Samaa mieltä edellisten mielipuolten kanssa.
Pukeutuminenhan on tosiaan yhtä helppoa kuin olympiamaratonin voittaminen, koska eihän se vaadi kuin harjoittelua ja muita nopeampaa juoksemista. Ongelmahan on vaan siinä, että kaikkien lähtökohdat eivät mahdollista voittamista, kaikki eivät kykene harjoittelemaan riittävästi ja vain kaksi ihmistä kerran neljässä vuodessa juoksevat muita nopeammin.
Pukeutumisessa on eroteltava toisistaan etiketti ja tyylikkyys.
Ne eivät sulje toisiaan pois, mutta kirjallisuutta lukemalla voi oppia pukeutumaan kuten Windsorin herttua tai metsuri nelkytluvulla eikä vaatteiden hankinta vaadi edes rahaa, mutta vaatii silmää laadulle. Laatu kun on sellainen asia, mikä kertautuu eli yksi halpisvaate ei erotu, mutta jos niitä on koko setti niin sitten alkaa näkyä. Etenkin jos kaikki on kirpputorilta. Sitten näiden palasten kanssa pitäisi löytää oikea istuvuus ja siinä eivät tosiaan myyjät auta, oikeastaan päinvastoin. Istuvuuden jälkeen pitäisi sovittaa yhteen värit, kuviot, kuosit ja kankaiden painot. Kirjat ja blogit antavat vinkkejä, mutta ne eivät kerro mikä sopii juuri kulloisenkin käyttäjän habitukseen.
Näitä asioita voi kehittää käytännössä vain katsomalla sitä, mikä sopii muille ja miettimällä mikä sopii itselle. Tämän jälkeen on kokeiltava ja ajoittain epäonnistuttava, siis ihan jokaisen. Tokihan voi kerralla löytää sen yhden jutun ja jumittua siihen, mutta ei se kuulosta kovin helpolta sekään, enemmänkin aika autistiselta.
Etiketin voi oppia kirjoista ja pärjätä kun tilaisuus vaatii etikettiä, mutta siinäkin auttaa tyylikkyyden sisäistäminen. Kaikki etiketin ulkopuolella on sitten kiinni tyylikkyydestä eikä vain "ei ruskeaa kaupunkiin", "käytettävä eri kokoisia raitoja" ja vastaavien ohjeiden papukaijamaisesta toistamisesta.
Tyylikkyys on se, joka oikeasti ratkaisee oli kyse sitten klassisesta, kasuaaleista kokonaisuuksista tai sitten tästä myyttisestä katutyylistä.