Ja sitten se yksi asia... käyntikorttiin saa QR koodin, minkä avulla pystyy jakamaan juuri sen yhden tärkeän viestin, jota ei pysty muuten kunnolla kantamaan mukanaan.

Tarkoitat siis tietoa siitä onko sinkku vai ei.

Ei noiden vähemmän käyntikorttia käytävien duunien yleisessä tyylissä tai imagossa mun mielestä sanottavaa löydy, ainkaan jos niitä verrataan johonkin perus kaupparatsuun tai liikkeenjohtoon joka esiintyy powertiessä, powersuitissa powerolkatoppauksineen, ajaa poweraudilla vasenta kaistaa, käyttä pokattomia powersilmälaseja ja esittelee powerpointesityksillä pylväsdiagrammeja.

Mutsi lähti aikoinaan jonkun powermiehen matkaan?   :)

Ja sitten se yksi asia... käyntikorttiin saa QR koodin, minkä avulla pystyy jakamaan juuri sen yhden tärkeän viestin, jota ei pysty muuten kunnolla kantamaan mukanaan.

Tarkoitat siis tietoa siitä onko sinkku vai ei.

Toimiihan toi joissain konteksteissä noinkin.

Juuei. Eivät ole vanhentuneita.

Nyt kun vielä löytäisi kunnon kivipainon jostain seuraavaa nippua varten. Muutos nykyisiin: enemmän bulkkia ja jäykkyyttä paperiin, selkeämpi pintakarkeus ja aavistuksen enemmän sininen painoväri. Samoin kivipainon tuoma sormituntuma.

Tuohon käyntikorttiinliittyy hyvin vahvaa psykologiaa ja se on erittäin voimakas vaikuttamisen keino kun sitä osaa käyttää oikein ja sitoa kortin luovuttamisen tilanteeseen, tai oikeammin rakentaa sopivan tilanteen kortin luovuttamisen ympärille.

Ihmiset tykkäävät konkreettisista asioista. On mukava hypistellä jotain käsissä, jotain "käsitettävää", kouriintuntuvaa. Aineellinen on aina enemmät tosi kuin aineeton.

Ihmisiin on rakennettu erittäin vahva vastavuoroisuuden periaate: Kun annat toiselle jotain, saaja jää aina kiitollisuudenvelkaan antajaa kohtaan ja jos ei pysty vastaamaan kohteliaisuuteen vertailukelpoisella vastalahjalla, saaja jää psykologiseen alakynteen antajaan nähden.

Helppo naureskella erilaisten markkinointikapanjoiden yhteydessä jaettaville ilmaisnäytteille ja muille mainoslahjoille mutta ei niitä turhan takia jaeta maiilmalla vuosittain kymmenien miljoonien arvosta. Kun asiaa tarkastelee riittävän korkealta helikopteriperspektiivistä niin antamisen strategia toimii suurilla luvuilla vaikka sille omaan (kuviteltuun) älykkyyteensä hirttäytyvä toisen vuosikurssin kauppaopistolainen naureskeleekin.

Korttia voi käyttää oikein tai väärin. Jos kortteja jakelee ylimielisesti asenteella mä oon tärkeä ihminen eikä mulla oo aikaa sun kaltaisellesi luuserille, soita sitten kun sulla on oikeeta asiaa niin kortti kääntyy taatusti tarkoitustaan vastaan. Mutta jos pystyt ojentamaan kortin vastapuolelle siten että syntyy fiilis että tämä oli arvokas kohtaaminen ja haluaisin että voisimme ylläpitää yhteyttä toisiimme rikastuttaaksemme meidän kummankin (liiketoiminta) tavoitteita, kortti on vähintäänkin haukkunut hintansa.

Mikäs noilla kahdella ääripäällä on eroa? Siihen voit itse vaikuttaa hemmetin paljon. Yksinkertaisin ja kaikkein tehokkain tapa on läsnäolo: Tapaamisen aikana pidä itsesi hyvin tuikassa lei'assa, älä anna ajatusten harhailla vaan pidä mielesi tiukasti tässä ja nyt. Keskity hetkeen, kohdista kaikki huomiosi vastapuoleen äläkä jumalauta piiloidu läppärinkannen taakse tai rupea twiittaamaan tms. Jos teet näin niin viestität ettet pidä vastapuolta huomiosi arvoisena ja korttisi lentää roskiin heti tapaamisen jälkeen.

Jos hoidat sen tapaamisen hyvin niin korttisi on konkreettinen muisto tuosta tapaamisesta ja parhaassa tapauksessa nostaa vastapuolessa mieleen hyviä fiiliksiä vielä vuosienkin päästä vaikka se tapaaminen jossa korttisi annoit ei olisi johtanutkaan yhtään mihinkään.

Itämaisessa beusiness -kulttuurissa käyntikortilla on suuri merkitys ja sitä kohdellaan kunnioituksella. Itse pidän itämaista tapaa jossa käyntikortit vaihdetaan seisaaltaan, kaksin ksin ojentaen ja vastaanottaen samalla kumartaen hyvin viehättävänä. Soisin jotain vastaavaa esiintyvän länsimaisessakin business -kulttuurissa. Täällä kun niitä kortteja vaihdellaan sunnilleen kun satutaan vierekkäin urinaalille.

Itseäni käyntikortit viehättävät. Kyllä minä myös yhtyisin siihen mielipiteeseen, että ne tietyllä tavalla tuovat uskottavuutta.
Satuin itsekin teettämään omat käyntikorttini Vistaprintin ihmemaailmasta. Kyllä se vaikkapa työhaastattelussa luo kivan kuvan kaverista, kun käyntikortin ojentaa.

^ Eipä kyllä kannata myöhemminkään lyödä muuta kuin firman korttia pöytään työympäristössä.

Itsellä hieman kaksijakoinen suhde nykyään. Jaan korttia vain harvoin ja nekin poikkeustilanteissa. Minusta tärkeämpi
on yrityksen emailissa kunnollinen(asiallinen) signeeraus.

Työelämässä kortti on lähes pakollinen, sen ulkopuolella... noh, vähän erikoinen.

Työelämän ulkopuolella käyntikortti tuo samanlaista finessiä, kuin esim. monokkelin tai kävelykepin käyttö.

Työelämän ulkopuolella käyntikortti tuo samanlaista finessiä, kuin esim. monokkelin tai kävelykepin käyttö.

Ei nyt sentään.  Kyllä käyntikortilla on käyttöä työelämän ulkopuolellakin, ja kovasti.  Esittelytilaisuudessa, ja niitähän tulee harva se päivä, voit mutista oman nimesi ja unohtaa vastapuolen nimen samantien.  Tai kätellessä esittäytyä, todeta, että hauska tavata... ja tässä käyntikorttini, olkaa hyvä. 
Yksinkertainen on tässäkin kaunista ja toimivaa.  Korttiin nimi ja puhelinnumero, osoite ja sähköposti ovat jo toinen juttu.  Minulla on kahdenlaisia kortteja, yksinkertaisempi ja paremmat yhteystiedot sisältävä.
Käyttäkää käyntikorttia, kukaan ei jaksa muistaa pikaesittelyssä tapaamiensa henkilöitten nimiä.  Paperilapulle tuhertaminen on kuollut idea, sen sijaan käyntikortin tietoja voi täydentää sopivan selityksen kera.

^Kertaakaan en ole siviilielämässä käyntikorttia tarvinnut. Tittelit ei ole ikinä riittänyt edes yökerhossa korttien jakamiseen.

Tulee mieleen tarina -90 luvulta. Erään liikepankin automaatista sai tilin saldon pienellä pahvikortilla.
Asunto oli juuri myyty ja ennen uuden ostoa tilillä makasi rahaa muutama satatuhatta markkaa.

Ei muuta kuin noita tilin saldokortteja muutama tulostamaan. Yökerhossa ei ollut sitten muuta käyntikorttia jaettavaksi kuin joku pahvilappu lompakosta jonka taakse skrivattiin nimi ja puhelinnumero...

"May I get your business card, for my records?"

Ottaa lompsasta setelin ja kirjoittaa siihen puhelinnumeron. Todennäköisesti se ei päädy heti roskakoriin. Esim. poliisin pyytäessä yhteystietoja toimii joissakin maissa todella hyvin ilman numeroakin.

Miksei kukaan laita noihin naaman kuvaa? Pelkkä nimi ei aina kerro mitään.