Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #15 : 12.10.10 - klo:20:26 »
Allaolevan vintage-sarjiksen nähdessä tuli jotenkin tämä säie mieleen. Moderni kielenkäyttö, löyhäpäistä höttöä jo ainakin vuodesta 1881.

EDIT: Korjattu linkkiä /Jami
« Viimeksi muokattu: 12.10.10 - klo:20:40 kirjoittanut Jami »

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #16 : 04.03.11 - klo:16:47 »
Sosiaalinen liikkuvuus on hyvin pientä, jos asiaa tutkii. Tutkimusten ohella menkää käymään kauppakorkeakouluissa tai oikeustieteellisissä. Siitä saa perspektiiviä kilpailun toimimattomuudelle kerrakseen, tai sitten vaikka aikaisemman kirjoittajan mainitsemat työtilaisuudet.

Jolloin päädytään tutkimaan seurausta, ei syytä.
Kyseessähän on sikäli harha, että suurten ikäluokkien kouluttautuessa yleinen koulutustaso nousi ja esimerkiksi mainitsemillesi esimerkkialoille koulutettiin tuhansia ihmisiä. Oikeustieteelliseenkin pääsi vielä 70-luvulla ilman pääsykoetta. Tämän seurauksena yleinen koulutustaso on noussut ja on ihan järkeenkäypää, että koulutettujen lapset kouluttautuvat. Tältä osin on hieman harhaa tehdä tällainen vertailu, koska luontevaa olisi tutkiskella vaikka 3-5 sukupolven koulutustasoa.

Tästä syystä sinällään kilpailun toimimattomuus on hassu argumentti, koska kaikilla on kuitenkin mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin mahdollista. Tokihan koulutetun väestön jälkikasvun määrä tekee sinällään lähtökohdista erilaisia, joka on tavallaan ongelma, mutta suurempi ongelma on muissakin maissa havaittu trendi, että kun koulutetun väestön määrä on kasvanut, niin kouluttamattoman keskuudessa alkaa esiintyä suoranaista haluttomuutta kouluttautua, josta seurauksena on sitten "kilpailun toimimattomuus".

Kolmas kysymys on sitten onko sosiaalinen liikkuvuus 2000-luvun Suomessa itseisarvo, koska nykyisellä väestön koulutuspohjalla se tarkoittaisi sitä, että akateemisten perheiden lapset menisivät hanttihommiin ja hanttihommia tekevien lapset yliopistoon. Syntyisi paljon sosiaalista liikkuvuutta, mutta vähän itsetarkoituksellisesti. Eiköhän enemmän ole syitä miettiä, että onko olemassa oikeita esteitä sosiaaliselle liikkuvuudelle, kartoittaa asennemaailmaa ja muuten porautua syihin tarkemmin kuin tehdä pintapuolinen havainto sosiaalisesta liikkuvuudesta ja nostaa se joksikin näennäisargumentiksi.
Tämä viesti ei sisällä satunnaista huutelua tai ylläpidon kritisoimista.

*

kapten GT

  • *****
  • 2908
  • Stiff Upper Lip
    • Profiili
Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #17 : 04.03.11 - klo:17:03 »
^ Veikko Huovinen pohdiskeli tuota uudenlaista säätykiertoa Lampaansyöjissä. Siinä nimenomaisesti kirjan päähenkilöt Sepe ja Valtteri spekuloivat sillä, miten ylempien sosiaaliluokkien lapsilla olisi velvollisuus palata työväenluokkaan ja taas työväenluokan lapset aina nousisivat ylemmäs.
Sivistyneen ihmisen kvartaali on 25 vuotta

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #18 : 06.03.11 - klo:09:33 »
Hyvät Herrat,

Mitä on yläluokka vuoden 2011 Suomessa?

Onko mittarina sivistyksen määrä? Jos on niin miten sivistys mitataan? Yliopistossa kulutettujen vuosien määrällä? Tutkintojen määrällä? Akateemisten julkaisujen määrällä?

Onko mittarina omaisuuden määrä? Komea elämäntapa? Massiivisella velanotolla pääsee pitkälle...

Onko mittarina asema työelämän ravintoketjussa? Mitä isompi pomo olet, sitä enemmän yläluokkaa?

Vai onko "yläluokkaan" kuuluminen pelkkä Suomessa ilmoittautumisasia?

Mihin tällaista luokittelua tarvitaan? Kenen etua luokittelu ajaa?

Ja mitä tuohon kilpailun toimimattomuuteen tulee niin olen jälkiviisaan kanssa samaa mieltä että meillä on periaatteessa kaikilla ihan samat mahdollisuudet kivua haluamillani asteikoilla ihan niin korkealle kuin rahkeet riittävät. Kyse on useinmiten vain halusta.

Keskiarvosta merkittävästi yli meneviin saavutuksiin tarvitaan aina huomattavasti omaa effordia. Pitää olla motivaatiota, kiinnostusta, sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta. Ei ole ilmaisia lounaita, helppoja reittejä ja mitä korkeammalle kiipeät, sitä jyrkemmäksi polku muuttuu ja raskaammaksi eteneminen käy.

Jossain vaiheessa ajatus leikin jättämisestä kesken alkaa kuiskutella viettelevästi korvaan. Todella helpoksi homman läskiksi lyöminen käy jos on sisäistänyt jonkin uhri-kulttuurin jolla normaalit vastoinkäymiset ja varsinkin oman saamattomuuden seuraukset voi selitää itselleen jonkin sortokoneiston syyksi: En menesty koska olen väärää yhteiskuntaluokkaa/sukupuolta/rotua/sukupolvea/kieliryhmää/seksuaalista suuntautumista/puoluetaustaa...

Jokaisella porukalla on oma identiteettinsä ja omat ryhmäpaineensa. Tässä mielessä menestys periytyy mutta sen periytymisen syy ei ole biologinen vaan kultturillinen: Toisissa ryhmissä arvostetaan toisia enemmän oppimista, koulutusta, sinnikästä yrittämistä jne. Stereotyyppisesti juutalaisia pidetään poikkeuksellisen menestyksellisinä sekä taloudellisesti että poliittisesti ja kieltämättä sekä politiikan että rahamaailman huipulta löytyy paljon tämän kansan edustajia. Selituksen uskoisin löytyvän opiskelua ja työntekoa arvostavasta kulttuurista.

Vastaavasti asteikon toisessa on etnisiä kulttuureja joissa esimerkiksi lukutaitoa ei pidetä sosiaalisen statuksen mittarina. Jostain kumman syystä näiden ryhmien edustajat tuntuvan usein kovin äänekkäästi selittävän kurjaa tilannettaan valtaväestön syrjinnällä ja nuiviudella...

Itse uskon vahvasti siihen että jokainen on loppuviimein oman onnensa seppä. Ilmaiseksi ei tässä maailmassa saa kukaan yhtään mitään ja välillä elämä nakkaa eteen ylivoimaisilta vaikuttavia esteitä. Näin vaan sattuu ja suurin karhunpalvelus on uskotella itselleen että näiden takana olisi joku suurempi salaliitto.

Kunnioittaen Teidän,

Salaryman
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

*

Dan-D

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #19 : 07.03.11 - klo:11:44 »
Hyvät Herrat,

Mitä on yläluokka vuoden 2011 Suomessa?

Onko mittarina sivistyksen määrä? Jos on niin miten sivistys mitataan? Yliopistossa kulutettujen vuosien määrällä? Tutkintojen määrällä? Akateemisten julkaisujen määrällä?

Onko mittarina omaisuuden määrä? Komea elämäntapa? Massiivisella velanotolla pääsee pitkälle...

Onko mittarina asema työelämän ravintoketjussa? Mitä isompi pomo olet, sitä enemmän yläluokkaa?

Vai onko "yläluokkaan" kuuluminen pelkkä Suomessa ilmoittautumisasia?

Mihin tällaista luokittelua tarvitaan? Kenen etua luokittelu ajaa?

Ja mitä tuohon kilpailun toimimattomuuteen tulee niin olen jälkiviisaan kanssa samaa mieltä että meillä on periaatteessa kaikilla ihan samat mahdollisuudet kivua haluamillani asteikoilla ihan niin korkealle kuin rahkeet riittävät. Kyse on useinmiten vain halusta.

Keskiarvosta merkittävästi yli meneviin saavutuksiin tarvitaan aina huomattavasti omaa effordia. Pitää olla motivaatiota, kiinnostusta, sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta. Ei ole ilmaisia lounaita, helppoja reittejä ja mitä korkeammalle kiipeät, sitä jyrkemmäksi polku muuttuu ja raskaammaksi eteneminen käy.

Jossain vaiheessa ajatus leikin jättämisestä kesken alkaa kuiskutella viettelevästi korvaan. Todella helpoksi homman läskiksi lyöminen käy jos on sisäistänyt jonkin uhri-kulttuurin jolla normaalit vastoinkäymiset ja varsinkin oman saamattomuuden seuraukset voi selitää itselleen jonkin sortokoneiston syyksi: En menesty koska olen väärää yhteiskuntaluokkaa/sukupuolta/rotua/sukupolvea/kieliryhmää/seksuaalista suuntautumista/puoluetaustaa...

Jokaisella porukalla on oma identiteettinsä ja omat ryhmäpaineensa. Tässä mielessä menestys periytyy mutta sen periytymisen syy ei ole biologinen vaan kultturillinen: Toisissa ryhmissä arvostetaan toisia enemmän oppimista, koulutusta, sinnikästä yrittämistä jne. Stereotyyppisesti juutalaisia pidetään poikkeuksellisen menestyksellisinä sekä taloudellisesti että poliittisesti ja kieltämättä sekä politiikan että rahamaailman huipulta löytyy paljon tämän kansan edustajia. Selituksen uskoisin löytyvän opiskelua ja työntekoa arvostavasta kulttuurista.

Vastaavasti asteikon toisessa on etnisiä kulttuureja joissa esimerkiksi lukutaitoa ei pidetä sosiaalisen statuksen mittarina. Jostain kumman syystä näiden ryhmien edustajat tuntuvan usein kovin äänekkäästi selittävän kurjaa tilannettaan valtaväestön syrjinnällä ja nuiviudella...

Itse uskon vahvasti siihen että jokainen on loppuviimein oman onnensa seppä. Ilmaiseksi ei tässä maailmassa saa kukaan yhtään mitään ja välillä elämä nakkaa eteen ylivoimaisilta vaikuttavia esteitä. Näin vaan sattuu ja suurin karhunpalvelus on uskotella itselleen että näiden takana olisi joku suurempi salaliitto.

Kunnioittaen Teidän,

Salaryman

Voi veljet.

Tässä näkyy tietynlainen raha- ja urakeskeisyys.  Ihmisellä on Suomessa mahdollisuus edetä urallaan hyvinkin pitkälle, eikä lähtökohtaisesti ole esteitä esimerkiksi sille, että duunariperheen vesasta kasvaa pörssiyrityksen toimitusjohtaja.  Kaunis ajatus.  Toisaalta sen kääntöpuolella on tietty egosentrisyys: oma menestys kun liittyy yksinomaan työntekoon, ja toisaalta lahjakkuuteen, joka sekin lasketaan omaksi ansioksi.  Tosiasiassahan on täyttä tuuripeliä syntyä terveeksi ja sopivalla tavalla älykkääksi, jotta voi menestyä työelämässään.  Ei syntymisessä ole omilla ansioilla oikeasti mitään tekemistä, jos kohta oman lahjakkuuden käyttämisessä onkin.  Lisäksi tällä verukkeella köyhät voidaan pahimmillaan leimata laiskoiksi ja tyhmiksi.  Tässä ajattelutavassa yksinkertaistetaan asioita tarpeettomasti eikä huomioida biologisten ja sosiaalisten tekijöiden luomaa monimutkaista vuorovaikutussuhdetta, joka määrittää ihmisen valintoja ja mahdollisuuksia paljon ”työntekoa” ja ahkeruutta enemmän.

Joka tapauksessa tässä jätetään huomioimatta myös kaksi merkityksellistä asiaa.  Ensimmäinen on se, että tietyistä piireistä tuleville asiat ovat helpompia.  Tämä kuvitteellinen duunariperheen vesa joutuu tekemään hirvittävän määrän töitä, kun taas oikeaan perheeseen syntyvä pääsee vastaavaan asemaan suhteellisen huomaamattomasti.  Tällaisella etuoikeutetulla ihmisellä saattaa olla lahjakkuutta ja motivaatiota, mutta hän ei tarvitse kumpaakaan yhtä paljon.  Pahimmissa esimerkeissä kumpaakin jopa puuttuu, mutta hän ohittaa silti aina kilpakumppaninsa syntyperänsä takia.  Talouselämä teki hiljattain artikkelin ”Suomen bisnesmaailman toivoista” tms.  Artikkeli on jatkoa sarjalle, jossa näitä henkilöitä esitellään viiden vuoden välein.  Siitä huomaa hirvittävän mukavasti, kuinka moni nousee ilahduttavasti omin avuin vanhempiensa firman johtotehtäviin todella nuorena.  He varmaankin tekivät työtä kaikkia kilpakumppaneita enemmän ja olivat niin paljon lahjakkaampia.  Selvyyden vuoksi: en väitä tätä huonoksi asiaksi.  Toki esim. perheyrityksen on järkevää valmistella tulevaa perillistä sukupolvenvaihdokseen hyvissä ajoin.

Toisaalta ajattelutapa ohittaa sen, että pörssiyritysten johtokin on ns. rengin asemassa.  Kovat ansiotulot nostavat nämä henkilöt jonkinlaiseen alemman yläluokan statukseen.  Todellisen yläluokan rinnalla nämä muodostavat kuitenkin tällaisen pikkuvarakkaan porvariston porukan; eräänlaisen meritokratian, jolla on loppujen lopuksi vähän tekemistä aidon yläluokan kanssa.  Todellista yläluokkaa on omistava luokka.  Useiden suuryritysten takaa löytyy (keltaisen lehdistön termein) mahtisukuja, jotka muodostavat aivan oman kerhonsa.  Pauligit, Fazerit, Hartwallit, Serlachiukset, Seppälä, Erkko, Ehrnrooth, Herlin, Toivoset, Pentit, Ahlströmit yms. vuorineuvossuvut ovat ihan omassa kastissaan, ja heidän vaikutusvaltansa tässä yhteiskunnassa, sekä toisaalta varallisuutensa määrä on ihan eri sfääreissä.  Siinä puhutaan ihan eri kategoriasta kuin yritysjohtajien, asianajotoimistojen partnereiden, tilintarkastusyhteisöjen partnereiden, investointipankkiirien, suursijoittajien yms. varakkaan ns. omilla ansioillaan edenneen porukan kanssa.  Siitä menestyksekkäätkin yrittäjät ovat kaikilla mittareilla kaukana, ja oman firmansa myymisellä rikastuneet samaten.  Kyseessä on pieni piiri, johon ei todellakaan kukaan omilla avuillaan noin vain nouse.  Erittäin menestyneiden yrittäjien lapset tai lastenlapset saattavat menestyksen jatkuessa sinne päästä, mutta muuten liikkuvuus on pientä.

Myös uhrimentaliteettia koskeva osuus kirjoituksessasi osoittaa sen, ettet ole ikinä kokenut syrjintää.  Et välttämättä edes tunne ketään, joka olisi sitä kokenut, etkä oikein usko sen olevan todellista.  Syrjintää kuitenkin tapahtuu ja se on todellista ja rumaa.  Ihminen saattaa kokea syrjintää ja silti menestyä.  Se saattaa kuitenkin tehdä äärimmäisen katkeraksi.

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #20 : 07.03.11 - klo:13:58 »
Ja mitä tuohon kilpailun toimimattomuuteen tulee niin olen jälkiviisaan kanssa samaa mieltä että meillä on periaatteessa kaikilla ihan samat mahdollisuudet kivua haluamillani asteikoilla ihan niin korkealle kuin rahkeet riittävät. Kyse on useinmiten vain halusta.

Korostetaan nyt, että en puhu pelkästä halusta.
Syitä miksi 2000-luvulla sosiaalinen kierto on palautumassa vuosikymmenten takaiselle tasolle on useita, mutta eivät ne mitenkään haluun liity. Se mitä yritän sanoa on, että Suomessa koulutus- ja sosiaalipolitiikka mahdollistavat ihan oikeasti sosiaalisen kierron (yleensä sillä tarkoitetaan siis kiertoa alhaalta ylös). Tästä on kuitenkin eroteltava tosiasialliset, joiden vuoksi duunariperheistä tulee duunareita, tähän voi osittain liittyä halu ja vastaava, mutta onhan se nyt päivänselvää, että jos tulee varakkaasta perheestä niin asetelma on parempi. Silti mitään kieltoja tai erityisiä esteitä ei ole vähävaraisille asetettu.

Lainaus
Itse uskon vahvasti siihen että jokainen on loppuviimein oman onnensa seppä.

Tätä en taas allekirjoita juuri yhtään.
Tuollaisella uskomuksella kun on aiheutettu yhtä paljon vahinkoa kuin ajatuksella "masentuneen tulisi ottaa itseään vain niskasta kiinni".

Mielenkiintoisesti oman onnensa seppyyteen uskovat noudattavat oppiaan tasan niin kauan kuin itsellä menee hyvin.
Tämä viesti ei sisällä satunnaista huutelua tai ylläpidon kritisoimista.

*

Ville

  • Satraappi
  • *****
  • 9191
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #21 : 07.03.11 - klo:15:06 »
Danilla on ajatus ja perustelut hallussa pelottavan usein. Tasa-arvoa ei ole: viime kädessä perityt geenit ja elämäntapahtumat määrittävät ihmistä valtavasti enemmän kuin ahkeruus. Omalla kohdalla sitä jossittelee usein mihin kaikkeen upeaan olisi jo pystynyt, jos krooniset sairaudet ja vaivat eivät estäisi. Sitten yliopiston piireissä sitä ajoittain tapaa näitä mahtisukujen vesoja joilla on jo viiden miljoonan euron omaisuus päälle parikymppisenä, ja miettii kuinka paljon paremmin tai vaikeammin hänen asiansa ovat jo lähtökohtaisesti. Kukaan ei koskaan tule olemaan tasa-arvoinen muutoin kuin lain edessä, ja tällöinkin yhteiskuntasopimuksen kautta. Eipä tämä tarkoita kuitenkaan ettei tuohon tasa-arvoon tulisi pyrkiä - kaikkien eduksi.
Minulla on Huutonetissä vaatteita, jotka sinä haluat.

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #22 : 07.03.11 - klo:20:17 »
Mielenkiintoisesti oman onnensa seppyyteen uskovat noudattavat oppiaan tasan niin kauan kuin itsellä menee hyvin.
Menemättä omaan henkilökohtaiseen menneisyyteeni niin voin sanoa että pidän itseäni todisteena letkautuksesi paikkansapitämättömyydestä.

Olet ilmeisesti hyvin nuori ja kokematon, kuten myös Dan-D. Kun teille tulee yhtä paljon vuosirenkaita kuin allekirjoittaneelle niin elämä on taatusti tarjonnut sitä nurjaakin puolta. Se, miten noista selviytyy on loppuviimein omasta asenteesta kiinni. Toisille ensimmäinen astetta rankempi vastoinkäyminen (läheisen kuoleman, paha sairastuminen, työpaikan menetys yms.) pudottaa ihmisen polvilleen, toiset toteavat stoalaisesti että tämmöiset kortit tulivat tällä kertaa käteen ja näillä mennään.

"Myös uhrimentaliteettia koskeva osuus kirjoituksessasi osoittaa sen, ettet ole ikinä kokenut syrjintää."

Voi tuota nuoruuden itsesäälissä vellovaa weltschmertziä! Ihan tulee sedälle tippa silmään. Jokainen meistä kokee omasta mielestään syrjintää päivittäin jos ottaa sen asenteen. Jokainen meistä kuuluu johonkin vähemmistöön ja jokainen voi kokea olevansa etuoikeutettujen sisäpiirin ulkopuolella. Ihmisen luonne on vain semmoinen että kaikki omaa mimosanhipiäistä egoa naarmuttavat arkipäivän kolhut on helppo tulkita syrjinnäksi ja "etuoikeutettujen" salaliitoksi. Sitä kutsutaan lieväksi vainoharhaisuudeksi.

Voihan sen elämänsä tuollakin lailla pilata ja elämän kaikinpuoleista epäoikeudenmukaisuutta märehtimällä ja keräämällä katkeruutta tekee vaan hallaa itselleen. Elämä on epäikeudenmukaista ja epäreilua mutta se on sitä kaikille. Kukaan meistä ei ansaitse sitä mitä saa, ei potkut saava symbian-koodari sen enempää kuin miljoonaoptiot kuittaava toimitusjohtajakaan.

IMHO Suomessa luokkajako on olemassa vain siihen uskovien korvien välissä. Ne jotka uskovat yhteiskuntaluokkien välisten raja-aitojen olemassaoloon ovat tuomittuja elämään niiden asettamissa rajoissa.

"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

*

Johannes P

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #23 : 07.03.11 - klo:20:22 »
Tasa-arvokeskustelussa usein juututaan vain taloudellisiin seikkoihin. Tunnen henkilökohtaisesti nuoren lukiolaisen, joka vuodenvaihteessa teki toista tuhatta euroa rahaa myymällä ostamiaan "iPad kopioita". Tässä vaiheessa ihminen luonnollisesti tuntee hieman kateutta, sillä oikeasta työnteosta kyseisen summan kerääminen olisi huomattavasti haastavampaa. Ennen kuin alkaa syyttelemään tai vaatimaan valtiota hätiin kannattaa kuitenkin miettiä mikä mahdollisti tämän ansion. Introverttinä kaverina kaverini viettää paljon aikaa lukien kirjoja ja miettien miten voisi tuottaa vähän rahaa, kun minä esimerkiksi samaan aikaan olin kavereiden kanssa ulkona tai tein muita asioita. Kun kerran kaikki tuntuvat korostavan "henkisiä arvoja", niin miksi kaverini kaltaisille ihmisille kannattaa olla kateellinen? Jos haluamme tasa-arvoisemman (tai siis tasapäisemmän) yhteiskunnan olisi aika katsoa myös muita kuin taloudellisia mittareita.

Täällä monet ovat esittäneet väiteitä siitä, ettei jokainen olisi oman onnensa seppä, mutta itse olen täysin seppävertauksen puolella. Itse en tahdo saada aikaiseksi juuri mitään eli olen vanhahtavin termein flegmaatikko. Siitä huolimatta näen että useimpiin ongelmiini syypäänä on oma laiskuus. Vaikka minua ei ole testattu, olen lähes varma että kärsin sanasokeudesta (lukihäiriä vai mikä sen toinen nimi on?). Tämä ongelma varmastikkin vaikuttaa kielten oppimiseen, mutta siitä huolimatta suurin syyllinen huonoon englanninkielentaitooni on laiskuus. Noin vuodessa olen saanut kielitaitoni nostettua sellaisella tasolle, että voin jo kirjoittaa englanniksi useampi sata sanaa pitkiä tekstejä ja katsoa amerikkalaisia sarjoja ja elokuvia ilman tekstityksiä. Tämän tason saavuttamiseksi olen tehty satoja sivuja englannin tehtäviä, mutta onpahan tietotaito noussut. Jos olisin nähnyt vaivaa alusta asti enemmän englannin suhteen, ei minun tarvitsisi tässä vaiheessa kirota huonoa englanninkielen taitoani. Vastaava kokemus on myös matematiikasta. Pitkämatematiikka alkoi vahvalla kutosrivillä, mutta kakkos- ja kolmosvuonna tehtävien normaalilla tekemisellä matematiikkani keskiarvo on noussut ysiin. Matematiikassa lähes kukatahansa voi saada noin kahdeksan keskiarvon työnteolla, mutta kuten esimerkkini osoitti  voi lahjakaskin oppilas saada täysin ala-arvoisia laiskuuttaan (jos ykkösvuonna vetää useita kutosia, mutta saa ka:n nostettua siitä huolimatta ysin puolelle on joukossa useampia kymppejäkin)

*

Jum-Jum

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #24 : 07.03.11 - klo:21:33 »
Tässä näkyy tietynlainen raha- ja urakeskeisyys.  Ihmisellä on Suomessa mahdollisuus edetä urallaan hyvinkin pitkälle, eikä lähtökohtaisesti ole esteitä esimerkiksi sille, että duunariperheen vesasta kasvaa pörssiyrityksen toimitusjohtaja.  Kaunis ajatus.  Toisaalta sen kääntöpuolella on tietty egosentrisyys: oma menestys kun liittyy yksinomaan työntekoon, ja toisaalta lahjakkuuteen, joka sekin lasketaan omaksi ansioksi.  Tosiasiassahan on täyttä tuuripeliä syntyä terveeksi ja sopivalla tavalla älykkääksi, jotta voi menestyä työelämässään.  Ei syntymisessä ole omilla ansioilla oikeasti mitään tekemistä, jos kohta oman lahjakkuuden käyttämisessä onkin.  Lisäksi tällä verukkeella köyhät voidaan pahimmillaan leimata laiskoiksi ja tyhmiksi.  Tässä ajattelutavassa yksinkertaistetaan asioita tarpeettomasti eikä huomioida biologisten ja sosiaalisten tekijöiden luomaa monimutkaista vuorovaikutussuhdetta, joka määrittää ihmisen valintoja ja mahdollisuuksia paljon ”työntekoa” ja ahkeruutta enemmän.

Joka tapauksessa tässä jätetään huomioimatta myös kaksi merkityksellistä asiaa.  Ensimmäinen on se, että tietyistä piireistä tuleville asiat ovat helpompia.

Viisaita sanoja. Omassa etutöölöläisessä koulutusympäristössäni olen huomannut, että tuota "jokainen on oman onnensa seppä"-ajattelua viljelevät sangen kärkkäästi sellaiset henkilöt, joille monet asiat elämässä tapahtuvat ihan itsestään tai vain sormia napsauttamalla. On aika paksua väittää, että esim. jokaisella suomalaisella nuorella olisi samat mahdollisuudet pärjätä elämässä. Toki ihminen voi silti vaatimattomaan taustaankin nähden päästä hyvin pitkälle - ja jokaisen tuleekin yrittää eikä ryhtyä fatalistiksi.

Mitä tulee erilaisiin sosiaaliluokkiin, niin yleensä ns. vanhan rahan edustajat pitävät yleensä sangen matalaa profiilia eivätkä katso asiakseen heilutella setelitukkojansa kadulla. He eivät ajele Hummereilla - itse asiassa sen 500 miljoonan euron miehen voi paremmin bongata parhaat päivänsä nähneen Opel Vectran ratista. Toisaalta pikamenestyneet pikkudirikat sun muut nousukkaat ovat kaikkien innokkaimpia haukkumaan muita ihmisiä laiskoiksi tai tyhmiksi ja kerskumaan omalla erinomaisuudellaan koko maailmalle.

*

Pchan

  • *****
  • 2132
    • Profiili
Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #25 : 07.03.11 - klo:22:03 »
Viisaita sanoja. Omassa etutöölöläisessä koulutusympäristössäni olen huomannut, että tuota "jokainen on oman onnensa seppä"-ajattelua viljelevät sangen kärkkäästi sellaiset henkilöt, joille monet asiat elämässä tapahtuvat ihan itsestään tai vain sormia napsauttamalla.

Eikö se ole ihan loogista, että hyvin pärjäävät liioittelevat omia ansioitaan, kun taas huonosti pärjäävät vähättelevät oman toimintansa merkitysta? Totuus on siellä kuitenkin siellä puolivälissä.

Tyypillisesti esim. vanhempien vaikutus pärjäämiseen on erittäin suuri, enkä nyt puhu mistään 'äänruuteista', vaan ihan tavallisesta väestä. Jos kotona on podettu herravihaa ja vihattu kirjaviisautta, niin lapsesta harvemmin tulee pikkupomoa, lääkäriä tai lakimiestä. Turha tuollaisesta kasvatuksesta on mitään yhteiskuntaluokkia syyttää, koska joku on aina siellä duunariportaassa ja joku aina opettaa lapsensa vihaamaan menestystä. Muuten täysin identtisistä lähtökohdista ponnistavien polut ovat usein hyvin erilaiset vain sen takia, että toista lasta on kannustettu tiettyyn suuntaan ja toista taas on koko ajan aktiivisesti estetty menemästä samaan suuntaan.

Ehkä on olemassa yhteiskuntaluokkia. Ehkä asialle pitäisi jotain tehdä. Kukaan ei kuitenkaan tunnu osaavan sanoa mitä pitäisi tehdä. Ja samaan aikaan sanoisin ihmisen aikuisen vaiheen toimien vaikuttavan radikaalisti yhteiskuntaluokkia enemmän oman elämän suuntaan. Olisi kuitenkin hassua ajatella, että kenestä tahansa _pitäisi_ tulla vanhan rahan miljonääri ihan vain haluamalla tai vähän yrittämällä. Ei sitä huippua kukaan saavuta sattumalta ja vanha rahakin voi hassata omaisuutensa. Minun on kuitenkin mahdotonta kuvitella, että joku perusterve aikuinen ihminen olisi niin tämän 'luokkayhteiskunnan' vanki, ettei ihan simppelillä koulutuksella ja perustason työnteolla kykenisi nostamaan itseään pois heikoimmin toimeentulevien joukosta. Jos käytännössä kenellä tahansa on kyky nousta halutessaan keskiluokkaan ja vanhan rahan osuus on pieni, niin mitä merkitystä yhteiskuntaluokilla on käytännössä? Näin joskus tutkimuksen risuaidoista, se mielenkiintoisemman näköistä kamaa kuin luokkaoppi.

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #26 : 07.03.11 - klo:22:12 »
“Hän oli kunnon mies, niinhän jokainen on
läpikäytyään krematorion
hän eli niin lujaa, niin lujaa eli hän
että lopulta pyyhälsi läpi elämän.”

Juice Leskinen

Jokainen meistä on oman onnensa seppä. Valitettavasti monelle tämänkin palstan kommentoijista rahalla mitattava omaisuus näyttää olevan onnellisuuden mittari. Mikäs siiinä, suits you sir! Jos näin on niin se on teidän valintanne, ei minun. Oma onneni ei ole rahasta rakennettu.

Voitte olla turvallisin mielin siinä että ennemmin tai myöhemmin elämä järjestää eteenne tiiliseinän jota päin juostuanne teillä on aikaa miettiä ihan oikeasti mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Elättekö te omaa elämäänne vai jonkun toisen? Ovatko tavoitteenne omia tavoitteitanne vai yritättekö elää jonkun teille kirjoittaman käsikirjoituksen mukaan? Tiedättekö te mitä te itse haluatte? Te itse, ei vanhemmat, suku, puoliso, kaverit tai joku muu jolle te jostain käsittämättömästä syystä annatte määräysvallan ainoaan merkitykselliseen asiaan mitä teillä on: Omaan elämäänne. Olisi sääli viettää vain näennäisen tyytyväistä elämää ja huomata liian myöhään eläneensä pääosin muiden ehdoilla ja tehneensä asioita, jotka eivät lopulta tunnukaan tärkeiltä.

Onko johtajanpaikka isin firmassa kaksikymppisenä kadehtimisen arvoinen? Entäpä jos se johtajaksi pakotettu parikymppinen ressukka sisimmässään ei haluaisi mitään sen enempää kuin muuttaa Varpaisjärvelle spelttiviljelijäksi? Tekeekö ennakkoperintönä saatu miljoona pankkitilillä ihmisen onnellisemmaksi kuin itse tienattu kymppitonni? Miksi te kuvittelette että toiset ovat automaattisesti teitä onnellisempia?

Tasan ei käy onnenlahjat. Pikkupoikana halusin hävittäjälentäjäksi. Likinäköiselle tuota uravalintaa ei sallittu. Syrjintää? Lapsuuden leikkikaverin pikkuveli hyppäsi heittoistuimella maahan syöksyvän hornetin kuomun läpi ja istuu todennäköisesti loppuikänsä pyörätuolissa toinen käsi ja jalka halvaantuneena. Elämä on arpapeliä. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Paskoja juttuja sattuu hyvillekin ihmisille. Yhtenä hetkenä olet ajamassa perheesi kanssa hiihtolomalle, seuraavana heräät letkuissa sairaalassa ja kuulet että vastaantullut rattijuoppo vei sinulta kaiken. Toiset jäävät rypemään itsesäälissä, toiset keräävät jäljellejäneet palaset ja rakentavat elämänsä uusiksi.

Itävaltalainen Josef Kirschner on todennut että yhteiskunnassamme elää kolmenlaisia ihmisiä: Välistävetäjät määräävät mitä kilttien pitää ajatella, uskoa, toivoa ja ostaa. Kiltit tarvitsevat välistävetäjiä, koska he eivät itse tiedä mitä tehdä elämällään. Vapaat ihmiset eli terveet egoistit taas ovat pieni vähemmistö. Vapaa ihminen tietää itse mitä elämällään haluaa tehdä ja elää elämäänsä ympäristön vaatimuksista ja odotuksista piittaamatta.

Jokainen on oman onnensa seppä. Tämä sepäntyö vaatii itse tehdyt piirustukset, toisten mallia kopiomalla käteen jää parhaimmassakin tapauksessa pelkkä epämääräinen tyytymättömyyden tunne.

Just my 2cents,

Salaryman
« Viimeksi muokattu: 07.03.11 - klo:22:14 kirjoittanut salaryman »
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

*

Dan-D

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #27 : 07.03.11 - klo:22:24 »
Mielenkiintoisesti oman onnensa seppyyteen uskovat noudattavat oppiaan tasan niin kauan kuin itsellä menee hyvin.
Menemättä omaan henkilökohtaiseen menneisyyteeni niin voin sanoa että pidän itseäni todisteena letkautuksesi paikkansapitämättömyydestä.

Olet ilmeisesti hyvin nuori ja kokematon, kuten myös Dan-D. Kun teille tulee yhtä paljon vuosirenkaita kuin allekirjoittaneelle niin elämä on taatusti tarjonnut sitä nurjaakin puolta. Se, miten noista selviytyy on loppuviimein omasta asenteesta kiinni. Toisille ensimmäinen astetta rankempi vastoinkäyminen (läheisen kuoleman, paha sairastuminen, työpaikan menetys yms.) pudottaa ihmisen polvilleen, toiset toteavat stoalaisesti että tämmöiset kortit tulivat tällä kertaa käteen ja näillä mennään.

"Myös uhrimentaliteettia koskeva osuus kirjoituksessasi osoittaa sen, ettet ole ikinä kokenut syrjintää."

Voi tuota nuoruuden itsesäälissä vellovaa weltschmertziä! Ihan tulee sedälle tippa silmään. Jokainen meistä kokee omasta mielestään syrjintää päivittäin jos ottaa sen asenteen. Jokainen meistä kuuluu johonkin vähemmistöön ja jokainen voi kokea olevansa etuoikeutettujen sisäpiirin ulkopuolella. Ihmisen luonne on vain semmoinen että kaikki omaa mimosanhipiäistä egoa naarmuttavat arkipäivän kolhut on helppo tulkita syrjinnäksi ja "etuoikeutettujen" salaliitoksi. Sitä kutsutaan lieväksi vainoharhaisuudeksi.

Voihan sen elämänsä tuollakin lailla pilata ja elämän kaikinpuoleista epäoikeudenmukaisuutta märehtimällä ja keräämällä katkeruutta tekee vaan hallaa itselleen. Elämä on epäikeudenmukaista ja epäreilua mutta se on sitä kaikille. Kukaan meistä ei ansaitse sitä mitä saa, ei potkut saava symbian-koodari sen enempää kuin miljoonaoptiot kuittaava toimitusjohtajakaan.

IMHO Suomessa luokkajako on olemassa vain siihen uskovien korvien välissä. Ne jotka uskovat yhteiskuntaluokkien välisten raja-aitojen olemassaoloon ovat tuomittuja elämään niiden asettamissa rajoissa.



Vuosirenkaista ja kokemuksesta ei tunnu olevan hyötyä, jos ei ymmärrä mistä puhutaan.  Minä en tosiaan puhu siitä, että yritetään etsiä syitä, kun ei ole saatu jotain työpaikkaa, tai miksi naapurilla on isompi auto kuin itsellä tms.  Puhun jostain ihan muusta.  Puhun esim. tilanteista, joissa olen kuullut nimeltä mainitsemattomien suuryritysten johtohenkilöiden kommentteja työnhakijoista.  Olen kuullut, millä kriteereillä tiettyjen henkilöiden hakuprosessit on katkaistu, ja mihin henkilöryhmiin kuuluminen saattaa viedä hakijan suoraan umpikujaan.  Nämä asiathan eivät ole yleismaailmallisia, ja varmasti ko. firmoissa selvää syrintää kokeneet ovat muualla työllistyneet ihan hyvin, sillä yhteiskuntamme on kuitenkin suhteellisen tasa-arvoinen jo lainkin ansiosta.  Syrjinnän väheksyminen ja sen leimaaminen nuorten ja naiivien hömpötykseksi on kuitenkin älyllisesti epärehellistä ja äärimmäisen suppeakatseista.  Kyky selvitä aidoista vastoinkäymisistä on toki arvokasta ja hienoa.  Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä syrjinnän kanssa.

Näm' edellä mainitsemani esimerkit ovat sikäli kevyitä, että näille ihmisille annettiin ymmärtääkseni aina kohteliaat perusteet kieltävälle vastaukselle.  On myös mahdollista tälläkin vuosituhannella saada kuulla suoralta kädeltä olevansa persona non grata jonkun täysin lainvastaisen perusteen johdosta.  Elämässä jaetaan kieltämättä usein huonojakin kortteja, mikä kuuluu elämän luonteeseen.  Tämä on kuitenkin jotain täysin muuta.  Luulisi empatian ja myötäelämisen kykyä löytyvän jokaiselta sen verran, että voi ymmärtää kuinka käsittämättömän loukkaavaa on kuulla olevansa epätoivottu ihminen periaatteessa tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme tällaisella perusteella.  Tässä puhutaan siis ihmisistä, jotka ovat raivanneet tiensä huonoista lähtökohdista huippuasiantuntijoiksi, ja saavat sitten kuulla olevansa syntyperänsä, seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuolensa tms järjettömän seikan takia epäkelpoja.  Tätä tapahtuu ihan oikeasti.  Sattumanvaraisten vastoinkäymisten ja oikean syrjinnän välillä on valtavia eroja.  Myös vähemmistöt kokevat rehellisiä vastoinkäymisiä.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei puhdasta syrjintääkin tapahtuisi.  Väite, että kaikki ovat samalla viivalla, on niin päätön ettei iällä isotteluun ja alemmuudentuntoa ja ylimielisyyttä pursuavaan kirjoitteluun liene varaa.  Järkeväähän se ei ole missään olosuhteissa, varsinkaan olemattomilla argumenteilla.

Selvyyden vuoksi: en puhu itse kokemastani syrjinnästä.  Ehkä olen kokenut sitä, ehkä en, mutta minun vuokseni ei tarvitse kyyneleitä vuodattaa, kun en sitä itsekään harrasta.

Muilta osin katson edelleen, että kaikki muu liikehdintä Suomessa on periaatteessa mahdollista, mutta mainitsemani aito yläluokka on vähän tavoittamattomissa ilman edellisten sukupolvien myötävaikutusta.  Minkä tahansa suuryrityksen johtoon voi periaatteessa nousta kuka vaan, muttei yläluokkaan.

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #28 : 07.03.11 - klo:22:36 »
Olisi kuitenkin hassua ajatella, että kenestä tahansa _pitäisi_ tulla vanhan rahan miljonääri ihan vain haluamalla tai vähän yrittämällä. Ei sitä huippua kukaan saavuta sattumalta ja vanha rahakin voi hassata omaisuutensa. Minun on kuitenkin mahdotonta kuvitella, että joku perusterve aikuinen ihminen olisi niin tämän 'luokkayhteiskunnan' vanki, ettei ihan simppelillä koulutuksella ja perustason työnteolla kykenisi nostamaan itseään pois heikoimmin toimeentulevien joukosta. Jos käytännössä kenellä tahansa on kyky nousta halutessaan keskiluokkaan ja vanhan rahan osuus on pieni, niin mitä merkitystä yhteiskuntaluokilla on käytännössä? Näin joskus tutkimuksen risuaidoista, se mielenkiintoisemman näköistä kamaa kuin luokkaoppi.

Ei "ryysyistä rikkauteen" ole mahdottomuus, siihenkin voi yltää jos vaan uskoo itseensä, tekee periksiantamattomasti duunia ja omaa hippusen tuuria ja riittävästi häikäilemättömyyttä. Eri asia sitten onko tuo tavoittelemisen arvoista.

Tämän palstan kirjoittajista enemmistö tuskin muistaa sitä katkeruutta jota yle:n toimittaja Hannu Taanila vuodatti ohjelmissaan elämäntyönsä rahastanutta yhtiönsä myynyttä Armas Puolimatkaa kohtaan. Taanila kertoi Suomen kansalle ad nausem kuinka monta markkaa A. Puolimatka oli tienannut elämänsä jokaisena minuuttina ja miten se vertautui sen ajan työmiehen ansioihin.

Puolimatka oli tuohon aikaan jo voimansa menettänyt, kuoleman merkitsemä mies.

Kyllä itse tehty miljoonaomaisuus onnistuu nykysuomessakin. Jokainen voi itse tykönään miettiä onko se maksettavan hinnan arvoinen. Vanhainkodin kiikkustuolissa oman lapsen näkemättä jäänyt ensiaskel, kuulematta jäänyt ensi sana, elämättä jäänyt perhe-elämä saataakin painaa niitä tienattuja miljoonia enemmän.

Elämättä jäänellä elämällä ei ole palautusoikeutta.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

Vs: Yhteiskuntaluokista
« Vastaus #29 : 07.03.11 - klo:22:56 »
Puhun esim. tilanteista, joissa olen kuullut nimeltä mainitsemattomien suuryritysten johtohenkilöiden kommentteja työnhakijoista.  Olen kuullut, millä kriteereillä tiettyjen henkilöiden hakuprosessit on katkaistu, ja mihin henkilöryhmiin kuuluminen saattaa viedä hakijan suoraan umpikujaan.  Nämä asiathan eivät ole yleismaailmallisia, ja varmasti ko. firmoissa selvää syrintää kokeneet ovat muualla työllistyneet ihan hyvin, sillä yhteiskuntamme on kuitenkin suhteellisen tasa-arvoinen jo lainkin ansiosta.  Syrjinnän väheksyminen ja sen leimaaminen nuorten ja naiivien hömpötykseksi on kuitenkin älyllisesti epärehellistä ja äärimmäisen suppeakatseista.  Kyky selvitä aidoista vastoinkäymisistä on toki arvokasta ja hienoa.  Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä syrjinnän kanssa.

En ymmärrä pointtiasi. Toiset työyhteisöt ovat ahdasmielisempiä kuin toiset ja jos jonkun yhteisön kulttuuri on että "mehän ei mitään v*tun [lisää haluamasi vähemmistöryhmän nimi tähän] suvaita!" niin omapahan on tappionsa. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin tunkea itsensä yhteisöön jossa taatusti tuntee itsensä ulkopuoliseksi? Ja jos sinne ehdoin tahdoin haluaa niin sitten on vaan nieltävä ne itselle vastenmieliset piirteet. If You can't stand the heat, stay out of kitchen!

Itseltäni kysyttiin erään konsulttikeikan yhteydessä että eihän minulla ole mitään USA:n vastaisia ideologioita painolastinani. Kyseessä oli hyvin suuren jenkkifirman maayhtiö ja ymmärsin että henkilöllä jolla on jonkinmoinen USA-allergia ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä duunin läpiviemiseen. Olisiko tuo sitten pitänyt tulkita syrjinnäksi?

Yhteisöt yleensä pyrkivät rekrytoimaan jäsenikseen yksilöitä jotka jakavat yhteisössä vallitsevat arvot ja uskomukset eli kulttuurin. Lika barn leka bäst. Tuskin fanaattinen vegaani olisi onnellinen teurastamon lihanpakkaamossa?

Kyllä työyhteisöillä pitää olla oikeus asettaa ihan itse valintakriteerit rekrytoinneilleen ja valita omista lähtökohdistaan porukkaan parhaiten sopivat ja sopeutuvat. Vaikka se onkin poliittisen ylikorrektiuden läpitunkeman aikamme hengen vastaista.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis