Mitä tänään on päälläsi?

Aloittaja Ville, 18.03.09 - klo:19:24

« edellinen - seuraava »

Henrik

**
Flanööri
Viestit: 223
Kirjattu
Niin ja hieman mietteitä lähiaikojen kuvista:

CB: Totutusti timanttisia settejä, mutta varsinkin tuo Daniel-lookki oli parhautta.

AE: Allekirjoitan edelliset kommentit, vahvaa tyyliä nuorelta kundilta. Ja tämä siis myönteisessä mielessä, ehdottomasti.

Pchan: Kuten itse totesitkin, kuvista on vaikea saada selkoa. Hyvältä kuitenkin näyttää, niiltä osin mitä tuosta saa selvää. Johtuneeko vain kuvakulmasta, mutta omaan makuuni istuisi paremmin jos lahkeensuut peittäisivät kenkiäsi hieman enemmän, etenkin kun jalkineet ovat melko kookkaat. Samaten jos nyt ihan hakemalla haetaan, niin pikkuisen kapeammat ja matalammat kaulukset takissa voisivat sopia sinulle mittasuhteiltaan hieman paremmin. Hyvä kokonaisuus joka tapauksessa!

Tommi: Kaikki vaatteet ovat yksittäin erittäin komeita ja tietyiltä osin sopivat hyvin yhteenkin. Kenkien ja solmion ruskeat peilaavat hyvin toisiaan, kuin myös takin ja hattunauhan tummansiniset. Paita, housut, taskuliina ja panama-hattu toimivat hyvin keskenään ja tuovat kivoja vaaleita sävyjä settiin. Kokonaisuus tuntuu minusta kuitenkin hieman sekavalta. Erittäin tumma takki ja melko raskassävyinen rykmenttiraitainen somio luovat mielestäni turhan jyrkän kontrastin kepeään paitaan, vaaleisiin housuihin ja etenkin hattuun nähden. Kenties vaaleansininen paita rauhallisella kuviolla yhdistettynä vähemmän formaaliin solmioon toimisi paremmin? Niin ja minäkin näkisin erittäin mielelläni lisäkuvia takistasi, se on komea.

Ville: Vyö ja kengät ovat upeat. Saas nähdä tuleeko sitä laitettua EL-tilaus vetämään syksymmällä... Housut ovat itsessään hienot, mutta väritykseltään todella raskaat näille hellepäiville. Koleampina tai ainakin pilvisempinä päivinä ovat varmastikin rautaa.
Lainaus käyttäjältä: ivyman - 08.03.11 - klo:08:52
Minä haluaisin hiukan heroiinia ja kodittomien kissojen ensisuojan, kiitos!

kapten GT

*****
Legenda
Viestit: 2908
Stiff Upper Lip
Kirjattu
Villen asu ei oikein istu kesään. Muuten ok. Minusta näyttää, että housut olisivat vyötäröltä väljät. Ihan kuin niitä olisi pitänyt vyöllä kursia kasaan, jotta pysyvät ylhäällä.
Sivistyneen ihmisen kvartaali on 25 vuotta

Tommi

*****
Legenda
Viestit: 3815
Kirjattu
AE: Hyvä rutiinisuoritus! Takki (ja ne hihat) on hieman lyhyen oloinen ja sen olkapäät ovat aika "terävät", mutta isommin ei voi kyllä moittiakaan.

Chuck: Kunnon kellokuva puuttuu! Oletko aiemmin käyttänyt nahkaisia rannekoruja? Itse en niitä - ainakaan tällä hetkellä - omaan ranteeseeni pujottaisi, mutta sinulla ne näyttävät toimivilta. Kaikkiaan luontaisen näköistä pukeutumista hienoja kenkiä myöten.

Pchan: Vaikea sanoa mitään, mutta eipä tuo huonolta näytä. Takin ja solmion sävyt näyttävät kuvissasi sopivan "haaleasävyisiltä" ja siksi hyvin yhteen sopivilta.

Ville: Tosiaan, housut ovat liian raskaan oloiset kesällä käytettäviksi, mutta ehdottomasti hyvän näköiset. Mikä on niiden alkuperä? Kyllä nuo Equusin vyöt näyttävät uskomattoman hienoilta. Pitääpä alkaa vakavasti harkita...

Henrik: Hienoa! Hyvät värit ja vallitsevaan ilmanalaan sopiva asu muutenkin. Erityisesti vyösi miellyttää silmääni. Kengistä sen sijaan en pidä vähääkään lähinnä tuon etuosaa kiertävän sauman takia, mutta valkoisesta väristä kuitenkin plussaa. Myös sukattomuudesta lisäpojot.
Myydään valkoisia pellavaliinoja.

Heppikissa64

Vieras
Kirjattu
Huomenia


Kauheasti en viitsi teilata, kun en ole saanut vielä omia kuvia tänne esille ja tuskin vanhana jarruna osaisinkaan. Henrikilla hieno setti sopivan kesäinen ja värit minun makuuni, popot ovat ihan jees ja sukattomuus toimii vielä niiden kanssa.

Tommilla myös hienoa vaikka tietty kostuumin vaara vaanii, mutta se johtuu oikeastaan vaan siitä että ero viiteryhmään ts samanikäisiin sälleihin on suuri , eduksesi kuitenkin. Värit mätsää hyvin.

Ville... joo, housut liian talviset ja en yhdistäisi noin "oranssia" nahkaa vihertäviin sävyihin ja kyllä niitä hihoja voi kääriä kunnolla.Sinulla on ollut parempiakin kokonaisuuksia.

ChuckBass

*****
Legenda
Viestit: 3886
#menswear editor
Sijainti: Helsinki
Kirjattu
#3049
Lainaus käyttäjältä: Pchan - 01.07.11 - klo:21:48
Puuvillahousut, keskisininen Lubiamin irtotakki ja Moreshin munkit. Takin hihoista pitäisi näköjään napsaista vähän pois, vaikka niiden piti olla ihan ok.

Kuvista tosiaan hieman heikko saada tolkkua, mutta silti sanoisin tuon oikeanpuoleisen kuvan perusteella, että tämä on yksi parhaita kokonaisuuksiasi. Muistan, ettet ole taskuliinamiehiä kovin vankasti, mutta ehkä valkoinen tv-fold tai sitten joku värikäs repäisy olisi tuossa voinut olla paikallaan.

Lainaus käyttäjältä: Tommi - 02.07.11 - klo:00:56
Alla näkyvässä asussa kävin oopperassa. Mukana paljon puhetta täällä herättänyt panamahattu sekä bespoke-pellavairtotakki.

Tiedän, että pidät kovin tuosta hatustasi, mutta itse sanoisin, että harkitse vielä hattujen, varsinkin noin suurien käyttöä. Sinulla on melko korkea pää ja tuollainen hattu korostaa sitä entistä enemmän imho. Muuten tässä onkin sitten kaikki kohdillaan.

Lainaus käyttäjältä: Ville - 02.07.11 - klo:19:01
Tänään noin 31½ astetta plussaa, testissä ohutta villaa olevat black watch -tartaanihousut. Eipä oikein tarjennut, mutta tulipa koettua. Muuta yllä olevaa: valkoinen napolilaispaita, valjasnahkavyö, vihreät sukat ja unkarilaiset broguet.

Housut, vaikkakin ohutta villaa, ovat kuvioltaan menneeseen viikonloppuun melko raskaat, vaikkakin erittäin nätit. Paidan pussittuminen vyötärölle häiritsee hieman, mutta ehkä se on vain noussut hieman vai olisiko siinä varaa ottaa hieman sisään?

Lainaus käyttäjältä: Henrik - 02.07.11 - klo:19:38
Arska paahtaa täydellä höökillä, näillä vermeillä poikkesin ruokakaupassa. Housut ovat puuvillaa, muistaakseni Philosophy Blues Originalit, paita H&H, vyö Gantilta ja kengät mokkanahkaiset C:t.

Hyvää peruscasuaalia. Sanoisin silti, että pieni napsaus pois lahkeista.

Lainaus käyttäjältä: Heppikissa64 - 04.07.11 - klo:08:32
Kauheasti en viitsi teilata, kun en ole saanut vielä omia kuvia tänne esille ja tuskin vanhana jarruna osaisinkaan.

Kaikki eivät välttämättä halua jaella omia kuviaan / jaksa niitä ottaa, mutta tämä ei varmasti ole este sille, etteikö mielipiteensä voisi tuoda esille. Kaikki palaute on varmasti tervetullutta, jokainen päättäköön sen huomioinnista sitten itsenäisesti...

Ps. Ville & Jami, ne spoiler-tagit, oisko mahdollista?

Edit.

Lainaus käyttäjältä: Jälkiviisas - 29.06.11 - klo:13:06
Perry ja Paul Smith eivät ole kovin slimmejä.

Olisi pitänyt tarkentaa, että puhuin siis vain omista paidoistani (slimmeys on tietysti osittain varmaan myös subjektiivista), joista tein sitten yleistyksen.

Lainaus käyttäjältä: Henrik - 02.07.11 - klo:20:38
CB: Totutusti timanttisia settejä, mutta varsinkin tuo Daniel-lookki oli parhautta.

Kiitos paljon.

Lainaus käyttäjältä: Tommi - 03.07.11 - klo:01:10
Chuck: Kunnon kellokuva puuttuu! Oletko aiemmin käyttänyt nahkaisia rannekoruja? Itse en niitä - ainakaan tällä hetkellä - omaan ranteeseeni pujottaisi, mutta sinulla ne näyttävät toimivilta. Kaikkiaan luontaisen näköistä pukeutumista hienoja kenkiä myöten.

Kiitos. Jonkin verran noita remmejä tulee käytettyä, nyt tosin tilauksessa hieman enemmän rannekoruja niille kavereiksi.

Tommi

*****
Legenda
Viestit: 3815
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: ChuckBass - 04.07.11 - klo:09:41
Tiedän, että pidät kovin tuosta hatustasi, mutta itse sanoisin, että harkitse vielä hattujen, varsinkin noin suurien käyttöä. Sinulla on melko korkea pää ja tuollainen hattu korostaa sitä entistä enemmän imho. Muuten tässä onkin sitten kaikki kohdillaan.

Kiitos kommenteista. Kieltämättä tuotakin kuvaa katsellessa hattu näyttää hieman turhan leveälieriseltä, vaikka lieri onkin vain 7 cm leveä. Kuvat eivät tietysti valehtele, mutta on outoa, että peilistä katsoessa näky ei ole omaan silmääni yhtä epäsopusuhtainen kuin tuossa kuvassa. Noh, niin tai näin, seuraava panamahattu täytynee ostaa sitten tulevaisuudessa hieman kapeammalla lierillä - sen verran tämä asia nyt vaivaa.
Myydään valkoisia pellavaliinoja.

Jami

Ylläpitäjä
*****
Legenda
Viestit: 3433
  1. jamisstudio@hotmail.com
Sijainti: Tampere
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: ChuckBass - 04.07.11 - klo:09:41
Ps. Ville & Jami, ne spoiler-tagit, oisko mahdollista?

[Spoiler=Done]Ootko nyt tyytyväinen? :)[/spoiler]

Kattoo nyt pystyykö ja venyykö.
Rakkaudella maalta: http://www.kuusikorpi.fi

ChuckBass

*****
Legenda
Viestit: 3886
#menswear editor
Sijainti: Helsinki
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: Jami - 04.07.11 - klo:23:29
[Spoiler=Done]Ootko nyt tyytyväinen? :)[/spoiler]

Kattoo nyt pystyykö ja venyykö.

Kyllä olen master :)

ChuckBass

*****
Legenda
Viestit: 3886
#menswear editor
Sijainti: Helsinki
Kirjattu
#3053
näillä tänään:



Ja jotain pikkujuttuja:
[spoiler]



[/spoiler]

JMasa

****
Auktoriteetti
Viestit: 912
Sijainti: Ikaalinen
Kirjattu

kapten GT

*****
Legenda
Viestit: 2908
Stiff Upper Lip
Kirjattu
^^ Kova.
Sivistyneen ihmisen kvartaali on 25 vuotta

Tommi

*****
Legenda
Viestit: 3815
Kirjattu
Ensiluokkaista, Chuck!
Myydään valkoisia pellavaliinoja.

Calle

****
Auktoriteetti
Viestit: 804
Sijainti: Helsinki
Kirjattu
Loistava setti CB! Tuo neulesolmio cutawayn kannsa tuo settiin särmää. 

Osman

****
Auktoriteetti
Viestit: 709
Parturiunt Montes...
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: ChuckBass - 05.07.11 - klo:20:57
näillä tänään:

Onko takki nafti kun kiristää noin vaiko kyse jostain muusta?
LainaaSanotaan, että kravatin toi Länsi-Eurooppaan kroaattirykmentti, joka palveli Ludvig XIV:n joukoissa Ranskassa. Nämä Balkanin rebuusit olivat taistelleet aikaisemmin Turkin valtaa vastaan ja vapaus-tai-kuolema-hengessä he pitivät kaulassaan liinan pätkää symboloimassa hirttoköyttä.

Alex Entwistle

*****
Legenda
Viestit: 2721
Hipsteri
Kirjattu
#3059
Chuckilla omaan makuun täydellinen kokonaisuus, joka pysäytti hetkeksi ihailemaan. Tuota settiä katsellessa alkaa melkein harmittaan, ettei minulla ole kauheasti tilaisuuksia pukeutua noin. Lukiolaisen arkeen vaan vähän liian formaalia.
Something To Put On

Mopon pitää antaa keulia kunnolla. -ivyman
Jollain saatanan donhuonolla on Trickersit. -ivyman
Barbour on muutenkin hipsterimerkki. -uros (good night, sweet prince)