Haalarithan ovat puhtaasti funktionaalinen päällysvaate, joiden tehtävä on suojata omaa vaatetusta joko oman tai muiden karnevaalihenkisen käytöksen aiheuttamilta vahingoilta eivätkä ne sikäli liiku oikein perinteisellä pukeutumisskaalalla sen enempää kuin metallisulaton lämpösuojapuvutkaan. On sitten kiinni henkilökohtaisesta huumorin*- ja tyylitajun asteesta viitsiikö niitä tähän käyttää - itselleni piknik Kaivopuiston aamuauringossa samaan uniformuun pukeutuneessa samanhenkisessä ei-häiriökäyttäytyvässä seurassa maistuu edelleen ja asuvalinta on sen mukainen (tosin tyylirikos on useasti tullut viimeisteltyä laittamalla alle liivit ja rusetti).
Sivumennen sanoen haalarien kulttuurihistoria on ihan mielenkiintoinen ja kertoo omaa kieltään yleisestä pukeutumiskulttuurin rappiosta: haalarithan saapuivat monen muun opiskelijaperinteen tavoin Ruotsista, jossa Villen mainitsemissa "tänään otetaan sit vidusti"-henkisemmissä juhlissa oli käytetty ainejärjestö- ja muilla tunnuksilla koristeltuja, usein pukuvuokraamosta poistokunnossa hankittuja ns. B-frakkeja. Joskus 70-luvulla frakkien saatavuus alkoi huonota radikaalisti, jolloin kertojasta riippuen joko Tukholman kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun teekkarit tai heidän Chalmersin kollegansa keksivät korvata frakin banaalimmalla suojavarustuksella eli tehdasharjoittelusta mukaan tarttuneilla suojahaalareilla.
*) "I once wore a pink, ruffled shirt for dinner, and I wish I had never done it. I thought it was funny, but I felt so bad in it I realized I don’t have the humor to deal with ugliness." -- Jean Touitou, denimistään tunnetun APC:n perustaja ja suunnittelija