Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #645 : 07.03.21 - klo:15:48 »


Nikolai Gogol: Dead Souls

Olen palannut takaisin venäläiseen kirjallisuuteen. Dostojevski viittasi Kuolleisiin sieluihin useaan otteeseen ja olen melkein varma, että myös Tolstoi teki samoin. Ehkä on aika katsastaa mistä pöhistään.

Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1842 ja tämä painos on vuodelta 2020. Kääntäjä kuvaa johdannossaan kuinka kirjasta liennee tehty jo kolmetoista englanninnosta ja hän on jopa löytänyt kahdesta niistä virheitä ja tämän takia ajatellut, että neljästoista, täysin uusi käännös on ollut paikallaan. Lukijalla alkaa tässä vaiheessa olla aika suuret odotukset tekstin suhteen.

Ja hyvinhän se sujuu. Käännöstä voi sanoa esimerkilliseksi. Kuten henkilökuvausta näin:

"General Betrishchev, like many of us, combined a great number of virtues with a great number of defects. As is usual with Russians, both the virtues and defects were distributed with colourful arbitrariness. At crucial moments there were magnanimity, bravery, unbounded generosity, constant intelligence, and yet mixed up with all this were caprices, ambition, conceit and the petty personal quirks that surface in any Russian who is left idle."

Voisin antaa kritiikintynkää yhdestä asiasta. Kääntäjä on käyttänyt puhutteluilmaisua pal häiritsevän taajaan. Minulle tulee siitä mieleen Sonny Crockett. Ehkä taustalla on ollut venäjän tovarish, johon mielestäni friend olisi sopinut paremmin. Toisaalta enhän kääntämisestä tai venäjän kielestä tiedä mitään. Muutama muukin kirjassa käytetty ilmaisu kuulostaa liian nykyaikaiselta ajankuvaa ajatellen.

Käännökseen on jätetty muutamat pitkät lauseet, jotka usein pilkotaan helpommin pureskeltaviksi, ja joita pidettäisiin virheinä alempiarvoisten kirjailijoiden tuotoksissa. Tässä yksi pisimmistä.

"Any traveller knows only too well what these dining rooms are like: the usual oil-painted walls, blackened high up by pipe smoke, and rubbed to a shine farther down by the backs of various travellers, even more so by the backs of the local merchants, for on market days the merchants come in groups of six or seven to drink their usual pot of tea with an extra pot of boiling water; the usual sooty ceiling; the usual sooty chandelier with a thicket of pendant bits of glass, which bounce up and down and jingle every time the waiter runs past between the oilcloth-covered tables, waving with bravura a tray carrying a many tea cups as there are birds on the seashore; the usual oil paintings on the wall - in a word, the same as anywhere else, the only difference being that one picture portrayed a nymph with breasts more enormous than any that the reader, I am certain, has ever seen, although such a freak of nature can be seen in certain historical paintings of unknown date, provenance and ownership which are imported into Russia, sometimes by our great magnates, lovers of the arts, who buy a lot of them in Italy on the advice of their guides."

Minulla on ollut erilaisia odotuksia näiden paikkansa lunastaneiden klassikoiden suhteen. Jos Lady Chatterleytä luulin kepeäksi, olin odottanut tätä vakavaksi. Toisin päin se meni. Takakannessa kirjaa kuvataan satiiriksi ja yleisestä tyylistä mieleen tulee Tohtori Živago, paitsi myönteisviritteisenä.

Kirjaa lukiessa tuli yhtäkkiä mieleen, että maaorjuus oli vielä julkaisun aikaan olemassa. Ja on tuo kantavana perustana kirjassakin. Dostojevskin tarinoissa lopettamista muistellaan jo menneenä.

Teoksen jälkimmäisessä osassa on useita kohtia, joissa kääntäjä on huomauttanut puuttuvista sivuista alkuperäisessä käsikirjoituksessa. Mietin eikö kirjasta ole säilynyt yhtään kopiota, jossa nämä olisivat jäljellä. Wikipedian mukaan Gogol ehti polttaa jälkimmäisen osan käsikirjoituksen ennen se julkaisua, mikä selittääkin aika paljon.

Löytyy kirjasta myös kuvaus Villestä:

"Light could be seen only in the little window of the [hotel] room where a lieutenant from Ryazan was staying, a man who was evidently very keen on boots, for he had already ordered four pairs and was constantly trying on a fifth. Several times he went to the bed intending to take them off and lie down, but he was quite unable to: the bespoke boots were really well made, and for a long time he kept lifting his leg, focusing all his attention on a wonderfully cobbled heel."

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #646 : 08.03.21 - klo:00:42 »
Partasudin raportit ovat hienoja. Kiitos niistä.



Candace Bushnell: Sinkkuelämää

Itse luen viimeinkin kirjaa, johon Sex and City tv-sarja perustuu. Tunnustaudun sarjan pitkäaikaiseksi katsojaksi ja jopa jonkinlaiseksi faniksi.

Suhtauduin Candace Bushnellin alkuperäisteokseen aina jotenkin vähän varauksella, koska hyvä elokuva/sarja hyvästä kirjasta on harvinainen yhtälö. Yleensä toinen sakkaa jotenkin. Hyvistä kirjoista on tehty huonoja leffoja, ja toisaalta esimerkiksi Rommipunssia ja Jackie Brownia vertaillessa ei voi muuta kuin todeta, että keskinkertainen kirja on herätetty eloon karsimalla turhaa ja keksimällä sopivasti uutta.

Sävy nyt lukemassani kirjassa on juuri sopivasti erilainen kuin tv-sarjassa, ja tietynlainen pirstaleisuus korostaa kirjoittajan silminnäkijän roolia. Mitään naisnelikkoahan tässä kirjassa ei keskeisenä tekijänä ole.

Lainauksen Miranda on tv-kanavan pomo, eikä lakimies kuten sarjassa.

Lainaus
Syystä tai toisesta he menivät vaatehuoneeseen. Vanhaa mäntypanelointia, telineitä takeille ja housuille, hyllyjä kašmirneuleille ja kengille. Miranda tarkisti merkit: Savile Row - tylsää.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #647 : 19.03.21 - klo:18:47 »


Mary Shelley: Frankenstein

Tartuin tähän teokseen, joka on tässä vaiheessa erittäin tuttu populaarikulttuurista kautta aikain. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1818 ja tämä versio on vuodelta 2012. Itse tarina sijoittuu 1700-luvun puolelle.

Kirjaan on kynäillyt esipuheen Shelleyn filosofipuoliso ja sitä lukiessa alkaa nykylukijalla silmät lasittua.

"The event on which this fiction is founded, has been supposed, by Dr Darwin, and some of the physiological writers of Germany, as not of impossible occurrence. I shall not be supposed as according the remotes degree of serious faith to such an imagination; yet, in assuming it has the basis of a work of fancy, I have not considered myself as merely weaving a series of supernatural terrors."

Onneksi varsinaisen kirjan tyyli on jo selvästi helpommin nieltävää. Teksti on hieman vanhahtavaa, mutta erittäin ymmärrettävää silti.

"My courage and my resolution is firm; but my hopes fluctuate, and my spirits are often depressed. I am about to proceed on a long and difficult voyage, the emergencies of which will demand all my fortitude: I am required not only to raise the spirits of others, but sometimes to sustain my own, when theirs are failing."

Odotukseni kirjan suhteen olivat suurin piirtein Brad Stokerin Draculan tasolla. Hieman lapsellista seikkailutarinaa, josta löytyy syvempää raaputtamalla. Oletin Frankensteinin luomuksen olevan yksiulotteinen hirviö Boris Karloffin kankeilun tapaan. Tämä tietenkin sillä oletuksella, etten ole Karloffin näyttelemistä nähnyt.

Tästä eteenpäin on luvassa mietoa juonen paljastamista, joten jos tarina on tuntematon ja sellaisena haluat sitä vaalia, kannattaa jättää etenemättä.

Mutta yllätyksekseni hirviö olikin syntyjään lempeä luonteeltaan. Alkuun epäröivä ja epävarma, sellainen joka hakee hämmennyksissään muiden hyväksyntää pienten lasten tavoin. Vasta kaltoin kohtelu saa hänet kääntymään kauhun polulle. Hirviö on tavallaan olosuhteiden uhri. Hän yrittää syntyvuoteellaan ulottaa kättänsä luojaansa kohden, mutta tämä pelästyy tekojaan ja karkaa, ja hirviö on yksin vihamielisessä maailmassa.

Mary Shelley oli vasta parikymppinen kirjoittaessaan tämän. Teksti on erittäin kypsää ajattelua, johon on sisällytetty runsaasti teemoja ja vertauksia sekä Frankensteinin että hänen tuotoksensa suhteen. Käsissäni olevan painoksen loppuun on jopa eräs tutkija kirjoittanut pitkän analyysin teoksen monisyisyydestä.

Oli virkistävää lukea tällaista teosta, jossa on selvä tieteellinen ote. Dostojevskin kirjoittamat pääteokset puoli vuosisataa myöhemmin vilisevät uskonnollisia teemoja, mutta tässä pohja on selvästi tieteen puolella. Jos tietenkin jätetään itse luominen huomiotta. Shelley oli kovasti edellä aikaansa tuolloin. Kertomusta pidetään nykyisin tieteistarinana eikä kauhuna. Ja mainitaan vielä, että Draculakin kirjoitettiin lähes sata vuotta myöhemmin.

"When we visited it the next morning, we found the tree shattered in a singular manner. It was not splintered by the shock [of lightning], but entirely reduced to thin ribbons of wood. --- Before this I was not unacquainted with the more obvious laws of electricity. --- I at once gave up my former occupations, set down natural history and all its progeny as a deformed and abortive creation, and entertained the greatest disdain for a would-be science which could never even step within the threshold of real knowledge."

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #648 : 18.04.21 - klo:15:54 »


Frank Herbert: Dune

Silloin kun olin lukiossa, yksi luokkatovereistani oli innokas tieteiskirjojen lukija. Arthur C. Clarke, Robert A. Heinlein ja Stanisław Lem taisivat olla niitä, joiden tuotoksia hän ahmi. Hänen innoittamana minäkin kahlasin muutaman silloin lävitse, mutta varsinainen kiinnostus jäi tavoittamatta.

Nyt kun Dyynistä on tulossa ehkä ensi lokakuussa tuorein filmatisointi, tiedostin pohjana olevan kirjan olemassa olon ja päätin lukea ensin sen. Kuulemani perusteella tämä on jonkinmoinen klassikko alallaan. Kirja ilmestyi ensimmäinen kerran 1965 ja tämä versio on painettu joskus 2010 jälkeen. Näissä englanninkielisissä kirjoissa ei usein ilmaista painovuotta tarkasti.

Tekstin tyyli ei ole korukielistä vaan pikemminkin asiallista kerrontaa, jota tahdittavat satunnaiset kauniimmat virkkeet. Pääosa tekstistä on henkilöiden välistä keskustelua. Yleensä tarinassa valitaan yksi henkilö, jonka näkökulmasta tarinaa viedään kullakin hetkellä eteenpäin, mutta tässä on mielenkiintoisesti annettu lukijalle monin paikoin kaikkien osapuolten mietteet tiedoksi. En ole kohdannut tällaista aiemmin.

Frank Herbert on luonut aikamoisen maailman yhden kirjan perustaksi. Hän on miettinyt hyvin tarkasti minkälaisen taustan tarinan tueksi tarvitaan. Henkilöiden historia, kulttuuri, uskonto ja koulutus on mietitty loppuun. Ehkä tämän ja myös myöhemmän menestyksen takia, Herbert kirjoitti viisi muutakin kirjaa samaan sarjaan ja hänen poikansa vielä lisää.

Kirjaa lukiessani tuli mieleeni yhtäkkiä, että tämä on varmaan toiminut yhtenä merkittävänä innoittajana Tähtien sota -elokuville. Kauhistuttavat hiekkamadot, aavikkoväki ja miekkataistelut tuntuvat samalta kuin Tähtien sodissa.

Ja noista miekoista puheenollen, kirjassa on eripuolille vetävä kaksinaiskehitys tekniikan suhteen. Avaruusmatkailu on jo löydetty ja voimakentät kehitetty, mutta edelleen taistellaan miekoilla ja veitsillä. Niin kuin Tähtien sodissakin. Ja myrkyttäminen tuntuu olevan yleinen tappamisen keino Dyynissä.

Vaikka kyseessä on tieteistuotos, on avaruus vain sivuviitteenä kirjassa. Sinänsä mielenkiintoisesti, sillä kirjan ilmestymisen aikoihin Yhdysvalloilla oli kova vauhti kohti kuuta, mutta tästä huolimatta on Frank Herbert jättänyt varsinaisen avaruuden arkipäiväiseksi asiaksi. Onko tämä muotia vastaan kulkemista vai tiedostamatonta henkilöiden dynamiikkaan keskittymistä, sitä en tiedä.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus:

"The Duke was tall, olive-skinned. His thin face held harsh angles warmed only by deep gray eyes. He wore a black working uniform with red armorial hawk crest at the breast. A silvered shield belt with the patina of much use girded his narrow waist."

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #649 : 19.04.21 - klo:18:50 »
George Lucas omi varmaan aika lailla vaikutteita lukemastaan tieteiskirjallisuudesta, tietoisesti tai tiedostamattaan; Yhtenevyydet parivaljakko Pierre Christin / Jean-Claude Mézières luoman Valerian sarjakuvamaailman ja ensimmäisten tähtien sodan kolmen elokuvan välillä ovat hyvin silmiinpistäviä.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

*

Alhazen

  • *****
  • 1002
    • Profiili
Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #650 : 19.04.21 - klo:19:13 »
Erityisesti alkuperäinen Tähtien sota on ranskalaisittain sanottuna bricolagea - lähes jokainen yksityiskohta on lainattu jostain, mutta niiden yhdistelmä loi omana aikanaan jotain uutta. Dyynin (josta oli samaan aikaan tekeillä Alejandro Jodorowskyn toteutuskelvoton, surrealistinen megaelokuvaprojekti, josta saattoi päätyä lavasteita Lucasille) lisäksi sopassa on ainakin Kurosawaa, vanhoja Buck Rogerseja, Flash Gordoneja ja muita poikain sarjalukemistoja, Leni Riefenstahlia, toiseen maailmansotaan sijoittuvia ilmailuelokuvia, Wagnerin Ringiä, Fritz Langia ja vaikka mitä.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #651 : 19.04.21 - klo:20:54 »
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

*

Mp

  • **
  • 293
    • Profiili
Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #652 : 23.04.21 - klo:22:50 »
^Jaahas!

Harva nero on nero ihan yksinään.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #653 : 26.04.21 - klo:16:42 »


Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

Äidinkielenopettajani kehui aikoinaan tätä kirjaa ja sen perusteella tunnistin nimen nettikirjakaupan listauksessa. Tiesin että Maiju Lassila ei ole kirjailijan oikea nimi (juonipaljastus) eikä hän ole edes nainen (juonipaljastus). Tähän tietoni opuksesta ja kirjailijasta jäivätkin ja sellaisena haluaisin tilanteen yleensäkin pitää ennen lukemiseen tarttumista. Haluan että mieleni on mahdollisimman avoin tarinan suhteen. En koskaan lue takakansien kuvauksia, sillä niissä on usein kerrottu liikaa. Esimerkiksi tuon Dyynin takakannessa oli pahoja juonipaljastuksia, joita haluan välttää viimeiseen asti.

Tässä kirjassa takakannen esittely on poikkeuksellisesti aika mietoa. (seuraa juonipaljastuksia) Kirjaa kuvataan suomalaisen humoristisen kirjallisuuden perusteokseksi. "Se on toimintaromaani, jossa tapahtumien vyöry kasvaa hetki hetkeltä: kosiopuuhia, perättömiä huhuja, maalaiset kaupungissa -koheltamista, karanneen porsaan takaa-ajoa, väärinkäsityksiä ja yhteensattumia." Ehkä tuo oli riittävän turvallisesti sanottu. (juonipaljastukset loppuvat)

Yleisjuoneltaan ja tunnelmaltaan Tulitikkuja lainaamassa on aika samanlainen kuin Heli Laaksosen ajopuujalka. Sopivaa keikarikirjallisuutta.

Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1910 ja tämä painos on vuodelta 2001. Näennäisesti tämä uutena hankkimani teos on levännyt varastossa viimeiset parikymmentä vuotta. Mutta toisaalta, kirjat eivät vanhene.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus:

- Missäs ne ovat ne Ihalaisen verkavaatteet, jotka sille jäivät ukko Ihalaiselta?
- Ka siellähän ne ovat vaateaitassa.
- Muuten ne vielä sopivat, vaan housunpersuuksissa on kokonainen vaaksa liikaa!
- Se Ihalainen on semmoinen runsasruumiinen mies varsinkin niiltä paikoin!
- No olkoon! Kyllä tässä on semmoinen Tahvo, että kun se vähän aikaa saksineen ja neuloineen liehuu, niin istuvat niistä housuista pitää tulla... Kas noin! Tuosta leikata lupsautettiin liika pois ja nyt sen kun vetäistään haava umpeen!
- Käskekääpäs rahtilaiset sen Kanasen akan panna ryykkyyrauta hiilille, jotta saa vähä näitä lahkeita sujauttaa!
- Nutun selkämästä pitää leikata luiska pois ja napit muuttaa etupuolelta, niin nuttukin istuu ruumista myöten kuin paras sortuukki!

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #654 : 18.05.21 - klo:16:38 »


Joel Lehtonen: Putkinotko

Seuraavaksi kouriini tarttui Joel Lehtosen suurromaani. Se ilmestyi kahtena osana 1919-1920 ja tämä versio on vuodelta 2012. Veikkaisin tapahtumien sijoittuvan silti ennen itsenäistymistä. Kirjan lopussa on aikalaisarvosteluja ja niiden perusteella kirjan kaksi osaa arvotettiin aika korkealle jo ilmestyessään.

Tarina kulkee mielenkiintoisesti tosiajassa eikä siinä hypitä ajassa eteenpäin. Otetaan yhden henkilön näkökulma ja käydään tarinaa läpi hänen kannaltaan, kunnes vaihdetaan henkilöä. Toisinaan mennään hieman taaksepäin ja kerrotaan sama hetki toisen henkilön mietteiden kautta. Näistä syistä johtuen on tarinan ajallinen jänne todella lyhyt vaikka paksusta kirjasta onkin kyse.

Mutta sanottavaa silti riittää. Tarina on hyvin käytännönläheinen kuvaus metsäsuomalaisen perheen arjesta. Lehmiä ajetaan pois pellolta, saunotaan, ojennetaan lapsia, kalastetaan, jahdataan metsoa ja siirretään kiviä pois pihalta.

Tekstin tyyli on hyvin nykyaikainen eikä sitä arvaisi satavuotiaaksi. Tarina on myös aika vetävä eikä niin sanottua turhaa turinointia ole. Vastapainoksi voisin mainita vaikka Dostojevskin tuotannon. Sitä lukiessa tulee usein mieleen kuinka oleellista kokonaisuuden kannalta on sivuhenkilöiden mietteiden kuvailu.

Olen huomannut aiemminkin kuinka suomalaiset tuolloin nimesivät lapsiaan ruotsista otetuin nimin, jotka oli muutettu helpommin äännettäviksi. Putkinotkossa on myös sellaisia kuten Repekka. Venäjältä alun perin olevia nimiä en ole havainnut ajan kirjallisuudessa. Ehkä valloittajien kulttuuria ei haluttu omaksua vaikka aika sata vuotta kestikin.

Tähän kirjaan on sisällytetty loppuun myös Lehtosen myöhemmin kirjoittamia lyhyitä jälkitarinoita, jotka kertovat mitä varsinaisen kirjan jälkeen on tapahtunut. Putkinotkossa tarina nimittäin jää hieman kesken. Mielestäni nämä jälkitarinat olisi voinut jättää kirjoittamatta ja jättää Putkinotkon hieno kerronta ennalleen.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

"Onpas sillä vaatteet! Harmaa takki, pitkä, jonka hännykset supistuvat taaksepäin kuin minkä kurjen pyrstö. Musta helmatakki sillä oli viime syksynä ... kuin hame. Nyt ... rannukkaat housut. Ja niinkuin ennenkin sellaiset länget kaulassa, että tuskin korvat pääsevät pilkistelemään niiden reunojen ylitse. Ja maha pullottaa, oikea herran maha. Olkihattu päässä, pehmeä kuin pussi. Siinä kirjava nauha. Ruskeat kengät isoissa jaloissaan."

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #655 : 22.05.21 - klo:14:52 »
Partasudin kirjapäivityksiä on mukava lukea, keep 'em coming! Jos muuten tykkäsit Gogolin Kuolleista sieluista, niin saman herran Reviisori on myös hyvä.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #656 : 08.06.21 - klo:10:56 »
^^ Putkinotkon luin pari vuotta sitten. Vieläkin myhäilyttää J.Käkriäisen huima foodiekokemus kaupungilla, sellaiseen ihmeeseen kuin porkkanaan tutustumassa.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #657 : 08.06.21 - klo:14:52 »
Olikohan tuo eri kirjassa, kun en muista Juutaksen kaupunkiin matkanneen. Monet muut edesottamukset ovat jääneet mieleen.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #658 : 09.06.21 - klo:10:59 »
Taisi siinä jossain kohtaa muistella käyneensä kaupungissa ja siitä jäi hampaankoloon kun sitä kamalaa moröttiä tuli ostaneeksi.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #659 : 01.07.21 - klo:17:46 »


Philip Ziegler: Mountbatten

https://en.wikipedia.org/wiki/Louis_Mountbatten,_1st_Earl_Mountbatten_of_Burma

Seuraavaksi jotain täysin erilaista.

Kun kuulin hiljattain 99-vuotiaana kuolleen prinssi Philipin sukunimen olleen Mountbatten, muistin perheen kirjahyllyssä olevan samannimisen kirjan. Olisiko peräti kyseessä sama mies? Ei, mutta samasta sukujuuresta on kyse.

Onneksi kirjan kansiaukeamalla on Brittein kuninkaallisten sukupuu, josta pystyy helposti katsomaan miten juuret leviävät. Lordi Mountbatten oli prinssi Philipille eno. Toisin sanoen Philip oli Mountbattenin sisaren lapsi. Ja toisesta suunnasta tarkastellen Mountbatten oli kuningatar Victorian tyttärentyttären poika. Tyylistään tunnettu prinssi Edward taas oli Mountbattenin serkku ja myös hyvä ystävä. Englannin kuningas George VI oli myös serkku Mountbattenille ja hänen tyttärensä on nykyinen kuningatar Elizabeth.

Samaan sukupuuhun kuuluu myös sellaisia nimiä kuten Wittelsbach, Romanoff, Habsburg ja Hohenzollern. Toisin sanoen Mountbatten oli niin siniverinen kuin vain voi olla. Käytän muuten yksinkertaisuuden vuoksi nimien englantilaisia versioita.

Wikipediassa on yksinkertaistettu sukupuu. Hieman alempana on House of Windsor ja siitä House of Hesse-Darmstadt on se, jossa Mountbatten on.

https://en.wikipedia.org/wiki/Family_tree_of_the_British_royal_family

Tämä on niin sanotusti virallinen elämänkerta. Tekijä Philip Ziegler on saanut haastatella haluamiaan kuninkaallisen perheen jäseniä ja hänellä on ollut myös pääsy kuninkaallisiin kirjearkistoihin. Suurella tarmokkuudella onkin hän työn hoitanut. Kaksisataa haastattelua ja viisi vuotta on kirjan kirjoittaminen vaatinut. Lähdeviitteitä on monta kymmentä sivua lopussa ja viittaukset on merkitty sivuille virkkeen tarkkuudella.

Kirjan rungon muodostavat lähinnä Mountbattenin lähettämät kirjeet ja päiväkirjamerkinnät. Niiden perusteella kirjailija onkin saanut kattavan käsityksen miehen menoista ja mietteistä. Ziegler on verrannut ristiin eri lähteitä ja mainitsee myös jos kirjeen kirjoittaja antaa itsestään liian ystävällisen kuvan tai suoranaisesti valehtelee. Mountbatten oli hamstraaja, joka säästi lähes kaikki paperit, joita vuosien saatossa käsitteli. Ehkä tämän vuoksi myös kirjeet ovat säilyneet näihin päiviin asti.

Zieglerillä on omien sanojensa mukaan ollut vapaus päättää mitä kirjaan laittaa. Mountbattenin huonot puolet on myös tuotu esille, mutta pääsääntöisesti kirja on suopea kuvaus kohteesta. Kirja on ilmestynyt 1985. Ziegler aloitti kirjoittamisen jo vuosi Mountbattenin kuoleman jälkeen, ja on ilmeisesti edelleen elossa (syntynyt 1929).

Huomionarvoista on, että myös Wallis Simpson oli kirjan ilmestyessä vielä hengissä. Samoin Diana Spencer, tosin Charles tapasi hänet vasta Mountbattenin kuoleman jälkeen.

Prinssi Louis Battenberg syntyi vuonna 1900 - mikä helpottaa kovasti iän määrittämistä kirjassa vilisevien vuosilukujen viidakossa - ja kuoli 1979 IRA:n asettamaan venepommiin. Hän nousi nopeasti nuoresta upseerista Brittein laivaston ylimmäksi komentajaksi ja lopulta Englannin puolustuksen johtajaksi.

Prince Louis of Battenberg, the future Lord Mountbatten [was born as] 'a most vigorous baby who came kicking and shouting into the world'. Queen Victoria took a keen interest in this latest great-grandchild --- and urged that it should 'bear my name of whatever sex it may be'. The Battenbergs got as near as they could by including Victor among the baby's names, but the Queen then pressed for Albert to be added. --- [H]e was named Louis Francis Albert Victor Nicholas. With a perversity characteristic of the British upper classes at the time, the child was never called by any of these. A nickname was de rigueur and the Queen suggested Nicky. This served for a while but caused confusion amid the plethora of Nickies at the Russian court, and recourse was had to Dicky, or, more frequently, Dickie. Dickie he remained for the rest of his life.

Mountbatten oli alkujaan Battenberg saksalaisen paikannimen mukaan, mutta silloinen Englannin kuningas antoi jossain välissä käskyn nimien englantilaistamisesta ja Battenbergistä tuli suoraan käännettynä Mountbatten. On vaikea kuvitella parempaa nimeä suurelle miehelle.

Laivojen ja laivaston käytännön johtamisessa Mountbatten oli keskinkertainen. Hän sai omalla itsepäisyydellä laivansa useaan otteeseen pinteeseen. Eräänä kertana hän ohjasti laivaa kovassa merenkäynnissä liian suurella vauhdilla ja kaksi merimiestä huuhtoutui aallokossa laidan ylitse. Toinen heistä hukkui ja toinen vain onnen kaupalla lennähti aallon mukana takaisin laivaan. Mountbatten myös vahingoitti toista laivaansa kahteen otteeseen, joista jälkimmäisellä laiva upposi ja Mountbatten pelastettiin veden varasta.

Tästä huolimatta Mountbatten sai nopeasti pestin uudelle Yhdysvalloissa rakennettavalle laivalle ja hän lähti meren yli tutustumaan siihen. Britannian pääministeri Winston Churchill kutsui Mountbattenin nopeasti takaisin sillä tarjolla oli uusi tehtävä. Mountbatten ei ollut kovin innostunut tästä sillä hän olisi paljon mieluummin halunnut päästä laivaa käskyttämään. Vielä Lontoossa hän anoi Churchilliltä, että saisi tehdä tämän. Churchill ei ollut suopea.

'You fool!' stormed Churchill. 'The best thing you can hope to do there is to repeat your last achievement and get yourself sunk.' Then he went on to expound the greatness of the task. --- [H]is main object was to be the invasion of France. For this he must create the machine, devise the appliances, find the bases, create the training areas, select the site for the assault.

Itse Normandian hyökkäykseen Mountbatten ei enää osallistunut, hänet oli jo siinä vaiheessa nimitetty rauhoittamaan siirtomaalevottomuuksia Aasiassa. Ensin saada japanilaiset pois Burmasta ja lopulta Intialle itsenäisyys.

Ihmisten johtamisessa Mountbatten oli omassa lajissaan. Hänellä oli ulospäin suuntautunut sosiaalinen luonne ja luontainen kyky ihmistuntemukseen. Mountbatten paneutui kaikkeen suurella tarmokkuudella. Hän uudisti laivansa viestintäjärjestelmän, joka otettiin käyttöön muuallakin Brittein laivastossa. Myös poolonpeluun harrastukseensa hän paneutui äärimmäisellä kiinnostuksella.

Mountbattenin isä oli Britannian laivaston ylin komentaja (niin kuin Mountbatten myöhemmin myös), mutta joutui luopumaan pestistään ensimmäisessä maailmansodassa kun saksalaistaustaisiin suhtauduttiin Briteissä erittäin epäilevästi. Sota Saksaa vastaa oli henkisesti raskasta Mountbattenille. Hänen vanhempansa olivat sieltä kotoisin. Mountbatten oli myös viettänyt lapsuudessaan kesiä Saksassa sekä tunsi ystäviä sieltä. Kummallisesti kyllä tämä Saksan tausta ei tuntunut haittaavan Mountbattenin uraa. Mountbatten tosin itse oli englantilainen henkeen ja vereen taustastaan huolimatta.

Voidaan sanoa, että Mountbattenin elämä oli mielenkiintoinen. Hän nousi jo reilu 40-vuotiaana Englannin huippuvirkoihin. Jalosukuisuus, vauraus vaimonsa myötä, sosiaalinen ja ulospäinsuuntaunut luonne, ihmistuntemus ja komeus kieltämättä auttoivat asiassa. Hän eli myös sopivasti ajassa jolloin Euroopassa kuohui. Hän tapasi työnsä kautta monia maailman johtajia. Nasser Egyptissä, Tito Jugoslaviassa, Gandhi ja Nehru Intiassa, Roosevelt, Eisenhower ja MacArthur Yhdysvalloissa näin muutamia mainitakseni.

Mountbattenin toinen sisarista oli naimisissa kreikkalaisen prinssin kanssa, ja tästä avioliitosta syntyi prinssi Philip. Mountbatten piti itseään tärkeänä osallisena Philipin and Elizabethin yhteensaattamisessa. Kun he lopulta kihlautuivat, osoitti Mountbatten edelleen liian suurta kiinnostusta suhteeseen, joten prinssi Philip joutui hieman toppuuttelemaan:

I am not being rude, but it is apparent that you like the idea of being the General Manager of this little show, and I am rather afraid that she might not take to the idea quite as docily as I do.

Toinen sisar oli taas naimisissa Ruotsin Kustaa VI:n kanssa ja heidän lapsensa on nykyinen kuningas Carl Gustaf. Hänenkin naimapuuhiin Mountbatten paneutui tosissaan. Hän esitteli tulevalle kuninkaalle englantilaisen Ladyn sekä yhden romanialaisen prinsessan. Carl Gustav ei kuitenkaan innostunut näistä vaan valitsi puolisokseen saksalaisen maallikon Silvia Sommerlathin.

Philip ja Elizabeth ovat muuten kaukaista sukua toisilleen. Molemmat ovat saaneet alkunsa kuningatar Victorian lapsista. Philip on Victorian tyttärentyttärentyttären poika ja Elizabeth Victorian pojanpojanpojan tytär. Näinhän siniveristen kuuluukin olla.

1950-luvun alussa Mountbattenillä alkoi olla jo ikää sen verran, että hänen tyttärensä ja vaimonsa yrittivät saada häntä luopumaan liian rasittavista harrastuksista. Poolonpeluun Mountbatten jätti aika suosiolla, mutta hän oli löytänyt sukelluksen uudeksi korvikkeeksi.

Eventually he was persuaded to go to a specialist who had been instructed by [Mountbatten's wife] Edwina to prohibit any further diving. Not only was this object not achieved, but the next thing Edwina knew was that the specialist was himself attending the diving-school.

Tekstin tyyli on pääosin hyvää, joskin Ziegler toisinaan antautuu tarpeettoman hienoon kirjoitteluun niin kuin tässä kuvauksessa Mountbattenin tulevasta vaimosta:

A lesser girl might have been daunted by the sombre splendours of Brook House, but Edwina was indomitable. Highly intelligent without being intellectual, elegant and vital rather than conventionally beautiful, she blazed in London society with a fierce brilliance which alarmed some and dazzled almost all. Restless, egocentric, intolerant, she was rarely a comfortable person to be with yet, equally, was never boring. Her passion for the syncopated rhythms of the age reflected something deeper in her personality.

Kirjassa paneudutaan paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti byrokraattiseen köydenvetoon eri osapuolten välillä. Kirjaa ei oikein kannata suositella satunnaiselle lukijalle vaan tähän täytyy paneutua päättäväisyydellä. En yleensä ole kiinnostunut elämänkerroista, mutta nykyhetken sidoksen vuoksi kirjaan tuli tartuttua ja onneksi näin tein. Lukukokemus oli raskas, mutta miellyttävä.