Miksipä se onkin niin, että ympäristönäkökohdan esilletuonti on poliittista mutta kerskakuluttaminen sinänsä tai sen ihannointi ja siihen kehottaminen ei?
Tämä oli erittäin hyvä avaus. Pukeutumisella on yhteiskunnalliset ulottuvuutensa. On harhaa kuvitella että se mitä laitamme päällemme riippuu vain yksilöllisistä ratkaisuista. Pari esimerkkiä. Yläluokkainen pukeutuminen kärsi ratkaisevan takaiskun kun miehet ensimmäisessä maailmansodassa olivat tottuneet armeijan vetimiin jotka olivat käytännöllisiä, helppoja sekä hyvännäköisiä. 60- ja 70-lukujen poliittinen kuohunta ja äärimmäisyys mursivat miesten yhtenäisen ja klassisen tyylin. Uutta pohjaa on haettu siitä lähtien. Tai oikeastaan uusia pohjia, koska yhtenäistä pukeutumiskulttuuria ei varmaan enää koskaan tule.
Hyvin yhteiskunnallista on myös se, miten vaatteita valmistetaan. Lapsityö ei ole vain kaukomaiden ilmiö. Pariisissa poliisi paljastaa aina silloin tällöin kellariloukkoja joissa tehtaillaan tekstiilejä epäinhimillisissä oloissa. Roberto Saviano antaa kirjassaan Gomorra (ja Matteo Garrone samannimisessä elokuvassa) vaikuttavan kuvan siitä miten huippumuotiluomuksia tehdään. Entäs sitten vaatteiden hinnanmuodostus: kuka käärii rahat?
Tässähän alkaa vanha 70-lukulainen innostua. (Vielä en ole päässyt käyttämään sanoja ’rakenteellinen’ ja ’moniarvoinen’.)
Uskon vahvasti siihen että laadukkaista luonnonmateriaaleista tehdyt, kestävät vaatteet ja asusteet ovat ympäristöllisesti kestävimpiä valintoja. Credo. Korkea ostohinta ei välttämättä ole kallein valinta. Esimerkiksi kenkien hintoja ei pitäisi vertailla hankintahintojen perusteella vaan käyttökertaa kohti lasketun hinnan mukaan (ppw = price per wear).
Mutta asiat ovat aina toisaalta ja toisaalta. Eräs kaverini aikoinaan kehitteli teoriaa jonka mukaan maailma tulee tuhoutumaan hukkumalla National Geographic –lehtiin. Niitä ei kukaan heitä pois. Samaan sarjaan kuulunevat tweed-takit.
