16
Vapaa sana / Vs: Sartoriaaliset tyrmäykset tosielämän puolella
« : 13.07.12 - klo:14:44 »
Barbouria on yooxissa usein tarjolla. Kannattaa tarkkailla. Ja ei, en sanonut takkia rumaksi.
Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Eilen vaimoni ehti vielä tyrmäämään suoriltaan Barbourin Retriever-messengerilaukut. Tuli kuitenkin selvyys linjasta eli jos haluan kehuja, on turha esitellä hänelle mitään minkä hän mieltää jotenkin varustemaiseksi. Lienee siis selvää, että camopittaus tai reisitaskuhousut kotona ei pisteitä antaisi. Ei sillä, että olisin hankkimassa tai pisteitä varsinaisesti kaipaisin.
Sproily toimittaa omassa genressään tasaisen varmasti, eikä se taso ole ollenkaan matala.
Genressä, joka ihailee aikaa, jolloin asiat oli nykyistä huonommin. Naisilla ei ollut äänioikeutta, ilmastointi puuttui yms. Sen perusteella, mitä oon lukenut, olen tyytyväinen, että synnyin 1980-luvulla, enkä 1900-luvun alkupuolella.
1980-luvun pukeutuminen oli paskinta ever. Samoin sproilyn ihailun aikalaiset rakensivat tämän maan perustan ja puolustivat sitä omalla verellään. Suomi oli jo tuolloin tasa-arvon edelläkävijä. Sitä vasten on kasarikakaran ja minunkin syytä olla vain kiitollinen, että edelliset sukupolvet ovat mahdollistaneet meille käytännössä kaiken.
Suomessa oli naisilla äänioikeus 1900-luvun alkupuolella. Ja muutenkin argumentti kusee, tässähän on kyse vaatteista.
Sproily toimittaa omassa genressään tasaisen varmasti, eikä se taso ole ollenkaan matala.
Kyllä nämä Lloydit mulle alkuun kelpaa, sopii hyvin farkkujen (<-kirosana?) kanssa.
No farkut eivät sinänsä kirosana ole, mutta mustat kengät niiden kanssa...no, jos ovat mustat farkut (miksi?) niin ehkä...ehkä.
Turussahan voi brittikenkiä hankkia vaikkapa Herrainpukimon kautta.
Noiden leikkaus ei välttämättä kyllä imartele kondaa.. En siis ihan varauksetta ainakaan suosittele.Explöin? Joku toinen leikkaus noista kenties? En oo tutustunu noihin tarkemmin, joten tuote on mulle uusi.
Thin Finn is a slimmed down version of the 1950's carrot shaped silhouettes. Finn has a normal rise and an extra low back yoke. It's slim from the hip and tapers down to a narrow leg opening.
TIGHT FIT
NORMAL WAIST
LOW YOKE
NARROW
LEG OPENING
ZIP FLY