Klassinen musiikki - romantiikka

[Dandyko?]

Olavi avasikin mainiosti keskustelun klassisesta musiikista. Ei ole tarkoitus "varastaa" ketjuasi, ehkäpä olisit romantiikastakin tehnyt avauksen, mutta itse en malttanut olla aloittamatta tätä topikkia, koska kyseinen aikakausi on omaa sydäntä lähellä. Tietty nyt meinaa vähän levähtää tämä klasariketju kun näitä topikkeja tulee näin monta, mutta tuskinpa tuo haitannee.

Romantiikan ajaksihan taiteessa voisi löyhästi sanoa 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvun alkupuolelle ulottunutta ajanjaksoa, jolloin tunteen välittämisen merkitys taiteen tehtävänä alkoi merkittävästi kasvaa. Pidän kyllä myös klassisesta ajanjaksosta, barokista, renessanssistakin jne, mutta -nyt on pakko vähän provota ja kärjistää- barokki on mielestäni tarpeettomankin kikkailevan teknistä polyfonioineen ja samalla liiankin suoraviivaista ilmaisultaan, ja vastaavasti klassismin lyhyenläntä ajanjakso paikoin turhankin pikkusievää ja yksinkertaistettua. Romantiikan ajalla nähdäkseni vasta todella alkoi esiin nousta musiikin ilmaisuvoima laajemmassa mittakaavassa, mikä minulle itselleni on tärkeää.

Säveltäjistä mainittakoon vaikka Dvorak, Schumann, Tsaikovski, suomalaisena tietty Sibelius ja viimeisenä, mutta allekirjoittaneelle parhaimmat kiksit antavana Wagner. Dvorakin sinfoniat, Rusalka, sellokonsertto - silkkaa parhautta. Schumannin sellokonsertto on kerrassaan upea, Tsaikovskin sinfoniat, baletit, viulu- ja pianokonsertto, Romeo ja Julia alkusoitto... liikaa lueteltavaa. Toisekseen toisinaan ärsyttää, kun Suomessa Sibelius on yhtä kuin Finlandia, vaikka säveltäjältä löytyy upeita teoksia vaikka millä mitalla; toisaalta koskapa ne hittibiisit olisivat niitä parhaita oikeasti olleet, puhuttiin sitten bändeistä tai ajat sitten kuolleista säveltäjistä.

Wagneria jaksaisi hehkuttaa varmaan loputtomiin. Jos mies eläisi tänä päivänä, soittaisi hän kaiketi Opethissa. :D Ymmärrän hyvin, että monet pitävät hänen musiikkiaan liiankin konstruoituna ja pitkiä oopperoitaan kaikesta monitasoisuudesta, syvälle alitajuntaan porautuvista aiheista ja huumaavasta musiikista huolimatta puuduttavina.  Kuitenkin nyt alkusyksystä jälleen kerran Ringiä kansallisoopperassa katsoessa ajantaju katosi ainakin allekirjoittaneelta täysin ja olo jälkeenpäin oli kuin parhaankin psykoterapiasession jälkeen, vaikka en jälkimmäisessä olekaan käynyt. Ja kun liiankin usein tulee aina valitettua, ettei Suomesta tule mitään hyvää, niin ainakin Matti Salminen onnistuu äänellään räjäyttämään Metropolitanin siinä määrin että takarivissäkin varmasti herätään: http://www.youtube.com/watch?v=9sgVjgraXsc

[deMastro]

...

Säveltäjistä mainittakoon vaikka Dvorak, Schumann, Tsaikovski, suomalaisena tietty Sibelius ja viimeisenä, mutta allekirjoittaneelle parhaimmat kiksit antavana Wagner. Dvorakin sinfoniat, Rusalka, sellokonsertto - silkkaa parhautta. Schumannin sellokonsertto on kerrassaan upea, Tsaikovskin sinfoniat, baletit, viulu- ja pianokonsertto, Romeo ja Julia alkusoitto... liikaa lueteltavaa. Toisekseen toisinaan ärsyttää, kun Suomessa Sibelius on yhtä kuin Finlandia, vaikka säveltäjältä löytyy upeita teoksia vaikka millä mitalla; toisaalta koskapa ne hittibiisit olisivat niitä parhaita oikeasti olleet, puhuttiin sitten bändeistä tai ajat sitten kuolleista säveltäjistä.

...

Täällä yksi sellisti ilmoittautuu. Hienoa että meidän sellistien repertuaaria arvostetaan. Sello on hieno soitin juurikin romanttista musiikkia soittaessa!

[Dandyko?]

Hej, Itsekin olen sellisti (ja pianisti), joten siksikin tuppaa tuo sellomusiikki painottumaan omissa suosikeissa. :)

[Alhazen]

Itse lämpenen tässä "genressä" ehkä eniten myöhäis- ja post-romantikoille. Pienistä puutteista (lähinnä hervottomaksi venytetty pituus ja muoto) huolimatta myöhäisen romantiikan ehkä suurin biisi on minulle Mahlerin Ysi (http://www.youtube.com/watch?v=BjuWwc-H4IY), josta Spotifyssa löytyy useita hyviä vetoja ja Youtubesta linkatun lisäksi esim. von Karajanin "kommenttiraidalla" varustettuja pätkiä.

Myös Richard Straussin tuotanto jo aika "moderneine" vivahteineen kannattaa tarkistaa sitä puhkisoitettua 2001:stä tuttua Also sprach Zarathustra -alkusoittoa pidemmälle.

Yksi erittäin tsekkaamisen arvoinen ja monia yllättävä tutustumisen arvoinen myöhäisromantikko on myös Schönberg ennen siirtymistä tiukkaan modernismiin: esimerkiksi Verklärte Nacht (http://www.youtube.com/watch?v=iEhzSLTrceI, Björkin ystävien kannattaa kuunnella tarkkaan) tai herkkä mieskuorobiisi Verbundenheit (http://www.youtube.com/watch?v=C6x3wWNTltw) ovat mielenkiintoista tavaraa ja Schönbergiltä ainoastaan 12-sävelkilkutuksia kuulleille hyvää kuultavaa. Vähän toisenlaista (ja nimenomaan Strauss-Schönberg-linjan tyypeille nokittelevaa) myöhäisromantiikkaa edustaa puolestaan Bartók, jolta kannattaa tsekata vaikka aika moderni ooppera Herttua Siniparran linna.

Yltiö-, melkein siirappiromantiikan ystävien must-hear-listalle laittaisin sitten Sergei Rahmaninovin toisen (http://www.youtube.com/watch?v=7_suu2h2AQU) ja kolmannen (http://www.youtube.com/watch?v=PoG8a6WRACQ) pianokonserton. Kumpikin on oikein hyvä (ja vaikka joidenkin korviin yli menevän imelä, omasta mielestäni myös nätti) esimerkki romanttisista ja isoeleisistä ajan konsertoista - etenkin toista on lainattu myös popin puolella aika reippaasti.

Jos imelyys inhottaa, lopuksi vastapainoksi sille voi kuunnella näiden biisien maneereille härskisti piruilevan Einojuhani Rautavaaran ekan, uusromanttisen pianokonserton (http://www.youtube.com/watch?v=IjMtX1GLkTc).  

[olavi]

Romantiikan esitteleminen olisikin tuottanut minulle melkoisia vaikeuksia, koska keskeisten säveltäjien määrä on niin huima edellisiin aikakausiin verrattuna. Sen verran lisäisin, että Beethoven oli tärkein säveltäjä romantiikalle: vanha kunnon Ludwig van kun oli esikuva kaikille romantiikan ajan säveltäjille, jotka - kuten sanottua - pyrkivät sydänverensä vuodattamiseen musiikin kautta ilman tarkkoja esteettisiä rajoituksia.

Romantiikka on se, joka todennäköisesti tulee ensimmäisenä mieleen klassisesta musiikista, ja aikakauden musiikki lienee esitetyintä niin konserteissa kun radiossakin. Elokuvamusiikissa käytetään usein enimmäkseen romantiikan ajalle tyypillistä ilmaisua.

Pianomusiikin ystävänä itselleni romantiikkaa edustaa pianovirtuoosi Frédéric Chopin (1810-1849), joka lienee instrumentin suosituin säveltäjä. Useimpien pianistien mielestä myös paras. Monien mielestä hän on yksi runollisimpia säveltäjiä kautta aikojen - hänen teoksensa tavoittavat jatkuvasti tunteita, joille ei löydy sanoja.

Todennäköisesti mikä tahansa Chopin-kokoelma toimii oivana johdatuksena säveltäjän tyyliin, tässä yksi. Jos yksi Chopin-tulkki pitäisi valita ylitse muiden, se voisi olla tuon kokoelman aloittava Martha Argerich. Itse pidän enemmän Chopinin soolopianoteoksista kuin konsertoista.

Raskaamman musiikin ystävät todennäköisesti pitävät ainakin kahdesta yleissivistykseen kuuluvasta Chopinin show-off-teoksesta: vallankumousetydi ja Fantaisie Impromptu Stanislav Buninin esittäminä YouTubessa (nämä täytyy nähdä eikä vain kuunnella).

Romantiikan pianokappaleet ovat edelliseen aikakausiin verrattuna hyvin runsaita - yksinkertaisten sointujen sijaan käytetään hyvin orkesterimaisia tekstuureita, joista on mahdoton erottaa yksittäisiä säveliä.

[Jal]

Unohtamatta Charles Valentin Alkania, joka on säveltänyt pianolle ehkä maailman vaikeimmin soitettavia teoksia, teknisesti siis.

http://www.youtube.com/watch?v=SSxbao_Chq0&feature=related   -  Oma suosikki Le Festin Esope
http://www.youtube.com/watch?v=n56OZBbpi5Y

Loistava säveltäjä, tosin iskenee vain pianonörtteihin.

[olavi]

Toisekseen toisinaan ärsyttää, kun Suomessa Sibelius on yhtä kuin Finlandia, vaikka säveltäjältä löytyy upeita teoksia vaikka millä mitalla; toisaalta koskapa ne hittibiisit olisivat niitä parhaita oikeasti olleet, puhuttiin sitten bändeistä tai ajat sitten kuolleista säveltäjistä.

Jeps. Erittäin onnistunut simppeli nationalistiteos Finlandia kyllä on, mutta aika harvoin sitä jaksaa kuunnella.

Sibelius-suosikkini on Op. 55, Öinen ratsastus ja auringonnousu, joka kuulostaa hämmästyttävän paljon juuri siltä mitä nimike sanoo. Ja se on jälleen yksi teos joka todella svengaa, ja jossa on lisäksi impressionistista estetiikkaa. Lyhyenä sinfonisena runona se toimii myös mainiona johdantona Sibeliuksen tuotantoon.

Minulle Sibeliuksessa parasta on se, miten hän todella sai teoksensa kuulostamaan luonnolta: niissä jyllää hyvin luonnollisen kuuloisia voimia, jotka muuntuvat jollakin hyvin harmonisella tavalla - kuitenkin siten että se ei kuitenkaan kuulosta ihmisen rakentamalta vaan ikään kuin omaa elämäänsä elävältä, no, arvaamattomalta luonnolta. Sibeliuksen sinfonioissa mikään ei kuulosta keinotekoiselta.

[Pasigo]

Olen Sibeliuksen suhteen vähän myöhäisherännäinen. Olen tietysti aikaisemmin soittanut Sibbeä useastikin mutta en juuri syvällisemmin perehtynyt hänen tuotantoonsa. Viime jouluna joulupukki toi "Essential Sibelius"- boxin jossa on kattava ja laadukas kokoelma hänen tuotannostaan. Kun jätetään nationalistinen hehkutus pois niin kyllä Sibbe oli silti ihan oikeasti kova jätkä ja mahtava säveltäjä, yksi suurista. Itseäni viehättää hänen impressionisminsä säveltäjänä. En ole kovin suuri saksalaisen kivijalkatyylin ystävä (Bach poikkeuksena), vaan suosin ranskalaista, venäläistä ja angloamerikkalaista tyyliä.
Ehkä tuo impressionismi antaa ne suomalaisten korvaa hivelevät "luontosävyt".
Tällä kaudella on orkesteríllamme työn alla Sibeliuksen 1. sinfonia. Perehtyminen on avannut korvia uudella tavalla, vähän yli vuosi sitten tuli soitettua se myös, mutta nyt siitä saa enemmän irti.

[Alhazen]

Sibbe on vähän ristiriitainen tapaus. Itselleni tuotannon huippukohdat ovat ylipäätään sinfoniakirjallisuuden kärkeä edustavat sinfoniat 4 ja 7: nelonen on tyylillisesti "vanhaa koulua" edustaneen Sibeliuksen reaktio keskieurooppalaiseen modernismiin ja ehkä tästä johtuen tämän harmonioiltaan jännittävimpiä teoksia ja seiska puolestaan laittaa perinteisen sinfoniamuodon päreiksi ja kokoaa paloista jotain hyvin omaperäistä. Näiden lisäksi esimerkiksi yksinlaulusäveltäjänä Sibelius on todella hyvä ja voittaa minusta suuren osan saksalaisesta lied-tuotannosta.

Se ristiriita tulee ehkä siitä, että Sibeliuksen muuttaminen jonkinlaiseksi kansalliseksi monumentiksi haittaa jossain määrin edelleen suomalaista musiikkielämää: ohjelmistoissa on paljon juhla- ym. tilaisuuksiin sävellettyä Sibben kertakäyttömusiikkia, joka on jo säveltäjän itsensä kirjeenvaihdon perusteella sävelletty lähinnä laskujen maksamiseksi, samaan aikaan kun laatikoissa lojuu metreittäin myös kotimaista (sanotaan esimerkkinä vaikka Erkki Melartinin orkesterimusiikki) erittäin laadukasta musiikkia. Toisaalta on aika luonnollista, että pienen maan piirit alalla kuin alalla ovat aika pienet: myös sotien jälkeen ja jossain määrin edelleen suomalainen kulttuurimaailma ja sen sisällä se, ketkä pääsevät esiin on perustunut poikkeuksellisen vahvasti suhteisiin.

[olavi]

Ai niin. Romantiikan ajalla venäläinen musiikki puhkesi kukkaan, ja venäläiset kohtalokkaan melankoliset melodiat uppoavat minuun ja varmaan moneen muuhunkin suomalaiseen.

Rahmaninov tulikin jo esiin. Suosikkini on preludi op. 32, no. 10, ja toisena sitten se kuuluisampi op. 3, no. 2.

Tšaikovskin 1812 on maino esimerkki romantiikan ajan ylilyönneistä: siinä on ihan oikeasti tykinlaukauksia ja kirkonkelloja. Joillekin siitä saattaa tulla mieleen eräs verikosto. Ne kuuluisat baletit, Joutsenlampi ja mielenkiintoisen tummasävyinen satu Pähkinänsärkijä ovat toki tuttuja.

Sitten on toki Musorgskin Näyttelykuvia ja Yö autiolla vuorella.

Omasta suosikistani eli Prokofjevista voisin kirjoittaa seuraavaan ketjuun enemmän, koska hän pyrki pikemminkin eroon romantiikasta uusklassismi-impressionismi-linjalla.

[i v y m a n]

---enter huumorfiltteri---
Kaverilla tänään Facebookissa aivan mahtava avautuminen klassisesta musiikista - en voi olla postittamatta

NP Ludwig van Beethoven - Sonata No 17 D-mollissa Opus 31. Nää klassisen musan jantterit on ihan hanurista koska kaikki muka niiden levyt on aina vaan toisten tekemiä cover-levyjä niiden paskoista sonaateista sun muista oopuksista eikä kikkaratupeejannut ite soita missään, wankers! Ihan sama kuin soittimella sois esim. Herb Albert plays the greatest B-sides of Oasis.

---exit huumorfiltteri---