Keikarin foorumi
Keikari => Asut ja pukineet => Aiheen aloitti: Stutzer - 29.08.10 - klo:09:12
-
Onko forumilla ihmisiä, jotka eivät suostu käyttämään lainkaan farmarihousuja? Itselläni tyylikkäämmän pukeutumisen aloittaminen liittyi suoraan siihen, että hylkäsin farkut 2000-luvun alkupuolella kokonaan. Samaan aikaan aloin nostaa pukeutumiseni tasoa. Toki käytän edelleenkin epämuodollisissa tilanteissa toisinaan farkkuleikkaksella olevia housuja, mutta en koskaan farmarikankaasta valmistettuja vaatteita.
Kukin saa toki pukeutua mihin haluaa, mutta minusta esimerkiksi farmarihousut ja tweed-takki yhdessä on huutava ristiriita englannin yläluokan vapaa-ajan puvustoa yhdistettynä raskaan työn suojavaatteeseen. Kestävänä vaatteena farmarihousut sopivat toki sellaisiin puuhiin kuten kaivostyö, jossa joutuu konttaamaan paljon likaisissa oloissa. Näin siis ainakin jos haluaa ottaa pukeutumisen historian huomioon, mutta toki farkut ovat muuttaneet nykyisin merkitystään.
Lienee siis aiheellista tutkia farmarihousujen historiaa, jotta tämä merkityksen muutos tulee ymmärrettäväksi. Suomessahan farkut vaatteena löi läpi James (Dean) merkki, jota rokkarit käyttivät 1960-luvulla. Siksi niihin liittyy edelleenkin nuorekkuuden ja muodollisuutta vastaan kapinallisuuden aura. Jos tutkii pukeutumisen historiaa, farmarihousujen käytön lisääntyminen on suoraan verrannollinen pukujen käytön romahdukseen tänä aikana. Teinien yliopistovallankumouksessa tärkeänä tavoitteena oli, että luennoille tulee saada saapua farkuissa ja villapaidassa eikä tarvitse olla puku päällä. Esimerkiksi M. A. Numminen kuului tällöin tämän nuorekkaan villapaita ja risuparta -tyylin esitaistelijoihin, mutta on myöhemmin palannut takaisin pukujen kannattajaksi. Tärkeä merkkipaalu farmarien läpilyönnissä on myös 1976, jolloin vietettiin USA:n itsenäistymisen 200-vuotis juhlaa. Muodikas diinarikulttuuri levitti omalta osaltaan farkkutyyliä. Kun omana tavoitteenani on pikemminkin lisätä kuin vähentää pukujen käyttöä arkipukeutumisessakin, on täten mielestäni ristiriitaista sonnustautua farmarihousuihin. Epämuodollisiin tilanteisiin voidaan minusta pukeutua muutenkin kuin tekemällä eräs tylsimmistä ratkaisuista - kalliit farmarit ja irtotakki.
Jos alkuperältään työväenluokkaiset farmarihousut ja irtotakki on mielestäni tänäpäivänäkin periaatteessa ristiriitainen yhdistelmä, johdonmukaisempaa on toki pitää farmareita esim. farkkutakin kanssa. Tällöin kengiksi sopivat bootsit (tai maihinnousukengät) ja taskuliinan voisi korvata aski punaista Marlboroa rintataskussa. Farmaripuku voidaan toteuttaa myös kolmiosaisena farkkuliivin kanssa. Paidaksi sopii flanellipaita tai t-paita ehkä jollakin bändin logolla. Muodollisempaan tilanteeseen kravatin sijaan käy paremmin hopeisessa kannassa oleva ovaali korukivi, joka kiristetään nyöreillä. En nyt halua pilkkata tällä kenenkään kantrityyliä, vaan näin pukeuduin itsekin joskus kaukaisella 1990-luvulla kun olin nuori. Tämä on mielestäni itseasiassa tyylikkäämpää kuin sotkea farkut jonkun täysin toisesta pukeutumiskulttuurista peräisin olevan yläosan kanssa. Tämä pätee siis jos premisseinä ovat (1) pitää kunnioittaa pukeutumisen historiaa sekä (2) pitää pukeutua yhtenäisesti.
-
Kukin saa toki pukeutua mihin haluaa, mutta minusta esimerkiksi farmarihousut ja tweed-takki yhdessä on huutava ristiriita englannin yläluokan vapaa-ajan puvustoa yhdistettynä raskaan työn suojavaatteeseen. Kestävänä vaatteena farmarihousut sopivat toki sellaisiin puuhiin kuten kaivostyö, jossa joutuu konttaamaan paljon likaisissa oloissa. Näin siis ainakin jos haluaa ottaa pukeutumisen historian huomioon, mutta toki farkut ovat muuttaneet nykyisin merkitystään.
Jaa. Boldatun suhteen ollaan satasella samaa mieltä.
Seuraavaksi varmaankin kerrot meille että tweedin käyttäminen kaupunkiolosuhteissa on vähintäänkin arvelluttavaa koska Englannin maaseutu?
Jos alkuperältään työväenluokkaiset farmarihousut ja irtotakki on mielestäni tänäpäivänäkin periaatteessa ristiriitainen yhdistelmä, johdonmukaisempaa on toki pitää farmareita esim. farkkutakin kanssa. Tällöin kengiksi sopivat bootsit (tai maihinnousukengät) ja taskuliinan voisi korvata aski punaista Marlboroa rintataskussa. Farmaripuku voidaan toteuttaa myös kolmiosaisena farkkuliivin kanssa. Paidaksi sopii flanellipaita tai t-paita ehkä jollakin bändin logolla. Muodollisempaan tilanteeseen kravatin sijaan käy paremmin hopeisessa kannassa oleva ovaali korukivi, joka kiristetään nyöreillä. En nyt halua pilkkata tällä kenenkään kantrityyliä, vaan näin pukeuduin itsekin joskus kaukaisella 1990-luvulla kun olin nuori. Tämä on mielestäni itseasiassa tyylikkäämpää kuin sotkea farkut jonkun täysin toisesta pukeutumiskulttuurista peräisin olevan yläosan kanssa. Tämä pätee siis jos premisseinä ovat (1) pitää kunnioittaa pukeutumisen historiaa sekä (2) pitää pukeutua yhtenäisesti.
No niin...
Trollaatko vai oletko tosissasi? Kolmiosainen farkkupuku, narukoruhimmelillä ja bootseilla?
Jokainen tyylillään...
(1) Nope
(2) Nope
-
Trollaatko vai oletko tosissasi? Kolmiosainen farkkupuku, narukoruhimmelillä ja bootseilla?
Jokainen tyylillään...
Olen kyllä sikäli tosissani, että en ole käyttänyt farkkuja kohta kymmeneen vuoteen. Olen myös 90-luvulla käyttänyt kyllä farmareita flanellipaidan sekä farkkutakin kanssa ja bootseilla. Uskokaa pois. Tosin en ihan kolmiosaista farkkupukua, mutta kai sitä nyt saa vähän sentään vitsaillakin? Enää en laittaisi sellaisia päälleeni, kuten en farmarihousuja muutenkaan.
Tietenkin jos pukeutumisen historia ja käytetyn tyylin yhtenäisyys eivät ole pitäviä lähtökohtia, voidaan päättelyni helposti kumota. Kannattaa kuitenkin huomata, että tällöin on yhtälailla virheellista sakottaa ketään esim. liivin alimman napin pitämisestä kiinni. "Liivin alin nappi auki, koska oli olemassa Edward seitsemäs" on tällöin ihan yhtä outo perustelu kuin nuo esittämäni. Jos perehtyy farmarien historiaan, ymmärtää että juuri niiden yleistyminen kantaa mukanaan tuon miesten pukeutumisen heikkenemisen 60-luvun jälkeistä historiaa. Mutta tämä on nyt siis vain minun lähtökohtani pukeutumiseen - muut saavat toki pukeutua kuten parhaaksi näkevät.
-
Oli aloittaja trolli tai ei, niin olen suhteellisen samoilla linjoilla hänen kanssaan. Farkut ovat mielestäni poikkeuksetta tyylittömiä vaatekappaleita. Ehkä ulkonäön perusteella farkut ja tweed takki sopivat keskenään, mutta siitä huolimatta molski tai vaikka cavalry twill näyttävät usein paremmalta. Erityinen kauhistuksen aihe minulle on täällä usein esiintyvät upslaakit farkuissa. Mutta jokainen tavallaan. Minä käytän farkkuja vain kotipihan suojissa puutarhahommiin, mutta jos joku vältämättä haluaa käyttää farkkuja uplaakein kaupungissa pikkutakin kanssa niin käyttäköön.
EDIT: Niin tietenkin Barbour-takin kanssa farkut sopivat erittäin hyvin.
-
Ensimmäiseen kysymykseen voin vastata että kyllä, foorumilla on henkilöitä/henkilö jotka ei suostu käyttään farkkuja. Itse en ole yksi heistä, vaan farkut on kovinkin usein jalassa. En kylläkään yhdistä esim solmiota farkkuun koska ne ei sovi, kauluspaidan kyllä.
Ja käytän farkkuja irtotakin kanssa, joskus upslaakein, joskus ilman.
-
Ohessa vielä tutkielma, (http://www.google.fi/url?sa=t&source=web&cd=1&ved=0CBcQFjAA&url=https%3A%2F%2Fjyx.jyu.fi%2Fdspace%2Fbitstream%2Fhandle%2F123456789%2F12210%2FURN_NBN_fi_jyu-2005366.pdf%3Fsequence%3D1&rct=j&q=farmarihousut%20historia&ei=Iw96TJ-qHKWWOJ7K7KwG&usg=AFQjCNFmoSNgmBISZod4gJ5ZrUbnZ7_4tA&cad=rja) joka kertoo siitä mihin konnotaatioihin farkut viittaavat. Pukeutuminen kantaa mukanaan aina tiettyä merkitysten kenttää - olipa kantaja sitten tietoinen näistä tai ei. Käsitän pukeutumisen ikäänkuin kieleksi, jolla voi viestiä toiselle ja farkuilla on tässä kielessä edelleen tietty merkitys. Itsestään selväksi muuttuneilla vaatteillakin on historia, joka pitäisi minusta tuntea, jotta tietää mihin arvoihin sitoutuu käyttäessään jotakin vaatetta. Pukeutuminen ei tapahdu kulttuurisessa tyhjiössä.
Positiivisina arvoina farmarit kertovat toki demokratisoitumisesta: työläisvaate nousee nyt muotivaatteeksi. Vaikka farmarit ovat varmasti demokraattisuuden symboli, tämän päivän Baudelairelle niistä nousisi varmasti puna kasvoille, sillä mukana kulkee myös valitettavana seurauksena kaiken tasapäistyminen. Sikäli juuri 1970-luku kaikkine muinekin demokratisoitumisen puolineen oli niiden lopullisen läpilyömisen aikaa. Ensimmäistä kertaa nuoret (suuret ikäluokat) määrittivätkin sopivan pukeutumisen säännöt ja suorat housut alkoivatkin jossain vaiheessa vaikuttaa hipoissa naurettavilta ellei ollut kyse vakavista juhlista. 70-luvulle kuului yhtälailla muoti mennä naimisiin maistraatissa kahvitauolla, joten millekään juhlille ei ollut varsinaista tarvettakaan läpeensä rationalisoidussa maailmassa.
-
Ohessa vielä tutkielma, (http://www.google.fi/url?sa=t&source=web&cd=1&ved=0CBcQFjAA&url=https%3A%2F%2Fjyx.jyu.fi%2Fdspace%2Fbitstream%2Fhandle%2F123456789%2F12210%2FURN_NBN_fi_jyu-2005366.pdf%3Fsequence%3D1&rct=j&q=farmarihousut%20historia&ei=Iw96TJ-qHKWWOJ7K7KwG&usg=AFQjCNFmoSNgmBISZod4gJ5ZrUbnZ7_4tA&cad=rja) joka kertoo siitä mihin konnotaatioihin farkut viittaavat. Pukeutuminen kantaa mukanaan aina tiettyä merkitysten kenttää - olipa kantaja sitten tietoinen näistä tai ei. Käsitän pukeutumisen ikäänkuin kieleksi, jolla voi viestiä toiselle ja farkuilla on tässä kielessä edelleen tietty merkitys. Itsestään selväksi muuttuneilla vaatteillakin on historia, joka pitäisi minusta tuntea, jotta tietää mihin arvoihin sitoutuu käyttäessään jotakin vaatetta. Pukeutuminen ei tapahdu kulttuurisessa tyhjiössä.
Tutkielmaa en ehdi ainakaan nyt lukemaan, ehkä joskus mielenkiintoisimmat kappaleet jos inspiraatiota löytyy.
Mutta mielestäni tämä muu väite on aikalailla kuollut farkkujen kohdalla, tai näin ajattelevia on todella vähän. Jos et tunne farkun historiaa, niin tuskin edes alitajuisesti ajattelet sitä työläisen työvaatteena. Kyllä se nykyään on mielestäni puhdas arkivaate. Itse toki käytän farkkuja pitkälti siitä syystä että ne ovat kestävät. Jos olen farkut jalassa ollut töissä niin kotiin tulessa ei heti tarvitse vaihtaa jalkaan toisia housuja jos rupeen jotain pientä askaretta tekemään. Itselläni kun on vielä tapana laskeutua polven varaan jos teen matalalla jotain niin ne farkutkin ovat kovilla. Olen toki töissä usein suorissa housuissa tms. päätetyöskentelyä kun teen ja housut eivät töissä koville joudu. Mutta mielestäni myös farkkuihin voi pukeutua rennon tyylikkäästi. Itse kaipaan ainakin vaatekaappiini vaihtelua, joten en poista farkkuja kaapistani niiden menneen historian takia.
-
Eri vaatekappaleiden historiallisista taustoista voidaan toki keskustella ja kukin todeta, haluaako itse käyttää tiettyjä vaatteita niiden takia vaiko ei. Itse väittäisin että vakiintunut miestenmuodin kaanoni sisältää koko joukon taustaltaan "työväenluokkaisia" ja esimerkiksi sotilas- ja urheiluvaatteita. Esimerkiksi halkiot puvuntakissahan ovat ratsastusta helpottamaan tehty muutos - tuskin kukaan siltikään mieltää halkiollisia puvuntakkeja leimallisesti ratsastusvaatteiksi tai vastaavasti brogueita (joiden reiät yhden tarinan mukaan on tehty päästämään suovesi pois kengistä silmäkkeeseen upotessa) nimenomaan suossa tarpomiseen tarkoitetuksi. Esimerkkejä voi löytää varmasti koko joukon - vaika kaikki muutkin twillkankaiset housut tai suurin osa nykyisin käytettävistä päällystakkimalleista - joiden yhdistävänä tekijänä ehkä kuitenkin se että tällainen liittyminen kaanoniin on tapahtunut jo kauan ennen vuotta 1976.
Farkuista voi tietysti pitää tai olla pitämättä puhtaasti esteettisistä syistä. Itsekään en pidä liiommin yhdistelmästä farkut + irtotakki enkä ole pahemmin sitä yrittänytkään - jos tähän lähtee niin viime aikoina nähdyn perusteella takin on syytä olla jo reilusti urheilullinen ja esimerkiksi safarimallinen neljän taskun ratkaisu tai joku Engineered Garments -henkinen "viime vuosisadan alun työasu"-kokonaisuus (niin, joskus on ollut aika jolloin halkoja pilkottiin liiveissä ja korkeavyötäröisissä cinchback-housuissa, takki ehkä kuitenkin riisuttuna...) voisi olla lähimpänä harmonista kokonaisuutta. Vaikkei kyseessä olekaan irtotakki, herra Guido tummissa farkuissa ja Monclerin siistityssä maihinnousutakissa (http://mostexerent.tumblr.com/post/987663836/polling-day-long-lines-long-face-notes) on tavoittanut mielestäni jotain.
Ja kun siitä oli kyse: itse käytän farkkuja, käyttötarkoitukset kulkevat välillä sunnuntaikävely viiva työasun osa, työtehtäviini kun kuuluu mm. instrumenttien ja työkalujen omakätistä rakentamista hihat käärittynä eli taidan kuulua melkeinpä mainittuun työväkeen. Yläosana on tällöin yleensä urheilupaita (oxford-kangasta, nappikaulukset), sään vaatiessa v-aukkoneule maanläheisissä väreissä ja mainitut suokengät, mieluiten indigon kanssa sointuvana tummanpunaisena. :)
-
Tietenkin jos pukeutumisen historia ja käytetyn tyylin yhtenäisyys eivät ole pitäviä lähtökohtia
Tyyli voi olla yhtenäinen, vaikka asun vaatekappaleet olisivat täysin erilaisista taustoista. Mm. tweedtakki ja farkut sopivat hyvin yhteen kankaiden vastaavan painon ja kaliiperiltaan samanoloisen (mutta riittävän erilaisen) tekstuurin myötä aivan erinomaisesti.
Kannattaa kuitenkin huomata, että tällöin on yhtälailla virheellista sakottaa ketään esim. liivin alimman napin pitämisestä kiinni. "Liivin alin nappi auki, koska oli olemassa Edward seitsemäs" on tällöin ihan yhtä outo perustelu kuin nuo esittämäni.
Niin onkin - mutta liivit, kuitenkin, hyvin yleisesti leikataan siten, että alimman napin kiinnittäminen tuo mukanaan istuvuusongelmia, koska sekä napinläpi että viimeinen nappi kaareutuvat jo (hieman tai enemmänkin) toisistaan poispäin. Se, että tämä perinne juontaa juurensa E7-setistä, on tietenkin yksi pukeutumisen kuriositeeteista.
Jos perehtyy farmarien historiaan, ymmärtää että juuri niiden yleistyminen kantaa mukanaan tuon miesten pukeutumisen heikkenemisen 60-luvun jälkeistä historiaa.
Toki, mutta farkut eivät tarkoita heikkoa tai heikentynyttä pukeutumista. Mielestäni pikemminkin päinvastoin - farkkujen taipumus haalistua ja muuttua käyttäjänsä näköiseksi on erinomainen asia ja sopii aivan mainiosti yhteen mm. tweedin, pellavan ja muiden materiaalien vastaavien taipumusten kanssa.
Mielestäni on siis osittaista yhdistelytaitamattomuutta väittää, että farkut ovat jossain suhteessa "huonoa pukeutumista" tai symboloivat sitä. Toki mitä tahansa vaatekappaletta tai tyyliä voi välttää (minulla on myös näitä kummallisuuksia), mutta tämä on täysin eri asia.
-
Niin.. Farkuthan ovat kesällä sietämättömän kuumat ja talvella järkyttävän kylmät. Nuo ovat omasta mielestäni ne huonot puolet.
MUTTA, MUTTA, esimerkiksi oma arkipukeutumiseni on sellaista, että farkut ovat monessa kohtaa erinomainen valinta minulle, kun kokonaistyyliäni tarkastelee. Ovatpa jopa ehdottomat ja ainoat mahdolliset housut joissakin käyttämissäni kokonaisuuksissa.
Itse kun silloin tällöin tykkään käyttää täällä joidenkin -ei niin rakastamia- nahkatakkeja, niin omasta mielestäni farkut ovat ainoat passelit housut nahkatakin kaverina.
Vuosi pari taaksepäin itsekin yritin pysyä hyvin muodollisella tasolla ihan arkipukeutumisessakin.. Eli suoraa housua ja irtotakkia tai jopa pukua. Vaan eipä tuntunut luontevalta tavallisena, harmaana arkipäivänä tuollainen pukeutuminen, joten kokeilu loppui lyhyeen. Kaupungissa jossa minä asun, ovat suorat housut ja irtotakki arkipäivänä totaalista ylipukeutumista. kokopuvusta nyt puhumattakaan.
Asia olisi toki eri, jos työni olisi sellaista jossa muodollista pukeutumista suorastaan vaadittaisiin tai se olisi muuten olennainen osa ja ikään kuin "käyntikortti" työssäni tai muussa elämässäni.
Mutta kun näin ei ole, niin olenkin nykyisin pyrkinyt kehittämään vain normaaliin elämiseeni, olemiseeni ja harrastuksiini sopivaa arkipukeutumistani, joka omassa tapauksessani on 99% juurikin tuota epämuodollista arkipukeutumista. Ja tässä kohtaa farmarihousuilla on tukeva jalansija kaapissani.
Nimimerkki "ivyman" kirjoittikin täällä aiemmin loistavasti, että epämuodollinen pukeutuminen ei ole itsessään yhtään vähemmän tyylikästä kuin muodollinen pukeutuminenkaan. Itseasiassa monesti juuri päinvastoin.
Noinhan asia myös on. Sillä jatkuva ja systemaattinen ylipukeutuminen tai tilanteeseen ja muuhun ympäristöön sopimaton pukeutuminen -vaikka kuinka räätälintyötä olisivatkin- ei osoita kummoista tilannetajua ainakaan. Sitäpaitsi esim. tummaan pukuun, valkoiseen paitaan ja hopeanharmaaseen tai siniseen solmioon osaa pukeutua tarvittaessa melkein kuka tahansa, mutta epämuodollisen arkipukeutumisen saaminen tyylikkääksi ja hallituksi kokonaisuudeksi vaatiikin jo vähän silmää ja vaivaa.
Joten tässäkin kohtaa omalla kohdallani ja varmasti monen muunkin kohdalla farmarihousut puoltavat paikkaansa. Niiden ympärille on todella helppoa ruveta kasaamaan asiallista ja hallittua kokonaisuutta. Siistit ja suht' neutraalit farkut ovat kuitenkin varsin ajattomat housut, jotka taipuvat moniin ympäristöihin ja tilanteisiin.
Tosin myönnän kyllä, että itsekin olen vähentänyt todella huomattavasti farkkujen käyttöä, mutta en siksi että olisin ruvennut jotenkin hyljeksimään niitä, vaan siksi että vihdoinkin housuvalikoimani alkaa mahdollistamaan valinnanvaran.
Lopuksi todettakoon, ettäKaikilla vaatteilla ja asusteilla on historiansa. Herätänkin kysymyksen, että kuinkahan moni Hugo Bossin tuotteita käyttävä ihminen on perillä ko. merkin historiasta? ;-)
-
Kysymykseen vastaus on ei, mutta siitä huolimatta tällä hetkellä ei ole farkkuja.
Itse asiassa ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen, silloin Leviksen klassiset 501-farkut sanoivat sopimuksensa irti ja uusia en ole hankkinut. Niitä oli aikanaan jopa kaksi kappaletta, sitä ennenkään en käyttänyt farkkuja.
Housujen historia kiinnostaa luonnollisesti ihan itsessään, per se kuten hienosti sanotaan, mutta pukeutumiseen historia vaikuttaa suunnilleen yhtä paljon kuin Bossin natsimenneisyys. Luonnollisesti on vaatekappaleita, joiden historiallinen rasite on liian merkittävä, mutta en kyllä keksi valkoiselle hupulle ja kaavulle muutenkaan käyttöä.
Esteettisesti farkut jopa sopivat minulle, mutta muuten en vain pidä niistä. Chinot, molskit, tavalliset irtohousut, sammarit ja muut housumaailman luomukset ovat minusta vain asteen tyyliikkäämpiä sekä omaan käyttöön mukavampia. Farkkujen suhteen en ola vain löytänyt yhdistelmää, joka näyttäisi ja tuntuisi hyvältä. Kieltäytyminen on myös aika helppoa ihan uniikki lumihiutale-perusteella, koska farkkuja yhdistettynä pikkutakkiin näkee ihan liikaa. Syy tai tavoite tämä ei kuitenkaan ole.
Tokihan kai sitten Keikari-tapaamiseen pitää harkita joko valkoista Turon pukua, tuulipukua tai mustia bootseja, mustia farkkuja, mustaa kauluspaitaa ja mustaa irtotakkia...
-
Pukeutuminen kantaa mukanaan aina tiettyä merkitysten kenttää - olipa kantaja sitten tietoinen näistä tai ei. Käsitän pukeutumisen ikäänkuin kieleksi, jolla voi viestiä toiselle ja farkuilla on tässä kielessä edelleen tietty merkitys. Itsestään selväksi muuttuneilla vaatteillakin on historia, joka pitäisi minusta tuntea, jotta tietää mihin arvoihin sitoutuu käyttäessään jotakin vaatetta. Pukeutuminen ei tapahdu kulttuurisessa tyhjiössä.
No jaa, en varsinaisesti ole edes kiinnostunut pukeutumisen filosofiasta, mutta tartunpa kuitenkin entisenä humanistina tähän symboliikkapuoleen. Lähdetään siitä, että merkitys muodostuu diskurssissa: tulkitsijan ja tulkittavan merkin välisessä vuorovaikutuksessa (tulkitsijan mielessä). Toisin sanoen merkitystä ei ole ennen kuin vasta jollekin tulkitsijalle jossakin tilanteessa, jossa puolestaan kulttuuriseen merkitykseen vaikuttavat paitsi tuo tilanne itse myös erilaiset intertekstuaaliset ja sosiokulttuuriset tekijät (konteksti).
Pukeutuminen on viesti, ja jokseenkin barthesilaisittain voisi siis varmaan sanoa, että merkitys muodostuu katsojan toimesta (vrt. lukija). Niinpä farkkuja jalkaan kiskoessa ei lähtökohtaisesti sitoudu mihinkään arvoihin. Sitä en tietenkään kiistä, etteikö erilaisten kulttuuristen kontekstien ymmärtämisestä olisi hyötyä.
Tässä muuten vielä linkittämäsi gradun loppupäätelmä: "Kaiken kaikkiaan farmarihousut toimivat lukuisten erilaisten ja vastakkaistenkin
merkitysten ja mielikuvitusten kantajina, eikä niille voi antaa yhtä ainutta merkitystä."
-
Hienoa pohdintaa tullut mutta itse pitäydyn maanläheisellä tasolla ja vastaan vain ketjun aloittajan kysymykseen, että suostun käyttämään farkkuja ja käytänkin niitä usein mutta en pikkutakkien enkä solmioiden kanssa: se jotenkin tökkii silmään jo ihan ilman filosofista analyysiäkin. Käännetyt farkunlahkeet ovat riittävän rennoissa kokoonpanoissa OK. T-paidan pitää olla kuvioton, hohtavan valkoinen ja hyvin istuva (tämä vaatekappale asettaa muuten poikkeuksellisen suuret vaatimukset kantajansa ruumiinrakenteelle). Denim ei kyllä kokemukseni mukaan kestä kulutusta ja siihen perustuu myös sen tyylikäs patinoituminen. Kyseinen kangas on myös tosiaan kuuma kesällä ja kylmä talvella. Punainen Marlboro-aski on klassikko mutta pitäisi löytää vintage-kappale, jossa ei ole kuolinilmoituksia.
-
Punainen Marlboro-aski on klassikko mutta pitäisi löytää vintage-kappale, jossa ei ole kuolinilmoituksia.
Päivän naurut!
-
Peter Christianin katalogissa (muistaakseni) kerrottiin, että paksuja molskihousuja käytettiin aikoinaan metallivalumoissa ja vastaavissa sulaa metallia käsitelleissä tehtaissa, koska paksu kangas tarjosi jonkinlaisen suojan kuumuutta ja roiskeita vastaan. En työskentele metalliteollisuudessa, joten molskihousut eivät taida sopia pukeutumiseeni.
En myöskään ole sotilas.
En ratsasta.
En metsästä.
En omista kartanoa.
En purjehdi tai pelaa tennistä.
En kuulu mihinkään klubiin.
Mihin vaatteisiin voin pukeutua, etten välitä pukeutumisellani vääriä konnotaatioita? Maripaitaakaan minulla ei ole.
-
En ole farkkuja enää vähään aikaan käyttänyt. Ne ovat mielestäni sekä epämukavat, rumat että vaikeasti mihinkään sovitettavissa - tyylillisesti liian rennot, kuumat kesällä, kylmät talvella. Kun löysin tarpeeksi vaihtoehtoja, saivat farkut jäädä "homehtumaan" kaapin perälle. Mainittu farkut-pikkutakki-yhdistelmä on estetiikan nälkäisille silmilleni suoranainen kammotus. En pitänyt siitä edes silloin, kun perehtymiseni klassiseen tyyliin oli vielä aivan alkutekijöissään. Tuon yhdistelmän kantaja saa heti varuilleen, käden lompakolle.
Semiotiikka on Ferdinand de Saussure'in teosta lukuunottamatta tuntematonta, ja tuostakin opuksesta on lähes kaikki päässyt unohtumaan. Heitän kuitenkin vailla sen syvempää analyyttisyyttä, että demokratisoituminen on toki hienoa asia, mutta valitettavasti 60-luvun kulttuurivallankumouksessa tuntuu menneen lapsi pesuveden mukana. Samalla luovuttiin esimerkiksi toisten huomioimisesta hyvällä käytöksellä. Siinä mielessä farkut edustavat minulle turmeltuneisuutta.
Humanisteille suosittelen farkkuja ennemmin sammareita. Farkuillekin on toki joitakin sopivia käyttötarkoituksia, mutta
sen sijaan farkut-pikkutakki-yhdistelmää voin suositella vain MTK:n johtajalle. Tuossa käytössä kokonaisuuden osat välittävät oikeanlaisen viestin: farkut kertovat maanviljelystä ja pikkutakki asemasta. Perusjuippi taas ei voi esiintyä tässä yhdistemässä uskottavasti, vaan näyttää olevan "out of place" ja epäluotettavalta.
-
Farkkuja tulee käytettyä melkeimpä vain erilaisissa pihatöissä ja muita (likaisia) töitä tehdessä.
-
Muutenkin historia on aika vaarallinen petikumppani, olihan esimerkiksi frakki alun perin virka-asu eli pitääkö nyt mennä itsenäisyyspäivänä kertomaan ihmisille, että pukeutuvat työvaatteisiin?
-
Mihin vaatteisiin voin pukeutua, etten välitä pukeutumisellani vääriä konnotaatioita? Maripaitaakaan minulla ei ole.
Ei kai maripaita olisi mikään ratkaisu vai oletko rangaistusvanki?
-
Mielestäni on siis osittaista yhdistelytaitamattomuutta väittää, että farkut ovat jossain suhteessa "huonoa pukeutumista" tai symboloivat sitä.
Minusta farkut ovat pikemminkin kaikkein helpoimmat yhdistää niin että varmasti ainakin sulautuu joukkoon. Vaatii paljon enemmän yhdistelytaitoja osata pukeutua ei-formaalisti mutta siististi ilman että käyttäisi farkkuja. Tähän liittyen myös Tumppi$:n viesti:
Sillä jatkuva ja systemaattinen ylipukeutuminen tai tilanteeseen ja muuhun ympäristöön sopimaton pukeutuminen -vaikka kuinka räätälintyötä olisivatkin- ei osoita kummoista tilannetajua ainakaan.
Siinä vaiheessa on minusta jo tultu miesten pukeutumisen historian loppuun, jos on niin että muut housut kuin farkut tarkoittaa ylipukeutumista. Näinhän tilanne nykyään melkein onkin. En kyllä itse käytä kuitenkaan arkisin suoria housuja puvusta puhumattakaan, ellei ole mitään erityistä syytä. Tämä nimenomaan kysyy sitä yhdistelytaitoa: osata pukeutua siististi muttei liian formaalisti laittamatta päälle myöskään reijomäkeä eli pikkutakkia ja farmareita purjehduskenkien kanssa. Kuten sanottua, farkkuleikkausta tulee kyllä minunkin käytettyä, mutta housujen materiaali on silloin vaikka vakosametti tms.
-
Toisin sanoen merkitystä ei ole ennen kuin vasta jollekin tulkitsijalle jossakin tilanteessa, jossa puolestaan kulttuuriseen merkitykseen vaikuttavat paitsi tuo tilanne itse myös erilaiset intertekstuaaliset ja sosiokulttuuriset tekijät (konteksti). Pukeutuminen on viesti, ja jokseenkin barthesilaisittain voisi siis varmaan sanoa, että merkitys muodostuu katsojan toimesta (vrt. lukija). Niinpä farkkuja jalkaan kiskoessa ei lähtökohtaisesti sitoudu mihinkään arvoihin.
Barthes menee relativismissaan jo vähän liiankin pitkälle. Merkitykset ovat olemassa ennen kuin tulkitsijat. Tulkitsijat kasvavat johonkin kulttuurin ja oppivat tietyille symboleille tietyt merkitykset. Kuvaamallasi logiikalla voisin laittaa vaikka ristin kaulaan ja väittää, että kellään ei välttämättä tule siitä mielleyhtymiä kristinuskoon, koska tulkitsijathan luovat merkitykset. Tai jos laittaisin poliisin virka-asun päälle niin kyllähän nyt kaikki käytännössä tulkitsevat minut poliisiksi. Nämä ovat nyt denotaatioita, mutta samoin konnotaatiot ovat kulttuurisidonnaisia eli tulkitsijasta riippumatta määrättyjä. Farkuilla on samoin tietty konnotaatio (työvaate), jota ei voi kukaan muuttaa mielivaltaisesti. Muutenhan voisi lähteä siitä, että farkut sopivat frakkitakin kanssa hyvin yhteen, jos joku tulkitsija sattuu niin tulkitsemaan. Pointtini siis on, että tällaista relativismia on vaikea puolustaa. (Semiotiikka off topic päättyy tästä asiasta minun osaltani tähän.)
-
Olen tällä hetkellä farkkujenhylkäämisprosessissa. Ehkäpä 8/10 2000-luvun vastaantulijasta on valinnut farkut ylleen, joten ne ovat kovin tylsä valinta. Suoria housujahan saa kudottua kuoseihin, joissa vain mielikuvitus on rajana, joten niiden osalta valikoima on - kankaiden painoja ja materiaaleja vaihtaen - ikuinen ja loputon.
-
Sanottakoon nyt alkuun, että itselleni tuo täällä moneen kertaan mainittu farkut + irtotakki-yhdistelmä ei ole ollenkaan niin suuri kammotus kuin joillekin muille... Pelkkää farkut + kauluspaita-komboa en juurikaan päälleni pue, vaikka mielestäni esim tuo Dandyishin toisessa ketjussa mainitsema tummat denimit, vaaleanpunainen bd ja ne tylyt MTO-trickersit on varmasti kaverilla helvetin hyvännäköinen ja iskevä setti. Moni jättää farkkuja käyttäessään solmion käyttämättä, minä taas en käytä kauluspaitaa ja farkkuja ilman neuletta ja solmiota juuri laisinkaan. Eli makuasioita nämä, omalla silmällä pitäisi pärjätä melko pitkälle. Välillä vaan pelottaa, että osa porukasta ottaa tällaiset (minun mielestäni) ajan puhki kuluttamat "säännöt" jonkinlaisina faktoina ja sen jälkeen saakin sitten olla koko ajan kyselemässä, että mitä voi yhdistää mihinkin, mitä voin laittaa päälle sinne / tänne ja mitkä värit sopivat yhteen toistensa kanssa... Ja silloin on omasta mielestäni jo aika pihalla siitä pukeutumisen ydinhommasta.
Tämä keskustelu muistuttaa jälleen sen tärkeimmän omaa pukeutumistani ohjaavan "säännön" / ohjenuoran erinomaisuudesta. Eli tärkeintä pukeutumisessa on se, miltä se omaan silmään näyttää (pl. tiukimmat etiketin noudattamista vaativat tilanteet). Tuo pukeutumisen historian liika tuijottaminen on mielestäni aivan turhaa, itse elän ennemmin tässä päivässä. DeLillo kiteytti hyvin tuota ongelmaa, minkä siitä liiasta historiasta vouhottamisesta saa, mutta kukin taaplaa tyylillään ja ymmärrän hyvin jos jotakuta eivät farkut nappaa
Täällä moni on maininnut käyttävänsä farkkuja ulkotöissä, puutarhassa tai muissa fyysisissä hommissa. Itseeni tuo ajatus ei jotenkin iske, johtuen ehkä siitä, että minulla on parempiakin housuja sellaisiin hommiin, varsinkin kun suurimmassa osassa farkuistani en pääse kunnolla edes kyykistymään :D
Mielestäni on siis osittaista yhdistelytaitamattomuutta väittää, että farkut ovat jossain suhteessa "huonoa pukeutumista" tai symboloivat sitä. Toki mitä tahansa vaatekappaletta tai tyyliä voi välttää (minulla on myös näitä kummallisuuksia), mutta tämä on täysin eri asia.
Tästä olen täysin samaa mieltä.
Minusta farkut ovat pikemminkin kaikkein helpoimmat yhdistää niin että varmasti ainakin sulautuu joukkoon. Vaatii paljon enemmän yhdistelytaitoja osata pukeutua ei-formaalisti mutta siististi ilman että käyttäisi farkkuja.
Olen tällä hetkellä farkkujenhylkäämisprosessissa. Ehkäpä 8/10 2000-luvun vastaantulijasta on valinnut farkut ylleen, joten ne ovat kovin tylsä valinta. Suoria housujahan saa kudottua kuoseihin, joissa vain mielikuvitus on rajana, joten niiden osalta valikoima on - kankaiden painoja ja materiaaleja vaihtaen - ikuinen ja loputon.
En näe, että farkkujen valitseminen lähtökohtaisesti tarkoittaa sitä, ettei osaisi yhdistellä muuta tai sitä, että silloin samantien olisi osa jotain joukkoa, jotka muutkin ovat valinneet farkut. Tässä on hieman samaa, kuin mitä tälle palstalle kirjoittavat ovat havainneet kesähäissä tai muissa juhlissa. Ei se, että vetää puvun päälleen tee kenestäkään tylsää tai joukkoon sekoittuvaa vain siksi, että valinta on sama kuin lähestulkoon kaikilla muilla. Tämän jälkeen päästään siihen, mitä siihen pukuun tai tässä tapauksessa farkkuihin on yhdistetty, miten ne istuvat ja millaiset ne farkut ovat. Esimerkiksi MTP-ketjusta voi tsekata Gafferin settejä ja todeta, että hyvällä istuvuudella pystytään tekemään perus farkut+kauluspaita-kokonaisuudesta siisti ja tyylikäs, joka ei välttämättä olisi muuttunut yhtään sen paremmaksi tarkoitukseensa, vaikka tilalle olisi vaihtanut täällä nyt moneen kertaan fiilistellyt samettihousut, omasta mielestäni jopa päinvastoin.
-
Välillä vaan pelottaa, että osa porukasta ottaa tällaiset (minun mielestäni) ajan puhki kuluttamat "säännöt" jonkinlaisina faktoina ja sen jälkeen saakin sitten olla koko ajan kyselemässä, että mitä voi yhdistää mihinkin, mitä voin laittaa päälle sinne / tänne ja mitkä värit sopivat yhteen toistensa kanssa...
Olet tässä aivan oikeassa, että tärkeä pukeutumista ohjaava asia on oma arvostelukyky. Arvostelukykyhän on siitä erikoinen, että sen käyttämiseen ei voida antaa yleisiä sääntöjä. Tämä johtuu siitä, että tarvittaisiin kuitenkin arvostelukykyä näiden sääntöjen soveltamiseen erityisissä tilanteissa. Siksi pelkät yleiset säännöt eivät riitä pukeutumisessa.
Mutta tämän vapauden toisena vastapoolina on pukeutumisen historian ja etiketin tuomat käytännöt, joita kukaan yksittäinen pukeutuja ei pysty muuttamaan. Kyllä minusta hyvän pukeutujan on hallittava molemmat. Juhlapukeutumisen kohdalla tuo etiketti saa vielä suuremman vallan kuin arkipukeutumisessa, mutta sitä edellytetään myös jälkimmäisessä. Muutenhan olisi mahdotonta syyttää ketään ylipuketumisesta ellei arkipukeutumista säätelisi suomalainen käytäntö, jonka mukaan taskuliinat kuuluvat vain suurimpiin juhliin ja runoilijoille jne. Mieluusti murtaisin tämän arkipäiväisen pukeutumisen kirjoittamattoman säännön, mutta epäilen että yksi ihminen ei pysty sitä tekemään vaikka hänellä olisi kuinka hyvin kehittynyt henkilökohtainen maku. Silti aion pitää taskuliinaa kyllä toisinaan arkisinkin vaikka tiedän rikkovana tässä tiettyjä piirtämättömiä rajoja.
Pienen pohtimisen jälkeen farkut voivat kyllä olla ok pidemmän mustan napillisen nahkatakin kanssa, jos haluaa viestittää olevansa tosi kova kundi. Ei siis minun päälläni. Sen sijaan siniset farkut ruskean vetoketjullisen nahkatakin kanssa vievät heti metsään.
-
Kuvaamallasi logiikalla voisin laittaa vaikka ristin kaulaan ja väittää, että kellään ei välttämättä tule siitä mielleyhtymiä kristinuskoon, koska tulkitsijathan luovat merkitykset.
Niin. Kirjoitin kyllä, että tulkitseminen tapahtuu kulttuurisessa kontekstissa, joten tällaisten olkiukkojen rakentelu on hyödytöntä. Pointtini oli - kuten varmasti ymmärsit - että farkkujen käyttäjä ei sitoudu automaattisesti joihinkin arvoihin, niin monimerkityksinen merkki farmarihousut nykypäivänä ovat.
Se semiotiikasta.
Suhtautumiseni farkkuihin on jokseenkin yhdentekevä. En vastusta farkut+irtotakki-yhdistelmää ja mielestäni siitä voi saada hyvinkin tyylikkään. Toki tuolla yhdistelmällä epäonnistuminenkin on todella helppoa. Itse asiassa tuo kyseinen yhdistelmä on alkanut viime aikoina kiehtomaan juuri siksi, että en ole sitä aiemmin harrastanut. Taidan siis olla niitä harvoja, joiden suhden farkkuihin on muuttunut iän myötä myönteisemmäksi. 90-luvun alun grungevuosien jälkeen nimittäin elin toistakymmentä vuotta ilman yksiäkään farkkuja.
-
Suosittelisin kuitenkin pidemmän mustan napillisen nahkatakin kanssa käytettäväksi mustaa sarkapukua ja koppalakkia, ettei vaan tule sekoitetuksi suomalaiseen perushevariin.
Ja mitä ketjun aiheeseen tulee, farkut ovat modernissa pukeutumisessa yksi vaatekappale muiden joukossa. En näe liiempää syytä erotella niitä jotenkin erikseen muista.
-
Farkkuja on tänä päivänä niin moneen lähtöön, että niiden niputtaminen yhdeksi klöntiksi on ainakin näin farkuista kiinnostuneen silmin hieman häiritsevää.
Tosin, ei tämä mikään farkkufoorumi olekaan, joten samapa tuo.
Totuus on jälleen kerran peilissä.
-
Muutenhan olisi mahdotonta syyttää ketään ylipuketumisesta ellei arkipukeutumista säätelisi suomalainen käytäntö, jonka mukaan taskuliinat kuuluvat vain suurimpiin juhliin ja runoilijoille jne. Mieluusti murtaisin tämän arkipäiväisen pukeutumisen kirjoittamattoman säännön, mutta epäilen että yksi ihminen ei pysty sitä tekemään vaikka hänellä olisi kuinka hyvin kehittynyt henkilökohtainen maku. Silti aion pitää taskuliinaa kyllä toisinaan arkisinkin vaikka tiedän rikkovana tässä tiettyjä piirtämättömiä rajoja.
Hmm, enpä ole kuullut etä taskuliinaa ei arkena pitäisi. Itsellä kun taskuliina on varmaan keskimäärin viitenä päivänä viikosta, ja ne päivät on yleensä ma-pe. Viikonloppusin kun en ole töissä niin varsinkin nykyään täälä maaseudun rauhassa tulee pukeuduttua vähän miten sattuu. Tänään on nuohottu öljykattila (farkuissa) niin ei tuota taskuliinaakaan ollut käytössä :) Mutta 90% jos takista taskuliinalle paikka löytyy niin siinä taskuliina itselläni on. Oli sitten arki tai pyhä, ja paikka mikä vaan. Puku/irtotakki ilman taskuliinaa näyttää niin kovin orvolta.
-
Ehkäpä tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, että nykyään farkkuja käytetään niin paljon ja samalla ne yleensä nähdään sellaisissa konteksteissa, joissa ne jäävät todella aliarvostetuksi. Räikeä-printti -t-paita + farkut on nykyään niin yleinen yhdistelmä katukuvassa, että ei ihmekään että "juntiksi farkkujätkäksi" leimaamista pelkää moni sellainen, joka haluaa pukeutua "paremmin". Itselleni farkut ovat yleisesti kauluspaita+neuleen kaverina käytössä ja yleisin käyttöaika on kevät ja syksy. Talvella pitää olla jo seksintappaja-välihousut kaverina, että lämpötilan suhteen farkut sallisivat tallustelun pakkassäällä. Niitäkin ihmisiä on paljon, jotka eivät osaa pukeutua sään mukaan - ja pistävät ne samat farkut kesän +30C helteillä kuin talven -20C pakkasillakin päälle ilman välihousuja. Käsittämätöntä.
Summa summarum: Jos samettihousuja käytettäisiin yhtä suurella skaalalla kuin farkkuja, olisi tämänkin jutun otsikko "Samettihousuista kieltäytyvät". Itselleni ei vaatteen historia sanele sen käyttöehtoja. Riittääkin, jos se vain tuntuu ja näyttää hyvältä omaan silmään.
-
Niitäkin ihmisiä on paljon, jotka eivät osaa pukeutua sään mukaan - ja pistävät ne samat farkut kesän +30C helteillä kuin talven -20C pakkasillakin päälle ilman välihousuja. Käsittämätöntä.
No, minulla on sekä kesä- että talvifarkkuja enkä yleensä käytä edes pitkiä kalsareita ennen kuin pakkanen painuu alle -20°C -tuntumaan.
Käytän, muuten, farkkujen(kin) kanssa joskus solmiota. Etenkin neulesolmiot ovat tähän aivan omiaan. Ja jos takista löytyy rintatasku, sinne menee taskuliina.
Onhan, tietenkin, farkkuja ja farkkuja. "Italialaismittaiset", kapeahkot ja siistit tummat farkut ovat eri sarjassa kuin nilkkaan rypytettävät kulutuskoristellut trendisetit. Näillä on myös kohtalaisen erilaisia konnotaatioita.
-
Mutta Jussi hyvä, kyllähän se on niin, että farkut on farkut ja puku on puku, eihän siinä sen kummempia erotteluja tarvita. :)
-
Mutta Jussi hyvä, kyllähän se on niin, että farkut on farkut ja puku on puku, eihän siinä sen kummempia erotteluja tarvita. :)
Haha, totta. :D
-
Näiden yhdistelmäkin on kuitenkin mahdollinen - se on farkkupuku :)
-
Onko etiketin mukaista käyttää farkkupuvun kanssa farkkuliivejä?
-
Käytän farkkuja, mutta vähemmän ja vähemmän. Jo varsin nuorena joskus peruskouluaikoina aloin etsiä niille vaihtoehtoja, sillä en erityisemmin pidä farkuista - siis nimenomaan siitä, miltä ne tuntuvat päällä. FArkut ovat irroittautuneet vanhasta tarkoituksestaa niin rankasti, etten voi allekirjoittaa sitä, että niihin liittyisi työvaatteen (ja työväenluokan: siihenhän tämä oikeasti kiteytyy, jos asiaa ei kaunistella!) leima. Tämä on erityisesti totta, kun otetaan huomioon, että maailmasta löytyy paljonkin farkkumerkkejä, joiden hinta on useampia satoja euroja.
Farkut pikkutakin kanssa ovat mielestäni todella ruma kokonaisuus. En pidä lainkaan. Assosioin asun piirimyyjään tai käytettyjen autojen myyjään, vaikka tälle ei liene perusteita.
Avasin sen tutkielman, yritin lukea abstraktin. Se oli aivan kamalaa englantia, ja vaikka itse tutkielma oli suomeksi, en noin huonon abstraktin jälkeen saanut enää aikaisiksi leipätekstiin perehtymistä.
On erittäin tarkka huomio, että viestintä - vaatteilla tai muuten tapahtuva - on diskurssia. Siksi erityisesti vaatteilla käytävään viestintään liittyy vahvasti ryhmän itsemäärittely: vaatteiden perusteella ihminen määritetään meihin kuuluvaksi tai kuulumattomaksi. Siksi farkkujen - noiden 1900-luvun loppupuolen luokattomuuden symboleiden - käyttäminen on helppoa. Se on sellainen "olen perusjätkä, en liian rikas mutten liian köyhäään, että minussa olisi jotain vikaa." Puku (siis bisnespuku - muotipuvut on erotettava tästä) viestii arkipäivänä siitä, että ihminen on töissä, joissa puvun pitämistä odotetaan. Sillä siis toisaalta erottaudutaan farkkukansasta ja toisaalta liitytään pukumiesten kaartiin. Näitä viestejä ei kovin herkästi enää luokkatiedostamattomassa yhteiskunnassamme havainnoida. Sitten on kasvava ryhmä aloja, jotka tietoisesti erottautuvat pukukaartista. Pukumiehet on tiettyjen alojen piireissä leimattu tylsiksi bisnestyypeiksi. Luovat ja nuorekkaat alat pitävät yllä nuorekkuuttaan erottautumalla liiketoiminnan lainalaisuuksista. IT-ala on tyyppiesimerkki tästä. Ala on kuitenkin niin nuori, että voidaan ehkä puhua jostain alan teini-ikäisestä kapinoinnista.
-
(http://www.thesartorialist.com/photos/62310ITdenim_5585Web.jpg)
Kuvaa Milanossa pidetystä käytettyjen autojen piirimyyjien kokouksesta.
Swiss Toni ei päässyt tällä kertaa paikalle.
Oh well...
(http://ricksbugle.com/wp-content/uploads/2010/07/swiss-toni.jpg)
-
Onko etiketin mukaista käyttää farkkupuvun kanssa farkkuliivejä?
Ehdottomasti, kunhan liivi on kaksirivinen:
(http://upscalemenswear.com/bmz_cache/6/65e238246534778e7656522a5055aff8.image.413x600.JPG)
-
^ Mistä te kaivatte näitä kuvia :)
Avasin sen tutkielman, yritin lukea abstraktin. Se oli aivan kamalaa englantia, ja vaikka itse tutkielma oli suomeksi, en noin huonon abstraktin jälkeen saanut enää aikaisiksi leipätekstiin perehtymistä.
Totta, on tainnut jäädä kielentarkastus tekemättä. Noh, gradu on gradu - eipä sitä voi varsinaisena tutkimuksena pitää. Mutta eipähän tarvitse itse ruveta etsimään kirjastosta noita lähteitä, vaikka tuossa tutkielmassa ei toki esitetäkään mitään omaperäisiä päätelmiä. Sivun mennen sanoen soisin enemmänkin varsinaisia tutkimuksia pukeutumisen merkityksistä - englanniksi niitä kyllä varmasti löytyisikin. Otan kiinnostuneena hyviä vinkkejä vastaan!
Esitit Dan-D hyvää analyysiä pukeutumisen sosiologiasta ja ryhmäsidonnaisuudesta. Minusta näitä juttuja pitää miettiä, vaikkakin esteettisyydellä on myös oma tärkeä paikkansa. Itse pyrin samaistumaan bisneksen sijaan eurooppalaisen intellektuellin pukeutumiseen, johon ei mielestäni ainakaan farkut oikein sovi. Kuvitelkaa Thomas Mann farmareissa.
-
Kuvaa Milanossa pidetystä käytettyjen autojen piirimyyjien kokouksesta.
Swiss Toni ei päässyt tällä kertaa paikalle.
Oh well...
Niin, assosiaatio on hyvä erottaa faktasta.
, vaikka tälle ei liene perusteita.
-
Lisätään vielä omana(kin) huomiona, että farkkujen mukava käyttöaika Suomen ilmastossa on itsestänikin aika kapea. Ainakaan koko viime kesänä ei ollut yhtäkään päivää, joka olisi mennyt serge de Nimes'ssä pellava- tai puuvillahousuja tai rankimmillaan shortseja mukavammin ja toisaalta ainakin syvässä etelässä syksy näyttäisi tulevan jälleen niin äkkiä että kohta on jo molskien ja flanellien (joita saa muutenkin kuin vanhan koulukunnan leikkauksella, jos ei muuten niin ompelimon kautta kääntymällä) aika. Jäljelle jää noin syyskuu, ellei ihmeempiä tapahdu.
-
Onko etiketin mukaista käyttää farkkupuvun kanssa farkkuliivejä?
Ehdottomasti, kunhan liivi on kaksirivinen:
Mutta millaisia kangasmerkkejä liiveissä tulee olla?
-
Mutta millaisia kangasmerkkejä liiveissä tulee olla?
Riippuu siitä, ovatko kyseessä rässiliivit, krustiliivit vai rokkiliivit.
-
Tässäkään pukeutumista koskevassa aiheessa ei ehkä kannata olla niin kovin jyrkkä ja ehdoton ja tuomita jotain yksittäistä vaatekappaletta (tässä tapauksessa farkkuja) tai tyylisuuntaa. Se, ettei jokin miellytä omaa silmää, ei tarkoita sitä, etteikö se jokin voisi olla omalla tavallaan tyylikästä.
-
En voisi olla enempää samaa mieltä henryn kanssa. Omaa vaateinnostusta on turha alkaa käsitellä muita pukeutumistyylejä parempana. Jopa ns. klassinen tyyli (joka jo sinänsä on harhaanjohtava termi, koska sen alle mahtuu englantilaista, amerikkalaista, italialaista yms. yms. vaikutetta niin paljon, että alalajeja on lukemattomia) on vain yksi muiden joukossa, eikä se ole itsessään sen parempi kuin katumuoti farkkuineen jne. (...vaikka onkin tietenkin äärimmäisen paljon muita tyylikkäämpi!) Yksi syy, miksi tykkään esim. seurata The Sartorialistin tyyliblogia on se, että kaveri löytää (tietyistä painotuksistaan huolimatta) tyylikkäitä kokonaisuuksia ennakkoluulottomasti eri esteettisistä lähtökohdista. Tyylifoorumeilla on vähän liian kaavoihin kangistunut kaanon, josta poikkeamista paheksutaan ankarasti. Vaikka nämä forumien hyväksymät tyylit toimivatkin useilla kantajillaan, monelle joku muu tyyli sopisi paljon paremmin. Henkilökohtainen lähestymistapa on tyylin olennainen ainesosa. Monet farkkutyypit eivät ikinä näyttäisi hyviltä puvuissa, sillä he eivät osaisi kantaa sitä oikein. Sitä vastoin he saattavat farkuissaan onnistua hyvinkin. Vastapainona toisaalta aina silloin tällöin näkee netissä sankareita, jotka yrittävät seurata mainitsemaani kaanonia, ja lopputulos näyttää tahattomasti teatterilta ja kostyymimäiseltä.
-
Hyvältä näyttävän farkkukokonaisuudeen löytäminen lähestyy Osaman Bin Ladenin löytämisen luokkaa.
Sellainen mahdollisesti on olemassa, mutta kukaan ei ole näyttänyt todisteita.
-
En myöskään ole sotilas.
En ratsasta.
En metsästä.
En omista kartanoa.
En purjehdi tai pelaa tennistä.
En kuulu mihinkään klubiin.
Mihin vaatteisiin voin pukeutua, etten välitä pukeutumisellani vääriä konnotaatioita?
Suomalaisenahan viime kädessä ainut vaihtoehto pukeutumiseen on kansallispuvun tyyppinen asu. Muutenhan väistämättä viestittää olevansa huonolla (kansallisella)itsetunnolla varustettu ulkomaisten vaikutteiden apinoija. Aika vähän täällä on käsitelty kauhtanoita ja röijyjä vaikka ne ovat klassista suomalaista pukeutumista parhaimmasta päästä. Plussapuolena kansallispuvussa on se, että yksi asukokonaisuus kelpaa niin arkeen kuin juhlaankin ja sillä voi korvata niin puvun, saketin kuin frakin. Lisäksi mallit on tarkasti määritelty, joten asukokonaisuutta ei tarvitse miettiä sen kuin vaan valitsee parhaiten omaan alueelliseen taustaan sopivan.
Kaikessa pukeutumiseen liittyvässä arvostelussa on ongelmana se, että mitään oikeaoppista pukeutumista ei ole olemassakaan. Vaikka kuinka väittäisi, että klassinen miesten pukeutuminen ei ole muuttunut mitenkään niin kyllä sekin on muotivaikutuksille altis. Suurin osa keskustelijoista käyttänee suhteellisen matalavyötäröisiä housuja verrattuna Sproilyn tyyliin ja näin selvästi ovat muotivirtausten seuraajia.
-
Osman, kyllä Osama on olemassa ja hyvän näköinen farkkukokonaisuus on minun päälläni harva se päivä. Denimistä siinä on tosin valmistettu vain housut.
-
Plussapuolena kansallispuvussa on se, että yksi asukokonaisuus kelpaa niin arkeen kuin juhlaankin ja sillä voi korvata niin puvun, saketin kuin frakin.
Eikös farkuista sanota usein suurin piirtein samoin.
-
OK, tarkennetaan, että en tiedä Osaman tämän hetkistä tilannetta mutta hänen olemmassaoloaan ei voine kyseenalaistaa samassa mielessä kuin joulupukin. Mitä tulee omiin rytkyihini, lähetän todisteita, jahka saan sen penteleen kameran hankittua.
-
(http://www.annettem.com/wp-content/uploads/2010/04/badlands-sheen_l.jpg)
Ja se on siinä.
-
^ Kuka tuo on?
-
Ramón Antonio Gerard Estévez
-
Niin, farkut toimivat länkkärikokonaisuudessa amerikkalaisella preerialla :) Minusta ne eivät kuitenkaan istu parhaiten klassisiin elementteihin yhdistettynä (kauluspaidat, pikkutakit ym.). Siitä kai tässä keskustelussa on kyse: voiko farkkuja soveltaa onnistuneesti klassisessa/herrasmiesmäisessä tyylissä - joka on ymmärtääkseni foorumin pääaihe - vai ei.
En kiellä, etteivätkö farkut voisi hoitaa roolinsa mukiinmenevästi klassisehkossa kokonaisuudessa, esim. seuraavassa: http://www.thesartorialist.com/photos/52710Bike06610Web.jpg
Kuitenkin herran kokonaisuus mielestäni nostaisi tasoaan astetta fiinimmillä housuilla. Farkkujen olemus on... karkea.
PS. Näin tänään lyhyellä kävelyllä Helsingissä peräti kaksi jeppeä farkut-pikkutakki-yhdistelmässä. Vaikuttaa nykyään huolestuttavan suositulta yhdistelmältä.
-
En kiellä, etteivätkö farkut voisi hoitaa roolinsa mukiinmenevästi klassisehkossa kokonaisuudessa, esim. seuraavassa: http://www.thesartorialist.com/photos/52710Bike06610Web.jpg
No nyt kun tuolla kuvalla on todistettu joulupukin olemassaolo niin pitäisi vielä selvittää Osaman tämän hetkinen tilanne ja Arskan farkkulookki.
-
Farkut ja irtotakki ovat jo aika vanha juttu, eikös ns. Warhol-look ollut juuri sitä? Totuus taitaa kuitenkin olla, että Warhol itse kopioi sen joltakin, jonka nimeä en muista, mutta Andy teki lookin kuuluisaksi.
Eikö aika ole yksi tekijä, joka tekee yhdistelmästä klassisen? Jos jokin pysyy vuosikymmeniä muodissa, voisi se olla silloin klassista muotia.
-
Yksi syy, miksi tykkään esim. seurata The Sartorialistin tyyliblogia on se, että kaveri löytää (tietyistä painotuksistaan huolimatta) tyylikkäitä kokonaisuuksia ennakkoluulottomasti eri esteettisistä lähtökohdista. Tyylifoorumeilla on vähän liian kaavoihin kangistunut kaanon, josta poikkeamista paheksutaan ankarasti. Vaikka nämä forumien hyväksymät tyylit toimivatkin useilla kantajillaan, monelle joku muu tyyli sopisi paljon paremmin. Henkilökohtainen lähestymistapa on tyylin olennainen ainesosa. Monet farkkutyypit eivät ikinä näyttäisi hyviltä puvuissa, sillä he eivät osaisi kantaa sitä oikein.
Tietenkin jos lähdetään kunnolla ulos klassiselta miesten pukeutumisen linjalta, löytyy tyyppejä joille esim. sopii maastokuvio paremmin kuin irtotakki ja siistit housut. En lähde siitä, että kaikille pitäisi ihmistyyppinä sopia perinteinen eurooppalainen pukeutumistyyli. Tohonhan viittasin sillä, että farkut voi bootseihin ja nahkaliiviin yhdistettynä olla ihan yhtenäinen ja itsensänäköinen ratkaisu karskeille tyypeille, joilla on moottoripyörä.
(http://www.thesartorialist.com/photos/80210Bankst_9027Web1.jpg)
Omalla kohdallaan voi kai kuitenkin jokainen tehdä myös ehdottomia päätöksiä, kuten ettei käytä farkkuja tai maastokuviota, tuulitakkia, collegehupparia, t-paitaa tms. missään olosuhteissa. Tuskin tässä vielä miksikään tiukkapipoksi silloin leimaantuu - muut pitäkööt niitä, jos tuntuvat omaan persoonaan sopivan. Pidän silti näin yleisellä tasolla puhuttaessa vähän outona ratkaisuna tuota farmarien ja irtotakin sekakäyttöä. Varmasti juuri Warholilla ja muilla 60-lukulaisilla on tämän tyylin luomisessa sormensa pelissä - siihen taisin viitata jo avauspostissa.
En kuitenkaan kutsuisi klassiseksi sellaista muotia jolla on vasta muutama kymmenen vuotta ikää. Klassista on jokin mikä kestää paremmin vaihteluita, sillä farkut voivat luojan kiitos vielä joskus olla myös muodin kannalta täysin out, kunhan ne on ammennettu ideana tyhjiin. Pikkutakille tuskin koskaan käy näin. Esimerkiksi joku frakin kaltainen vakiintunut kokonaisuus tuskin myöskään katoaa muodin heilahteluiden myötä.
Korkeista vyötäröistä vielä sen verran, että nyt alkaa muoti kyllä kääntyä jo vahvasti siihen suuntaan. En usko että kannattaa enää kauhean isoja rahoja sitoa matalavyötäröisiin housuihin, jos haluaa pysyä muodin harjalla.
-
No nyt kun tuolla kuvalla on todistettu joulupukin olemassaolo niin pitäisi vielä selvittää Osaman tämän hetkinen tilanne ja Arskan farkkulookki.
Joo... Veikkaan, että Osamasta saadaan selkoa ensin.
-
Tämän ketjun viestimäärä ja monipuoliset perustelut osallistujilta todistavat, kuinka vaatteiden kohdalla ennen kaikkea semantiikka on olennaisessa osassa. Kuten sanojen, myös vaatekappaleiden merkitykset ovat jatkuvassa muutoksessa -- ja ilmeisesti vain muutos on varmaa. DeLillon viesti on aivan olennainen; jos takertuu vaatekappaleen menneisyyteen dogmaattisesti, viime kädessä suomalaisen kai tulisi pukeutua johonkin juuttikankaaseen ja karkeaan pellavaan kuten vuosisatoja oli tapana.
Ajat ja tavat muuttuvat, harvaa "totuutta" ns. klassisen tyylin kentällä ei ole jäljellä (pienenä esimerkkinä nyt smokin sopivat asusteet tai housujen käyttäminen jaloissa eikä takkina -- ja näin edelleen).
-
^Totta.
Itse en koe mitenkään rikolliseksi käyttää farkut-irtotakki-yhdistelmää: viimeksi semmoinen oli yllä sunnuntaina. Myönnän toki että farkut-irtyotakki-kombossa tekee helposti nk. 'turot' tai 'jeremyclarksonit' jollei ole tarkkana siitä mitä päälleen pukee. Farkut - kun ovat tummat ja pesuefektittömät - toimivat hienosti esim kalanruotokuvioisen, tuhdin tweedtakin kanssa, yhdistettynä neuleeseen ja nappikauluspaitaan, oxfordia, tattersallia tms. Käytän farkkujen kanssa myös luonnollishartialinjaista pellavatakkia. Paidaksi oxfordia, ginghamia, madrasta: meikäläisen tapauksessa aina nappikauluksellisena. Kenkinä vaikka wingtipit, pennyt, dessiet tms. Meikäläisen postituksia lukemaan joutuneille tämä ei liene yllätys.
Lisäksi farkut toimivat erinomaisesti ocbd:n ja g9:n tai vastaavan kanssa, kausaalina vapaa-ajan meininkinä. Itse toki saatan mennä töihinkin mainitussa yhdistelmässä: työskentelenhän nk 'luovalla alalla' (hitto että ihoan tuota ilmausta..).
Warhol-yhdistelmää - joka nimenomaisesti on siis laivastonsininen yksirivinen blazer, valkoinen tai ruudullinen (esim graph check) ocbd, (toisinaan) solmio ja 501t - en ole omassa elämässäni saanut toimimaan ts. kokeiltu on mutta olen palannut pihalta kotiin ja vaihtanut takin. Lieneekö syynä esim. se etten a) ole Warhol b) minulla on 20 kiloa painoa ja mahdollisesti 20 vuotta liikaa ikää. Warholhan oli olemukseltaan tietyllä tavalla poikamainen kuolemaansa asti.
Mitä Warholin rinnastamiseen yleiseen 60-lukulaisuuteen tulee (sikäli kun 60-lukulaisuudella tarkoitetaan hippiaatetta ja siihen liittyvää esteettis-ajatuksellista maailmaa) mennään aika lailla metsään. Erittäin urbaani, luonnosta vieraantunut, materialistinen Warhol oli reippaasti kauempana hippiaatteesta kuin 33 Union Square west oli Haight-Ashburysta.
Eivätkä farkut 'muoti-ilmiönä' niin valtaisan uusi juttu enää ole: James Deanin kuolemasta tulee syyskuussa 55 vuotta.
-
Lisäys: Stutzerille kiitokset keskustelun aloittamisesta: tässä ketjuss aon nähty hyvää, syvälle menevää debattia.
-
Tietenkin jos lähdetään kunnolla ulos klassiselta miesten pukeutumisen linjalta, löytyy tyyppejä joille esim. sopii maastokuvio paremmin kuin irtotakki ja siistit housut. En lähde siitä, että kaikille pitäisi ihmistyyppinä sopia perinteinen eurooppalainen pukeutumistyyli. Tohonhan viittasin sillä, että farkut voi bootseihin ja nahkaliiviin yhdistettynä olla ihan yhtenäinen ja itsensänäköinen ratkaisu karskeille tyypeille, joilla on moottoripyörä.
Juuri näin. Löytyy kuitenkin myös rankasti toista kantaa edustavaa sakkia.
Omalla kohdallaan voi kai kuitenkin jokainen tehdä myös ehdottomia päätöksiä, kuten ettei käytä farkkuja tai maastokuviota, tuulitakkia, collegehupparia, t-paitaa tms. missään olosuhteissa. Tuskin tässä vielä miksikään tiukkapipoksi silloin leimaantuu - muut pitäkööt niitä, jos tuntuvat omaan persoonaan sopivan. .
Tässä voi vetää analogiaa vaikka uskontoon. Ketään järkevää ihmistä tuskin pahasti ärsyttää toisen uskonnollisuus. Sen tuputtaminen kaikille pyytämättä on kuitenkin raskasta.
Pidän silti näin yleisellä tasolla puhuttaessa vähän outona ratkaisuna tuota farmarien ja irtotakin sekakäyttöä. Varmasti juuri Warholilla ja muilla 60-lukulaisilla on tämän tyylin luomisessa sormensa pelissä - siihen taisin viitata jo avauspostissa
Samoin.
En kuitenkaan kutsuisi klassiseksi sellaista muotia jolla on vasta muutama kymmenen vuotta ikää. Klassista on jokin mikä kestää paremmin vaihteluita, sillä farkut voivat luojan kiitos vielä joskus olla myös muodin kannalta täysin out, kunhan ne on ammennettu ideana tyhjiin. Pikkutakille tuskin koskaan käy näin. Esimerkiksi joku frakin kaltainen vakiintunut kokonaisuus tuskin myöskään katoaa muodin heilahteluiden myötä.
Onneksi meillä on vielä frakki muistuttamassa siitä, että tietyt asiat on osattu tehdä paremmin jo aikoja sitten. Edes smokin suhteen tähän ei enää voi oikein luottaa.
Korkeista vyötäröistä vielä sen verran, että nyt alkaa muoti kyllä kääntyä jo vahvasti siihen suuntaan. En usko että kannattaa enää kauhean isoja rahoja sitoa matalavyötäröisiin housuihin, jos haluaa pysyä muodin harjalla.
Minulle suurimpia syitä vastustaa muotia on sen ohjaileva, kulutukseen suorastaan pakottava vaikutus. Jos haluaa olla muodin harjalla on vähän samassa tilanteessa kuin tietotekniikan kanssa: uuden käyttöjärjestelmän myötä vanha softa ei enää toimi. Ihmisiä pakotetaan ostamaan uutta. Muotia pyritään ohjailemaan muotisuunnittelijoiden toimesta niin, että samoja vaihtoehtoja kierrätetään varsin tiheään tahtiin eri kombinaatioissa ilman mitään innovaatiota, tavoitteena vain saada viime kauden vaatteet näyttämään vanhoilta. Esimerkiksi miesten housuissa voidaan ajatella muuttuviksi tekijöiksi vyötärölinjaa, käänteitä, laskoksia ja istuvuutta (slim/fuller cut). Näitä voidaan permutoida ihan riittävästi, että muodin syklejä saadaan lyhennettyä ja ihmisten ostotottumuksia aggressiivisesti pakotettua aina loputtomaan kertakulutukseen.
Korkeampaa vyötärölinjaa on muuten yritetty hivuttaa valtavirtamuotiin jo varsin pitkään. Tässä kuluttaja on kuitenkin osoittanut ihmeellistä vastustusta muutokselle ja pitänyt sinnikkäästi kiinni matalista housuista. Toisaalta muotisuunnittelijoilla ei ole vielä tullut riittävää konsensusta (siis innovaatiota…) siitä, että nyt on aika siirtyä tähän suuntaan. Nyt korkeaa vyötärölinjaa on jo ruvettu näkemään (täysin muodista piittaamattomien lisäksi) vakavasti muodikkailla ihmisillä, mutta heidänkään parissa muutosrintama ei ole vielä yhteneväinen.
-
Itse en koe mitenkään rikolliseksi käyttää farkut-irtotakki-yhdistelmää: viimeksi semmoinen oli yllä sunnuntaina.
Farkut & irtotakkihan on, tai voi olla, aivan jumalainen vapaa-ajan asu. Jopa pesuefektillä. Tärkein asia on tietysti hyvin valitut kengät, istuvuus ja värien ja materiaalien harmonia. Käsillä on vuoden paras aika farkkujen ja rouhean irtotakin parittamiselle.
-
Näin just. Joskin itse olen jyrkkä niistä pesuhommista. Kunnon pultsarina en pese! Ainakaan farkkuja!
-
Siniset ja ylipäänsä värilliset paidat ovat köyhien ja proletariaatin vaatteita! Värillinen paita muistuttaa edelleen siitä, että osa ihmisistä joutuu tekemään vaatteita likaavia töitä ja kaikilla ei ole varaa pesettää paitojaan päivittäin. Sininen on tehdassalien työläisten väri!
Tämän vuoksi sinisen paidan ja puvun yhdistäminen sotkee toisiinsa kaksi toisilleen vierasta maailmaa: puku kertoo pankkimaailmasta, bisneksestä ja toimistoista, sininen paita haisee koksille ja terästehtaalle. Kontrastikaulus menettelee.
Tuntuuko luontevalta ja edelleen pätevältä periaatteelta? Perustelu on kuitenkin täsmälleen sama kuin edellä esitetty tweed-takin ja farkkujen yhdistämisen sopimattomuudessa.
Ymmärrän silti hyvin, että kaikki eivät halua käyttää farkkuja tai että farkkujen yhdistäminen klubitakkiin tai puvuntakkiin on joidenkin mielestä typerän näköistä.
-
^He hee! Toimii! (ts. hyvä heitto!)
Usein sinisissä ocbd-paidoissa viihtyvä LIKAINEN PROLE kiittää ja kuittaa.
-
Vaatteiden merkityksestä keskusteltaessa menee helpost puurot ja vellit sekaisin.
On olemassa etiketin mukainen maailma eli frakki, smokki, saketti ja tumma puku-maailma, jossa pelataan sen omilla säännöillä katsomatta sosiaalistatukseen tai ammattiin.
Sitten on tämä ammatinmukainen pukeutuminen ja vapaa-ajan tyyli, jossa luokkaerojen poistuminen ja teollistuminen ovat rikkoneet etikettiä. Massatuotanto on tuonut farkut, tuulipuvut ja crocsit. Ne eivät kuulu vuosisatoja vanhaan pukukoodistoon, mutta toisaalta koodisto ei myöskään sovellu tähän maailmaan. Ajatukset siitä, että joku vaate edustaa työläisyyttä on yksinkertaisesti ajastaan jälkeenjäänyt, koska ei ole enää perusteltua syytä olla pukeutumatta kaupungissa ruskeaan tai tweediin. Nämä säännöt ovat lähteneet käytännöllisyydestä ja käytännöllisyyden tarve on poistunut. Samalla kuitenkin aiemmat "säännöt" sanellut käytännön tarve luo perusteet käyttää farkkuja, ruskeita vaatteita ja tweediä sekä muita kuin valkoisia paitoja. Rationaliteetti on sama. Eri asia on sitten tilanteenmukainen pukeutuminen, jossa tulee muistaa tietyt periaatteet, mutta kun liikutaan etiketin ulkopuolella on rationaliteetti eri.
Sitten on oma lukunsa oikeasti vahvoja merkityksiä sisältävät vaatteet kuten hijab naisilla, valkoinen kaapu valkoisella hupulla, ruskeat kauluspaidat Keski-Euroopassa ja kyllä Suomessakin kiinnittää huomiota, jos jollain on musta paita ja sininen solmio. Nykypäivänä merkitys tulee kuitenkin politiikasta ja uskonnosta eikä enää luokka- tai ammattieroista kuten farkkujen tai värillisten kauluspaitojen kohdalla.
-
Omalla kohdallaan voi kai kuitenkin jokainen tehdä myös ehdottomia päätöksiä, kuten ettei käytä farkkuja tai maastokuviota, tuulitakkia, collegehupparia, t-paitaa tms. missään olosuhteissa.
Hienosti sanottu - ketjun aloittaja on siis hakoteillä ainoastaan siinä, että tekee tietyn vaatekappaleen käytöstä tai käyttämättömyydestä julistusta pukeutumisen sijaan.
-
Sitten on oma lukunsa oikeasti vahvoja merkityksiä sisältävät vaatteet kuten hijab naisilla, valkoinen kaapu valkoisella hupulla, ruskeat kauluspaidat Keski-Euroopassa ja kyllä Suomessakin kiinnittää huomiota, jos jollain on musta paita ja sininen solmio. Nykypäivänä merkitys tulee kuitenkin politiikasta ja uskonnosta eikä enää luokka- tai ammattieroista kuten farkkujen tai värillisten kauluspaitojen kohdalla.
Avaatko hivenen tuon ruskean kauluspaidan ja musta paita + sininen solmio -yhdistelmän historiaa? Ruskean paidan välttämisen syytä osaan arvuutella mutta tuota toista en.
-
Avaatko hivenen tuon ruskean kauluspaidan ja musta paita + sininen solmio -yhdistelmän historiaa? Ruskean paidan välttämisen syytä osaan arvuutella mutta tuota toista en.
Suomalainen versio ruskeasta paidasta oli tuo musta paita ja sininen solmio eli IKL:n tunnusvärit. Muistikuvani mukaan tämä oli myös Italiassa käytössä ja sieltä Suomeenkin kopioitu, joten yhdistelmä ei välttämättä Suomen ulkopuolellakaan ole kaikkialla suotava.
-
Sitten on oma lukunsa oikeasti vahvoja merkityksiä sisältävät vaatteet kuten hijab naisilla, valkoinen kaapu valkoisella hupulla, ruskeat kauluspaidat Keski-Euroopassa ja kyllä Suomessakin kiinnittää huomiota, jos jollain on musta paita ja sininen solmio. Nykypäivänä merkitys tulee kuitenkin politiikasta ja uskonnosta eikä enää luokka- tai ammattieroista kuten farkkujen tai värillisten kauluspaitojen kohdalla.
Avaatko hivenen tuon ruskean kauluspaidan ja musta paita + sininen solmio -yhdistelmän historiaa? Ruskean paidan välttämisen syytä osaan arvuutella mutta tuota toista en.
Kuten vallaton jo kertoi niin olivat Isänmaallisen Kansanliikkeen värejä, joka oli Suomessa 30-luvulla lähinnä fasismia oleva poliittinen liike. Muillahan vastaavilla oli tosiaan ruskea paita, mutta Suomessa musta paita tuli uskonnollisuuden kautta. Sittemminhän järjestön henkiset perilliset ovat tehneet paluun ja vähemmän yllättäen liittyneet mm. pakolaisvastaisuuteen, joten sitä kautta tuollainen pukeutuminen on varsin selkeä poliittisen suuntauksen osoittaminen.
-
Sitten on oma lukunsa oikeasti vahvoja merkityksiä sisältävät vaatteet kuten hijab naisilla, valkoinen kaapu valkoisella hupulla, ruskeat kauluspaidat Keski-Euroopassa ja kyllä Suomessakin kiinnittää huomiota, jos jollain on musta paita ja sininen solmio. Nykypäivänä merkitys tulee kuitenkin politiikasta ja uskonnosta eikä enää luokka- tai ammattieroista kuten farkkujen tai värillisten kauluspaitojen kohdalla.
Avaatko hivenen tuon ruskean kauluspaidan ja musta paita + sininen solmio -yhdistelmän historiaa? Ruskean paidan välttämisen syytä osaan arvuutella mutta tuota toista en.
Kuten vallaton jo kertoi niin olivat Isänmaallisen Kansanliikkeen värejä, joka oli Suomessa 30-luvulla lähinnä fasismia oleva poliittinen liike. Muillahan vastaavilla oli tosiaan ruskea paita, mutta Suomessa musta paita tuli uskonnollisuuden kautta. Sittemminhän järjestön henkiset perilliset ovat tehneet paluun ja vähemmän yllättäen liittyneet mm. pakolaisvastaisuuteen, joten sitä kautta tuollainen pukeutuminen on varsin selkeä poliittisen suuntauksen osoittaminen.
Näin.. Ja monelle hyvin nuorelle foorumilaiselle saattaa olla IKL:ää edeltävä järjestö tutumpi noin niin kuin siis nimensä puolesta, -jos hissan tunneilla on oltu valppaina-, eli Lapuan Liike. Mutta se politiikasta. (muistakaa, että ääripäät ovat joka suunnassa yleensä hyvin pahoja juttuja :-)) Vaikka kylläpä tämän foorumin lukijakunta sen taitaa tietääkin. :-)
-
Ajatukset siitä, että joku vaate edustaa työläisyyttä on yksinkertaisesti ajastaan jälkeenjäänyt, koska ei ole enää perusteltua syytä olla pukeutumatta kaupungissa ruskeaan tai tweediin. Nämä säännöt ovat lähteneet käytännöllisyydestä ja käytännöllisyyden tarve on poistunut. Samalla kuitenkin aiemmat "säännöt" sanellut käytännön tarve luo perusteet käyttää farkkuja, ruskeita vaatteita ja tweediä sekä muita kuin valkoisia paitoja. Rationaliteetti on sama. Eri asia on sitten tilanteenmukainen pukeutuminen, jossa tulee muistaa tietyt periaatteet, mutta kun liikutaan etiketin ulkopuolella on rationaliteetti eri.
Osittain kirjoituksessasi oli paljonkin totta (erityisesti lainattu osa), osittain olen rankasti eri mieltä. Ensinnäkin etikettiin kuuluu paljon muutakin, kuin pukeutumissääntöjä. Väärin käyttäytyvää ihmistä pidetään vieläkin moukkana, vaikka hän olisi kuinka oikein pukeutunut. Etiketin ”virallinen” eli kodifioitu osuus on alun perin syntynyt siitä, että tiettyihin tilaisuuksiin on ollut varmaankin 1900-luvulla ensi kertaa hyväksyttyä päästää muita, kuin yläluokkaan syntyneitä. Tällöin väärinymmärrysten välttämiseksi on katsottu välttämättömäksi kirjoittaa niille, joille se ei ole itsestään selvää, selkeitä ohjeita siitä, kuinka tietyissä tilaisuuksissa käyttäydytään, pukeudutaan jne. Keskiluokan kasvettua työväen ja ylhäisön ”kustannuksella” on syntynyt suuri joukko ihmisiä, jotka joutuvat sosiaalisiin tilanteisiin, joihin heitä ei ole valmennettu. Siksi on olemassa kodifioitu etiketti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kaikkiin muihinkin tilanteisiin sisältyisi (ainakin tietyille ihmisille) hyvinkin tarkat käyttäytymissäännöt, joita rikkovia karsastetaan. Näitä sääntöjä vain harvoin kuulee lausuttavan ääneen, sillä kaikkien ”tietyllä tasolla olevien” oletetaan tietävän ne ja pitävän niitä itsestäänselvyyksinä. Tämä koskee muuten myös bisnesmaailmaa, ainakin tietyillä tasoilla. Käyttäytymisen lisäksi sama koskee pukeutumista: vapauksien ottaminen pukeutumisessa on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, koska suuri yleisö (keskiluokka) ei edes kunnolla tiedä (ellei sitten ole sattunut lukemaan asiasta…) miten pitäisi käyttäytyä. Kuitenkin on myös niitä, jotka tulevat erilaisista piireistä, ja jotka tietävät miten asioiden kuuluisi olla ja huomaavat virheet huomattavalla tarkkuudella. Etiketti ei ole vain tiettyihin tilaisuuksiin soveltuva asia, vaikka tietyissä tilaisuuksissa onkin oma etikettinsä.
Bisneksen etikettiä monikin voisi opiskella vähän ulkomailla. Esim. legendaarisen hahmon, Gordon Gekkon suusta kuultu repliikki elokuvassa Wall Street (”et voi tulla tänne noin pukeutuneena, käy Morty Sillsillä hakemassa kunnon puku ja sano minun lähettäneen sinut”) on sopivasti muutettuna nykyäänkin kohdannut useampaa tuntemaani suomalaista ulkomailla. Suomessahan tämä olisi hävytöntä, eihän toisen pukeutumisesta voi sanoa noin. Muissa maissa saattaa olla hävytöntä, että joku kehtaa tulla täysin väärissä vaatteissa työpaikalle. Etiketti on olemassa, siitä vain ei välitetä Suomessa. Esimerkkejä löytyy vähän tilanteesta kuin tilanteesta.
Yhteiskuntaluokat eivät ole kadonneet mihinkään – edes suomalaisesta yhteiskunnasta. Suurin osa ei huomaa yhteiskuntaluokkia samalla tavalla kuin ennen, sillä kasvava (pikemminkin kasvanut…) keskiluokka on yllättäen 1900-luvun puolivälin jälkeen ottanut asiakseen pukeutua lähemmäs ”työväenluokkaa” kuin yläluokkaa. (Yleensähän tämä on mennyt täysin eri tavalla. Keskiluokka on ollut varsin pieni ja osaansa hakeva porukka työväen ja aateliston välissä, ja se on pyrkinyt samaistumaan nimenomaan yläluokkaan, matkien mm. sen pukeutumista.) Juuri keskiluokka onkin luokkatiedostamatonta. Tullessaan tyytyväiseksi omasta asemastaan yhteiskunnassa keskiluokka suurena joukkona on lakannut pyristelemästä ylöspäin sosiaalisessa tikapuussa ja pikemminkin jäänyt lepäilemään laakereilleen, tyytyväisenä. Keskiluokka ei enää tiedosta, että sen yläpuolella olisi jotain tavoiteltavaa ja matkittavaa, ja siten yhteiskunta tuntuu muuttuvan vähitellen luokkatiedostamattomaksi. Jopa yhteiskuntaluokista puhumista vierastetaan, aivan kuin niiden olemassaolo haluttaisiin kieltää. Kuitenkin esim. Alepan kassallta pullojen palautuksesta saamillaan rahoilla kaljaa ostavan laitapuolen kulkijan, perusperussuomalaisen ”Kiitos 1939-1945”-paitaan ja leijonariipukseen pukeutuneen oman elämänsä sankarin, perustoimistotyöntekijän, ja teollisuussuvun perillisen välillä on niin jyrkkiä kuiluja, ettei yhteiskuntaluokkien olemassaoloa kannata kiistää. Eikä sitä varsinaisesti teekään muu kuin keskiluokka. Työväen parissa puhutaan aina vain rikkaista, herroista, hienostelijoista, porvareista yms. aivan kuten entisaikaan (no, nykyäänkin jossain määrin) Helsingin herroista. Toisaalta löytyy myös se pieni osa porukasta, joka katsoo kaikkia muita kuin omia kavereitaan alaspäin. Tämä porukka on Suomessa erityisen pieni.
Maailmalla tilanne on todella erilainen. Englanti on tietenkin luokkayhteiskunnan perikuva, mutta toisaalta niin on moni muukin paikka Euroopassa. Se, mikä usein yllättää ihmisiä, on miten Yhdysvallat, jota pidetään jotenkin kotoisena, on tosiasiassa todella luokkatietoinen. Enkä siis tarkoita vain alaspäin: trailor park trash on tietenkin kaikille tuttu termi. Jenkit on kuitenkin kaikesta mukavuudestaan huolimatta täynnä paikkoja ja piirejä, jonne ei päästä ihan sillä, että on esim. itse rikastunut tai edes sillä, että isä on rikastunut. Sukupuista, vanhemmista ja isovanhemmista ollaan huomattavan tietoisia, ja on lukemattomia ovia, jotka yksinkertaisesti sulkeutuvat ”vääränlaisilta” ihmisiltä.
Ja ihan samalla tavalla: tweedillä tai ruskealla ei esim. Suomessa, Jenkeissä tai Italiassa ole mitään varsinaista painolastia. Mutta Lontoossa kyllä katsotaan oudoksuen yhtä jos toistakin muualla ihan hyväksyttyä asua. Tweed ei oikeastaan kuulu cityyn vieläkään, ruskeat kengätkin menevät lähinnä ulkomaalaisilla, ja ruskeita pukuja ei vahingossakaan näe. (Sinänsä Suomessakin kuulee melko usein, ettei kuuden jälkeen saa käyttää ruskeita kenkiä – itsehän rikon tätä sääntöä huomattavan vapaamielisesti.) On myös syytä muistaa, että Suomessa historiasta johtuen näissä asioissa on hyvinkin omaleimainen ote. Etiketti on eri maissa erilainen. Joka tapauksessa, todellisia virheitä voi yhä tehdä ja niillä voi saada aikaan ihmetystä. Säännöistä lipsutaan, ja hyvä näin, mutta konservatiivisuus elää yhä vahvasti. Tämä on totta niin Suomessa kuin muuallakin. Käyttäytymissäännöt ja se, mitä pidetään hyväksyttävänä, muuttuu jatkuvasti. Sääntöjä kuitenkin on, ja niiden määrittäjät ovat edelleen pitkälti samoja.
-
Ensinnäkin etikettiin kuuluu paljon muutakin, kuin pukeutumissääntöjä. Väärin käyttäytyvää ihmistä pidetään vieläkin moukkana, vaikka hän olisi kuinka oikein pukeutunut.
Luonnollisesti, mutta halusin rajautua pukeutumiseen.
Toisekseen Suomi on varsin luokkavapaa yhteiskunta tässä mielessä, esimerkiksi tasa-arvoa korostavassa Ruotsissa voit edelleen porvariskodissa leimautua moukaksi ellet osaa ottaa kahvin kanssa tarjottavia pikkuleipä "oikeassa" järjestyksessä... mutta samanlaisia koodistoja nyt on jalkapallokatsomosta Linnan juhliin.
Etiketin ”virallinen” eli kodifioitu osuus on alun perin syntynyt siitä, että tiettyihin tilaisuuksiin on ollut varmaankin 1900-luvulla ensi kertaa hyväksyttyä päästää muita, kuin yläluokkaan syntyneitä.
Tässä ei tarvita oletuksia vaan kulttuurihistoriallisesti juuret ovat Ranskan hovissa, jossa Aurinkokuningas totesi, että parempi hovin miettiä tarkkoja etikettisääntöjä kuin kuninkaan murhaamista. Sieltä säännöt ovat levinneet ja tapakoulutus formalisoitui, aiemmin kyse oli enemmän uskonnollisesta ja perinnetavoista, mutta 1600-luvun Ranskassa etiketistä tuli etiketti per se.
Bisneksen etikettiä monikin voisi opiskella vähän ulkomailla.
Toki, mutta tämä "etiketti" vaihtelee maittain.
Saksassa on erilainen tapa pukeutua ja tehdä bisnestä kuin Japanissa saati sitten USA:ssa ja nämäkin eroavat Englannista tai Espanjasta...
Keskiluokka on ollut varsin pieni ja osaansa hakeva porukka työväen ja aateliston välissä, ja se on pyrkinyt samaistumaan nimenomaan yläluokkaan, matkien mm. sen pukeutumista.)
Historioitsijan sydän itkee verta törmätessään täydelliseen virhepäätelmään...
No joo, 1500-luvulla tuo vielä sattui pitämään paikkansa, mutta sen jälkeen maailma on muuttunut.
Kuitenkin esim. Alepan kassallta pullojen palautuksesta saamillaan rahoilla kaljaa ostavan laitapuolen kulkijan, perusperussuomalaisen ”Kiitos 1939-1945”-paitaan ja leijonariipukseen pukeutuneen oman elämänsä sankarin, perustoimistotyöntekijän, ja teollisuussuvun perillisen välillä on niin jyrkkiä kuiluja, ettei yhteiskuntaluokkien olemassaoloa kannata kiistää.
Metsä rytisee kun mopo ja argumentti sinne kaahaavat.
Yksilöiden välillä on eroa, mutta se ei kerro mistään yhteiskuntaluokasta. Nuo voivat kaikki kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan, vaikka yksilöinä olisivat ihan eri asemassa. Siitä yhteiskunnan luokkien katoaminen oikesti kertoo.
Maailmalla tilanne on todella erilainen. Englanti on tietenkin luokkayhteiskunnan perikuva, mutta toisaalta niin on moni muukin paikka Euroopassa. Se, mikä usein yllättää ihmisiä, on miten Yhdysvallat, jota pidetään jotenkin kotoisena, on tosiasiassa todella luokkatietoinen. Enkä siis tarkoita vain alaspäin: trailor park trash on tietenkin kaikille tuttu termi. Jenkit on kuitenkin kaikesta mukavuudestaan huolimatta täynnä paikkoja ja piirejä, jonne ei päästä ihan sillä, että on esim. itse rikastunut tai edes sillä, että isä on rikastunut. Sukupuista, vanhemmista ja isovanhemmista ollaan huomattavan tietoisia, ja on lukemattomia ovia, jotka yksinkertaisesti sulkeutuvat ”vääränlaisilta” ihmisiltä.
Niin, tässä tulee yhteiskuntaluokan määritelmä, jota Suomessa ei juurikaan ole.
Yhteiskuntaluokka on tavallaan periytyvä ominaisuus ja luokkayhteiskunnissa määrittelee yksilön aseman sekä odotushorisontin. Suomessa yksilön asema on hyvin pitkälti yksilön itsensä tekemisten varassa ja on enemmän kiinni varallisuudesta kuin siitä, että mihin on syntynyt. Luonnollisesti pienin poikkeuksin.
Ja ihan samalla tavalla: tweedillä tai ruskealla ei esim. Suomessa, Jenkeissä tai Italiassa ole mitään varsinaista painolastia. Mutta Lontoossa kyllä katsotaan oudoksuen yhtä jos toistakin muualla ihan hyväksyttyä asua.
Vielä kun tämä muistettaisiin kertoa lontoolaisille ettei joka kerta siellä käydessä tarvitsisi ihmetellä suomalaisten anglofiilien Englanti-kuvan ja todellisuuden välistä kuilua.
-
Omassa ammatissa farkut ja irtotakki on yleinen yhdistelmä. Tällöin irtotakin halutaan tuovan ryhdikkäämpää ja asiallisempaa ilmettä farkkujen viestiessä rentoudesta. Ylipäätään alalla pitää viimeiseen asti välttää ylipukeutumista kuitenkin niin että ammattimainen asiantuntija ilme säilyy (ei, emme ole autokauppiaita, sen sijaan parannamme ihmisiä).
Farkut sopivat mielestäni parhaiten nuorille kundeille ja siistit hyvin pidetyt farkut näyttävät rouheilta ja hyviltä. Valitettavasti farkut pysyvät hyvinä hoitamattomina hyvin hyvin lyhyen aikaa. Lökähtäneet ja kuluneet farkut eivät missään tapauksessa näytä hyvältä.
Jos farkkuja käytän, suosin itse mahdollisimman tummia housuja. Vaihtoehtoisesti yöelämässä kesäaikana ohuet vaaleat farkut ajavat asiansa.
Vielä tuohon farkku+takkijuttuun. Irtotakin yhdistäminen farkkuihin on sinänsä hankalaa, että lähtökohtaisesti takin tulisi olla puuvillaa tms. Ohut villakankainen takki karheiden farkkujen kanssa näyttää...no, köyhältä. Farkku+takki kompoon pitäisi mieluiten liittää ruskeat kengät. Kravaatti on ehdoton ei, pahin mahdollinen on autokauppias-look.
-
Mitä Warholin rinnastamiseen yleiseen 60-lukulaisuuteen tulee (sikäli kun 60-lukulaisuudella tarkoitetaan hippiaatetta ja siihen liittyvää esteettis-ajatuksellista maailmaa) mennään aika lailla metsään.
En kyllä tarkoittanutkaan rinnastaa Warholia hippeihin. 60-luku on valtavan paljon laajempi asia kuin 60-luvun jälkipuolen yksi nuorisoliike eli hippiliike. On muistettava mod-kulttuuri ym. Olen hyvin tietoinen siitä miten Warhol, Velvet Underground ja The Doors edusti oppositiota hippejä vastaan. Joskus kuulemma Jim Morrison tykkäsi tiputtaa kukkia virvelirummun kapulan alle jauhettavaksi ja viittailla Nietzschen nihimilismiin flow powerin sijasta. Samantapaista ajattelua löytyy myös New York -skenen puolelta (Warhol, L. Reed, Nico).
Mutta edelleen kiistatta Warhol eli 60-luvulla ja hänen pukeutumisvalintoihinsa vaikutti se ettei hän ollut jonkun Sinatran tavoin sotien ajan sukupolvea vaan suuria ikäluokkia, jotka farmarit lanseerasivat.
-
Tässä ei tarvita oletuksia vaan kulttuurihistoriallisesti juuret ovat Ranskan hovissa, jossa Aurinkokuningas totesi, että parempi hovin miettiä tarkkoja etikettisääntöjä kuin kuninkaan murhaamista. Sieltä säännöt ovat levinneet ja tapakoulutus formalisoitui, aiemmin kyse oli enemmän uskonnollisesta ja perinnetavoista, mutta 1600-luvun Ranskassa etiketistä tuli etiketti per se.
En puhunut etiketistä ilmiönä yleensä, vaan nimenomaan näistä virallisista osioista, joihin viittasin (mainitsemasi smokki, frakki, saketti, tumma puku jne.) Englantilaiseen pukeutumiseen pohjaava muoti syntyi 1800-luvulla ja siirtyi brittiaatelistolle ominaiseen tapaan yläluokan omaksi country club –salaisuudeksi, johon liittyi kaikkia äärimmäisen hienoja piirteitä (puetaan palvelijat tyylikkäästi mutta vähän väärin, että kaikki tunnistavat ne palvelijoiksi). Sieltä nämä käyttäytymissäännöt tihkuivat tavalliselle kansalle jokseenkin oudosti.
Toki, mutta tämä "etiketti" vaihtelee maittain.
Saksassa on erilainen tapa pukeutua ja tehdä bisnestä kuin Japanissa saati sitten USA:ssa ja nämäkin eroavat Englannista tai Espanjasta...
Juuri siksi. Se avartaa. Paljon enemmän kuin Internet.
Historioitsijan sydän itkee verta törmätessään täydelliseen virhepäätelmään...
No joo, 1500-luvulla tuo vielä sattui pitämään paikkansa, mutta sen jälkeen maailma on muuttunut.
En edes viitsi lähteä keskustelemaan siitä, kuinka keksiluokan määrittely ja viitekehyksen valinta jo sinänsä on a) ristiriitaista, ellei tietyssä määrin peräti mahdotonta; ja b) määrittää sen johdosta tehtyjä johtopäätöksiä. Sovitaan vaikka, että tein täydellisen virhepäätelmän.
En sinänsä haluaisi piiloutua minkään relativismin taakse, muttei tästä oikeasti taida olla hirveästi keskusteltavaakaan.
Metsä rytisee kun mopo ja argumentti sinne kaahaavat.
Yksilöiden välillä on eroa, mutta se ei kerro mistään yhteiskuntaluokasta. Nuo voivat kaikki kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan, vaikka yksilöinä olisivat ihan eri asemassa. Siitä yhteiskunnan luokkien katoaminen oikesti kertoo.
Et ymmärtänyt pointtia, mikä tuntuu lähes tarkoitushakuiselta. Esimerkki valittiin tieten tahtoen (ja mielestäni päivänselvästi) kärjistäväksi. Näiden karikatyyrimäisten henkilökuvaelmien oli tarkoitus kuvata esimerkinomaisesti eri yhteiskunnan kerrostumien olemassaoloa. On toki totta, että nykyään esim. äärimmäisen varakas henkilö (otetaan vaikka Paris Hilton, rock-tähti, tai ammattiurheilija) saattavat olla yhteiskuntaluokaltaan jotain muuta, kuin mitä varallisuus antaisi odottaa, ja vastaavasti akateemista köyhälistöä luodaan tehokkaasti. Varallisuus tai elämäntilanne eivät toki määritä yhteiskuntaluokkaa. Mutta kurjalisto-älymystön sijaan tarkoituksena oli puhua siitä, että yhteiskunnan eri kerrostumat ovat yhä olemassa. Ne muuttavat muotoaan ja ovat muutenkin syvässä murroksessa, mutta yhteiskuntamme on silti kerrostunutta. Toisaalta tässä ei ole uutta, sillä toki 1800-luvulla, luokkayhteiskunnan eräänlaisen kukoistuskauden sydämessä tunnettiin esim. vararikon partaalla olevia aatelisia, jotka kärsivät sitä kautta yhteiskunnallisen arvostuksen menetyksestä, vaikka säilyttivät osan aristokraattisesti asemastaan. Tämä nimenomaan on mielenkiintoista, mutta sen pohdinta edellyttää yhteiskunnan kerrostuneisuuden hyväksynnän. Luokat eivät ole kadonneet mihinkään, ne ovat vain murtuneet.
Niin, tässä tulee yhteiskuntaluokan määritelmä, jota Suomessa ei juurikaan ole.
Yhteiskuntaluokka on tavallaan periytyvä ominaisuus ja luokkayhteiskunnissa määrittelee yksilön aseman sekä odotushorisontin. Suomessa yksilön asema on hyvin pitkälti yksilön itsensä tekemisten varassa ja on enemmän kiinni varallisuudesta kuin siitä, että mihin on syntynyt. Luonnollisesti pienin poikkeuksin.
Tätähän meille uskotellaan: tasa-arvoisia ollaan. Totta osin: meiltä puuttuu vahva perinteinen aristokratia (kuten esim. Englannissa, Ruotsissa), ja vahvoja teollisuussukujakin on vähän (toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Italiassa jne. jne.). Siksi – sekä valtiovallan toimien ansiosta – mm. tuloerot ovat pysyneet Suomessa pieninä, mikä on kuitenkin olennainen osa yhteiskuntaluokkien rajojen hämärtymistä. Kuitenkin tietyt lainalaisuudet toistuvat meilläkin huomattavalla suuruudella. Vaikka valtiovalta on murtanut asetelmia mm. kouluttamalla kansakuntaa erittäin laajamittaisesti, akateemisten lapset päätyvät populaation tasolla yhä suurella todennäköisyydellä akateemisiksi, työläisten lapset työläisiksi. Varianssin analyysi on useissa tutkimuksissa osoittanut selvää trendiä, jota voi kutsua kaikkein tehokkaimmin yhteiskuntaluokaksi. Toisaalta kaupunginosien arvostusta tutkimalla voidaan myös havaita olennaisia trendejä ja ihmisryhmien liikkuminen kaupunginosasta toiseen noudattelee myös tiettyjä lainalaisuuksia, joiden pohjalta voidaan tehdä väittämiä sekä kaupunginosia että ihmisryhmiä koskien. Erityisen selvästi (osittain vahvan suomalaisen yläluokan puuttumisesta johtuen) voidaan kuitenkin havaita, kuinka ennen kaikkea yhteiskunnalliset ongelmat kasaantuvat kasvavassa määrin tietyille väestöryhmille. Rikollisuus, mielisairaudet, päihdeongelmat jne. jne. jne. tuppaavat pahasti keskittymään samoihin ihmisiin ja ihmisryhmiin ja pysymään niin sanotusti suvussa.
Vielä kun tämä muistettaisiin kertoa lontoolaisille ettei joka kerta siellä käydessä tarvitsisi ihmetellä suomalaisten anglofiilien Englanti-kuvan ja todellisuuden välistä kuilua.
Toki esim. tweed ja ruskeat kengät sielläkin ovat merkitystään menettäneet, eikä kyse varsinkaan ole mistään kadulla tapahtuvasta töllistelystä tai tölväilystä. Työelämässä sen sijaan esim. lontoolaisissa toimistoissa (useilla aloilla) voidaan sanoa pukeutumisesta (vaikka nyt puvun kuoseista) todetuin tavoin hyvinkin suoraan: tuo ei täällä käy päinsä. Jos britit ja jenkit jotain osaavat olla, niin kohteliaita tuntemattomille. Tämä ei tarkoita, että esim. omassa toimistossa katsottaisiin kaikkea suopeasti.
Kuten jo taisin sanoa: loppujen lopuksi etiketistäkin pidetään kiinni vain tietyissä piireissä.
Sinänsä mitä brittiläiseen pukeutumiseen tulee, mielestäni sen ideaali, jota netissä ylläpidetään, on huvittavan kaukana todellisuudessa. Tosiasiassa Cityn kortteleita kävelee tyypillisesti suht. huonosti istuvissa puvuissaan klooneja, joilla tuntuu kaikilla olevan sama city stripe.
-
Hienosti sanottu - ketjun aloittaja on siis hakoteillä ainoastaan siinä, että tekee tietyn vaatekappaleen käytöstä tai käyttämättömyydestä julistusta pukeutumisen sijaan.
Noh, en tiedä teinkö nyt niin suurta julistusta näkemyksestäni jota vain yritin perustella. Sanoinhan jo avauspostauksen toisessa kappaleessa "Kukin saa toki pukeutua mihin haluaa". Lisäksi relativoin vielä tuota arvostelmaani farmareista ja pikkutakista sanomalla että se on "mielestäni tänäpäivänäkin periaatteessa ristiriitainen yhdistelmä(.)" Kuinka paljon sitä omaa kantaa pitää sitten suhteellistaa, että on tarpeeksi suvaitseva? :)
-
Tämän vuoksi sinisen paidan ja puvun yhdistäminen sotkee toisiinsa kaksi toisilleen vierasta maailmaa: puku kertoo pankkimaailmasta, bisneksestä ja toimistoista, sininen paita haisee koksille ja terästehtaalle. Tuntuuko luontevalta ja edelleen pätevältä periaatteelta?
Tuossa on nyt se ongelma, että sininen väri on asiana paljon universaali kuin yksittäinen kangastyyppi. Kyllähän sinistä väriä on käytetty jo antiikin maailmassa ennen teollista vallankumousta, mutta farmarikangas on keksitty vasta 1800-luvulla ja siten paljon määräytyneemmin työvaate kuin sininen väri. Tuskin kukaan pitää Suomen lippuakaan siksi työväen lippuna, että siinä on sinistä väriä. Tuo väriä koskeva perustelu ei siis ollenkaan samanlainen kuin erästä määrättyä kangastyyppiä koskeva.
Minusta tuollainen täysin eri kulttuuripiireistä tulevien vaatteiden tietämätön yhdistely kertoo siitä ettei oikein tunne pukeutumisen historiaa. Toki asia on toinen, jos haluaa tietoisesti rakentaa tyyliä jossa yhdistellään proletariaatin ja yläluokan piirteitä leikittelevästi. Näin saa toki tehdä. Veikkaan vain että useimmat farmarien ja tweed-takin käyttäjät eivät tätä kuitenkaan ole viestittämässä, vaikka kuitenkin heidän asunsa viestittämässä sitä koko ajan heidän itsensä tietämättä.
Pointtini on vain että on parempi kertoa itse tietoisesti vaatevalinnoilla asioita eikä antaa vaatteiden kertoa itsensä tietämättä niitä. Tässä mielessä olen juuri kokenut Keikarin foorumin erinomaiseksi tavaksi oppia vaatteiden merkityksistä niiden estetiikan ohella!
-
Veikkaan vain että useimmat farmarien ja tweed-takin käyttäjät eivät tätä kuitenkaan ole viestittämässä, vaikka kuitenkin heidän asunsa viestittämässä sitä koko ajan heidän itsensä tietämättä.
Jos puhuu kuolleella kielellä jota kukaan muu ei puhu, ei viestitä. Farmarit & tweed ei ole enää työväenluokkaa ja yläluokkaa sekoittava yhdistelmä - eikä, oikeastaan, ole sitä koskaan ollutkaan. Yhdistelmä on syntynyt kauan noiden konnotaatioiden ohentumisten jälkeen ja määräytyy kankaiden painon ja rakenteen, ei historian, mukaan.
Farkut eivät ole aikoihin olleet työväenvaate muulta kuin historialtaan. Nykyisin kyse on vain eräästä puuvillan kudonta- ja värjäystyylistä.
Pointtini on vain että on parempi kertoa itse tietoisesti vaatevalinnoilla asioita eikä antaa vaatteiden kertoa itsensä tietämättä niitä.
Totta - mutta kannattaa myös havaita, milloin ylitulkitsee viestiä tai käyttää vanhentunutta merkityskirjaa.
-
On olemassa etiketin mukainen maailma eli frakki, smokki, saketti ja tumma puku-maailma, jossa pelataan sen omilla säännöillä katsomatta sosiaalistatukseen tai ammattiin.
Sitten on tämä ammatinmukainen pukeutuminen ja vapaa-ajan tyyli, jossa luokkaerojen poistuminen ja teollistuminen ovat rikkoneet etikettiä. Massatuotanto on tuonut farkut, tuulipuvut ja crocsit. Ne eivät kuulu vuosisatoja vanhaan pukukoodistoon, mutta toisaalta koodisto ei myöskään sovellu tähän maailmaan.
Kirjoitat yllä tosi terävästi asiasta.
Tässä on kuitenkin vielä yksi asia, mistä olen edelleen vähän eri mieltä. Väitän että perinteinen etiketin mukainen (=muodollinen) pukeutuminen vaikuttaa edelleen koko ajan arkipukeutumiseen, mutta negaation kautta. Tarkoitan tällä sitä, että haettaessa ei-muodollista pukeutumista eli arkista työ tai vapaa-ajan pukeutumista, ajatellaan juuri sitä ettei oltaisi ylipukeutuneita. Eli arkipukeutuminen määritellään etiketin koko ajan mukaisen pukeutmisen kautta.
Esimerkiksi Keikarin foorumilla kohtaa koko ajan tällaisia (aivan oikeita) perusteluja: Arkiseen asuun ruskea sopiikin mustaa paremmin, koska se ei ole niin muodollinen. Tweed-takki sopii arkiseen asuun paremmin kuin musta pikkutakki, koska se ei historiansa vuoksi ole niin muodollinen. Eli ylipukeutumisen välttäminen tarkoittaa ei-etiketin mukaista pukeutumista. Tätä kautta 1800-luvun englantilainen pukeutuminen vaikuttaa edelleen siihen koko ajan miten luoda arkinen asu.
Ajatukset siitä, että joku vaate edustaa työläisyyttä on yksinkertaisesti ajastaan jälkeenjäänyt, koska ei ole enää perusteltua syytä olla pukeutumatta kaupungissa ruskeaan tai tweediin.
Jos otetaan vielä farmareita selvempi esimerkki niin oletko tosiaan sitä mieltä ettei sininen haalari edusta työläisyyttä? Kuitenkin se on "joku vaate". Olisiko vaikkapa sininen farmarihaalari mielestäsi mahdollinen yhdistelmä irtotakin (tai tweedin) kanssa? Ei ole mitään käytännön syytä, miksi niitä ei nykypäivänä voisi yhdistää toisiinsa. Ainoastaan historiallisesti virittynyt tyylitajumme sotii toivottavasti vielä tätä ajatusta vastaan!
Vielä jokin aika sitten pelkät farmarihousut oli yhtä mahdoton ajatus kuin farkkuhaalarikin irtotakin kanssa, mutta toki tyylitaju on tässä suhteessa jo vähän lipsunut. Vielä joskus ehkä menee se farkkuhaalarikin läpi pikkutakin kanssa. Ainakaan vielä se ei mene ja syy ei ole käytännössä vaan vaatteiden historiassa.
-
Jos puhuu kuolleella kielellä jota kukaan muu ei puhu, ei viestitä. Farmarit & tweed ei ole enää työväenluokkaa ja yläluokkaa sekoittava yhdistelmä - eikä, oikeastaan, ole sitä koskaan ollutkaan. Yhdistelmä on syntynyt kauan noiden konnotaatioiden ohentumisten jälkeen ja määräytyy kankaiden painon ja rakenteen, ei historian, mukaan.
Tässä tullaan varmaan lähinnä siihen kysymykseen, että mihin haluaa asettaa oman historiatietoisuutensa rajan. Ymmärränhän minä, että esimerkiksi monille nuorille se varmaan asettuu johonkin sellaiseen aikaan, jolloin jopa korkea vyötärö oli jo tuntematon asia farmareissa. Me vanhemmat muistamme vielä tämän ajan, joten historiatietoisuutemme on suurempi.
Pukeutumisen historiaan perehtymällä omaa historian tajua on mahdollista laajentaa yli oman eliniänkin ja alkaa pohtia II maailmansodan jälkeisiä muutoksia sekä nuorisopukeutumisen vähittäistä muuttumista de facto standardiksi. En näe syytä siihen, ettenkö viestisi vaatteilla asioita vaikka viesti menisi suurimmalta osalta nykyistä lantiofarkkujen sukupolvea ohi.
Äärimmäisen harva varmasti tajuaa samalla tarkkuudella eri kenkien merkityksiä kuin vaikkapa osa forumilaisista tajuaa. Onko se siis syy olla viestimättä kengillä, koska nämä eri kenkätyyppien (tai hattutyyppien jne.) merkitykset ovat suurimmaksi osaksi kuolleita suurimmalle osalle suomalaisista - ja monille briteillekin? Vai olisiko pikemminkin niin, että meidän tehtävämme ja kutsumuksemme on elvyyttää pukeutumista koskevaa tietämystä tutkimalla sen historiaa? Näin voisi kasvaa uusi tätä vanhaa kieltä paremmin ymmärtävä sukupolvi, jolla on laajempi tietoisuus pukeutumisen historiasta.
Emme kuitenaan käytännössä valitse vaatteita pelkästään kankaiden painon ym. esteettisten seikkojen mukaan, vaan pyrimme esimerkiksi välttämätään ylipukeutumista ja tätä kautta valitsemme vaatteita myös historiallisin perustein.
-
Jos otetaan vielä farmareita selvempi esimerkki niin oletko tosiaan sitä mieltä ettei sininen haalari edusta työläisyyttä?
Tämä riippuu täysin käyttöympäristöstä ja tavasta. Selkeät työvaatteet toki erottuvat funktionsa perusteella, mutta eivät sinällään edusta niinkään työläisyyttä kuin työntekoa itseään. Farkut ovat jättäneet työ/työläisleimansa taakseen jo kauan sitten, eivätkä siniset haalaritkaan sitä joka tilanteessa (ja jokaisessa leikkauksessaan) kanna.
Olisiko vaikkapa sininen farmarihaalari mielestäsi mahdollinen yhdistelmä irtotakin (tai tweedin) kanssa? Ei ole mitään käytännön syytä, miksi niitä ei nykypäivänä voisi yhdistää toisiinsa. Ainoastaan historiallisesti virittynyt tyylitajumme sotii toivottavasti vielä tätä ajatusta vastaan!
Uskon, että oikealla leikkauksella voisi jopa tällaisen yhdistelmän toteuttaa tyylikkäästi. Ei ihan triviaali veto, kuitenkaan.
-
Jos puhuu kuolleella kielellä jota kukaan muu ei puhu, ei viestitä. Farmarit & tweed ei ole enää työväenluokkaa ja yläluokkaa sekoittava yhdistelmä - eikä, oikeastaan, ole sitä koskaan ollutkaan. Yhdistelmä on syntynyt kauan noiden konnotaatioiden ohentumisten jälkeen ja määräytyy kankaiden painon ja rakenteen, ei historian, mukaan.
Tässä tullaan varmaan lähinnä siihen kysymykseen, että mihin haluaa asettaa oman historiatietoisuutensa rajan.
Ei, vaan sen rajan, missä havaitsee jonkin historiallisen seikan merkityksen vaihtuneen tai muuttuneen. Eli nimenomaisesti tietää historiasta jonkin merkityksen vaihtuneen tai kadonneen.
Pukeutumisen historiaan perehtymällä omaa historian tajua on mahdollista laajentaa yli oman eliniänkin ja alkaa pohtia II maailmansodan jälkeisiä muutoksia sekä nuorisopukeutumisen vähittäistä muuttumista de facto standardiksi. En näe syytä siihen, ettenkö viestisi vaatteilla asioita vaikka viesti menisi suurimmalta osalta nykyistä lantiofarkkujen sukupolvea ohi.
Aivan - tosin, voit viestiä yhdelle ajalle yhtä, toiselle toista. Se, että tietää viestit eri aikoina ei tarkoita sitä, että viestit olisivat kaikkina aikoina voimassa.
Vai olisiko pikemminkin niin, että meidän tehtävämme ja kutsumuksemme on elvyyttää pukeutumista koskevaa tietämystä tutkimalla sen historiaa? Näin voisi kasvaa uusi tätä vanhaa kieltä paremmin ymmärtävä sukupolvi, jolla on laajempi tietoisuus pukeutumisen historiasta.
Vanhan kielen ymmärtäminen on yksi asia, kielellä viestiminen nykyajassa toinen.
Emme kuitenaan käytännössä valitse vaatteita pelkästään kankaiden painon ym. esteettisten seikkojen mukaan, vaan pyrimme esimerkiksi välttämätään ylipukeutumista ja tätä kautta valitsemme vaatteita myös historiallisin perustein.
Kyllä - joskus. Itse, btw, en juurikaan mieti yli- tai alipukeutumista muissa kuin muodollisissa tilaisuuksissa. Arkipukeutumiseni sekoittaa sangen vapaasti erilaisia muodollisuuden tasoja. Joskus, jopa, tietoisesti.
-
En puhunut etiketistä ilmiönä yleensä, vaan nimenomaan näistä virallisista osioista, joihin viittasin (mainitsemasi smokki, frakki, saketti, tumma puku jne.) Englantilaiseen pukeutumiseen pohjaava muoti syntyi 1800-luvulla ja siirtyi brittiaatelistolle ominaiseen tapaan yläluokan omaksi country club –salaisuudeksi, johon liittyi kaikkia äärimmäisen hienoja piirteitä (puetaan palvelijat tyylikkäästi mutta vähän väärin, että kaikki tunnistavat ne palvelijoiksi). Sieltä nämä käyttäytymissäännöt tihkuivat tavalliselle kansalle jokseenkin oudosti.
Niin mutta siinä esikuvana oli Ranska, jossa oli ylipäätään luotu ajatus siitä, että pukeutumisessa on olemassa kirjoittamattomien sääntöjen lisäksi myös kirjoitettuja. Nykyiset käyttäytymis- ja pukeutumissäännöt toki pohjautuvat pitkälti 1800-luvun Englantiin, mutta rationaliteetti, sääntöjen kirjaaminen ja osa säännöistäkin on johdettavissa paljon varhaisemmista ajoista.
Sen vuoksi onkin luontevaa huomioida säännön takana oleva ratio, joten kun nimenomaan kirjoittamaton puoli on muuntunut koko ajan niin se muuntuu myös tässä hetkessä. Jos 1800-luvun Englanti halusi eroon 1600-luvun ranskalaisvaikutteista, niin kyllähän 2000-luvun Suomessa voidaan poiketa 1800-luvun Englannin kirjoittamattomista säännöistä, saati sitten jostain aatelisten yksityiskerhojen muodista. Näin siis muun kuin tiukan etiketin osalta, joka nykyään tuo vastapainoa kirjoittamattomien sääntöjen moninaisuudelle.
Näiden karikatyyrimäisten henkilökuvaelmien oli tarkoitus kuvata esimerkinomaisesti eri yhteiskunnan kerrostumien olemassaoloa.
Tätähän en kiistänyt vaan kerroin mihin nämä kerrostumat nykyisin perustuvat.
Kerrostuma on eri asia kuin yhteiskuntaluokka, josta aiemmin puhuit. Nämä uudet kerrostumat kun eivät aseta samanlaisia muotoja kuin entiset. Enää ei kirkossa istuta säädyn mukaan, äänestetä säädyn mukaan ja käytännössä kaikilla kerrostumilla on mahdollisuudet mihin vain, luonnollisesti kasvuympäristö määrää aika paljon. Siltikin ns. säätykierto on aika helppoa ja vaikka yhteiskuntaa tarkasteltaessa on tarkastelun helppouden vuoksi tehtävä jaotteluja kerrostumiin, niin kerrostuma ei itsessään aseta samanlaista sidettä kuin yhteiskuntaluokka.
Luokat eivät ole kadonneet mihinkään, ne ovat vain murtuneet.
Jolloin on aika turha puhua yhteiskuntaluokista sellaisissa maissa, joissa ne ovat murtuneet, haljenneet ja menneet ihan pirstaleiksi.
Vaikka valtiovalta on murtanut asetelmia mm. kouluttamalla kansakuntaa erittäin laajamittaisesti, akateemisten lapset päätyvät populaation tasolla yhä suurella todennäköisyydellä akateemisiksi, työläisten lapset työläisiksi. Varianssin analyysi on useissa tutkimuksissa osoittanut selvää trendiä, jota voi kutsua kaikkein tehokkaimmin yhteiskuntaluokaksi.
Ilmiö on tuttu, mutta lopputuloksen kutsumisesta yhteiskuntaluokaksi samassa mielessä kuin "oikeiden" luokkayhteiskuntien on aika harhaanjohtavaa. Aiempi termi yhteiskunnan eri kerrostumista sopii paremmin, koska se poistaa keskustelusta muiden yhteiskuntien ja 1800-luvun painolastin. Nykyään kun kyse on päätymisestä, ennen oli kyse joutumisesta.
Työelämässä sen sijaan esim. lontoolaisissa toimistoissa (useilla aloilla) voidaan sanoa pukeutumisesta (vaikka nyt puvun kuoseista) todetuin tavoin hyvinkin suoraan: tuo ei täällä käy päinsä.
Niin ja 70-luvulla punkkari sai turpaansa jos näytti teddyltä tai puki päälleen Pink Floydin t-paidan, 1990-luvulla pingviinit joutuivat paniikkiin kun Dimmu Borgir käytti promokuvassa tennareita ja pari viikkoa sitten Helsingin muot...juhlaviikoilla hipsterit katsoivat toisiaan nenänvartta pitkin. Erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä on, mutta ne eivät perustu enää tietyn yhteiskuntaluokan sisäiseen yhtenäiskulttuuriin vaan ammatteihin, harrastuksiin ja muihin aika pitkälti yksilön valittavissa oleviin tekijöihin.
Kuten siis sanoin niin etiketti on kirjoitettuna ja vahvasti noudatettuna jäänyt tiettyihin tilaisuuksiin.
Sen sijaan kun etenkin Suomessa yhteiskuntaluokat ovat muuttuneet kerrostumiksi ja erilaisiksi ihmisryhmiksi, niin pukeutumiseen on tullut iso kasa erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä, joista työpaikan vaatimukset ovat yksi osa. Muu muodostuu sitten harrastuksista, mielenkiinnon kohteista ja sosiaalisesta piiristä.
Nykyisen pukeutumisen kirjoitettuihin eikä kirjoittamattomiin sääntöihin ei enää mahdu rationaliteetiltaan vanhentuneet ajatukset farkuista vain työväen vaatteina, ruskean kielto kaupungeissa tai tweedistä vain maaseudulla. Kirjoitetut säännöt soveltuvat tilaisuuksiin, joissa niitä edellytetään ja muun osalta on sitten valtaisaa vaihtelua jopa perinteisissä luokkayhteiskunnissa.
Tässä on kuitenkin vielä yksi asia, mistä olen edelleen vähän eri mieltä. Väitän että perinteinen etiketin mukainen (=muodollinen) pukeutuminen vaikuttaa edelleen koko ajan arkipukeutumiseen, mutta negaation kautta. Tarkoitan tällä sitä, että haettaessa ei-muodollista pukeutumista eli arkista työ tai vapaa-ajan pukeutumista, ajatellaan juuri sitä ettei oltaisi ylipukeutuneita. Eli arkipukeutuminen määritellään etiketin koko ajan mukaisen pukeutmisen kautta.
Jos siis ajatellaan puhtaasti dikotomian kautta.
Itse näkisin enemmänkin niin, että on etiketin vaatima muodollinen pukeutuminen ja sitten päästään eri askeleiden kautta kohti täysin ei-muodollista pukeutumista: frakki, tumma puku, liituraitapuku, irtotakki ja irtohousut, neule ja irtohousut, verkkapuku.
Sinällään etiketin vaikutus ei ole negaation kautta vaan haetaan tasapainoa ali- ja ylipukeutumisen välillä. Jollain arkipukeutuminen voi olla irtotakki taskuliinalla, jolloin ei haeta vastakohtaa pukuun vaan otetaan puvusta yksi osa ja käytetään sitä kohottamaan arkipukeutumisen astetta kohti formaalimpaa. Dikotomiasta on tullut liukuma.
Esimerkiksi Keikarin foorumilla kohtaa koko ajan tällaisia (aivan oikeita) perusteluja: Arkiseen asuun ruskea sopiikin mustaa paremmin, koska se ei ole niin muodollinen. Tweed-takki sopii arkiseen asuun paremmin kuin musta pikkutakki, koska se ei historiansa vuoksi ole niin muodollinen. Eli ylipukeutumisen välttäminen tarkoittaa ei-etiketin mukaista pukeutumista. Tätä kautta 1800-luvun englantilainen pukeutuminen vaikuttaa edelleen siihen koko ajan miten luoda arkinen asu.
Tuolla tavalla johdateltuna kyllä.
Toinen vaihtoehto on sitten se, että halutaan lisätä muodollisuuden määrää ja käytetään verkkapuvun asemesta ruskeaa pukua tai tweed-takkia. Haetaan siis muodollisia elementtejä tuomaan klassista vaikutelmaa, mutta ei osteta koko pakettia 1800-luvun yhteiskuntaan perustuvina rationaliteetteineen vaan kuvitellaan, että nykyinen kaupunki on sen verran puhdas, että ruskeaa pukua voi käyttää ilman pelkoa hiilitahroista.
Jos otetaan vielä farmareita selvempi esimerkki niin oletko tosiaan sitä mieltä ettei sininen haalari edusta työläisyyttä?
Sinisistä haalareista tulevat äkkiä mieleen myös opiskelijat.
Toisekseen en nyt osaa oikein keksiä, että kuinka moni käyttää haalareita varsinaisena vaatteena. Kysymyksessähän on puhdas työvaate, jollaisen voi pukea vaikka maalaamista varten niin aatelinen, professori kuin oikeakin maalari. Sininen haalari edustaa kyllä enemmän työntekoa kuin tiettyä yhteiskunnallista asemaa. Vähän kuin vasara kädessä.
Kuitenkin se on "joku vaate". Olisiko vaikkapa sininen farmarihaalari mielestäsi mahdollinen yhdistelmä irtotakin (tai tweedin) kanssa? Ei ole mitään käytännön syytä, miksi niitä ei nykypäivänä voisi yhdistää toisiinsa. Ainoastaan historiallisesti virittynyt tyylitajumme sotii toivottavasti vielä tätä ajatusta vastaan!
Esteettisyys on tuota yhdistelmää vastaan suurin vastalause ilman mitään historiallisia virityksiä.
Vielä jokin aika sitten pelkät farmarihousut oli yhtä mahdoton ajatus kuin farkkuhaalarikin irtotakin kanssa, mutta toki tyylitaju on tässä suhteessa jo vähän lipsunut. Vielä joskus ehkä menee se farkkuhaalarikin läpi pikkutakin kanssa. Ainakaan vielä se ei mene ja syy ei ole käytännössä vaan vaatteiden historiassa.
Syy on kyllä enemmän estetiikassa kuin historiassa.
Farkkuhousut kun ovat muodoltaan mahdollista tehdä samanlaisiksi kuin irtohousut, chinot, puvunhousut tai minkälaiset housut tahansa. Ainoa ero muihin housuihin on kangasmateriaali. Näin ollen esteettisesti ei ole eroa onko irtohousut villasta vai denimistä, näyttävät samanlaisilta housuilta. Sen sijaan haalarit ovat kokonaan eri vaatekappale ja en muista nähneeni pikkutakkiin yhdistyviä (no, joku kohta linkkaa kuvan...) villa-, puuvilla-, pellava-, vakosametti- tai muunkaanlaisia haalareita. Täten kysymys ei olekaan mistään kaltevasta pinnasta pukeutumisen "huonontumisessa" saati historiallisesta tiedostavuudesta vaan siitä, että farkkuhousut ovat housut siinä missä muutkin housut ja pikkutakin kanssa on tapana pitää housuja, jolloin housukankaissa voi olla varianssia kun taas mistä tahansa materiaalista tehdyt haalarit näyttävät helposti typeriltä irotakin kanssa.
-
Tänään päälläni (historioineen ja osin myös konnotaatioineen):
Desert bootit - aikoinaan englantilaiset, lyhennettyvartiset sotilaskengät.
Farmarihousut - aikoinaan amerikkalaiset, kullankaivajille suunnatut työhousut.
OCBD - amerikkalaisen henkilön tulkinta englantilaisesta urheilupaidasta.
Raskas puuvillaneuletakki - englantilaisesta maalaiselämästä ponnistava villapaitaa "pukevampi" lämmin vaate.
Huivi - kaulanlämmitin kautta maailman.
Tweed-lätsä - englantilaisen, urheilullisen kartanoelämän päähine.
Suomen armeijan rähjäinen kaasunaamarilaukku - armeijaelämästä arkeen tuoreesti ponnistanut vaihtoehtokulttuuri-ihmisten tunnusomainen asuste.
Kokonaisuus, silti, on mielestäni erinomaisen klassinen ja kaunis, vaikka saakin mukavaa potkua sekä huivista että laukusta. Myös sukkien värivalinta (fuksia, näkyy ns. italialaismittaisten, kapeasti leikattujen farkkujen ja kenkien välistä ajoittain) nostaa särmää. Värit kokonaisuuteen (vihreää, ruskeaa, tummansinistä ja vaaleanpunaisen eri sävyjä) ponnistavat "what grows together, goes together" -ajatusmallista ja ovat hyvin tasapainoisia olematta tylsiä.
En usko lähettäväni tyylilläni mitään muita kuin "casual" ja "LATFH" -viestejä. :)
-
Etiketin ”virallinen” eli kodifioitu osuus on alun perin syntynyt siitä, että tiettyihin tilaisuuksiin on ollut varmaankin 1900-luvulla ensi kertaa hyväksyttyä päästää muita, kuin yläluokkaan syntyneitä.
Tässä ei tarvita oletuksia vaan kulttuurihistoriallisesti juuret ovat Ranskan hovissa, jossa Aurinkokuningas totesi, että parempi hovin miettiä tarkkoja etikettisääntöjä kuin kuninkaan murhaamista. Sieltä säännöt ovat levinneet ja tapakoulutus formalisoitui, aiemmin kyse oli enemmän uskonnollisesta ja perinnetavoista, mutta 1600-luvun Ranskassa etiketistä tuli etiketti per se.
Rupesin miettimään, oliko etiketin kirjoittamisessa Ranskassa kyse samalla tavalla arvonantoon oikeutetun piirin laajentumisesta kuin yllä esitetty oletus etiketin kirjoittamisen syistä 1900-luvulla. Kuninkaat pyrkivät lakkauttamaan ylhäisaateliston vallan käskeä alueensa alempi aatelisto kapinaan kuningasta vastaan. Olisiko tämä onnistunut, jos kartanoherroilla ei olisi ollut mahdollisuutta käyttäytyä kuin herttuat?
-
Tätähän meille uskotellaan: tasa-arvoisia ollaan. Totta osin: meiltä puuttuu vahva perinteinen aristokratia (kuten esim. Englannissa, Ruotsissa), ja vahvoja teollisuussukujakin on vähän (toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Italiassa jne. jne.).
Teollisuussuvuista en tiedä, mutta Ruotsissako muka vahva aristokratia?
Pohjoismaathan tunnetaan nimenomaisesti historiallisesti heikosta aatelistosta/yläluokasta - sekä kuninkaasta -, mikä on luonut tämän omaleimaisen tasa-arvon kulttuurin. Meillä ei ollut maaorjuutta kuten Keski-Euroopassa (johtuen heikosta yläluokasta), paikallishallinnolla on ollut huomattavaa valtaa sekä todellista absolutismia ei ole käytännössä ollut. Kuningas on joutunut
tekemään yhteistyötä aatelisneuvoston ja säätyvaltiopäivien kanssa, toisinaan hakenut yhteisiä kuvoita ensimmäisen, toisinaan
toisen kanssa. Demokratian vahvaa perinnettä kuvaa, että talonpojatkin ovat saaneet edustajansa valtiopäiville jo vuosisatoja takaperin. Yhteenvetona sekä kuningas että aatelisto ovat olleet eurooppalaisittain varsin heikkoja ja aateliston koko suhteellisen pieni.
Tanska on joillain kriteereillä hieman lähempänä Keski-Eurooppaa, mutta sekin lasketaan pohjoismaiseksi. Suomessa aatelisto on sitten vielä Ruotsiakin pienempi, mutta ennen kaikkea katsoisin meidän herrasmieskulttuurin kärsivän kuningashuoneen puutteesta, jos verrataan länsinaapuriin. Ruotsin aatelisto vailla kuningashuoneen edustustehtävää ja mallia lienisi suurin piirtein samassa tilanteessa kuin Suomenkin, ja täytyy muistaa, että myös Ruotsin keskiluokka voi hyödyntää kuningashuoneen esimerkkiä. Olisi kiinnostava tietää myös Norjan pukeutumis-/herrasmieskulttuurin nykytilanne: siellähän aatelisto lakkautettiin 1800-luvulla, mutta kuningashuone löytyy. Suomessa kun taas ei ole kuningashuonetta, mutta aatelistoa ei ole koskaan muodollisesti kadotettu.
PS. Minuakin huvittavat nuo kuvaukset lontoolaisesta pukeutumisesta. Katukuvan perusteella häviävän pieni osa lontoolaisista pukeutuu klassisesti, tyylikkyydestä nyt puhumattakaan. Sama pätee kyllä usein muihinkin kuvauksiin (Pariisi, Italia, USA ym.).
Tietysti kun sopivissa piireissä liikkuu, voi löytää odottamansa.
-
Suomen armeijan rähjäinen kaasunaamarilaukku - armeijaelämästä arkeen tuoreesti ponnistanut vaihtoehtokulttuuri-ihmisten tunnusomainen asuste.
...
En usko lähettäväni tyylilläni mitään muita kuin "casual" ja "LATFH" -viestejä. :)
Kyllä jo tuo kaasunaamarilaukku viestittää kantajastaan melkoisen määrän informaatiota. Minun ystäväpiirissäni ne olivat aktiivikäytössä vuosituhannen vaihteessa ja ovat nyt korvautuneet nahkalaukuilla tyyliin muutenkin vaihduttua. Kuten itsekin sanot niin se liittyy vaihtoehtokulttuuriin. Suurin osa tulkinnoista mitä ihmiset asustasi tekevät ovat tiedostamattomia, mutta varmasti niitä tehdään koko ajan. Kaasunaamarilaukkukaan ei ole vain sarkalaukku vaan se on varsin latautunut merkityksesltään. (Suorittamatta nyt siis sen kummempaa syvärakenneanalyysiä lopuille vaatteille mikä olisi mahdollista.)
-
Eiköhän vaatteiden merkitykset ole hyvin samanlaisia kuin "kauneus on katsojan silmässä" eli hyvin yksilökohtaisia. Tuo kaasunaamarilaukkuhan on Suomessa nykyisin aika laajalle levinnyt ja ainakin Globe Hopen logolla jalostettua versiota jaellaan esimerkiksi yrityslahjana.
Sinällään klassisemmin pukeutuneesta suomalaisesta voisi tulla helposti mieleen, että nousukas yrittää leikkiä yläluokkaista. Suurimalle osalle tuo farkkujen työläistausta lienee oikeampi valinta, jos luokkayhteiskunnan perinnön vaikutus pukeutumiseen elää yhä. Björn Wahlroosistakin tulee välillä väistämättä mieleen, että hän epätoivoisesti yrittää pyrkiä aateliselämään leikkimällä kartanonherraa ja hengailemalla Ruotsin kuninkaallisten kanssa. Suomi on siitä ikävä maa, että aatelisarvoa ei voi saavuttaa enää millään. Sen takia Suomessa lienevät kaikenlaiset arvonimet niin suuressa suosiossa, mutta vuorineuvoksen arvokin lienee laiha lohtu oikeaan aatelisarvoon verrattuna.
En ole sen paremmin brittiläisen alemman luokan pukeutumiseen tutustunut, mutta voisin kuvitella, että tweed ei ole ollut yläluokan yksinoikeus vaan alemmat luokat ovat pukeutuneet myös tweediin tai vastaaviin karkeisiin villakankaisiin. Yläluokalla se on myös ollut "työkäytössä" metsästyksessä yms. maaseututoiminnassa, joten siinä mielessä se on denimin kanssa yhteensopiva taustaltaan.
-
Björn Wahlroosistakin tulee välillä väistämättä mieleen, että hän epätoivoisesti yrittää pyrkiä aateliselämään leikkimällä kartanonherraa ja hengailemalla Ruotsin kuninkaallisten kanssa.
Osuu ja uppoaa! Ajattelen Nallesta ihan samalla lailla.
Pahoittelut sivupolusta.
-
Kerrostuma on eri asia kuin yhteiskuntaluokka, josta aiemmin puhuit. Nämä uudet kerrostumat kun eivät aseta samanlaisia muotoja kuin entiset. Enää ei kirkossa istuta säädyn mukaan, äänestetä säädyn mukaan ja käytännössä kaikilla kerrostumilla on mahdollisuudet mihin vain, luonnollisesti kasvuympäristö määrää aika paljon. Siltikin ns. säätykierto on aika helppoa ja vaikka yhteiskuntaa tarkasteltaessa on tarkastelun helppouden vuoksi tehtävä jaotteluja kerrostumiin, niin kerrostuma ei itsessään aseta samanlaista sidettä kuin yhteiskuntaluokka.
Riippuu vähän katsantokannasta. Marxin ansioksihan usein laitetaan yhteiskunnan kerrostumien vuorovaikutusten ymmärtäminen. Tässä mielessä niistä puhutaan nimenomaan yhteiskuntaluokkina. Ei yhteiskuntaluokan tarvitse merkitä 1800-luvun proletariaattia, ihan niin kuin farkkujen ei tarvitse merkitä ikivanhaa työvaatetta.
Sinänsä Suomessakin on yläluokka. Se on pieni ja valikoitunut, ja siellä ei kyllä kovasti kierrä mikään.
Jolloin on aika turha puhua yhteiskuntaluokista sellaisissa maissa, joissa ne ovat murtuneet, haljenneet ja menneet ihan pirstaleiksi.
Kulttuurin murros ei merkitse yhteiskuntarakenteen murtumista. Yhteiskuntaluokat ovat murtuneet ja muuttuneet, mutta ne ovat olemassa Suomessakin. Keskiluokka on kasvanut niin suureksi, ettei se näe ympärillään muuta, kuin keskiluokkaa. Siksi nykyajan luokattomuus on eräänlaista keskiluokkaista harhaa. Monissa muissa piireissä ollaan hyvinkin luokkatietoisia.
Keskiluokan harhaa... sitä täytynee käyttää uudelleen. Bourgeois Illusion - siinä vasta alternate rock bändille nimi.
Ilmiö on tuttu, mutta lopputuloksen kutsumisesta yhteiskuntaluokaksi samassa mielessä kuin "oikeiden" luokkayhteiskuntien on aika harhaanjohtavaa. Aiempi termi yhteiskunnan eri kerrostumista sopii paremmin, koska se poistaa keskustelusta muiden yhteiskuntien ja 1800-luvun painolastin. Nykyään kun kyse on päätymisestä, ennen oli kyse joutumisesta.
Ymmärrän valintasi, mutta vastustan sitä. Yhteiskuntaluokat ovat ihan oikeita.
Kuten siis sanoin niin etiketti on kirjoitettuna ja vahvasti noudatettuna jäänyt tiettyihin tilaisuuksiin.
Sen sijaan kun etenkin Suomessa yhteiskuntaluokat ovat muuttuneet kerrostumiksi ja erilaisiksi ihmisryhmiksi, niin pukeutumiseen on tullut iso kasa erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä, joista työpaikan vaatimukset ovat yksi osa. Muu muodostuu sitten harrastuksista, mielenkiinnon kohteista ja sosiaalisesta piiristä.
On ja ei. Eri yhteiskuntaluokilla ja alakulttuureilla on vallitsevat norminsa, jotka muodostavat jatkuvat arvoperustan, käyttäytymisohjeiston, etiketin. Viralliseksi kutsuttu etiketti ylittää yhteiskuntaluokan rajat. Ne, jotka ovat nämä viralliset säännöt määrittäneet, määrittävät edelleen suuressa määrin sen, mitä pidetään hyväksyttävänä. Siinä on kyse valta- ja vastakulttuurien perimmäisestä erosta. Mainitsin Marxin jo kerran, siis miksen uudelleenkin: Marxin mielestä yhteiskuntajärjestyksessä ja yhteiskunnan säännöissä kyse on valtaapitävän eliitin tavasta pitää kontrolli itsellään. Tietyllä tapaa tässä on järkeä.
Nykyisen pukeutumisen kirjoitettuihin eikä kirjoittamattomiin sääntöihin ei enää mahdu rationaliteetiltaan vanhentuneet ajatukset farkuista vain työväen vaatteina, ruskean kielto kaupungeissa tai tweedistä vain maaseudulla. Kirjoitetut säännöt soveltuvat tilaisuuksiin, joissa niitä edellytetään ja muun osalta on sitten valtaisaa vaihtelua jopa perinteisissä luokkayhteiskunnissa.
Ei, nykyaikaiseen suomalaiseen yhteiskuntaan nämä säännöt eivät yleensä päde. SIitä olemme samaa mieltä. Etiketti on tosiaan vaihteleva, kuten nyt tapakulttuuri yleensäkin.
Kirjoitin samankaltaisen vastauksen jo kerran. Sain varoituksen, että uusi viesti on lähetetty ketjuun ja sitten menin sulkemaan tietokoneen lähettämättä viestiä. Toivottavasti nyt hutiloidessa samat ajatukset tulivat selväksi.
Tässä kirjoituksessa on todella iso riski, että minut ymmärretään perustavanlaatuisesti väärin, mutta voin elää sen kanssa.
-
Sinällään klassisemmin pukeutuneesta suomalaisesta voisi tulla helposti mieleen, että nousukas yrittää leikkiä yläluokkaista. Suurimalle osalle tuo farkkujen työläistausta lienee oikeampi valinta, jos luokkayhteiskunnan perinnön vaikutus pukeutumiseen elää yhä. Björn Wahlroosistakin tulee välillä väistämättä mieleen, että hän epätoivoisesti yrittää pyrkiä aateliselämään leikkimällä kartanonherraa ja hengailemalla Ruotsin kuninkaallisten kanssa. Suomi on siitä ikävä maa, että aatelisarvoa ei voi saavuttaa enää millään. Sen takia Suomessa lienevät kaikenlaiset arvonimet niin suuressa suosiossa, mutta vuorineuvoksen arvokin lienee laiha lohtu oikeaan aatelisarvoon verrattuna.
Kommenttisi lieni tarkoituksella kärjistävää retoriikkaa, mutta haluan puuttua nousukkaiden inhoon, joka tuntuu olevan varsin yleistä kansamme keskuudessa. En ymmärrä paheksuntaa nousukkaita tai edes nousukasmaisuutta kohtaan. Minusta tuo paheksunta heijastaa ns. vanhan vallan aikaan (ennen Ranskan vallankumousta 1789) vallinnutta yleiseurooppalaista asennetta: luokkajako on ikuinen, suutari pysyköön lestissään. Siis luokkakierron vastustamista.
Minusta nousukkuudessa ei ole mitään vikaa - päin vastoin. Keskiluokkaisella on yleensä suurempi kannuste tavoitella korkeaa
asemaa kuin valmiiksi yläluokkaisella, jolloin ensimmäinen yrittää enemmän. Nousukkaat ovatkin usein tehneet ne kovimmat saavutukset, kuten monesti pukeutumisessakin (Brummell). Noustessaan eliittiin heistä voi sitten tulla uusia ihailtuja suunnannäyttäjiä.
Suosikkiesimerkkini on Mayer Amschel Rothschild, köyhissä, jopa kurjissa oloissa Frankfurtin juutalaisgetossa 1700-luvulla kasvanut mies, josta tuli maailman rikkain, valtavaa pankki-imperiumia pyörittävä koko Euroopan hallitsijoiden luottomies. Sittemmin Rothschildin nimi on tullut merkitsemään mitä suurinta ylhäisyyttä ja hienostuneisuutta. Suvusta on sukeutunut aatelisten ykkössarjaa, ja yhä tänä päivänä de Rothschildillä on myyttinen kaiku Ranskassa, mikäli eräitä kirjoituksia on uskominen (suku on aateloitu/naturalisoitu vähän joka maassa).
Wahlroosin aateluuden jäljittely ei häiritse. Pikemminkin ajattelen, että hyvä jos edes joku pitää herrasmieskulttuuria maassamme yllä. Aateluus olisi kenties lohjennutkin Wahlroosin kaltaisessa asemassa olevalle vuosisata tai pari sitten.
Ei liene tämä kirjoituksen valossa yllättävää, että olen kallellaan italialaiseen ajatteluun pukeutumisesta: oman persoonan, omien mieltymysten esilletuomiseen. Toki myös ryhmäidentiteetti on aina pukeutumisessa läsnä, mutta se tulee vasta toisena. Joskus suorastaan puistattaa perienglantilainen asenne luokasta pukeutumisen määrääjänä ja rajoittajana. Toisaalta kieltämättä siinäkin oma viehätyksensä on, kunhan siinä ei heijastu sellainen eksklusiivisuus. Mieluummin ajattelisin pukeutumista tilanteen kuin ryhmän kautta: Linnanjuhlissa ei tule pukeutua hyvin siksi, että siellä kokoontuu (enimmäkseen) yhteiskunnan eliitti, vaan siksi, että itse tilaisuus on arvokas. Johtajankaan ei tule pukeutua huolitellusta sinänsä osoittaakseen luokkansa, vaan koska se kuuluu tehtävän hoitoon. Ehkä se, mistä en pidä, on pysyvän luokan käsite.
-
Kyllä jo tuo kaasunaamarilaukku viestittää kantajastaan melkoisen määrän informaatiota.
Lienen n. ystäväpiirisi ikäinen. Nahkalaukku ei nyt vain sopinut kokoonpanoon. Nassekassi toi täydellisen määrän häröyttä settiin.
Eikä se edes viestitä. Ns. yläluokan henkilön (virnistys tähän) kommentit asusta olivat aika hervottomia - etenkin väite siitä, ettei kukaan muu (burushitto, kuten jaappanissa sanotaan) pysty käyttämään k.o. laukkua tyylikkäästi. Minusta (ja epäilemättä foorumilaistenkin mielestä) päälläni oli lähinnä erittäin rento arkiasu.
-
Teollisuussuvuista en tiedä, mutta Ruotsissako muka vahva aristokratia?
En tarkoittanut tällä poliittisesti vahvaa aristokratiaa, enkä pelkästään historiaa. Ruotsi esimerkkinä ei ole paras mahdollinen, sen toki tiedän, mutta sen valinta on tavallaan helppo läheisyytensä vuoksi. Ruotsin aristokratialla on tietty sosiaalisesti vahva asema, joka poikkeaa suomalaisesta yhteiskunnasta varsin merkittävästi. Kuningashuone on toki tämän tärkein ilmentymä, mutta onhan Ruotsi muutenkin tältä osin kovin kaukana Suomesta.
Kommenttisi lieni tarkoituksella kärjistävää retoriikkaa, mutta haluan puuttua nousukkaiden inhoon, joka tuntuu olevan varsin yleistä kansamme keskuudessa. En ymmärrä paheksuntaa nousukkaita tai edes nousukasmaisuutta kohtaan. Minusta tuo paheksunta heijastaa ns. vanhan vallan aikaan (ennen Ranskan vallankumousta 1789) vallinnutta yleiseurooppalaista asennetta: luokkajako on ikuinen, suutari pysyköön lestissään. Siis luokkakierron vastustamista.
Minusta nousukkuudessa ei ole mitään vikaa - päin vastoin.
Nousukkaiden inho on mielenkiintoinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoista on sen kansainvälisyys. Jopa Yhdysvallat on loistava esimerkki: ns. self-made man ja legendaariset rags to riches –tarinat ovat tavallaan koko American Dream –ajattelun kulmakiviä. Kuitenkin maa on täynnä ovia, jotka ovat ja pysyvät armottomasti kiinni niiltä, joiden sukupuu ei täytä tiettyjä kriteereitä. Tämähän on ko. maan puritaanisen tekopyhyyden parhaita ilmentymiä.
Tähän kiteytyykin tavallaan ketjussa esittämieni väittämien ydin. Ns. nousukasta katsotaan kieroon vähän kaikkialla. Yläluokka katsoo paheksuen uutta rahaa, joka ei osaa vanhan rahan tapoja eikä tunne sen kirjoittamattomia sääntöjä. Keskiluokka katsoo (ainakin Suomessa perimätiedon mukaan…) kateellisena henkilöä, joka kiipeää pois sen riveistä – pitääkö tuo itseään meitä parempana?
Itselleni käytöstavat ovat hyvin pitkälle ihmisen mittari. Tunnen ja olen tavannut vain muutamia erittäin vanhan rahan edustajia, jotka ovat öykkäreitä. Toisaalta tunnen ja tiedän useampia ns. nousukkaita, jotka täyttävät samat kriteerit. Heidän seurassaan ihmisen on epämukava olla. Toisaalta tunnen molemmista kategorioista (kuten, luonnollisesti, myös kaikista muista yhteiskunnan kerrostumista) myös ihmisiä, jotka ovat samanlaisia, kuin kaikki muutkin: ystävällisiä, peruskohteliaita. Yksi ehkä eniten minulle ihmisestä kertovista tilanteista on ravintolaillallinen. Öykkäreiksi mainostamillani ihmisillä on tapana kohdella esim. tarjoilijoita todella, todella huonosti. Eivät he toki yleensä (tosin poikkeuksiakin on) sano mitään suoranaisesti halventavaa, mutta koko kehonkieli puhuu ylemmyydentunnosta ja halveksunnasta ”palvelusväkeä” kohtaan. Ns. öykkärit eivät tyypillisesti pidä tarjoilijoita juuri minään, puhumattakaan että tasa-arvoisina ihmisinä. Ihmiset, joilla on näin vastenmielisiä ennakkoasenteita muita ihmisiä kohtaan ovat mielestäni epämiellyttävää seuraa. Ja toisaalta siihen kiteytyy se, miksi termiä nousukas ylipäänsä käytetään. Uudessa rahassa on se paha piirre, että se turhan usein saa ihmisen kuvittelemaan olevansa kaikkia muita parempi. Tällä omahyväisyydellä perustellaan tavallisten käyttäytymissääntöjen rikkomista ja röyhkeyttä, ylimielisyyttä. Suomi on nykyään täynnä vaurastuneita ihmisiä, joista ei juuri kuule puhuttavan tässä merkityksessä. Sitten on tällaisia valtakunnannousukkaita, joista puhutaan sitäkin enemmän. Nousukkuus ei siten minulle ainakaan merkitse ihmisen itse luomaa menestystä, vaan nimenomaan öykkäröintiä.
Selvyyden vuoksi: ilman muuta olen sitä mieltä, että ihmisen täytyy voida omilla avuillaan edetä yhteiskunnassa, eikä syntyperä saa määrittää ihmisen arvoa.
Wahlroosin aateluuden jäljittely ei häiritse. Pikemminkin ajattelen, että hyvä jos edes joku pitää herrasmieskulttuuria maassamme yllä. Aateluus olisi kenties lohjennutkin Wahlroosin kaltaisessa asemassa olevalle vuosisata tai pari sitten.
Wahlroosin osalta on syytä pitää mielessä pari asiaa. Ensinnäkin hän ei esim. ole tällainen rags to riches, vaikka stallaripohjalta onkin noussut pankinjohtajaksi. Hänen isänsähän oli ”talouselämän vaikuttajia” ja perhe ei nyt suoranaisesti nähnyt nälkää, vaikka poika olikin radikaalivasemmistossa.
Toisaalta on muistettava, että varmaan aika monikin haluaisi päästä hengailemaan kuninkaan kanssa, onhan se kuitenkin aika fiiniä. Wahlroos sen sijaan tosiaan hengailee Kallen kanssa, eikä mahdollista halua leikkiä kartanonherraa voi sikäli ainakaan kovin epätoivoisena tai säälittävänä pitää. Pikemminkin se näyttää onnistuvan oikein mukavasti. Merkittävään asemaan mies on selvästi päässyt, eikä siinä minunkaan mielestäni ole mitään pahaa, että joku ihan aidosti ylläpitää tällaistakin kulttuuria Suomessa. Olisiko jotenkin hyväksyttävämpää leikkiä herrasmiestä netissä?
-
Kommenttisi lieni tarkoituksella kärjistävää retoriikkaa, mutta haluan puuttua nousukkaiden inhoon, joka tuntuu olevan varsin yleistä kansamme keskuudessa.
Kommentti oli tosiaan tarkoituksella kärjistävä. Itse arvioin ja arvotan ihmiset käyttäytymisen perusteella ja taustalla ei ole merkitystä, kuin korkeintaan niin päin, että arvostan niitä, jotka ovat huonommista lähtökohdista korkealle ponnistaneet.
Mutta alkuperäinen väite siitä, että farkut ovat työväenluokkainen vaate pitää väistämättä sisällään ajatuksen siitä, että muillakin vaatteilla on silloin samanlaisia luokkaan liittyviä merkityksiä ja mielestäni tämä on nykyaikana aika absurdi ajatus.
Wahlroosin aateluuden jäljittely ei minua häiritse mitenkään ja sen hänelle suon. Väistämättä siitä tulee vain mieleen se, että on olemassa jotakin sellaista mitä Suomessa ei voi saavuttaa millään varakkuudella tai teoilla vaan on tyydyttävä olemaan rahvas rahvaan joukossa. Luulen, että Nalle olisi aatelisuuden saavuttamiseksi valmis tekemään aika paljon.
-
No luokkastatuksesta ja vaatteista puhuttaessa voisin nostaa esille smokin. Yhdellä jos toisellakin saattaa olla joku perintösmokki tms. kaapin perukoilla, mutta kuinka monella ihmisellä on oikeasti tilaisuutta käyttää smokkia? Nyky-yhteiskunnassamme (Suomessa) on todella, todella vähän tilaisuuksia, joissa smokin käyttö on perusteltua. Siksi smokin päällä pitäminen tuntuu viittaavan siihen, että ihminen kuuluu joihinkin piireihin, joissa järjestetään tilaisuuksia, joissa smokkia voi ylipäänsä käyttää. (No, poikkeuksiakin on, tässäkin. Keskellä päivää häissä nähdystä vuokrasmokista ei toki tule mitään tällaisia assosiaatioita, vaan pikemminkin päinvastaisia.) Tietyllä tapaa samaa voi melkein sanoa frakista: niitä kun käytetään käytännössä vain akateemisissa juhlissa ja Linnassa. (Vanhojen tanssit lienevät merkittävin poikkeus…) Tällöinkin mahdollinen symbolinen merkitys taitaa tulla mutkan kautta: vaatteet viittaavat poikkeukselliseen käyttötarkoitukseen, jonka oletetaan olevan jollekin yhteiskuntaluokalle ominaista.
Farkkujen suhteenhan tämä on absurdia, sillä niitä käytetään kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja nykyään vähän kaikissa tilaisuuksissa. Ne eivät viittaa enää mihinkään käyttötarkoitukseen. Ajatus siitä, ettei vaatekappale pääse ylitse historiallisesta synnystään merkitsee naurettavia mittasuhteita, vai viittaako esim. kravatti jotenkin sotilaallisuuteen? No, tämä kaikki lienee tavallaan jo sanottu aikaisemminkin tässä ketjussa.
-
Rupesin miettimään, oliko etiketin kirjoittamisessa Ranskassa kyse samalla tavalla arvonantoon oikeutetun piirin laajentumisesta kuin yllä esitetty oletus etiketin kirjoittamisen syistä 1900-luvulla. Kuninkaat pyrkivät lakkauttamaan ylhäisaateliston vallan käskeä alueensa alempi aatelisto kapinaan kuningasta vastaan. Olisiko tämä onnistunut, jos kartanoherroilla ei olisi ollut mahdollisuutta käyttäytyä kuin herttuat?
Aurinkokuninkaan idea oli koota laaja hovi ja määritellä siellä tarkasti säännellyt seremoniat.
Suosioon päässyt aatelinen sai esimerkiksi auttaa kuningasta aamutoimissa. Kaikkien paikat, tehtävät ja pukeutuminen oli tarkasti määriteltyä. Ainoastaan kuninkaan loisteessa oli lähellä vallan ydintä, sivummassa ei mitään ja Versaillesin ulkopuolella käytännössä maanpaossa. "Valtio olen minä" eli aateliset johdateltiin taistelemaan paikasta kuninkaan suosiossa, ei pyrkimään kuninkaiksi. Kuninkaan alaisuuteen keskitetyn armeijan lisäksi keskitetty ja säännelty hovi tuhosi lopullisesti feodaaliajan itsenäisen maa-aatelin. Tästä kehittyi aikaa myöten sitten eurooppalaiset hovitavat ja pukeutuminen, jotka pistettiin 1800-luvun Englannissa uusiksi kun virka-aateli ja porvaristo ei pitänyt vanhoja tapoja enää ajanmukaisina. George Brummellhan oli teollistuneen ajan "novus homo", jonka vaikutus näkyy edelleen.
-
Sinänsä Suomessakin on yläluokka. Se on pieni ja valikoitunut, ja siellä ei kyllä kovasti kierrä mikään.
Luonnollisesti, kaikissa yhteiskunnissa on.
Se yläluokka on vaan täysin eri kuin 1800-luvun "aidossa" luokkayhteiskunnassa tai vielä 1950-luvun peitellymmässä luokkayhteiskunnassa saati sitten edes Ruotsissa puhumattakaan Englannista.
Kulttuurin murros ei merkitse yhteiskuntarakenteen murtumista. Yhteiskuntaluokat ovat murtuneet ja muuttuneet, mutta ne ovat olemassa Suomessakin. Keskiluokka on kasvanut niin suureksi, ettei se näe ympärillään muuta, kuin keskiluokkaa. Siksi nykyajan luokattomuus on eräänlaista keskiluokkaista harhaa. Monissa muissa piireissä ollaan hyvinkin luokkatietoisia.
Eihän se merkitsekään, mutta silloin luokista puhuminen menettää erottelukykynsä.
Luokkien välillä on varsin helppo liikkua, kaikki ovat keskiluokkaa ja näin ollen olemmekin tilanteessa, jossa luokista puhuminen on vain menneen maailman toistelua. Siksi onkin syytä keskittyä tekijöihin, joiden kautta voidaan paremmin analysoida sitä, mistä on kysymys. Siihen ei monien piirien tietoisuus vaikuta, koska edelleenkin ihmiset haluavat määritellä itsensä ryhmänä ja kun vanhat yhteiskuntaluokat eivät enää määrittelyyn sovellu keksitään uusia.
Keskiluokan harhaa... sitä täytynee käyttää uudelleen. Bourgeois Illusion - siinä vasta alternate rock bändille nimi.
Keskiluokan harha on kyllä niin ihanan 70-lukulaista.
Mainitsin Marxin jo kerran, siis miksen uudelleenkin: Marxin mielestä yhteiskuntajärjestyksessä ja yhteiskunnan säännöissä kyse on valtaapitävän eliitin tavasta pitää kontrolli itsellään. Tietyllä tapaa tässä on järkeä.
Tietysti on, onhan kyseessä itsestäänselvyys ja ne tosiaan ovat usein järkeviä.
Sillä ei vaan ole mitään tekemistä yhteiskuntaluokkien kanssa, onhan meillä tälläkin hetkellä työläisperheen perillinen presidenttinä ja edellinen oli kansakouluopettaja. Edelleenkin: vanhat yhteiskuntaluokat ovat menettäneet erottelukykynsä, joten nykyään on järkevämpää käyttää sellaisia käsitteitä ja erotteluja, jotka vastaavat todellisuutta. Eliitistä puhuminen on asia erikseen, mutta sillä ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa kuinka yhteiskuntaluokka perinteisesti ymmärretään saati kuinka Marx sen ymmärsi.
Ei ole mitään syytä sekoittaa vallassaolevaa eliittiä johonkin yhteiskuntaluokkaan kuten Marxin aikana oli vielä perusteltua.
Maailma muuttuu ja käsitteet siinä sivussa.
No luokkastatuksesta ja vaatteista puhuttaessa voisin nostaa esille smokin. Tietyllä tapaa samaa voi melkein sanoa frakista: niitä kun käytetään käytännössä vain akateemisissa juhlissa ja Linnassa. (Vanhojen tanssit lienevät merkittävin poikkeus…) Tällöinkin mahdollinen symbolinen merkitys taitaa tulla mutkan kautta: vaatteet viittaavat poikkeukselliseen käyttötarkoitukseen, jonka oletetaan olevan jollekin yhteiskuntaluokalle ominaista.
Tämä jotenkin tiivistää minusta näkemyksesi ongelmallisuuden.
Puhut koko ajan yhteiskuntaluokasta ja aiemmin käytit esimerkiksi keskiluokan termiä. Nyt sitten rinnastat yhteiskuntaluokan ja pukeutumisen, mutta viittaat vaatteiden käyttötilanteisiin. Frakkia käytetään akateemisissa ja valtiollisissa tilaisuuksissa, joten tekeekö tämä tilaisuuksiin osallistujista jonkin yhteiskuntaluokan edustajia? Presidentti on kotoisin työväenluokasta, joku diplomaatti on aatelinen ja kansanedustaja entinen ahtaaja satamasta. Karonkassa professori voi olla Lapista kotoisin oleva kolttasaamelainen, opintotuella elävä opiskelija aatelinen ja tutkija entinen varastomies. Oopperassa tai kutsuilla voi pitää smokkia, mutta tilaisuuteen osallistuva voi taasen olla mistä tahansa yhteiskuntaluokasta. Samalla tavalla kuin yläluokan edustaja voi pitää farkkuja vapaa-ajalla.
Pukeutuminen viittaa siis em. tilaisuuksissa valtiollisiin tai akateemiseen eliittiin, tietyn harrastuksen harrastajiin tai vapaa-aikaan, mutta ei yhteiskuntaluokkaan. Nykyään pukeutumisessa erottavat tekijät tulevat ammatin (diplomaatti, professori, varastoduunari), harrastusten (pubivisat, kilpatanssi), kiinnostuksen kohteiden (ooppera, tikanheitto) ja sosiaalisen piirin (ulkomaisia tuttuja = smokkikutsuja, kantabaarin kantapöytä) kautta. Vaatteet viestittävät toki sanomaansa, mutta eivät leimaa käyttäjäänsä kuten ennen. Syy tähän on se, että yhteiskuntaluokat ovat menettäneet erottelukykynsä koska ongelmista huolimatta luokkakiertoa on, keskiluokka on paisunut ja siksi on erottelukykyisempää puhua muusta kuin yhteiskuntaluokista, etenkin pukeutumista selittävinä tekijöinä.
Demokratian vahvaa perinnettä kuvaa, että talonpojatkin ovat saaneet edustajansa valtiopäiville jo vuosisatoja takaperin. Yhteenvetona sekä kuningas että aatelisto ovat olleet eurooppalaisittain varsin heikkoja ja aateliston koko suhteellisen pieni.
En kyllä puhuisi samana päivänä demokratiasta ja säätyvaltiopäivistä.
Esimerkiksi 1751 säätyvaltiopäivillä äänestämään oikeutettuja oli Suomen väestöstä 9,6% ja sitten Venäjän vallan aikana lukemat olivat 1805 6,3% ja 1870 4,8%. Säätyvaltiopäivien rakenne Ruotsin vallan aikana ei kamalasti eronnut Venäjän ajasta, joten demokratiasta ei oikein voi puhua. Erityisesti on muistettava, että itse valtiopäivillä aatelilla oli eniten edustajia vaikka se muodosti pienimmän osan väestöstä. Itse säätyihin kuului 30-40% väestöstä, joten suurin osa väestöstä ei kuulunut säätyihin, säätyihin kuuluvista kaikilla ei ollut äänioikeutta ja säätyjen välillä oli merkittävä ero edustajamäärässä.
-
En kyllä puhuisi samana päivänä demokratiasta ja säätyvaltiopäivistä.
Esimerkiksi 1751 säätyvaltiopäivillä äänestämään oikeutettuja oli Suomen väestöstä 9,6% ja sitten Venäjän vallan aikana lukemat olivat 1805 6,3% ja 1870 4,8%. Säätyvaltiopäivien rakenne Ruotsin vallan aikana ei kamalasti eronnut Venäjän ajasta, joten demokratiasta ei oikein voi puhua. Erityisesti on muistettava, että itse valtiopäivillä aatelilla oli eniten edustajia vaikka se muodosti pienimmän osan väestöstä. Itse säätyihin kuului 30-40% väestöstä, joten suurin osa väestöstä ei kuulunut säätyihin, säätyihin kuuluvista kaikilla ei ollut äänioikeutta ja säätyjen välillä oli merkittävä ero edustajamäärässä.
Oikeassa olet, ilmauksen "demokratia" käyttäminen on aika epäilyttävää tuossa yhteydessä. Pointtina oli se, että "Ruotsi-Suomessa" (jos tämä sanahirviö sallitaan, Ruotsin akatemian johtaja Peter Englund muistaakseni ilmaisi hyväksyntänsä tuolliasen valtion muodollisesta olemattomuudesta huolimatta) kuitenkin oli eri säädyillä enemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin muualla Euroopassa. Muualla erityisesti maaorjilla taas olivat oikeudet tiukassa.
Tämä onkin kiinnostava aihe itse asiassa, miten tuolla sanalla "demokratia" pelataan. Tuliko Yhdysvalloista demokratia 1776? Äänestyskelpoisia olivat vain valkoiset ylempien luokkien miehet eli murto-osa aikuisväestöstä (poissa: naiset, mustat, köyhät valkoiset). Itse olen sitä mieltä, että ensimmäinen aito demokratia maailmassa oli Suomen suuriruhtinaskunnassa 1907. Tällöinhän ensi kertaa naiset saivat äänioikeuden lisäksi mahdollisuuden asettua itse ehdolle sekä myös alempien luokkien miehet (omaisuudettomat, irtolaiset) saivat osallistua. Silloisen parlamentin merkitys tsaarin alaisena on tietysti eri juttu.
Minusta "demokratiasta" voidaan ennen 1900-luvun universaaliutta puhua vain metodina, jonka kreikkalaiset keksivät. Sen todellista toteutumista saatiin odotella pitkään. Tarvittiin suomalaisia näyttämään esimerkkiä :)
-
Oikeassa olet, ilmauksen "demokratia" käyttäminen on aika epäilyttävää tuossa yhteydessä. Pointtina oli se, että "Ruotsi-Suomessa" (jos tämä sanahirviö sallitaan, Ruotsin akatemian johtaja Peter Englund muistaakseni ilmaisi hyväksyntänsä tuolliasen valtion muodollisesta olemattomuudesta huolimatta) kuitenkin oli eri säädyillä enemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin muualla Euroopassa. Muualla erityisesti maaorjilla taas olivat oikeudet tiukassa.
Olet ihan oikeassa tässä.
Tarkoituksenani oli vain tuoda esiin, että vaikka Ruotsi ja jopa autonomian ajan Suomi olivat aikaansa nähden edustuksellisiä ja ylipäätään laajojen kansankerrosten ääni tuli kuuluviin, niin iso osa kansasta oli kuitenkin sivussa päätöksenteosta.
Tästä saattaa hyvinkin juontua myös pukeutumiseen tuleva aasinsilta eli säädyt pukeutuivat ja käyttäytyivät, noh, säädyllisesti kun taas suuri joukko kansasta saattoi ja sen piti käyttäytyä säädyttömästi. Säädyttömien keskuudessa väestönkasvu oli suurempaa, joten jos pitkällä aikavälillä ajatellaan tiettyjen koodistojen mukaan pukeutumista ja tiettyjä tapoja, niin selitys on yksinkertaisesti siinä, että hyvin monella suomalaisella löytyy muutaman sukupolven päästä henkilö, jolla ei ollut säätyläiskasvatusta. Tämä yhdistettynä suomalaisen yhteiskunnan olemattomiin perinteisiin luokkajakoihin, niin aika monen sukuperinteestä puuttuu tällainen tietynlainen tietoisuus koodeista ja tavoista.
Minusta "demokratiasta" voidaan ennen 1900-luvun universaaliutta puhua vain metodina, jonka kreikkalaiset keksivät. Sen todellista toteutumista saatiin odotella pitkään. Tarvittiin suomalaisia näyttämään esimerkkiä :)
No, Ateenassakin saivat äänestää vain vapaat kreikkalaiset miehet...
-
No, Ateenassakin saivat äänestää vain vapaat kreikkalaiset miehet...
Taisit ymmärtää väärin, mitä tarkoitin. "Metodilla" viittaan tuossa menetelmään, jossa päätöksiä tehdään demokraattisen keskustelun kautta. Mikä osa väestöstä lasketaan mukaan tuohon keskusteluun, on sitten eri asia. Antiikin Kreikassa se väestönosa oli hyvin pieni, mutta heidän osaltaan käytiin tuota demokraattista keskustelua.
Taidettiinpa samankaltaisen keskustelun tasoon päästä vasta paljon myöhemmin. Tuskin vuoden 1907 Suomessa oli kauheasti mahdollista käydä koko äänestyskelpoisen kansan välistä keskustelua, mikä nykyään kuta kuinkin periaatteessa voi onnistua
kaikilla välineillä, jotka media on onnistunut kehittämään. Antiikin Kreikan fiilikseen ei kuitenkaan taideta päästä, kun samalle kukkulalle ei voida koko äänestyskelpoista kansaa mahduttaa.
-
No, Ateenassakin saivat äänestää vain vapaat kreikkalaiset miehet...
Taisit ymmärtää väärin, mitä tarkoitin. "Metodilla" viittaan tuossa menetelmään, jossa päätöksiä tehdään demokraattisen keskustelun kautta. Mikä osa väestöstä lasketaan mukaan tuohon keskusteluun, on sitten eri asia. Antiikin Kreikassa se väestönosa oli hyvin pieni, mutta heidän osaltaan käytiin tuota demokraattista keskustelua.
Ymmärsin kyllä mitä hait takaa.
Tosin tuossa nyt on vähän taulogiaa kun demokraattinen metodi määrittyy demokraattisen keskustelun kautta, jolloin ollaan vähän kehäpäätelmässä. Erityisesti jos keskusteluun osallistumiselle asetetaan paljon edellytyksiä.
Tämähän on aika pitkälti Habermasin nimiin menevää keskustelevan demokratian ajatusta, josta voi kaikkine reunaehtoineen olla aika montaa mieltä...
Taidettiinpa samankaltaisen keskustelun tasoon päästä vasta paljon myöhemmin. Tuskin vuoden 1907 Suomessa oli kauheasti mahdollista käydä koko äänestyskelpoisen kansan välistä keskustelua, mikä nykyään kuta kuinkin periaatteessa voi onnistua kaikilla välineillä, jotka media on onnistunut kehittämään. Antiikin Kreikan fiilikseen ei kuitenkaan taideta päästä, kun samalle kukkulalle ei voida koko äänestyskelpoista kansaa mahduttaa.
Jos siis demokraattiseen metodiin, siis keskusteluun, ei kuulu kaikkien osallistuminen vaan osallistujien määrää voidaan rajoittaa hyvinkin paljon kuten Ateenassa, niin silloin aika moni on päässyt samaan. Tasavallan aikainen Rooma täyttää tämän metodin vaatimukset, Venetsian tasavalta ja 1700- ja 1800-luvun Englanti, jossa poliittisia päätöksiä pohjustettiin sekä niistä keskusteltiin erilaisissa herrakerhoissa. Samahan pätee myös Ruotsin ja autonomian ajan säätyvaltiopäiviin: eihän niihin kaikki kansa osallistunut, mutta samalla tavalla kuin Ateenassa äänioikeutetut ja säätyjä edustavat (miehet) saattoivat kehitellä ajatuksiaan kareliaanisesta sankarikansasta. Sen takiahan ne hieman pettyivätkin kun kansa 1907 äänesti "väärin"...
Jos siis "demokraattinen metodi" tarkoittaa vain keskustelua, jota tuskin voi kutsua demokraattiseksi jos keskusteluun osallistuvia rajataan kovinkin paljon pois, niin sehän on ollut aika tunnusomaista harvainvallalle ja 1700-luvulta eteenpäin säätyedustuslaitoksille sekä erityisesti Yhdysvalloille. Jos taas demokratia ajatellaan mahdollisimman laajana oikeutena myös äänestää niin Suomen 1906 vaalilaki summaa sen aika hyvin, muutoksen suurin lisähän oli nimenomaan äänioikeutettujen piirin valtaisa kasvu ja minusta lähes kaikkien mahdollisuus äänestää on demokratian keskeinen idea eikä niinkään äänioikeutettujen mahdollisuus keskustella, joka sekin on tärkeää demokratian toimimiselle, mutta tarpeetonta ilman äänioikeutta.
-
Hmm... Keskustelu on äärimmäisen kiinnostavaa, mutta aletaan olemaan jo aika kaukana alkuperäisestä farmarihousuja käsittelevästä aiheesta. Koitetaan summata tämä yhteiskunnallinen keskustelu ja palata takaisin denimin maailmaan. Yhteiskunnallista taustakeskusteluahan voi toki jatkaa esim. yhteiskunta-alueella.
DandyAndy
-
Onko aihe muuten tarkoituksella kiinnitetty? Mielestäni ihan tavallinen aihe siinä missä muutkin, joskin on suurimmaksi osaksi ollut jotain dosenttitason väittelyä aiheen vierestä.
-
Juuri itsekin ajattelin, että nyt on menty jo hieman kauas farmareista, mutta toivottavasti sallitaan vielä lyhyt loppukommentti. Lupaan tämän jäävän viimeisekseni. Tai voisiko tämän demokratiakeskustelun siirtää kokonaan uuteen ketjuun?
Ymmärsin kyllä mitä hait takaa.
Tosin tuossa nyt on vähän taulogiaa kun demokraattinen metodi määrittyy demokraattisen keskustelun kautta, jolloin ollaan vähän kehäpäätelmässä. Erityisesti jos keskusteluun osallistumiselle asetetaan paljon edellytyksiä.
Tämähän on aika pitkälti Habermasin nimiin menevää keskustelevan demokratian ajatusta, josta voi kaikkine reunaehtoineen olla aika montaa mieltä...
Jep. Habermasin ajatus diskurssista (eräs tapa purkaa tuo "demokraattisen keskustelun" käsite ja välttää kehä) on monin tavoin epärealistinen, mutta perustavalla tasolla pidän hänen näkemyksestään demokratiasta ensisijaisesti rationaalisena keskusteluna. Ainakin se on toiveikkaampi kuin monien kansalaisten käsitys vaikenevasta äänestyskoppidemokratiasta... Keskustelussa kerätään tietoa eri ihmisiltä päätöksentekoa varten (vrt. markkinat keräävät infoa kuluttajien ja tuottajien toiveista heijastuen hintoihin). Pelkkä äänestäminen ei riitä, vaan äänestysvaihtoehdoista ja ehdokkaista täytyy keskustella. Olennaista on pointti, että nimenomaan keskustelu legitimisoi päätökset. Demokraattinen koppiäänestyshän voi sinällään tuottaa mielivaltaisia, vähemmistöjä sorsivia päätöksiä: 9 hengen enemmistö äänestää, että ärsyttävän 1 hengen vähemmistön on kuoltava (tyyliin Sokrateen kuolema). Minusta antiikin ateenalaiset olivat nimenomaan tärkeitä keskustelukulttuurin luojina, vasta toissijaisesti äänestyskulttuurin luojina. Tuo keskustelukulttuuri liittyy oleellisesti tietysti heidän muihinkin saavutuksiinsa, filosofian, tieteen ja taiteen saralla. Ei sekään toki habermaslaiseen täyttymykseen johtanut, mikäli Sokrateen tarinan uskotaan olevan totuusperäinen.
-
Palatakseni säikeen varsinaiseen aiheeseen:
Kun Suomessa vielä pidetään reijomäkeä (farmarit + irtotakki) rohkeana ja reteänä ratkaisuna, muualla on jo alettu ymmärtää tyyliin sisältyvä vaarallinen hapatus. Esimerkiksi Daniel Akst kertoo suht. tuoreessa Wall Street Journalin kolumnissaan "Down With Denim" (http://online.wsj.com/article/SB123751483315591559.html#mod=rss_Lifestyle) mielenkiintoisia seikkoja koskien farmareita. Lainatakseni: "Denim, for instance, is an essential co-conspirator in the modern trend toward undifferentiated dressing, in which we all strive to look equally shabby no matter what the occasion." Tämän voi varmasti allekirjoittaa, jos asiaa tarkastellaan yleisemmän mission tasolla nostaa miesten pukeutumisen yleistä tasoa. Farmarit ovat osa ketjukierrettä, jossa kukin yrittää näyttää toista nuhjuisemmalta antaakseen rennon vaikutelman.
Syynä farmarikuosin suureen suosioon Akst näkee aivan oikein aikansa eläneen karjapaimen henkisen maalaisnostalgian ja autenttisuuden kaipuun: "It is in denim that we invest our most nostalgic and destructive agrarian longings(.)" Maastokuvion ja pilottilasien tavoin kaikenlainen sotimiseen ja vaaralliseen yhdistyvä leviää kulovalkean tavoin wannabe machojen kaappeihin. Voiko sitä poleemisemmin muotoilla: "If hypocrisy had a flag, it would be cut from denim[.]"?
-
Farmarit ovat osa ketjukierrettä, jossa kukin yrittää näyttää toista nuhjuisemmalta antaakseen rennon vaikutelman.
En näe tätä näin. Ongelma on pääosin leikkausten puolella - hyvin istuvat ja oikeaa kokoa olevat farmarit eivät ole nuhjuiset. Vastaavanlaisia yleistäviä väitteitä voi laukoa lähes mistä tahansa materiaalista.
Tietenkin materiaalin kuin materiaalin saa näyttämään huonolta valitsemalla (ja kuvittelemalla) käyttäjiä, joiden vaatteet eivät soinnu yhteen ja ovat väärää kokoa. Reijo Mäki pitää - valtaosan tavoin - liian suuria vaatteita ja näyttää tämän vuoksi nuhjuiselta. Sama, tosin, pätee myös pukuihin - suuri osa (ellei jopa suurin osa) pukumiehistä näyttää huonosti pukeutuneilta.
Syynä farmarikuosin suureen suosioon Akst näkee aivan oikein aikansa eläneen karjapaimen henkisen maalaisnostalgian ja autenttisuuden kaipuun: "It is in denim that we invest our most nostalgic and destructive agrarian longings(.)"
Näin USA:ssa ja alkujaan. Denimiä, kuitenkin, voi käyttää (ja käytetään) huomattavan kauniisti ja täysin agraarikonnotaatioista irrallaan.
-
Sinänsä näytämme, Jälkiviisas, olevan pääpiirteissään samoilla linjoilla, keskustelemme oikeastaan lähinnä semantiikasta. Sinun mielestäsi yhteiskuntaluokkia on, mutta ne ovat muuttuneet niinpaljon, ettei niitä voi kutsua luokiksi. Minun mielestäni niitä voi huoleti kutsua luokiksi.
Keskiluokan harha on kyllä niin ihanan 70-lukulaista.
Nimenomaan. Vähän progahtava alt. rock bändi tuntuisi jotenkin osuvan kuin nenä päähän.
Tämä jotenkin tiivistää minusta näkemyksesi ongelmallisuuden.
Puhut koko ajan yhteiskuntaluokasta ja aiemmin käytit esimerkiksi keskiluokan termiä. Nyt sitten rinnastat yhteiskuntaluokan ja pukeutumisen, mutta viittaat vaatteiden käyttötilanteisiin. Frakkia käytetään akateemisissa ja valtiollisissa tilaisuuksissa, joten tekeekö tämä tilaisuuksiin osallistujista jonkin yhteiskuntaluokan edustajia? Presidentti on kotoisin työväenluokasta, joku diplomaatti on aatelinen ja kansanedustaja entinen ahtaaja satamasta. Karonkassa professori voi olla Lapista kotoisin oleva kolttasaamelainen, opintotuella elävä opiskelija aatelinen ja tutkija entinen varastomies. Oopperassa tai kutsuilla voi pitää smokkia, mutta tilaisuuteen osallistuva voi taasen olla mistä tahansa yhteiskuntaluokasta. Samalla tavalla kuin yläluokan edustaja voi pitää farkkuja vapaa-ajalla.
Pukeutuminen viittaa siis em. tilaisuuksissa valtiollisiin tai akateemiseen eliittiin, tietyn harrastuksen harrastajiin tai vapaa-aikaan, mutta ei yhteiskuntaluokkaan. Nykyään pukeutumisessa erottavat tekijät tulevat ammatin (diplomaatti, professori, varastoduunari), harrastusten (pubivisat, kilpatanssi), kiinnostuksen kohteiden (ooppera, tikanheitto) ja sosiaalisen piirin (ulkomaisia tuttuja = smokkikutsuja, kantabaarin kantapöytä) kautta. Vaatteet viestittävät toki sanomaansa, mutta eivät leimaa käyttäjäänsä kuten ennen. Syy tähän on se, että yhteiskuntaluokat ovat menettäneet erottelukykynsä koska ongelmista huolimatta luokkakiertoa on, keskiluokka on paisunut ja siksi on erottelukykyisempää puhua muusta kuin yhteiskuntaluokista, etenkin pukeutumista selittävinä tekijöinä.
Tässä ymmärsit minut väärin. Lainaamasi kappale pyrki palaamaan keskustelussa farkkuihin ja siten toimimaan keskustelunavauksena jälleen itse vaatteille ja niiden symboliarvolle. En rinnastanut pukeutumista ja yhteiskuntaluokkaa, vaan totesin niiden välillä olevan ajatuksellisen yhteyden. Ketjun aloittajan mielestä farkkuihin liittyi työväenluokkainen leima, jonka totesin absurdiksi ajatukseksi. Toisaalta totesin, että vaatteiden johdosta tehdään kyllä päätelmiä ihmisistä: esim. smokin perusteella ihmisellä ***oletetaan*** olevan sille käyttötarkoitus, joka ***assosioidaan*** tiettyyn yhteiskuntaluokkaan. Siksi esim. smokkia kantavan ihmisen saatetaan mutkat suoriksi vetäen ***olettaa*** kuuluvan tiettyyn yhteiskuntaluokkaan. Sen enempää ihminen kuin käyttötarkoituskaan ei välttämättä vastaa olettamaa, mutta olettamia tapahtuu silti.
Frakin suhteen esim. akateemiset eivät ole suoraan yläluokkaisia, Linnassa juhlivat eivät ole sitä sen enempää. Kuitenkin akateemiset ihmiset ***oletetaan*** helposti pikemminkin yläluokkaisiksi kuin työväenluokkaisiksi. Samoin Linnan juhliin kutsutun (ei-julkkiksen) ***oletetaan*** helposti olevan jollain lailla eliittiä. Näiden olettamien myötä tehdään assosiaatioita, jotka eivät tietenkään ole aina perusteltuja.
Tämä on luonnollisesti perusteetonta, mutta sitä tapahtuu. Empiirisesti asiaa voi todentaa menemällä vuorotellen puvussa ja rähjäisissä verkkareissa itse valitsemaansa liikkeeseen havainnoimaan pukeutumisen vaikutusta muihin ihmisiin. Pukeutumisen pohjalta tehdään olettamia, jotka saattavat olla ja usein ovatkin perusteettomia, mutta vaikuttavat silti ihmisten mielikuviin ja käytökseen. Smokki ja frakki lienevät kaikkein vahvimmin olettamia ihmisissä herättäviä vaatekappaleita, siksi nostin ne esille. Vaikka olen alkuperäisen idean (farkut = työväenluokka) kanssa vahvasti eri mieltä, olen silti sitä mieltä, että vaatteiden perusteella tehdään ihmisistä olettamia, jotka assosioidaan johonkin yhteiskuntaluokkaan. Perusteetonta tai ei, uskon näin tapahtuvan.
Smokki ei ole yläluokkainen asu, mutta smokkiin pukeutuvasta ihmisestä saatetaan ensi silmäyksellä tehdä tämänsuuntaisia johtopäätöksiä. En usko olevani tässä kovin väärässä.
-
Farmarit ovat osa ketjukierrettä, jossa kukin yrittää näyttää toista nuhjuisemmalta antaakseen rennon vaikutelman.
Tässä joudun kyllä lainaamaan erästä suurta ajattelijaa:
Toinen vaihtoehto on sitten se, että halutaan lisätä muodollisuuden määrää ja käytetään verkkapuvun asemesta ruskeaa pukua tai tweed-takkia. Haetaan siis muodollisia elementtejä tuomaan klassista vaikutelmaa, mutta ei osteta koko pakettia 1800-luvun yhteiskuntaan perustuvina rationaliteetteineen vaan kuvitellaan, että nykyinen kaupunki on sen verran puhdas, että ruskeaa pukua voi käyttää ilman pelkoa hiilitahroista.
Syynä farmarikuosin suureen suosioon Akst näkee aivan oikein aikansa eläneen karjapaimen henkisen maalaisnostalgian ja autenttisuuden kaipuun: "It is in denim that we invest our most nostalgic and destructive agrarian longings(.)" Maastokuvion ja pilottilasien tavoin kaikenlainen sotimiseen ja vaaralliseen yhdistyvä leviää kulovalkean tavoin wannabe machojen kaappeihin. Voiko sitä poleemisemmin muotoilla: "If hypocrisy had a flag, it would be cut from denim[.]"?
Klassisen pukeutumisen motiivina ei sitten voi olla 1800-luvun herrainklubien, 1920-luvun glamourin tai 1950-luvun ihannoidun yhteiskunnan (ennen kuin hipit pilasi kaiken) nostalgisoiminen?
Kuitenkin puhutaan pukeutumisesta, joka pohjautuu uniformuihin ja kaiken järjen mukaanhan myös trenssin pitäisi kuulua machojen vaatekaappiin...
-
Näin jälkikäteen tuli ajatuksena ottaa vastakohtainen esimerkki: saketti Suomessa lauantaina. Ei pidä sisällään käyttötarkoituksista johtuen samanlaista olettamien ketjua, vaan lähinnä olettaman siitä, että sen kantaja on sulhanen. Mielestäni tämä esimerkki kuvaa ajatuksiani itse asiassa sangen hyvin.
-
^^ Nostalgia ei sinänsä ole aina paha asia. Mutta aikansa elänyt nostalgia on pahasta. Woodstockhan perustui yhdysvaltalaiselle back to roots -mentaliteetille: farkut jalkaan, parran annetaan kasvaa jne. Jo sen nimi kertoo paljon autenttisuuden hakemisesta. Minusta herrasmiesten salonkien nostalgia tai jopa 30-luvun tyylin tutkiminen on tässä suhteessa kuin raikasta ilmaa. Se myös kasvattaa historiallisen tietoisuuden perspektiiviä valtaisasti verrattuna 90-luvun lopun tukalaan 70-luku kertaukseen. Muoti on aina kertaamista, mutta elämme sellaista sykliä joka kiertyy yhtä tiukemmalle ja tiukemmalle kuin korkkiruuvi. Nyt fiilistellään jo 90-luvun alun lama-aikaa ja legginssejä. Mieluummin minä pistän vaikka jo vaihteeksi kangasliivit päälle ja suorat housut jalkaan. Farkkujen ylivalta uhkaa jo tukehduttaa koko pukeutumisen. Muodin kierto kiristyy yhä lyhyemmälle ja lyhyeämmälle kierteelle kuristaen koko pukeutumista. Laajempi katsaus pukeutumisen historiaan avartaa alaa ja tuo hengitysilmaa - sekä tarjoaa mainioita aiemmin unohdettuja pukeutumisratkaisuja kuin uutuuksina.
Se nostalgiasta. Toinen mielenkiintoinen näkemys farkuista löytyy kirjasta Simon Doonanin kirjasta "Eccentric Glamour" (http://books.google.com/books?id=H6m7C_HLx7IC&pg=PA135&dq=Simon+Doonan+denim&hl=en&ei=hF5-TN2IOI_LswbNrpyWCQ&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=1&ved=0CCwQ6AEwAA#v=onepage&q&f=false). Siinä hän kutsuu niitä nimellä Sininen Kuolema:
The denim trend, which swung into action in the late '90s with the boot-cut, butt-crack craze has gone on too long. ... In the counterculture of 1960s, denim jeans were associated with pleasure and leisure: Woodstock, Easy Rider, etc. How paradoxial that these once-transgressive garments are now, half a century later, sucking the inventiveness and fun out of dressing up. ... Don't be lazy. If you put all your jeans in a bag and drop them off at Goodwill, you will force yourself to seek out alternatives. You will automatically gain in individuality.
Tässäpä on oikeastaan muotoiltuna se, miten minä olen tämän asian kokenut omassa pukeutumisessani. Farkut hylkääväkään ei automaattisesti kaiketi pukeudu huonosti istuvaan teryleeni pukuun? Aivan kuten kaikki farkut eivät ole huonosti istuvia tai suttaisia - mutta ne ovat kylläkin auttamatta 2000-luvulla tulleet tylsiksi.
-
Eli kaiken taustalla onkin halu olla uniikki lumihiutale...
Menenkin tässä pukeutumaan karhuntaljan ja iskemään itselleni naisen puunuijalla.
-
?
En usko että ehdotus käynnistää koko sukupolven kattava pukeutumisen uudelleen arvioimisen ja moninaistamisen prosessi on esittämälläsi tavallaan kokonaan palautettavissa psykologiseen haluun olla jotenkin erityinen. En siten aivan ymmärrä tuota primaalireaktiota.
-
^ Tämä koko ketju, sekä sen denim- että demokratiaosuus, on ollut varsin sivistävää luettavaa, mistä kiitos. Mm. tuosta palvelijoiden "hyvin mutta tahallaan väärin" pukemisesta lukisin mielelläni lisää - se lienee viittaus miespavelijoiden frakkeihin mustine solmukkeineen ja liiveineen (joista tosin jälkimmäisiä käytetään ainakin akateemisilla herrapäivällisillä ennen klo 18, kun naisia ei ole läsnä).
-
En usko että ehdotus käynnistää koko sukupolven kattava pukeutumisen uudelleen arvioimisen ja moninaistamisen prosessi on esittämälläsi tavallaan kokonaan palautettavissa psykologiseen haluun olla jotenkin erityinen. En siten aivan ymmärrä tuota primaalireaktiota.
Minä en taas ymmärrä tuosta sanaakaan, joten ollaan kaiketi tasoissa.
-
Farkkujen ylivalta uhkaa jo tukehduttaa koko pukeutumisen.
(klips)
Farkut hylkääväkään ei automaattisesti kaiketi pukeudu huonosti istuvaan teryleeni pukuun? Aivan kuten kaikki farkut eivät ole huonosti istuvia tai suttaisia - mutta ne ovat kylläkin auttamatta 2000-luvulla tulleet tylsiksi.
Tätä näkökulmaa en täysin ymmärrä. En mitenkään osaa antaa yhdelle vaatteelle niin paljon painoarvoa, että se tukehduttaisi pukeutumisen. Mutta kuten tuli todettua aiemmin, minulle farkut ovat vasta 2000-luvulla tulleet mielenkiintoisiksi.
Muuten olen sitä mieltä, että nostalgiakin oli ennen nostalgisempaa.
-
^ Tämä koko ketju, sekä sen denim- että demokratiaosuus, on ollut varsin sivistävää luettavaa, mistä kiitos. Mm. tuosta palvelijoiden "hyvin mutta tahallaan väärin" pukemisesta lukisin mielelläni lisää - se lienee viittaus miespavelijoiden frakkeihin mustine solmukkeineen ja liiveineen (joista tosin jälkimmäisiä käytetään ainakin akateemisilla herrapäivällisillä ennen klo 18, kun naisia ei ole läsnä).
Luin aikanaan aiheesta mielenkiintoisen artikkelin, mutta en löytänyt sitä ihan pikagoogletuksella. Aihe on mielenkiintoinen ja siinä on ollut outoja variaatioita, jotka kaikki eivät muistaakseni ihan nykypäivään ole yltäneet.
Tuosta suomalaisesta frakkipoikkeuksesta onkin muuten ollut aikomuksenani kysyä: tietääkö kukaan, missä muualla se on käytössä ja mikä sen historia on? Onko se esim. Briteissä lainkaan käytössä?
-
Tuosta suomalaisesta frakkipoikkeuksesta onkin muuten ollut aikomuksenani kysyä: tietääkö kukaan, missä muualla se on käytössä ja mikä sen historia on? Onko se esim. Briteissä lainkaan käytössä?
Yhden teorian mukaan tapa tulee Pohjois-Saksan yliopistoista, joissa se heitettiin romukoppaan kaikkien muiden perinteiden kanssa 60-luvulla. Ruotsissa taisi Uumajassa olla vielä vastaavaa, mutta muistaakseni Lund ja Uppsala ovat luopuneet.
Briteissähän on yliopistomaailmassa käytössä ihan vain ja ainoastaan yliopistoa varten tehdyt kaavut, mm. Oxfordissa ihan perusopiskelija tenttii tenttikaavussa.
-
Teoriasta en tiedä, minä olen törmännyt tuohon Åbo Akademissa itsenäisyyspäivän herrapäivällisillä, jossa liivi vaihdetaan valkoiseen klo 18.
-
Teoriasta en tiedä, minä olen törmännyt tuohon Åbo Akademissa itsenäisyyspäivän herrapäivällisillä, jossa liivi vaihdetaan valkoiseen klo 18.
ÅA lienee ainoa, jossa on vielä herrapäivällisiä.
Taustallahan on saksalainen vaikutus, joka näkyy edelleen vahvasti Virossa eli esim. opiskelijärjestöt, korporaatiot, ovat vain miehille tai naisille voimakkaine perinteineen. Näitä perinteitä sitten kulkeutui Ruotsiin ja Suomeen. Saksassa tosiaan 60-luvulla yliopistoperinteet heitettiin roskakoriin, Ruotsissa päädyttiin sekasotkuun ja Suomessa on sitten pidetty omat versiot näistä, Virossa taidetaan vetää edelleen keskiaikaisella mallilla...
-
^ Ainakin kutsu tulee joka vuosi
-
Kaavut olivat tuttu juttu. Olin aika lailla varma, että siellä tätä ei ole, mutta varmistuksen halusin. Briteillä saketti on kuitenkin aina ollut "elävämpi" päivävaihtoehto, ja olisi tuntunut oudolta, jos tällaiselle ylipäänsä olisi joku tarve keksitty. Mutta näissä jutuissahan tulee aikamoisia yllätyksiä vastaan harva se päivä. Toisaalta epäilin myös, että juuret voisivat olla Saksassa, joka kuitenkin on Suomen yliopistolaitosta ajatellen aikamoinen esikuva.
-
Teoriasta en tiedä, minä olen törmännyt tuohon Åbo Akademissa itsenäisyyspäivän herrapäivällisillä, jossa liivi vaihdetaan valkoiseen klo 18.
ÅA lienee ainoa, jossa on vielä herrapäivällisiä.
Taustallahan on saksalainen vaikutus, joka näkyy edelleen vahvasti Virossa eli esim. opiskelijärjestöt, korporaatiot, ovat vain miehille tai naisille voimakkaine perinteineen. Näitä perinteitä sitten kulkeutui Ruotsiin ja Suomeen. Saksassa tosiaan 60-luvulla yliopistoperinteet heitettiin roskakoriin, Ruotsissa päädyttiin sekasotkuun ja Suomessa on sitten pidetty omat versiot näistä, Virossa taidetaan vetää edelleen keskiaikaisella mallilla...
Hankenilla on myös herrapäivällisperinne (herrmiddag) ja myös naisille löytyy vastaava. Niissä taisi olla juttuna, että järjestäjänä toimii vastakkaisen sukupuolen edustajaryhmä. Suomenkielisistä yliopistoista en tiedä. Lienee myös Ruotsissa tuo tapa voimissaan?
Muutoinkin kyllä pidän kovasti akateemisesta juhlakulttuurista. Se tarkoittaa, ettei aina pukeuduta farkkuihin!
-
Hankenilla on myös herrapäivällisperinne (herrmiddag) ja myös naisille löytyy vastaava. Niissä taisi olla juttuna, että järjestäjänä toimii vastakkaisen sukupuolen edustajaryhmä.
Siis yliopiston puolesta?
Helsingissähän tuo tapa on voimissaan osakunnissa ja varmaan myös joissakin ainejärjestöissä, tosin monessa ei frakkia vaadita kuin vuosijuhlissa.
-
[longings(.)"
Näin USA:ssa ja alkujaan. Denimiä, kuitenkin, voi käyttää (ja käytetään) huomattavan kauniisti ja täysin agraarikonnotaatioista irrallaan.
[/quote]
Tosin sitä kuuluisaa esimerkkiä ei ole vielä esitetty.
-
En ole ehtinyt lukemaan tätä keskustelua läpi, mutta voin kärkkäästi iskeä tähän kunnes selaan vastaukset läpi, että itse en suostu käyttämään farkkuja!
-
Itsekkin tutustuin vasta tähän keskusteluun kahlaamalla vastaukset pikakelauksella läpi. Aika monisäikeinen ja todella mielenkiintoinen keskustelu. Itselläni on arviolta 5-10 paria erilaisia farkkuja (todella kuluneista täysin kuluttamattomiin tummansinisiin). En ole pitkään aikaan katsonut mitä kaapissa sillä sektorilla on. Käytän farkkuja jonkun verran vapaa-ajalla ja en näe siinä mitään erityistä tyylirikkoa. Joku mainitsi että farkuja ei tarvitse heti kotiin päästyä riisua pois. Itselläni on vähän päinvastoin ja riisun ne mielelläni heti pois. Syinä tähän että valkoisella sohvalla istuessa farkut tuppaavat tummentamaan sohvan kangasta, varsinkin uutena. Toisekseen ne eivät ole kovin miellyttävät jalassa. Pikkutakin ja farkkujen yhdistelmä voi olla myös tyylikäs vaikka usein se ei sitä olekkaan. Hankin joskus Burberryn pikkutakin joka mielestäni ei oikein edes käy minkään muun kuin farkkujen kanssa. Toisaalta en pidä irtotakin ja suorien housujen yhdistämisestä. Tulee jotenkin mieleen jääkiekkovalmentajat. Toki tuo ammattiryhmä on omassa kauheudessaa ihan omaa luokkaansa. Mielummin puku kuin eri sävyiset housut ja takki. Siksi oikeastaan pidän enemmän farkkujen ja pikkutakin yhdistämisestä.
-
...tosiaan, noin kolme viikkoa sitten tuli hävitettyä ainoat farkkuni. Suunnittelin rituaalinomaista polttouhrausta, jonka olisin kuvannut Youtubeen ja Chap-sivustolle kannanottona. Lopulta pari päätyi UFF:lle ja toivon mukaan hyvään käyttöön. Jätän farkut taakseni, sovitaan vaikkapa nuoruuden piikkiin.
-
...tosiaan, noin kolme viikkoa sitten tuli hävitettyä ainoat farkkuni. Suunnittelin rituaalinomaista polttouhrausta, jonka olisin kuvannut Youtubeen ja Chap-sivustolle kannanottona. Lopulta pari päätyi UFF:lle ja toivon mukaan hyvään käyttöön. Jätän farkut taakseni, sovitaan vaikkapa nuoruuden piikkiin.
Mä toimin hiukan toisin. Lukioikäisestä lähtien pidin ainoastaan pukuja ja suoria housuja ja ekat farkut tämän jälkeen ostin nelikymppisenä.
-
...tosiaan, noin kolme viikkoa sitten tuli hävitettyä ainoat farkkuni. Suunnittelin rituaalinomaista polttouhrausta, jonka olisin kuvannut Youtubeen ja Chap-sivustolle kannanottona. Lopulta pari päätyi UFF:lle ja toivon mukaan hyvään käyttöön. Jätän farkut taakseni, sovitaan vaikkapa nuoruuden piikkiin.
Jos olisimme Facebookissa tykkäisin tästä ilmoituksesta. Minä en ole viela kokonaan luopunut farkuista, sillä minulla on yksi pari puutarhatöitä varten. Kodin portista ulos en luonnollisestikkaan kulje farkut jalassa.
-
^
Kiihkofundamentalistiherrasmiehiä. :)
-
Itse olen vasta viime aikoina oppinut pukeutumaan farkkuihin lapsuusvuosien jälkeen.
-
Itse olen vasta viime aikoina oppinut pukeutumaan farkkuihin lapsuusvuosien jälkeen.
Vanhemmathan pukevat pikkulapset, joten mikä regressio tässä välissä on tapahtunut?
-
^
Kiihkofundamentalistiherrasmiehiä. :)
Nuoruuden paloa. Kyllä nuo prässihousutalibanit vanhemmiten rauhoittuu.
Juuri vedin chinot jalkaan. Mietin tässä että pitäisikö ikään kuin protestihengessä laittaa sittenkin farkut.
-
^Juuri näin.
Itsellä oli n.18 vuoden breikki farkuista.
Olen erittäin tyytyväinen löydettyäni tieni takaisin denimin pariin.
-
Herrat ovat ilmeisesti lukeneet ajatuksiani. Tietty ehdottomuus osa nuoruuden idealismia. Siitä se sitten laantuu. Onko tämä hyvä asia vai ei, on kokonaan toinen juttu. Sitä voitaneen ratkoa jollain sopivalla tavalla sopivassa ympäristössä nauttien vaikka samalla virkistäviä ja raikastavia juomia.
-
^Hyvä ehdotus. Count me in, jos hallitus päästää!
Itsellä tosin farkkujen käyttö on vuosi vuodelta vähentynyt ts. joka päivä tulee käytettyä farkkuja yhä vähemmän. Toisaalta, jalassa on sitten chinot tai sammarit, 5-taskuisina, farkkumallisina, joten eroaako tuo sitten niinkään? Prässättyjä suoria housuja käytän edelleen hyvin harvoin.
-
Itse olen vasta viime aikoina oppinut pukeutumaan farkkuihin lapsuusvuosien jälkeen.
Vanhemmathan pukevat pikkulapset, joten mikä regressio tässä välissä on tapahtunut?
Kävelin vuosikymmenen kalsareissa.
-
Itse olen vasta viime aikoina oppinut pukeutumaan farkkuihin lapsuusvuosien jälkeen.
Vanhemmathan pukevat pikkulapset, joten mikä regressio tässä välissä on tapahtunut?
Kävelin vuosikymmenen kalsareissa.
Mikä oli supervoimasi?
-
Mikä oli supervoimasi?
The power of far... fire.
-
Joku mainitsi että farkuja ei tarvitse heti kotiin päästyä riisua pois. Itselläni on vähän päinvastoin ja riisun ne mielelläni heti pois. (...) Toisekseen ne eivät ole kovin miellyttävät jalassa.
Tässäpä jo syytä harkita housujaan: laadukkaat vaatteet tunnistaa siitä, että ne ovat mukavat päällä. Jotain lienee pielessä, jos jonkin vaatteen haluaa ottaa heti pois päältään, kun ei ole ihmisten silmien tutkailtavana. Myös itseä vartenhan sitä pukeudutaan, joten parhaita ovat hyvin istuvat ja tyylikkäät vaatteet.
Toki itsellänikin tulee sentään yleensä kuitenkin kravatti päästettyä kaulasta, kun tulen kotiin. Jos rupean tekemään jotain sotkuisaa vapaa-ajan puuhaa niin sitten voisivat olla vaikka ne farkut paikallaan. Ovathan ne hyvät työvaatteet, jotka suojaavat paksuuden puolesta ihoa hyvin.
Toisaalta en pidä irtotakin ja suorien housujen yhdistämisestä. Tulee jotenkin mieleen jääkiekkovalmentajat. (...) Mielummin puku kuin eri sävyiset housut ja takki. Siksi oikeastaan pidän enemmän farkkujen ja pikkutakin yhdistämisestä.
Kannattaa muistaa, että housuja on olemassa myös farkut - suorat housut -vastakkainasettelun välimaastossa. Tuo jääkiekkovalmentaja-look rakentuu yleensä räikeästä, alun perin ehkä johonkin pukuun kuuluneesta, pikkutakista sekä sen yhdistämisestä mustiin huonosti istuviin suoriin housuihin. Tämä on tosiaan huono ratkaisu. Ehkä se on kuitenkin parempi kuin puvuntakin yhdistäminen farkkuihin, mutta huono vaihtoehto silti.
Itse näkisin niin, että farkkujen jälkeen astetta virallisemmat ovat samettihousut. Kuten yllä todetaan, erityisesti edullisemmat vakosamettihousut voivat muistuttaa farmarihousuja leikkaukseltaan hyvinkin paljon. Kyse on kuitenkin eri vaatekappaleesta, jota saa myös laajassa väriskaalassa, mikä helpottaa housujen yhdistelyä irtotakkiin huomattavasti. Ja sen irtotakin täytyy tietenkin olla takki joka ei ole puvuntakki vaan todella irtotakiksi suunniteltu takki. En näe mitään syytä riisua samettihousuja jalasta kotiin saapuessani, jos ne ovat oikean kokoiset.
Chinoja, khakeja tai cavalry twilliä en itse harrasta, sillä vaaleat värit saavat minut näyttämään kalpealta, mutta ovat nekin yksi mahdollisuus erityisesti kesäisin.
Samettihousujen jälkeen tulevat harmaat flanellihousut, joka on klassinen yhdistelmä sinisen bleiserin tai klubitakin kanssa. Ne muistuttavat leikkaukseltaan jo enemmän perinteisiä "suoria housuja", sillä niissä on yleensä prässit. Tyyliniekat kuitenkin huomaavat heti eron varsinaisiin puvunhousuihin.
Eli "suoria housujen" kattama alue onkin laajempi kuin vain mustat pussimaiset housut, joita jääkiekkovalmentajat käyttävät oranssin pikkutakin kanssa. Jos ratkaisut tehtäisiin mustavalkoisella akselilla farkut+irtotakki TAI puku niin asiat olisivat yksinkertaisia. On kuitenkin onneksi olemassa myös asiallisia vapaa-ajan (=casual) housuja, jotka eivät luokitu farkkujen tai puvun ääripäihin.
Villelle peukun nosto farkkujen hylkäämisestä.