Kirjoittaja Aihe: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen  (Luettu 7729 kertaa)

MJ

  • Vieras
Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« : 07.10.12 - klo:21:22 »
En tiedä kuinka rangaistavaa on lähteä teorioimaan erilaisten ihmisten habituksilla, mutta valitettava fakta on, ettei kaikki ihmiset näytä Harvey Specteriltä.

SARJASSAMME: HABITUKSEN MUKAINEN PUKEUTUMINEN, PART ONE - PATUKKAÄIJÄ

Tässä langassa olisi tarkoitus saada aikaan jokin onnistunut setti, mikä olisi ns. "patukka"kroppaiselle kaverille optimaalinen setti pukeutua.

Ensin pari esimerkkiä, että ymmärrätte mistä on kyse.


Eli siis patukkamuotoinen äijä on ehkä hieman lyhyt, roteva, infamous BMI < 23, kaulaa ei juuri nimeksikään. Hartioita on, mutta ne ovat suorat. Vaatteiden yleiset istuvuudet ovat kohdallaan, ei siinä mitään.

Tämän hetken #menswear-trendit ovat (laihalla kekkulilla) rinnasta tiukat rakenteettomat irtotakit ja lahjetta kohti kapeenvat housut. Ne eivät tule kysymykseenkään Mr. Patukalla, koska habitus ei salli, vai salliiko?

Mikä avuksi?

Korkeat italialaiskaulukset eivät toimi, koska kaulaa ei ole. Matalakorkuiset kaulukset antavat vetelän vaikutelman ja vielä kun epäonnistuu täysiwindsorilla, niin homma on menetetty. Slim fit housut eivät ole paksureisisen ensisijainen valinta.

Ajatuksia? Pitääkö vain myöntää tappio, ettei koskaan näytä yhtä hyvältä kuin Harvey Specter?
[spoiler][/spoiler]

Mitä meidän #menswear-gurut sanoo tähän? Entäs foorumin patukat?

Ketään väheksymättä, kyynikko haluaa tietää, onko patukoilla vielä toivoa..
« Viimeksi muokattu: 07.10.12 - klo:21:33 kirjoittanut MJ »

Jussi

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4166
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #1 : 07.10.12 - klo:21:30 »
Ivy-tyyli tai muu pehmeä tyyli. Luonnolliset hartialinjat, mielellään hieman rouheammat kankaat, säkkityyppiset takit. Jos reiluun kehoon laittaa hartiakulmatakin, on lopputuloksena mörkölaatikko.

Lahkeiden pituutta (ja ehkä liiallista kapeutta) lukuunottamatta sangen nätti paketti, takin osalta sitä, mitä tarkoitan:




Mariano Rubinacci menee tuon määritelmäsi laitaan:




Jos siis pitää hyvästä ruoasta ja mukavasta elämästä, sen voi ihan hyvin antaa näkyä. Kankaissa voi olla eloa, samoin leikkauksissa rentoutta.
Kaikki villa tottelee rautaa.

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #2 : 07.10.12 - klo:21:42 »
« Viimeksi muokattu: 07.10.12 - klo:21:51 kirjoittanut ChuckBass »

Dan-D

  • Vieras
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #3 : 08.10.12 - klo:12:52 »
Oikeankokoiset vaatteet aina ruumiinrakwnteesta riippumatta. Lähinnä sulkisin pois kapeat kauluskäänteet ja solmiot. Housujen täytyy olla suhteessa muuhun kokonaisuuteen. Isolla kaverilla olkatoppaukset ei ole kaveri.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9277
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #4 : 08.10.12 - klo:14:44 »
Kun kehoa jo löytyy, ei tarvitse minkäänlaisia hartia- tai rintatoppauksia. Kelpo valintoja on juuri tuo luonnollinen hartialinja tai sitten aivan rakenteeton italialainen. Liituraidoilla lisäpituuden illuusiota, jos näin haluaa. Lahkeet ja helmat voivat olla lyhyempiä samalla periaatteella.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

Uunottaja

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1170
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #5 : 10.10.12 - klo:21:21 »
Mitä CB jo linkkasi. Muutenkin yksi tyylikkäimpiä heppuja miesten tyyliskenessä.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9277
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #6 : 10.10.12 - klo:22:48 »
Vielä yksi poiminta Abrakan sivuilta, hartialinja kun on täydellinen kehonrakenteelle.

Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

choir

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1076
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #7 : 10.10.12 - klo:23:03 »
Onko hänellä Keikarin klubisolmio?
Lähtökohtani täällä on klassinen miesten pukeutumistyyli.

choir

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1076
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #8 : 10.10.12 - klo:23:06 »

Jos siis pitää hyvästä ruoasta ja mukavasta elämästä, sen voi ihan hyvin antaa näkyä. Kankaissa voi olla eloa, samoin leikkauksissa rentoutta.

Tämä oli ihana kommentti!
Lähtökohtani täällä on klassinen miesten pukeutumistyyli.

Ernst, Max Ernst

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 689
  • The Hat Makes the Man
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #9 : 11.10.12 - klo:08:06 »
Jos siis pitää hyvästä ruoasta ja mukavasta elämästä, sen voi ihan hyvin antaa näkyä. Kankaissa voi olla eloa, samoin leikkauksissa rentoutta.

Paitsi naiset, joiden BMI nousee ja ne kuolee heti, jos oikein muistan.

Osman

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 709
  • Parturiunt Montes...
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #10 : 11.10.12 - klo:08:22 »
Jos siis pitää hyvästä ruoasta ja mukavasta elämästä, sen voi ihan hyvin antaa näkyä. Kankaissa voi olla eloa, samoin leikkauksissa rentoutta.

Paitsi naiset, joiden BMI nousee ja ne kuolee heti, jos oikein muistan.
Sama  koskisi kyllä miehiäkin, ellei patukan muotoiset äijät olisi liian tärkeä kohderyhmä eräälle yritykselle.
Lainaus
Sanotaan, että kravatin toi Länsi-Eurooppaan kroaattirykmentti, joka palveli Ludvig XIV:n joukoissa Ranskassa. Nämä Balkanin rebuusit olivat taistelleet aikaisemmin Turkin valtaa vastaan ja vapaus-tai-kuolema-hengessä he pitivät kaulassaan liinan pätkää symboloimassa hirttoköyttä.

MrMan

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 636
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #11 : 11.10.12 - klo:08:39 »
^^Kuolemasta en tiedä, mutta vaihtoon joutavat ainakin. Vai oliko se niin, ettei päässyt alkukarsintaa pidemmälle...

i v y m a n

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 5960
  • button downs weejuns rain macs what else is there?
    • Profiili
    • A / SOPHISTICATED / HOOLIGAN
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #12 : 11.10.12 - klo:09:05 »

Jos siis pitää hyvästä ruoasta ja mukavasta elämästä, sen voi ihan hyvin antaa näkyä.

Toimin just näin. Ostin kahvakuulan ja jopa treenaan sillä mutta kalja ja grilliruoka maistuu. Minkäs teet - vähän niinkuin opiaatit nistille.

get your kicks on route six six six

Quijote

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1673
  • Esq.
    • Profiili
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #13 : 11.10.12 - klo:11:04 »
Punainen liha tekee onnelliseksi.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9277
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Patukkamuotoisen äijän optimaalipukeutuminen
« Vastaus #14 : 11.10.12 - klo:11:32 »
No niin, keskustelu takaisin ketjun aiheeseen eli patukkamiehiin. BMI-keskustelu on jo käyty.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/