Sprezzatura - mikä oivallinen aihe kattavalle esseelle. En lähde nyt kirjoittamaan esseetä, mutta annanpa asiasta oman näkemykseni.
Suurin osa (lähinnä netissä) vastaan tulevasta sprezzaturasta on täysin teennäistä, koska se perustuu tietoiseen valintaan: "nyt jätän soljet auki", "avaanpa hihanapin" tai muuta sellaista. Pitää muistaa, että huolimattomuuden jäljittely on aina vain jäljittelyä. Tässä tullaankin ongelman ytimeen: milloin jäljitellään ja milloin ei? Lähtökohtaisesti voisi sanoa, että kengänsolkien, hihanappien ja kaulusnappien ollessa auki, solmion vinksallaan ja taskuliina rönsyilevänä, on kokonaisuudessa jo niin paljon mukana huolimattomuutta, että se on mitä todennäköisimmin itsetarkoituksellista - siis jäljittelyä. Kun on törkännyt taskuliinan taskuun tuhansia kertoja, saattaa se silloin tällöin tai ehkä hieman säännöllisemminkin jäädä vinksalleen, koska teosta on tullut niin rutiininomainen, ettei sen huolellisuuteen aina tajua kiinnitää huomiota.
Joku keskustelijoista avasi jo aiemmin sprezzaturan olemusta varsin ansiokkaasti tuomalla esiin tarjoilijat. Mielestäni juuri näiden ns. duunarien kohdalla ollaan sprezzaturan ytimessä. Kahvitauolle lähtevä rakennusmies nostaa lippiksen takaraivolle ja panee hanskat takataskuun sen enempää miettimättä. Tällaista huolimattomuutta monet pyrkivät jäljittelemään, mutta epäonnistuvat heti alkuunsa, koska pyrkivät siihen.
Sprezzaturaa on hankala määritellä ja luokitella vedenpitävästi. Se on kuin liukas saippua, josta on hankala saada otetta. Tästäkin viestiketjusta voidaan huomata, mitä tapahtuu, kun tämä saippuapala lennähtää yleisen suihkun lattialle.
