Keikari.com

“Part of the 10 million I spent on gambling, part of it on booze, and part of it on women. The rest I spent foolishly.”

-George Raft

Krokotiili, alligaattori ja kaimaani eivät kovin suuresti eroa materiaaleina toisistaan. Kaikki ovat hyvin kalliita raaka-aineita ja jokaisen vuodan tekstuuri on aina uniikki. Toisin kuin yleisin jalkinemateriaali nauta, krokotiili on täysin muuta kuin sileä ulkonäöltään, vaikka nahka onkin hyvin sileää matelijan vatsapuolella. Juuri tämä pienempi alin puoli on laadukkainta, halutuinta ja kalleinta materiaalia krokotarvikkeiden ihmemaassa. Selkäpuolella suomut ovat kookkaita, kovia ja epäsäännöllisiä, eikä niistä saada kovin elegantteja hyödykkeitä. Krokotiilien suomut ovat kookkaampia ja pyöreämpiä kuin alligaattorien, joten jälkimmäinen on kalliimpaa ja paremmin erityisen hienojen tarpeiden valmistukseen soveltuvaa.

Valtaosa markkinoiden krokovuodista on tarhoilla kasvatettua, sillä luonnossa elävien yksilöiden metsästys on tiukasti rajoitettua. Tarhaamisella myös varmistetaan vuotien eheys, luonnossa krokotiilit kun tuppaavat taisteluissa vahingoittamaan nahkansa. Valtaosa tarhoista sijaitsee Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa, joiden kosteikot tarjoavat luonnolliset olosuhteet eläimille ja yhä suurimpana yksittäisenä tuottajana on säilynyt Louisiana. Kiina tarjoaa korkeatasoisia vuotia kilpailukykyiseen hintaan, ja myös Australiassa sekä Afrikassa on lukuisia tarhoja.

Valtaosa krokotiilivuotien hinnasta muodostuu matelijoiden ruokinnasta: krokot syövät yksinomaan lihaa ja vaativat noin viisi vuotta kasvaakseen sopivaan mittaansa. Valtaosa parkitusta krokotiilinnahkasta menee kellorannekkeiden valmistukseen, toisena seuraavat vyöt ja heti perässä jalkineet sekä laukut. Vain mielikuvitus on rajana käyttökohteissa. Jalkineiden ollessa kyseessä suuri osa valmistajista pitää hinnoissaan ilmaa: useimmat parit on koottu useammasta vuodasta jäännöspaloja käyttäen. Tällöin nahkan suurin viehätys, harvinainen suomukuvio, ei pääse oikeuksiinsa koska nahkapalojen kuviot eivät säily tasaisena. Mikäli suunnittelee krokojalkineiden hankkimista, on hyödyllistä huomioida suomujen pieni koko, mallin koristelemattomuus ja suosia yhdestä vuodasta luotuja pareja kuten alla. Näin tämä harvinainen materiaali pääsee todella oikeuksiinsa – ideaalikäytössä se olisi wholecut-mallina.

Jos lukija jaksaa kiinnostua dandyismistä edes yhden teoksen verran, käsiin tulisi etsiä Ellen Moersin The Dandy: Brummell to Beerbohm. Tietääkseni Moersin kirja on ainoa systemaattinen, tieteellinen, tarkoin viittein varustettu katselmus tähän sosiaaliseen ilmiöön, jonka vaikutukset ulottuvat 1700-luvun viimeiseltä vuosikymmeneltä yhä 2000-luvulle asti. Ellen Moers syntyi 9.12.1928 New Yorkissa lakimiehen ja opettajan toisena lapsena. Hän kävi alakoulunsa samassa kaupungissa, jatkaen opintojaan kandidaatiksi yksityiskoulu Vassar Collegessa, maisteriksi naisten yksityiskoulussa Radcliffe Collegessa ja edelleen tohtoriksi maineikkaassa Ivy League -opinahjossa Columbia Universityssa. Moers opetti Hunter collegessa, Barnard Collegessa, Brooklyn Collegessa, ja the Graduate Center of the City University of New Yorkissa sekä kirjoitti artikkeleita aikakauslehtiin ja kirjallisiin julkaisuihin. Hänen pääjulkaisunsa ovat uuden feministisen aallon pienimuotoinen merkkiteos Literary Women (1976), Two Dreisers (1969) sekä dandyismin kannalta legendaarinen väitöskirja The Dandy (1960). Teokset kertovat luojansa elinikäisestä omistautumisesta kulttuuriseen ja vertailevaan kirjallisuusteoriaan sekä ranskalaiseen kirjallisuuteen.

Väitöskirja The Dandy käsittelee dandyismin syntyä ja kehitystä ensin sosiaalisena ilmiönä Englannissa, josta se siirtyi kirjalliseksi ilmiöksi ranskalaisten kirjailijoiden sivuille. Teoksen takasivu on täynnä kehuja The Timesin, New York Herald Tribunen sekä New York Timesin kaltaisten julkaisujen kriitikoilta. Rakenteeltaan teos alkaa Beau Brummellista ja tämän jälkeen käsittelee Regency-ajan Englantia sekä Bulwer-Lyttonin ja Disraelin persoonia sekä teoksia. Dandyismi siirtyy Ranskaan 1800-luvun alkuvuosina ja esittelyn saa kreivi d’Orsayn värikäs, äärimmillään koreileva perhosdandyismi. 1830-luvulla Englannin lehdistö ryhtyy paheksumaan joutilaita, yltiötuhlaavia dandyjään ja esittelyssä ovat Thackeray sekä Dickens. Vuosisadan puolivälissä nousevat esiin d’Aurevilly ja Baudelaire, viimeisiä suuria henkäyksiään dandyismi puolestaan vetää 1800-luvun loppupuolella. Epilogina Moers nostaa esiin Max Beerbohmin, joka jää kirjan sivuille viimeisenä suurena menneen ajan dandynä. Erityisen suuren arvon The Dandy saa sadoista viitteistään, jotka erottavat teoksen muista, vain pakaratuntumalla ja kovin vapaasti tulkiten kirjoitetuista luomuksista. Luettelo toimii kokoelmana noin 200 vuoden ajalta kirjallisista viittauksista dandyihin sekä ilmiön kulttuurillisiin puoliin.

Moersin teoksesta ei ole julkaistu uusia painoksia vuoden 1978 jälkeen, joten kirja on melko harvinainen. Aiheesta kiinnostuneen onneksi lukuisat verkkokaupat tarjoavat vähän luettuja painoksia järkihinnoin. Aihealue on rajattu 1900-luvusta menneeseen, joten modernin aikakauden vaikutusvaltaiset pukeutujat jäävät analyysistä paitsi. Mikäli aikoo lukea vain yhden teoksen dandyismistä, Moersin väitöskirja on ainoa oikea valinta.

Amerikkalaisen Lexolin valmistama Conditioner-tökötti on wanhojen nahkaesineiden pelastus. Tämä emulsiotiiviste muistuttaa kemialliselta rakenteeltaan parkitsemisessa käytettyjä aineita ja se on tarkoitettu ennen muuta nahkaesineiden pehmentämiseen. Suurin hyöty aineesta on vuosikymmeniä vanhojen jalkineiden, nahkakalusteiden tai asusteiden virvoittamisessa. Pieni kerros Lexolia pehmentää kuivaa, kovettunutta nahkaa ja lisää käyttöikää kummasti. Muitakin vastaavia aineita on, Lexol vain on halvimmasta päästä ja helposti saatavilla verkkokaupoista.

Ansiokas jalkinemestari D.W. Frommer II kirjoittaa Lexolista seuraavaa:

“…but I’ve used Lexol for many years. I use the conditioner …Lexol also makes a ph adjusted soap/cleaner and a neatsfoot oil. Lexol’s conditioner is very light. The oils in its formulation were selected and, as I understand it, further emulsified to make it so. It is entirely non-greasy. In most cases…depending on the finish on the leather…it will be absorbed completely within moments. That’s a good thing. It sets the stage for the waxes that will be applied to shine and protect the shoe.”

http://www.lexol.com/