Moniko akateeminen (täällä) on ollut omassa lajissaan maailman paras?

Olen "tiimissä", joka on ollut omalla alallaan maailman paras yhtäjaksoisesti vuodesta 2003.

Kerro nyt toki myös tämä "tiimi" tai ala kun mielesi kuitenkin tekee  :)

[Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.]

Tähän aiheeseen ja keskusteluun liittyen:

http://www.youtube.com/watch?v=rAqgq6MEiOw

Auktoriteettiuskoiselle ja turvallisuushakuiselle suomalaiselle on usein todella kova paikka, jos tekee ensin kaiken ns. "by the book", lopussa siintävää palkintoa tuijottaen - ja sitten palkintoa ei tulekaan. Tai sitten palkinto tulee, mutta joku toinen saa saman palkinnon näkemällä vähemmän vaivaa olemalla näkemyksellisempi tai ovelampi.

"Tein opinnoissa hurjasti töitä hyvien arvosanojen eteen ja valmistuin maisteriksi - miksi en nyt saa hyvin palkattua työtä palkinnoksi?"
"Olen aina ollut kiltti ja kuuliainen - opiskelin, kävin armeijan, hankin työpaikan ja ison telkkarin - miksi en silti saa hyvännäköistä naista?"

[Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.]

Minulla oli aikoinaan sairaalloista lähentelevä usko koulutuksen ja yliopiston voimaan. Amikset olivat silmissäni enimmäkseen typeriä, laiskoja tai inhottavia. Tämä itse omaksuttu klingeläisyyden muoto sai roiman kolauksen, kun Suomen tasokkaimmassa yliopistossa ei tullutkaan vastaan tulevaisuuden toivoja tai 2000-luvun Klingejä. Suomalaisista yliopistoista on tullut massakoulutuslaitoksia työelämän tarpeisiin ja opiskelijat kilpailevat siitä, kuka vetää eniten viinaa ja pääsee tentistä vähimmällä läpi. Tohtoreiden joukosta löytyy perheenmurhaajia, juoppoja, narsisteja, elitistejä sekä erakkoja. Toisin sanoen täydellisyyttä ei ole - on vain vajaita, rikkinäisiä ihmisiä. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että tämähän on sitä elämää ja ongelma löytyi vain ajattelustani. Tämä henkinen uudistuminen ja eheytyminen vaati ensin rikkoutumisen.

Jätin yliopiston kesken, enkä ole vielä päättänyt mitä ainoalla elämällään tekisi. Haluaisin vain ja ainoastaan kirjoittaa, mutta sillähän ei Suomessa juuri elä. Liian kunnianhimoinen amikseksi, liian pettynyt yliopistoon. Vastaus saattaa löytyä tämän sairaan, inhottavan vastakkainasettelun ulkopuolelta.

Onko tämä ketju lohkaistu irti jostakin muusta riehakkaasta keskustelusta? Varsinkin ensimmäisen viestin kontekstia oli aika hemmetin vaikea hahmottaa.

^Mitä inhottavaa...

Auktoriteettiuskoiselle ja turvallisuushakuiselle suomalaiselle on usein todella kova paikka, jos tekee ensin kaiken ns. "by the book", lopussa siintävää palkintoa tuijottaen - ja sitten palkintoa ei tulekaan. Tai sitten palkinto tulee, mutta joku toinen saa saman palkinnon näkemällä vähemmän vaivaa olemalla näkemyksellisempi tai ovelampi.

"Tein opinnoissa hurjasti töitä hyvien arvosanojen eteen ja valmistuin maisteriksi - miksi en nyt saa hyvin palkattua työtä palkinnoksi?"
"Olen aina ollut kiltti ja kuuliainen - opiskelin, kävin armeijan, hankin työpaikan ja ison telkkarin - miksi en silti saa hyvännäköistä naista?"

Näin + elämässä palkintojen jako muistuttaa enemmän arvontaa kuin kilpailua. Kovasti töitä tekemällä voi ehkä saada pari ylimääräistä arpalippua... tai sitten polttaa itsensä loppuun.

[Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.]

TheodoreMaul, näiden viestien ketju sai alkunsa tuosta Gamlan Räikkös-heitosta ja ivymanin vastauksesta. Jaoin nämä uudeksi aiheeksi, sillä aihe on kuplinut pinnan alla Keikarin foorumilla.

elämässä palkintojen jako muistuttaa enemmän arvontaa kuin kilpailua.

Monessa tilanteessa kyllä, mutta toisaalta tuollaisia heittoja kuulee liikaa nimenomaan niiden suusta, joita ei omasta mielestään ole oikeudenmukaisesti palkittu raadannastaan/kiltteydestään/hengittämisestään/etc.

Vaihtoehtoiset keinot päästä tavoitteisiin nähdään lähestulkoon huijauksena tai pelkkänä hyvänä tuurina, vaikka kyse voi olla yksinkertaisesti taidosta nähdä metsä puilta tai tulkita muita paremmin talouden sekä yhteiskunnan virtoja. Tai uskalluksesta tehdä toisin kuin muut silloin, kun katsoo sen palvelevan omia tavoitteita.

Huvittavaa on se, että ne jotka eivät arvosta tutkintoa ovat yleensä juuri niitä, joilla sitä ei ole. Toinen tapaus on ne, jotka etenevät hyvin työelämässä mutta kuitenkin törmäävät jossain vaiheessa siihen, että unelmapestin reunaehtoihin kuuluu ylempi korkeakoulututkinto.

En usko, että kovin moni opiskelunsa päättävä luulee olevansa huippuammattilainen viimeisimmillä tiedoilla. Hyväksi tuleminen jossain edellyttää sisäistä motivaatiota, ripauden lahjakkuutta ja paljon toistoja. Niitä ei pelkällä koulutuksella saavuteta, mutta koulutus voi olla hyvä pohja: tiedon käsittely ja kriittinen ajattelu ovat ihan kelpo pääomaa. Toki ajatteluaan voi kehittää vaikka kulmakuppilassa, mutta myös yliopisto tarjoaa siihen ihan hyvän foorumin. Fiksummilta on mukava oppia.

elämässä palkintojen jako muistuttaa enemmän arvontaa kuin kilpailua.

Monessa tilanteessa kyllä, mutta toisaalta tuollaisia heittoja kuulee liikaa nimenomaan niiden suusta, joita ei omasta mielestään ole oikeudenmukaisesti palkittu raadannastaan/kiltteydestään/hengittämisestään/etc.

Näinhän se on. Tuollaiset ihmiset ovat kiinnittäneet onnellisuutensa johonkin tulevaisuuden palkintoon ja kun sitä ei sitten tulekaan, vedetään matto alta. Siinä vaiheessa totuus iskee kivuliaasti ja johtaa epäreiluudesta valittamiseen.

Jos elämän arvaamattomuuden sisäistää, ei muiden menestys olekaan enää itseltä pois. Tai no, ehkä se on siinä tilanteessa, kun joku vie sen ylennyksen, joka "kuului" sinulle, mutta pitkällä aikavälillä elämä kyllä näyttää arvaamattomuutensa. Kannattaa siis yrittää ottaa nautinto irti niistä onnen hetkistä ja antaa muiden nauttia omistaan.

Moniko akateeminen (täällä) on ollut omassa lajissaan maailman paras?

Olen "tiimissä", joka on ollut omalla alallaan maailman paras yhtäjaksoisesti vuodesta 2003.

Kerro nyt toki myös tämä "tiimi" tai ala kun mielesi kuitenkin tekee  :)

Itsekin olen tästä tiimin työstä nauttinut, toivottavasti sinäkin.

elämässä palkintojen jako muistuttaa enemmän arvontaa kuin kilpailua.

Monessa tilanteessa kyllä, mutta toisaalta tuollaisia heittoja kuulee liikaa nimenomaan niiden suusta, joita ei omasta mielestään ole oikeudenmukaisesti palkittu raadannastaan/kiltteydestään/hengittämisestään/etc.

Näinhän se on. Tuollaiset ihmiset ovat kiinnittäneet onnellisuutensa johonkin tulevaisuuden palkintoon ja kun sitä ei sitten tulekaan, vedetään matto alta. Siinä vaiheessa totuus iskee kivuliaasti ja johtaa epäreiluudesta valittamiseen.

Jos elämän arvaamattomuuden sisäistää, ei muiden menestys olekaan enää itseltä pois. Tai no, ehkä se on siinä tilanteessa, kun joku vie sen ylennyksen, joka "kuului" sinulle, mutta pitkällä aikavälillä elämä kyllä näyttää arvaamattomuutensa. Kannattaa siis yrittää ottaa nautinto irti niistä onnen hetkistä ja antaa muiden nauttia omistaan.

Mutta eikö tuollainen onnen jahtaaminen ole vähän sama kuin jahtaisi omaa varjoaan?

Kyllä.

Huvittavaa on se, että ne jotka eivät arvosta tutkintoa ovat yleensä juuri niitä, joilla sitä ei ole. Toinen tapaus on ne, jotka etenevät hyvin työelämässä mutta kuitenkin törmäävät jossain vaiheessa siihen, että unelmapestin reunaehtoihin kuuluu ylempi korkeakoulututkinto.

Mikä tuossa on huvittavaa? Eikö se ole loogista että se joka ei arvosta tutkintoa, ei sellaista hommaa ja toisaalta se kenen mielestä tuo on ainoa arvokas asia siihen myös hakeutuu?

En usko, että kovin moni opiskelunsa päättävä luulee olevansa huippuammattilainen viimeisimmillä tiedoilla.

Juuri yhden rekryn tehneenä voin kumota tämän uskon. Minulla oli tarjolla puolen tusinaa juuri valmitunutta KTM:a jotka olivat mielestään täysin valmiita työelämään, tämä näkyi hakuasenteessa sekä varsinkin palkkatoiveessa.