46
Kulttuuri / Vs: Mitä luet nyt?
« : 13.04.15 - klo:20:52 »
Omasta Higginsien lukemisesta on jonkin verran aikaa. Eiväthän nuo mitenkään kovin älykästä luettavaa ole, jos rehellisiä ollaan. Lukiossa ollessani ne olivat kuitenkin suosikkejani, ja ihmettelin, kun äidinkielen opettajani vertasi muistaakseni Bulgakovia "vaikka nyt johonkin higginsiin", edellisen eduksi. Enää en ihmettele.
Itse olen viime aikoina ahminut Agatha Christien kirjoja. Nekin ovat monesti aika ennalta arvattavia juonen kulultaan, mutta aivan hyvää viihdettä. Murhaajan olen tosin arvannut vain kerran oikein (Murha Mesopotamiassa ja sekin oli vain aavistus kun kirjojen juonen logiikka alkoi olla tarpeeksi tuttu).