^ Juu, ja ihan validi kommentti olikin.. Nimittäin minua ainakin kiinnostaisi esim. hyvät jazz ja soul- livet.
Otis Clay: Live! on kova, samoin saman tallin O. V. Wright: Live on mainio kokonaisuus. James Brown: Sex Machine (tupla, toinen levy live, toinen studio, johon lisätty yleisön metelöinti) toimii myös vaikka kaverin esiintymiset olivatkin melkoista teatteria. Sen sijaan Brownin ylistetystä Live At Apollosta en kauheasti perusta. Rakastan Aretha Franklinin, Isaac Hayesin ja Curtis Mayfieldin tuotantoa, mutta jostain syystä kaikkien kolmen livelevyt eivät ole minusta kovin ihmeellisä vaikka kaikki olivatkin maineikkaita live-esiintyjiä.
Jazz-levyt ovat oikeastaan kaikki livejä: toisissa on yleisö, toiset studiossa livenä soitettuja. Yleisesti ottaen pidän jazzissa studiolevyistä enemmän hienojen soundiensa vuoksi. Usein livelevyjen kompastuskivi on äänityksessä.