Keikarin foorumi

Ei noi keltaiset housut vaan toimi. Pääsiäinen ei riitä perusteluksi.

Kapeat hartiat yhdistettynä huonoon ryhtiin (tätä näkyy MTOP-kuvissa yllättävän paljon) ovat karmea kaveri korkeavyötäröisille farkuille. Ihan sama mitä klassisen tyylin periaatteet sanovat - tärkeintä on yleisvaikutelma. Joku Phat Guido pystyy pitämään suht ongelmitta pelkkiä korkeita vyötäröitä, koska kaveri on kuitenkin yläkropaltaan suht atleettinen.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Mielestäni tämä on aina ollut varmin tapa näyttää täydelliseltä nörtiltä. Perinteinen "housut muuten hyvät, mutta kiristävät kainaloista" -problematiikka. Joskus tuntuu, että vain kännykkäkotelo puuttuu.

Älkää ymmärtäkö väärin, poikkeuksiakin löytyy ja kaikki on kantajasta kiinni, enkä nyt viittaa tässä aiemmin postattuun kuvaan josta keskustelu lähti kumpuamaan. Todella usein näkee settejä, joissa korkealla (tai joidenkin mielestä ihan vaan juuri siinä oikealla paikalla olevat) housut toimivat erittäin hyvin. Itse en vaan tähän pysty alkuunkaan. Johtuu ehkäpä siitä, mihin joku muukin jo viittasi, eli ylävartalon ja alavartalon mittasuhteista. Jos on pitkä selkä ja lyhyet jalat niin hommahan toimii huomattavasti hienommin. Mulla vaan sattuu olemaan lyhyt selkä ja pitkät jalat, joten näytän todelliselta spedeltä tai obelixilta (jopa nykyistä enemmän) jos vedän housut ylös.

Klassisuudesta voi jauhaa loputtomiin. Mielestäni siihen vetoaminen on vähän onttoa. Klassisuuden käsite varmasti muuttuu aikojen myötä ja uskon, että voi näyttää ihan yhtä "klassiselta" ja "tyylikkäältä" vaikkei vetäisikään housuja korviin. Itse hahmotan edellä mainittujen käsitteiden toteutumisen sisältävän paljon myös sitä, että osaa pukeutua omaa vartaloaan imartelevasti ja oman vartalonsa mukaisesti. Ja kai sitä tosiaan ihmisillä saa olla oma tyylinsä myös ko. asian suhteen vaikka haluaa olla klassinen.

Onhan musta toki yleinen väri vaatteissa, mutta en itse koe asiaa minään ongelmana. Onhan useimmilla miehillä pääasiassa housut jalassa (riippuu tietysti minkä alan hommissa vaikuttaa) eikä se itsessään tee housujen käytöstä tylsää ;)

Suomen urheilupuolelta en viitsi lähteä hakemaan itselleni pukeutumisesikuvaa niin huonossa kuin hyvässäkään. Toisaalta Tami Tammisen klubitakkimaneerit ovat klassikkokamaa.

Itselläni on pari harmaata ja pari mustaa pukua tämänhetkisessä käytössä. Ehkä johtuu siitä, että en ole vielä leikkauksiin yms. kovin tyytyväinen, mutta pääasiassa käytän harmaata vain sen vuoksi että voin pitää ruskeita kenkiä. Toki seuraavat puvut tulevat todennäköisesti olemaan tummansinistä ja harmaata. Tällä hetkellä kuitenkin kun laitan mustan puvun päälle tuntuu kun saisi vitamiinia tai muuta uutta elinvoimaa.

En tiedä onko musta sitten oikeasti se yleisin miesten pukuväri Suomessa. Otetaan jotkin keskimääräiset suomalaiset rippi- tai ylioppilasjuhlat tai häät. Varsinkin niissä näkee sellaista mielikuvitusta, joka olisi kannattanut ehkä säilöä tuottajansa korvien väliin. Kaikenlaisia shamppanjan ja vaaleanvihreän sävyjä esillä ja siihen vielä mikkihiirikravatit päälle. Mielestäni se on keskimääräinen suomalaisäijän puku. Suurin osahan käyttää niitä omia rippipukujaan jos niihin vielä mahtuvat ja on ihan helvetin rumia. Harvoin tulee mietittyä, että voi hitsi kun kaikilla on nää tylsäntyylikkäät mustat suitit niskassa.

Työelämässä juttu onkin sitten helposti toinen. Omissa hommissa lähes kaikilla on musta puku päällä. Kyllä niistäkin silti niitä eroja löytyy ja keikarointi on täysin mahdollista. Suurinta osaahan pukeutuminen ei juurikaan kiinnosta ja puku on vain haalari siinä missä muutkin. Kyllä mustistakin puvuista eroja löytyy. Se on sama kuin niputtaisi kaikki farkut samaan läjään ellei tätä pysty mieltämään.

Toki myönnän, että itseänikin kiehtoo erittäin paljon jatkossa eri väristen pukujen ostaminen ja varsinkin erilaisten kankaiden kanssa homostelu, nyt kun on niin sanotusti alkuun päässyt. Silti mustalla puvulla ja muillakin mustilla vaatteilla tulee varmasti olemaan aina erityinen paikka sydämessäni.

Erityisen totta on tosiaan myös se, että vaikka 100 ihmistä laittaisi periaatteessa samat kuteet päälleen ja ne vielä räätälöitäisiin kaikille hyvin istuviksi, osalla ne vaan näyttää paremmalta. Itsekin kun olen tällainen löysä paska niin taistelen tämän asian kanssa jatkuvasti. Nyt kuntokuuri päälle! Usein miettii että miksi toi simppeli setti näyttää tuon tyypin päällä niin hyvältä. Sitten huomaa ettei sillä olekaan mahaa tai miestissejä. Däng!

Hep! Ykkösen saa laittaa mulle tulemaan. Kyllä noi muutkin kelpaa.

Olen niin toivottoman epämotorinen ja kohelo, että meinaan vetää nupit nahkapohjilla sisätiloissakin tasaisin väliajoin. Eli ilman kalosseja pidän nahkapohjat pois jäisiltä kaduilta, enkä muutenkaan halua tuhota pohjia. Keväämmällä sitten...

Ja juuri tuli vedettyä vanhoilla beater camel (toe) bootseilla semmoiset lipat, että saa olla tyytyväinen että on hengissä eikä luita mennyt poikki. Onneksi on kova pää.

Nostan osaltani ketjua, jossa on ollut nähdäkseni oikeinkin mielenkiintoista vääntöä ja keskustelua.

Meikäläistä on puraissut viime vuosina pahasti design- ja arkkitehtuurikärpänen. Sisustustyylin osalta (jota tämäkin ketju ainakin otsikkonsa puolesta käsittelee, arkkitehtuurille voisi olla hyvä perustaa erillinen ketju?) mieltymykseni on modernismin klassikoissa. Mm. Eamesin pariskunnan tuotokset miellyttävät ja ennen kaikkea tanskalainen 50-60 -lukujen muotoilu. Mielestäni ko. tyylissä yhdistyy kaunis, yksinkertainen ja toimiva design upeaan käsityöhön ja loistaviin materiaaleihin. Pidän suunnattomasti 50-luvun moderneista tiikki- ja palisanterihuonekaluista. Tanskalaisten keskuudessa on huomattava määrä todellisia neroja, kuten kaikkien tietämät Jacobsen, Wegner ja Panton. Toistaiseksi kokoelmani on kovin rajattu, mutta pikkuhiljaa sitä olisi tarkoitus laajentaa. Mielenkiintoisia ko. tyylisuuntaa Suomessakin myyviä liikkeitä on mm. Tomorrow's Antique Helsingissä.

Aikakauden puuhuonekalujen lisäksi minua kiehtoo myös "muovimuotoilu" eli suomalaisten Eerojen Saarinen ja Aarnio luomukset, kuten myös Verner Pantonin vastaavat. Olen seurannut pari viime vuotta todella paljon kansainvälisiä design- ja arkkitehtuuriblogeja ja herrojen tuotoksia tuntuu olevan joka toisessa merkittävässä arkkitehtuurikohteessa. En usko, että Suomessa edes osaksi tajutaan kuinka tunnettuja kyseisten herrojen huonekalut ovat maailmalla. Suomessa puhutaan paljon Aallosta, jota myös osaltani suuresti arvostan, mutta uskoakseni Aalto ei suinkaan ole tunnetuin suomalainen maailmalla tässä suhteessa.

Ivymanilla on kertomansa mukaan Muna(tuoli). Olen kateellinen, konjakin väristä nahkaa oleva Egg on yksi suurimmista fantisioistani.

Arkkitehtuurin osalta mieltymykseni on vastaavalla tavalla hyvinkin modernistinen. Yksi suosikeistani on Richard Neutra (ks. esim. Kauffman desert house) ja muutkin vastaajan ajanjakson (1930-1950) modernistit. Mielestäni on mahtavaa miten tähänkin ketjuun aiemmin linkatut tietyt rakennukset näyttävät edelleen yhtä ajankohtaisilta ja moderneilta kuin melkein sata vuotta sitten jolloin ne on suunniteltu ja rakennettu. Aalto on kyllä myös mahtava seppä, joskin on uskoakseni velkaa huomattavasti mm. Gropiukselle. Tsekatkaapas Aallon tuotantoa ennen ja jälkeen Saksaan 20-luvun lopulla tehtyä matkaa, muutos oli merkittävä. Aallon kyky tehdä humaaneja elementtejä muuten tinkimättömään modernismiin ja funktionalismiin on kyllä uskomatonta.

Yksi asia jota jatkuvasti ihmettelen ja josta haluan ehkä jopa hieman provota on ihmisten jatkuvasti hokema käsitys "kodikkuudesta". Mitä ihmettä se on? Nähdäkseni ei mitään muuta kuin kunkin yksilön käsitys siitä, minkälaiset tilat kokevat itseään miellyttäväksi ja rauhoittavaksi. Jollekin (ja varmasti useimmalle suomalaiselle, jos miettii keskimääräistä suomalaista sisustajaa) se on tavaranpaljouden ja erilaisten "ornamenttien" täyttämä tila mahdollisimman monine yksityiskohtineen, mahdollisesti hieman pesämainen ja ahdas. Toinen taas voi viihtyä yhtä hyvin täysin kliinisessä, suorastaan sairaalamaisessa tilassa.

Itse sijoitun tässä jonkinlaiseen välimaastoon. En voi väittää olevani täysin arkkitehti Adolf Loosin kanssa samoilla linjoilla siitä, että '"ornamentti on rikos", kuten kuuluisa artikkelinsa toteaa funktionaalisena ohjelmanjulistuksena, mutta en ole tästä ajattelusta kovinkaan kaukana. Mielestäni tyypillinen suomalainen sisustus on kuitenkin aivan järkyttävää, enkä tulisi koskaan viihtymään sellaisessa ympäristössä. En voi sietää tilpehööriä, en käytännössä pidä lainkaan verhoista, en liioista koriste-esineistä, enkä varsinkaan mäntyisistä huonekaluista tai mistään muustakaan detaljista, joka on kyseisellä puulajilla toteutettu. Ko. seikat ovat kovin tyypillisiä kotimaassamme. En myöskään pidä antiikkihuonekaluista, vaikka olen sellaisten keskellä kasvanut. Niissä ei mielestäni suurempaa vikaa ole ja ymmärrän hyvin ihmisten mieltymyksen niihin, mutta itse koen ne epämukaviksi istua (esim. sohvat) ja muutenkaan en perusta niiden valtaisasta koristeellisuudesta. Ei vaan ole mun juttu.

Toisaalta sisustuslehtien kuvat tyhjistä tiloista, joissa ei juurikaan ole huonekalun huonekalua, eivät todennäköisesti ole edes elämiseen tarkoitettuja, eikä niitä pitäisi niin tulkitakaan. Näkisin nämä enemmän samanlaisiksi "teoksiksi" kuin eräät muotikuvat tai autotehtaiden superautot, niillä vaan testataan jotain uutta juttua ja katsotaan miten väki reagoi ja kokeillaan jotain uutta.

Itse viihdyn yksinkertaisissa ja väljissä tiloissa, joissa on esineitä, jotka koen itse kauniiksi. Pyrin siihen, että jokainen huonekalu ja esine, joka on esillä, on tarkoin valittu ja harkittu. Koen itseäni rauhoittavaksi ja siis itselleni myös kodikkaaksi sen, että turhaa sälää ei ole läsnä ja että huonekalut edustavat muotoiltultaan varsin niukkaa ja laadukasta linjaa. Lämpöä haen taidokkaasti valmistetuista ja suunnitelluista tiikkimööpeleistä ja laadukkaista matoista ym. Koen myös huonekalut ja valaisimet yhtä paljon taide-esineinä kuin pelkkinä huonekaluina. Olohuoneeni katossa killuu Pantonin VP Globe, joka ei ole ollenkaan niin paljon valaisin kuin taideteos nähdäkseni. Joka päivä sitä ihailen ja olen erittäin tyytyväinen hankintaani. Todellista vastinetta rahoille nähdäkseni.

Sama juttu arkkitehtuurin osalta. En ymmärrä yhtään miten melko suuri osa ihmisistä katsoo, että kodikkaita voivat ainoastaan olla puutalot, joissa on ampuaukon kokoiset ikkunat ja harjakatto. Itse en voisi olla enempää eri mieltä. Mielestäni joka tyylisuunnan edustajilla on hyvät ja huonot hetkensä. On hienoa perinnetaloja ja helvetin rumia sellaisia. Sama moderneissa rakennuksissa. Suurin osa kaikista rakennuksista on kuitenkin täysin yhdentekeviä. Jos itselläni olisi rahaa rakentaa, rakentaisin tasakattoisen talon (en halua kuulla rakennusteknistä luentoa, olen varsin hyvin tietoinen näistä seikoista ja tiedän myös sen, että tasakattokin voidaan tehdä onnistuneesti, joskin se vaatii taitoa), jossa on kadun puoleisella julkisivulla nauhaikkunaa ja pihan/maiseman puoleisella julkisivulla aivan lattiaan saakka ulottuvat ikkunat. En haluaisi nykytrendin mukaista korkeaa pömpeliä kaksikerroksisella olohuoneella (muistuttavat usein pienine pinta-aloineen mielestäni ohjus/viljasiiloja ja ovat akustisia helvettejä), vaan enemmänkin horisontaalista tilaa. Mielestäni se on pirun tyylikästä, kodikasta ja rauhoittavaa.

Tällä hetkellä rakennettavista "moderneista omakotitaloista" minulla olisi enemmänkin sanottavaa. Sanon vain sen, että suorastaan kyrsii miten mielikuvituksetonta rakentaminen on. Toisaalta on nämä Älvsbytalot ja sitten kivitalot, jotka tehdään kaikki saman typerän sapluunan mukaan. Ehkä olen vain kateellinen, en tiedä.

Modernismin yksinkertaisuuden ihanteiden toimivuus ja skaalautuminen on mielenkiintoista. Useat superyksinkertaiset esineet miellyttävät todella monia ihmisiä, mutta kun sama skaalataan valtavaksi rakennukseksi, homma ei ehkä enää toimikaan niin suurelle yleisölle. Tällöin koko hommassa nousee esiin modernismille tärkeä materiaalien laatu. Yksinkertaisuus toimii ainoastaan, jos materiaalit ja työ ovat ensiluokkaista. Pienessä esineessä tämä on helpompi toteuttaa. Jonkin yksinkertaisen rakennuksen paskaisenvalkoinen seinä ei välttämättä näytäkään enää niin hyvältä parin vuosikymmenen jälkeen.

Ja niin, turkulaisena minun täytyy todeta, että kaupungin hienoin rakennus on mielestäni KOP-kolmio. Todella parjattu ja vihattu, mutta olen viime vuosina tajunnut, kuinka mielettömän hienosta pytingistä on kyse. Katsokaapas joskus uudella silmällä. Viljo Revell on myös makkaratalon suunnittelija, mutta se ei kyllä edes minunkaan mielestäni toimi. Lasipalatsi on hieno.

Michelsonilta tsekkailin vielä noita villakravatteja ja sieltäkin löytyy aika potentiaalista rättiä. Kukkakuvioinen sinipohjainen versio etenkin miellytti silmääni. Tulee juuri sopivalla tavalla vaarivainaan pitkät kalsarit siitä kuosista mieleen.