Rippikoululaisten vuosimallia '96 käyttäytyminen. Olimme vaivalla järjestäneet heille yhteislaulukonsertin ja uhranneet siihen paljon omaa aikaa ja miten he meidän työtämme kunnioittavat? Kirkkoon tullaan kuin minnekkin räkälään; pojilla lippikset päässä, teinitytöt kiroilevat tuttuun tapaan ja karkkipapereita lentää lattialle. Entäs sitten kun soitto alkaa? Tiedän nyt miltä Beatles:stä tuntui, joskaan soittoa ei peittänyt alleen teinityttöje kirkuminen vaan käsittämätön pälpätys. Sama jatkui, kun alettiin spiikkaamaan. Jollain tapaa heidät saatiin lopulta olemaan hiljaa biisien välissä, mutta annas kun soitto alkoi. Laulamisen sijaan juttelu jatkui. Jotkut sankarit yrittivät olla ovelia ja livahtivat keskenkaiten pois, mutta heille tulee onneksi postia perästä.. Lopulta kun viimeinen biisi saatiin lopetettua ja odotettiin hiljaisuutta kaikki saivat idean, että lähdetäänpä nyt kotiin. No saatiinhan he lopulta pysymään aloillaan ja olemaan hiljaa.
Loppujen lopuksi vaikka soitto sujui loistavasti, niin jäi vähän turhaantunut maku suuhun ja V-käyrä kohosi lievästi. Kirkon kellarista löytyvä jalkapuu olisi toiminut mainiona kurinpitoelementtinä, mutta eihän sellainen nyt kävisi päinsä. Meinaan museoitu jalkapuu ei välttämättä tykkäisi hyvää.
Anteeksi postin uskontosävytteinen aihe, mutta inhottaa vaan niin suuresti.
