1906
Asut ja pukineet / Vs: Kenkien hoito
« : 04.10.12 - klo:10:55 »
^ Juuri sen postauksen kaltaisia juttuja, mutta hivenen laajemmin, esimerkiksi uusien sävyjen ja väriliukumien luomisesta useampia kerroksia "sekoittamalla", ihan teknisiä vinkkejä miten tuollainen tehdään (ettei esim. mene överiksi), tietoa siitä, mitkä sävyt sopivat yhteen. Tähän mennessä kun olen lankannut kengät aina yhdellä lankilla.
Otetaan nyt vaikkapa sellainen esimerkki, että minulla on yhdet gunboatit, jotka ovat tummanruskeat, mutta alkuperäisessä nahassa on aivan aavistus vivahdetta punaisen suuntaan. Tuo perus tummanruskea lankki, jolla olen lankannut, ei vivahda punaiseen, ja olen ajatellut, että voisi joskus sipaista punaisenkin lankkikerroksen kenkään tuomaan lämpöä sävyyn, mutta kun en ole aivan varma kannattaako näin lainkaan tehdä ja mitä siitä seuraa, niin on jäänyt väliin. Tietenkin voisi vain yrittää metsästää täsmälleen samansävyistä lankkia, kuin kengän pohjasävy, mutta ainakin tuon Villen postauksen perusteella useammalla eri värillä kikkailu ei ole ainoastaan mahdollista, vaan ilmeisesti jopa suotavaa.