Voi ei…
En edes yritä enää lähteä tähän keskusteluun perustelluin mielipitein, vaan kerron vain omat näkemykseni Suomeen liittyen.
Nyky-yhteiskunnassa varallisuus ei kerro yhteiskuntaluokasta mitään. Esim. huippu-urheilijat ovat harvoja todella työllään vaurastumaan pääseviä, mutta hehän tekevät fyysistä työtä! Mikä riemukas ristiriita perinteiseen ajatteluun!
Sukutausta ei kerro mitään. On köyhtyneitä aatelisia ja ammattirikollisuuden piiriin päätyneitä aatelisia.
Koulutus ei kerro mitään. On siivoojina toimivia tuplatohtoreita ja muita vastaavia poikkeuksia.
Pukeutuminen ei kerro mitään. Tavallinen tallaaja voi pukeutua pukuun ja upporikas aatelinen risaisiin farkkuihin.
Ja silti väitän, että yhteiskuntaluokat ovat yhä olemassa! Miksi? No siksi, että on yhä olemassa porukoita, joilla kaikki suurin osa yllä luetelluista kriteereistä täyttyvät riittävästi, jotta heille ovet aukeavat lapsuudesta saakka eri tavalla, kuin muille. On olemassa perittyjä ja periytyviä asemia, jotka ovat esim. aateluudesta riippumattomia. Tämä näkyy esim. työnhaussa: jokainen lienee nähnyt läheltä tai kaukaa tapauksen, jossa jonkun poika tai jonkun tutun tytär tai vastaava saa paikan pätevämmän edestä. Yhteiskuntamme uusintaa jatkuvasti toimintamallia, jossa tietyn tason ihmisillä on erivapauksia ja etuja muihin nähden. M. Meikäläinen voi jyrätä itsensä samaan asemaan, kuin B. von Aatelinen, mutta hänen täytyy silloin olla parempi, ahkerampi, lahjakkaampi jne. jne. jne. Mutta se, mikä todellisuudessa tekee yhteiskuntaluokan on se, että M. Meikäläisen lapset ovat M. Meikäläisen ansiosta etuoikeutetussa asemassa. Heidän on taas muita T. Tallaajia helpompi päästä vanhempiensa viitoittamalla tiellä eteenpäin. Miksi tämä tekee luokan? Siksi, että mahdollisuuksia on kilpaillussa maailmassa rajallisesti. Kun M:n asema yhteiskunnassa periytyy, se tekee huipulla tilanteen ahtaammaksi ja joku muu jätetään ulkopuolelle.
Huomionarvoista on se, että kierto toimii siinä mielessä, että M:n lapset voivat myös täydellisesti sössiä tilanteensa ja menettää vanhempiensa hankkiman aseman. Jos he eivät niin tee, heidän lapsillaan – M:n lapsenlapsilla – on jälleen vanhempiaan helpompaa, sillä mahdollisuudet ovat vielä entistä paremmat. Muutaman sukupolven jälkeen suku ikään kuin kuuluu kalustoon: yläluokkaan. Ensimmäisessä vaiheessa M:ää saatetaan vielä pitää nousukkaana, mutta aseman vankistuttua tilanne muuttuu - jos ei M:n niin suvun kannalta.
Sivuhuomiona vielä toteamus siitä, että kun varallisuus, sukutausta, koulutus ja pukeutuminen ovat menettäneet merkityksensä sosiaalisen aseman indikaattoreina, mielestäni käytöksen merkitys korostuu. Käytöstavat, puhetapa ja yleinen sivistyneisyys ovat viimeisiä asioita, jotka (toivottavasti) erottavat ’rahvaasta’ (sanan halventavassa merkityksessä varallisuuteen, koulutukseen, sukutaustaan katsomatta) ne ihmiset, jotka ovat jostain kotoisin. Kyse ei ole aikamatkasta 1800-luvulle, vaan nyky-yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyssä viitekehyksessä täysin normaalista käytöksen vaihtelusta, jonka yhdessä päässä ovat itsestään vaivatta ja luontevasti sivistyneen ja järkevän kuvan tilanteessa kuin tilanteessa antavat ihmiset, ja toisessa ääripäässä ”tähdet” ohjelmista kuten Big Brother, Miljonääriäidit jne. jne.