Kysyin tätä aikaisemminkin, mutta jos Lobb on mielestäsi tuossa asemassa, eikö olisi perusteltua pelkästään sen takia pyytää kovempaa hintaa? Jos Lobbilla on maine maailman parhaana, ja suoraan Lobbin kengät ostamalla säästää "tuhansien eurojen edestä aikaa ja vaivaa", niin eikö tämä ole lisäarvoa, jonka Lobb voi siirtää tuotteen hintaan, huolimatta tuotantokustannuksista? Niille, jotka rutiininomaisesti ostavat Lobbin kenkiä, ei parinsadan brändilisä tunnu missään.
Vai pidätkö tätä ajan- ja vaivansäästön tuomaa lisäarvoa tuotteeseen itseensä kuuluvana? Jos kyllä, miten silloin määrittelet brändilisän?
En pidä nykysuuntauksesta, jossa kaikki hyvä lasketaan brändin ansioksi. Kun Nokian katteet, käytettävyys, toimitusketju ja teknologia olivat kohdillaan, niin firmalla oli muka tätä niin kutsuttua 'brändiarvoa'. Yhtäkkiä muut kirivät rinnalle ja kannattavuus heikkeni, niin 'brändiarvo' mystisesti laski. Ei se noin voi mennä. Jos ostaja arvostaa toyotan tilastoista todettua luotettavuutta, niin ei tuota voi minkään brändin ansioksi laskea, vaan sen ihan oikean luotettavuuden. Hyväksyn luonnollisesti sen, että luotettavuus vaikuttaa brändiin, mutta kun asian purkaa tällä lailla atomeihin, niin jokainen käsittää että sen luotettavuuden saavuttaminen vaatii ihan aitoja eroja tuotteen ominaisuuksissa. Jos kaikki ominaisuudet ovat todistetusti ja tunnetusti samaa tasoa, niin se brändin tuoma erokin kutistuu pieneksi.
Itse pidän brändilisänä sitä, minkä merkki kykenee pyytämään suhteessa lähes identtiseen kilpailijaan. Esim. jos jonkun 'newer heard cleverleyn' nimi olisi yhtä tunnettu kuin lobbin, jakeluverkosto yhtä kattava ja laatu todistetusti yhtä hyvää, niin voisimme sanoa hintaeron johtuvan 'brändilisästä'. Mutta kun tälläinen tyylipalstoja kolunnut ei ole koskaan kuullut tai törmännyt tähän cleverlayhyn, niin miten kukaan voi kuvitella että merkki voisi pyytää samoja hintoja kuin lobb? Pikaisen googletuksen perusteella cleverley ei edes itse tee kenkiään, vaan hankkii ne mistä sattuu, esim. crockett & jones vilahtaa veikkailussa useasti. Eli kumpaan luotan tosiostajana enemmän, siihen että cleverley tietää mitä ostaa vai siihen että lobb tietää mitä tekee? Miettikääpä, jos esim. vass käyttäisi markkinointiin ison tukun rahaa, toisi nimensä kaikkien relevanttien ostajien tietoisuuteen ja kierrättäisi villet, muut bloggaajat ja toimittajat tuotantotiloissaan todistamassa olevansa vähintään lobbin tasoinen, niin mitä luulisitte hinnoille käyvän? Minä väitän, että hinnat olisivat lobbin tasoa, koska jollakin tuo investointi olisi maksettava pois.
Mielestäni reaalimaailman tarkastelu tukee havintojani. Jos otetaan mikä tahansa tunnettu merkki, jota myydään kivijalkaliikkeessä helsingin keskustassa ja fiksataan karkeasti laatutaso, niin päädytään suunnilleen samaan hintatasoon kilpailijoiden kanssa = Boss maksaa saman kuin Sand, joka maksaa saman kuin Tiger. Joku 'never heard Lubiam' tarjoaa samalla rahalla parempaa laatua, mutta miksi kukaan ostaisi Lubiamia kun siitä ei kukaan ole kuullut mitään? Paitsi harrastajat, jotka ostavat kamansa netistä.
Joku jo kommentoikin kustannuspohjaista hinnoittelua luksustuotteiden kohdalla, joten ei siitä enempää.
EDIT: Juha: Tietenkin ajansäästön kaltaiset seikat ovat osa tuotetta. Pidän täysin käsittämättömänä usein esitettyä näkemystä, että ainoastaan omistussuhdetta vaihtavalla fyysisella tuotteella olisi merkitystä. Ostopäätökseen vaikuttava informaatio, koko ostoprosessi ja monet muut seikat vaikuttavat huimasti kuluttajan käsitykseen tuotteen arvosta.