Keikarin foorumi

Tarkennan vielä, että nuo omat räätälinpaitani ovat käsittääkseni varsin hyvää työtä, ne istuvat erinomaisesti ja ovat juuri sellaisia kuin halusinkin niiden olevan. Jostain syystä, jota en osaa tarkemmin eritellä, nuo parhaat valmispaidat vain näyttävät ylläni paremmalta. Tietyssä mielessä tämä ei ole lainkaan yllättävää, sillä noiden paitojen suunnittelijat tekevät sitä ammatikseen, minä en.

Tota.. Eihän tälläisen ostamisessa ole mitään järkeä? Räätälilläkin saa teetettyä itselleen halvemmalla mieluisen lenkkeilyasun.

Tätä ajattelutapaa olen ihmetellyt. Miksi räätälillä teetetty olisi automaattisesti parempi kuin valmiina ostettu? Minä omistan muutaman räätälin tekemän paidan, mutta silti suosikkipaitani ovat valmisvaatteita.

Onpas täällä herkkäselkäistä porukkaa. Minä nukun erinomaisesti tuttavilta saadulla runkopatjalla, joka alkaa olla jo vähän löysänpuoleinen. Futonilla ja vesipatjalla olen aiemmin myös nukkunut ongelmitta. Selkävaivoja ei ole tullut edes kyläreissuilla hetekalla, telttasängyillä tai lasten vaahtomuovipatjalla nukkuessa. Joskus hotellissa on tullut niska kipeäksi liian muhkeasta tyynystä, mutta muuten en muista nukkuma-alustan haitanneen untani. Pitänee olla kiitollinen ilmeisestä selkärangattomuudestani..

Vetiverin ystävänä hankin tuota Guerlainia kauan sitten, mutta omaan nenääni se oli jotenkin liian saippuamainen ja terävä, jäi käyttämättä. Tällä hetkellä kaapissa on Puigin ja Mallen vetiverit, joista pidän hyvinkin paljon, vaikka ovat keskenään aivan erilaisia.

Mielestäni Murder! ei väittänyt, että hän itse olisi sellainen ylivertainen pukeutuja, joka puolihuolimattomasti poimisi tarjousrekiltä kokonaisuuden, jolla peittoaisi kaikki tällä foorumilla nähdyt. Olen aloittajan kanssa jossain määrin samoilla linjoilla, sellaisia henkilöitä varmaankin on olemassa. Tähän vertaukseen:

Joku voi olla opiskellut vuosikausia kaikennäköistä musiikkitietoutta, mutta toinen voi asettua pianon ääreen ensimmäistä kertaa ja soittaa paremmin kuin ensiksi mainittu tulee ikinä soittamaan.

kuitenkin sanoisin, että ei voi. Ainakaan jos "musiikkitietouden opiskelu" pitää sisällään myös pianonsoiton harjoittelua.
 

Niin ja toki täällä on foorumilla on todella hyviä pukeutujia, joista ehdoton suosikkini Sproily.

Samoin minun.

Noin nelikymppinen mies vaaleansinisessä kauluspaidassa, tummansinisissä puvunhousuissa ja mustissa biker toe -kengissä. Tämä ei sinänsä ollut vielä erityisen tyylikästä tai kaunista (joskaan ei missään nimessä inhottavaakaan), mutta herralla oli äärimmäisen huolitellusti leikattu ja muotoiltu paksu tumma tukka, minkä ansiosta yleisvaikutelma oli todella tyylikäs.

Chuck, olen pitkälti samaa mieltä. Minulla on kovin vähän kokemusta tyylifoorumeista, tämä on ainoa, jota seuraan. Tuntuu, että täälläkin olen ikään kuin vääristä syistä (kun en noudata klassisen tyylin ihanteita), ja "antaa kaikkien kukkien kukkia" -asenteeni on ehkä naiivi.

Lisäksi, näillä foorumeilla on myös kyse erottautumisesta. Se vaatiikin kärjistyksiä ja sitä, että erotutaan muista.

Minua on pikemminkin hämmentänyt keikarin konformismi, siis se, että pyritään olemaan samanlaisia kuin muut (keikarilaiset). Täällähän on tehty kaikenlaisia yhteisiä pukukangas- ym. tilauksia ja jopa omaa keikarisolmiota taidettiin joskus puuhata. Toki joukosta erottuviakin on, esim. sinä itse, mutta kyllä vaikkapa tuolla mitä ostit tänään -ketjussa toistuu aika usein tietyt jutut. Jonkinlainen alakulttuurihan klassinen pukeutuminenkin tänä päivänä on.

Hyvä ketju, tässä omaa historiaani: noin 25-vuotiaaksi minulla ei tietyssä mielessä ollut omaa tyyliä lainkaan, sillä käytin lähes yksinomaan isoisieni, setieni ja isäni vanhoja vaatteita, jotka enimmäkseen olivat kovin pappamallisia. Pikkuhiljaa vuosituhannen alkupuolella aloin ajatella, että pukeutumisella voisi myös vähän ilkamoida. Aloitin värikkäillä sukilla, sitten värejä ja kirjavia kuoseja alkoi ilmestyä isompiinkin vaatekappaleisiin.

Nykyään seuraan muotia jonkin verran, mutten voi sanoa olevani muodikas, kuten barcelonakin aiemmin omalta osaltaan totesi. Pukeudun kyllä mielelläni japanilaisiin nuorisovaatteisiin tai joidenkin nimekkäiden muotisuunnittelijoiden, mm. Vivienne Westwoodin, Kenzon ja Lacroix’n värikkäisiin luomuksiin, mutta käytän sitten niitä samoja vuosikausia. Ja noita perintönä tulleita pappavaatteitani en ole missään vaiheessa kokonaan hylännyt. En myöskään osta mitään mistä en pidä vaikka olisi kuinka muodikasta, esim. matalavyötäröiset housut ovat olleet todellinen vitsaus viime vuosina, nyt alkaa onneksi jo helpottaa.

Noin yleisesti ajattelen tyyliäni aika vähän, enkä siis vietä pitkiä aikoja asukokonaisuuksiani miettimässä, vaan vedän ylleni sitä, mitä käsiin ensiksi sattuu. Toki juhliin tai virallisempiin tilanteisiin pukeudun huolitellusti, mutta näitä on aika harvoin varsinkin nyt, kun olen työttömänä. En ole kyllä koskaan ollutkaan työssä, jossa edellytettäisiin muodollista pukeutumista.

Muodista vielä sen verran, että olen ihmetellyt, kuinka jyrkkiä tuomioita tällä foorumilla jaellaan ”muoti”merkeille (Dolce & Gabbana, Prada tms.), kun taas vaikkapa Ralph Laurenia ja YSL:ää kytätään silmät kiiluen ebaysta, vaikka mitään periaattellista eroa näilläkään valmistajilla ei mielestäni ole. Toki D&G:n vaatteet ovat aika kalliita, ja laatu ei aina ole ihan huippuluokkaa, mutta tarkalla silmällä olen heiltäkin poiminut joitakin upeita juttuja, jotka ovat täysin hintansa arvoisia. Ylipäätään en näe syytä torjua mitään merkkiä kategorisesti, yllätyksiä suuntaan ja toiseen löytyy jokaiselta.