Asiaan hieman liittymättä totean:

Oli typerää poistaa opistotason koulutus.

Onneksi rakennusalalla tämä
typeryys huomattiin ja alettiin uudelleen kouluttaa rakennusmestareita.

Samahan tapahtui myös esim. pv:n puolella aikoinaan... Opistoupseereiden koulutus lopetettiin, eli vanha kunnon "rottakoulu" (entinen kanta-aliupseerikoulu, myöh. päällystöopisto, myöh. maanpuolustusopisto) lakkautettiin, (upseerien ja silloisen pv:n komentajan tahdosta ja esityksen pohjalta tietenkin) kun kaikista ammattisotilaista haluttiin upseereja ja akateemisia. Noh, kuinka kävikään..? Ei mennyt kauankaan aikaa kun huomattiin että käytännön osaajat- ja tekijät tulevat häviämään tällä menolla, joten pyörä piti keksiä uudestaan ja kas, jälleen perustettiin uusi kanta-aliupseeristo. Voi vain kuvitella kuinka paljon tuokin helmöily maksoi veronmaksajille ja pv:lle itselleen... Ainakin pienen varuskunnan verran taatusti... Asia jäänyt erityisen hyvin mieleen, sillä itsehän myöhästyin aikanaan jokusen hassun kuukauden viimeiseltä rottakoulun kurssilta. (tiedä sitten oliko se hyvä vai huono juttu?)

Vastoin Tumppi$:n mielikuvaa, kollektiivista 'upseerien tahtoa' ei ole olemassa. Opistoupseerikoulutus lopetettiin yksinomaan PV:n silloisen komentajan päätöksellä ja tätä päätöstä monet aktiiviupseeritkin ovat ihmetelleet. Nykyinen, suoraan varusmiespalveluksen jälkeen virkaan nimitettävä kanta-aliupseeristo ei sinällään vastaa vanhoja toimi- ja opistoupseereita, jotka ennen ammattiin valmistumistaan suorittivat 2,5-vuotisen kurssin Lappeenrannassa. En suinkaan väheksy oppareiden käytännön osaamista, mutta ei se nykyinen sotatieteen maisterin koulutusohjelmakaan täysin vapaa käytännön suorittavasta työstä ole. Akateemiset opintopisteet on luonnollisesti suoritettava graduineen päivineen, jotta voi saada maisterin oppiarvon. Samalla on kuitenkin suoritettava erilliset, hyvinkin käytännönläheiset ammattiopinnot saadakseen erikseen kelpoisuuden upseerin virkaan nimittämiselle. Kyllä siinä töitä saa tehdä ihan tosissaan, sillä ei se ns. kädet savessa tekeminen kadettikoulussa mitenkään vierasta ole, eikä koskaan ole ollutkaan.

Vastoin Tumppi$:n mielikuvaa, kollektiivista 'upseerien tahtoa' ei ole olemassa. Opistoupseerikoulutus lopetettiin yksinomaan PV:n silloisen komentajan päätöksellä ja tätä päätöstä monet aktiiviupseeritkin ovat ihmetelleet. Nykyinen, suoraan varusmiespalveluksen jälkeen virkaan nimitettävä kanta-aliupseeristo ei sinällään vastaa vanhoja toimi- ja opistoupseereita, jotka ennen ammattiin valmistumistaan suorittivat 2,5-vuotisen kurssin Lappeenrannassa. En suinkaan väheksy oppareiden käytännön osaamista, mutta ei se nykyinen sotatieteen maisterin koulutusohjelmakaan täysin vapaa käytännön suorittavasta työstä ole. Akateemiset opintopisteet on luonnollisesti suoritettava graduineen päivineen, jotta voi saada maisterin oppiarvon. Samalla on kuitenkin suoritettava erilliset, hyvinkin käytännönläheiset ammattiopinnot saadakseen erikseen kelpoisuuden upseerin virkaan nimittämiselle. Kyllä siinä töitä saa tehdä ihan tosissaan, sillä ei se ns. kädet savessa tekeminen kadettikoulussa mitenkään vierasta ole, eikä koskaan ole ollutkaan.

Niin, totta kai päätöksen teki taho jolla siihen paukut riitti, (+ henkilökohtainen viha ko. ammattikuntaa kohtaan) mutta eiköhän tuotakin asiaa ole siellä "työryhmissä" valmisteltu..?

Outoa tasapäistämistä. Miksi pitäisi standardoida? Onhan eri ammattienkin vaatimukset aika erilaisia.

Haha! Kuka täällä trollaa... :)

Vaikkapa siksi, että 60 opintopistettä vastaa lukuvuoden työmäärää tai 1 600 tuntia työtä. Yksi opintopiste vastaa siis noin 27 tunnin työpanosta. Eikö siis olisi ihan järkevää, että tätä määritelmää edes pyrittäisiin noudattamaan? Mikäli eri ammattien vaatimukset ovat erilaiset, niin eri maisterintutkintojen opintopistemäärienhän tulisi olla erilaiset (mikä imho tuntuisi myös oudolta). Eihän tästä maailmasta toki täydellistä saada...

Käsittääkseni opintopisteiden myöntämisessä pyritään edelleen noudattamaan opintopistekohtaisen sivumäärän ajattelutapaa.  Tämä on sinänsä ihan järkevää, mutta ongelmat tulevat siitä, että muutamat yksittäiset tiedekunnat eivät noudata tätä, ja toisaalta siitä, että sivu oppiainetta a ei ole sama kuin sivu oppiainetta b.  Ja edelleen, opiskelija a ei lue yhtä nopeasti kuin opiskelija b (mitä siis ei - vastoin valitettavan yleistä ajattelutapaa - tule pitää jonain älykkyyden ja tyhmyyden mittarina).  Tietynasteista epäoikeudenmukaisuutta ei ole mitenkään mahdollista poistaa, eikä mikään standardisointi luo mitään muuta kuin illuusion yhteismitallisuudesta.  Mielestäni nykyinen käytäntö on ihan riittävän hyvä.  Opiskelun kehittämisessä tämä on ehkä se vihoviimeinen ongelma, jota tulisi edes teoriassa ryhtyä miettimään vasta sitten, kun huutavammat puutteet saadaan korjattua ensin.

^Miten suhteutetaan sivu differentiaaliyhtälöitä vaikkapa sivuun englanninkielistä kirjallisuutta?

Onko sillä lopulta merkitystäkään? Opettajiksi kumpikin lopulta päätyvät.

^Yllättävä väite. Tunnen korkeintaan yhden opettajana toimivan diplomi-insinöörin jos ei luennoivia tutkijoita lasketa ja kaikki kyllä luki diffiksiä päänsärkyyn saakka.

Viestin sisälsi sarkasmia ja aasinsillan.

Tasapäistäminen nyt on hullunhommaa, sillä alat ovat erilaisia ja ehkä tämä korreloituu myöhemmin palkkakehityksen ja tehtävien vaativuuden mukaisesti. Särmä DI pääsee hyvinkin hyville palkoille, joka varmasti kompensoi opiskeluajan tiukan laskemisen.

Tuohon standardisointi asiaan voisi heittää vielä sellaisen jutun, että ainakin omalla alalla oli todella suuria eroja eri yliopistojen välillä.  Aine siis oli sama, mutta eri kaupungeissa pisteiden eteen joutui tekemään eri määrän töitä. Myös sivuaineissa on ollut eroja, esim. tuon parjatun kansiksen kohdalla jouduin vääntämään ihan tosissaan - ja niin joutui koko kurssikin kun peruskursseista ei päässyt edes 1/3 läpi. Toisissa yliopistoissa pahimmillaan perus makrot ja mikrot on pitäneet sisällään jälkeenpäin  ehkä vain samaisen 1/3 osan siitä mitä omat kurssit piti. Ei tuntunut kivalta sekään.

Noh, nallekarkit ei vaan mene tasan, tietty kiva olis jos menis edes lähelle. Työelämässä asia kuitenkin edes hieman tasoittuu - kyvykkyys ja aikaansaavuus on nimittäin arvostettua edelleen ja silloin ei aikaisempia pistemääriä tai arvosanoja juuri katsella.

Joku kyseli myös tuosta opintoviikkojen työmäärän toteutumisesta omalla kohdalla ja kyllähän se on pakko sanoa, että vain muutama kurssi tuli TKK:lla suoritettua, joissa oikeasti tunsi tekevänsä edes lähelle 40 tuntia työtä opintoviikkoa kohden. Tosin en tiedä, oliko noissa myös oletus että määritelty työmäärä olisi ollut vaikkapa kiitettävälle viitosen suoritukselle kun monessa kurssissa haettiin todellisuudessa vain sitä hyväksyttyä suoritusta. Laboratoriotyöt taisivat välillä vastata liiankin hyvin opintosuoritteen nimellistä suuruutta.

Sitten jos miettii jotain ihan puhtaasti lukuaineita, niin kirjamäärä on varmaan aika suuri jos opintoviikot on suhteessa lukemiseen ja sisäistämiseen kuluvaan aikaan. Luonnontieteissä sillä oivaltamisella ja lahjakkuudella on niin suuri merkitys, että joku perusmatematiikka voi olla toisella pelkkää leikkiä kun toinen opettelee epätoivoisesti ulkoa kaavoja ja vanhoja tenttejä.

alat ovat erilaisia ja ehkä tämä korreloituu myöhemmin palkkakehityksen ja tehtävien vaativuuden mukaisesti.

Nyt en ihan tajunnut. Tietääkseni nimenomaan kieliaineissa työmäärät ovat yliopistossa suhteettoman suuria verrattuna kursseista saataviin opintoviikkoihin. Ja työelämässä sitten odottavat surkeat palkat. Kuten Co-re totesi, DI sen sijaan voi surffailla koulun läpi yllättävänkin kevyesti ja päätyä heti nostamaan paria kertaluokkaa isompaa palkkaa kuin opettaja tai kääntäjä - vaikka ei olisikaan minkään sortin avainhenkilö tai erikoisosaaja.

^No en oikeastaan ihan sitä tarkoittanut. Ajatukseni oli, että vaikkapa kielissä tai historiassa lienee hyvin mahdollista toteuttaa järkevästi suhde opintoviikkojen ja sivujen välillä. Kyllähän lukemaansa pitää välillä sulatella mutta periaatteessa sivu on sivu noin haastavuudeltaan. Sitten taas vaikkapa matematiikassa voi tulla vastaan sivu jota tavaa tollompi teekkari päiväkausia ymmärtämättä siltikään kaikkien venyneiden s-kirjainten ja ylä- sekä alaindeksien merkitystä. Sata sivua matematiikka voi olla valtava ponnistus suorittaa siinä missä tietoliikennetekniikkaa tuhat sivua menee vaivatta ja ensinmainitusta saa enemmän suorituspisteitäkin.

Aika harvassa oli ne tutut, joille nuo peruskurssit olivat suorastaan helppoja. Mutta ei se diplomi-insinöörin tutkinto noihin laskentakursseihin rajoitu, ne ovat lähinnä ne peruskurssit. Myöhemmät kurssit ovat usein vahvasti lukupainotteisia vaikka myös laskemista harjoitellaan.

periaatteessa sivu on sivu noin haastavuudeltaan.

Jaa-a... en ole varma, päteekö tuollainen lausunto ylipäätään mihinkään akateemiseen oppiaineeseen, mutta sivusta seuranneena on käynyt selväksi, että ainakaan se ei päde "kieliaineisiin". Niitäkin on nimittäin montaa sorttia. On vähän eri asia lukea sivun verran kirjallisuutta kuin vaikkapa pähkäillä sivun verran erittäin teoreettista lingvistiikkaa, joka koukkaa välillä jo selvästi matematiikan puolelle.

Mutta ei se diplomi-insinöörin tutkinto noihin laskentakursseihin rajoitu, ne ovat lähinnä ne peruskurssit. Myöhemmät kurssit ovat usein vahvasti lukupainotteisia vaikka myös laskemista harjoitellaan.

Juu, tämä on selvä. Tunnen vaan muutaman DI:n, jotka ovat kyllä sinänsä ihan skarppeja kavereita, mutta joiden ei olisi voinut kuvitellakaan saavuttavan akateemista loppututkintoa missään muussa oppilaitoksessa. Laskeminen sujui, kaikki muu oli suunnatonta tuskaa.

DI-tutkinnotkin yllättäen vaihtelevat haastavuudeltaan ihan laidasta laitaan. Sielläkin on käsienheiluttelu- ja hihavakiopääaineita kuten vaikkapa teollisuustalous (josta suoritin sivuaineen), ja vähän haastavampia kuten vaikkapa teoreettinen fysiikka. Ja kaikkea siltä väliltä.

^Miten suhteutetaan sivu differentiaaliyhtälöitä vaikkapa sivuun englanninkielistä kirjallisuutta?

Huonosti, mikä nyt tavallaan oli pointtikin. Mielestäni tiedekunta määrittää kurssien vaativuuden eikä mitään standardeja tulisi ollakaan.