Suomalaiset räätälit

Aloittaja Mikke, 15.01.09 - klo:23:12

« edellinen - seuraava »

Dan-D

Vieras
Kirjattu
Tällainen ”house style” ajattelu on ilmeisesti Savile Row’lla ja Italiassa (tai amerikkalaisten, italialaistyylisten räätäleiden parissa) varsin yleistä.  Toisaalta olen kuullut, että monissa muissa maissa räätälin odotetaan tekevän tyyliltään asiakkaan odotusten mukaisia toteutuksia.  Ehkä nämä house stylet ovat kovasti kilpailuilla markkinoilla erottautumiskeino ja siten tietoista markkinointia.  En oikein osaa sanoa, mikä lähestymistapa Suomessa on, mutta kuvittelisin räätäleiden olevan varsin monipuolisia.

Kotimaisista räätäleistä Matti Hampaala mainitaan suhteellisen säännönmukaisesti erinäisissä ”lähteissä” parhaana.  Hänen työnjälkeään olisi erityisen mielenkiintoista päästä todistamaan.

The_SeQuel

Kisälli
Viestit: 2
Sijainti: Helsinki
Kirjattu
Hei,

kävin hiljattain Pukustudiossa, Sonja Rassinan luona paita asioissa. Olen pappi ja nuo valmis papin-paidat tai Kotimaa-yhtiön ns. mittapaidat ovat aika kehnoa tekoa, joten päätin kokeilla paidan teettämistä räätälillä. Pukustudio oli ainoa paikka joka vastasi kyselyyni. Sonja otti minut vastaan ja noin puolen tunnin keskustelun ja miettimisen jälkeen halusi kokeilla paidan tekemistä.

Yhteen rooma/canterbury-kaulukselliseen papinpaidan tekemiseen meni kolme käyntiä Pukustudiossa ja noin 200 euroa. Tulos on paras paita mitä ikinä olen omistanut! Istuu erittäin hyvin ja on juuri sitä mitä pyysin. Asiakaspalvelu oli parasta mitä olen ikinä saannut, olisin voinut pulittaa nuo rahat pelkästään palvelusta!

Voin suositella ainakin paita asioissa!

Partasuti

*****
Legenda
Viestit: 1963
Kirjattu
Jos saa 200 eurolla räätälintekemän paidan, voi hintaa pitää jo hyvänä.

Ville

Satraappi
Ylläpitäjä
*****
Legenda
Viestit: 9313
Kirjattu
...tosiaan, näissä on eroa: mittapaita valmistetaan tehtaassa valmista kaavaa muokkaamalla, mutta tilauspaitaa varten ostajalle luodaan ikioma kaava tyhjästä ja kangas leikataan sen avulla, jonka jälkeen kaava tallennetaan varastoon jatkotilauksia varten. Useimmiten tilauspaitaan käytetään myös enemmän työtunteja, joten 200 euroa tällaisesta luomuksesta on huokemmasta päästä Euroopassa.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

mairaksinen

Vieras
Kirjattu
Plus fyrkka jäi isolta osin Suomeen. Toki materiaali maksaa.

konda

*****
Legenda
Viestit: 8975
Kirjattu
Tää on mielenkiintoista. Täytyy käydä nuuskimassa.

Quijote

*****
Legenda
Viestit: 1673
Esq.
Kirjattu
Varo vain, päädyt ostamaan loputkin työvaatteesi tuolta.

Ville

Satraappi
Ylläpitäjä
*****
Legenda
Viestit: 9313
Kirjattu
Sequel, oletko varma paidan tilausvalmistuksesta, vai oliko se mittapaita? Näillä kun on vissi ero, sen vuoksi tarkistan.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

Partasuti

*****
Legenda
Viestit: 1963
Kirjattu
Voi tietenkin olla, että Sequel sai paidan tämän kerran tuolla hinnalla. Mutta jos keikareita alkaa tunkea ovesta sisään, voivat myös hinnat nousta.