuuttia kaupungin ydinkeskustaan.
Pukeudun sen mukaan kuin huvittaa. Joskus heitän ensimmäisen t-paidanrytkyn ja farkut päälle, joskus tongin kaappia ja katson kivan kauluspaidan ja sitten liituraitableiserin päälle. Juhlapukuun pukeudun vain juhlia varten, 16-vuotiaana hankkimassani puvussa on yhä kasvunvaraa.
Tällä hetkellä en harrasta muuta kuin pyöräilyä, mutta juoksu, käsipallo ja squash voisivat kiinnostaa. Käsipalloa vain ei sisämaassa voi harrastaa, koska täällä ei ole harrastusseuraa lajille.
Jos olen jotain mieltä, olen siitä mieltä omalla nimelläni ja selkeästi.
Menee hieman sivuun, mutta rugbyn mainitseminen baarikansan lajina herättää ihmetystä. Rugbyhan on perinteisesti Englannissa eliitin laji siinä missä jalkapallo työväestön (kun taas Suomessa jalkapallo on enemmän eliitin laji). Sitä on perinteisesti harrastettu yksityiskouluissa, kun taas julkisissa kouluissa on pelattu jalkapalloa.
Jos englantilainen dandy siis seuraisi jotain suurta suosiota nauttivaa urheilulajia, rugby olisi vahvoilla. Kriketti voisi tietysti olla toinen tyylinsä puolesta, mutta se on kuitenkin enemmän koko kansan kesälaji.
olen lukenut muutaman kerran tätä blogia ja pitänyt monista huomioista ja ajatuksista.
dandyismin kohdalla meillä lienee suurimmat näkemyserot, mutta sellaista on elämä. ja tämän artikkelin viimeinen kappale antoi huojentuneen tunteen. näkemyksemme eivät olekaan niin kaukana toisistaan kuin olin alkuun kuvitellut.