En tällä haavaa muista, mainitsinko aiheesta jolle kulle foorumistille yksityisviestinä, vai tuliko uhottua joskus julkisesti, että kirjoitanpa esseetyyppisen postituksen toimivasta vapaa-ajan pukeutumisesta. Aihetta pitkään – kuukausia – haudottuani päätin tarttua toimeen. Lopputulokseksi muodostui kuitenkin yritys ja erehdys –metodin myötä jotain muuta, kenties jonkin sortin kirjoitelma vapaa-ajan pukeutumisen itseäni lähellä olevista ulottuvuuksista. Esseeksi alla olevan kutsuminen olisi kenties turhan mahtailevaa, ammattikirjoittaja kun en ole. Eli aiheeseen.
Näkemyksiä toimivasta casual-tyylistä
Vapaa-ajan pukeutuminen,, ja sen toteuttaminen hyvällä maulla, valitsemani tyylillisen viitekehyksen on itselleni läheinen aihe. Vietänhän yhdeksänkymmentäyhdeksän ja puoli prosenttia valveajastani muissa vaatteissa kuin kokopuvussa, juhlatamineista puhumattakaan. Työni kun on sitä sorttia, että itseäni pidettäisiin umpihulluna, jos ilmestyisin typaikalle taikka –palavereihin täydessä pukutällingissä. Lisäksi, seuraavaa yhtälö:
muodollinen pukeutuminen = hyvä tyylitaju
Epämuodollinen pukeutuminen = huono tyylitaju
Ei mielestäni ole millään muotoa vedenpitävä. Päin vastoin, hyvä tyylitaju on ennen kaikkea tilanteiden ja olosuhteiden ymmärtämistä. Näin ollen, tasokkaalle vapaa-ajan pukeutumiselle, josta jäljempänä käytän termiä ‘casual’, on varmasti paikkansa. Ja, kun kyseessä on epämuodollinen, vapaa-aikaan tarkoitettu tyyli, olemme säännöstön ja etiketin suhteen harmaalla alueella, pitäen toki mielessä perussäännön, joka rajaa casualtyylin muodollista pukeutumista edellyttävän työelämän ja pukeutumiskoodillisten juhlatilaisuuksien ulkopuolelle. Huomautettakoon vielä, että em. syystä vieroksun ‘business casual’ -termiä, joka ei tarkoita itselleni oikeastaan juuri mitään. Toisin sanoen, casual on casual ja business on business, eli pukua vaativassa työelämäsä oltakoot puku yllä ja vapaa-ajalla oltakoot joko ei-muodollisia tai puku yllä, jos siinä viihtyy. Kysehän on vapaa-ajasta. Niin ikään, ‘smart casual’ on terminä ja määrittelynä jotenkin olematon, sillä tyylitajuisen miehen pitäisi ymmärtää olla ‘smart’ ja ‘sharp’ myös vapaa-aikanan ilman erillistä kehotusta.
Oma lähestymistapani casualpukeutumiseen on amerikkalaistyylinen, Ivy League –lähtöinen, muutamasta syystä. Ivy on jo peruslähtökohdiltaan rentoa – myös muodollisempana tulkintanaan – kun tyyliä vertaa vaikkapa klassiseen brittityyliin. Irtotakit ovat hartialinjaltaan pehmeitä, luonnollisia ja niiden leikkaus eroaa runsaasti usein vartalonmyötäisestä, sotilaallisesta brittityylistä. Vertailtaessa jenkki-irtotakkia ja perienglantilaista hacking jacketia erot ovat huomattavia. Perustellakseni Ivy-lähestymistapaa koen, että joudun hieman avaamaan omaa pukeutumishistoriaani, sikäli kun se tämän tekstinpätkän osalta on olennaista.
Innostukseni Ivyyn on syttynyt pitkän ajan kuluessa, englantilaislähtöisen (sic) mod-alakulttuuriin nuorella iällä heränneen kiinnostuksen myötä. Todettakoon, että runsaat parikymmentä vuotta sitten jo termi Ivy League oli täysin tuntematon. Pitkän ajan kuluessa palat alkoivat loksahtaa kohdalleen ja Ivy-tyylin esoteeriset salat avautua. Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Tämä pitää paikkansa: nykyään koen runsaita vaikeuksia pukeutua irtotakkiin, jonka hartialinja ei ole luonnollinen, joka korostaa liikaa vyötärölinjaaja jonka yksityiskohdat ja siluetti eivät yleisesti ottaen ole ‘oikein’. Kauluspaitani on – tietyin säännön vahvistavin poikkeuksin – oltava button down, ja kauluksen pitää taipua kauniisti, orgaanisesti ja on suositeltavaa että myös paidan niskassa on nappi ja paidan selässä on keskilaskos. Paidan ei välttämättä tarvitse olla Amerikan-tuontia: se voi olla vaikka naapurin rouvan ompelema, kunhan yksityiskohdat ovat kohdallaan ja laatu on riittävä. Ja kengät, Ameriikan Raitilta, totta kai. Eri toten kun on kyse loafereista tai wingtipeistä. Toki omistan myös britti- ja italialaisjalkineita, mutta kyseiset yksilöt ovat sellaisia, jotka soveltuvat ‘The Lookin’ osatekijöiksi.
Ivy-tyyli, ‘The Look’, kuten seuraamaani, palvomaani ja rakastamaani Yhdysvaltain tasokkaista korkeakouluista alkunsa saanutta, mustien jazz-artistien ainaamaa ja Lontoolaisetn modernistien Eurooppaan tuomaa pukeutumiskulttia kutsutaan, toimii erinomaisena casualtyylin peruslähtökohtana. Luonteeltaan rento Ivy toimii casualina versionaan nimittäin jopa paremmin kuin muodollisena, kahdesta syystä. Tyyli on perusolemukseltaan rento, mutta silti samalla varsin skarppi, ja ei-formaalien ivy-lookiin soveltuvien vaatteiden hankinta Euroopasta on huomattavasti vaivattomampaa kuin muodollisemman puvuston. Oikean sack suitin kohtuhintainen hankkiminen muualta kuin Internetistä on ainakin suomalaiselle lähes mahdotonta, lukuun ottamatta reissua Lontoon John Simonsille tai satunnaista onnenpotkua vaikkapa kirpputorilla. No. Takaisin asiaan.
‘The (casual) Look’in toteutumiseksi tarvitaan muutama hyvin valittu vaatekappale. Pue yllesi button down, jossa kaulus taipuu kauniisti, materiaalina kunnon tuhti oxford, yksivärisenä tai university stripe –raidoin. Kesämmällä myös voimakaat ginghamit, plaidi tai uskaliaalle kaverille aito madras tulevat kysymykseen. Yhdistä paita vaikkapa beigeihin, kapealinjaisiin chinoihin, jotka ovat laskoksettomat (flat front) ja joissa ei – herra nähköön – ole ommeltuja lahjekäänteitä. Valitse kengiksi ruskeat tai oxbloodit amerikkalaisen valmistajan pennyloaferit. Simppeli perusmalli, kuten Weejuns tai Sebago Beefroll näyttää parhaalta. Älä ala hölmöillä tupsuversioiden kanssa: ne sopivat golfkentälle tai 50-vuotialle, kulttiinsa jämähtäneille Lontoon alkuperäisille skinheadeille. Mikäli haluat viedä tyyliä brittiläiseen tai mannermaiseen suuntaan, hanki loaferisi Northamptonshirestä tai Pizzalandiasta, mutta jos haluat pitää ‘The Look’in puhtaana, suosi amerikkalaista. Mikäli sää on vilpoinen, pue paidan ylle makusi mukaan o-tai v-aukkoinen neule, jonka väri sointuu kokonaisuuteen. Itse suosin – tätä nykyä – o-aukkoisia tässä yhteydessä. Valitse kokonaisuuteen sointuvat sukat, hyvällä värimaulla valitut argylet ovat suositeltavat, joskaan eivät pakolliset. Takiksi sään, tunnetilan ja tähtien asennon mukaan joko baracuta, drizzler, rain mac (ehdottomasti yksirivinen, mielellään piilonapitettu, trenssi ei kuulu ‘The Look’iin) tai amerikkalaistyylinen irtotakki, tweediä syksyllä ja tlavella, kevyempää muulloin. Madras- ja seersucker –takit suosittelen jättämään eksentrikoille. Jos haluat pysä todella casualina, älä ala sählätä solmioiden tai rusettien kanssa. Toki ‘The Look’in ei-muodollisinta ilmentymää voi muodollistaa jättämällä esim neuleen pois ja pukemalla kapeahkon raidallisen tai kudotun solmion hdessä irtotakin kanssa, vaihtamalla chinot esim flanellihousuihin ja loaferit wingtipeihin tai koristelemattomiin derbyihin. Variointiin: hanki pikeepaitoja, farkkuja ja jalkineiksi desert bootsit tai playboyt. Ensin mainituista suosin – vanhasta tottumuksesta – Fred Perryä ja John Smedleytä, joka sopii erinomaisesti myös logoallergikoille. Desert bootsit ovat miltei pakollinen hankinta, playboyt puolestaan kovan linjan harrastajille. Ajaton, koruton, mutta hienostunut vapaa-ajan tyyli, ‘The Look’. Se on siinä.