Vinyylin ja CD:n eroa voisi havainnollistaa seuraavalla kuvalla:
Digitalisoitu musiikki ei ole dynaamista, kuten ääni luonnossa on, vaan ääntä on pakattu siten, että osa taajuuksista on poistettu ja äänitaajuuksien vaihtelu on kuvan havainnollistamalla tavalla porrastettua. Porrasten tiheys tietysti riippuu digitalisoinnin tasosta - eli kuinka tiuhaan äänisignaali on porrastettu. CD-levy ei tosin vielä ole edes
aivan mahdoton, mutta sen sijaan aikoinaan esim. iTunesissa myyty digitaalinen musiikki oli luokattoman huonolaatuista.
Vinyyli taas on analoginen tallenne, jossa kyseisenlaista porrastusta ei ole, joten musiikki on dynaamisempaa. Ero CD:n ja vinyylin välillä on tarpeeksi hyvällä äänentoistolla ihan helpostikin kuultavissa. Etenkin dynaamisessa musiikissa.
Teoriassa olisi mahdollista kasvattaa digitaalisenkin äänitteen tallennuslaatu vinyyliä lähemmäksi kasvattamalla porrastusväliä äärettömään. Toistaiseksi vastaavanlaista, esim. Blue-ray-levylle tallennettua musiikkia ei kuitenkaan ole saatavilla.
Lisäksi kuten mainittua, vinyylien kansitaide oli omaa luokkaansa. Tämän lisäksi vinyyli pakotti musiikintekijät tekemään levyistään enemmän draaman kaarta seuraavia ja ns. täytebiisit latistivat albumia huomattavasti. Vinyylissä kun oli kaksi alkua ja kaksi loppua levyn kääntyessä.
Tuskin edes paatunein hifisti tosin väittää etteikö CD:t ja etenkin mp3:set olisi
käytännöllisempiä. Etenkin autossa ja liikkuessa. Kyllä itsekin lenkkeilen mp3-soittimen kera. Se ainoa oikea (tm) tapa nauttia musiikista itselleni kuitenkin on istua nojatuolissa vinyyliä hyvistä stereoista kuunnellen.
Omanlaisensa viehätyksensä vinyyleissä lisäksi tarjoaa juurikin niiden analogisuus. En minä kvartsikelloistakaan henkilökohtaisesti erityisesti perusta.