Farmarihousuista kieltäytyvät

[Dan-D]

Tässä ei tarvita oletuksia vaan kulttuurihistoriallisesti juuret ovat Ranskan hovissa, jossa Aurinkokuningas totesi, että parempi hovin miettiä tarkkoja etikettisääntöjä kuin kuninkaan murhaamista. Sieltä säännöt ovat levinneet ja tapakoulutus formalisoitui, aiemmin kyse oli enemmän uskonnollisesta ja perinnetavoista, mutta 1600-luvun Ranskassa etiketistä tuli etiketti per se.

En puhunut etiketistä ilmiönä yleensä, vaan nimenomaan näistä virallisista osioista, joihin viittasin (mainitsemasi smokki, frakki, saketti, tumma puku jne.)  Englantilaiseen pukeutumiseen pohjaava muoti syntyi 1800-luvulla ja siirtyi brittiaatelistolle ominaiseen tapaan yläluokan omaksi country club –salaisuudeksi, johon liittyi kaikkia äärimmäisen hienoja piirteitä (puetaan palvelijat tyylikkäästi mutta vähän väärin, että kaikki tunnistavat ne palvelijoiksi).  Sieltä nämä käyttäytymissäännöt tihkuivat tavalliselle kansalle jokseenkin oudosti.

Toki, mutta tämä "etiketti" vaihtelee maittain.
Saksassa on erilainen tapa pukeutua ja tehdä bisnestä kuin Japanissa saati sitten USA:ssa ja nämäkin eroavat Englannista tai Espanjasta...

Juuri siksi.  Se avartaa.  Paljon enemmän kuin Internet.

Historioitsijan sydän itkee verta törmätessään täydelliseen virhepäätelmään...
No joo, 1500-luvulla tuo vielä sattui pitämään paikkansa, mutta sen jälkeen maailma on muuttunut.

En edes viitsi lähteä keskustelemaan siitä, kuinka keksiluokan määrittely ja viitekehyksen valinta jo sinänsä on a) ristiriitaista, ellei tietyssä määrin peräti mahdotonta; ja b) määrittää sen johdosta tehtyjä johtopäätöksiä.  Sovitaan vaikka, että tein täydellisen virhepäätelmän.

En sinänsä haluaisi piiloutua minkään relativismin taakse, muttei tästä oikeasti taida olla hirveästi keskusteltavaakaan.

Metsä rytisee kun mopo ja argumentti sinne kaahaavat.
Yksilöiden välillä on eroa, mutta se ei kerro mistään yhteiskuntaluokasta. Nuo voivat kaikki kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan, vaikka yksilöinä olisivat ihan eri asemassa. Siitä yhteiskunnan luokkien katoaminen oikesti kertoo.

Et ymmärtänyt pointtia, mikä tuntuu lähes tarkoitushakuiselta.  Esimerkki valittiin tieten tahtoen (ja mielestäni päivänselvästi) kärjistäväksi.  Näiden karikatyyrimäisten henkilökuvaelmien oli tarkoitus kuvata esimerkinomaisesti eri yhteiskunnan kerrostumien olemassaoloa.  On toki totta, että nykyään esim. äärimmäisen varakas henkilö (otetaan vaikka Paris Hilton, rock-tähti, tai ammattiurheilija) saattavat olla yhteiskuntaluokaltaan jotain muuta, kuin mitä varallisuus antaisi odottaa, ja vastaavasti akateemista köyhälistöä luodaan tehokkaasti.  Varallisuus tai elämäntilanne eivät toki määritä yhteiskuntaluokkaa.  Mutta kurjalisto-älymystön sijaan tarkoituksena oli puhua siitä, että yhteiskunnan eri kerrostumat ovat yhä olemassa.  Ne muuttavat muotoaan ja ovat muutenkin syvässä murroksessa, mutta yhteiskuntamme on silti kerrostunutta.  Toisaalta tässä ei ole uutta, sillä toki 1800-luvulla, luokkayhteiskunnan eräänlaisen kukoistuskauden sydämessä tunnettiin esim. vararikon partaalla olevia aatelisia, jotka kärsivät sitä kautta yhteiskunnallisen arvostuksen menetyksestä, vaikka säilyttivät osan aristokraattisesti asemastaan.  Tämä nimenomaan on mielenkiintoista, mutta sen pohdinta edellyttää yhteiskunnan kerrostuneisuuden hyväksynnän.  Luokat eivät ole kadonneet mihinkään, ne ovat vain murtuneet.

Niin, tässä tulee yhteiskuntaluokan määritelmä, jota Suomessa ei juurikaan ole.
Yhteiskuntaluokka on tavallaan periytyvä ominaisuus ja luokkayhteiskunnissa määrittelee yksilön aseman sekä odotushorisontin. Suomessa yksilön asema on hyvin pitkälti yksilön itsensä tekemisten varassa ja on enemmän kiinni varallisuudesta kuin siitä, että mihin on syntynyt. Luonnollisesti pienin poikkeuksin.

Tätähän meille uskotellaan: tasa-arvoisia ollaan.  Totta osin: meiltä puuttuu vahva perinteinen aristokratia (kuten esim. Englannissa, Ruotsissa), ja vahvoja teollisuussukujakin on vähän (toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Italiassa jne. jne.).  Siksi – sekä valtiovallan toimien ansiosta – mm. tuloerot ovat pysyneet Suomessa pieninä, mikä on kuitenkin olennainen osa yhteiskuntaluokkien rajojen hämärtymistä.  Kuitenkin tietyt lainalaisuudet toistuvat meilläkin huomattavalla suuruudella.  Vaikka valtiovalta on murtanut asetelmia mm. kouluttamalla kansakuntaa erittäin laajamittaisesti, akateemisten lapset päätyvät populaation tasolla yhä suurella todennäköisyydellä akateemisiksi, työläisten lapset työläisiksi.  Varianssin analyysi on useissa tutkimuksissa osoittanut selvää trendiä, jota voi kutsua kaikkein tehokkaimmin yhteiskuntaluokaksi.  Toisaalta kaupunginosien arvostusta tutkimalla voidaan myös havaita olennaisia trendejä ja ihmisryhmien liikkuminen kaupunginosasta toiseen noudattelee myös tiettyjä lainalaisuuksia, joiden pohjalta voidaan tehdä väittämiä sekä kaupunginosia että ihmisryhmiä koskien.  Erityisen selvästi (osittain vahvan suomalaisen yläluokan puuttumisesta johtuen) voidaan kuitenkin havaita, kuinka ennen kaikkea yhteiskunnalliset ongelmat kasaantuvat kasvavassa määrin tietyille väestöryhmille.  Rikollisuus, mielisairaudet, päihdeongelmat jne. jne. jne. tuppaavat pahasti keskittymään samoihin ihmisiin ja ihmisryhmiin ja pysymään niin sanotusti suvussa.  

Vielä kun tämä muistettaisiin kertoa lontoolaisille ettei joka kerta siellä käydessä tarvitsisi ihmetellä suomalaisten anglofiilien Englanti-kuvan ja todellisuuden välistä kuilua.

Toki esim. tweed ja ruskeat kengät sielläkin ovat merkitystään menettäneet, eikä kyse varsinkaan ole mistään kadulla tapahtuvasta töllistelystä tai tölväilystä.  Työelämässä sen sijaan esim. lontoolaisissa toimistoissa (useilla aloilla) voidaan sanoa pukeutumisesta (vaikka nyt puvun kuoseista) todetuin tavoin hyvinkin suoraan: tuo ei täällä käy päinsä.  Jos britit ja jenkit jotain osaavat olla, niin kohteliaita tuntemattomille.  Tämä ei tarkoita, että esim. omassa toimistossa katsottaisiin kaikkea suopeasti.

Kuten jo taisin sanoa: loppujen lopuksi etiketistäkin pidetään kiinni vain tietyissä piireissä.

Sinänsä mitä brittiläiseen pukeutumiseen tulee, mielestäni sen ideaali, jota netissä ylläpidetään, on huvittavan kaukana todellisuudessa.  Tosiasiassa Cityn kortteleita kävelee tyypillisesti suht. huonosti istuvissa puvuissaan klooneja, joilla tuntuu kaikilla olevan sama city stripe.

[Stutzer]

Hienosti sanottu - ketjun aloittaja on siis hakoteillä ainoastaan siinä, että tekee tietyn vaatekappaleen käytöstä tai käyttämättömyydestä julistusta pukeutumisen sijaan.

Noh, en tiedä teinkö nyt niin suurta julistusta näkemyksestäni jota vain yritin perustella. Sanoinhan jo avauspostauksen toisessa kappaleessa "Kukin saa toki pukeutua mihin haluaa". Lisäksi relativoin vielä tuota arvostelmaani farmareista ja pikkutakista sanomalla että se on "mielestäni tänäpäivänäkin periaatteessa ristiriitainen yhdistelmä(.)" Kuinka paljon sitä omaa kantaa pitää sitten suhteellistaa, että on tarpeeksi suvaitseva? :)

[Stutzer]

Tämän vuoksi sinisen paidan ja puvun yhdistäminen sotkee toisiinsa kaksi toisilleen vierasta maailmaa: puku kertoo pankkimaailmasta, bisneksestä ja toimistoista, sininen paita haisee koksille ja terästehtaalle. Tuntuuko luontevalta ja edelleen pätevältä periaatteelta?

Tuossa on nyt se ongelma, että sininen väri on asiana paljon universaali kuin yksittäinen kangastyyppi. Kyllähän sinistä väriä on käytetty jo antiikin maailmassa ennen teollista vallankumousta, mutta farmarikangas on keksitty vasta 1800-luvulla ja siten paljon määräytyneemmin työvaate kuin sininen väri. Tuskin kukaan pitää Suomen lippuakaan siksi työväen lippuna, että siinä on sinistä väriä. Tuo väriä koskeva perustelu ei siis ollenkaan samanlainen kuin erästä määrättyä kangastyyppiä koskeva.

Minusta tuollainen täysin eri kulttuuripiireistä tulevien vaatteiden tietämätön yhdistely kertoo siitä ettei oikein tunne pukeutumisen historiaa. Toki asia on toinen, jos haluaa tietoisesti rakentaa tyyliä jossa yhdistellään proletariaatin ja yläluokan piirteitä leikittelevästi. Näin saa toki tehdä. Veikkaan vain että useimmat farmarien ja tweed-takin käyttäjät eivät tätä kuitenkaan ole viestittämässä, vaikka kuitenkin heidän asunsa viestittämässä sitä koko ajan heidän itsensä tietämättä.

Pointtini on vain että on parempi kertoa itse tietoisesti vaatevalinnoilla asioita eikä antaa vaatteiden kertoa itsensä tietämättä niitä. Tässä mielessä olen juuri kokenut Keikarin foorumin erinomaiseksi tavaksi oppia vaatteiden merkityksistä niiden estetiikan ohella!

[Jussi]

Veikkaan vain että useimmat farmarien ja tweed-takin käyttäjät eivät tätä kuitenkaan ole viestittämässä, vaikka kuitenkin heidän asunsa viestittämässä sitä koko ajan heidän itsensä tietämättä.

Jos puhuu kuolleella kielellä jota kukaan muu ei puhu, ei viestitä. Farmarit & tweed ei ole enää työväenluokkaa ja yläluokkaa sekoittava yhdistelmä - eikä, oikeastaan, ole sitä koskaan ollutkaan. Yhdistelmä on syntynyt kauan noiden konnotaatioiden ohentumisten jälkeen ja määräytyy kankaiden painon ja rakenteen, ei historian, mukaan.

Farkut eivät ole aikoihin olleet työväenvaate muulta kuin historialtaan. Nykyisin kyse on vain eräästä puuvillan kudonta- ja värjäystyylistä.

Pointtini on vain että on parempi kertoa itse tietoisesti vaatevalinnoilla asioita eikä antaa vaatteiden kertoa itsensä tietämättä niitä.

Totta - mutta kannattaa myös havaita, milloin ylitulkitsee viestiä tai käyttää vanhentunutta merkityskirjaa.

[Stutzer]

On olemassa etiketin mukainen maailma eli frakki, smokki, saketti ja tumma puku-maailma, jossa pelataan sen omilla säännöillä katsomatta sosiaalistatukseen tai ammattiin.

Sitten on tämä ammatinmukainen pukeutuminen ja vapaa-ajan tyyli, jossa luokkaerojen poistuminen ja teollistuminen ovat rikkoneet etikettiä. Massatuotanto on tuonut farkut, tuulipuvut ja crocsit. Ne eivät kuulu vuosisatoja vanhaan pukukoodistoon, mutta toisaalta koodisto ei myöskään sovellu tähän maailmaan.

Kirjoitat yllä tosi terävästi asiasta.

Tässä on kuitenkin vielä yksi asia, mistä olen edelleen vähän eri mieltä. Väitän että perinteinen etiketin mukainen (=muodollinen) pukeutuminen vaikuttaa edelleen koko ajan arkipukeutumiseen, mutta negaation kautta. Tarkoitan tällä sitä, että haettaessa ei-muodollista pukeutumista eli arkista työ tai vapaa-ajan pukeutumista, ajatellaan juuri sitä ettei oltaisi ylipukeutuneita. Eli arkipukeutuminen määritellään etiketin koko ajan mukaisen pukeutmisen kautta.

Esimerkiksi Keikarin foorumilla kohtaa koko ajan tällaisia (aivan oikeita) perusteluja: Arkiseen asuun ruskea sopiikin mustaa paremmin, koska se ei ole niin muodollinen. Tweed-takki sopii arkiseen asuun paremmin kuin musta pikkutakki, koska se ei historiansa vuoksi ole niin muodollinen. Eli ylipukeutumisen välttäminen tarkoittaa ei-etiketin mukaista pukeutumista. Tätä kautta 1800-luvun englantilainen pukeutuminen vaikuttaa edelleen siihen koko ajan miten luoda arkinen asu.

Ajatukset siitä, että joku vaate edustaa työläisyyttä on yksinkertaisesti ajastaan jälkeenjäänyt, koska ei ole enää perusteltua syytä olla pukeutumatta kaupungissa ruskeaan tai tweediin.

Jos otetaan vielä farmareita selvempi esimerkki niin oletko tosiaan sitä mieltä ettei sininen haalari edusta työläisyyttä? Kuitenkin se on "joku vaate". Olisiko vaikkapa sininen farmarihaalari mielestäsi mahdollinen yhdistelmä irtotakin (tai tweedin) kanssa? Ei ole mitään käytännön syytä, miksi niitä ei nykypäivänä voisi yhdistää toisiinsa. Ainoastaan historiallisesti virittynyt tyylitajumme sotii toivottavasti vielä tätä ajatusta vastaan!

Vielä jokin aika sitten pelkät farmarihousut oli yhtä mahdoton ajatus kuin farkkuhaalarikin irtotakin kanssa, mutta toki tyylitaju on tässä suhteessa jo vähän lipsunut. Vielä joskus ehkä menee se farkkuhaalarikin läpi pikkutakin kanssa. Ainakaan vielä se ei mene ja syy ei ole käytännössä vaan vaatteiden historiassa.

[Stutzer]

Jos puhuu kuolleella kielellä jota kukaan muu ei puhu, ei viestitä. Farmarit & tweed ei ole enää työväenluokkaa ja yläluokkaa sekoittava yhdistelmä - eikä, oikeastaan, ole sitä koskaan ollutkaan. Yhdistelmä on syntynyt kauan noiden konnotaatioiden ohentumisten jälkeen ja määräytyy kankaiden painon ja rakenteen, ei historian, mukaan.

Tässä tullaan varmaan lähinnä siihen kysymykseen, että mihin haluaa asettaa oman historiatietoisuutensa rajan. Ymmärränhän minä, että esimerkiksi monille nuorille se varmaan asettuu johonkin sellaiseen aikaan, jolloin jopa korkea vyötärö oli jo tuntematon asia farmareissa. Me vanhemmat muistamme vielä tämän ajan, joten historiatietoisuutemme on suurempi.

Pukeutumisen historiaan perehtymällä omaa historian tajua on mahdollista laajentaa yli oman eliniänkin ja alkaa pohtia II maailmansodan jälkeisiä muutoksia sekä nuorisopukeutumisen vähittäistä muuttumista de facto standardiksi. En näe syytä siihen, ettenkö viestisi vaatteilla asioita vaikka viesti menisi suurimmalta osalta nykyistä lantiofarkkujen sukupolvea ohi.

Äärimmäisen harva varmasti tajuaa samalla tarkkuudella eri kenkien merkityksiä kuin vaikkapa osa forumilaisista tajuaa. Onko se siis syy olla viestimättä kengillä, koska nämä eri kenkätyyppien (tai hattutyyppien jne.) merkitykset ovat suurimmaksi osaksi kuolleita suurimmalle osalle suomalaisista - ja monille briteillekin? Vai olisiko pikemminkin niin, että meidän tehtävämme ja kutsumuksemme on elvyyttää pukeutumista koskevaa tietämystä tutkimalla sen historiaa? Näin voisi kasvaa uusi tätä vanhaa kieltä paremmin ymmärtävä sukupolvi, jolla on laajempi tietoisuus pukeutumisen historiasta.

Emme kuitenaan käytännössä valitse vaatteita pelkästään kankaiden painon ym. esteettisten seikkojen mukaan, vaan pyrimme esimerkiksi välttämätään ylipukeutumista ja tätä kautta valitsemme vaatteita myös historiallisin perustein.

[Jussi]

Jos otetaan vielä farmareita selvempi esimerkki niin oletko tosiaan sitä mieltä ettei sininen haalari edusta työläisyyttä?

Tämä riippuu täysin käyttöympäristöstä ja tavasta. Selkeät työvaatteet toki erottuvat funktionsa perusteella, mutta eivät sinällään edusta niinkään työläisyyttä kuin työntekoa itseään. Farkut ovat jättäneet työ/työläisleimansa taakseen jo kauan sitten, eivätkä siniset haalaritkaan sitä joka tilanteessa (ja jokaisessa leikkauksessaan) kanna.

Olisiko vaikkapa sininen farmarihaalari mielestäsi mahdollinen yhdistelmä irtotakin (tai tweedin) kanssa? Ei ole mitään käytännön syytä, miksi niitä ei nykypäivänä voisi yhdistää toisiinsa. Ainoastaan historiallisesti virittynyt tyylitajumme sotii toivottavasti vielä tätä ajatusta vastaan!

Uskon, että oikealla leikkauksella voisi jopa tällaisen yhdistelmän toteuttaa tyylikkäästi. Ei ihan triviaali veto, kuitenkaan.

[Jussi]

Jos puhuu kuolleella kielellä jota kukaan muu ei puhu, ei viestitä. Farmarit & tweed ei ole enää työväenluokkaa ja yläluokkaa sekoittava yhdistelmä - eikä, oikeastaan, ole sitä koskaan ollutkaan. Yhdistelmä on syntynyt kauan noiden konnotaatioiden ohentumisten jälkeen ja määräytyy kankaiden painon ja rakenteen, ei historian, mukaan.

Tässä tullaan varmaan lähinnä siihen kysymykseen, että mihin haluaa asettaa oman historiatietoisuutensa rajan.

Ei, vaan sen rajan, missä havaitsee jonkin historiallisen seikan merkityksen vaihtuneen tai muuttuneen. Eli nimenomaisesti tietää historiasta jonkin merkityksen vaihtuneen tai kadonneen.

Pukeutumisen historiaan perehtymällä omaa historian tajua on mahdollista laajentaa yli oman eliniänkin ja alkaa pohtia II maailmansodan jälkeisiä muutoksia sekä nuorisopukeutumisen vähittäistä muuttumista de facto standardiksi. En näe syytä siihen, ettenkö viestisi vaatteilla asioita vaikka viesti menisi suurimmalta osalta nykyistä lantiofarkkujen sukupolvea ohi.

Aivan - tosin, voit viestiä yhdelle ajalle yhtä, toiselle toista. Se, että tietää viestit eri aikoina ei tarkoita sitä, että viestit olisivat kaikkina aikoina voimassa.

Vai olisiko pikemminkin niin, että meidän tehtävämme ja kutsumuksemme on elvyyttää pukeutumista koskevaa tietämystä tutkimalla sen historiaa? Näin voisi kasvaa uusi tätä vanhaa kieltä paremmin ymmärtävä sukupolvi, jolla on laajempi tietoisuus pukeutumisen historiasta.

Vanhan kielen ymmärtäminen on yksi asia, kielellä viestiminen nykyajassa toinen.

Emme kuitenaan käytännössä valitse vaatteita pelkästään kankaiden painon ym. esteettisten seikkojen mukaan, vaan pyrimme esimerkiksi välttämätään ylipukeutumista ja tätä kautta valitsemme vaatteita myös historiallisin perustein.

Kyllä - joskus. Itse, btw, en juurikaan mieti yli- tai alipukeutumista muissa kuin muodollisissa tilaisuuksissa. Arkipukeutumiseni sekoittaa sangen vapaasti erilaisia muodollisuuden tasoja. Joskus, jopa, tietoisesti.

[Jälkiviisas]

En puhunut etiketistä ilmiönä yleensä, vaan nimenomaan näistä virallisista osioista, joihin viittasin (mainitsemasi smokki, frakki, saketti, tumma puku jne.)  Englantilaiseen pukeutumiseen pohjaava muoti syntyi 1800-luvulla ja siirtyi brittiaatelistolle ominaiseen tapaan yläluokan omaksi country club –salaisuudeksi, johon liittyi kaikkia äärimmäisen hienoja piirteitä (puetaan palvelijat tyylikkäästi mutta vähän väärin, että kaikki tunnistavat ne palvelijoiksi).  Sieltä nämä käyttäytymissäännöt tihkuivat tavalliselle kansalle jokseenkin oudosti.

Niin mutta siinä esikuvana oli Ranska, jossa oli ylipäätään luotu ajatus siitä, että pukeutumisessa on olemassa kirjoittamattomien sääntöjen lisäksi myös kirjoitettuja. Nykyiset käyttäytymis- ja pukeutumissäännöt toki pohjautuvat pitkälti 1800-luvun Englantiin, mutta rationaliteetti, sääntöjen kirjaaminen ja osa säännöistäkin on johdettavissa paljon varhaisemmista ajoista.

Sen vuoksi onkin luontevaa huomioida säännön takana oleva ratio, joten kun nimenomaan kirjoittamaton puoli on muuntunut koko ajan niin se muuntuu myös tässä hetkessä. Jos 1800-luvun Englanti halusi eroon 1600-luvun ranskalaisvaikutteista, niin kyllähän 2000-luvun Suomessa voidaan poiketa 1800-luvun Englannin kirjoittamattomista säännöistä, saati sitten jostain aatelisten yksityiskerhojen muodista. Näin siis muun kuin tiukan etiketin osalta, joka nykyään tuo vastapainoa kirjoittamattomien sääntöjen moninaisuudelle.

Näiden karikatyyrimäisten henkilökuvaelmien oli tarkoitus kuvata esimerkinomaisesti eri yhteiskunnan kerrostumien olemassaoloa.

Tätähän en kiistänyt vaan kerroin mihin nämä kerrostumat nykyisin perustuvat.
Kerrostuma on eri asia kuin yhteiskuntaluokka, josta aiemmin puhuit. Nämä uudet kerrostumat kun eivät aseta samanlaisia muotoja kuin entiset. Enää ei kirkossa istuta säädyn mukaan, äänestetä säädyn mukaan ja käytännössä kaikilla kerrostumilla on mahdollisuudet mihin vain, luonnollisesti kasvuympäristö määrää aika paljon. Siltikin ns. säätykierto on aika helppoa ja vaikka yhteiskuntaa tarkasteltaessa on tarkastelun helppouden vuoksi tehtävä jaotteluja kerrostumiin, niin kerrostuma ei itsessään aseta samanlaista sidettä kuin yhteiskuntaluokka.

Luokat eivät ole kadonneet mihinkään, ne ovat vain murtuneet.

Jolloin on aika turha puhua yhteiskuntaluokista sellaisissa maissa, joissa ne ovat murtuneet, haljenneet ja menneet ihan pirstaleiksi.

Vaikka valtiovalta on murtanut asetelmia mm. kouluttamalla kansakuntaa erittäin laajamittaisesti, akateemisten lapset päätyvät populaation tasolla yhä suurella todennäköisyydellä akateemisiksi, työläisten lapset työläisiksi.  Varianssin analyysi on useissa tutkimuksissa osoittanut selvää trendiä, jota voi kutsua kaikkein tehokkaimmin yhteiskuntaluokaksi.

Ilmiö on tuttu, mutta lopputuloksen kutsumisesta yhteiskuntaluokaksi samassa mielessä kuin "oikeiden" luokkayhteiskuntien on aika harhaanjohtavaa. Aiempi termi yhteiskunnan eri kerrostumista sopii paremmin, koska se poistaa keskustelusta muiden yhteiskuntien ja 1800-luvun painolastin. Nykyään kun kyse on päätymisestä, ennen oli kyse joutumisesta.

Työelämässä sen sijaan esim. lontoolaisissa toimistoissa (useilla aloilla) voidaan sanoa pukeutumisesta (vaikka nyt puvun kuoseista) todetuin tavoin hyvinkin suoraan: tuo ei täällä käy päinsä.

Niin ja 70-luvulla punkkari sai turpaansa jos näytti teddyltä tai puki päälleen Pink Floydin t-paidan, 1990-luvulla pingviinit joutuivat paniikkiin kun Dimmu Borgir käytti promokuvassa tennareita ja pari viikkoa sitten Helsingin muot...juhlaviikoilla hipsterit katsoivat toisiaan nenänvartta pitkin. Erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä on, mutta ne eivät perustu enää tietyn yhteiskuntaluokan sisäiseen yhtenäiskulttuuriin vaan ammatteihin, harrastuksiin ja muihin aika pitkälti yksilön valittavissa oleviin tekijöihin.

Kuten siis sanoin niin etiketti on kirjoitettuna ja vahvasti noudatettuna jäänyt tiettyihin tilaisuuksiin.
Sen sijaan kun etenkin Suomessa yhteiskuntaluokat ovat muuttuneet kerrostumiksi ja erilaisiksi ihmisryhmiksi, niin pukeutumiseen on tullut iso kasa erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä, joista työpaikan vaatimukset ovat yksi osa. Muu muodostuu sitten harrastuksista, mielenkiinnon kohteista ja sosiaalisesta piiristä.

Nykyisen pukeutumisen kirjoitettuihin eikä kirjoittamattomiin sääntöihin ei enää mahdu rationaliteetiltaan vanhentuneet ajatukset farkuista vain työväen vaatteina, ruskean kielto kaupungeissa tai tweedistä vain maaseudulla. Kirjoitetut säännöt soveltuvat tilaisuuksiin, joissa niitä edellytetään ja muun osalta on sitten valtaisaa vaihtelua jopa perinteisissä luokkayhteiskunnissa.

Tässä on kuitenkin vielä yksi asia, mistä olen edelleen vähän eri mieltä. Väitän että perinteinen etiketin mukainen (=muodollinen) pukeutuminen vaikuttaa edelleen koko ajan arkipukeutumiseen, mutta negaation kautta. Tarkoitan tällä sitä, että haettaessa ei-muodollista pukeutumista eli arkista työ tai vapaa-ajan pukeutumista, ajatellaan juuri sitä ettei oltaisi ylipukeutuneita. Eli arkipukeutuminen määritellään etiketin koko ajan mukaisen pukeutmisen kautta.

Jos siis ajatellaan puhtaasti dikotomian kautta.
Itse näkisin enemmänkin niin, että on etiketin vaatima muodollinen pukeutuminen ja sitten päästään eri askeleiden kautta kohti täysin ei-muodollista pukeutumista: frakki, tumma puku, liituraitapuku, irtotakki ja irtohousut, neule ja irtohousut, verkkapuku.

Sinällään etiketin vaikutus ei ole negaation kautta vaan haetaan tasapainoa ali- ja ylipukeutumisen välillä. Jollain arkipukeutuminen voi olla irtotakki taskuliinalla, jolloin ei haeta vastakohtaa pukuun vaan otetaan puvusta yksi osa ja käytetään sitä kohottamaan arkipukeutumisen astetta kohti formaalimpaa. Dikotomiasta on tullut liukuma.

Esimerkiksi Keikarin foorumilla kohtaa koko ajan tällaisia (aivan oikeita) perusteluja: Arkiseen asuun ruskea sopiikin mustaa paremmin, koska se ei ole niin muodollinen. Tweed-takki sopii arkiseen asuun paremmin kuin musta pikkutakki, koska se ei historiansa vuoksi ole niin muodollinen. Eli ylipukeutumisen välttäminen tarkoittaa ei-etiketin mukaista pukeutumista. Tätä kautta 1800-luvun englantilainen pukeutuminen vaikuttaa edelleen siihen koko ajan miten luoda arkinen asu.

Tuolla tavalla johdateltuna kyllä.
Toinen vaihtoehto on sitten se, että halutaan lisätä muodollisuuden määrää ja käytetään verkkapuvun asemesta ruskeaa pukua tai tweed-takkia. Haetaan siis muodollisia elementtejä tuomaan klassista vaikutelmaa, mutta ei osteta koko pakettia 1800-luvun yhteiskuntaan perustuvina rationaliteetteineen vaan kuvitellaan, että nykyinen kaupunki on sen verran puhdas, että ruskeaa pukua voi käyttää ilman pelkoa hiilitahroista.

Jos otetaan vielä farmareita selvempi esimerkki niin oletko tosiaan sitä mieltä ettei sininen haalari edusta työläisyyttä?

Sinisistä haalareista tulevat äkkiä mieleen myös opiskelijat.
Toisekseen en nyt osaa oikein keksiä, että kuinka moni käyttää haalareita varsinaisena vaatteena. Kysymyksessähän on puhdas työvaate, jollaisen voi pukea vaikka maalaamista varten niin aatelinen, professori kuin oikeakin maalari. Sininen haalari edustaa kyllä enemmän työntekoa kuin tiettyä yhteiskunnallista asemaa. Vähän kuin vasara kädessä.

Kuitenkin se on "joku vaate". Olisiko vaikkapa sininen farmarihaalari mielestäsi mahdollinen yhdistelmä irtotakin (tai tweedin) kanssa? Ei ole mitään käytännön syytä, miksi niitä ei nykypäivänä voisi yhdistää toisiinsa. Ainoastaan historiallisesti virittynyt tyylitajumme sotii toivottavasti vielä tätä ajatusta vastaan!

Esteettisyys on tuota yhdistelmää vastaan suurin vastalause ilman mitään historiallisia virityksiä.

Vielä jokin aika sitten pelkät farmarihousut oli yhtä mahdoton ajatus kuin farkkuhaalarikin irtotakin kanssa, mutta toki tyylitaju on tässä suhteessa jo vähän lipsunut. Vielä joskus ehkä menee se farkkuhaalarikin läpi pikkutakin kanssa. Ainakaan vielä se ei mene ja syy ei ole käytännössä vaan vaatteiden historiassa.

Syy on kyllä enemmän estetiikassa kuin historiassa.
Farkkuhousut kun ovat muodoltaan mahdollista tehdä samanlaisiksi kuin irtohousut, chinot, puvunhousut tai minkälaiset housut tahansa. Ainoa ero muihin housuihin on kangasmateriaali. Näin ollen esteettisesti ei ole eroa onko irtohousut villasta vai denimistä, näyttävät samanlaisilta housuilta. Sen sijaan haalarit ovat kokonaan eri vaatekappale ja en muista nähneeni pikkutakkiin yhdistyviä (no, joku kohta linkkaa kuvan...) villa-, puuvilla-, pellava-, vakosametti- tai muunkaanlaisia haalareita. Täten kysymys ei olekaan mistään kaltevasta pinnasta pukeutumisen "huonontumisessa" saati historiallisesta tiedostavuudesta vaan siitä, että farkkuhousut ovat housut siinä missä muutkin housut ja pikkutakin kanssa on tapana pitää housuja, jolloin housukankaissa voi olla varianssia kun taas mistä tahansa materiaalista tehdyt haalarit näyttävät helposti typeriltä irotakin kanssa.

[Jussi]

Tänään päälläni (historioineen ja osin myös konnotaatioineen):

Desert bootit - aikoinaan englantilaiset, lyhennettyvartiset sotilaskengät.
Farmarihousut - aikoinaan amerikkalaiset, kullankaivajille suunnatut työhousut.
OCBD - amerikkalaisen henkilön tulkinta englantilaisesta urheilupaidasta.
Raskas puuvillaneuletakki - englantilaisesta maalaiselämästä ponnistava villapaitaa "pukevampi" lämmin vaate.
Huivi - kaulanlämmitin kautta maailman.
Tweed-lätsä - englantilaisen, urheilullisen kartanoelämän päähine.
Suomen armeijan rähjäinen kaasunaamarilaukku - armeijaelämästä arkeen tuoreesti ponnistanut vaihtoehtokulttuuri-ihmisten tunnusomainen asuste.

Kokonaisuus, silti, on mielestäni erinomaisen klassinen ja kaunis, vaikka saakin mukavaa potkua sekä huivista että laukusta. Myös sukkien värivalinta (fuksia, näkyy ns. italialaismittaisten, kapeasti leikattujen farkkujen ja kenkien välistä ajoittain) nostaa särmää. Värit kokonaisuuteen (vihreää, ruskeaa, tummansinistä ja vaaleanpunaisen eri sävyjä) ponnistavat "what grows together, goes together" -ajatusmallista ja ovat hyvin tasapainoisia olematta tylsiä.

En usko lähettäväni tyylilläni mitään muita kuin "casual" ja "LATFH" -viestejä. :)

[Jute]

Etiketin ”virallinen” eli kodifioitu osuus on alun perin syntynyt siitä, että tiettyihin tilaisuuksiin on ollut varmaankin 1900-luvulla ensi kertaa hyväksyttyä päästää muita, kuin yläluokkaan syntyneitä.

Tässä ei tarvita oletuksia vaan kulttuurihistoriallisesti juuret ovat Ranskan hovissa, jossa Aurinkokuningas totesi, että parempi hovin miettiä tarkkoja etikettisääntöjä kuin kuninkaan murhaamista. Sieltä säännöt ovat levinneet ja tapakoulutus formalisoitui, aiemmin kyse oli enemmän uskonnollisesta ja perinnetavoista, mutta 1600-luvun Ranskassa etiketistä tuli etiketti per se.

Rupesin miettimään, oliko etiketin kirjoittamisessa Ranskassa kyse samalla tavalla arvonantoon oikeutetun piirin laajentumisesta kuin yllä esitetty oletus etiketin kirjoittamisen syistä 1900-luvulla. Kuninkaat pyrkivät lakkauttamaan ylhäisaateliston vallan käskeä alueensa alempi aatelisto kapinaan kuningasta vastaan. Olisiko tämä onnistunut, jos kartanoherroilla ei olisi ollut mahdollisuutta käyttäytyä kuin herttuat?

[harmaa eminenssi]

Tätähän meille uskotellaan: tasa-arvoisia ollaan.  Totta osin: meiltä puuttuu vahva perinteinen aristokratia (kuten esim. Englannissa, Ruotsissa), ja vahvoja teollisuussukujakin on vähän (toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Italiassa jne. jne.).

Teollisuussuvuista en tiedä, mutta Ruotsissako muka vahva aristokratia?

Pohjoismaathan tunnetaan nimenomaisesti historiallisesti heikosta aatelistosta/yläluokasta - sekä kuninkaasta -, mikä on luonut tämän omaleimaisen tasa-arvon kulttuurin. Meillä ei ollut maaorjuutta kuten Keski-Euroopassa (johtuen heikosta yläluokasta), paikallishallinnolla on ollut huomattavaa valtaa sekä todellista absolutismia ei ole käytännössä ollut. Kuningas on joutunut
tekemään yhteistyötä aatelisneuvoston ja säätyvaltiopäivien kanssa, toisinaan hakenut yhteisiä kuvoita ensimmäisen, toisinaan
toisen kanssa. Demokratian vahvaa perinnettä kuvaa, että talonpojatkin ovat saaneet edustajansa valtiopäiville jo vuosisatoja takaperin. Yhteenvetona sekä kuningas että aatelisto ovat olleet eurooppalaisittain varsin heikkoja ja aateliston koko suhteellisen pieni.

Tanska on joillain kriteereillä hieman lähempänä Keski-Eurooppaa, mutta sekin lasketaan pohjoismaiseksi. Suomessa aatelisto on sitten vielä Ruotsiakin pienempi, mutta ennen kaikkea katsoisin meidän herrasmieskulttuurin kärsivän kuningashuoneen puutteesta, jos verrataan länsinaapuriin. Ruotsin aatelisto vailla kuningashuoneen edustustehtävää ja mallia lienisi suurin piirtein samassa tilanteessa kuin Suomenkin, ja täytyy muistaa, että myös Ruotsin keskiluokka voi hyödyntää kuningashuoneen esimerkkiä. Olisi kiinnostava tietää myös Norjan pukeutumis-/herrasmieskulttuurin nykytilanne: siellähän aatelisto lakkautettiin 1800-luvulla, mutta kuningashuone löytyy. Suomessa kun taas ei ole kuningashuonetta, mutta aatelistoa ei ole koskaan muodollisesti kadotettu.

PS. Minuakin huvittavat nuo kuvaukset lontoolaisesta pukeutumisesta. Katukuvan perusteella häviävän pieni osa lontoolaisista pukeutuu klassisesti, tyylikkyydestä nyt puhumattakaan. Sama pätee kyllä usein muihinkin kuvauksiin (Pariisi, Italia, USA ym.).
Tietysti kun sopivissa piireissä liikkuu, voi löytää odottamansa.

[Stutzer]

Suomen armeijan rähjäinen kaasunaamarilaukku - armeijaelämästä arkeen tuoreesti ponnistanut vaihtoehtokulttuuri-ihmisten tunnusomainen asuste.
...
En usko lähettäväni tyylilläni mitään muita kuin "casual" ja "LATFH" -viestejä. :)

Kyllä jo tuo kaasunaamarilaukku viestittää kantajastaan melkoisen määrän informaatiota. Minun ystäväpiirissäni ne olivat aktiivikäytössä vuosituhannen vaihteessa ja ovat nyt korvautuneet nahkalaukuilla tyyliin muutenkin vaihduttua. Kuten itsekin sanot niin se liittyy vaihtoehtokulttuuriin. Suurin osa tulkinnoista mitä ihmiset asustasi tekevät ovat tiedostamattomia, mutta varmasti niitä tehdään koko ajan. Kaasunaamarilaukkukaan ei ole vain sarkalaukku vaan se on varsin latautunut merkityksesltään. (Suorittamatta nyt siis sen kummempaa syvärakenneanalyysiä lopuille vaatteille mikä olisi mahdollista.)

[vallaton]

 Eiköhän vaatteiden merkitykset ole hyvin samanlaisia kuin "kauneus on katsojan silmässä" eli hyvin yksilökohtaisia. Tuo kaasunaamarilaukkuhan on Suomessa nykyisin aika laajalle levinnyt ja ainakin Globe Hopen logolla jalostettua versiota jaellaan esimerkiksi yrityslahjana.

Sinällään klassisemmin pukeutuneesta suomalaisesta voisi tulla helposti mieleen, että nousukas yrittää leikkiä yläluokkaista. Suurimalle osalle tuo farkkujen työläistausta lienee oikeampi valinta, jos luokkayhteiskunnan perinnön vaikutus pukeutumiseen elää yhä. Björn Wahlroosistakin tulee välillä väistämättä mieleen, että hän epätoivoisesti yrittää pyrkiä aateliselämään leikkimällä kartanonherraa ja hengailemalla Ruotsin kuninkaallisten kanssa. Suomi on siitä ikävä maa, että aatelisarvoa ei voi saavuttaa enää millään. Sen takia Suomessa lienevät kaikenlaiset arvonimet niin suuressa suosiossa, mutta vuorineuvoksen arvokin lienee laiha lohtu oikeaan aatelisarvoon verrattuna.

En ole sen paremmin brittiläisen alemman luokan pukeutumiseen tutustunut, mutta voisin kuvitella, että tweed ei ole ollut yläluokan yksinoikeus vaan alemmat luokat ovat pukeutuneet myös tweediin tai vastaaviin karkeisiin villakankaisiin. Yläluokalla se on myös  ollut "työkäytössä" metsästyksessä yms. maaseututoiminnassa, joten siinä mielessä se on denimin kanssa yhteensopiva taustaltaan.

[i v y m a n]

Björn Wahlroosistakin tulee välillä väistämättä mieleen, että hän epätoivoisesti yrittää pyrkiä aateliselämään leikkimällä kartanonherraa ja hengailemalla Ruotsin kuninkaallisten kanssa.

Osuu ja uppoaa! Ajattelen Nallesta ihan samalla lailla.

Pahoittelut sivupolusta.