Keikarin foorumi

Keikari => Asut ja pukineet => Aiheen aloitti: tuomas - 04.05.10 - klo:11:40

Otsikko: Sukat
Kirjoitti: tuomas - 04.05.10 - klo:11:40
Sukista on ollut puhetta useassa ketjussa, mutta ehkäpä foorumin sukkakokemukset voisi kassata yhteen säikeeseen. Mitä merkkejä tai kauppoja foorumilaiset suosittelevat? Ovatko sukat yksivärisiä vai kuvioituja?

Ennen kuin tajusin, että sukkiahan todellakin on eri värisiä, käytin yksinomaan mustia sukkia. Juuri niitä miljardi paria kympillä -tarjouksista ostettuja kehnoja kudelmia, jotka jättivät varpaanvälit täyteen nöyhtää kunnes lahosivat alta aikayksikön. Sittemmin olen päässyt kuvioiden ja värien maailmaan. Ja kun alkaa kiinnittää huomiota laatuun, se ajattelu hiipii vääjäämättä kaikkeen tekemiseen. Kuitenkaan en ole löytänyt vielä sitä oikeaa sukkamyymälää.

Falke on osoittautunut perusvarmaksi mutta jokseenkin tylsäksi valinnaksi. Mustia ja harmaita ovat kaikki Falkeni, enkä ole täysin vakuuttunut niiden hinta-laatu-suhteesta. Sockshopista olen tilannut monia merkkejä - pringle, jeep, , mutta mikään ei ole vielä oikein iskenyt. Viccelin sukat kuluivat puhki päivässä. Vaatimuksina olisi mahdollisimman pieni hiostavien keinoaineiden osuus, laaja väri- ja kokovalikoima (pienijalkaisena yhden koon sukat ovat aina auttamatta liian isoja) ja kiristämättömyys. Jos joku on törmännyt mainioihin sukkiin, vinkkejä otetaan ilolla vastaan.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 04.05.10 - klo:11:49
Viccel on nykyisin pääasiallinen sukantoimittajani kevyempiä kenkiä käytettäessä. Ohuita, hyvin laadukkaita, täyttä puuvillaa (käytän ns. "talvipaksuutta", joka sekin on sangen ohut). Värivalikoima hyvä (pinkki saisi kyllä olla räväkämpi, mutta kaikkea ei voi saada - paitsi värjäämällä). Minun käytössäni ovat kestäneet hyvin. Lisäksi asiakaspalvelu on lyömätön (jos on saanut Viccelit päivässä puhki, kannattaa ottaa yhteyttä valmistajaan. Ongelma sekä korjataan tuotannossa että hyvitetään asiakkaalle reilusti).

Arkisempien kenkien kanssa käytän Brothersin sukkia. Paksuus Vicceliä reilumpi, värivalikoima hyvä.

Pääosin käytän hyvin kirkasvärisiä (pinkki, keltainen, vihreä, kirkas sininen, turkoosi...) sukkia, joita jotkut pitävät minulle tunnuksenomaisena juttuna. Kommentteja tulee yllättävänkin paljon, yleensä positiivisia (etenkin naispuolisilta).
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Calle - 04.05.10 - klo:11:52
Oma suosikkini on Falke Shadow, tosin värivalikoima voisi olla laajempi. Sekä puuvillaiset (fil d'ecosse) ja puuvilla-villasekoitteiset ovat osoittautuneet laadukkaiksi.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: PleaseDeleteMe - 04.05.10 - klo:12:18
Sukat on ollut viime aikoina tietynlainen aamun ensimmäinen pähkinä. Se on melkein kuin toinen solmio. Vaikkakin solmio on paljon näkyvämpi, sukkien yhteensopivuudesta muuhun kokoonpanossa kielii se päivänmittainen alitajuinen mielihyvä että nyt on "hyvä setti" päällä. Jätän melkein sukat viimeiseksi mitä puen päälleni, tai menen turvallisten valintojen perässä, housujen tai kenkien mukaan yhdistäen tai jotain siitä väliltä. Tämä kyllä on vähän tylsähkö vaihtoehto mielestäni. Voihan sitä joskus kokeilla niinkin että valitsee sukat ensimmäisenä ja rakentaa sen ympärille kokoonpanon. Itse olen yhdistänyt sukkien värin taskuliinaan/solmioon/solmion pilkkujen väriin jne.

Vielä 6kk sitten sukkia omistin vain kahden värisiä - mustia ja muutama vaalea beige kesäsukka. Vasta sen jälkeen olen kerännyt erivärisiä yksivärisiä sukkia. Löytyy tumman harmaita, ruskeita, viininpunaisia, tummansinisiä, siniharmaata ym. muutama iloitteleva pastellisävy jne. "Mitä tänään ostit" -ketjussa ehdittiinkin toveri Ivyn kanssa jaettua ajatuksia Argyle-sukista joita juuri sain eilen postin kantamana, ehkäpä niihinkin joko kasvaa entisestään enemmän sisään ja/tai tylsistyy ajan myötä.

Suomen markkinoilla on hirveesti sukkia jotka ovat liian lyhyitä eivätkä peitä nilkkaa tarpeeksi. Yksivärisiä tilasin talvella M&S:ltä, hinta/laatu oli OK vaikka eivät mitään highendiä edustakaan. Nämä Argylet tulivat Ebay-myyjältä "sox-4u", ikävä kyllä eivät ole täyttä puuvillaa, hieman on polyesteriäkin eksynyt mukaan. Eivät ensimmäisen päivän kokeiluna ihan hulluilta vaikuta. Varsinkin 8 euroon posteineen 6 paria oli ihan pop :). Kuviollisia olisi kiva saada lisää, vaikkapa raitaa tai jotain polkadot-meininkiä. Nälkä varmasti tämänkin suhteen kasvaa syödessä mutta laadultaan niin kauan kun sukat eivät jätä (paljoa tai ollenkaan) nöyhtää varpaiden väriin, nukkaannu ulkoa liian nopeasti ja tuntuvat jalkaan mukavilta ja istuvat, eivätkä luista laminaatilla - kelpaavat ne minullekin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Gaffer - 04.05.10 - klo:12:26
Pantherella valmistaa laadukkaita, vinkeitä ja värikkäitä mutta tyylikkäitä sukkia, joihin olen ollut tyytyväinen. Samoin Falkeen. Brothersin edullisia sukkia ostin joskus 3 paria testiksi, mutta ovat vähän turhan paksuja ja värit erittäin räikeitä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: diletantti - 04.05.10 - klo:13:07
Bleuforêt-sukat ovat hintansa arvoisia. Pidän etenkin heidän villasukista. Valitettavasti nettikauppa http://www.bleuforet.fr/ (http://www.bleuforet.fr/) ei toimita tuotteita Suomeen, mutta Bleuforêt-sukkia myydään ainakin Stockmanilla ja Sokoksessa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 04.05.10 - klo:13:48
Minulla on perussukkina eri värisiä ja kuvioisia Pringlejä sekä Falkeja.
Muutama Burlington löytyy myös, mutta kun ne pitää pestä eri lämpötilassa niin ovat jäävät aina sukkapyykkilaatikkoon... Pringlet ja Falket toimivat minulla hyvin käyttösukkina eikä mitään valittamista ole ollut.

Pantherellastakin on hyvä kokemuksia, joten siihen suuntaan pitänee "laajentaa" seuraavaksi.
Värien ja kuvioiden puolesta kun on hyvä olla valinnanvaraa niin ei koskaan ole vain pakko ottaa jotain sukkia, nimimerkillä "aikanaan sen vain mustia sukkia kauden läpikäyneenä".

 
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: vallaton - 04.05.10 - klo:14:22
Falkea minultakin löytyy isoin valikoima. Suomalaisista Vendin sukat olivat kohtalaisia, mutta sekin yriys taisi päätyä konkurssiin jo muutama vuosi sitten. Itse en pääsääntöisesti käytä muita kuin villaisia sukkia (tai villasekoite), joiden löytämien Suomesta lienee vielä astetta hankalampaa kuin hyvien puuvillaisten. Stockan aleissa yleensä tulee ostettua sukkia niin paljon kuin löytyy ja onneksi muutenkin tuntuu, että isojalkaiselle (46) sukkia löytyy alennuksesta suhteellisen hyvin.

Roderick Charlesilta on tilauksen mukana tulossa muutama sukkaparikin kokeeksi, joten niistä kommenttia lähiaikoina.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: signorlaine - 04.05.10 - klo:14:23
Viccel on nykyisin pääasiallinen sukantoimittajani kevyempiä kenkiä käytettäessä. Ohuita, hyvin laadukkaita, täyttä puuvillaa (käytän ns. "talvipaksuutta", joka sekin on sangen ohut). Värivalikoima hyvä (pinkki saisi kyllä olla räväkämpi, mutta kaikkea ei voi saada - paitsi värjäämällä). Minun käytössäni ovat kestäneet hyvin. Lisäksi asiakaspalvelu on lyömätön (jos on saanut Viccelit päivässä puhki, kannattaa ottaa yhteyttä valmistajaan. Ongelma sekä korjataan tuotannossa että hyvitetään asiakkaalle reilusti).

Arkisempien kenkien kanssa käytän Brothersin sukkia. Paksuus Vicceliä reilumpi, värivalikoima hyvä.

Pääosin käytän hyvin kirkasvärisiä (pinkki, keltainen, vihreä, kirkas sininen, turkoosi...) sukkia, joita jotkut pitävät minulle tunnuksenomaisena juttuna. Kommentteja tulee yllättävänkin paljon, yleensä positiivisia (etenkin naispuolisilta).

Kiitos Viccel-vinkistä Jussi, tilasin juuri muutaman parin talvipainon OTC-sukkia ja yhdet villa/silkki-sekoitteiset. Kokoja ja värejä näyttää olevan tarjolla varsin mukavasti.

Löysin linkin sivulle, jonka kautta saa alennusta 20%. Näyttäisi olevan joku AAAC-forum-juttu? (Tilasin kuitenkin sen kautta vaikken AAAC-jäsen olekaan.)

http://eshop.viccel.com/

Tähän asti olen käyttänyt pääasiassa Falken Firenze-sukkia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: tuomas - 04.05.10 - klo:14:47
Viccel on nykyisin pääasiallinen sukantoimittajani kevyempiä kenkiä käytettäessä. Ohuita, hyvin laadukkaita, täyttä puuvillaa (käytän ns. "talvipaksuutta", joka sekin on sangen ohut). Värivalikoima hyvä (pinkki saisi kyllä olla räväkämpi, mutta kaikkea ei voi saada - paitsi värjäämällä). Minun käytössäni ovat kestäneet hyvin. Lisäksi asiakaspalvelu on lyömätön (jos on saanut Viccelit päivässä puhki, kannattaa ottaa yhteyttä valmistajaan. Ongelma sekä korjataan tuotannossa että hyvitetään asiakkaalle reilusti).

Jep, olinkin jo yhteydessä Kemaliin. Palvelu on ollut kaikin puolin moitteetonta. Tuossa erässä on täytynyt olla jokin materiaalivirhe, mutta katsotaan nyt, mitä tuleman pitää. Vielä en voi siis liittyä Viccelin kehujien joukkoon.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Pchan - 04.05.10 - klo:15:12
Käytättekö muuten polven alle ulottuvia sukkia vai puoleen väliin ulottuvia? Tiedän 'polven alle ulottuvien' olevan se oikea vastaus, mutta nyt kiinnostaisi ihan objektiivinen arvio molempien suhteen.

Itselläni pitkät sukat ovat kiusanneet enemmän valahtaessan ja niitä ei enää sukkalaatikosta löydy. En oikein jaksa stressata nilkan vilahtamista joissain erittäin harvinaisissa tilanteissa. Toisaalta, ehkä pitemmät sukkani eivät ole oleet kovin kummoista laatua ja ovat siksi valuneet?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 04.05.10 - klo:15:17
Käytättekö muuten polven alle ulottuvia sukkia vai puoleen väliin ulottuvia? Tiedän 'polven alle ulottuvien' olevan se oikea vastaus, mutta nyt kiinnostaisi ihan objektiivinen arvio molempien suhteen.

Molempia. Vapaa-ajanpukeutumisessa nilkkamittaisia, pukupukeutumisessa polven alle ulottuvia.


Lainaus
Itselläni pitkät sukat ovat kiusanneet enemmän valahtaessan ja niitä ei enää sukkalaatikosta löydy. En oikein jaksa stressata nilkan vilahtamista joissain erittäin harvinaisissa tilanteissa. Toisaalta, ehkä pitemmät sukkani eivät ole oleet kovin kummoista laatua ja ovat siksi valuneet?

(http://www.helsinginolkain.fi/kuvat/sukkanauhat.jpg)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 04.05.10 - klo:15:19
Juhlavamman käytön sukat ovat polven alle, mutta muuten ihan vaan puolivasikkaan, toki polven alla sekin.
Sen verran kuitenkin pituutta, että käytännössä missään tilanteessa ei nilkka tai sääri vilahtele, joten puolivasikkasukat ovat noita pidempiä vähän mukavammat arkikäytössä. Ei sukkien tarvitse kuitenkaan toimia alushousuina ja tuo valahtaminen on vaikeammin korjattava ongelma, joskaan ainakaan omat Pringlet eivät juuri valahtele.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Pchan - 04.05.10 - klo:15:29
^^ Kiitos Jussi, mutta vanilja piisaa meikäläiselle.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Barbarossa - 04.05.10 - klo:16:40
Äläs ny!
Ritsat ovat äärmmäisen kätevät ja mukavat käytössä.
Kun on ritsat hankittuna niin voi ostaa minkä pituisia sukkia vaan!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 05.05.10 - klo:16:02
Seuraava lukee varsin ilahduttavasti sivun ylälaidassa:
Special 20% Discount
All prices are discounted
for Keikari members

Juu, tästä en ole ehtinyt kirjoittaa blogin puolella vielä. Neuvottelin tuon alennuksen foorumin jäsenille ja olen erittäin tyytyväinen Vicceliin. Hinta-laatusuhde on paras tapaamani.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: atas - 05.05.10 - klo:18:15
Suuret kiitokset Villelle, lähti tilaukseen värisuora. Toivottavasti ovat laadultaan sitä mitä monet ovat kertoneet.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 05.05.10 - klo:19:09
^Viccelin hinnoilla ruikuttamiseen ei ole varaa. Kirkkaimmat värit voivat kyllä vuotaa, oma Ferrarinpunainen parini muutti valkoisen paidan pinkiksi. Onneksi paita ei ollut oma.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 05.05.10 - klo:20:05
^Viccelin hinnoilla ruikuttamiseen ei ole varaa. Kirkkaimmat värit voivat kyllä vuotaa, oma Ferrarinpunainen parini muutti valkoisen paidan pinkiksi. Onneksi paita ei ollut oma.

Um.

Mitä ihmettä valkoinen paita tekee värillisten kanssa samassa pyykissä?

No, kuitenkin. Ensipesut aina samankaltaisten värien kanssa (jokaisen vaatekappaleen ja asusteen kohdalla). 2-3 pesun jälkeen voi ottaa rennommin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jami - 05.05.10 - klo:20:12
^ kuuluu samaan kategoriaan kun miksi olen joskus löytänyt (huonossa paikassa) housun puntista sukkauhousut tai jotkut pikkuhousut, eihän ne sinne mun housuihini kuuluisi :) Joo omistan/omistin muutaman vaaleanpunaisen paidan jota ei ole tullut ostettua vaaleanpunaisena.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 05.05.10 - klo:20:51
^ kuuluu samaan kategoriaan kun miksi olen joskus löytänyt (huonossa paikassa) housun puntista sukkauhousut tai jotkut pikkuhousut, eihän ne sinne mun housuihini kuuluisi :)

Aivan. Ja sitten on saanut selitellä, missä sitä on iltansa oikein viettänyt. Mutta mitä tekemistä tällä oli pesemisen kanssa? ;)


Myönnän - joskus olen tarkoituksella antanut hieman sävyä vaatteille näin. Onnistuu mainiosti jos ostettu uusi vaate oikein uhkuu värjäämishaluja.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Riku - 05.05.10 - klo:21:59
Tähän asti olen ollut japanilaisen Tabion sukkien (www.tabio.com) ystävä, mutta tilasin nyt kokeeksi muutaman parin Vicceliltä. Hinta houkuttelee ja jos laatu on sopivaa, niin Tabiot jäävät jatkossa vähemmälle.

Tabion laadussa ei ole ollut moitittavaa; sukat istuvat hyvin, pysyvät ylhäällä sekä kestävät kulutusta ja pesua. Värejä, kuvioita ja pituuksiakin on (ainakin myymälässä) tarjolla yllin kyllin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: ChuckBass - 08.05.10 - klo:03:53
Itselläni myös värikkäät sekä kuvioidut sukat ovat valloittaneet kaapin ja nykyään sukkien kohdalla luotan Gantin tarjontaan. Laatu ja tarjonta on miellyttänyt itseäni ja varastot täydentyvät sopivasti syksyisin ja keväisin ystävämyynneistä, varsin sopivaan hintaan. Jos jotain miinuspuolta haluaisi löytää, niin yleensä ei löydy mitään kuviointeja, pelkästään yksivärisiä. Kuvioitujen sukkien kohdalla kaapista löytyy JC:stä ja Brothersista ostettuja, sekä Falkea.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: finanssimies - 26.05.10 - klo:16:53
Seuraava lukee varsin ilahduttavasti sivun ylälaidassa:
Special 20% Discount
All prices are discounted
for Keikari members

Juu, tästä en ole ehtinyt kirjoittaa blogin puolella vielä. Neuvottelin tuon alennuksen foorumin jäsenille ja olen erittäin tyytyväinen Vicceliin. Hinta-laatusuhde on paras tapaamani.

Varoituksen sana: Viccelin ohuemmat kesäsukat eivät ole hyviä ja suosittelen välttämään niiden ostamista. Tälläkin hetkellä jalassani ovat yhdet over-the-calf-kesäsukat joihin on tullut reikä varpaiden kohdalle noin 5 käyttökerran jälkeen. Myös värit ovat selvästi haalistuneet mekaanista kulutusta saaneista kohdista. Vastaavaa sukkien nopeaa hajoamista ja haalistumista en ole kokenut aiemmin. Sukat olen pessyt normaalisti koneessa 40 asteessa. Talvilaatuiset sukat vaikuttavat paremmilta, joskaan eivät ole mielestäni erityisen halpoja edes Suomen hintatasoon nähden.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Lancester - 27.05.10 - klo:10:12
Itselläni myös värikkäät sekä kuvioidut sukat ovat valloittaneet kaapin ja nykyään sukkien kohdalla luotan Gantin tarjontaan. Laatu ja tarjonta on miellyttänyt itseäni ja varastot täydentyvät sopivasti syksyisin ja keväisin ystävämyynneistä, varsin sopivaan hintaan. Jos jotain miinuspuolta haluaisi löytää, niin yleensä ei löydy mitään kuviointeja, pelkästään yksivärisiä.

Tässä taannoin kun kävin Kampin Modassa niin löysin sieltä laatikollisen Gantin sukkia. Joukossa oli myös runsaasti kuvioituja sukkia ja itse asiassa varsin herkullisiakin :) Kuten vaaleansiniset oranssilla pallokuviolla. NAM. Jäivät kiireessä kuitenkin ostamatta.

Tämä sukka-asia alkaa itsellä menemään vähän yli. Varmaan keskimäärin kerran viikossa tulee ostettua uusia sukkia vaikka kaapista rupeaa löytymään melkein jo jokaista väriä... Syytän asiasta tätä foorumia.

:D
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: bowtiepasta - 27.05.10 - klo:10:41
Tabiolla on kyllä upeita, harmittavasti vaan hinta on pääsääntöisesti vähän liian kova. Muutaman kappaleen aattelin pistää tilaukseen (ts pakkohan nuo Jokeri-sukat on poistaa), mutta ehkä muuten tulee pääsääntöisesti H&M:n ja Viccelin sukissa pysyttyä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: AlecLewain - 27.05.10 - klo:11:41
Ostin Lontoosta M&S 100 % puuvillaa olevia sukkia. Hintaa taisi tulla 15 £/kolmet sukat. Sukat tuntuvat laadukkailta, mutta jalkaan asti niitä en ole vielä saanut. Raportoin myöhemmin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Pchan - 03.08.10 - klo:15:26
Mitäs mieltä olette eripari-sukkien käyttämisestä?

Satuin lukaisemaan juuri vanhan postauksen pölli tästä -blogista:
http://pollitasta.fi/2007/10/12/sukkia-jokaiselle-paivalle-24-vuodeksi/

Eli on olemassa firma, joka myy tytöille vain eripari-sukkia:
http://www.littlemissmatched.com/

Tuosta iski mieleen, että miksi sukkien edes pitäisi olla samaa paria!? Eikö olisi paljon helpompi vain heittää sukat sikin sokin laatikkoon ja valita sieltä suunnilleen samantyyliset? Jos parin toinen sukka hajoaa, niin toinen pari jäisi silti käyttökelpoiseksi. Jos sukat saavat olla värikkäät ja näyttävät sprezzaturan hengessä, niin miksei sitten saman tien eri paria? Sukkien vilkkumisen pitäisi olla useimmilla niin vähäistä, että sukkien parittamiseen kuluvan ajan voisi paljon hyödyllisemmin käyttää vaikka kenkien kiillottamiseen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 03.08.10 - klo:15:36
Tuosta iski mieleen, että miksi sukkien edes pitäisi olla samaa paria!?

Ei tähän ole erityistä syytä. Nimim. Vicceleitään sekoitteleva.

Katseita tulee, mutta kun on muutoin huoliteltu, porukka tajuaa sprezzaturaksi vahingon sijaan.

Sukat kyllä vilkkuvat, etenkin kun inhoan ylipitkiä lahkeita. Suorat housut eivät saa "breikata".
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jami - 05.08.10 - klo:12:18
Itse en käytä eripari sukkia (no joskus olen pistänyt eripariset mustat sukat jalkaan joiden eron huomaan vain itse kun en ole paria löytänyt), mutta puolisoni tavaramerkiksi tuo eripari sukat ovat muodostuneet. Ovat kyllä yleensä samaa sarjaa sukat, esim pitkät moniväriset raidalliset sukat mutta eri värisillä raidoilla. Eipä tuota moni huomaakkaan (paitsi äitini joka asiasta aina muistaa huomauttaa). Toki juhla pukeutuminen yms hänellä eri, mutta arjesssa jos on paksummat nilkkasukat niin harvemmin ne parilliset ovat.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Barbarossa - 27.08.10 - klo:19:56
Niin paljon kuin Viccel sukkia fanitankin, täytyy rehellisyyden niissä sanoa että varsinkin hieman paksumpaa sukkaa etsiessä Pantherella, Falke ja Burlington vievät voiton viirit liehuen.

Eivät rypisty pirullisesti nilkkaan, pysyvät ylhäällä ja kaikin puolin kestävät sikailua paremmin kuin mitkään muut sukat.

Ohuet sukat tulen yhä ostamaan Vicceliltä, mutta vähänkään paksummissa sukissa valinta tulee olemaan yllämainittu kolmikko.
Omat ratkaisut, mutta näin meillä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: kapten GT - 30.08.10 - klo:15:32
Onko kukaan kokeillut Duchampia (http://www.duchamplondon.com/) - siis niiden sukkia? Ainakin värejä riittäisi.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Barbarossa - 30.08.10 - klo:17:14
Jep. Melko laadukkaita, mutta todella roiseja.
Eivät pärjää yllämainitulle kolmikolle laadussa.
Omissani värilliset kohdat nypyttyivät erittäin nopeasti kun taas pohjavärillinen alue ei.
Tuloksena oli aika oudon näköinen sukka.
Samaa olen tavannut TM Lewinin kuvioiduissa sukissa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: kapten GT - 30.08.10 - klo:22:04
^ OK, kiitos. Entäpä Corgi? Kokemuksia kellään?

Ai niin, Burlingtonista: hyvä, mutta laatu vaihtelee ja villaiset sukat olisi ainakin meidän koneella syytä pestä villaohjelmalla. Tai muuten niistä sukista tulee kovin "pörröiset". Muoto ja värit kyllä kestävät. Falken airport on ollut minulle sopiva pukusukka.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tuukka - 30.08.10 - klo:22:33
^ OK, kiitos. Entäpä Corgi? Kokemuksia kellään?

Täältä löytyy, langat lähtivät purkautumaan suht nopeasti laitojen reunoilta, ja aika pikaisesti tuli päkiän kohdalle reikä. Lisäksi raidat eivät ole ihan suoria, mikä tosin voi olla ihan tekninen pakkokin. Ei pärjää siis laadussa ja mukavuudessa Panterellalle, toki ovat paksumpaa kuosiakin eli ei ns. pukusukka. Muuten, hieman samanlainen on Scott-Nichol. Toki kuviointi ei ole yhtä voimakasta, mutta kestävyys on erinomainen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: kapten GT - 30.08.10 - klo:22:39
^ OK, Pantherellaa ja Duchampsia ei varmaan löydy Helsingistä? Vai luulenko väärin? Jokin räväkkä syksyn piriste sammareiden ja farkkujen pariksi on haussa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tuukka - 31.08.10 - klo:07:11
Tervetuloa Suomeen. Toki voin olla väärässä tässäkin, mutta en ole ainakaan itse nähnyt missään.

Ainakin ensinmainittua löytyy hyvällä hinnalla ja kelpo valikoimalla: http://www.woodsofshropshire.co.uk/shop/mens-socks
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: kapten GT - 31.08.10 - klo:07:36
Niin arvelinkin. Ym. liike on ennestään tuttu. Täytynee jossain vaiheessa näpytellä tilaus bittiavaruuteen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Nti Tursti - 28.03.11 - klo:20:15
(http://www.kjbeckett.com/acatalog/012466_main_m.jpg)(http://www.kjbeckett.com/acatalog/012462_main_s.jpg)(http://www.kjbeckett.com/acatalog/012460_main_s.jpg)

KJ Beckett muisti taas postilla ja siellähän näytti olevan varsin vekkuleita uusia kevät/kesäsukkia tarjolla. Harmi vain, että tällä hetkellä ei lähipiirissä ole ketään, joka suostuisi moisia käyttämään ;( No säästyypä rahat...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: vallaton - 28.03.11 - klo:22:12
Wolseyn sukat ovat hintaan nähden ihan ok tavaraa ja ainakin Helsingin Sokoksella niitä on näkynyt. Omat villaiseni rankkaisin Burlingtoneja paremmiksi ja hintaa oli muistaakseni vain 5,95.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 05.09.11 - klo:22:46
Pantherellaa kovasti rummutellaan tässä ketjussa. Mikä sekoitus on mieleenne? Jos löytyy isojalkaisia niin 48 hyvää sukaa etsiskelen. Falke Sensitive Berlin on ollut pettymys (6kk ja reikiä ja todella nyppyyntynyttä).
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: ChuckBass - 05.09.11 - klo:22:54
Viccel on yksi vaihtoehto. Itse en ole heidän sukkiaan testannut (Gant & Happy Socks ovat tyydyttäneet omat tarpeeni), mutta lafkaa koskeva ketju löytyy täältä:
http://www.keikari.com/foorumi/index.php?topic=778.0

ja firman sivut (Keikarin jäsenille siis tuo -20% tilauksesta)
http://eshop.viccel.com/

Ja kokoja ilmeisesti sinne 48 asti löytyy kyllä.

Ja jälleen opimme, että hakutoiminnolla löytää yllättävän hyvin näitä unholaankin jääneitä ketjuja...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 05.09.11 - klo:23:31
Tattis. Kysyminen oli helpompaa ^^
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 06.09.11 - klo:12:28
Itse tylsä ja vähään tyytyvä, joten Pringlen sukat ovat ajaneet asiansa jo monta vuotta.
Yksikään sukka ei ole edes kulahtanut saati hajonnut vuosien varrella ja noitahan saa kolmen paketeissa, joten hinta-laatusuhde on ollut miellyttävä.

Tokihan noiden lisäksi löytyy Pantherellaa, Falkea, Burlingtonia ja HappySocksia, mutta ihan perussukkina ajavat asiansa erinomaisesti.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: i v y m a n - 06.09.11 - klo:13:31
Mistäs noita Pringlejä saa?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 06.09.11 - klo:13:35
henrypitkin: Pantherellaa saa Vaatturiliike Saumasta myös, lisäksi heidän valikoimassaan on Falken sea island -sukkia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 06.09.11 - klo:14:00
Mistäs noita Pringlejä saa?

Sockshopista (http://www.sockshop.co.uk/) aikanaan ostin ison kasan.
Mallisto näyttää muuttuneen ja kannattaa muistaa, että Pringle of Scotland on sitten ihan eri merkki (hyviä toki nekin, mutta enemmän Burlington-luokkaa kuin persuskäyttösukkaa).
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommi - 06.09.11 - klo:14:10
Ovatko Pantherellan sukat tiukempia kuin Viccelin sukat? Joudun käyttämään Viccelin pitkävartisia sukkia, koska lyhyet valahtavat alas hyvin nopeasti. Pantherellan sukat kiinnostaisivat, mutta niitä saa lähinnä lyhyinä malleina. Sukkanauhojen käyttöön en aio lähteä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tuukka - 06.09.11 - klo:15:15
Sockshopista (http://www.sockshop.co.uk/)...

Kiitos, tämä oli uusi tuttavuus ja valikoima näyttää huomattavasti paremmalta kuin nykyisin käyttämälläni toimittajalla.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: i v y m a n - 06.09.11 - klo:15:32
Sockshopista (http://www.sockshop.co.uk/)

Danke. Pitääpä tsekata.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 06.09.11 - klo:20:50
Tilasin 4 eri sukkaa Vicceliltä. Laitetaan kommenttia kun on käyttökokemusta.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 07.09.11 - klo:14:10
Ovatko Pantherellan sukat tiukempia kuin Viccelin sukat? Joudun käyttämään Viccelin pitkävartisia sukkia, koska lyhyet valahtavat alas hyvin nopeasti. Pantherellan sukat kiinnostaisivat, mutta niitä saa lähinnä lyhyinä malleina. Sukkanauhojen käyttöön en aio lähteä.

Ovat kyllä, mutta suuri osa P.:n mallistosta on hyvin ohuita malleja. Paksumpaa ja kestävämpää tavaraa löydät varmimmin Wood's of Shropshiren verkkokaupasta.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: SloBo - 08.09.11 - klo:15:28
Ammuskelusukat näyttävät varsin miellyttäviltä. Tietääkö joku osoitetta, jossa tuollaisista joutuisi pulittamaan alle £30? Nämä Cordingsin versiot (http://www.cordings.co.uk/field-clothing/shooting-stockings/shooting-stocking-gold.html) näyttävät aika maukkailta kyllä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 08.09.11 - klo:15:42
Ammuskelusukat näyttävät varsin miellyttäviltä. Tietääkö joku osoitetta, jossa tuollaisista joutuisi pulittamaan alle £30? Nämä Cordingsin versiot (http://www.cordings.co.uk/field-clothing/shooting-stockings/shooting-stocking-gold.html) näyttävät aika maukkailta kyllä.

Country Attire, hakusanana - tietenkin - "socks". Samoin Barbourin "Attire" -kohdasta löytyy mm. nämä (http://www.countryattire.com/products/barbour-contrast-gun-stockings--olivegold-mso0003ol52-d120.html). :)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: SloBo - 08.09.11 - klo:18:33
Lisää lisää!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 24.09.11 - klo:21:12
Tilasin 4 eri sukkaa Vicceliltä. Laitetaan kommenttia kun on käyttökokemusta.

Kuinka kauan Viccelillä yleensä kestää lähtettää tavaraa? Nyt jo kohta 20 pv mennyt ja näiden pitäisi tulla ihan postilla...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Barbarossa - 24.09.11 - klo:21:15
Tuuttasin noita Fairisle Pantherelloja tulemaan.
Ihan räävitöntä kamaa!!
Ostakaa veks kun niitä yhä saa!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Elias - 25.09.11 - klo:01:42
Tilasin 4 eri sukkaa Vicceliltä. Laitetaan kommenttia kun on käyttökokemusta.

Kuinka kauan Viccelillä yleensä kestää lähtettää tavaraa? Nyt jo kohta 20 pv mennyt ja näiden pitäisi tulla ihan postilla...
Yleensä toimitusaika on niin pitkä, että on jo ehtinyt unohtaa tilanneensa. Kyllä ne vielä perille tulevat, ei tosin kannatta pidättää hengitystä odotellessa.
Otsikko: Vs: Re: Sukat
Kirjoitti: konda - 25.09.11 - klo:01:51
Taitaa sitten olla Banglassa tehtyjä ja Turkin kautta kierrätettyjä :) no odotellaan. Onneksi on sukkia.

Edit: Laitoin viestiä ja vastasivat. PayPal ei ole kuulemma ilmoittanut saapuneesta maksusta, joten rahoja ei näkynyt heillä. Lähtee ma postiin... eli kannatti kysyä.

Sent from my HTC Desire Z. Please excuse my brevity.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 05.10.11 - klo:21:51
Viccel sukat.

Ryssin oikein kunnolla. Ottakaa opiksenne alla olevasta mokasta!!

Cotton sukat = 40 asteen pesu, tummat siliävät, 800 kierroksen linkous, kaikki ok
100% merinovillaiset sukat = 40 asteen pesu, tummat siliävät, 800 kierroksen linkous, kutistuu noin yhdellä-kahdella koolla.
70% merinovillaa, 30% silkkiä = tummat siliävät, 800 kierroksen linkous, sukat tuhoutuvat täysin. Eivät mene mitenkään edes jalkaan ja ovat over the calf mallia.

Eli silkki+merino EI pesukoneeseen! Merino max 30 astetta ja villaohjelmalle!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 05.10.11 - klo:22:25
Minä pesen nykyisin kaikki villavaatteni käsin. Liikaa huonoja kokemuksia konepesuista, jotka myös poistavat villasta luontaisia öljyjä.

konda: ole hyvä siisti viestiäsi.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: kapten GT - 06.10.11 - klo:09:45
^ Villa menee pesukoneessa aivan hyvin jos:

- koneessa on villaohjelma, joka lämmittää veden tarpeeksi hitaasti (jo hienopesu on liian raaka)
- käyttää villalle ja silkille pesuainetta, jossa ei ole entsyymejä, jotka tuhoavat kuituja

Villa vanuttuu pestessä, jos käsittely on liian rajua. Ja aika moni villavaatteita myyvä on suositellut konepesua käsinpesun sijaan.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Co-re - 06.10.11 - klo:10:04
Oma suhtautumiseni sukkiin: Iso nippu Stokkalta silloin tällöin ja mieluiten alennuksesta. Mustia, harmaita, kerman värisiä sellaisissa 12-packeissa. Villaa tai puuvillaa, villa on mukavampaa mutta puuvillaiset tapaavat kestää pidempään. Varrettomia kesäksi sitten tennareihin vielä.

Niin ja kaikki samassa pesussa ihan surutta 40-asteisessa vedessä muiden vaatteiden seassa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Barbarossa - 06.10.11 - klo:10:10
Ehkä paras sukkaostokseni kautta aikojen on ollut kuuden nippu Wolseyn "maalaissukkia" jostain Stokkan tyrkystä.
Käsittämättömän kestäviä, mukavia ja jopa hyvännäköisiä ovat. Täydelliset denimin kaveriksi.
Olen aktiivisesti yrittänyt löytää näitä lisää, mutta eivät kaiketi ole enää Wolseyn valikoimissa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: CyberDog - 06.10.11 - klo:12:23
Vielä kun joku kertoisi mistä saisi edukkaasti sukkia mitkä eivät valu. Ainoat mitkä mulla ei ole valuneet ovat urheilusukat...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Calle - 06.10.11 - klo:13:28
Vielä kun joku kertoisi mistä saisi edukkaasti sukkia mitkä eivät valu. Ainoat mitkä mulla ei ole valuneet ovat urheilusukat...
Sukkanauhat peliin jos sukkien valumisesta menee yöunet!
Myöskään Falken paremmat mallit eivät omissa jaloissani valu.
Otsikko: Vs: Re: Sukat
Kirjoitti: konda - 06.10.11 - klo:14:49
Itse näen tämän sukkanauhahomman niin epäheterona, että ei voi kyllä harkita mitenkään. Naiset niitä käyttää.

Sent from my HTC Desire Z. Please excuse my brevity.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Barbarossa - 06.10.11 - klo:14:52
Ihme horinaa...
Ritsat ovat sangen miehekkäät!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 06.10.11 - klo:15:16
Toodle-pip, ho!

(http://www.maynard.com.au/_Media/dsc03292.jpeg)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Co-re - 06.10.11 - klo:15:29
Nippu-Wolseyt ja halvemmatkin pysyvät täysin ongelmitta riittävän suorassa. Polvisukkia en käytä vaikka yhdet iskemättömät puuvillaiset kaupanpäällis-Lodgerit kaapissa käyttämättöminä onkin. Olisiko pienempi koko kokeilemisen arvoista jos valuu?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: CyberDog - 06.10.11 - klo:18:36
Nippu-Wolseyt ja halvemmatkin pysyvät täysin ongelmitta riittävän suorassa. Polvisukkia en käytä vaikka yhdet iskemättömät puuvillaiset kaupanpäällis-Lodgerit kaapissa käyttämättöminä onkin. Olisiko pienempi koko kokeilemisen arvoista jos valuu?

Ongelmana on varmaankin se että pohje suhteessa säären alaosaan on niin paksu. Pitäisi koittaa polveen asti ylettyviä sukkia mutta en ole niitä nähnyt sopivaan hintaan missään :/ Lisäksi epäilyttää niiden kuumuus ja takertuminen housunlahkeeseen?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Salama - 06.10.11 - klo:18:40
Talvikaudella käytän eniten pitkiä Burlingtonin villasekoitesukkia. Ne pysyvät hyvin valumatta jalassa ja kestävät konepesun sekä kuivausrummun. Huonona puolena on rajallinen värivalikoima (tumma argyle).

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 06.10.11 - klo:20:17
Mitenkä on Burlingtonit toimineet? Nyppyyntyykö?

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: kapten GT - 06.10.11 - klo:21:36
^ Näin käy ajan myötä. Pesu nurin päin auttaa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Salama - 06.10.11 - klo:22:59
Mitenkä on Burlingtonit toimineet? Nyppyyntyykö?
Nyppyjä on jonkin verran, mutta varren näkyvissä osissa ei häiritsevästi.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: ultra - 07.10.11 - klo:07:14
Ongelmana on varmaankin se että pohje suhteessa säären alaosaan on niin paksu. Pitäisi koittaa polveen asti ylettyviä sukkia mutta en ole niitä nähnyt sopivaan hintaan missään :/ Lisäksi epäilyttää niiden kuumuus ja takertuminen housunlahkeeseen?

No tuoltahan noita löytää alennetuin hinnoin http://eshop.viccel.com/
Ja mainitsemiisi ongelmiin en ole törmännyt.
Otsikko: Vs: Re: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 07.10.11 - klo:15:11
Itse näen tämän sukkanauhahomman niin epäheterona, että ei voi kyllä harkita mitenkään. Naiset niitä käyttää.

Honi soit qui mal y pense.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: random - 07.10.11 - klo:16:34
Millaisia kokemuksia herroilla on Viccelin merinosukista? Kestävätkö käyttöä ja kuinka paksuja ne ovat? Minkä valmistajan "winter weight" sukkia suosittelisitte?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: vallaton - 07.10.11 - klo:16:36
Mitenkä on Burlingtonit toimineet? Nyppyyntyykö?

Burlingtonit eivät omien kokemusten perusteella ole hintansa arvoisia. Esimerkiksi vastaavia Wolseyta saa yli puolet halvemmalla ja laatu on vähintään yhtä hyvää. Burlingtoneissa lienee brändilisää hinnassa runsaasti. Lisäksi Burlingtonit eivät konepesua kestä yhtä hyvin kuin monet muut, vaan ovat huovuttuneet nopeasti.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 07.10.11 - klo:17:10
Mitenkä on Burlingtonit toimineet? Nyppyyntyykö?

Burlingtonit eivät omien kokemusten perusteella ole hintansa arvoisia. Esimerkiksi vastaavia Wolseyta saa yli puolet halvemmalla ja laatu on vähintään yhtä hyvää. Burlingtoneissa lienee brändilisää hinnassa runsaasti. Lisäksi Burlingtonit eivät konepesua kestä yhtä hyvin kuin monet muut, vaan ovat huovuttuneet nopeasti.
Mistä on helpointa ostaa Wolseyt? Ja halvinta...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 07.10.11 - klo:17:13
Vekselin sukat pyörii jaloissa niin että vastaavaa ei ole nähty. Joko heidän koko 46-48 vaatii 50 kokoisen jalan tai laatu on erittäin surkeeta. Tilasin nyt sitten yhden parin kokoa 45. Jos toimisi paremmin. Saa nähdä onko tässä The Ultimate Sukka -projektissa taas kova brändinimi, kuten Boss tai Armani, ainut keino onneen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Barbarossa - 07.10.11 - klo:17:14
Mailia Turkkiin. Uskoisin että fiksaavat homman.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 07.10.11 - klo:17:26
Mistä on helpointa ostaa Wolseyt? Ja halvinta...

Stokkalla noita on aina.
Etenkin nyt keltakassisten päivien aikaan myyvät Wolseyta isoissa erissä.

Joskus vuosia sitten Wolsey teki jotain hyvääkin, mutta nykyään kaikki tuotteet tuntuvat olevan joko muovisekoitetta, kerran käytettävää tai sitten kerran käytettävää muovisekoitetta. Taas yksi vanha merkki, josta on jäljellä vain nimi ja logo, joita hyödynnetään massamarkkinoilla.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: ultra - 07.10.11 - klo:17:36
Vekselin sukat pyörii jaloissa niin että vastaavaa ei ole nähty. Joko heidän koko 46-48 vaatii 50 kokoisen jalan tai laatu on erittäin surkeeta. Tilasin nyt sitten yhden parin kokoa 45. Jos toimisi paremmin. Saa nähdä onko tässä The Ultimate Sukka -projektissa taas kova brändinimi, kuten Boss tai Armani, ainut keino onneen.

Mitä mallia? Itselläni talvipaksuiset polvipituiset toimivat niin hyvin, että käytän niitä käytännössä aina kun jalassa on pitkät housut ja kengät. Jalkani on kooltaan toki mallia pygmi..
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Arska - 07.10.11 - klo:17:56
Mistä on helpointa ostaa Wolseyt? Ja halvinta...

Stokkalla noita on aina.
Etenkin nyt keltakassisten päivien aikaan myyvät Wolseyta isoissa erissä.

Näytti olevan vain mustia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 07.10.11 - klo:18:13
Näytti olevan vain mustia.

Eihän muun värisiä sukkia ole (paitsi valkoisia tennissukkia)!

Tosimies ostaa kerran vuodessa tusinan mustia sukkia ja käyttää niitä kun ovat helppohoitoisia (herkempiä ei tarvitse pestä käsin) ja sointuvat mustien kenkien ja mustien vaatteiden kanssa.
Otsikko: Vs: Re: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 07.10.11 - klo:18:52
Vekselin sukat pyörii jaloissa niin että vastaavaa ei ole nähty. Joko heidän koko 46-48 vaatii 50 kokoisen jalan tai laatu on erittäin surkeeta. Tilasin nyt sitten yhden parin kokoa 45. Jos toimisi paremmin. Saa nähdä onko tässä The Ultimate Sukka -projektissa taas kova brändinimi, kuten Boss tai Armani, ainut keino onneen.

Mitä mallia? Itselläni talvipaksuiset polvipituiset toimivat niin hyvin, että käytän niitä käytännössä aina kun jalassa on pitkät housut ja kengät. Jalkani on kooltaan toki mallia pygmi..
Mulla on 1 pari merinovillaisia ja sitten puuvillaisista talvi ja kesämallit. Sama systeemi kaikissa. Veikkaan että koko on ongelma mutta saa nähdä. Ovat normaalipituudella ja eivät kyllä kestä ylhäällä lainkaan. Pesty 40 asteessa tummat siliävät, hellempi linkous ohjelmalla, eli juuri kuten tällainen puuvilla kuuluu pestä.

Sent from my HTC Desire Z. Please excuse my brevity.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Salama - 07.10.11 - klo:20:04
Eräs syy Burlingtonin käyttöön on yksi koko... Se osuu joka kerta, ainakin minulle.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 08.10.11 - klo:05:19
Oma kokoni: 44. Vicceliltä valkkaan astetta pienemmän. Kuten muutenkin sukissa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 19.10.11 - klo:18:01
Uudet vekselit tulivat ja normaali 46-48 todellakin on heillä 44-45,5 koon sukka. Laatu on korkeintaan mukiin menevää ja jos joku väittää vekselin laadun olevan loistavaa, niin en kyllä usko enää jatkossa kyseisen herran tai rouvan puheita. Sukkien leikkaus on mielestäni outo, kangas on ohutta ja sukat pyörivät jalassa, koska ne eivät pidä ryhtiä. Ei voi millään tasolla verrata Falkeen, jota aktiivisesti käytän.

Kivoja värejähän noilla on ja varmaan niiden perässä ostan jossain vaiheessa vekseliltä lisää tavaraa. Muuten kyllä pysyttelen Falkessa. Harmittaa itse asiassa todella paljon. Oli odotukset melko korkealla ja uskoin jo vihdoin saavani kaikki sateenkaaren värit sukkavarantoon.

Täytynee kokeilla tuota Pantherellaa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Alex Entwistle - 22.10.11 - klo:12:34
(http://29.media.tumblr.com/tumblr_ltfkyySBlo1qfjc32o1_500.jpg)

Hitto kun maksavat vain 30 rahaa per pari.

http://www.mrporter.com/product/171879
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: U-Haul - 22.10.11 - klo:12:43
Nuo ovat vähän sen näköisiä, että niitä voisi toivoa Joulupukilta. ; )
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 22.10.11 - klo:15:12
Alex: Scott-Nicholilla on kauniimpia fair isle -malleja puoleen hintaan tuosta Corgin törkeästä kolmestakymmenestä. Ne ovat jopa vakiotuotantoa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Alex Entwistle - 23.10.11 - klo:01:32
^Mistä noita saa hankittua?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 23.10.11 - klo:03:15
Alex, JFGI ;)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: John_Galt - 23.10.11 - klo:11:55
Alex, JFGI ;)
Ahaa, taas uusi tapa sanoa kvg. Eihän tässä nettislangissa pysy perässä, kun vanhat termit korvautuvat kokoajan uusilla. Mutta tässä linkki: Scott-Nichol (http://lmgtfy.com/?q=Scott-Nichol)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Alex Entwistle - 23.10.11 - klo:12:16
Kello oli puoli kolme; varmaan tää määly tajusi että KVG-menetelmäkin on olemassa. ;)

Tuo LMGTFY on loistava. Itse olin aivan unohtanut sen olemassaolon. =D
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 23.10.11 - klo:14:13
Menkää lääkäriin!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 19.12.11 - klo:17:02
Pitkän pohdiskelun jälkeen ostin uusia talvisukkia. Falkeja tuli hankittua, koska Viccelit ovat kaikki toimineet niin ala-arvoisen huonosti. Epäselväksi on kuitenkin jäänyt eri sekoitekuitujen merkitys sukissa. Miten ne vaikuttavat?!

Esimerkki alla:

Falke Lhasa
27% viskoosi
20% polyamidi
33 % wool
20 % cashmir

Tuntuvat paljon miellyttävämmiltä kuin 100% villaiset sukat. Mutta mitä tuo viskoosi ja polyamidi tekevät?

Toinen esimerkki:

Falke Airport
53% Virgin wool
27% Cotton
20% Polyamide

Mitä eroa tällä sekoituksella on siihen, että sukassa olisi esim 60 villaa 40 puuvillaa?

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: salaryman - 19.12.11 - klo:17:09
Mutta mitä tuo viskoosi ja polyamidi tekevät?
Parantavat kulutuskestävyyttä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Riki Sorsan veli - 19.12.11 - klo:17:17
Pitkän pohdiskelun jälkeen ostin uusia talvisukkia. Falkeja tuli hankittua, koska Viccelit ovat kaikki toimineet niin ala-arvoisen huonosti. Epäselväksi on kuitenkin jäänyt eri sekoitekuitujen merkitys sukissa. Miten ne vaikuttavat?!

Falke Airport
53% Virgin wool
27% Cotton
20% Polyamide

Mitä eroa tällä sekoituksella on siihen, että sukassa olisi esim 60 villaa 40 puuvillaa?
Villa-puuvilla kuluu kantapäästä puhki. Polyamidi takaa kestävyyden.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Timati - 19.12.11 - klo:17:55
Kuinka pitkä on muuten muitten keikarilaisten käyttösukkien elinkaari? Itse olen aina käyttänyt halppissukkia, koska sukat näyttävät minulla kestävän käytössä järjestäin yli 2 vuotta. Nyt olenkin alkanut miettimään - pitkän kestoiän johdosta - sijoittamista "luksussukkiin" garderoobitavoitteeni merkeissä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 19.12.11 - klo:18:50
Noin 3 vuotta. Itselläni on kaikki urheilusukat vuodelta 2006. Suurin osa täysin ehjiä. Harmi kun en muista merkkiä. Joku perus sukka se oli. Hanes ehkä.

salary ja Juba kiitos. Mutta miksi sekä viskoosi että polyamidi? Onko jotain rajaa kuinka paljon sekoitesukassa tulisi vähintään olla puuvillaa tai villaa, jotta sukka on hyvä? Nuo Falke Bristolit ovat 100% villaa. Saa nähdä miten kestävät sitten.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Juha - 21.12.11 - klo:23:27
Kuinka pitkä on muuten muitten keikarilaisten käyttösukkien elinkaari?

Tämä riippuu toki hyvin pitkälle sukkien määrästä. Itse en ihan ymmärrä hinkua maksaa yli 20 euroa yhdestä parista, kun ne laadukkaimmatkin on puolen vuoden käytön jälkeen aika surkean näköisiä, eikä käyttömukavuudessa ole suurta eroa. Itselleni esim. Brothersin kolme paria kympillä on aika lyömätön tarjous. Buy, play, throw away.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: sproily - 22.12.11 - klo:11:33
^Voihan noita parsia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 22.12.11 - klo:12:11
Kuinka pitkä on muuten muitten keikarilaisten käyttösukkien elinkaari?

Nyt vähän reilun kolmen vuoden jälkeen normikäytössä olevista Pringleistä yhteen on tullut alkava reikä, senkin syynä vioittunut varpaankynsi eikä sukan hajoaminen.

Harvemmassa käytössä olevat pantherellat, falket, burlingtonit, happysocksit ja muut toki ehjiä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Pchan - 22.12.11 - klo:15:47
^Voihan noita parsia.

Ihanan vintaasia ;-)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: sproily - 22.12.11 - klo:16:35
Kyllä kalliimmat sukat kannattaa pitää elossa jos muuten näyttää ihan hyväkuntoisilta :)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Timati - 27.12.11 - klo:01:36
Kyllä kalliimmat sukat kannattaa pitää elossa jos muuten näyttää ihan hyväkuntoisilta :)

Ehdottomasti. Ei vintaasia, vaan vastalauseena kertakäyttökulttuurille.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Arska - 27.12.11 - klo:11:39
Minä parsin myös kahden ja puolen euron sukkia. Kalliimpia sukkia ei oikein kannata ostaa, kun tuntuvat järjestään kestävän huonommin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommi - 11.04.12 - klo:14:19
Mitkä liikkeet Helsingissä myyvät pitkävartisia (over the calf) sukkia eri väreissä?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: komisario - 11.05.12 - klo:18:24
Mistä kohtuu paksuja mutta ei silti kuumia tai hiostavia sukkia? Olis parit kesäkengät, jotka on aavistuksen verran väljät ja paksummalla sukalla saisi hyvin korjattua tilanteen.
Otsikko: Vs: Re: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 16.05.12 - klo:00:27
Mitkä liikkeet Helsingissä myyvät pitkävartisia (over the calf) sukkia eri väreissä?
Falket stadin stokkalla.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommi - 16.05.12 - klo:08:30
^ Näin ajattelinkin. Missähän hinnoissa nuo ovat?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: haukka - 17.05.12 - klo:00:27
Muistaakseni Falken sukat maksavat n.15-30 euroa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommi - 17.05.12 - klo:00:33
^ Ai ai. Tuohon hintaanhan kannattaa jo melkein tilata Pantherellaa suoraan Englannista.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Fabio - 17.05.12 - klo:13:01
Sukat, so. Falken sukat, kannattaa tilata Saksasta osoitteesta http://www.herrenausstatter.de/index.php

Ei tarvitse valittaa valkioiminen tylsyyttä.On muuten kyllä aivan uskomatonta, ettei Stockkakaan viitsi tuoda tarjolle muuta kuin mustaan ja tummansinistä!!!!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Calle - 17.05.12 - klo:13:21
Ei tarvitse valittaa valkioiminen tylsyyttä.On muuten kyllä aivan uskomatonta, ettei Stockkakaan viitsi tuoda tarjolle muuta kuin mustaan ja tummansinistä!!!!
Tuo ei vastaa eilen näkemääni. Falken sukkia oli ainkain sinisten ja mustien lisäksi violettina, vaaleanpunaisena, oranssina jne.. Falken lisäksi myyvät muitakin merkkejä...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: harmaa eminenssi - 17.05.12 - klo:15:30
Onko Pantherellalla tarjolla eri paksuuksia (puuvilla)sukissa? Omat kokeilukappaleeni paljastuivat kovin ohuiksi, läpinäkyviksi. Silkkisissä juhlasukissa toimii, mutta arkisemmissa puuvillasukissa asia häiritsee.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 17.05.12 - klo:17:58
^Aikoinaan Wood's of Shropshiren Pantherella Leisure -mallistosta sai hienosti paksuja sukkia. Ovat kestäneet moitteetta yli vuoden käyttöä ja usein on kaduttanut etten tilannut enempiä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Fabio - 17.05.12 - klo:21:06
Ei tarvitse valittaa valkioiminen tylsyyttä.On muuten kyllä aivan uskomatonta, ettei Stockkakaan viitsi tuoda tarjolle muuta kuin mustaan ja tummansinistä!!!!
Tuo ei vastaa eilen näkemääni. Falken sukkia oli ainkain sinisten ja mustien lisäksi violettina, vaaleanpunaisena, oranssina jne.. Falken lisäksi myyvät muitakin merkkejä...

Siis ihan polvipituisissa sukissa? Kiva kuulla. Vaikka tuolla Herrenasustaterissa on varmaan liki koko Falken setti.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommi - 17.05.12 - klo:22:06
Sukat, so. Falken sukat, kannattaa tilata Saksasta osoitteesta http://www.herrenausstatter.de/index.php

Ei tarvitse valittaa valkioiminen tylsyyttä.On muuten kyllä aivan uskomatonta, ettei Stockkakaan viitsi tuoda tarjolle muuta kuin mustaan ja tummansinistä!!!!

Jostain syystä en löydä tuolta lainkaan pitkiä Falken sukkia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 17.05.12 - klo:22:09
Sukat, so. Falken sukat, kannattaa tilata Saksasta osoitteesta http://www.herrenausstatter.de/index.php

Ei tarvitse valittaa valkioiminen tylsyyttä.On muuten kyllä aivan uskomatonta, ettei Stockkakaan viitsi tuoda tarjolle muuta kuin mustaan ja tummansinistä!!!!
Onhan Stokkalla (ainakin HKI keskusta) valikoimassa vaikka kuinka paljon kirjavia värejä. Pienemmillä stokkilla valikoima on todella nihkeetä, mutta stadissa pääsääntöisesti aika hyvää. Joskus on notkahduksia ja tavaraa on vähemmän. Stokka täyttelee Falkea varmaan kerran pari kuussa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mairaksinen - 17.05.12 - klo:22:43
Tampereella paras sukkavalikoima löytyy yllättäen Sokokselta.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: haukka - 17.05.12 - klo:23:38
Sukat, so. Falken sukat, kannattaa tilata Saksasta osoitteesta http://www.herrenausstatter.de/index.php

Ei tarvitse valittaa valkioiminen tylsyyttä.On muuten kyllä aivan uskomatonta, ettei Stockkakaan viitsi tuoda tarjolle muuta kuin mustaan ja tummansinistä!!!!
Onhan Stokkalla (ainakin HKI keskusta) valikoimassa vaikka kuinka paljon kirjavia värejä. Pienemmillä stokkilla valikoima on todella nihkeetä, mutta stadissa pääsääntöisesti aika hyvää. Joskus on notkahduksia ja tavaraa on vähemmän. Stokka täyttelee Falkea varmaan kerran pari kuussa.

Kyllä helsingin stockalta löytyy hyvä valikoima värikkäitä sukkia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommi - 23.06.12 - klo:22:45
(http://www.grazia.it/var/ezflow_site/storage/images/media/images/moda/streetstyle/199765/12064616/2913553-1-ita-IT/12064616_hg_temp2_s_full_l.jpg)

Tämä Pitti-kuva on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että sukkien väriin kannattaa kiinnittää huomiota. Teoriassahan tummansiniset sukat ovat ihan hyvä valinta, koska asussa on muutakin tummansinistä. Käytännössä ne kuitenkin "katkaisevat" jalat nilkan kohdalta ja vetävät huomiota puoleensa, vaikka sukkien väri ei olekaan räikeä.

Mitä tästä opimme? Sukat on parasta valita joko kenkien tai housujen värin mukaan. Sukkien ei tarvitse olla täysin samaa sävyä tai edes väriä "lähinaapurien" kanssa, mutta värien pitää sopia kuitenkin hyvin yhteen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: vapa - 23.06.12 - klo:22:46
Toivottavasti kaikki eivät oppineet samaa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: barcelona - 24.06.12 - klo:00:02
Minusta sukat ei toimi punktumina tai minään muunakaan erottuvuustekijänä. Tuntuu typerältä viedä huomio sukkiin. Usein kun opetellaan pukeutumista niin revitellään juuri mätsäämällä sukkia taskuliinaan tai johonkin muuhun. Sen jälkeen siirrytään käyttämään täysin setistä irrallisen värisiä sukkia, kunnes tajutaann että tämähän näyttää todella hoopolta. Tämä siis vain subjektiivinen ajatukseni, ei siis mikään tyylitotuus. Joku voi pitää asiaa myös tyylin tylsistymisenä. Onneksi makuja on monia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mairaksinen - 24.06.12 - klo:00:07
Minusta sukat ei toimi punktumina tai minään muunakaan erottuvuustekijänä. Tuntuu typerältä viedä huomio sukkiin. Usein kun opetellaan pukeutumista niin revitellään juuri mätsäämällä sukkia taskuliinaan tai johonkin muuhun. Sen jälkeen siirrytään käyttämään täysin setistä irrallisen värisiä sukkia, kunnes tajutaann että tämähän näyttää todella hoopolta. Tämä siis vain subjektiivinen ajatukseni, ei siis mikään tyylitotuus. Joku voi pitää asiaa myös tyylin tylsistymisenä. Onneksi makuja on monia.

Olen itse kulkenut tuota polkua. :-) Nyt olen päässyt siihen pisteeseen, että voin kohdistaa katseet kenkiini kun niissä on paras tilanne. Itse arvoin tummansinisten pellavahousujeni ja Keikari-tuplamunkkien kaveriksi tummansinisiä ja viininpunaisia sukkia. Päädyin tylsästi siniseen, kun asussani ei ollut mitään punaiseen viittaavaa.

Lopputulos: asiakas erikseen kehui kenkiäni.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: barcelona - 24.06.12 - klo:00:14
Hyvä Maira, juuri näin. Todellista tyylitajua osoittaa viellä se kun jonain päivänä verhoat varpaasi kutakuinkin kenkäparin hintaisiin cashmeresukkiin jotka mahdollisimman huomaamattomat. Eihän siinä ole tosin mitään tolkkua muttaa tyylikästähän se on ;)

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mairaksinen - 24.06.12 - klo:00:36
^ Voi vielä "hieman" kestää tuolle tasolle pääsy. Tummanruskeat Crockett & Jonesit pystyn vielä jotenkin perustelemaan kun ne aikanaan kotiutuvat. :-)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Arska - 24.06.12 - klo:13:04
Minusta tuon Pitti-tyypin siniset sukat toimivat paremmin kuin luultavasti toimisivat hyvin vaaleat, lähellä housujen väriä olevat saati kenkien väriset sukat. Niillä lopputulos olisi jotenkin lattea ja pliisu. Nuo siniset sukat menisivät ihan hyvin ilman sinistä takkiakin. Olen muuten todennut tummansiniset sukat niin monikäyttöisiksi, etten oikein muita tarvitsekaan.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Co-re - 24.06.12 - klo:13:10
Matchy matchy on pittimiehellä ihan ok. Pikemminkin ongelma on ylipäätään liian lyhyet lahkeet, jotka kyllä tulisivat esille sukilla kuin sukilla, elleivät ne olisi valkeat.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 24.06.12 - klo:13:45
Matchy matchy on pittimiehellä ihan ok. Pikemminkin ongelma on ylipäätään liian lyhyet lahkeet, jotka kyllä tulisivat esille sukilla kuin sukilla, elleivät ne olisi valkeat.

Jos/kun jamppa laskee koipensa alas, veikkaanpa lahkeen yltävän juuri ja juuri hipaisemaan kenkää. Kaikki siitä pidempi on ainakin lämpimän sään vaatteissa turhaa ryppykasaa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: haukka - 24.06.12 - klo:14:40
Tuossa pittikaverin kokonaisuudessa sukkien väri on ok. Sukkien väristä olen muuten sitä mieltä, että sen pitäisi noudattaa asukokonaisuuden värejä eikä rikkoa sitä. Joskushan sitä näkee että joillakin pittimiehillä on esim. sinisessä asukokonaisuudessa oransseja tai muita kirkkaanvärisiä sukkia joka ei mielestäni näytä hyvältä.

Nämä tietysti ovat makuasiota, jotkut viihtyvät värikkäämmissä sukissa ja se on ihan o.k.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommi - 08.10.12 - klo:21:27
Nyt löytyi kovan luokan sukkakauppias eBaysta: http://stores.ebay.co.uk/Sock-Snob-UK?_rdc=1

Tuolta löytyy paljon kaipaamiani pitkiä sukkia monessa eri värissä ja villaisinakin. Toimitusaika oli poikkeuksellisen pitkä, sillä tänään toimitettu paketti lähetettiin Briteistä jo kolmisen viikkoa sitten. Sukkien laatu vaikuttaa erittäin lupaavalta.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mbch - 09.10.12 - klo:10:08
Nyt löytyi kovan luokan sukkakauppias eBaysta: http://stores.ebay.co.uk/Sock-Snob-UK?_rdc=1

Tuolta löytyy paljon kaipaamiani pitkiä sukkia monessa eri värissä ja villaisinakin. Toimitusaika oli poikkeuksellisen pitkä, sillä tänään toimitettu paketti lähetettiin Briteistä jo kolmisen viikkoa sitten. Sukkien laatu vaikuttaa erittäin lupaavalta.
Tilasitko nämä? ;)
[spoiler]http://www.ebay.co.uk/itm/Wacky-Sox-Classic-Canada-Rugby-Football-Hockey-Socks-Large-/130662392645?pt=UK_Men_s_Socks&hash=item1e6c15e345[/spoiler]
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommi - 09.10.12 - klo:11:47
^ Ehdottomasti. Kanada-sukat ovat tämän talven juttu.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 09.10.12 - klo:14:11
Muutamat sukat olen hankkinut H.J. Hallilta, erittäin surkeaa tavaraa. Ovatko omasi pysyneet kasassa, Tommi?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 14.10.12 - klo:19:16

Ainakin ensinmainittua löytyy hyvällä hinnalla ja kelpo valikoimalla: http://www.woodsofshropshire.co.uk/shop/mens-socks
[/quote]

Kokeilin tilata täältä joitain sukkia.
Kävi kuten ennekin on käynyt joidenkin nettikauppojen kanssa.
Ei etene luottokorttimaksun tarkastukseen koska pitää sallia evästeet.

Kaikki mahdollinen on sallittu, siis evästeetkin,
ja juuri mitään ei ole kielletty ja silti
tekee tämmöistä.
Osaako joku sanoa mikä on vikana näiden nettikauppojen kanssa
jotka ilmoittavat tuota virhettä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Elias - 14.10.12 - klo:20:10
^ Mikä selain käytössä?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 14.10.12 - klo:20:29

Selain on IE8

Yhdistelmäsisältö on kohdassa kysy varmistus.
Mielestäni selaimessani on kaikki asiat kovin sallivia.
Tämä este on tullut tosiaan esille nyt täällä ja
pari kuukautta sitten Marlin jonkun kilpailun sivulla.

Kaikki muut nettikaupat onnistuvat.

Siksi kysyin kun tämä on nyt toinen kerta joten mikään
hetken virhe ei voi olla.
Päästää omaan pankkiin sisään tunnistautumaan mutta
kun pankin pitäisi lähettää varmistus maksun saajalle
tulee tuo virhe evästeistä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: anon - 15.10.12 - klo:07:59
.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 15.10.12 - klo:22:12
Selain on IE8
Jos vain pystyt, asenna IE9 tai jokin muu moderni selain. 8 on joka tapauksessa käynyt jo vanhaksi.

Päivitin IE9 ja onnistui osto tuolta woodsofshopffrehh...
Johtuiko sitten siitä, en tiedä.

IE9 joka tapauksessa vie joko pirusti enemmän muistia tai tekee jotain
tarkistuksia tai jotain kun selailu hidastui selvästi.
Osalla sivuista ei näy tällä hetkellä kuvat, ei edes jos laittaa "näytä kuva".
4g käyttömuistia pitäisi kuitenkin vielä riittää normaaliin
toimintaan mutta jos Bill Gates on toista mieltä niin
mikä minä olen siihen mitään sanomaan.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mbch - 15.10.12 - klo:22:40
Päivitin IE9 ja onnistui osto tuolta woodsofshopffrehh...
Johtuiko sitten siitä, en tiedä.

IE9 joka tapauksessa vie joko pirusti enemmän muistia tai tekee jotain
tarkistuksia tai jotain kun selailu hidastui selvästi.
Osalla sivuista ei näy tällä hetkellä kuvat, ei edes jos laittaa "näytä kuva".
4g käyttömuistia pitäisi kuitenkin vielä riittää normaaliin
toimintaan mutta jos Bill Gates on toista mieltä niin
mikä minä olen siihen mitään sanomaan.
Otan mulkun leiman poskeen toteamalla, että kun jouduin työn puolesta alkaa käyttämään applen tietokonetta niin ei ole ollut ikävä enää Gatesin ohjelmia. Niin surullista ku se onkin. Läppärini on 1,5-vuotta vanha MBook pro ja kun nostan läpän auki, niin keikariin pääseminen vie 5 sekunttia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: vapa - 16.10.12 - klo:00:43
Meni noin 2 sekunttia lataa joku muu selain kuin IE ja keikari aukeaa läpän nostosta helposti viidessä sekunnissa. Ei tarvitse teipata omenaa kanteen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: anon - 16.10.12 - klo:08:46
IE9 joka tapauksessa vie joko pirusti enemmän muistia tai tekee jotain
tarkistuksia tai jotain kun selailu hidastui selvästi.

Uudet selaimet ovat järjestään resurssisyöppöjä, mutta kokeilepa vielä vaikka Chromea. Se vaikuttaisi tällä hetkellä parhaalta selaimelta.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 28.01.13 - klo:20:46
Ihan sellasta vaan tähän ketjuun sanoakseni, että yksi pari Pantherella Vintage-sarjan sukkia
kului kantapäistä puhki 7-8 käyttöpäivän aikana.
Päivän kerrallaan jalassa ja aina käytön jälkeen hienopesu.

Käyttöpäivälle kertyi hintaa noin reilut kaksi puntaa.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 29.01.13 - klo:12:58
^Tästä reklaamia myyjälle kuvien kera. Kyllä näiden tulisi kestää reilusti kauemmin, vaikka jokaiselta valmistajalta eksyy joitakin sekundoja myyntieriin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Mangrove - 30.01.13 - klo:13:32
Käsi ylös keneltä löytyy tälläinen. Kuva on julkaistu Popular Mechanicsin lokakuun 1938 numerossa.

(http://s1.postimage.org/spifnycvj/Popular_Mechanics_October1938_sock_hanger.jpg)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Bordeaux - 04.02.13 - klo:09:00
Stockan kantistarjouksessa Burlingtonin kasmirsukat 18e. Kusetushinta? Nuo metallinappulat ovat melko ärsyttävät...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Alhazen - 04.02.13 - klo:09:04
Todennäköisesti mukavat (paitsi se metallinappula, jos siitä ei pidä) ne parikymmentä kertaa mitä kashmir kestää sukkiin kohdistuvaa rasitusta. Burlingtonin normaali villamallisto on kyllä osoittautunut aika kestäväksi, jos on valmis maksamaan aika suolaisen (kusetus?)hinnan.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 04.02.13 - klo:14:12
Olen vetänyt tukeni Burlingtonilta. Valmistajan käyttämä puuvilla ja villa nukkaantuvat liian herkästi, vaikka parit kestävät käyttöä hyvin. Myös nilkan jousto-osa on turhan väljä. Hintaa on liikaa, eikä tuote kestä sopivan näköisenä riittävän kauan. Paljon laadukkaampaa tavaraa saa Pantherellalta, Brescianilta, Scott-Nicholilta ja Marcolianilta. Vanhimmat parini ovat Pantherellalta ja ainakin kolme vuotta vanhoja. Nukkaa on ilmestynyt hiukan ja väri myös haalistunut vähäsen, mutta ilman muuta käyttökelpoisia ovat edelleen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 23.07.13 - klo:20:09
Tosta eri väriä eri asuihin.

(http://shop.startrek.com/img/product/resized/448/00383947-911448_catl_360.jpg?k=a5cc19f7&pid=383947&s=catl&sn=startrek)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 23.07.13 - klo:22:08
^ Pääsiäis-, joulu- ja ?-sukat.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 23.07.13 - klo:22:14
Viimeinen itsenäisyyspäivälle.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Osman - 24.07.13 - klo:10:22
Viimeinen itsenäisyyspäivälle.

Käytätkö muuten startrek arvomerkkejäsi työpukeutumisessa vai ainoastaan vapaa-ajalla?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: JMasa - 18.08.13 - klo:12:06
Aikas kalliita sukkia.

http://www.meschaussettesrouges.com/en/vicuna/129-vicuna.html (http://www.meschaussettesrouges.com/en/vicuna/129-vicuna.html)

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Don Pedro - 20.08.13 - klo:12:16
Tervehdys teille kaikille!
Kun nyt tänne löysin niin aloitetaan sukista.  Täällähän on aiheesta puhetta jo vaikka kuinka joten kerron lyhyesti oman sukkalaatikkoni sisällöstä.  
Löytyy sekä polvipituutta että nilkkasukkaa.  Värin suhteen olen samaa mieltä kuin tehtailija Henry Ford legendan mukaan.  Väri saa olla mikä tahansa kunhan se on musta.  Asiaan... Käytin vuosia Falke Tiago polvisukkia ja löytyy niitä vieläkin joku pari laatikosta.  Hinta/laatu kohdallaan.   Nykyinen sukkien "hovihankkijani" on Punto Blanco (http://www.puntoblanco.com/).  Barcelonassa kauan toiminut laadukas tehdas jolla on nykyisin myös verkkokauppa.  Korjaan, hyvin toimiva verkkokauppa.  Sieltä löytyvät sekä laadukkaat villasukat (http://www.puntoblanco.com/lana) että ohuet puuvillasukat (http://www.puntoblanco.com/clasicos-algodon).  Ja palvelu pelaa.  Tuosta on verkkokaupan paha laittaa paremmaksi.  Noilla hinnoilla noin mahtavan hyvää laatua.  Tekivät aiemmin myös silkkisiä polvisukkia, mutta verkkokaupan valikoimissa niitä ei ole.  Ostan paljolti vaatteeni paitsi Saksasta niin Espanjasta El Corte Ingles (http://www.elcorteingles.es/) tavaratalosta.  Siellä noihin Punto Blanco sukkiin törmäsin ensimmäisen kerran.
Sivumennen sanoen, El Corte Ingles hakkaa, nykytermein ilmaistuna, Stockmannin 6-0.  Harmi vaan, että niillä on huono verkkokauppa, mutta paikanpäälle tyhjät matkalaukut mukana ja täysillä takaisin.  Kirjoitellaan.
edit: korjasin linkit
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: ChuckBass - 15.11.13 - klo:09:41
(http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2013/11/13/article-2505559-196219AD00000578-572_634x465.jpg)

(http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2013/11/13/article-2505559-196218E000000578-917_634x400.jpg)

Falke 100% Vicuńa - 10 parin erä kokonaisuudessaan, 726£ pari.

Siitä pukinkonttiin, mut syytä olla nopea.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Fitzwilliam - 15.11.13 - klo:11:52
Noita kelpais käyttää linttaan astuttujen paskasten Eccojen kanssa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: JMasa - 15.11.13 - klo:21:24
Siitäpä "edulliset" joulusukat!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Co-re - 18.11.13 - klo:09:58
En ees tiedä mitä vicuna on mutta jos se on noin hienoa ja arvokasta, miksi sitä haaskataan sukkiin? Lieneekö edes kestävämpää kuin kashmir, joka on sukissa ihan väärässä paikassa sekin...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Suavo - 28.11.13 - klo:17:10
Mistä näitä talvipaksuisia sukkia oikein kannattaa ostaa? Viccelin super heavyweighteissä ilmeisesti nollajousto ja ylhäälläpysyvyydessä ongelmaa. Itseäni syö tällä hetkellä jopa oman sukkavalikoiman surkeutta enemmän se etteivät sukat pysy ylhäällä. Schoffan OTC-versioiden ylhäälläpysyvyydestä jury on vielä ulkona sillä post-wash käyttö vielä tekemättä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Richard Mutt - 28.11.13 - klo:18:15
Mistä näitä talvipaksuisia sukkia oikein kannattaa ostaa?

Minulle saa kans kertoa. Paksumpaa sukkaa (sellaista urheilusukka-paksuutta) etenkin olisi hakusessa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: U-Haul - 28.11.13 - klo:18:40
Jos grafiitinharmaa käy, itse olen tykännyt paljon Stokkan myymistä Wolseyn paksummista puuvillasukista. Laadukkaan oloisia ja kestäviä.

Paksuus ei näissä urheilusukkaluokkaa, mutta silti sopivasti vahvuutta talvikäyttöön, olematta liian raskaat. Wolseylta löytyy myös urheilusukkapaksuisia, ostin, mutta en ole niitä oikein käyttänyt.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Richard Mutt - 28.11.13 - klo:19:46
^ Wolseyn perus puuvillasukat (Stockalta) meikällä kovimmassa rotaatiossa vaikka kaikenmaailmna Falkejakin löytyy. Onko nuo paksummat puuvullasukat, joista puhut, siis eri asia kuin nämä kolmen paketeissa tulevat perussukat?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: U-Haul - 28.11.13 - klo:20:09
Paksummat ovat tällaisia meleerattuja, ehkä enemmän vapaa-ajan ulkoilukäyttöön, vaikka miksei nuo esim. farkkujenkin kanssa menisi.

(http://i194.photobucket.com/albums/z15/oma304386/temporary_zps0f1ce95a.jpg)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Richard Mutt - 28.11.13 - klo:20:21
Tämähän oli loistivinkki, pitää käydä paikanpäällä hypistelemässä. Mennyt meikältä jotenkin ihan ohi nuo paksummat WOlseyt vaikka suht usein tulee Stockan sukkaosasto tsekattua.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Bordeaux - 28.11.13 - klo:20:42
^^Mulla on noita pari vuotta sitten ostettuna ja ovat palvelleet erinomaisesti. Hyvä jos niitä saa taas - viime talvena en muistaakseni nähnyt.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Richard Mutt - 28.11.13 - klo:20:47
Plääh jos ovat jo poistuneet myynnistä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Don Pedro - 28.11.13 - klo:20:52
Mistä näitä talvipaksuisia sukkia oikein kannattaa ostaa? Viccelin super heavyweighteissä ilmeisesti nollajousto ja ylhäälläpysyvyydessä ongelmaa. Itseäni syö tällä hetkellä jopa oman sukkavalikoiman surkeutta enemmän se etteivät sukat pysy ylhäällä. Schoffan OTC-versioiden ylhäälläpysyvyydestä jury on vielä ulkona sillä post-wash käyttö vielä tekemättä.

 Koittaa löytää tuolta (http://www.puntoblanco.com/wool).   Etusivu (http://www.puntoblanco.com/?languageId=1)

http://www.puntoblanco.com/wool/product5674
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: U-Haul - 28.11.13 - klo:20:52
Joo, unohdin mainita että ainakin vuosi, jopa kaksikin voi olla näidenkin ostosta. Ehkä jonkinlaista vastaavaa voisi kuitenkin olla, jos Wolseyta edelleen valikoimassa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Co-re - 29.11.13 - klo:08:44
Joskus tilailin ASOS:ilta ison kasan erilaisia sukkia, joiden nimissä on boot socks. Mukavia vähän väljemmissä talvikengissä ja kotosalla hipsutellessa lämmittämättömillä lattioilla. Eikä tosiaan postikuluja.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puttejanari - 29.11.13 - klo:09:21
Joskus tilailin ASOS:ilta ison kasan erilaisia sukkia, joiden nimissä on boot socks. Mukavia vähän väljemmissä talvikengissä ja kotosalla hipsutellessa lämmittämättömillä lattioilla. Eikä tosiaan postikuluja.

Vaikuttavat ihan hyvältä beater-vaihtoehdolta. Minkäköhän kokoisia nuo ovat, kun kokovaihtoehtoja on vain se yksi (one size)?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Co-re - 29.11.13 - klo:10:06
En tiedä mitä nyt on valikoimassa mutta mun 43,5 jalkaan istuvan juuri hyvin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Richard Mutt - 29.11.13 - klo:12:22
Joskus tilailin ASOS:ilta ison kasan erilaisia sukkia, joiden nimissä on boot socks. Mukavia vähän väljemmissä talvikengissä ja kotosalla hipsutellessa lämmittämättömillä lattioilla. Eikä tosiaan postikuluja.

Tuleeko noihin boot sockseihin ohuet sukat alle (eli ovatko enemmän niinkuin perinteiset villasukat) vai laitatko jalkaan sellaisenaan?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Co-re - 29.11.13 - klo:14:27
Ihan normisukkia ovat mutta paksumpaa ja karkeampaa materiaalia. Lämpimämpiä saa kun hakee vaikka Stockalta Falken villaisia mutta ne ei taas oikein kestä käyttöä ja kutistuvat kun en pelkkiä sukkia varten jaksa erikseen ajaa villapesuja.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: AriGold - 25.12.13 - klo:17:18
Onko Viccelin sukille löytynyt vielä varteenotettavaa kilpailijaa?
Muutama vuosi sitten Vicceliltä hamstrattu kasa alkaa olemaan täynnä reikiä (pitäisi varmaan sijoittaa kynsi saksiin) ja nyt pitäisi löytää toinen hovihankkija tai lähettää tilaus Turkkiin.

Viccelit kestäneet ihan hyvin, mitä nyt kuluma jälkiä pohjissa ja varsien päät alkaa olla huonossa kunnossa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jälkiviisas - 03.01.14 - klo:10:45
Tämähän oli loistivinkki, pitää käydä paikanpäällä hypistelemässä. Mennyt meikältä jotenkin ihan ohi nuo paksummat WOlseyt vaikka suht usein tulee Stockan sukkaosasto tsekattua.

Esimerkiksi Sockshopin myymät Pringlet ovat kanssa hyviä käyttösukkia.
Sopivan paksuja, erilaisia kuvioita löytyy (jos tykkää), materiaali tuntuu kivalta ja hintakin on kohdallaan kun saa kanssa paketteja. Itse tilasin aikanaan isomman kasan ja kohta neljän vuoden jälkeen edelleen käyttökelpoisia.

Tokihan on sitten Falkea, Pantherellaa, Burlingtonia ja muuta yksittäisiä pareja sekä Happysockia jos tahtoo jotain hauskaa, mutta nuo ja Wolseyt ovat toimineet parhaiten arkikäytössä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 03.01.14 - klo:14:10
Onko Viccelin sukille löytynyt vielä varteenotettavaa kilpailijaa?
Muutama vuosi sitten Vicceliltä hamstrattu kasa alkaa olemaan täynnä reikiä (pitäisi varmaan sijoittaa kynsi saksiin) ja nyt pitäisi löytää toinen hovihankkija tai lähettää tilaus Turkkiin.

Viccelit kestäneet ihan hyvin, mitä nyt kuluma jälkiä pohjissa ja varsien päät alkaa olla huonossa kunnossa.

Näiltä saa parempaa: Scott-Nichol, Pantherella, Falke. Muitakin löytyy, mutta valikoima niillä on joko valitettavan ohuita hienostelusukkia tai sitten nopeasti nukkaantuvia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tuukka - 03.01.14 - klo:14:58
Ei unohdeta Bresciania.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 03.01.14 - klo:15:21
Olen palanut takaisin Falkeen. Erittäin laaja valikoima ja kestävät sen pari vuotta. Hinta on mitä on, mutta aleista saa ihan jees rabatilla.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 03.01.14 - klo:17:33
Tuukka, minulle on kertynyt koko kasa Brescianin sukkia Berg&Bergin kautta. Tehtaan hienostelusukat ovat liian ohuita, paksummat vapaa-ajan sukat taas nukkaantuvat herkästi. Kaikki pysyvät hyvin yllä ja pitävät värinsä, mutta jatkossa vältän näitä. Falkella, Scott-Nicholilla ja Pantherellalla taas on kaikki tasapainossa. Kyllä valmistajia löytyy vaikka kuinka, enkä kaikkia ehdi kokeilla. Viccel olisi mainio, jos saisivat sukkansa kestämään ja pysymään jalassa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: chr - 03.01.14 - klo:19:03
Näin paksummissa talvisukissa ainakin Uniqlo on aivan lyömätön hinnan ja laadun suhteessa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mairaksinen - 03.01.14 - klo:19:06
Ettekö te hoida jalkojanne, vai miksi sukat kuluvat noin nopeasti? Mulla kestää rotaatiossa menkkahaukan sukat parisen vuotta, siinä jää sukkaparille hintaa sellaiset 2-3 euroa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Lh - 03.01.14 - klo:20:10
Onko falkella jotain nättejä kuvioituja talvisukkia?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 03.01.14 - klo:20:47
Niiden nettisivuilla on käsittääkseni kaikki mitä on.
Otsikko: Vs: Satunnaisia kysymyksiä
Kirjoitti: konda - 27.01.14 - klo:11:52
Paksuja "mummon" villasukkia. Mistä kannattaa katsella? Ei ohutta villaa vaan sellaisia kunnon villasukkia kumisaappaiden kanssa käytettäväksi. Kuvan tyylisiä.

[spoiler](http://i1218.photobucket.com/albums/dd413/pajunean/Myyntiin%2011-8-13/WP_20140127_11_43_35_Pro_zpsec7d84ac.jpg) (http://s1218.photobucket.com/user/pajunean/media/Myyntiin%2011-8-13/WP_20140127_11_43_35_Pro_zpsec7d84ac.jpg.html)[/spoiler]
Otsikko: Vs: Satunnaisia kysymyksiä
Kirjoitti: Bordeaux - 27.01.14 - klo:11:57
Ainakin Partioaitasta ja muista retkeilyliikkeistä noita saa.
Otsikko: Vs: Satunnaisia kysymyksiä
Kirjoitti: Laurentius - 27.01.14 - klo:12:16
^^ Harmi että jalkasi on niin iso. Äitini on kutonut minulle määrän joka ylittää todennäköisesti loppuelämäni tarpeen. Hakaniemen hallin yläkerrassa taitaa olla koju jossa myydään villasukkia.
Otsikko: Vs: Satunnaisia kysymyksiä
Kirjoitti: Ville - 27.01.14 - klo:13:42
konda, vastaus löytyy paksuista vaellussukista, joiden sisäpuoli on froteeta. Yhdet tällaiset hankin kokeeksi Wood's of Shropshiren verkkokaupasta, valmistajaa en enää muista. Hyvin lämpimät ovat, vaikka ommel ei muistutakaan äidin tai mumman tekemiä.
Otsikko: Vs: Satunnaisia kysymyksiä
Kirjoitti: Lh - 27.01.14 - klo:15:12
Paksuja "mummon" villasukkia. Mistä kannattaa katsella? Ei ohutta villaa vaan sellaisia kunnon villasukkia kumisaappaiden kanssa käytettäväksi. Kuvan tyylisiä.

[spoiler](http://i1218.photobucket.com/albums/dd413/pajunean/Myyntiin%2011-8-13/WP_20140127_11_43_35_Pro_zpsec7d84ac.jpg) (http://s1218.photobucket.com/user/pajunean/media/Myyntiin%2011-8-13/WP_20140127_11_43_35_Pro_zpsec7d84ac.jpg.html)[/spoiler]
Tukisin melkein vanhan kansan ponnisteluja, ja ostaisin joltain torimummolta.

Tai:
http://www.jarmix.fi/tekstiili-yleinen/8657-villasukat--alpakka-6410412492944 (http://www.jarmix.fi/tekstiili-yleinen/8657-villasukat--alpakka-6410412492944)

Nää on ollu pari kuukautta käytössä, ja tykkään. En tiiä meneekö isoinkaan (45) tosin sun jalkaan.
Otsikko: Vs: Satunnaisia kysymyksiä
Kirjoitti: RexMundi - 27.01.14 - klo:15:18
^ jeps, toreilta, päiväkotien ja koulujen vanhempainyhdistysten tms myyjäisistä voisi löytää ehtoja mummon (kutomia) villasukkia kohtuulliseen hintaan. Voi vaan vaatia vähän vaivaa ja hyvää tuuriakin osua löytää noita myyjäisiä + jos vielä sattuu niitä sukkia olemaan kaupan. Vieläköhän vuosi-pari sitten lehdistä tutuksi tulleen Malmin aseman kutojamummot on maisemissa?
Otsikko: Vs: Satunnaisia kysymyksiä
Kirjoitti: mairaksinen - 27.01.14 - klo:15:37
Paksuja "mummon" villasukkia. Mistä kannattaa katsella? Ei ohutta villaa vaan sellaisia kunnon villasukkia kumisaappaiden kanssa käytettäväksi. Kuvan tyylisiä.

[spoiler](http://i1218.photobucket.com/albums/dd413/pajunean/Myyntiin%2011-8-13/WP_20140127_11_43_35_Pro_zpsec7d84ac.jpg) (http://s1218.photobucket.com/user/pajunean/media/Myyntiin%2011-8-13/WP_20140127_11_43_35_Pro_zpsec7d84ac.jpg.html)[/spoiler]

Mites vaimo?
Otsikko: Vs: Satunnaisia kysymyksiä
Kirjoitti: konda - 27.01.14 - klo:15:54
^ editoin tähän myöhemmin Jaajon huutonaurua.

Mutta ehdotan asiaa!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ane - 27.01.14 - klo:16:47
Pelkäsin toista, mutta Falken 'Bristol' 100% merinovillasukat ovat toistaiseksi kestäneet jo sen 10 pesukertaa sen koommin nukkaantumatta. (30 °C villaohjelma villapesuaineella.)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: konda - 27.01.14 - klo:17:52
^mulla Bristolit kestäneet hyvin. LHASAt sen sijaan nukkantuneet lähestulkoon heti.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Calle - 28.01.14 - klo:14:47
^mulla Bristolit kestäneet hyvin. LHASAt sen sijaan nukkantuneet lähestulkoon heti.
Paremmin ne Lhasat kestää kuin monet muut caschmere(sekoite)sukat. Mitä enemmän cashmereä sitä vähemmän kestävät...
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 28.01.14 - klo:15:15
Sattuneesti hankin juuri viikko, pari sitten kokeeksi yhdet Falken Lhasat. Saman tehtaan rumasti nimetyt Teppich im schuh -sukat ovat kestäneet vuoden käyttöä yhtä hyvin kuin Pantherellat - siis loistavasti - ja ovat myös yksi lämpimimmistä kokeilemistani. Kyllä tuo froteinen sisäpuoli tekee selvän eron. Huonosti vain tarjolla noita alennettuja Falkeja verkossa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Richard Mutt - 28.01.14 - klo:21:03
^ Minulla Lhasat ovat nyppyyntyneet melko pienellä käytöllä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 02.02.15 - klo:09:25
Uusin ja oudoin käänne tähän mennessä: olen ryhtynyt prässäämään villaiset sukkani. Ennen kuin syytätte keikaroinnista ja turhasta nihkeilystä, lainatkaa silmänne sanoilleni.

Hommahan lähti siitä, kun Klassikon kuvauksiin piti saada siistiä fotoa sukista ja päätin sitten silittää ne. Samassa huomasin, kuinka pesussa rypistyneet villaiset sukat näyttivät käsittelyn jälkeen kuin uusilta ja tuntuivat iholla mahtavan pehmeiltä. Prässäämällä (siis vain painamalla silitysrautaa, liikuttamatta) jälki oli vielä siistimpää. Tässä sitä nyt ollaan. En olisi nuornamiehenä uskonut, jos tulevaisuuteen olisin katsonut. Jos kokeilette, huomaatte ja tunnette kyllä eron.
Otsikko: Falken sukat
Kirjoitti: lorenzzo - 14.04.15 - klo:12:40

Ei siinä mitään, netistähän niitä saa. Silti ihemttelen, että Suomessa ei misään ole esillä / myytävänä kunnon settiä Falken sukkia. Siis tietenkin polvipituisia. Kun niitä on, varmuuden vuoksi vain mustaa ja ehkä tummansinistä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ane - 20.04.15 - klo:21:45
Halosen liikkeistä löytyy vaikka mitä väriä ja mallia. Mutta netistä halvemmalla toki.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: _N_J_P_ - 21.04.15 - klo:09:20
Ostin helmi/maaliskuun vaihteessa Falken shadow villasekoitesukat. Nyt jo reikää tulossa. Vähän olin pettynyt, onneksi oli tarjouksessa…
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Co-re - 21.04.15 - klo:09:32
Aika surkeita on omatkin kokemukset villaisista ja villaa sisältävistä sukista. Päivä paistaa pahasti läpi kahden talven jälkeen vaikka rotaatiossa on tusina paria ja kotona pyrkii välttämään tarpeetonta sukkasillaan liukastelua. Kantapään takaosa kuluu pahiten, hankaisiko jotenkin lyhyen kengän takareunaan?

Onneksi jalkani eivät oikeastaan hikoile ja voin käyttää puuvillaisia paksumpia sukkia ihan hyvin talvella.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Wolf - 16.05.15 - klo:14:29
Nudie Jeansin sukat ajossa, miellyttävän tuntuiset.

(https://41.media.tumblr.com/89f75f369ab11c6256bbe51e02787092/tumblr_noeblzyVbl1r89m6to1_540.jpg)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 16.05.15 - klo:15:06
Hämmästelen tapaanne astua, sillä vanhimmat sukkani ovat jo 4 tai 5 vuotta vanhoja. Väri on jo haalistunut ja pientä nukkaa on pinnassa, mutta kauempaa katsottuna ajavat asiansa niin kuin ennen. Sellaiset 20% tai 30% tekokuitua parantavat kestoa kummasti.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 16.05.15 - klo:15:27
https://www.dropbox.com/s/6mgu2m7tc5gw77h/supi.jpg?dl=0 (https://www.dropbox.com/s/6mgu2m7tc5gw77h/supi.jpg?dl=0)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Partasuti - 17.05.15 - klo:12:05
Miten noita sukkapidikkeitä käytetään? Onko tarkoitus estää varren valahtaminen?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ane - 17.05.15 - klo:13:10
Liekö pesukoneeseen tarkoitettu. Eivät katoa tjsp., eikä kaapissakaan.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 17.05.15 - klo:15:09
Parit pysyvät yhdessä pesukoneessa ja jos säilyttää laatikossa.
Ei tarvitse rullata toisiinsa.
Voi ripustaa kuivumaan koska tuossa on pieni koukku ja
toisaalta säilyttää riippuen.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Plainwhitetee - 20.05.15 - klo:17:58
Sattuneesti hankin juuri viikko, pari sitten kokeeksi yhdet Falken Lhasat. Saman tehtaan rumasti nimetyt Teppich im schuh -sukat ovat kestäneet vuoden käyttöä yhtä hyvin kuin Pantherellat - siis loistavasti - ja ovat myös yksi lämpimimmistä kokeilemistani. Kyllä tuo froteinen sisäpuoli tekee selvän eron. Huonosti vain tarjolla noita alennettuja Falkeja verkossa.
Outoa, omat Teppichit nukkaantui öbaut viikossa, enkä uskalla ostaa Falken villasukkia enää ollenkaan. Itse asiassa olen luopunut toivosta löytää ikinä hyviä sukkia miksikään vuodenajaksi. Itken aamuisin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: -Mars- - 20.05.15 - klo:23:36
^ Jalkaraspi ja rasvaa?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: IHI - 01.06.15 - klo:22:01
Varustelekan merinovillasukat eivät mene rikki käyttämällä. 10€/sukkapari on lyömätön hinta. Ei tosin ole saatavilla polvipituisena. Lekan ja Teseman jopa 5 vuotta vanhat yksilöt ovat olleet viikoittaisessa käytössä, nähneet suota, metsää, kalastusta, toimistoa, lenkkipolkuja ja kaikkea mahdollista, mutta edelleen täysin kunnossa ilman minkäänlaista orastavaa reiän alkua.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ane - 24.06.15 - klo:19:59
Mistäpä Falken sukkia helposti netistä?

Ja onvatko SuitSupplyn sukat hintansa väärti?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: _N_J_P_ - 27.08.15 - klo:17:01
Kysmys Viccelin sukista:

Kutistuvatko nämä jotenkin poikkeuksellisen paljon? Tilasin kokeeksi yhdet ja nämä tuntuvat huomattavasti isommilta kuin yleensä sukat koossani. Kyseessä siis 42-43 koon talvipaksuiset puuvillasukat.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: CoccoBill - 27.08.15 - klo:17:40
Muutaman parin tilasin testiin pari vuotta sitten, ja ne eivät ainakaan juuri kutistuneet. Toisaalta eivät kyllä venykään oikeastaan ollenkaan, joten jos kutistuisivat, eivät varmaan menisi enää jalkaan. Melkoista peltiä, en tykkää.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 27.08.15 - klo:19:57
Viccel on surkea, sillä joustonauhat menevät pesussa kurttuun, purkautuvat, eivätkä sukkansa pysy yllä hyvin. Myös väri on kadonnut useista pareistani. Koko ei kyllä ole muuttunut.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: kiitaja - 27.08.15 - klo:20:15
Täällä myös huonoja kokemuksia kyseisen puljun sukista. Lörpsähtävät ensimmäisen tunnin sisällä jalkaanvedosta ja ovat sen jälkeen epämukavat. Parhaat sukkani ovat ihan vaan H&M:ltä. Joskus ei kannata tilata yksinkertaisia asioita tuhannen kilometrin päästä (ne on vaan sukat).
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Farmer John - 27.08.15 - klo:20:34
Jostain bongasin että Herrainpukimolle olisi nimikko Pantherellaa tulossa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: _N_J_P_ - 27.08.15 - klo:20:46
Kyllä aika pettymys oli.

Vielä hajustettu tuhottoman voimakkaasti. En ymmärrä miksi.

Lisäksi kun koitin pestä hajua pois, vuosivat ne aivan tajuttomasti väriä. Haju ei lähtenyt.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mkkoa - 30.08.15 - klo:00:23
Poistin tämän viestin, sillä Courloxin firmasta on monia reklamaatioita sekä inhoja kokemuksia eri sivustoilla. Älkää ostako mitään heiltä.

- Ville
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mbch - 30.08.15 - klo:00:34
Uskottava ensimmäinen viesti foorumille!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: tuc - 31.08.15 - klo:12:06
Jostain bongasin että Herrainpukimolle olisi nimikko Pantherellaa tulossa.

(https://scontent-bru2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xtp1/v/t1.0-9/11947584_10153310952144221_2762534097649369676_n.jpg?oh=c68bdfeb0dd2e058ab9089db59a473c8&oe=567B7EF5)

Ensimmäinen erä on myymässä ja kun saadaan kuvattua, tulee myös verkkokauppaan.

Egyptinpuuvillaiset 16,50 pari, Sea Island -puuvillaiset 19,50 pari. Väreinä mm. ultramariini, kirkkaanpunainen, tummanvihreä, tummansininen, hiilenharmaa, musta, kumina, turkoosi. Mitta half-calf. Pantherellan sukat ovat hieman isohkoja, joten esim itselleni UK8/42-kenkäisenä ei mene M-koko, joka on 42-44 vaan S, joka on 39-41-koolle tarkoitettu.

Footlet-avokassukat 10,50 pari.

Valmistusmaa Englanti. Sukissa on Herrainpukimo by Pantherella -painatus jalkapohjan kohdalla, mutta painatus lähtee muutamassa pesussa pois. Emme siis jatkossakaan myy tuotteita, jotka päällä tulee tunne, että on Herrainpukimon kävelevä mainos.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Farmer John - 31.08.15 - klo:13:37
^Voisi kuvitella/toivoa että perus herrasmies ei usein ole tilanteessa jossa sukan pohja näkyy suurelle yleisölle  :D
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Reetu Perry - 06.09.15 - klo:14:02
Oletteko huomanneet käytössä eroja Sea Islandin ja Egyptiläisen puuvillan välillä?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 06.09.15 - klo:15:11
Ainakin omissa monissa sukkapareissani SI-puuvilla on nukkaantunut vähemmän ja säilynyt pehmeämpänä kuin Egyptin verrokit. Syykin on helppo ja selvä, sillä pitkäkuituinen puuvilla kestää aina paremmin kuin lyhyt. SI:ssa kuidut ovat pisimmät. Usein ovat ikävän kalliita uutena, mutta tarjouksessa aina hintansa arvoisia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Hulk666 - 08.09.15 - klo:11:09
en jaksanut kelata ketjua läpi. mistä kannattaa hommata kestäviä over the calf -sukkia? jos ei parempia ideoita tule niin tilaan Berg&Bergiltä, mutta mielestäni 22€+verot ei ole paras diili maailmassa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Bordeaux - 08.09.15 - klo:11:42
^Ei Berg&Bergin toimituksiin veroja tule. Nyt on ilmainen toimituskin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ane - 08.09.15 - klo:12:52
B&B lähettää Ruotsista.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 08.09.15 - klo:13:36
Useita pareja B&B:ltä omistan, mutta eivät ne ole oikein hyviä. Neulos on turhan ohut myös paksummissa malleissa, nilkan ympärillä oleva joustonauha repsottaa jo muutaman pesun jälkeen, villaiset parit ovat nukassa, puuvillaisissa on irtonaisia lankoja. Värit ja kuviot ovat mainioita kyllä, mutta kesto surkea.

Pantherella on yhä laadukkain sukkatehdas, jota olen kokeillut. Punnan kurssin vuoksi ovat ikävän kalliita, mutta tarjouksesta ja eBaystä löydettynä parasta. Vapaa-ajan sukissa kunkku on Scott-Nichol, jonka sattumoisin Pantherella omistaa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mbch - 08.09.15 - klo:14:10
Herrainpukimosta saa Herrainpukimo X Pantherella-sukkia. Ei pitäis olla paha hintakaan.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Farmer John - 09.09.15 - klo:20:14
^Kuten edelliselläkin sivulla pariin kertaan todettiin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Hulk666 - 10.09.15 - klo:16:53
Etsin over the calf sukkia muuten nuo herrainpukimon olisivat varmasti kokeilemisen arvoiset.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 10.09.15 - klo:19:12
En tuntenut tuota käsitettä "over the calf",
joten mieleen tuli heti ne kumisaappaat joiden
varsiin mahtuu myös lampaan jalat.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Venemies - 15.09.15 - klo:19:47
http://www.meschaussettesrouges.com/en/knee-high-socks/55-black.html#details
Tälle itseltä suositus.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Hulk666 - 15.09.15 - klo:20:57
Taitavat olla brescianin tekemiä kuten berg&bergit?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 15.09.15 - klo:21:34
Minulla on pari tai useampi tuon ranskalaisen verkkokaupan valmistajilta. Neulokset ovat hyvin hienoja, mutta surkean ohuita, ja hinnat aivan liikaa laatuun nähden. Yhä tänä päivänä hämmästelen, miten firma on voinut pysyä pystyssä ihan kivijalkaliikettä myöden.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Partasuti - 16.09.15 - klo:18:52
Voihan kangas olla ohutta, jos se vain kestää riittävästi.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ane - 17.09.15 - klo:13:05
Onko noista Uniqlon tusinasukista (£9.90 4kpl) kokemusta? Entäs Supima-sukista?

Laitoinpa juuri muutamat tilaukseen varmuuden vuoksi.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 17.09.15 - klo:14:00
Partasuti, kyllä voi olla, mutta satojen sukkaparien jälkeen en ole luottavainen kestävyyden suhteen. Jos pari maksaa +- 20 euroa ja kestää alle vuoden, ei diiliä voi kehua.

Ane, Juniiklon Supima-sukat ovat uusina kivan tuntuisia, mutta nopeasti muuttuvat nukkaisiksi ja karheiksi. Pysyvät kyllä hyvin yllä, mutta ei näitä voi kehua. Sääli.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: CoccoBill - 17.09.15 - klo:16:08
IMO hintaansa nähden hyviä. 3 euron sukilta ei oikein voi vaatia samaa kuin 30 euron. Kerran vuodessa tilaa nipun uusia, heittää vanhoja kulahtaneimmasta päästä menemään ja jatkaa elämäänsä huolettomana hymyillen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 27.09.15 - klo:18:46
Tuossa jalkarättejä silittäessä tuli mieleen onko kukaan nähnyt
myytävänä varrettomia villasukkia?
Sellaisia jotka aikanaan armeijassa kulkivat syylingin nimellä.
Nykyään syylinkeinä myydään näköjään matalia huopatossuja.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Jussi - 06.10.15 - klo:23:30
Siivosin tuossa sukkakaappini. Aavistuksen vajaa 100 paria lähti täysin palvelleena kohti jätteenpolttolaitosta, reilu toinen mokoma sai lajittelusta "jatkoon" -merkinnän. Noita kerääntyy vuosien mittaan väkisinkin. Jatkossa päivitän varantoa pelkästään priimalaadulla, ellei sitten halpiksissa tule vastaan joku mukava kuvio tai väri, joka on juuri silloin ihan pakko saada.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tadu - 20.10.15 - klo:08:43
Kertokaas sukkasuosituksia "dress boot" -tyyppisille bootseille, joita tulee käytettyä myös sisätiloissa. "Mummon villasukat" ovat vähän turhan paksut ja lämpimät sisällä, mutta perinteiset ohuet puuvillaiset taas ovat turhan fiinit ja ohuet. Mikä on paras materiaali tähän käyttöön? Olisiko jokin tällainen hyvä budjettiratkaisu:

http://www.marksandspencer.com/4-pairs-of-lambswool-blend-socks/p/p22397497
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: salaryman - 09.11.15 - klo:19:21
Soramurska tuhosi taas yhden hyvän sukkaparin. Tähän aikaan vuodesta märkä kiviaines nousee mielellään askelluksessa ja löytää tiensä kengän sisään. Huonolla tuurilla ei tarvitse montaa askelta ottaa ennen kuin terävä siru syö sukan koinsyömän näköiseksi. Lievästi pännii mutta toisaalta aika vähäinen takaisku. Bootsit olisi ratkaisu, pitäisköhän ottaa käyttöön?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: chr - 09.11.15 - klo:21:43
Uniqlon sukilla mennään. Se kaikkein halvin ei kestä kovin kauaa, mutta ne vähän fiinimmät on tosi hyviä. Minulle käy se Aasian vakiokoko ja ostan noita aina pinon reissusta.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Partasuti - 09.11.15 - klo:21:47
^ Pakko kysyä, ethän osta niitä valkoisina?
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 09.11.15 - klo:22:01
Mun miälestä nostaa palstan tasoa kun
Lenita on täällä, ehkä salanimin ja-kuvin.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: paddington - 09.11.15 - klo:22:07
Mark my words. Jonain päivänä näemme vielä valkoiset sukat mustien loafereiden kanssa, ja pidämme sitä tyylikkäänä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: salaryman - 10.11.15 - klo:21:59
Mark my words. Jonain päivänä näemme vielä valkoiset sukat mustien loafereiden kanssa, ja pidämme sitä tyylikkäänä.

Nähty. Seuraava.

(https://qph.is.quoracdn.net/main-qimg-ea9463623820bb21d9b7c107005e2eb0?convert_to_webp=true)
(https://amoonfull.files.wordpress.com/2013/03/wpid-michael-jackson-by-annie-leibovitz-michael-jackson-23173496-1261-1749.jpeg)
(http://2.bp.blogspot.com/_wJsrFOB2anc/SbqYfyyGUeI/AAAAAAAAABw/GIrD3jrTxt4/s400/196263weejunft6.jpg)
(https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/f8/6c/19/f86c1992f70b230d6e3722a46be6c816.jpg)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: paddington - 11.11.15 - klo:08:28
Pöh. Tulevaisuudessa tietenkin. Kaikki tulee ja menee. Se mille Lenita nyt nyrpistelee, on jonain päivänä aivan ok.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: chr - 11.11.15 - klo:14:58
^ Pakko kysyä, ethän osta niitä valkoisina?

En ole huomannut että niitä olisi valkoisina - pitää jatkossa korjata tilanne. ;)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Mp - 11.11.15 - klo:14:58
Luulen, että olemme kaikki pikku-lenitoja täällä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: salaryman - 11.11.15 - klo:21:41
Anekdoottina kerrottakoon että vuorineuvos Tauno Matomäki oli tottunut käyttämään puvun kanssa valkoisia tennissukkia. Hän oli omaksunut tyylikoodin suuresti arvostamiltaan, rehdeiltä Texasin öljymiljonääreiltä, jotka epäilemättä olivat omaksuneet aikansa ivy-vaikutteita. Valkoisia urheilusukkia käytti kuulemma myös marsalkka Mannerheim smokin alla.

Tyylinvartijat Lenita Airisto ja Kirsti Paakkanen lähettivät Matomäelle mustat, pitkät silkkisukat. Kun tämä yritti vetää ohuita sukkia jalkaansa, sormet menivät niistä läpi.

Myöhemmin kun Matomäkeä haastatellut toimittaja kysyi jotain tennissukista, tämä murahti että sama vaikka myynti-inssit pukeutuisivat kaislahameisiin kunhan tuovat kauppoja kotiin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Partasuti - 12.11.15 - klo:18:31
Matomäki on kunnon mies. Odotan ensi kesänä mtoppauksia kaislahameessa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: AriGold - 15.12.15 - klo:21:24
Mikä on tällä hetkellä paras "best for the buck" sukka?
Viimeiset 5 vuotta Viccelin sukilla tyytyväisenä kävellyt, mutta nyt tuntuu, että laatu on huonontunut alku ajoilta.
Kuten Ville totesi, alkaa rispaantumaan ja värit haalenee.
Pantherellan 20 € kpl jotenkin vain taistelee vastaan hinnan puolesta.
Löytyisikö mitään 10€ kieppeillä johon voisi luottaa?

Stockaltalta tietysti saa Falkea 15€ hintaan, mutta ainakin Tampereella värivalikoima on musta tai musta.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 15.12.15 - klo:21:41
ˆTuossa tapauksessa paras metsästää Pantherellaa tai Scott-Nicholia eBaystä. Berg&Bergin alesta Brescianin sukat ovat ihan jees, mutta valtaosa niistä on aivan liian ohuita, jotta kestäisivät ihmisen käyttöä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tuukka - 15.12.15 - klo:22:32
Ihmeellista, mulla Bresciani kestaa Pantherellaa paremmin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: uuno - 16.12.15 - klo:20:17
Falkea on myös Halosella.

Kivoja sukkia. Itseäni hieman tosin ihmetyttää, kuinka nopeasti nuo tuntuvat hajoavan. 
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommiedvard - 16.12.15 - klo:21:18
Falken Family-sarjan sukat ovat kestäneet itselläni hyvin. Airportit taas kuluvat turhan nopeasti ollakseen noinkin hintavia.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Arska - 16.12.15 - klo:21:22
En käytä juuri muunvärisiä sukkia kuin tummansinisiä, tummanharmaita ja juhlakäytössä mustia. Luottosukittajani on Tokmanni, josta saa Finnwearin oikein hyviä puuvilla- ja villasukkia - mukana on myös keinokuitua, kuten kestävyyden vuoksi pitääkin. Istuvuus ja mukavuus ovat hyvät (koot riittävän tiheään, esim. 43-45) eikä laadussa ole moittimista. Hinta on siinä kolmesta viiteen euroa parilta. En tiedä, ovatko peräti Suomessa valmistettuja.

Jokusen parin olen omistanut Falken ynnä muita kalliimpia sukkia, jotka ovat hajonneet alta aikayksikön, enkä ymmärrä niiden ostamista, ellei sitten välttämättä tahdo värikkäitä hassuttelusukkia. Luulisi sellaisiakin tosin löytyvän kunnollisia halvemmalla jostakin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: puu - 16.12.15 - klo:21:37
Joskus aiemmin olen todennut omaavani erivärisiä sukkia Pantherellalta ja
Burlingtonilta. Ne ovat oivia tilanteeseen sopivina.
Mutta mustat ovat olleet kaikki KS-sukkia joiden materiaalia en  muista mutta
harmaantuvat vuosien saatossa lähes vaalean harmaaksi, ennen kuin rikkoutuvat.
Nyt näyttäisi ettei niitä enää saa, en ainakaan ole löytänyt.

Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: salaryman - 09.01.16 - klo:14:01
Iso peukku teseman merinovillasukille. Reilun pitkät, eivät valu makkaralle nilkkoihin, miellyttävät jalassa, lämpöiset ja raikastuvat tuulettamalla. Erinomainen hinta-laatusuhde. Näitä kun saisi viininpunaisina niin täydellinen talvisukka olisi tässä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: JMasa - 10.01.16 - klo:01:13
Kotimaisilla valmistajilla on ihan hyvän oloisia sukkia, mutta värivalikoima saisi olla laajempi.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Oliver Twist - 08.02.16 - klo:21:36
Panin viimeisimmän Uniqlo-tilauksen kylkeen tällaiset (http://www.uniqlo.com/eu/en/product/men-colour-socks-162827.html?dwvar_162827_size=SIZ999&dwvar_162827_color=COL08&cgid=IDcoloured-socks2441) perussukat testiin. Noiden sukkien ongelma tuntuu olevan, etteivät ne yllä edes kaltaiseni tappijalan pohkeen ylitse, vaan jäävät puoleen sääreen ja valuvat jo muutaman minuutin kävelyn jälkeen makkaroille. Nämä olisivat paremmat, jos jäisivät rehellisesti pohkeen alle tai menisivät kokonaan sen yli pituudeltaan. Tämä kokeilu ei johda jatko-ostoksiin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: lorenzzo - 09.02.16 - klo:09:10
Hyvä mies! Etkö ole koskaan muullut sukkanauhoista? Pieni apu, mutta sitten ei tarvitse koskaan murehita, josko koko porukka stareategisella hetkellä huomaa, että sinulla on sukat makkaralla.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 09.02.16 - klo:11:14
Olen kokeillut sukkanauhoja. Niistä jäi pervo vaikutelma, mutta lisäksi nipsut repivät sukan materiaalia ja puristivat jalkaa. Paljon kätevämpiä ovat säärisukat (over-the-calf socks), joiden reilu pituus takaa ylläpidon.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Arska - 09.02.16 - klo:14:35
Pitkät, yli pohkeen ulottuvat sukat takertuvat housuihin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 09.02.16 - klo:15:03
ˆNiin takertuvat, jos housut ovat kovin tyköistuvat...tämä maailma ei vielä ole täydellinen.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Arska - 09.02.16 - klo:15:16
Takertuivat minulla kyllä 22 cm leveät puvun housut. Täytyykin muuten kavennututtaa nuo housut.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: mbch - 09.02.16 - klo:16:35
Mä kävin hakee jokunen aika sitten Schoffalta kuudet sukat kolmellakympillä ja aikalailla just sopivan pitusia sukkia, ei tuu liikaa pohkeen päälle ja yläosa sopivan jämäkkä niin pysyy paikallaan. Voin kyllä suositella niitä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: _N_J_P_ - 09.02.16 - klo:19:59
ˆNiin takertuvat, jos housut ovat kovin tyköistuvat...tämä maailma ei vielä ole täydellinen.

Tai jos pohkeet eivät ole tarpeeksi muodokkaat. Minulla pysyvät urheillessakin pitkät sukat ylhäällä. Eikä karhea tweed:kään pudottele sukkia. Ja muokkaan housuni aina sopivan kapoisiksi. En nyt ihan "skinny fit" mutta aikas "slim fit".
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: -Mars- - 09.02.16 - klo:23:03
Mä kävin hakee jokunen aika sitten Schoffalta kuudet sukat kolmellakympillä ja aikalailla just sopivan pitusia sukkia, ei tuu liikaa pohkeen päälle ja yläosa sopivan jämäkkä niin pysyy paikallaan. Voin kyllä suositella niitä.

Minulle ne ovat liian lyhyet ja materiaali on jotenkin turhan velttoa, niin että sukat valuvat. Ne myös haalistuvat pesussa helposti, eli kannattaa kääntä nurin, ainakin uutena.

Joskus taannoin ostin nipun Viccelin (tjsp, se turkkilainen nettikauppa, josta täälläkin on ollut debattia ja joita on toruttu jostain jota nyt en muista). Näissä pituus on parempi ja materiaali paljon jämäkämpää.

Mutta jokaisella on omat jalat.
Otsikko: Sukan koko!
Kirjoitti: lorenzzo - 10.02.16 - klo:09:01
Tietävätkö muut tällaista asiaa:

Olin Italiassa osatamassa eräästä pienestä putiikista sukkia. En oikein saanut kokonumeroista selvää. Siinä pähkäillessäni myyjä pyysi ojentamaan hänelle käteni nyrkkiin puristettuna. Ihmettelin, mutta tein niin. Ukka sitten kietaisi sukan varren nyrkkini ympästi. Koko, joka täsmällisimmin ulottui nyrkin ympäri oli kuulemma se oikea koko. Niin se muuten oli, sain laukkuuni parit hyvin istuvat sukat! Eli siis nyrkinympärysmitalle ja jalankoolla ilmeisesti on jokin yhteys.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Partasuti - 10.02.16 - klo:18:14
Ehkä olen ainoa, mutta en ihan ymmärtänyt miten sukan varsi tulee kiertää nyrkin ympärille.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: lorenzzo - 10.02.16 - klo:18:36
No perhana. Sukan lavastahan tietenkin on kysymys. Epäilemättä se varren ja koon välinen suhde olisi mystisempi.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Szanne - 06.03.19 - klo:13:00
Nyt taas joudun nostelemaan ketjua, koska ajattelin tämän sopivan tänne. Minulla on suurena ongelmana, että jalat hikoavat todella herkästi ja haju on sen jälkeen todella kamala. Kengätkin lemuavat usein, mutta ne saa usein hyvällä hoidolla tuoksuttomaksi. Sain kuitenkin vinkin, että materiaalina bambu olisi sukkiin hyvä juuri hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Kävin sitten ostamaan muutamat halvat bambusukat. Muutaman käyttökerran jälkeen ne vaikuttavat toimivalta ratkaisulta, mutten vielä menisi mitään lupaamaan. Voin raportoida myöhemmin, mikä on mielestäni tässä lopullinen tulos.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: tuc - 06.03.19 - klo:13:20
^ Vähän offtopiccia. Kenkiin pesiytynyt bakteerikasvusto voi olla syy tuoksuun. Suosittelen lämpimästi lepolestien käyttöä ja kenkien käyttöä vuoropäivinä, eli ei koskaan 2 päivää peräkkäin.

Itselläni on töissä aina loaferit jalassa kesät talvet, eli heti kun pääsen töihin, vaihdan sellaiset kengät, jotka voi ottaa vaivatta pois aina istuessa. Sukat eivät ole lemahtaneet kertaakaan moisen tavan opittuani.

Jalkojen raspihoito ja voiteet voivat myös auttaa tuoksuun. Jalkadeodorantit myös.

Toivottavasti bambusukat auttavat!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Szanne - 06.03.19 - klo:23:45
Itse uskon, ettei kohdallani kyse ole kengistä. Huollan hyvin kenkiäni ja hikoontumista ja sitä mukaa hajustumista tapahtuu jo tuoreissakin kengissä. Jos tuo kenkien poisotto olisi mahdollista, voisi se kyllä auttaa jonkin verran, mutta valitettavasti ei nyt ole mahdollista kokeilla sitä tällä hetkellä.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 07.03.19 - klo:08:28
Apteekeista saa voimakkaita antip., jotka on suunniteltu jaloille. Talkkia voisi myös kokeilla.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Colt - 22.11.19 - klo:23:07
Nyt taas joudun nostelemaan ketjua, koska ajattelin tämän sopivan tänne. Minulla on suurena ongelmana, että jalat hikoavat todella herkästi ja haju on sen jälkeen todella kamala. Kengätkin lemuavat usein, mutta ne saa usein hyvällä hoidolla tuoksuttomaksi. Sain kuitenkin vinkin, että materiaalina bambu olisi sukkiin hyvä juuri hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Kävin sitten ostamaan muutamat halvat bambusukat. Muutaman käyttökerran jälkeen ne vaikuttavat toimivalta ratkaisulta, mutten vielä menisi mitään lupaamaan. Voin raportoida myöhemmin, mikä on mielestäni tässä lopullinen tulos.

Merinovilla on ratkaisu. Itse en enää juuri omista muita. Lyhyellä tuuletuksella haju on taas raikas ja verrattain kestävätkin ovat. Toimivat kesät talvet mutta värivaihtoehtoja on ainakin Suomessa lähinnä vain musta.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Szanne - 27.03.20 - klo:19:52
Pitää palata asiaan ja kertoa, etteivät bambusukat todellaakaan olleet ratkaisuasiaan. Sen on huomannut, että luonnonmateriaalit kuitenkin yleensä tuntuvat parhailta jaloissa. Merinovillaa en ole vielä kokeillut sukissa. Kenkien hyvä huolto kuitenkin on ensisijaista, kuten täällä on aikaisemmin mainittu.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 28.03.20 - klo:15:17
Bambu nukkaantuu rumaksi, vaikka tuntuukin uutena oikein hyvältä. Sellaiset 30% keinomateriaalia pidentää käyttöikää huomattavasti.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: megapelle - 01.10.22 - klo:12:40
Heti alkuun pahoittelut vanhan aiheen nostosta, mutta en löytänyt uudempaa sukka-aihetta. Mitkä ovat foorumikäyttäjien sukkasuositukset vuonna 2022? Lueskelin ketjun läpi, mutta osa vastauksista oli sen verran vanhoja jo, että pitää tarkistaa nykytilanne.

Itse olen käyttänyt noita perusmerkkejä, kuten BOSS, Tommy Hilfiger, Calvin Klein yms. mitä näiltä vaatekauppaketjuilta nyt löytyykään. Nämä kaikki tuntuvat kuitenkin järjestään paukkuvan hajalle kantapäistä. Toki itse tulee pestyä sukat 60° ohjelmassa, joka on ainakin näiden perusmerkkien pesuohjeita vastaan. Niissä yleensä 30° tai 40° suositus. Jotenkin vaan vierastan ajatusta, että sukat (ja muut alusvaatteet) pesisi noin alhaisissa lämpötiloissa.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Alhazen - 01.10.22 - klo:13:11
Omat luottomerkkini ovat Falke ja arkisempaan menoon Uniqlo. Kauppakeskusten Volt-kaupoista sai aikoinaan ruotsalaisen Topeco-merkin bambuviskoosisukkia, jotka olivat kesäisin mukavia, mutta ne ovat jostain syystä kadonneet valikoimasta. Hienommista merkeistä Brescianit ovat hienoja, mutteivät missään tapauksessa kestäviä ja Pantherellan resorit tuntuvat olevan järjestään liian löysiä ja valuvan, eikä pokka tai mielenkiinto ole toistaiseksi riittänyt sukkanauhoihin.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: uuno - 01.10.22 - klo:13:39
Falkea olen käyttänyt ja Pantherellaa.  Pantherellan sivustolla tuntuu olevan aika iso valikoima ja jos tilaa kerralla tarpeeksi monta, postitus kuuluu hintaan.  Tuo kynnysarvo on tosin ikävästi noussut, mutta sukat kyllä kuitenkin lopulta kuluvat.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 01.10.22 - klo:22:30
Suosikkini ovat yhä Pantherella, Scott-Nichol, ja Falke. Muitakin löytyy, mutta näillä kolmella on takeena kestävyys. Vanhimmat sukkani ovat 7-vuotiaita, ehkä enemmän, ja niissä on yhä värit tallella sekä varren jousto säilynyt.

Ensimmäisenä sukkani hajoavat päkiän tai kantapään alta, mutta ompelija parsii reiän umpeen tai päällystää sen sisäpuolelta 5 eurolla. Se on paljon vähemmän kuin mitä uuden sukan ostaminen maksaisi.

Ennen pesin 60 asteessa, mutta sitten tajusin, ettei sukissa ole kuin hikeä niin kuin kauluspaidoissa. Yhtä lailla se lähtee matalassa pesten, eikä silloin kulu kalliimpaa vettä tai sähköä yhtä paljon.

Joskus halpissukka houkuttelee hinnallaan, mutta aina muistan niiden muuttuvan karheiksi, nukkaisiksi ja epämiellyttävän tuntuisiksi nopeasti.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: -Mars- - 02.10.22 - klo:18:51
Tietenkin Pariisista, punaisten sukkien puodista. Kokemusta ja siis hyviä ainoastaan polvipituisista (over the calf).
https://meschaussettesrouges.com/ (https://meschaussettesrouges.com/)
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Tommiedvard - 06.10.22 - klo:09:44
^ Nytkin jalassa Mes Chaussettes Rougesin jotkut superkestosukat.

Falke on se varsinainen luottomerkki, johon tulee palattua. Falkella on useita eri mallistoja mistä valita, itse tykkään vähän tuhdimmista Family-sarjan sukista, toisilla toimii paremmin ohuempi Airport.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: megapelle - 13.10.22 - klo:14:22
Falke sai niin monta ääntä tässä ketjussa, että pitihän niitä hakea läheisestä vaatteiden kivijalkamyymälästä. Melko ohut on tämä malli, jota sieltä sattui löytymään, vaikka muuten vaikuttaakin laadukkaalta. Pitää seuraavaksi laittaa kokeiluun tuo Family-sarja.

Kiitoksia vastauksista!
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ville - 13.10.22 - klo:21:58
Vielä yhden suosituksen unohdin: Burlington. Ovat kestäviä ja komea argyle-mallinsa valmistetaan vaikka missä väriyhdistelmissä. Pidän enemmän firman villaisista kuin puuvillaisista pareista.
Otsikko: Vs: Sukat
Kirjoitti: Ripe70 - 25.10.22 - klo:09:25
Ostin toisen foorumin vinkin kautta parisen vuotta sitten DLA:n pukusukkia, jotka ovat olleet rotaatiossa siitä asti. Hyvin ovat kestäneet käyttöä. Vaalenevat pesujen myötä, mutta muuten on pysyneet hyvinä. Kantapäistä ovat edelleen käyttökelpoisia.