Keikarin foorumi

Ilmeisesti on niin että windsor solmujen kanssa ei painaumaa laiteta mutta esimerkiksi four-in-handin kanssa voi laittaa. Onko muita kyllä ei solmuja?

Suosin erityisen ohuiden solmioiden kanssa aina Victoria-solmua, joka on Four-in-Hand tuplana. Esimerkkiä voi vilkaista linkistä: http://http://www.totieatie.com/victoria.asp. Tähän solmuun dimpleä on kenties hankalampi saada, mutta aivan hyvin se sopii. Lisäksi tietää käyttävänsä solmua, joka harvemman kaulasta löytyy. Nams.

En dimpletä, sillä Four-in-Hand -taitoni on surkea. Tunnustan siis julkisesti käyttäväni hyvin harvoin solmiota, koska sadoista harjoitussarjoista ja ohjeista huolimatta en saa liki koskaan solmusta tyydyttävän näköistä. Mikäli siitä kaunis tulee, pari pään kääntöä ja mokoma taideteos on valahtanut. Ascotit ovat mukavampia.

Kunhan puvut ovat viimeistellyt (ja opin käyttämään Villen foorumia kunnolla), lupaan laittaa muutaman kuvan jonnekin, mikäli kiinnostusta löytyy.

Laita toki reilu läjä valokuvia mailiini, jotta blogin lukijat pääsevät nauttimaan täydellisestä istuvuudesta sekä käsityön hurmiosta.

Rupesi epäilyttäämään onko tweed-housuissa järkeä ollenkaan. Josko niistä tulee tönkkö kuriositeetti, joka ei taivu mihinkään suuntaan?

Tweed-housut ovat toden totta melkoisen vaikea pala. Maaseudulla ei ongelmia, mutta jos kaupungissa haluaa niitä käyttää, tulee housukuosin olla melkoisen hillitty ja yläosa rajoittuu poikkeuksetta kauluspaitaan ja neuleeseen. Luvullasi voinen lisätä tämän Bookster-arvion blogiin.

Mutta eiköhän niitä ole muitakin metalleja joita voisi harkita. Vai?

Onhan niitä hopean värisiä. Makukysymys tämä.

Yksi vastaus on legendaarinen Jockey. eBaystä löytyy peruspaitoja, tankkitoppeja puolestaan Stockmannilta.

Kiitoksia hyvistä neuvoista. Tuo liivi ratkaisu vaikuttaa hyvältä. Olen nimittäin muiden kanssa samaa mieltä tuosta solmiosta ja paidasta. Tosin ei Villen ehdotus valkoisesta paidasta ja ranskalaisista kalvosimista huono ole :)

Hiisi, unohdin lisätä että liivit + housut -yhdistelmä vaatii taskukellon ollakseen riittävän hienostunut. Sinällään se on okei, mutta vain okei. Kultainen tai kullattu kello nostaa sen monta piirua paremmaksi.

Kokemuksia työn jäljestä ei ole, koska kukkaro ei ole moista iloittelua suonut. Todennäköisesti tulevaisuudessa kaadan rahani siihen suuntaan.

Tilauspuku on verrattomasti parempi ratkaisu, jos on perfektionisti, riittävän varakas, tarkka tyylistään, paljon esillä, ja arvostaa suunnattomasti yksilöllisyyttä sekä käsityötä. Lisäänpä vielä, että suomalaiset tilauspukuja käyttävät miehet voi laskea kymmenissä. Heistäkin valtaosa on käynyt ulkomailla luomuksensa teettämässä. Ne, jotka ovat tilauspuvun hankkineet, eivät pidä melua itsestään. Todennäköisesti he myös tietävät erittäin tarkasti mitä haluavat, ja ovat fantasioineet täydellisestä puvusta, eikä suuri valinnanvara siten tuo tuskaa.

Mittatilaus on aina kompromissi. Se tuo miltei saman tuloksen kuin räätälityö, muttei koskaan pääse lähelle täydellistä istuvuutta. Kun jokin vaate istuu täydellisesti, tavallinen kaduntallaajakin toteaa miehen olevan tyylikäs, muttei välttämättä osaa sanoa miksi. Tilauspukuun saa reilut sauma- ja kangasvarat, joiden ansiosta sitä voi muutella suuntaan jos toiseenkin vielä vuosikymmenten päästä, mikäli lihominen tai laihtuminen yllättää. Käsintehtynä se myös todella kestää vähintään 20 vuotta, ellei jokin traaginen tilanne kangasta tärvele.

Suomi vs. muu maailma -vertailussa voin todeta, että englantilaisia parempia ei löydy, eikä Savile Row'n räätäleitä verrattomampia kouluteta. Itään ei kannata lähteä, ellei todella tunne luotettavia ja maineikkaita tekijöitä. Pettymys on todennäköisempi kuin hiomattoman timantin äkkääminen. Suomalaisista mestareista valtaosa on ensin kouluttautunut noin 8 vuotta, jonka jälkeen alalla on oltu vielä usea vuosi lisää. Ammattitaitoa löytyy, ja tarvittaessa muutosten tekeminen onnistuu paljon kätevämmin kuin jos täytyisi lähteä toiselle puolelle palloa.

Mies hankkii räätälin, jottei hänen itse täytyisi alituiseen vaivata päätään pukeutumisasioilla.