sartret, gogolit, waltarit sunmuut luettu nuorna. nyt luen vain tulevaisuushömppää, banksia, reynoldsia, mievilleä, duncania, asimovia jne välillä dekkareihin (mm nesbo) eksyen. ehkä palaan ”vakavampaan„ kirjallisuuteen, kun lapset on kasvatettu ja ei väsytä iltaisin. no, aikamoista hömppää nuo sartret, waltarit ja gogolitkin ovat :)

Lainaus käyttäjältä: FionaTimantti - 14.03.12 - klo:13:03
p.s. Nyt luvussa Peter Cheyney, Naiset eivät välitä (Damas don't Care, 1937)
Painos vuodelta 1947, ja kyllä! Poika Vesannon mahtavalla kansikuvituksella!

Cheyneyt on kovia. Hiljaiset Tappajat (Counterspy Murders) on oma suosikki. Diggaan Mickey Spillaneista myös.

John Irwingin kirjat.

John Irving on myös yksi minun lempikirjailijoistani. Kirjallisuuden suhteen olen kaikkiruokainen, luen niin klassikoita, elämänkertoja, dekkareita kuin nykykirjallisuuttakin. Suomessa on myös hyviä kirjailijoita joiden tuotantoon kannattaa tutustua, pidän Veijo Merestä, Mika Waltarista ja Kari hotakaisesta. Kjell Westön kirjoihin kannattaa myös ehdottomasti tutustua, hän kuvaa kirjoissaan hienosti Helsinkiä ja eri aikakausia.

No viimeaikoina on tullut luettua lähinnä harrastukseen/elämäntapaan liittyvää kirjallisuutta ja käytettyä niitä lähinnä hakuteoksina.. Eli esim. Tapio Wirkkala -Ajattelevat Kädet jne... Muiden aihepiirien kirjallisuudesta viimeksi on tainnut mennä Matti Lukkarin -Asekätkentä. Summa summarum, yleensä tulee luettua kovaa faktaa ja harvemmin fiktiota.

Onkos kellään kokemusta tästä:
http://www.prometheusbooks.com/index.php?main_page=product_info&products_id=2111

Propagandaa vai objektiivista kirjoittamista?

Luen kaikkea. Paljon.

Usein näkyy, että suositulla ja paljon kouhkatulla kirjalla on sangen ohut sanoma. Ei haittaa, kyllä tekstiä maailmaan mahtuu.

Eräs aliarvostetuimmista kirjallisuudenlajeista on sarjakuva. Yhteiskuntakriittinen sarjakuva (Watchmen ja muut, nykyisin helposta päästä esim. DMZ, Y ja Transmetropolitan) kurkottaa usein alueelle, jolle elokuva ei uskalla mennä ja jossa kertomakirjallisuus ei tavoita minkäänlaista lukijakuntaa (usein kirjoittajien kielellisestä taitamattomudesta johtuen).

Kotimaisiin kirjailijoihin olen säännöllisesti pettynyt. Silloin tällöin eteen tulee helmi, mutta esim. Sofi Oksanen on lunastanut paikkansa "paljon melua tyhjästä" -listallani pysyvästi.

William Gibson, etenkin uusimmilla kirjoillaan, on tavoittanut jotain, mitä syvälle puhuvan tulisi tavoittaa. Iain M. Banks taas on löytänyt sen viisastenkiven, jolla epätodellinen tehdään arjeksi.


Tapailin jokunen vuosi sitten muutoin upeaa, kaunista ja älykästä naista, joka kysyttäessä sanoi lempikirjailijoikseen ne samat, jotka kaikkien älykkäiksi itsensä tuntevien pitää lukea. Siinä ei sinällään ollut mitään muuta vikaa kuin se, että se oli mahdotonta. Se kertoo vain siitä, että henkilö luki kavereiden (todennäköisesti jostain lehdestä pummimien) "nämä pitää lukea" -listan. Kirjahylly oli oksettavuuteen asti täynnä juuri näitä. Jokaisen olin lukenut, mutta muiden puute kertoi myös kontrastin puutteesta. Koko asia kaatui sielun puutteeseen ja persoonattomuuteen.

On niin hiton helppoa olla samaa mieltä kuin muut.

Lainaus käyttäjältä: Jussi - 17.03.13 - klo:06:40
Kirjahylly oli oksettavuuteen asti täynnä juuri näitä. Jokaisen olin lukenut

Hyvä että olit, muuten tuo viesti olisi vaikuttanut vähän pinnalliselta.

Lainaus käyttäjältä: Jussi - 17.03.13 - klo:06:40
Eräs aliarvostetuimmista kirjallisuudenlajeista on sarjakuva. Yhteiskuntakriittinen sarjakuva (Watchmen ja muut, nykyisin helposta päästä esim. DMZ, Y ja Transmetropolitan) kurkottaa usein alueelle, jolle elokuva ei uskalla mennä ja jossa kertomakirjallisuus ei tavoita minkäänlaista lukijakuntaa (usein kirjoittajien kielellisestä taitamattomudesta johtuen).

En tiedä, meneekö tämä kategoriaan mutta nuorempana muistan pitäneeni kovasti:



Pitäisi varmaan kaivaa esiin ja lukea. Sarjakuvani on haudattuna jossain yläkaapissa.

^ Ei ole tuttu teos, joten pitääpä panna muistiin. Sen sijaan Watchmen on paras lukemani kirja.

Tuo Millerin ja Gibbonsin sarjis oli minunkin suosikki nuorempana. Lisäksi Sandmanit luin monta kertaa, ja yks aivan pirun kova oli Nemesis:



Nemesistä ei käsittääkseni koskaan tehty loppuun saakka.(korjatkaa jos olen väärässsä)  Harmi sinänsä, Tomas de Torquemada on yksi sarjismaailman parhaista hahmoista!

Give Me Liberty on hyvä.

Sarjakuvarintamalta suosittelisin viimeaikojen aktiivisista tekijöistä tutustumaan esim. Chris Wareen, Daniel Clowesiin, Charles Burnsiin, Jim Woodringiin ja Joe Saccoon.

El Borbah tuli aikanaan Burnsilta tsekattua, pidin. Pitänee hankkia noita uudempiakin - diggailen Burnsin (piirros)tyyliä paljon.

Kas, löysin tämän threadin vasta.

Tietokirjallisuus: teologia ja musiikin historia

Kaunokirjallisuus: Kevyt hömppä esim. Tarzan, sulaa helpommin kuin tiiliskiviromaanit. Tätä voisi verrata siihen, että jaksan hyvin kuunnella suuren sinfonian, mutta ymmärrän, että jollekin toiselle riittää iskelmä. Silti, tässä olisi petrattavaa, yleissivistyksen tähden edes.