Ihan tsekkaamisen arvoinen on muuten King Vidorin vuoden 1949 leffaversio Randin Fountainheadista. Ei siten että se olisi erityisen hieno elokuva, mutta jotenkin leffa tavoittaa hyvin Randin tekstin hengen (vaikka ilmeisesti Rand itse vihasi kys. elokuvaa). Minkäänlaista inhimillisyyttä tai lämpöä ei löydy yhdestäkään elokuvan kuvasta, jäätävää patsastelua ja mahtipontista pullistelua senkin edestä. Tämä ei kuitenkaan ole huono puoli, vaan elokuvassa on ihan omanlaisensa tunnelma joka ajoittain noir-henkisestä kuvakielestään huolimatta tuo mieleen enemmänkin 30-luvun saksalaiset ekspressionistit kuin 40/50-luvun vaihteen hollywoodin.
Vaikea kuvitella että lähdemateriaalista ainakaan parempaa elokuvaa olisi saanut aikaiseksi. Ongelmineenkin Vidorin Fountainhead on kuitenkin jollain tapaa kiehtova eikä ollenkaan sellainen fiasko miksi se aikoinaan tuomittiin.
Gary Cooperin roolisuoritus Howard Roarkina on myös outoudessaan todella mielenkiintoinen, en ole vastaavaa näyttelijätyötä nähnyt miehen uralla oikeastaan missään muussa roolissa. Todella puisevaa, mutta elokuvan tyylilajiin istuu täydellisesti.