Täällä rakastamme Uniqloa.

Aloittaja bowtiepasta, 08.12.10 - klo:00:17

« edellinen - seuraava »

Tadu

*
Edistynyt
Viestit: 70
Kirjattu
Eipä löydy Suomesta, mutta Japan Bluen Hi taper fitti on mainio. Korkeahko rise sekä mukavasti tilaa perseessä ja reisissä, mutta kapenee melko agressiivisesti polvista alaspäin.

Oliver Twist

*
Edistynyt
Viestit: 76
Kirjattu
Uniqlo on loistava kauppa ja euro-sivujen myötä nettisivujen käytettävyys ja toimitukset Suomeen ovat tainneet jopa parantua entisestään. Olen Uniqlosta hankkinut neuleita, pikeitä, T-paitoja, farkkuja ja chinoja ja pääosin ollut tyytyväinen, etenkin kun hinta otetaan huomioon.

Pari risua pitää kuitenkin antaa. Yksi merinoneule kului puhki molemmista kyynärpäistä noin sadan käyttöpäivän jälkeen. Muita ei ole tullut käytettyä vielä niin paljoa, joten en osaa sanoa, että onko kyseessä ominaisuus. Samankaltaista tuo kangas vaikuttaa kaikissa olevan. Charles Tyrwhittin merinovillaneule ei ole vastaavasta käyttömäärästä vielä millänsäkään, on toki paksumpaa tekoa noin muutenkin. CT:n ja Uniqlon neuleita vertaillessa Uniqlon S-koko sopii minulle paremmin kuin CT:n S, joka on ehkä vähän reilu. Eniten CT:n neuleissa harmittaa isohko kädentie: ongelma jota Uniqlolla ei ole.

Farkut kuluvat yllättävän nopeasti jopa puhki, kun pitää puhelinta taskussa. Olen ostanut pelkästään noita raakadenim-kankaisia, mutta niistä on kokemusta jo kolmien farkkujen osalta ja sama kuluma on toistunut jokaisessa. Kestävät ehkä sen sata käyttöpäivää hyvänä ja toiset sata kakkosfarkkuina. Sen lisäksi valmistuserissä on jonkin verran kokoheittoja, joten samankokoisiksi merkatut housut saattavat olla oikeasti vähän eri kokoisia.

Supima-t-paidat ovat muuten hyviä ja kaksin ostettaessa suunnilleen ilmaisia, mutta nuo kutistuvat ensinnäkin aika paljon ja toiseksi melko ennakoimattomasti. Joku paita muuttuu napapaidaksi parin pesun jälkeen, ja toinen pitää pituutensa mutta kiristyy korsetiksi.

Pitkästä listasta huolimatta paljon positiivista, etenkin hinnoissa.

Ane

**
Flanööri
Viestit: 251
Kirjattu
Noin ohut merino ei tule kestämään muutenkaan. Sama sääntö kuin kengissä, älä käytä joka päivä. Sitten kun kyynärpäät kuluu puhki, ompele tai ommelluta niihin mokkanahkaiset nahkapalat. Maksavat jotain kuusi euroa ompeluliikkeessä ja eivät ole vaikea ommella itse.

Mangrove

**
Flanööri
Viestit: 301
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: Oliver Twist - 17.12.16 - klo:09:47
Pari risua pitää kuitenkin antaa. Yksi merinoneule kului puhki molemmista kyynärpäistä noin sadan käyttöpäivän jälkeen. Muita ei ole tullut käytettyä vielä niin paljoa, joten en osaa sanoa, että onko kyseessä ominaisuus. Samankaltaista tuo kangas vaikuttaa kaikissa olevan. Charles Tyrwhittin merinovillaneule ei ole vastaavasta käyttömäärästä vielä millänsäkään, on toki paksumpaa tekoa noin muutenkin.

100 % merinovilla on aina vähemmän kestävämpi kuin karkeampi villa. Nykymuodin mukaiset ohuet merinovillaneuleet eivät siis voi olla yhtä kestäviä kuin vanhemman ajan paksut suomenlammasvillaneuleet.

Lainaus käyttäjältä: Oliver Twist - 17.12.16 - klo:09:47
Farkut kuluvat yllättävän nopeasti jopa puhki, kun pitää puhelinta taskussa. Olen ostanut pelkästään noita raakadenim-kankaisia, mutta niistä on kokemusta jo kolmien farkkujen osalta ja sama kuluma on toistunut jokaisessa. Kestävät ehkä sen sata käyttöpäivää hyvänä ja toiset sata kakkosfarkkuina.

Indigolla värjätyt siniset puuvillafarkut ovat muodin oikku, jolla ei ole mitään muuta perustetta käytännöllisyyden kannalta kuin hinta. Vastaavan painoisesta, mutta villakankaasta tehdyt ja indigolla värjätyt "farkut" kestäisivät käyttöä lähes kolme kertaa pidempään ja eivät haalistuisi lähestulkoon yhtään muutamassa vuodessa.

mbch

****
Auktoriteetti
Viestit: 884
Kirjattu
^ Luulen kuitenkin että tuo n. sata vuotta sitten kehitelty muodinoikku on tullut jäädäkseen. Denimkangasta on erilaisia ja jos haluaa kestävät niin etsii käsiin yli 13 oz painoisesta kankaasta tehdyt farkut.

Laurentius

*****
Legenda
Viestit: 2464
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: Oliver Twist - 17.12.16 - klo:09:47
Pitkästä listasta huolimatta paljon positiivista, etenkin hinnoissa.

Ystävämme Oliver, kolmen kappaleen verran huomiota huonosta laadusta, sitten synninpäästö, koska hinta...?

Ei sen puoleen, itsekin olen paljon hankintoja tehnyt Uniqlolta alhaisen hinnan houkuttamana. T-paidoissa en ole huomannut mitään ongelmia, päinvastoin. Mutta neuleet joko nukkaantuvat tai eivät, ja chinot alkavat vuoden jälkeen kulahtamaan. Mutta jotkin paidat/neuleet pysyvät hyvin kuosissa. Design kymppi, laatu vaihteleva. Hinta erittäin hyvä. Hinta/laatu case by case.


Tadu

*
Edistynyt
Viestit: 70
Kirjattu
Kannattaa huomata, että tuplapakkauksissa myytävät Supima cotton t-paidat ovat ihan eri kamaa kuin yksittäispakkauksissa myytävät kalliimmat. Tuplapakkauksissa myytävät on tarkoitettu aluspaidoiksi. Ne venyvät ja kutistuvat sekä menettävät muotonsa heti, mutta aluspaidoissa se nyt ei haittaa. Yksittäispakkauksissa myytävät taasen ovat huomattavasti jämäkämpiä ja laadukkaampia.

Oliver Twist

*
Edistynyt
Viestit: 76
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: Laurentius - 19.12.16 - klo:23:49
Ystävämme Oliver, kolmen kappaleen verran huomiota huonosta laadusta, sitten synninpäästö, koska hinta...?

Ei, ilmaisin itseäni hieman yksipuolisesti. Pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen Uniqloon, mutta edelliset asiat ovat tyytyväisyyttäni vähentäneet. Positiiviset kokemukset jäivät kirjaamatta ja hinta huomioiden en ole kokonaisuuteen erityisen tyytymätön.

Näkemykseni kokonaisuudesta voisin kirjoittaa seuraavanlaiseksi, ellei sitä olisi jo joku ehitinyt tekemään:

Lainaus käyttäjältä: Laurentius - 19.12.16 - klo:23:49
Design kymppi, laatu vaihteleva. Hinta erittäin hyvä. Hinta/laatu case by case.

Wisconsin

**
Flanööri
Viestit: 161
Kirjattu
Onko ihmisillä kokemusta tämän takin kokotaulukosta?

http://www.uniqlo.com/eu/en/product/men-wool-cashmere-chesterfield-coat-173000.html?dwvar_173000_size=SMA003&dwvar_173000_color=COL69&cgid=IDouterwear2612

Olisi kiva hankkia joku peruspäällystakki kevätkeleille, ja tuon helposti lähestyttävä hinta houkuttelee. Kokotaulukon mukaan koko S on kuitenkin ihan valtava, body width 56cm. Myös XS:n leveys on hulppeat 54cm kokotaulukon mukaan. Voiko pitää paikkaansa? Yleensä omien takkieni P2P on jotain 51cm paikkeilla, ja itsellä jotakuinkin 46-48 kokoisia rotseja.

Tumppi$

*****
Legenda
Viestit: 1703
Kirjattu
#519
Pitäisi äkkiä löytää edukas rainmac tähän syksyyn, joten katseet Uniqlon yksirivisissä rain coat:ssa.. Valmispuvuissa meikäläisen koko on yleensä EUR52 (hihat kuitenkin aina pitkät) ja esim. Herrainpukimon sovituspukukoko 52 niin ikään. Rinnan ympärys pikkuisen päälle sata.. (olisikohan 104cm tällä hetkellä)  Tilatako S vai M koko? Alle pitää mahtua sujuvasti pikkutakki mutta ei kolmea...

Eli tämä takki olisi kyseessä: https://www.uniqlo.com/eu/en_FI/product/men-single-breasted-rain-coat-182579.html?dwvar_182579_size=SMA002&dwvar_182579_color=COL68&cgid=IDcasualcoat2147

EDIT: S koossa rinnan leveys kainalosta toiseen 58cm (pit to pit) ja M koossa 60cm Uniqlon sivujen mukaan..
VASTATUULEEN!

Jussi

*****
Legenda
Viestit: 4166
Sijainti: Turku
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: Tumppi$ - 14.09.17 - klo:11:18
Pitäisi äkkiä löytää edukas rainmac tähän syksyyn, joten katseet Uniqlon yksirivisissä rain coat:ssa.. Valmispuvuissa meikäläisen koko on yleensä EUR52 (hihat kuitenkin aina pitkät) ja esim. Herrainpukimon sovituspukukoko 52 niin ikään. Rinnan ympärys pikkuisen päälle sata.. (olisikohan 104cm tällä hetkellä)  Tilatako S vai M koko? Alle pitää mahtua sujuvasti pikkutakki mutta ei kolmea...

Eli tämä takki olisi kyseessä: https://www.uniqlo.com/eu/en_FI/product/men-single-breasted-rain-coat-182579.html?dwvar_182579_size=SMA002&dwvar_182579_color=COL68&cgid=IDcasualcoat2147

EDIT: S koossa rinnan leveys kainalosta toiseen 58cm (pit to pit) ja M koossa 60cm Uniqlon sivujen mukaan..

Käytännössä kehon raakamittaan lisätään irtotakkia tehtäessä 12-15 senttiä, itse pakkaan lisäämään 12-14cm yli 100cm rinnanympärykseen. Päällystakkiin sopivasti enemmän, riippuen takin tyylistä. Klassinen rainmac on hyvin väljä vaate, mutta nykyiteraatioissa riittää vaihtoehtoja laidasta laitaan. Hartioiden oikea asettuminen (n. sentin ulompana kuin irtotakissa/puvussa, mutta ei valtaisaa ylitystä) ja riittävä tila ylipäätään ovat tärkeimpiä.

Tuotetta vilkaistuani on todettava, että hitto kun olisivat pidempiä. Näyttää oikein hyvältä hintaansa nähden.
Kaikki villa tottelee rautaa.

Tumppi$

*****
Legenda
Viestit: 1703
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: Jussi - 14.09.17 - klo:12:49
Käytännössä kehon raakamittaan lisätään irtotakkia tehtäessä 12-15 senttiä, itse pakkaan lisäämään 12-14cm yli 100cm rinnanympärykseen. Päällystakkiin sopivasti enemmän, riippuen takin tyylistä. Klassinen rainmac on hyvin väljä vaate, mutta nykyiteraatioissa riittää vaihtoehtoja laidasta laitaan. Hartioiden oikea asettuminen (n. sentin ulompana kuin irtotakissa/puvussa, mutta ei valtaisaa ylitystä) ja riittävä tila ylipäätään ovat tärkeimpiä.

Tuotetta vilkaistuani on todettava, että hitto kun olisivat pidempiä. Näyttää oikein hyvältä hintaansa nähden.

Kiitos! Hyvää infoa taas. M- kokohan sieltä tilaukseen lähti sinisenä. Tuli tuossa mittailtua omia takkeja ja lopulta valinta vaikuttaisi mittojen perusteella olevan selvä. S- koon alle ei juuri kauluspaitaa kummempaa taitaisi kirraamatta mahtua. Olen vähän sillä kannalla muutenkin että klassista mallia ei pidä liikaa modernisoitavan, joten jospa tuo M- koko olisi vähän enemmän alkuperäistä kunnioittava. Itselleni puolestaan tuo pikkuisen lyhyempi selkämitta passaa mukavasti, kun valmisvaatteet ovat lähes poikkeuksetta vähän turhan pitkiä.
VASTATUULEEN!

Valtsu

*
Edistynyt
Viestit: 137
Sijainti: Turku
Kirjattu
Jatkaakseni tätä rain coat -aihetta, kaipaisin apua sopivan löytämisessä. Olen kokeillut muutamaa mallia, mutta yksikään ei ole ollut sopiva. Näissäkin jää hihat liian lyhyeksi, kuten yleensäkkin vaatteissa minun kohdalla. Jos menee liian ohi aiheen niin voin siirtää keskustelun muualle.

Tumppi$

*****
Legenda
Viestit: 1703
Kirjattu
#523
Eipä onnistunut takki.. (plussaa kuitenkin huikean nopeasta toimituksesta) Auttamattoman kireä erityisesti hihoista+tietenkin sen 5cm liian pitkät. Oli tyköistuva pelkän t-paidankin kanssa. Selän pituus olisi ollut aivan täydellinen mutta se ei yksin paljoa auta. Seuraava koko tuskin sekään passaa hihoista ja se alkaa olemaan jo pitkä selästäkin, joten palautukseen menee ilman vaihtoa. Harmi, sillä hintaansa nähden varmasti ihan kohtalainen tuote.

EDIT: Ilmankos! mittasin äsken oman rinnanympäryksen ja se lähenteleekin nykyään 110cm:iä Hah! On näköjään ruvenneet leuanvedot tuottamaan tulosta.. Yläselkään tullut leveämmät evät...
VASTATUULEEN!

Hidas

***
Eleganssin esitaistelija
Viestit: 408
poco ritardando
Kirjattu
#524
Mitä mieltä Uniqlon takin materiaalista, sehän on 100% muovia? Onko just hyvä rainmaciin vai onko jokin sekoite kuitenkin optimaalisempi?

Ymmärtääkseni tän tyyppisen sadetakin ei kuulu olla oikea sadetakki mutta tulee mieleen, että Rainsilla on klassinen mac-mallinen sadetakki joka hengittää ehkä vielä vähemmän ja pitää vettä taatusti.

Klassinen trenssi tai mac on kai jotenkin käsiteltyä puuvillasekoitetta, funktio on olla tuulitakki joka ei heti kastu.