Jari Sarasvuo on maamme parhaimpia puhujia. Näin muistaakseni toteaa Juhana Torkki kirjassaan Puhevalta.
Saattaa olla, mutta minua hieman vaivaa Jari Sarasvuon yksinpuheluissa jatkuva päälle paahtaminen ilman kunnollista siirtymää aiheesta toiseen. Yht'äkkiä vaan huomaa, että Sarasvuo paahtaa jo aivan toisesta asiasta missä kuulija vielä askartelee.
Ei niin, etteikö ohjelma saisi olla nopeatempoista, mutta tasainen paahtaminen puuduttaa. Toista on esim. keskiviikkoisin tuleva taustapeili. Siellähän Ruben Stiller melkein huutaa kolmen vieraan kanssa, mutta homma pysyy kasassa.
No, pikapuhumisen vika vaivaa varsin monia toimittajia. Luulisi, että toimittajat ovat oppineet artikuloimaan, mutta ei. Varsinkin naistoimittajat paahtavat kovaa ja korkealta, varsinkin kovaa. Olen joskus ajatellut, että pelkäävätköhän toimittajat omien ajatustensa pääsevän esiin jos puhe taukoaa hetkeksikään.
Näistä kitkeristä ajatuksista huolimatta kuuntelen radiota päivittäin vaihtelevasti. Televisio taas saa seistä nurkassa aivan rauhassa.