^Et valitettavasti ole oikeassa
De facto olen oikeassa. Länsimaisen oikeuskäsityksen yksi peruspilari on syyttömyysoletus. Jos minun hallussani olevasta toistolaitteesta löydetään kopio elokuvasta, musiikkiesityksestä tms. jonka laillisuuden syyttäjä haluaa koeponnistaa, syyttäjän pitää pystyä aukottomasti todistamaan että materiaali on peräisin laittomasta lähteestä eikä sitä ole kopioitu esimerkiksi livelähetyksen streamista joka taas on täysin laillinen lähde. Koska tämän aukoton todistaminen on käytännössä mahdotonta, esimerkiksi mainittu Lex Karpela on yksityiskäyttöön tehdyn kopioinnin osalta pelkkä moraalinen kannanotto.
Sivumennen sanoen on typerää ja yleistä lain kunnioitusta rapauttavaa säätää lakeja joita ei voida valvoa ja joiden sisältö on ristiriitainen ja (tarkoituksella?) tulkinnanvarainen.
Miettikääpä sitä, mikä onkaan se tuote jonka omistus- ja käyttöoikeuden te ostatte kun ostatte CD levylle poltettua musiikkia tai DVD-levylle poltetun elokuvan? Ostatteko kiiltävän muovilevyn koteloineen hyllyssä säilytettäväksi vai musiikkia kuunneltavaksi tai elokuvan katseltavaksi? Sinä tai minä olemme sitä mieltä että me olemme ostaneet mediasisältöä, lex Karpela taas on sitä mieltä että olemme ostaneet ja haluamme omistaa fyysisen median jonka sisältöä meillä ei ole lupa lakia ahtaasti tulkiten siirtää muille medioille.
Entäpä jos ostan mediasisällön digitaalisessa muodossa ja säilön sen toistolaitteelle. Jos ja kun tulee aika vaihtaa mediatoistin uuteen, tekijänoikeuksia tiukasti tulkiten (siis niin kuten mediatalot tätä lainsäätäjille lobbaavat) minun pitäisi ostaa jo kertaalleen ostamani mediasisältö uudelleen koska kopiointi on kielletty.
Tai entä jos joskus tulevaisuudessa CD tai DVD soittimia ei ole enää saatavisa ja omistamani CD-levyille tallennettu musiikki- ja elokuvakokoelmani muuttuu käyttökelvottomaksi koska mediasisällön kopiointi medialta toiselle on kielletty? Onko minun oikeuteni omistamani mediakirjaston sisältöön vähäarvoisempi kuin alkuperäisen tekijänoikeuden omistajan?
Koska olen ajautunut tähän "nettipiratismiin" klassisten porttiteorioitten mukaisesti jo varhaisessa nuoruudessani kun äänitin vouvaavalla kasettimankalla poppia lauantaisin nuorten sävellahjasta, en tunne mitään moraalisia väristyksiä imuttaessaani netistä kovalevylle ihan sitä samaa musiikkia jota voisin yhtä hyvin ripata live-streamista ihan yhtä laadukkaasti. Onhan mulla tuolla digiboxin kovalevyllä mm. suunilleen koko Boardwalk Empire niiltä osin mitä sitä on Suomen telkkarissa näytetty ihan HD kuvanlaadulla; Muistit pyyhitään puhtaaksi säännöllisesti ja uutta imutetaan tilalle. Jos jotain säilyttämisen arvoista tulee vastaan (mainittu Boardwalk Empire esimerkiksi) niin se sitten ostetaan hyllyyn pölyyttymään ihan in original wrapper peukutuksena artistille. (Joka saa pari prosenttia käyttämästäni summasta)
Mutta minähän olen niin paatunut.