Kävin Tukholmassa tsekkaamassa, miltä Helsingin keskusta ei näytä ensi kesänä.
Onhan täällä aiemminkin naureskeltu ns. Carl Philip -robottiarmeijalle, mutta silti tuo ilmiö on kerta kerran jälkeen jotain uskomatonta. Päivä oli lämmin, ja vannon nähneeni ainakin 5000 eri-ikäistä Håkania pukeutuneena vaaleansiniseen, kohtuullisesti istuvaan kauluspaitaan (hihat toisinaan käärittynä), reilusti polven yläpuolelle jääviin slimmeihin shortseihin, purjehduskenkiin ilman sukkia, hintaviin aurinkolaseihin ja vahalla kyllästettyyn kuontaloon huolellisella sivujakauksella. Loppupäivästä kopioiden loputon marssi jalkakäytävillä alkoi jo naurattaa.
Samalla reissulla tuli pohdittua, miten ja miksi legginsit ovat saavuttaneet Suomen naisten keskuudessa nykyisen asemansa. Jopa Helsingin ydinkeskustassa niitä vilkkuu jatkuvasti katukuvassa mitä ihmeellisimmissä väreissä ja yhdistettyinä vaatekappaleisiin, jotka eivät millään muotoa tarvitse järkyttäviä polyesterituubeja kumppanikseen. Tukholmassa sen sijaan en tainnut nähdä ainuttakaan paria "leggareita" (uuh).