Ivan Goncharov: OblomovKirjan kannessa kuvataan hahmoa laiskuuden kuolemattomaksi sankariksi, joten aika helposti lähti kirja mukaani. Vetäisikö hän vertoja saamattomuudessa Putkinotkon Juutas Käkriäiselle. Vetää ja menee vetelyydessä ihan omalle tasolleen. Alun perin teos ilmestyi vuonna 1859, tämä versio on vuodelta 2020.
Teos alkaa sillä kun nimihenkilö Oblomov herää sängyssään kahdeksalta aamulla. Hän on päättänyt nousta ajoissa sillä huolia on päivällä pohdittavaksi. Noususta ei vain tahdo tulla mitään. Hänen miespalvelijansa tuo aamuteen nautittavaksi, joten se kannattanee juoda ensin mihinkään ryhtymistä. Oblomov tulee todenneeksi, ettei teetä varten tarvitse nousta istumaan. Onnistuuhan sen juominen makuuasennossakin. Yhdessä vaiheessa hän on jo laskemassa toista jalkaansa lattialla olevaan tohveliinsa vain vetääksen koipensa takaisin. Sitten alkaa jo puolen päivän tienoo olla lähellä eikä Oblomov ole vieläkään saanut itseään ylös.
Goncharov aloitti kirjan kirjoittamisen keskelle sijoitetulla pitkällä unijaksolla, joka taustoittaa Oblomovin toimintaa. Ei hän syntyjään täydellinen vetelys ole, hän on vain ajautunut siihen osin verenperintönä, mutta myös olosuhteiden myötä. Teos on tarkoitettu koomiseksi samalla tapaa kuin
Kuolleet sielut, mutta tunteeni eivät ihan sellaisia olleet lukemisen aikana. Melkein harmitti minkälaisiin ongelmiin Oblomov joutui tekemättömyytensä vuoksi.
Kirjasta rantautui venäjään ilmaus oblomovilaisuus kuvaamaan laiskuutta samalla tapaa kuin macchiavellimaisuus omien etujen tavoittelussa. Ilmeisesti ilmaus on Venäjällä tunnetumpi kuin maan ulkopuolella. Yksi syy voi olla se, ettei kirjasta ole ennen tätä versiota ilmestynyt kunnollista käännöstä puoleen vuosisataan.
Mutta Venäjällä teoksesta kehkeytyi suosittu nopeasti ja nykyään se arvotetaan samalle tasolle
Anna Kareninan ja
Rikoksen ja rangaistuksen kanssa. Jopa Tolstoi ja Chekov kehuivät tätä aikoinaan.
Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.
A young man of about twenty-five entered, aglow with health, his cheeks, lips and eyes smiling. It made one positively envious to see him. He was immaculately groomed and attired and there was a dazzling freshness about his face, linen, gloves and tailcoat. He wore a watch chain on his waistcoat, festooned with tiny trinkets. He drew out a handkerchief of the finest cambric, perfumed with oriental fragrances, took a sniff, passed it nonchalantly over his face and glossy hat and dusted off his patent-leather boots.