Keikarin foorumi

Keikari => Linkit ja vinkit => Aiheen aloitti: Pchan - 21.03.10 - klo:15:06

Otsikko: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Pchan - 21.03.10 - klo:15:06
Idea

Ebayn seuraaminen on työlästä hyvistä hakuominaisuuksista huolimatta. Ebayn tarjoamat seurantamahdolisuudet ovat näet vahvuuksistaan huolimatta puutteellisia, kun muistetaan tavaran valtava määrä. Sähköpostiin tilattavat päivitykset uusista kohteista eivät toimi kovin kätevästi.

Ebay tarjoaa mahdollisuuden RSS-syötteen tilaamiseen. RSS on kätevä tapa pysyä kärryillä sivuilla tapahtuneista muutoksista. Ebayn tapauksessa RSS-syöte tilataan tehdystä hausta, joita voi olla lukuisia erilaisia.

Selaimet osaavat itsekin lukea RSS-syötteitä, mutta paljon kätevämmin RSS-syötteen lukeminen onnistuu touhuun tarkoitetuilla välineillä. Google Reader on yksi niistä ja sitä pidetään eräänä parhaista. Google Reader toimii tuttuun Googlen tyylin selaimella, eli Google Reraderia on kätevä käyttää miltä tahansa koneelta.

Hakujen tekeminen

Ideana on tehdä tehdä varsin kattavia hakuja, koska hakutuloksia aiotaan seurata RSS-syötteen lukijalla. Hakuja kannattaa myös tehdä paljon, kun kerran on leikkiin ryhtynyt. Jokaisen haun tulee kuitenkin olla järkevä kokonaisuus, jotta seuraaminen on mahdollista. Esim. kengissä voi olla ihan järkevää tehdä erikseen haut loafereille ja full wingeille. Myöhemmässä vaiheessa on nimittäin tärkeää, että tietää koko ajan mitä syötettä katsoo ja mihin silmän pitäisi kuvissa kiinnittyä. HUOM: Mikäli on hakemassa jotain hyvin harvinaista, niin silloin sähköpostiin tuleva muistutus toimii paremmin kuin RSS, koska hakua ei tarvitse itse muistaa, vaan voi pistää hauksi "blue crocodile loafers" ja kappas, sähköpostiin pompsahtaa ilmoitus sitten 4 kk päästä kun moiset Ebayhyn ilmestyvät.

Hakujen muodostamiseen kannattaa käyttää suosiolla Advanced Searchia kunnes hakukentän syntaksin on oppinut. Muista valita "Any word, any order" hakukentän viereisestä valikosta. Yleensä on tärkeää ruksittaa hakukentän viereinen boksi: "Include title and description".

Hakusanakenttään kirjoittavan tekstin määrä on rajattu. Kenttä loppuu helposti kesken, mikäli tarkoitus on esimerkiksi tehdä kaikki kenkämerkit kattava haku. Rajoitteen voi kiertää lisäämällä hakusanat suoraan URL-osoitteeseen.

Tässä muutama valmis haku

Hyviä kenkiä - US (http://clothing.shop.ebay.com/i.html?_nkw=%28%22edward%20green%22%2C%20peal%2C%20%22brooks%20brothers%22%2C%20alden%2C%20lingwood%2C%20lobb%2C%20vass%2C%20testoni%2C%20edmonds%2C%20mcafee%2C%20church%2C%20hermes%2C%20crispin%2C%20zegna%2C%20santoni%2C%20faconnable%2C%20ferragamo%2C%20sutor%2C%20mantellassi%2C%20%22shell%20cordovan%22%2C%20%22purple%20label%22%2C%20trickers%2C%20grenson%2C%20crockett%2C%20gravati%2C%20kiton%2C%20tramezza%2C%20sargent%2C%20weston%2C%20lattanzi%2C%20heschung%2C%20balint%2C%20scafora%2C%20valextra%2C%20branchini%2C%20bontoni%2C%20bemer%2C%20aubercy%2C%20corthay%2C%20Dinkelacker%2C%20%22paul%20stuart%22%2C%20asprey%2C%20tods%2C%20etro%2C%20sander%2C%20carmina%2C%20albaladejo%2C%20%22paul%20smith%22%2C%20martegani%2C%20altan%2C%20artioli%2C%20barrett%2C%20bestetti%2C%20stefanobi%2C%20borgioli%2C%20cheaney%2C%20cleverly%2C%20ducker%2C%20donegan%2C%20gaziano%2C%20guyot%2C%20klemann%2C%20loake%2C%20maftei%2C%20melkersson%2C%20moreschi%2C%20materna%2C%20meier%2C%20myhre%2C%20pape%2C%20peron%2C%20petrocchi%2C%20reiter%2C%20scheer%2C%20schneider%2C%20stanislas%2C%20suzuki%2C%20crisci%2C%20ugolini%2C%20vogel%2C%20yanko%2C%20certo%2C%20barbera%29&_sacat=63850&_sop=2&ht=0) (Styleforumilta napattu haku)

Hyviä kenkiä - UK (http://clothes.shop.ebay.co.uk/Mens-Shoes-/63850/i.html?_nkw=%28%22edward+green%22+peal+%22brooks+brothers%22+alden+lingwood+lobb+vass+testoni+edmonds+mcafee+church+hermes+crispin+zegna+santoni+faconnable+ferragamo+sutor+mantellassi+%22shell+cordovan%22+%22purple+label%22+trickers+grenson+crockett+gravati+kiton+tramezza+sargent+weston+lattanzi+heschung+balint+scafora+valextra+branchini+bontoni+bemer+aubercy+corthay+Dinkelacker+%22paul+stuart%22+asprey+tods+etro+sander+carmina+albaladejo+%22paul+smith%22+martegani+altan+artioli+barrett+bestetti+stefanobi+borgioli+cheaney+cleverly+ducker+donegan+gaziano+guyot+klemann+loake+maftei+melkersson+moreschi+materna+meier+myhre+pape+peron+petrocchi+reiter+scheer+schneider+stanislas+suzuki+crisci+ugolini+vogel+yanko+certo+barbera%29&_catref=1&_dmd=1&_fln=1&_in_kw=2&_ipg=50&_oexkw=&_okw=boss+canali+%22emporio+armani%22&_sop=12&_trksid=p3286.c0.m282&_udhi=&_udlo=) (Samat merkit kuin edellä)

Hyviä pukuja - US (http://clothing.shop.ebay.com/i.html?_nkw=%28Attolini%2C%20Kiton%2C%20Oxxford%2C%20Barbera%2C%20Bijan%2C%20Brioni%2C%20%22Dior%20homme%22%2C%20Zegna%2C%20Battistoni%2C%20Belvest%2C%20Borrelli%2C%20Castangia%2C%20Cheshire%2C%20Cifonelli%2C%20%22D%27Avenza%22%2C%20%22Stuart%92s%20Choice%22%2C%20%22Ralph%20Lauren%20Purple%20Label%22%2C%20RLPL%2C%20%22St.%20Andrews%22%2C%20Zegna%2C%20Caruso%2C%20Hickey%2C%20Freeman%2C%20Baldessarini%2C%20Canali%2C%20Cantarelli%2C%20Corneliani%2C%20%22Faconnable%20Tailleur%22%2C%20%22Ralph%20Lauren%20Polo%20Blue%20Label%22%2C%20Nervesa%2C%20Ravazzolo%2C%20Zileri%2C%20Armani%2C%20%22Polo%20Blue%20Label%22%2C%20Samuelson%2C%20%22Paul%20Stuart%22%2C%20Vestimenta%2C%20%22Martin%20Greenman%22%29&_sacat=3001&_dmpt=US_CSA_MC_Suits&_odkw=&_osacat=3001&_trksid=p3286.c0.m270.l1313) (Perustuu tähän: http://www.styleforum.net/showpost.php?p=432389&postcount=3)

Hyviä pikkutakkeja - US (http://clothing.shop.ebay.com/i.html?_nkw=%28Attolini%2C%20Kiton%2C%20Oxxford%2C%20Barbera%2C%20Bijan%2C%20Brioni%2C%20%22Dior%20homme%22%2C%20Zegna%2C%20Battistoni%2C%20Belvest%2C%20Borrelli%2C%20Castangia%2C%20Cheshire%2C%20Cifonelli%2C%20%22D%27Avenza%22%2C%20%22Stuart%92s%20Choice%22%2C%20%22Ralph%20Lauren%20Purple%20Label%22%2C%20RLPL%2C%20%22St.%20Andrews%22%2C%20Zegna%2C%20Caruso%2C%20Hickey%2C%20Freeman%2C%20Baldessarini%2C%20Canali%2C%20Cantarelli%2C%20Corneliani%2C%20%22Faconnable%20Tailleur%22%2C%20%22Ralph%20Lauren%20Polo%20Blue%20Label%22%2C%20Nervesa%2C%20Ravazzolo%2C%20Zileri%2C%20Armani%2C%20%22Polo%20Blue%20Label%22%2C%20Samuelson%2C%20%22Paul%20Stuart%22%2C%20Vestimenta%2C%20%22Martin%20Greenman%22%29&_sacat=3002&_dmpt=US_CSA_MC_Blazers_Sport_Coats&_odkw=&_osacat=3002&_trksid=p3286.c0.m270.l1313) (Perustuu tähän: http://www.styleforum.net/showpost.php?p=432389&postcount=3)

Omien isojen hakujen väsääminen URL:in kautta.

URL:iin kannattaa kajota vasta kun hakukenttä tulee täyteen. Ainakin us ja uk Ebayt muodostavat URL:in eri tavoin, joten tämä vielä vähän vaikeuttaa asioita.

Kun ebayssa tekee haun, on tuloksen URL seuraavanlainen:

http://clothing.shop.ebay.com/i.html?_nkw=boss+vass&_in_kw=1&_ex_kw=&_sacat=63850&_okw=boss+vass&_oexkw=&_udlo=&_udhi=&_ftrt=901&_ftrv=1&_sabdlo=&_sabdhi=&_samilow=&_samihi=&_sadis=200&_fpos=Zip+code&_fsct=&LH_SALE_CURRENCY=0&_sop=1&_dmd=1&_ipg=50

Tuossa tuo nkw= jälkeinen osa on se, josta olemme kiinnostuneita. Tuo on se teksti, joka hakukentässä näkyy. Alla kuvatuilla ohjeilla tuohon saa enemmän tekstiä kuin mitä hakukentän kautta olisi mahdollista.

US - ebay.com
Tehdään haku, joka hakee kaikki sanat:
1. Kirjoita haku tekstinkäsitelyohjelmaan muodossa: (nimi, "kaksiosainen nimi", nimi)
2. Korvaa välimerkit alla näkyvän kaavan mukaan:
3. Lisää koko rimpsu nkw= kohdan jälkeen

%28 = (
%29 = )
%22 = "
%20 = väli
%2C = pilkku

UK - ebay.co.uk
Britit ovat fiksuja. Kaikki hakusanat hakeva URL muodostuu helposti ilman tekstieditoriakin. URL:iin lisättävä osa on muotoa: (nimi+nimi+"kaksiosainen+nimi"+nimi). 3. Lisää tuo rimpsu nkw= kohdan jälkeen.

Haun tilaaminen RSS-syötteenä

1. Kirjaudu ensin Google Readeriin. Tämä on pikkujuttu, jos käytössä on jo Googlen käyttäjätili.
2. Tee haluamasi haku. Haut kannattaa tallentaa, vaikka hakuja seuraisi jatkossa Google Readerilla. Tallentaminen helpottaa uusien hakujen rakentamista.
3. Paina haun alareunassa näkyvää oranssia RSS-nappia. Ebay antaa mahdollisuuden tilata syöte jonnekin, valitse Google.
4. Ta-daa! Nyt voit käydä Google Readerin puolella ihastelmassa tilaustasi.

RSS-syötteen lukija

- Ensimmäiseksi syötteet kannattaa nimetä kuvaavalla tavalla: klikkaa ylälaidan syöteasetukset-nappia ja nimeä syöte uudelleen.
- Kohteet merkataan oletusarvoisesti luetuiksi kun näkymää vieritetään niiden ohi. Tämä on ihan kätevä juttu. Vaihtoehtona on muuttaa luetuiksi merkkaaminen manuaaliseksi aivan yläreunasta näkyvien asetusten alta (valitse valikosta syötteenlukija-asetukset), mutta se on työlästä jos syötteitä on paljon ja niitä lukee usein.

Loppusanat

Tämä homma on helpompaa kuin miltä alkuun näyttää.  Sitten vain hakuja tekemään! Muistutus: isot ja laajat haut RSS:nä, täsmähaut sähköpostimuitutuksina.

Jos joku jaksaa tehdä listoja eri valmistajista, niin päivitän tuonne ylös mielelläni lisää hakuja.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: sproily - 21.03.10 - klo:16:08
Mainiota! Kiitos kun näit vaivaa tämän tekemiseen!
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: dhilsu - 21.03.10 - klo:16:33
Esimerkillistä toimintaa. Imaginäärinen kunniamerkki myönnetty.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Ville - 21.03.10 - klo:20:34
Kunnia-asema "Ansiokas" myönnetty -- ja jo oli aikakin.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Pchan - 23.03.10 - klo:09:30
Tältä Google Reader sitten näyttää. Tässä 95 uutta hakuja vastaavaa ebay kohdetta on tupsahtanut maailmaan yön aikana. Hyvin nimettyjen hakujen perkaaminen käy nopeasti. Jotkut hauista tuottavat minulla liikaa osumia ja niitä pitäisi jotenkin supistaa, esim. hinnan avulla.
http://img265.imageshack.us/img265/7889/googlereader.png
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Elenkhos - 26.03.10 - klo:18:43
Kaksiosaisissa nimissä lienee turhaa käyttää lainausmerkkejä osoittamaan haun olevan exact match, pelkkä välilyönneillä erottaminen riittää, koska haku tulkitsee sen muodossa sana 1 ja sana 2.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Pchan - 27.03.10 - klo:09:05
^ Usein kannattaa käyttää isommissa hauissa advanced searchin "any word, any order", jolloin lainausmerkeilla on hieman väliä. Ei tuo paljoa kuitenkaan vaikuta.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Elenkhos - 27.03.10 - klo:09:50
En tosiaan tullut maininneeksi, mutta juuri näitä isoja hakuja tarkoitin eli tähän malliin: (church, edward green, alden). Mutta tuskinpa tuolla nyt suurta merkitystä on.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Jami - 08.12.10 - klo:19:54
Android miehille (ja naisille) mielestäni kätevä softa, Pkt Auction: http://www.androidapps.com/t/pkt-auction
Erityisesti pidän siitä että hälytin piippaa kun watching tilassa oleva huuto on lähetymässä loppumistaan.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Tommi - 08.12.10 - klo:20:01
Android miehille (ja naisille) mielestäni kätevä softa, Pkt Auction: http://www.androidapps.com/t/pkt-auction
Erityisesti pidän siitä että hälytin piippaa kun watching tilassa oleva huuto on lähetymässä loppumistaan.

iPhone-käyttäjille on olemassa eBay-sovellus, joka toimii myös kuvailemallasi tavalla. Erittäin käteväksi todettu. Suosittelen!
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Ville - 29.10.11 - klo:19:33
Pchan, olin aivan unohtanut tämän ketjun. Tämähän on silkkaa loistavuutta, laitan thrïdin välittömästi pysyväksi.

Kirjoittele ihmeessä useammin, jos aika suo.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Sprezzaturpa - 18.11.11 - klo:18:24
Ainakin tuo brittimallin haku kengistä oli hajonnut, ilmeisesti eBayn muutosten takia. Se ei siis enää hyväksy samassa formaatissa eikä hakukentän kautta edes niin useaa hakusanaa. Homma tuntuisi korjautuvan sillä, että erottelee sanat pilkulla (%2C). Tässä korjattu haku:

Hyviä kenkiä - UK (http://www.ebay.co.uk/sch/Mens-Shoes-/63850/i.html?_nkw=%28%22edward+green%22%2C+peal%2C+%22brooks+brothers%22%2C+alden%2C+lingwood%2C+lobb%2C+vass%2C+testoni%2C+edmonds%2C+mcafee%2C+church%2C+hermes%2C+crispin%2C+zegna%2C+santoni%2C+faconnable%2C+ferragamo%2C+sutor%2C+mantellassi%2C+%22shell+cordovan%22%2C+%22purple+label%22%2C+trickers%2C+grenson%2C+crockett%2C+gravati%2C+kiton%2C+tramezza%2C+sargent%2C+weston%2C+lattanzi%2C+heschung%2C+balint%2C+scafora%2C+valextra%2C+branchini%2C+bontoni%2C+bemer%2C+aubercy%2C+corthay%2C+Dinkelacker%2C+%22paul+stuart%22%2C+asprey%2C+tods%2C+etro%2C+sander%2C+carmina%2C+albaladejo%2C+%22paul+smith%22%2C+martegani%2C+altan%2C+artioli%2C+barrett%2C+bestetti%2C+stefanobi%2C+borgioli%2C+cheaney%2C+cleverly%2C+ducker%2C+donegan%2C+gaziano%2C+guyot%2C+klemann%2C+loake%2C+maftei%2C+melkersson%2C+moreschi%2C+materna%2C+meier%2C+myhre%2C+pape%2C+peron%2C+petrocchi%2C+reiter%2C+scheer%2C+schneider%2C+stanislas%2C+suzuki%2C+crisci%2C+ugolini%2C+vogel%2C+yanko%2C+certo%2C+barbera%29&_catref=1&_dmd=1&_fln=1&_in_kw=2&_ipg=50&_oexkw=&_okw=boss+canali+%22emporio+armani%22&_sop=12&_trksid=p3286.c0.m282&_udhi=&_udlo=)

En mee vannomaan, että toimii 100% oikein, mutta ainakin paremmin kuin aloitusviestissä oleva. Alla vielä tuo valmistajarimssu jos haluatte tehdä omia hakuja.
Koodia: [Valitse]
("edward, green", peal, "brooks, brothers", alden, lingwood, lobb, vass, testoni, edmonds, mcafee, church, hermes, crispin, zegna, santoni, faconnable, ferragamo, sutor, mantellassi, "shell, cordovan", "purple, label", trickers, grenson, crockett, gravati, kiton, tramezza, sargent, weston, lattanzi, heschung, balint, scafora, valextra, branchini, bontoni, bemer, aubercy, corthay, Dinkelacker, "paul, stuart", asprey, tods, etro, sander, carmina, albaladejo, "paul, smith", martegani, altan, artioli, barrett, bestetti, stefanobi, borgioli, cheaney, cleverly, ducker, donegan, gaziano, guyot, klemann, loake, maftei, melkersson, moreschi, materna, meier, myhre, pape, peron, petrocchi, reiter, scheer, schneider, stanislas, suzuki, crisci, ugolini, vogel, yanko, certo, barbera)
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Pchan - 06.02.12 - klo:14:31
Sniping ei näköjään toimi. Homma menee siis huutokauppateorian mukaan, jonka mukaan huutokaupan tyyli ei vaikuta lopputulokseen, mikäli kaikki huutajat huutavat oman rationaalisesti oman maksiminsa. Tämän mukaan siis on helpompaa vain huuta ebayssa heti oma maksimi ja unohtaa asia sen jälkeen.
http://www.ftc.gov/be/workshops/internetauction/05_David_Reiley_SnipingFieldExperiment.pdf
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Morto - 17.07.12 - klo:22:54
Hyviä kenkiä - UK (http://www.ebay.co.uk/sch/i.html?_nkw=%28%28%22edward+green%22%2C+peal%2C+%22brooks+brothers%22%2C+alden%2C+lingwood%2C+lobb%2C+vass%2C+testoni%2C+edmonds%2C+mcafee%2C+church%2C+hermes%2C+crispin%2C+zegna%2C+santoni%2C+faconnable%2C+ferragamo%2C+sutor%2C+mantellassi%2C+%22shell+cordovan%22%2C+%22purple+label%22%2C+trickers%2C+grenson%2C+crockett%2C+gravati%2C+kiton%2C+tramezza%2C+sargent%2C+weston%2C+lattanzi%2C+heschung%2C+balint%2C+scafora%2C+valextra%2C+branchini%2C+bontoni%2C+bemer%2C+aubercy%2C+corthay%2C+Dinkelacker%2C+%22paul+stuart%22%2C+asprey%2C+tods%2C+etro%2C+sander%2C+carmina%2C+albaladejo%2C+%22paul+smith%22%2C+martegani%2C+altan%2C+artioli%2C+barrett%2C+bestetti%2C+stefanobi%2C+borgioli%2C+cheaney%2C+cleverly%2C+ducker%2C+donegan%2C+gaziano%2C+guyot%2C+klemann%2C+loake%2C+maftei%2C+melkersson%2C+moreschi%2C+materna%2C+meier%2C+myhre%2C+pape%2C+peron%2C+petrocchi%2C+reiter%2C+scheer%2C+schneider%2C+stanislas%2C+suzuki%2C+crisci%2C+ugolini%2C+vogel%2C+yanko%2C+certo%2C+barbera%29%29&_sacat=93427&_odkw=%28%28%22edward+green%22%2C+peal%2C+%22brooks+brothers%22%2C+alden%2C+lingwood%2C+lobb%2C+vass%2C+testoni%2C+edmonds%2C+mcafee%2C+church%2C+hermes%2C+crispin%2C+zegna%2C+santoni%2C+faconnable%2C+ferragamo%2C+sutor%2C+mantellassi%2C+%22shell+cordovan%22%2C+%22purple+label%22%2C+trickers%2C+grenson%2C+crockett%2C+gravati%2C+kiton%2C+tramezza%2C+sargent%2C+weston%2C+lattanzi%2C+heschung%2C+balint%2C+scafora%2C+valextra%2C+branchini%2C+bontoni%2C+bemer%2C+aubercy%2C+corthay%2C+Dinkelacker%2C+%22paul+stuart%22%2C+asprey%2C+tods%2C+etro%2C+sander%2C+carmina%2C+albaladejo%2C+%22paul+smith%22%2C+martegani%2C+altan%2C+artioli%2C+barrett%2C+bestetti%2C+stefanobi%2C+borgioli%2C+cheaney%2C+cleverly%2C+ducker%2C+donegan%2C+gaziano%2C+guyot%2C+klemann%2C+loake%2C+maftei%2C+melkersson%2C+moreschi%2C+materna%2C+meier%2C+myhre%2C+pape%2C+peron%2C+petrocchi%2C+reiter%2C+scheer%2C+schneider%2C+stanislas%2C+suzuki%2C+crisci%2C+ugolini%2C+vogel%2C+yanko%2C+certo%2C+barbera%29%29&_ipg=50&_sop=12&_osacat=63850&_fln=1&_okw=boss+canali+%22emporio+armani%22&_catref=1&_dmd=1)

Aikaisemmat linkit eivät enää sellaisenaan toimineet, mutta pienen säätämisen tuloksena tuolla pitäisi löytyä aika hyvin kaikki samat merkit.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: salaryman - 01.08.12 - klo:11:28
Sniping ei näköjään toimi. Homma menee siis huutokauppateorian mukaan, jonka mukaan huutokaupan tyyli ei vaikuta lopputulokseen, mikäli kaikki huutajat huutavat oman rationaalisesti oman maksiminsa. Tämän mukaan siis on helpompaa vain huuta ebayssa heti oma maksimi ja unohtaa asia sen jälkeen.

Usein näkee miten joku kilpahuutaja nostaa omaa tarjoustaan pienillä pykälillä hivuttamalla. Tämän vuoksi manuaali-sniping voi tuottaa parhaan tuloksen, eli oma maksimi kannattaa lyödä pöytään muutama sekunti ennen kaupan sulkeutumista. Omaa maksimiaan pihtaava ei silloin ehkä ennätä nostaa omaa tarjoustaan sinun maksimisi yli tai nostaa loppuhintaa ylettömästi.

Mulla oli kerran tähtäimessä Saksassa Canalin puku jossa oli lähtöhintana 20€, jonka joku oli tarjonnut. Iskin 20 sekuntia ennen ennen kaupan sulkeutumista oman maksimini - muistaakseni 70€ - mihin kilpahuutaja ennätti vatata yhdellä 10€ korotuksella jolloin minun hinnakseni jäi 31€. Jos olisin lyönyt maksimini pöytään vaikka 5 minuuttia aikaisemmin niin noita 10€ korotuksia olisi ennättänyt tulla todennäköisesti useampia, mahdollisesti puku olisi mennyt kilpailijalle tai ainakin olisin joutunut maksamaan enemmän.

Joskus tuon huutokaupan voi kiertää ottamalla myyjään suoraan yhteyttä ja tehdä tarjous omalla maksimihinnalla. Pari kertaa on tullut tehtyä diili tällä tavalla.
Otsikko: Vs: Re: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: konda - 01.08.12 - klo:12:01
Eikö ebayssä myyjän ole pakko myydä korkeimmalle bidille, eli jos tuotteella ei ole offer kenttää, niin tuotteen myymien toiselle avoimien huutojen ollessa pelissä ei ole sallittua?
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Quijote - 01.08.12 - klo:13:56
^Ebay ei katso hyvällä tällaista oman järjestelmänsä kieltämistä, joten disputetilanteissa saa sitten pärjätä omillaan. Mutta jos myyjä niin tahtoo tehdä niin ei mikään periaatteessa estä.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: salaryman - 01.08.12 - klo:14:33
Mitäs eBay pystyy tekemään jos myyjä päättää ottaa artikkelin pois myynnistä? Ei yhtään mitään. Ei ole mitenkään harvinaista että myyntiartikkeli katoaa syystä tai toisesta sivustolta ennen huutokaupan sulkeutumista.

Välillä tulee pyydettyä esim. UK:n eBay -myyjiä laajentamaan huutokauppaansa vähintään Eurooppaa kattavaksi että voi osallistua kisaan ilman UK proxya. Tällöinkin myyjä peruu alkuperäisen ilmoituksen ja laatii samalle artikkelille uuden.

Myyjähän voi aina muokata myynti-ilmoitusta vaikkapa lisäämällä siihen 'buy it now' -vaihtoehdon sinun ehdottamallesi summalle jollon 'bay saa komissionsa.

Kerran minulle kävi yhden saksalaisen liikkeen kanssa niin että he ilmoittivat minulle ostamani artikkelin kadonneen postissa ja laittoivat rahat takaisin tilille. Tiedä sitten katosiko tuo cashmir -villainen takki oikeasti vai syntyikö kauppa myyjän mielestä liian halvalla.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: salaryman - 01.08.12 - klo:20:33
Eipä sille oikein mitään voi tehdä. Toisaalta, jos rahat tulee takaisin niin jonkun tavaran saamatta jääminen on yleensä aika vähäpätöinen harmi ja jos ajatellaan millainen runsaudensarvi globaali netti kauppapaikkoineen on niin melkoisella todennäköisyydellä pikaisesti löytää vähintään vastaavan diilin.

Ei ole kerta eikä kaksi kun itsellä mielessä kirvelee tuoreeltaan joku syystä tai toisesta ohi mennyt hankinta niin eikös vaan eteen pomppaa toinen vielä parempi. Näitä on ihan turha harmitella jos ei ole tullut rahallisesti takkiin.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: konda - 01.08.12 - klo:21:28
Katoppas. Tämähän onkin hyvä tieto. Täytyy alkaa viljelemään tuota ideaa niihin kohteisiin, jotka muuten ovat excluded.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Ville - 21.11.12 - klo:20:14
Nytpä on typerä olo. En ollut lukenut Pchanin ohjetta tarkasti, enkä tiennyt eBay-hakujen tallentamisesta mitään ennen toissapäivää.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Ukki - 22.11.12 - klo:14:19
Nytpä on typerä olo. En ollut lukenut Pchanin ohjetta tarkasti, enkä tiennyt eBay-hakujen tallentamisesta mitään ennen toissapäivää.

"Mitä nyt teet ylimääräisellä tunnilla päivässä"?

Hauskoja ovat kyllä hakujen pituuksien rajoitukset. Olen saanut 380 merkkisen haun tallennettua mutta en voi sitä muokata koska se on liian pitkä ja joillakin päätelaitteilla se on myös liian pitkä haku ja toisilla ei.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Salama - 22.11.12 - klo:14:38
Harmi kun kun ebay.com on poistanut advanced -hausta "Only show items available to..." -kohdan. Hakuun ei voi siis rajata Suomeen saatavilla olevia tavaroita, vai voiko?

Brittiläisessä ebayssa tuon saa sentään laitettua.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Juha - 06.10.13 - klo:10:38
Onko joku perehtynyt miten nykyään saa haettua kaikki eBayssa olevat tuotteet näkyviin? Itse olen huomannut, että saan eri tulokset mm.:

1) Any country- ja Worldwide-asetuksilla
2) Worldwide- ja Italy-asetuksilla
3) .co.uk- ja .com-saiteilta
4) RSS-feediin kuin saitille

Hakujen seuraaminen menee mahdottomaksi kun en jaksa tehdä jokaiselle variaatiolle omaa feediä ja tuloksissa on kuitenkin 95% päällekkäisyyksiä.

Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: salaryman - 14.10.13 - klo:22:01
Harmi kun kun ebay.com on poistanut advanced -hausta "Only show items available to..." -kohdan. Hakuun ei voi siis rajata Suomeen saatavilla olevia tavaroita, vai voiko?

Brittiläisessä ebayssa tuon saa sentään laitettua.

Jonkinlaista rajausta saa kun ryhmittelee tarjolla olevan sälän hinnan mukaan siten että hinnassa on rahtikulut mukana.
Otsikko: Vs: Ebay hakujen tehokas seuraaminen
Kirjoitti: Ville - 26.09.14 - klo:10:55
Tämä sivusto on loistava apuri jokaiselle eBay-kyttääjälle, sillä se löytää myös väärin kirjoitetut hyödykkeet, joissa harvemmin on huutoja:

http://www.fatfingers.com