Keikarin foorumi

Jos ei "lumipesu" toimi, niin ainahan voi kokeilla vaikka intiaanihierontaa.

Valmispaitojen laatukriteereistä:

Kuten jo DandyAndy aloituksessa toi ilmi, monet valmistajien hehkuttamat tekniset ominaisuudet tuntuvat itse asiassa vähäpätöisiltä tai jopa merkityksettömiltä: mikä on kaiken maailman kestävien ompeleiden tarkoitus, kun halpispaitojakaan ei saa hajoamaan saumoistaan? Toisekseen olen ymmärtänyt, että mainitun jaetun hartiakappaleen (valmispaidoissa) lisäksi myös saumavahvikkeet (ne kangaspalaset sivusaumoissa) ovat ennemminkin koristeita kuin tarpeellisia vahvikkeita. Esimerkiksi monen maailman parhaana valmispaitavalmistajana pitämä Charvet ei käytä moisia.

Ulkonäköä ja eleganssia toki tällaisilla yksityiskohdilla kuten hienolla ommeljäljellä ja saumavahvikkeilla luodaan. Samaan kategoriaan menevät esimerkiksi paksut helmiäisnapit. Kuviokohdistus lienee isoin (näkyvin) näistä puhtaasti ulkonäköön vaikuttavista seikoista. Arvioin kuitenkin paitoja lähtökohtaisesti kahdella kriteerillä, joita pidän ylivoimaisesti tärkeimpinä: kangas ja kaulus.

Kankaan merkitystä ei tarvinne suuremmin perustella: siitä kaikki lähtee. Laadukas kangas näyttää hyvältä, toistaa värejä hyvin, tuntuu miellyttävältä iholla (riittävän pehmeä) ja kestää käyttöä (tosin tähän vaikuttaa paljolti ohuus, joka ei sinänsä ole laatukriteeri vaan määräytyy paidan käyttötarkoituksesta). Olen kuitenkin huomannut, että kankaan laadun arvioiminen on loppujen lopuksi aika vaikeaa, kun mennään pieniin eroihin.

Kaulus on näkyvin, periaatteessa tärkein paidan osa. Sen laadussa myös paljastuvat selvästi erot valmistajien välillä. Kauluksen tulee näyttää skarpilta (pukupaidassa), muotoutua hyvin kaulan ja solmion kanssa ("roll") sekä tuntua hyvältä ihoa vasten. Joidenkin valmistajien kaulukset eivät pysy ojossa, toisilla taas ne ovat epämiellyttävän kovia eikä rollia synny. Esimerkkinä hyvästä kauluksesta Borrellin ja T&A:n tuotokset ovat riittävän pehmeitä, niissä on hyvä roll ja ne pysyvät suorassa.

Ajattelin aiemmin, että kauluksen tulisi myös olla kuumaliimaamaton, mutta Borrellin tiettävästi jotain liimaustekniikkaa hyödyntävät kaulukset ovat mainioita. Kaulusten muotoilussa on myös isoja eroja, esimerkiksi juuri Borrellilla kärjet on leikattu siten, että ne pysyvät hyvin takin tai neuleen alla pomppaamatta esille. Hyvissä paidoissa lisäksi on tapana olla irrotettavat kaulusluut - niiden käyttö ei kuitenkaan aina tunnu välttämättömältä.

Valitsen paitani ensisijaisesti kangasta ja kaulusta katsoen. Kun mennään high-endin puolelle, niin on jo varaa kiinnittää enemmän huomiota käsinviimeistelyyn (mikäli pitää "luonnollisesta", hieman epätasaisesta käden jäljestä), pikkutarkkoihin ompeleisiin, nappeihin ja muihin koristuksiin. Mietin kuitenkin tarkkaan, kuinka paljon olen valmis maksamaan tällaisista seikoista. Hyvän kankaan ja kauluksen voi saada melko edullisesti ilman käsityötä ja helmiäisnappeja.

Kirjoitukseni ajatus on siis herätellä keskustelua siitä, mikä valmispaidoissa on todella tärkeää laadun kannalta. Olen päätynyt noihin kahteen kriteeriin - moni muu asia tuntuu markkinointikikkailulta tai pieneltä esteettiseltä yksityiskohdalta, josta vaaditaan suurta lisähintaa. Muunkinlaisia näkemyksiä varmasti on.

PS. Istuvuutta en tässä maininnut, sillä valmispaitoja ei valmisteta kenenkään tietyn henkilön mittoihin. Se on minusta järkevä laatukriteeri lähinnä mittatilaus- sekä räätälintuotteita vertaillessa. Keskeinen valintakriteeri se toki on aina.

^ Räätäli Alexander Kabbaz kirjoitteli Style Forumilla, että RTW-valmistajienkin "käsityö" olisi pelkkää markkinointikikkailua - tuotteet tehdään kuitenkin niin nopeasti massatuotantona, että viimeistely jää puolitiehen ja työntekijöiden taitotaso ei ole ollenkaan verrattavissa aitoon räätälintyöhön. Hänen mukaansa kankaat voivat kuitenkin olla RTW-paidoissa erittäin korkeaa laatua ja aina jolle kulle sattuu sarjasta hyvin viimeistelyltään onnistunut kappale, toiselle heikompi - laatutaso siis vaihtelee huomattavasti enemmän kuin räätälinpaidoisa.

Tietysti täytyy huomioida, että kyseisellä henkilöllä on oma lehmä ojassa näissä keskusteluissa, mutta tuo kuvaus kuulostaa uskottavalta. Käsityö voi olla monen tasoista - hutiloiden tehty käsityö ei ainakaan peittoa konetta. Mutta onko edes huolellinen käsityö koneen jäljen vertaista? En tiedä, mutta käsityön tukeminen ja elättäminen tuntuu mukavalta, perinteitä kunnioittavalta - vaikka sitten hieman hutiloidunkin. Maksan mieluusti vähän enemmän käsityötuntuman Borrellista kuin koneellisesta Turnbull & Asserista - oli todellista laatueroa viimeistelyn suhteen tai ei.

On kyllä ruotsalaiseen tapaan maailman mielikuvituksettomin nimi keksitty. Se voisi olla joku vähemmän läpinäkyvä feikki-italialainen tyyliin "Profuomo", joka toimii ihan mukavasti.

Kengät vaikuttavat kuvien perusteella olevan ihan kelpoja ulkonäöltään.

Täällä onkin jo oikeastaan olennainen sanottu Lobbista ja brändistä. On hyvin epätodennäköistä, että parasta hinta-laatusuhdetta (jos lasketaan vain kengän ominaisuudet) saisi perinteikkäästä ja maineikkaasta liikkeestä. Sellaista kannattaa pikemminkin odottaa tuntemattomalta, tuoreelta tekijältä. Mutta minä ainakin mielellään maksan toisinaan hyvästä palvelusta, miellyttävästä miljööstä ja joskus legendaarisesta tarinastakin. Joku Lobbin kaltaisessa liikkessä aiemmin työskennellyt tekijä voi olla perustanut uuden liikkeen tarjoten vastaavaa laatua edullisemmin hinnoin, mutta sitä kiehtovaa tarinaa hän ei tuotteidensa taakse pysty kovin helposti rakentamaan.

Kaikki putiikit tekevät myös markkinointia. Se ei vain välttämättä tarkoita TV- tai lehtimainoksia. Luksusliike voi esimerkiksi järjestää erilaisia tilaisuuksia kanta-asiakkaille. Monin konstein voi saada sanan kiertämään ilman näkyvää mainontaa. Eiköhän Lobbillakin oma keinovalikoimansa ole käytössä.

Minäkään en todellakaan suosittelisi viininpunaisia kenkiä ensikengiksi pankkiin... Ellei sitten halua olla kaiken huomion keskipisteenä:



Kuvassa etualalla alan taitaja Michal Wisniewski.

Musta on kengissä varma valinta, ja (tumman)ruskealla voi sitten hakea nuorekkaampaa ilmettä. Finanssialalla kuuluu näyttää luotettavalta, jopa konservatiiviselta. Sellaiselta, jolle uskaltaa rahansa uskoa.

Minusta konsultointibisnes on kuitenkin ykkönen. Kaverit pannaan koulunpenkiltä prujun luvulla "opastamaan" tilaajayrityksen vanhoja konkareita, ja tästä maksetaan Suuria Summia. Samaan tulokseen varmaan päästäisiin ottamalla oman kylän standup-lupaus juomapalkalla viihdyttämään porukkaa.