Kirjoittaja Aihe: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä  (Luettu 112363 kertaa)

Elenkhos

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 760
    • Profiili
Hyvää iltaa herroille,

Olen onnellisessa asemassa, koska tiedän kevään alun koitteen tuovan ikimuistoiset juhlat, joihin pukukoodina on kaikista juhlavin asukokonaisuus, frakki. Koska haluan kaiken olevan täydellistä ja silinterin kantamisen tuottavan, Villen sanoin, hämmentävää iloa, varmistan muutamia seikkoja joihin en ole löytänyt vastauksia alan kirjallisuudesta enkä ahkeralla googlettamisella.

1. a) Täytyykö taskuliina taitella suoraksi viivaksi?
b) Taskuliina voi olla hienosti kuvioitu, eikö?

2. Jostain olen saanut sellaisen ajatuksen, en osaa paikantaa lähdettä, että frakin kanssa äärimmäistä eleganssia olisi pitää rintapielessään valkoista neilikkaa. Tämä siis kuuluisi muillekin kuin sulhasille. Olenko oikeassa?
a) Pidetäänkö tällöin myös taskuliina eli onko neilikka taskuliinan korvike?
b) Mihin kohtaan neilikka kiinnitetään ja millä tavalla se tulee frakkiin kiinnittää?

3) Viimeisenä päällystakista. Tehtävän hoitanee tumma, pitkä ja siisti villakangastakki? Musta viitta valkoisella vuorella on ilmeisesti myös vaihtoehto. Jos haluaa olla täydellinen, olisiko Crombie coat oikea vaihtoehto (pitääkö olla musta)? Ilmeisesti ulsteri on myös perinteinen frakin kaveri.

Odotan innolla vastauksianne silinteriä päähäni kuvitellen.
« Viimeksi muokattu: 10.02.09 - klo:23:02 kirjoittanut Elenkhos »

DandyAndy

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 845
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #1 : 10.02.09 - klo:22:54 »
Lainaus käyttäjältä: "Elenkhos"
1. a) Täytyykö taskuliina taitella suoraksi viivaksi?
b) Taskuliina voi olla hienosti kuvioitu, eikö?

Joku viisaampi korjatkoon, mutta itse frakkiin pukeutuessani pitäisin juurikin ns. tv-foldilla (eli suoraa) taiteltua taskuliinaa ja sen tulisi olla ehdottomasti valkoinen. Ehkäpä jonkinlainen kudoskuvio siinä voisi olla, mutta todennäköisesti valitsisin itse kuviottoman silkkisen taskuliinan.
Me, the 13th Duke of Wybourne? Here? In a student-nurses hall of residence? At three o'clock in the morning? With my reputation? Has no-one thought of the consequences? Oh well.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9268
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #2 : 10.02.09 - klo:23:35 »
Lainaus käyttäjältä: "Elenkhos"
3) Viimeisenä päällystakista. Tehtävän hoitanee tumma, pitkä ja siisti villakangastakki? Musta viitta valkoisella vuorella on ilmeisesti myös vaihtoehto. Jos haluaa olla täydellinen, olisiko Crombie coat oikea vaihtoehto (pitääkö olla musta)? Ilmeisesti ulsteri on myös perinteinen frakin kaveri.

Suorastaan vaadin sinun etsivän hienovaraisesti kuvioidun valkoisen taskuliinan. Taittelu suoraan, muutoin katseet kohdistuvat taskun tupsuun, eivätkä jumalaisen komeisiin kasvoihisi. Kukasta en osaa sanoa.

Jos täydellisyyttä etsit, vain kaksirivinen Chesterfield-mallinen päällystakki käy. Hyvänä kakkosena olisi Crombie-takki, koska siinä on piilonapitus. Perfektionistilla tuo silinteri olisi ehdottomasti silkkiä, mutta huopainen käy sillä rahaa täytyy piisata muuhunkin.

Tyyli on kuitenkin sivuseikka: tärkeintä on, että tunnet olosi mahtavaksi ja mukavaksi formaalissa asussa.
Pukimo Raivio on avannut. Miesten käytettyä klassista vaatetta myös sinulle.
/

Elenkhos

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 760
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #3 : 11.02.09 - klo:00:21 »
Kiitoksia vastauksista. Olin jotenkin mielessäni sivuuttanut täysin Chesterfieldin, Ville on aivan oikeassa, se on täydellinen valinta kaksirivisenä.

Liittyen rintakukkaan, löysin erään vuosijuhlan sivuilta siihen liittyvää informaatiota, joskin olen kukan kirkkaan värin kanssa melko varauksellinen. Lähde http://vuosijuhla.kyweb.org/juhlaetiketti/

Lainaus
Nykyään turhan harvinainen frakin koriste on rintakukka. Perinteisesti tyylikkäimmät kukat ovat valkoisia tai vaaleasävyisiä, mutta mikään ei estä valitsemasta kirkkaampiakin värejä. Rintakukka kannattaa tilata ajoissa kukkakaupasta, jotta siihen ehditään kiinnittää neula ja kukan varsi suojata teipillä, ettei se pilaa frakin kangasta. Kukka kiinnitetään frakin kaulusliepeeseen vasemmalle puolelle niin, että se ei häiritse esimerkiksi kunniamerkkejä.

Calle

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 804
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #4 : 11.02.09 - klo:02:34 »
Frakin kanssa ei missään tapauksessa pidä käyttää silkkistä liinaa. Valkoinen pellava on oikea valinta materiaaliksi. Ehdottomasti pitää myös välttää silkkistä solmuketta.
Se missä mennään ehkä helpoimmin metsään täydellisyyttä taivoiteltaessa on kengät. Kiiltonahkaisia oxfordeja ei suomessa ihan joka kaupassa myydä enkä ole nähnyt 'hovikenkiäkään ' myytävän (englanniksi formal pumps).  Tuskin erotut joukosta vaikka tyytyisitkin hieman vähemmän muodollisiin kiiltonahkakenkiin
Chesterfield on hyvä valinta takiksi, valkoisen silkkikaulaliinan ja valkoisten tai vaaleiden hansikkaiden kera. Hatuksi käy silkkipytty tai homburg.  
Aiheesta aika tyhjentävästi asiaa löytyy allaolevan linkin takaa. Siellä on noista rinnuskukistakin 'oikeata tietoa'.
http://http://thelondonlounge.net/gl/forum/viewtopic.php?t=371&view=next&sid=81bdb968981de523237f3086fac37b99

DandyAndy

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 845
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #5 : 11.02.09 - klo:08:32 »
Lainaus käyttäjältä: "Calle"
Frakin kanssa ei missään tapauksessa pidä käyttää silkkistä liinaa. Valkoinen pellava on oikea valinta materiaaliksi. Ehdottomasti pitää myös välttää silkkistä solmuketta.

Taskuliinan kanssa olen hieman tollo, vaikka sitä likimain päivittäin käytänkin. Lähinnä tietämättömyyteni kohdistuu juuri sopiviin materiaaleihin. Arkikäytössä tuolla ei liene niin suurta merkitystä, mutta formaaleissa tilanteissa mielelläni välttäisin etikettivirheet. Itse käytän useinmiten silkkisiä taskuliinoja, joskus myös puuvillaa, mutta ilmeisesti pellava on nimen omaan formaalimpi vaihtoehto. Joku voisi taskuliina-asiaa käsitell laajemminkin. Villellä blogipostaus asiasta oli, mutta materiaalit jäivät maininnan asteelle.
Me, the 13th Duke of Wybourne? Here? In a student-nurses hall of residence? At three o'clock in the morning? With my reputation? Has no-one thought of the consequences? Oh well.

Calle

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 804
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #6 : 26.02.09 - klo:10:52 »
Eilisessä vähemmistökielisten valtalehdessä oli pari kuvaa frakkipukuisista herroista joilla oli muu kuin ns. TV-fold taskuliinassaan. Toisessa kuvassa komeili herra Wahlroos ja toisessa tuleva Västergötalandin herttua.  Mielestäni kummatkin olivat hyvällä maulla toteutettuja koska olivat riittävän hillittyjä.

Elenkhos

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 760
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #7 : 26.02.09 - klo:12:29 »
Lainaus käyttäjältä: "Calle"
Eilisessä vähemmistökielisten valtalehdessä oli pari kuvaa frakkipukuisista herroista joilla oli muu kuin ns. TV-fold taskuliinassaan. Toisessa kuvassa komeili herra Wahlroos ja toisessa tuleva Västergötalandin herttua.  Mielestäni kummatkin olivat hyvällä maulla toteutettuja koska olivat riittävän hillittyjä.
Mielenkiintoista tietoa, voisihan sitä kokeilla vähän jotain mielenkiintoisempaakin kuin tv-foldia, josko tuo omaan rintapieleeni sopisi. Nalle sai muuten aika muhkeat maataloustuet EU:lta viime vuonna, yli neljännes miljoonan.

KaunisJussi

  • Vieras
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #8 : 14.03.09 - klo:14:37 »
Jostain syystä en päässyt lisäämään kommenttia Villen ansiokkaaseen frakkitekstiin blogin puolella, joten kerron ne tässä.

Akateemisessa maailmassa on muutamat omat tapansa:
- Mustia liivejä käytetään tilaisuuksissa, joihin ei osallistu naisia
- Valkoisia liivejä käytetään tilaisuuksissa, joihin osallistuu naisia
- Taskuliinaa ei käytetä ikinä akateemisissa tilaisuuksissa.

Edit: Täältä löytyy Lappeenrannan TY:n ohjeet. Pätevät hyvin myös muihin yliopistoihin. Eri yliopistoilla voi olla vielä omia tapoja: http://www3.lut.fi/promootio/ohjeet.html -> pukeutumisopas.pdf

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9268
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #9 : 14.03.09 - klo:15:11 »
Lainaus käyttäjältä: "KaunisJussi"
Akateemisessa maailmassa on muutamat omat tapansa:
- Mustia liivejä käytetään tilaisuuksissa, joihin ei osallistu naisia
- Valkoisia liivejä käytetään tilaisuuksissa, joihin osallistuu naisia
- Taskuliinaa ei käytetä ikinä akateemisissa tilaisuuksissa.

Erikoista. Laulajakaverini mukaan HY:n miesten laulukuoroissa mustia liivejä käytetään ennen kello 18 - oli naisia paikalla tahi ei. 18 jälkeen liivit vaihtuvat valkoisiksi. Taskuliina kuuluu aina osaksi kokonaisuutta.
Pukimo Raivio on avannut. Miesten käytettyä klassista vaatetta myös sinulle.
/

KaunisJussi

  • Vieras
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #10 : 14.03.09 - klo:15:21 »
Lainaus käyttäjältä: "Ville"
Lainaus käyttäjältä: "KaunisJussi"
Akateemisessa maailmassa on muutamat omat tapansa:
- Mustia liivejä käytetään tilaisuuksissa, joihin ei osallistu naisia
- Valkoisia liivejä käytetään tilaisuuksissa, joihin osallistuu naisia
- Taskuliinaa ei käytetä ikinä akateemisissa tilaisuuksissa.

Erikoista. Laulajakaverini mukaan HY:n miesten laulukuoroissa mustia liivejä käytetään ennen kello 18 - oli naisia paikalla tahi ei. 18 jälkeen liivit vaihtuvat valkoisiksi. Taskuliina kuuluu aina osaksi kokonaisuutta.
Todella erikoista. Olen osallistunut lukuisiin väitöstilaisuuksiin ja karonkoihin (taipuuko sana tosiaan noin?) omani mukaanlukien. Valitettavasti minulla ei ole enää tallessa oman opinahjoni pukeutumisopasta, mutta sama asia käy ilmi tuosta Lappeenrannan oppaasta.

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #11 : 22.03.09 - klo:13:23 »

Tuo liivien värin valinta naisten osallistumisen mukaan koskee ainakin tuon LTY:n oppaan mukaan vain karonkkaa ja promootioillallista. Aika monet akateemisista juhlista ovat avec, jolloin olisi aika hassua määritellä liivien väri naisten läsnäolon mukaan.

KaunisJussi

  • Vieras
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #12 : 22.03.09 - klo:17:03 »
Lainaus käyttäjältä: "Pchan"

No eipä niitä akateemisia juhlia paljon muita karonkan ja tohtoripromootion lisäksi jää paitsi vuosijuhlat. Isäni, joka on tohtori myös, kertoi että hänen aikanaan karonkka oli vain poikkeuksia lukuunottamatta miesten juhla, jolloin käytettiin vain mustaa liiviä. Nykyään alkavat lähes kaikki akateemiset juhlat olla sellaisia että niihin osallistuu naisia. Itse olen ollut kerran "mustien liivien juhlassa".

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #13 : 22.03.09 - klo:17:17 »
Lainaus käyttäjältä: "KaunisJussi"
No eipä niitä akateemisia juhlia paljon muita karonkan ja tohtoripromootion lisäksi jää paitsi vuosijuhlat.

Joillain järjestöillä mahtuu kalenterivuoteen vuosijuhlien lisäksi myös jokin muu frakkijuhla, mutta ei läheskään kaikilla. Näissä ja vuosijuhlissa käydään yleensä ristiin rastiin vierailuilla, joten aika moni koluaa läpi kymmeniä avec juhlia, kenties vain muutaman karonkan ja ei välttämättä ainuttakaan promootiota.

Fedora

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 217
    • Profiili
Re: Frakin asusteista ja muustakin siihen liittyvästä
« Vastaus #14 : 15.06.09 - klo:15:14 »
Mustaa liiviä käytetään akateemisissa päiväjuhlissa oli naisia tai ei, eli Helsingin yliopiston juhlallisten promootioiden aktit ja sitä seuraava jumalanpalvelus. Väitöstilaisuudessa käytetään myös mustaa liiviä, mutta karonkassa illalla on valkea liivi. Kenkä vaihtuu myös liivin mukaan, mustan liivin kanssa on tavallinen musta kenkä ja valkoisen liivin kanssa kiiltonahka kenkä.

Muistelen joskus lukeneeni, että iltatilaisuuksissa herraseurassa käytettäisiin mustaa liiviä. Veikkailen, tavan juontuvan kauas historiaan ja herrainklubeille.
"When the seagulls follow the trawler, it's because they think sardines will be thrown into the sea."