Kirjoittaja Aihe: Farmarihousuista kieltäytyvät  (Luettu 57064 kertaa)

harmaa eminenssi

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 256
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #15 : 29.08.10 - klo:17:21 »
En ole farkkuja enää vähään aikaan käyttänyt. Ne ovat mielestäni sekä epämukavat, rumat että vaikeasti mihinkään sovitettavissa - tyylillisesti liian rennot, kuumat kesällä, kylmät talvella. Kun löysin tarpeeksi vaihtoehtoja, saivat farkut jäädä "homehtumaan" kaapin perälle. Mainittu farkut-pikkutakki-yhdistelmä on estetiikan nälkäisille silmilleni suoranainen kammotus. En pitänyt siitä edes silloin, kun perehtymiseni klassiseen tyyliin oli vielä aivan alkutekijöissään. Tuon yhdistelmän kantaja saa heti varuilleen, käden lompakolle.

Semiotiikka on Ferdinand de Saussure'in teosta lukuunottamatta tuntematonta, ja tuostakin opuksesta on lähes kaikki päässyt unohtumaan. Heitän kuitenkin vailla sen syvempää analyyttisyyttä, että demokratisoituminen on toki hienoa asia, mutta valitettavasti 60-luvun kulttuurivallankumouksessa tuntuu menneen lapsi pesuveden mukana. Samalla luovuttiin esimerkiksi toisten huomioimisesta hyvällä käytöksellä. Siinä mielessä farkut edustavat minulle turmeltuneisuutta.

Humanisteille suosittelen farkkuja ennemmin sammareita. Farkuillekin on toki joitakin sopivia käyttötarkoituksia, mutta
sen sijaan farkut-pikkutakki-yhdistelmää voin suositella vain MTK:n johtajalle. Tuossa käytössä kokonaisuuden osat välittävät oikeanlaisen viestin: farkut kertovat maanviljelystä ja pikkutakki asemasta. Perusjuippi taas ei voi esiintyä tässä yhdistemässä uskottavasti, vaan näyttää olevan "out of place" ja epäluotettavalta.
Lainaus käyttäjältä: SloBo
Parimetrisellä miehellä päällään polvien alapuolella yltävä hyvin istuva tummanharmaa kolttu ja päässään mitä mahtavin todella paksusta huovasta tehty epätasaisen harmaa ja melko korkea trilby.
^ketjusta "Mitä tyylikästä tai kaunista näit tänään?"

JMasa

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 912
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #16 : 29.08.10 - klo:17:25 »
Farkkuja tulee käytettyä melkeimpä vain erilaisissa pihatöissä ja muita (likaisia) töitä tehdessä.

Jälkiviisas

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3735
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #17 : 29.08.10 - klo:17:28 »
Muutenkin historia on aika vaarallinen petikumppani, olihan esimerkiksi frakki alun perin virka-asu eli pitääkö nyt mennä itsenäisyyspäivänä kertomaan ihmisille, että pukeutuvat työvaatteisiin?
Tämä viesti ei sisällä satunnaista huutelua tai ylläpidon kritisoimista.

Arska

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4718
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #18 : 29.08.10 - klo:17:36 »
Mihin vaatteisiin voin pukeutua, etten välitä pukeutumisellani vääriä konnotaatioita? Maripaitaakaan minulla ei ole.

Ei kai maripaita olisi mikään ratkaisu vai oletko rangaistusvanki?
Suositellaan täysraittiutta.

Stutzer

  • Edistynyt
  • *
  • Viestejä: 70
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #19 : 29.08.10 - klo:17:47 »
Mielestäni on siis osittaista yhdistelytaitamattomuutta väittää, että farkut ovat jossain suhteessa "huonoa pukeutumista" tai symboloivat sitä.

Minusta farkut ovat pikemminkin kaikkein helpoimmat yhdistää niin että varmasti ainakin sulautuu joukkoon. Vaatii paljon enemmän yhdistelytaitoja osata pukeutua ei-formaalisti mutta siististi ilman että käyttäisi farkkuja. Tähän liittyen myös Tumppi$:n viesti:

Sillä jatkuva ja systemaattinen ylipukeutuminen tai tilanteeseen ja muuhun ympäristöön sopimaton pukeutuminen -vaikka kuinka räätälintyötä olisivatkin- ei osoita kummoista tilannetajua ainakaan.

Siinä vaiheessa on minusta jo tultu miesten pukeutumisen historian loppuun, jos on niin että muut housut kuin farkut tarkoittaa ylipukeutumista. Näinhän tilanne nykyään melkein onkin. En kyllä itse käytä kuitenkaan arkisin suoria housuja puvusta puhumattakaan, ellei ole mitään erityistä syytä. Tämä nimenomaan kysyy sitä yhdistelytaitoa: osata pukeutua siististi muttei liian formaalisti laittamatta päälle myöskään reijomäkeä eli pikkutakkia ja farmareita purjehduskenkien kanssa. Kuten sanottua, farkkuleikkausta tulee kyllä minunkin käytettyä, mutta housujen materiaali on silloin vaikka vakosametti tms.

Stutzer

  • Edistynyt
  • *
  • Viestejä: 70
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #20 : 29.08.10 - klo:17:53 »
Toisin sanoen merkitystä ei ole ennen kuin vasta jollekin tulkitsijalle jossakin tilanteessa, jossa puolestaan kulttuuriseen merkitykseen vaikuttavat paitsi tuo tilanne itse myös erilaiset intertekstuaaliset ja sosiokulttuuriset tekijät (konteksti). Pukeutuminen on viesti, ja jokseenkin barthesilaisittain voisi siis varmaan sanoa, että merkitys muodostuu katsojan toimesta (vrt. lukija). Niinpä farkkuja jalkaan kiskoessa ei lähtökohtaisesti sitoudu mihinkään arvoihin.

Barthes menee relativismissaan jo vähän liiankin pitkälle. Merkitykset ovat olemassa ennen kuin tulkitsijat. Tulkitsijat kasvavat johonkin kulttuurin ja oppivat tietyille symboleille tietyt merkitykset. Kuvaamallasi logiikalla voisin laittaa vaikka ristin kaulaan ja väittää, että kellään ei välttämättä tule siitä mielleyhtymiä kristinuskoon, koska tulkitsijathan luovat merkitykset. Tai jos laittaisin poliisin virka-asun päälle niin kyllähän nyt kaikki käytännössä tulkitsevat minut poliisiksi. Nämä ovat nyt denotaatioita, mutta samoin konnotaatiot ovat kulttuurisidonnaisia eli tulkitsijasta riippumatta määrättyjä. Farkuilla on samoin tietty konnotaatio (työvaate), jota ei voi kukaan muuttaa mielivaltaisesti. Muutenhan voisi lähteä siitä, että farkut sopivat frakkitakin kanssa hyvin yhteen, jos joku tulkitsija sattuu niin tulkitsemaan. Pointtini siis on, että tällaista relativismia on vaikea puolustaa. (Semiotiikka off topic päättyy tästä asiasta minun osaltani tähän.)

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9277
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #21 : 29.08.10 - klo:17:55 »
Olen tällä hetkellä farkkujenhylkäämisprosessissa. Ehkäpä 8/10 2000-luvun vastaantulijasta on valinnut farkut ylleen, joten ne ovat kovin tylsä valinta. Suoria housujahan saa kudottua kuoseihin, joissa vain mielikuvitus on rajana, joten niiden osalta valikoima on - kankaiden painoja ja materiaaleja vaihtaen - ikuinen ja loputon.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #22 : 29.08.10 - klo:18:08 »
Sanottakoon nyt alkuun, että itselleni tuo täällä moneen kertaan mainittu farkut + irtotakki-yhdistelmä ei ole ollenkaan niin suuri kammotus kuin joillekin muille... Pelkkää farkut + kauluspaita-komboa en juurikaan päälleni pue, vaikka mielestäni esim tuo Dandyishin toisessa ketjussa mainitsema tummat denimit, vaaleanpunainen bd ja ne tylyt MTO-trickersit on varmasti kaverilla helvetin hyvännäköinen ja iskevä setti. Moni jättää farkkuja käyttäessään solmion käyttämättä, minä taas en käytä kauluspaitaa ja farkkuja ilman neuletta ja solmiota juuri laisinkaan. Eli makuasioita nämä, omalla silmällä pitäisi pärjätä melko pitkälle. Välillä vaan pelottaa, että osa porukasta ottaa tällaiset (minun mielestäni) ajan puhki kuluttamat "säännöt" jonkinlaisina faktoina ja sen jälkeen saakin sitten olla koko ajan kyselemässä, että mitä voi yhdistää mihinkin, mitä voin laittaa päälle sinne / tänne ja mitkä värit sopivat yhteen toistensa kanssa... Ja silloin on omasta mielestäni jo aika pihalla siitä pukeutumisen ydinhommasta.

Tämä keskustelu muistuttaa jälleen sen tärkeimmän omaa pukeutumistani ohjaavan "säännön" / ohjenuoran erinomaisuudesta. Eli tärkeintä pukeutumisessa on se, miltä se omaan silmään näyttää (pl. tiukimmat etiketin noudattamista vaativat tilanteet). Tuo pukeutumisen historian liika tuijottaminen on mielestäni aivan turhaa, itse elän ennemmin tässä päivässä. DeLillo kiteytti hyvin tuota ongelmaa, minkä siitä liiasta historiasta vouhottamisesta saa, mutta kukin taaplaa tyylillään ja ymmärrän hyvin jos jotakuta eivät farkut nappaa

Täällä moni on maininnut käyttävänsä farkkuja ulkotöissä, puutarhassa tai muissa fyysisissä hommissa. Itseeni tuo ajatus ei jotenkin iske, johtuen ehkä siitä, että minulla on parempiakin housuja sellaisiin hommiin, varsinkin kun suurimmassa osassa farkuistani en pääse kunnolla edes kyykistymään :D

Mielestäni on siis osittaista yhdistelytaitamattomuutta väittää, että farkut ovat jossain suhteessa "huonoa pukeutumista" tai symboloivat sitä. Toki mitä tahansa vaatekappaletta tai tyyliä voi välttää (minulla on myös näitä kummallisuuksia), mutta tämä on täysin eri asia.

Tästä olen täysin samaa mieltä.

Minusta farkut ovat pikemminkin kaikkein helpoimmat yhdistää niin että varmasti ainakin sulautuu joukkoon. Vaatii paljon enemmän yhdistelytaitoja osata pukeutua ei-formaalisti mutta siististi ilman että käyttäisi farkkuja.

Olen tällä hetkellä farkkujenhylkäämisprosessissa. Ehkäpä 8/10 2000-luvun vastaantulijasta on valinnut farkut ylleen, joten ne ovat kovin tylsä valinta. Suoria housujahan saa kudottua kuoseihin, joissa vain mielikuvitus on rajana, joten niiden osalta valikoima on - kankaiden painoja ja materiaaleja vaihtaen - ikuinen ja loputon.

En näe, että farkkujen valitseminen lähtökohtaisesti tarkoittaa sitä, ettei osaisi yhdistellä muuta tai sitä, että silloin samantien olisi osa jotain joukkoa, jotka muutkin ovat valinneet farkut. Tässä on hieman samaa, kuin mitä tälle palstalle kirjoittavat ovat havainneet kesähäissä tai muissa juhlissa. Ei se, että vetää puvun päälleen tee kenestäkään tylsää tai joukkoon sekoittuvaa vain siksi, että valinta on sama kuin lähestulkoon kaikilla muilla. Tämän jälkeen päästään siihen, mitä siihen pukuun tai tässä tapauksessa farkkuihin on yhdistetty, miten ne istuvat ja millaiset ne farkut ovat. Esimerkiksi MTP-ketjusta voi tsekata Gafferin settejä ja todeta, että hyvällä istuvuudella pystytään tekemään perus farkut+kauluspaita-kokonaisuudesta siisti ja tyylikäs, joka ei välttämättä olisi muuttunut yhtään sen paremmaksi tarkoitukseensa, vaikka tilalle olisi vaihtanut täällä nyt moneen kertaan fiilistellyt samettihousut, omasta mielestäni jopa päinvastoin.
« Viimeksi muokattu: 17.03.11 - klo:11:23 kirjoittanut ChuckBass »

Stutzer

  • Edistynyt
  • *
  • Viestejä: 70
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #23 : 29.08.10 - klo:18:22 »
Välillä vaan pelottaa, että osa porukasta ottaa tällaiset (minun mielestäni) ajan puhki kuluttamat "säännöt" jonkinlaisina faktoina ja sen jälkeen saakin sitten olla koko ajan kyselemässä, että mitä voi yhdistää mihinkin, mitä voin laittaa päälle sinne / tänne ja mitkä värit sopivat yhteen toistensa kanssa...

Olet tässä aivan oikeassa, että tärkeä pukeutumista ohjaava asia on oma arvostelukyky. Arvostelukykyhän on siitä erikoinen, että sen käyttämiseen ei voida antaa yleisiä sääntöjä. Tämä johtuu siitä, että tarvittaisiin kuitenkin arvostelukykyä näiden sääntöjen soveltamiseen erityisissä tilanteissa. Siksi pelkät yleiset säännöt eivät riitä pukeutumisessa.

Mutta tämän vapauden toisena vastapoolina on pukeutumisen historian ja etiketin tuomat käytännöt, joita kukaan yksittäinen pukeutuja ei pysty muuttamaan. Kyllä minusta hyvän pukeutujan on hallittava molemmat. Juhlapukeutumisen kohdalla tuo etiketti saa vielä suuremman vallan kuin arkipukeutumisessa, mutta sitä edellytetään myös jälkimmäisessä. Muutenhan olisi mahdotonta syyttää ketään ylipuketumisesta ellei arkipukeutumista säätelisi suomalainen käytäntö, jonka mukaan taskuliinat kuuluvat vain suurimpiin juhliin ja runoilijoille jne. Mieluusti murtaisin tämän arkipäiväisen pukeutumisen kirjoittamattoman säännön, mutta epäilen että yksi ihminen ei pysty sitä tekemään vaikka hänellä olisi kuinka hyvin kehittynyt henkilökohtainen maku. Silti aion pitää taskuliinaa kyllä toisinaan arkisinkin vaikka tiedän rikkovana tässä tiettyjä piirtämättömiä rajoja.

Pienen pohtimisen jälkeen farkut voivat kyllä olla ok pidemmän mustan napillisen nahkatakin kanssa, jos haluaa viestittää olevansa tosi kova kundi. Ei siis minun päälläni. Sen sijaan siniset farkut ruskean vetoketjullisen nahkatakin kanssa vievät heti metsään.

tuomas

  • Vieras
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #24 : 29.08.10 - klo:18:39 »
Kuvaamallasi logiikalla voisin laittaa vaikka ristin kaulaan ja väittää, että kellään ei välttämättä tule siitä mielleyhtymiä kristinuskoon, koska tulkitsijathan luovat merkitykset.

Niin. Kirjoitin kyllä, että tulkitseminen tapahtuu kulttuurisessa kontekstissa, joten tällaisten olkiukkojen rakentelu on hyödytöntä. Pointtini oli - kuten varmasti ymmärsit - että farkkujen käyttäjä ei sitoudu automaattisesti joihinkin arvoihin, niin monimerkityksinen merkki farmarihousut nykypäivänä ovat.

Se semiotiikasta.

Suhtautumiseni farkkuihin on jokseenkin yhdentekevä. En vastusta farkut+irtotakki-yhdistelmää ja mielestäni siitä voi saada hyvinkin tyylikkään. Toki tuolla yhdistelmällä epäonnistuminenkin on todella helppoa. Itse asiassa tuo kyseinen yhdistelmä on alkanut viime aikoina kiehtomaan juuri siksi, että en ole sitä aiemmin harrastanut. Taidan siis olla niitä harvoja, joiden suhden farkkuihin on muuttunut iän myötä myönteisemmäksi. 90-luvun alun grungevuosien jälkeen nimittäin elin toistakymmentä vuotta ilman yksiäkään farkkuja.

bowtiepasta

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2071
  • champion, undefeated
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #25 : 29.08.10 - klo:18:42 »
Suosittelisin kuitenkin pidemmän mustan napillisen nahkatakin kanssa käytettäväksi mustaa sarkapukua ja koppalakkia, ettei vaan tule sekoitetuksi suomalaiseen perushevariin.

Ja mitä ketjun aiheeseen tulee, farkut ovat modernissa pukeutumisessa yksi vaatekappale muiden joukossa. En näe liiempää syytä erotella niitä jotenkin erikseen muista.
Suurinta kaikessa...Miehuudessa...On olla Jumalan rakastaja!

Barbarossa

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2613
  • Beta as fuck!
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #26 : 29.08.10 - klo:18:42 »
Farkkuja on tänä päivänä niin moneen lähtöön, että niiden niputtaminen yhdeksi klöntiksi on ainakin näin farkuista kiinnostuneen silmin hieman häiritsevää.
Tosin, ei tämä mikään farkkufoorumi olekaan, joten samapa tuo.

Totuus on jälleen kerran peilissä.

There ain't no rest for the wicked...

Jami

  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3433
    • Profiili
    • Kuusikorpi.fi
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #27 : 29.08.10 - klo:18:54 »
Muutenhan olisi mahdotonta syyttää ketään ylipuketumisesta ellei arkipukeutumista säätelisi suomalainen käytäntö, jonka mukaan taskuliinat kuuluvat vain suurimpiin juhliin ja runoilijoille jne. Mieluusti murtaisin tämän arkipäiväisen pukeutumisen kirjoittamattoman säännön, mutta epäilen että yksi ihminen ei pysty sitä tekemään vaikka hänellä olisi kuinka hyvin kehittynyt henkilökohtainen maku. Silti aion pitää taskuliinaa kyllä toisinaan arkisinkin vaikka tiedän rikkovana tässä tiettyjä piirtämättömiä rajoja.
Hmm, enpä ole kuullut etä taskuliinaa ei arkena pitäisi. Itsellä kun taskuliina on varmaan keskimäärin viitenä päivänä viikosta, ja ne päivät on yleensä ma-pe. Viikonloppusin kun en ole töissä niin varsinkin nykyään täälä maaseudun rauhassa tulee pukeuduttua vähän miten sattuu. Tänään on nuohottu öljykattila (farkuissa) niin ei tuota taskuliinaakaan ollut käytössä :) Mutta 90% jos takista taskuliinalle paikka löytyy niin siinä taskuliina itselläni on. Oli sitten arki tai pyhä, ja paikka mikä vaan. Puku/irtotakki ilman taskuliinaa näyttää niin kovin orvolta.
Rakkaudella maalta: http://www.kuusikorpi.fi

PleaseDeleteMe

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2726
  • Delete me please
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #28 : 29.08.10 - klo:18:57 »
Ehkäpä tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, että nykyään farkkuja käytetään niin paljon ja samalla ne yleensä nähdään sellaisissa konteksteissa, joissa ne jäävät todella aliarvostetuksi. Räikeä-printti -t-paita + farkut on nykyään niin yleinen yhdistelmä katukuvassa, että ei ihmekään että "juntiksi farkkujätkäksi" leimaamista pelkää moni sellainen, joka haluaa pukeutua "paremmin". Itselleni farkut ovat yleisesti kauluspaita+neuleen kaverina käytössä ja yleisin käyttöaika on kevät ja syksy. Talvella pitää olla jo seksintappaja-välihousut kaverina, että lämpötilan suhteen farkut sallisivat tallustelun pakkassäällä. Niitäkin ihmisiä on paljon, jotka eivät osaa pukeutua sään mukaan - ja pistävät ne samat farkut kesän +30C helteillä kuin talven -20C pakkasillakin päälle ilman välihousuja. Käsittämätöntä.

Summa summarum: Jos samettihousuja käytettäisiin yhtä suurella skaalalla kuin farkkuja, olisi tämänkin jutun otsikko "Samettihousuista kieltäytyvät". Itselleni ei vaatteen historia sanele sen käyttöehtoja. Riittääkin, jos se vain tuntuu ja näyttää hyvältä omaan silmään.

Jussi

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4166
    • Profiili
Vs: Farmarihousuista kieltäytyvät
« Vastaus #29 : 29.08.10 - klo:19:29 »
Niitäkin ihmisiä on paljon, jotka eivät osaa pukeutua sään mukaan - ja pistävät ne samat farkut kesän +30C helteillä kuin talven -20C pakkasillakin päälle ilman välihousuja. Käsittämätöntä.

No, minulla on sekä kesä- että talvifarkkuja enkä yleensä käytä edes pitkiä kalsareita ennen kuin pakkanen painuu alle -20°C -tuntumaan.

Käytän, muuten, farkkujen(kin) kanssa joskus solmiota. Etenkin neulesolmiot ovat tähän aivan omiaan. Ja jos takista löytyy rintatasku, sinne menee taskuliina.

Onhan, tietenkin, farkkuja ja farkkuja. "Italialaismittaiset", kapeahkot ja siistit tummat farkut ovat eri sarjassa kuin nilkkaan rypytettävät kulutuskoristellut trendisetit. Näillä on myös kohtalaisen erilaisia konnotaatioita.
Kaikki villa tottelee rautaa.