Kysy ja opi: ketju aloitteleville jäsenille

[Arska]

Muistakaa myös, että fedora kenen tahansa päässä on larppaamista.

[moonshine]

Mites indy?

[puttejanari]

Ämpäripää tiivisti larppaamisen hyvin jo lähes kymmenen vuotta stten: https://youtu.be/ssPiLQu4gGA?t=177

[Schwemppa]

Pah. Minä en poistu kotoa ilman hattua, yleensä fedora tai trilby, poikkeustapauksessa lätsä tai baretti. On toistakymmentä hattua kotona kokoelmassa.

Puutarhahommissa lippis, mutta vain siellä. ;-)

[Ville]

Arska, serkkuni on oikein vaaleaihoinen ja kalju - kuinka hänen pitäisi päänsä kesällä suojata, jos ei hatulla? Pipo on kaamean hiostava ja lippalakki on teinipoikien vaate (oli käyttäjä missä iässä tahansa).

[Arska]

Mutta fedorathan todettiin foorumilla larppaamiseksi jo vuosia sitten. Kehitys tosin kehittyy. Kukaties ne tyylienkin puolella tätänykyä kiinnostelevat.

[CoccoBill]

^^Aurinkovoiteella?

[Vintage-mies]

Käytän hattua (fedora, lätsä, panamahattu, mökillä lippis, talvella koivistolaistyyppinen karvahattu…) lähes aina ollessani ulkotiloissa. Se lämmittää, suojaa auringon poltolta, auringonpistokselta, auringon häikäisyltä, pään kastumiselta, silmälasien kastumiselta jne. Tuo aurinkorasva ei ainakaan minulle ole mikään vaihtoehto, sillä hiuksia on, mutta niin lyhyttä ja harvaa, että auringossa päälaki palaa.

[salaryman]

Itse tekisin niin väljän tulkinnan, että larppi = kaikenlainen läpipaistava yliyrittäminen, ei niinkään itsessään se mitä on päällä.

Heh, lueskelin tässä äskettäin kirjaa jossa siteerattiin Nietzschen (joo, nyt ollaan syvissä vesissä) havaintoja tekopyhyydestä. Jos tuon jutun juonen näin ulkomuistista oikein tiivistän niin Nietzsche totesi pappisseminaarista valmistuneiden nuorten pappien olevan siteämättömän tekopyhiä, vetävän roolin "yli" eli palstan terminologiaa käyttäen larppaavat pappina olemista. Vuosien mittaan sitten tapahtuu jotain, rooli ikäänkuin jää päälle ja larpatuista hyveistä tulee oikeita hyveitä ja tekopyhyydestä pyhyyttä.

Asiaa kun vähän pidemmälle ajattelee niin noinhan se menee monen muunkin ammatin ja roolin kanssa. Jossain vaiheessa opettajaa larppaavasta maisterista tulee oikeasti opettja - jos on tullakseen, näyttelijäoppilaasta näyttelijä, teekkarista insinööri jne.

Tämä vähän niin kuin alustuksena näille fedora ect. jutuille: Jos tykkäät fedorasta niin pidä fedoraa, aikaa myöten se "kasvaa päähän kiinni". Sama juttu kaiken muunkin pukeutumisen(kin) liittyvän kanssa. Jos kuljet duunissa risoissa farkuissa ja Iron Maiden hupparissa vaikka mieli tekisi jo vetää päälle kanttihousut ja kauluspaita niin mikäs sinua pidättelee? Kun aikaa kuluu riittävästi niin kukaan - sinä itse mukaan luettuna - ei enää voisi kuvitellakaan sinun pukeutuvan kuten tällä hetkellä pukeudut.



Fedora on muuten yliveto päähine silloin kun taivaalta tippuu muutakin kuin auringonpaistetta. Itsellä fedorasta on tullut barbourin kanssa erottamaton pari.

[paddington]

^ En tiedä vastasiko tuo alkuperäiseen kysymykseeni, mutta se oli hienoa pohdintaa larppaamisesta.

Itsekin huomasin eräänä päivänä marketissa jostakin kesähäistä tulossa tai menossa olevan seurueen, jonka olemuksesta todella näki, että oltiin nimenomaan juhlavaatteissa. Ajattelin itseäni ja ensimmäisiä kertoja kun puin pikkutakin, kauluspaidan tai solmion ilman mitään varsinaista syytä. Nyt jälkeenpäin ajatellen se oli ehkä jonkinlaista larppaamista, ja tajuan olleeni lievästi epämukavuusalueellani. Minulla oli kuitenkin tahto pukeutua niin, ja oppia olemaan niissä luontevasti. Nyt koen siinä onnistuneeni, ja siisti pukeutuminen ei ole minulle mikään ponnistus. Puvussa ei tarvi enää miettiä miten päin sitä istuisi. Sellainen vaikuttaa koko olemukseen.

[salaryman]

Jep-jep. Uusien taitojen omaksumiseen liittyy yleensä oppimisprosessi ja oppimispolku on harvoin suora ja kivetön. Yleensä kaikkeen kasvuun ja kehitykseen liittyy kipu muodossa tai toisessa ja pieni ahdistus vaikkapa puku päällä ensi kertoja esiintyessä on merkki siitä että nyt ollaan menty vanhojen rajojen yli ja jotain kehitystä tapahtuu.

Sattumalta kuulin raitiovaunussa selkäni takana käydyn keskustelun, en sentään kääntynyt katsomaan mutta tulkitsin keskustelijoiden olleen ns. nuoria aikuisia, äskettäin työelämään siirtyneitä. Keskustelun avaus kun kuului: "Katos-katos, sinäin olet kasvanut aikuiseksi pukumieheksi!", mihin vastaus oli jotain änkyttävää puolustelua ennen kuin ryhdyttiin ruotimaan ilmeisesti tiedekunnan vapaa-ajan rientojen sattumuksia.

Setämiehenä en tietenkään voinut kuin hymähtää itsekseni ja hymyillä sisäänpäin. Ilmeisesti ihanne olisi venyttää sitä teini-ikää niin touhujen, asenteiden, puheiden kuin ulkoisen habituksenkin osalta hamaan rollaattorivaiheeseen saakka. Mieluummin vanha kuin aikuinen?

Tiedä sitten tekeekö hiipuvaan nuoruuteen takertuminen ketään onnelliseksi, ikä kun joka tapauksessa tekee tehtävänsä enkä itse (henkilökohtainen voimakkaasi kärjistetty mielipide) pidä teinin tavoin pukeutunutta keski-ikäistä erityisen uskottavana ellei tällaiseen teinilarppaukseen ole vaikkapa ammatillisia perusteita. Remedyn ja rovion äijät ovat erittäin uskottavia vaikka pukeutuvatkin kuin yläasteikäiset.

Toisaalta pukeutumista, varsinkin työpukeutumista, voi tarkastella myös yhdenlaisena larppauksena; Aika monessa ammatissa näkee ryhmäajattelun ja heimon tunnusmerkkien piirtyvän myös pukeutumisessa. Jossain tuolla on stringi jossa heitetään läppää suomalaisten taidepiirien rakkaudesta mustiin pukeutumiseen. Itsekin tunnustan "larpanneeni" viimeiset 25 vuotta jonka ajan olen pääsääntöisesti pukeutunut pukuun niinä tunteina joista minulle maksetaan korvausta. Minulle arkipuvun pukeminen on merkki siitä että nyt ollaan duunissa ja käytöksessä, puheessa ja olemuksessa kolahtaa duunimoodi päälle. Tunnustan tuntevani mielihyvää todetessani että takin hihan alta sopivasti esiin tulevan silitetyn paidan väri ja kuosi sopivat puvun kankaaseen ja että lahkeiden alta pilkottavat hyvin kiillotetut syviä värisävyjä säkenöivät kengät. Jotenkin vaan ryhtikin suoristuu ja oloon tulee itsevarmuutta kun tietää yksityiskohtien olevan kunnossa.

Tämän vuoksi rohkaisen jokaista menemään itse asetettujen rajojen yli ja kokeilemaan "larppaamista", sieltä rajan takaa saattaakin löytyä ihan uusia mielihyvää tuottavia asioita. Tuttuun ja turvalliseksi koettuun takertuminen on pidemmän päälle paikaleen jämähtämistä ja jämähtäminen on pienimuotoista kuolemista.

[Ville]

On hyvä huomio tuo larppaaminen, joka jossain vaiheessa muuttuu todeksi! Jos pelkää ystävien, puolison tai työkavereiden reaktioita uuteen asuun, on hyvä itselleen kertoa, ettei se vidduilu voi kestää loputtomiin. Sillä myös pruuvataan miehen päättäväisyyttä ja tahtoa.

[Palavat hihat]

Kapeaharteinen kaipaisi vertaistukea. Miltä valmistajilta kannattaisi katsella 36/46-koon keikari-approved rakenteetonta irtotakkia, kriteeriksi tarkentunut max. 16.5" hartia-hartia? Paikkataskut, "high armhole", 3-roll-2 olisi kiva jne. tiedättehän. L.B.M.:t ja Bogliolit taitavat yleisesti ottaen olla 17 tuumasta ylöspäin. Suittarilla saattoi olla joku kapeaharteinen malli mutta siinä muistaakseni kiikasti jostain muista mitoista. Yksi Lardini löytyy ja siinä homma pelittää mainiosti. Täysihintaiseen Lardiniin ei valitettavasti ole varaa eikä niitä paria kaikin puolin täydelliseltä vaikuttavaa mallia ei tunnu ALEista löytyvän, ainakaan minun koossani.

Esimerkiksi tämän kun saisi max. 300e hintaan niin olisin onnellinen:

[Lh]

Sack-cutia säikähtämättömälle J Keydge koossa 46.

[Palavat hihat]

Kiitos! Sack-cut ei pelota ja muutenkin ivy-hommat kiinnostavat ujosti. 46 kokoa ei tunnu äkkiseltään löytyvän muualta kuin Barbershopista Etelä-Koreasta.. Armoton googletus jatkukoon!

Edit: oho, näköjään joitain malleja/värejä löytyy sittenkin 46 koossa suoraan J. Keydgeltä.
Lisää edittiä: Oliivi Herringbone Ivy lähti tilaukseen. Navyä pitänee vielä kärkkyä jostain.