Ihan vielä edellisiin viesteihin viitaten - mä en olisi kovinkaan huolestunut lasten peliaddiktiosta. Ei liene mitään syytä olettaa, miksi juuri videopelit koukuttaisivat lapset sen pahemmin kuin mikään muukaan hauska toiminta. Toki rajat on asetettava ja mahdolliset addiktiot hoidettava asianmukaisella tavalla, mutta minään piruna ei kannattaisi pelehin suhtautua. Luonnolliset kiinnostuksen rajat tulevat usein vastaan - uutta ja hienoa peliä varmaan moni pelaisi 8h päivässä, mutta aika nopeasti se suurin into usein laantuu, varsinkin jos itse pelilaite alkaa olla jo tuttu.
On mielestäni myös aika yksipuolista sanoa, että joukkueurheilu tai partio jollain tavalla olisivat objektiivisesti kehittävämpiä harrastuksia kuin pelaaminen(voihan sieltä kiekkojoukkueista tulla niitä nuuskahuulisia renttuja siinä missä pelaaminen voi tuottaa eristäytyneitä nörttejä). Se riippuu ihan täysin siitä, mitä pelejä pelaa. Tietysti jos vain hakkaa NHL:ää tai Fifaa 24/7 niin ei siinä kehity kuin sorminäppäryys (mikä sinänsä on toki tärkeää), mutta parhaimmillaan pelit ovat taidetta yhdistäen kertomataiteen ja visuaalisen taiteen muotoja saumattomasti ja sellaiseen ulkomuotoon puettuna, että taiteesta sinänsä kiinnostumattomatkin haluavat ne kokea. Englannin kielen taito on mielestäni täysin toissijainen hyöty - omasta mielestäni pelit kehittävät mm. luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä, ja parhaimmat tarjoavat jopa elämää suurempia kokemuksia hyvän elokuvan tai musiikkiesityksen tapaan. Ja kyllä, jotkut nettipelit jopa kehittävät sosiaalisia taitoja - tosin itse en ole koskaan jaksanut innostua online-peleistä.
Kasvatuksellisesta näkökulmasta luultavasti helpottaa, jos vanhemmat pelaavat samoja pelejä ja tutustuvat niihin ennen kuin antavat lapsilleen. Pelkän utiliteetin kannalta ei mielestäni suurinta osaa räiskintä- tai urheilupeleistä voi suositella, mutta toki nekin voivat olla hyvää viihdettä. Erilaiset strategia-/ongelmanratkaisupelit voivat olla ihan oikeasti hyödyllisiä kognitiiviselle kehitykselle, ja mikseivät erilaiset motion capture -väkerrykset voisi kehittää kuntoakin. Ja sitten kun lapset alkavat tulla siihen ikään, että pystyvät nauttimaan vakavemmista tarinapainotteisemmista peleistä niin se onkin vasta oikea aarrearkku - vaikea keksiä edes mitään yhtä paljon henkistä täyttymystä tuottavaa kuin pelattava mestariteos. Esim. Blackwell -saaga Wadjet Eye Games -firmalta kertoo leisure suit larryn aikaisilla vintagepikseligrafiikoillaan elämästä, inhimillisyydestä ja kuolemasta niin onnistuneesti, että 99% romaaneista ja elokuvistakin kalpenevat. Vink vink aikuisille pelaajille.
http://www.wadjeteyegames.com/games/blackwell-legacy/Tietenkään pelaaminen ei sinänsä sulje mitään muuta toimintaa pois. Esim. pidän itseäni aika urheilullisena enkä siitä puolesta luopuisi mistään hinnasta, vaikka lapsena lempipuuhaani oli kas kummaa pelaaminen. Enkä koe jääneeni paitsi juuri mistään vaikka lapsena oli joskus sellaisia 8h pelisessioita.