Millaista kirjallisuutta keikarilaiset suosivat? Faktaa? Fiktiota? Vakavaa? Hömppää? Kaikkea siltä väliltä ja vähän enemmän?

Omat suosikkini ovat laajalla skaalalla. Luen niin faktaa kuin fiktiotakin, ja kaikenlainen roskakirjallisuudeksi luokiteltavakin tippuu toisinaan. Usein käy niiin, että saatan lukea muutamaakin opusta yhtä aikaa. Esimerkiksi parhaillaan työn alla ovat Peter Ackroydin erinomainen Lontoo-historiikki 'London - A Biography' (suosittelen kaikille anglofiileille ja eritoten Lontoo-friikeille) ja kovaksi keitetyn rikoskirajllisuuden nykytaitaja Edward Bunkerin 'Verikoirat'. Olen - alakaen ihan alan klassikoista (Chandler, Spillane jne) nk. hard boiled -dekkari- / rikosromaanityylin ystävä, mutta jostain syystä Bunkeriin tutustuminen alkoi vasta eilisiltana.

Dekkareiden ohella luen scifiä (nykyään vähemmän kuin ennen), historiallisia romaaneja (kaiken sortin jöötikin käy, kunhan ei ole mitään romantiikkaosastoa), historiaa (faktapuolta siis, niin aate-, taide- kulttuuri- kuin yleinenkin historia käy), jopa miekka ja magia -fantasiaa (heh) ja kaiken maailman muuta.

Kuten musiikin suhteen, kaikki käy kunhan se on hyvää. Liian vähän tulee luettua nykyään, pitäisi ryhdistäytyä tämän asian suhteen. Viimeeksi olen tainnut lukea Tervon Troikan ja Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden, enimmäkseen on tullut lueskeltua erinäköisiä trillereitä ja dekkareita, asiapuolelta sitten historiaa ja tekniikkaa (Richard Rhodes: The Making of the Atomic Bomb on erityisen suositeltava teos, samoin kuin jatko-osansa Dark Sun - Making of the Hudrogen Bomb).

Eniten taitaa mennä alaan liittyvää kirjallisuutta. Appiperheeltä saa jouluisin nipun populääritiedekirjoja, joskus ostan itsekin.

Viime aikoina olen kovasti tykästynyt elämänkertoihin, varsinkin omaelämänkertoihin. Oman historiallisen ikkunan laajentaminen auttaa ymmärtämään tätä tämänhetkistä maailmaa. Nyt työn alla Gandhi.

Proosalle ei meinaa nykyään olla kauheasti aikaa. Nuorempana meni scifiä, (Christien) dekkareita ja maailmankirjallisuuden klassikoita. Lukioiässä innostuin kovasti Waltarista, jonka taika tuntuu vieläkin vetoavan -- viime kesänä lukemani Kaarina Maununtytär tuntui kummallisen elävältä teokselta.

Tietysti eniten "luen" netistä asiaa. Ajankuvaa tämäkin. Jos tekisi työmatkat julkisilla, ehkä olisi taas enemmän aikaa kirjoillekin. Fillarin selässä ei vaan kehtaa.

^Elämäkerrat, silloin kun ovat hyvin kirjoitettuja, ovat varsin mielenkiintoisia. Viimeksi taisi mennä Robert servicen 'Lenin', ja jahka ehdin, olen tarttumassa saman kirjoittajan stalin-opukseen.

Waltari putoaa aina. Oma suosikkini on ehdottomasti Johannes Angelos. Joitakin Waltareita on vielä jopa lukematta, ainakin Turks kuolematon ja Valtakunnan salaisuus.

Asiasta aiheen viereen: kävivätkö kansalaiset tsekkaamassa Ateneumin näyttelyn 'Waltarin taiteilijaystävät'?

Tämän innoittaman, avaankin pian taideketjun, jollei joku ehdi ensin.

Maailmankirjallisuuden klassikoita, self help -teoksia, elämäkertoja, tyyliopuksia. Kovin harvoin tartun nykykirjallisuuteen, koska kanonisoidut kirjat lisäävät yleissivistystä paljon tehokkaammin.

^Kieltämättä itselläkin eri toten kotimainen nykykirjallisuus jää pääosin lukematta.

Ville, mitä ovat self help - teokset? Me never heard.

Lainaus käyttäjältä: "joe"Viimeeksi olen tainnut lukea Tervon Troikan ja Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden.

Olen lukenut Sadan vuoden yksinäisyyden vuosia sitten, mutta muistan sen silti elävästi. Yksi kirjoista, joka jätti lähtemättömän vaikutuksen.

Ivymanin alkuperäiseen kysymykseen. Nuorempana tuli luettua paljon fiktiota, pääasiassa fantasiaa ja vielä nuorempana dekkareita. Nykyään lukeminen painottuu aika lailla klassikoihin ja tietokirjoihin. Oman alani kirjallisuuden lukeminen vie tosin lähes kaiken lukuajan, pitäisi jotenkin ehtiä ängetä sinne näitä muitakin kirjoja. Lukeminen on erinomainen harrastus.

Opiskelijana lähinnä oman alan järkäleitä: divertikkeleihin, COPD:hen, tuseeraamiseen ym. perehdyn. Pienenä perverssinä rentoudun tutustumalla muiden alojen tiukkaan faktaan - milloin sijoittamista, milloin afrikkalaista taidehistoriaa. Kaunokirjallisuuden puolelta arvonsa osoittanut tavara kelpaa: Hemingway, Cervantes ja vastaavat. Joskus rappeudun lukemalla sarjakuvia.

Lainaus käyttäjältä: "ivyman"Ville, mitä ovat self help - teokset? Me never heard.

Self help -teoksia ovat kaikki ne kirjat, jotka tietoisesti pyrkivät opettamaan lukijaansa suoriutumaan paremmin. "Näin joogaat oikein", "101 tapaa kiillottaa kalju", "Halvalla känniin - Joren vinkit Tallinnaan" ja niin edelleen. Vastaavia lukevat haluavat kehittää osaamistaan tietoisesti.

Lainaus käyttäjältä: "Ville""Halvalla känniin - Joren vinkit Tallinnaan"

No hitto. Tämä teos alkoi kiinnostaa! :D

Hmm. Niinkuin en kolmatta vuosikymmentä läträttyäni osaisi jo... d'oh

Meikäläisen lukutottumukset ovat laajahkot. Kaikkea maailmankirjallisuuden klassikoista sarjakuviin. Tällä hetkellä tulee lueskeltua lähinnä scifiä, koska totesin, että sivistyksessäni on isohkoja aukkoja mm. Clarken alkupään tuotannon osalta. Sarjakuvia en toisaalta kyllä oikein laske varsinaisesti kirjallisuudeksi, mutta jonkinlainen lukuharrastushan tuokin. Sarjisten osalta kohdallani on kyllä kyse myös jonkinlaisesta keräilyhullutuksesta ja kokoelmasta löytyy kohtuullisesti kotimaista ja amerikkalaista sarjakuvaa viimeiseltä viideltä vuosikymmeneltä.

Nuorempana oli eri kausia, scifiä, dekkareita, kauhua ja fantasiaa tuli luettua paljonkin. Waltaritkin on kahlattu moneen kertaan. Nykyään tulee luettua ns. tartan noir tyylin kirjoja, elämänkertoja ja historiallisia romaaneja. Myös japanilaista ja kiinalaista kultturia ja historiaa valottavat teokset kiinnostavat.
Satunnaisia suosituksia jotka osuvat tai eivät osu yllämainittuihin kategorioihin :
Ian Rankin - Inspector Rebus sarja
Brett Easton Ellis- muutkin kuin American Psycho
Gao Xiangjian - Soul Mountain ja One man's bible
James Ellroy - lähes koko tuotanto
Jung Chang - Villijoutsenet ja Maon elämänkerta
Natsuo Kirino- Grotesque
Irvine Welsh - alkuperäiskilellä
Denise Mina - Garnethill trilogia
Arturo Perez Reverte - lähes kaikki
Sarah Dunant - In company of the courtesan
Ben Macintyre - Agent ZigZag

Lainaus käyttäjältä: "DandyAndy"Sarjakuvia en toisaalta kyllä oikein laske varsinaisesti kirjallisuudeksi, mutta jonkinlainen lukuharrastushan tuokin.

En ole varma miten määritelmä on graphic novel -teosten kohdalla, mutta niiden käsittelemät teemat sekä anti ovat melko vaativia, joten sarjakuvia ne eivät kai ole, mutta eivät novellejakaan. Kenties sarjakuva potenssiin kolme?

Viime aikoina olen kahlaillut, suorastaan ahminut Alan Mooren ideoimia graafisia novelleja kuten "Wathcmen" ja "The league of extraordinary gentlemen". Kaikkea Moorelta sekä Gaimanilta voin suositella lämpimästi.

Lainaus käyttäjältä: "Ville"

Lainaus käyttäjältä: "DandyAndy"Sarjakuvia en toisaalta kyllä oikein laske varsinaisesti kirjallisuudeksi, mutta jonkinlainen lukuharrastushan tuokin.

En ole varma miten määritelmä on graphic novel -teosten kohdalla, mutta niiden käsittelemät teemat sekä anti ovat melko vaativia, joten sarjakuvia ne eivät kai ole, mutta eivät novellejakaan. Kenties sarjakuva potenssiin kolme?

Viime aikoina olen kahlaillut, suorastaan ahminut Alan Mooren ideoimia graafisia novelleja kuten "Wathcmen" ja "The league of extraordinary gentlemen". Kaikkea Moorelta sekä Gaimanilta voin suositella lämpimästi.

Komppaan. Tutustuin Watcmenin ja Sandman-sarjan kautta herrojen Moore ja Gaiman tuotantoihin ja pitää todeta etten ole katunut. Oletko Ville lukenut Mooren 'from Hell'in? Mikäli et, hanki heti. Jokaiselle Moore-fanille (ja Ripperologille) pakollinen ostos, ihan eri luokkaa kuin sarjan pohjalta tehty Hollywood-raina.

Korkeatasoisen sarjakuvan vähättely on mielestäni varsin typerää: jotkut Hugo Prattin Corto Malteset OVAT maailmankirjallisuutta siinä missä joku Hemigway.

Muutenkin hieman vierastan korkea- ja populaarikulttuuri -jaottelua, tai tässä tapauksessa sellaista ajattelua että (oletettavasti) korkeatasoinen kirjallisuus olisi (oletettavasti) vähemmän korkeatasoisen sarjakuvan yläpuolella.