Keikarin foorumi
Keikari => Yhteiskunta => Aiheen aloitti: Heppikissa64 - 06.10.10 - klo:11:19
-
Voiko paikkakuntakohtaiset erot olla näin järkyttävät? Vähemmän luonnonmateriaaleja siellä näin, kun viereisessä H&M:ssa. Visuaalinen ilme oli myös juuri se tylsä ja keskiluokkainen, minkä muistinkin sen olevan, perusmiehelle perus polyestervaatteet. Keskiluokkaisuudessa ei tietty ole mitään pahaan, itse olen opiskellessa tulojen suhteen varmaan alaluokkainen, mutta tylsyyttä vastustan siitä huolimatta.
En tiedä onko foorumilla sosiologeja/yhteiskuntatieteilijöitä tms. mutta olen ymmärtänyt ettei käytettävissä olevilla tuloilla ole suoraa korrelaatiota luokka-asemaan. Astronomisia summia tienaavan formulakuskin ei ole helppoa luikerrella yläluokkaisiin piireihin- siis jos on lähtöisin kiskojen väärältä puolelta ja vastaavasti moni ns oikeasta suvusta oleva on edelleen yläluokkainen vaikka perintökalleudet on pantattu. Keskiluokka-termiä käytetään varsin vapaasti ja erilaisissaa merkityksissä eikä useinkaan oikein. Usein siihen liitetään pikkusieluisuus, nurkkakuntaisuus, ahdasmielisyys yms. nuivaa.
Oma taustani on perinteisen/vanhentuneen tyypittelyn mukaisesti alempi keskiluokka. Isä koneteknikko ts tekninen toimihenkilö konttorissa eikä haalarit päällä koneen vieressä vaikka jälkimmäinen saattoi jo 1970-luvulla tienata enemmän tai ainakin ero oli kapea. Hajurako insinööreihin oli kuitenkin olemassa. Äiti kotirouva kuten silloin oli tapana. Itse olen ylioppilasmerkonomi ja paprut kesken ikuisesti Helsingin Yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Katson kuitenkin olevani ihan kansaa, elän jotenkuten palkallani kuten suurin osa porukasta. Yläluokkaa on Suomessa kuten muuallakin noin prosentin verran populaatiosta ja sielläkin varmaan merkitystä on sillä milloin rahat on tienattu, vanhat rahat ovat jo tuoneet mukanaan verkostot ja muun sosiaalisen pääoman jota it-miljönääreiltä sellaisenaan vielä puuttuu.
Keskiluokaksi lasken noin 15- 20 % väestöstä, ne jotka asioatuntijoina, lääkäreinä ja ammattijohtajina yms, tekevät tuolle yläluokalle työtä ja pääsevat hieman vaurastumaan siinä sivussa. Ja ennen kaikkea heidän asenteensä on professionaalasiempi kuin meidän laajojen kerrosten. Kansan "alapuolella" ovat sitten vielä syystä tai toisesta syrjäytyneet.
-
Voiko paikkakuntakohtaiset erot olla näin järkyttävät? Vähemmän luonnonmateriaaleja siellä näin, kun viereisessä H&M:ssa. Visuaalinen ilme oli myös juuri se tylsä ja keskiluokkainen, minkä muistinkin sen olevan, perusmiehelle perus polyestervaatteet. Keskiluokkaisuudessa ei tietty ole mitään pahaan, itse olen opiskellessa tulojen suhteen varmaan alaluokkainen, mutta tylsyyttä vastustan siitä huolimatta.
Tuo yllämainittu lainaus on kirjoittajalta Cavendish-Bendick ja peräisin Dressman ja muut vaatejätit- ketjusta. En näköjään taas(kaan) osannut linkittää tai siis lainata kunnolla. Sitä se humanistisuus yhdistettynä vanhaan tumpeloisuuteeni teettää. Anteeksi, jos siis vaikutti hämärältä.
Korjattu
-Ville
-
Mitkäs paikkakunnat olivat kyseessä tässä vertailussasi?
Ilman muuta ilme on tylsä ja keskiluokkainen, koska suurin osa ihmisistä pukeutuu asemansa ja toimenkuvansa mukaisesti. Totuushan on kuitenkin se, että esimerkiksi niitä ammatteja tai tilaisuuksia joissa todella vaaditaan muodollista/fiiniä tahi muuten vaan hienoa pukeutumista on enää todella, todella harvassa. Tämä varmasti yksi syy.
Mutta ennen kaikkea ihmiset kuitenkin pukeutuvat juuri niihin vaatteisiin ja asusteisiin joita on saatavilla. Siis saatavilla kotikylän/kaupungin kaupoista. Eli yksinkertaisesti katukuva on läpileikkaus maan tarjonnasta ja tavaran saatavuudesta, sekä totta kai hintatasosta.
Suurin osa ihmisistä kun ei kahlaa ulkomaalaisia nettikauppoja läpi, puhumattakaan ulkolaisista kivijalkakaupoista.
Tuohon yhteiskuntaluokkakysymykseen voi vastata ihan ilman minkäänlaisia sosiopaatin/tieteilijän/taiteilijan opintoja: Kun rahaa on riittävän paljon (lue; hullun lailla) ei menneisyydellä eikä muilla tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ole mitään merkitystä. Eli tarkoitan tällä sitä, että mikäli henkilön X tulot olisivat formulakuskin luokkaa, niin aivan taatusti "piirit" aukeavat, vaikka tämä X olisi alunperin taustaltaan kerjäläinen tai vaikkapa entinen linnakundi.
EDIT: Vastaus/selvennys tulikin tuohon paikkakuntakysymykseen..
-
En tiedä miten täsmää totuuden kanssa, mutta elokuvassa Lentäjä, Hughes nonsaleeraataan päivällispöydässä melko selkeästi, mikälie insinöörin retale, puolivillainen tyyppi Kaliforniasta eikä murattiliigan kasvatteja itärannikolta. Eli piireissäkin lienee omat piirinsä.
-
^Kannattaa pitää mielessä, ettei amerikalinen 1920-30-luvun yhteiskunta ole mitenkään vertailukelpoinen 2010-luvun Suomen kanssa. Tiettyjä yhtäläisyyksiä voi olla: aivan varmasti Eiran suomenruotsalaisilla on erilainen tapakulttuuri kuin Joensuun Penttilässä asuvilla. (Oletetun) yhteiskuntaluoka lisäksi kyse on toki myös paikasta, kielstä, yleisestä paikkakohtaisesta tapakulttuurista ja sen eroista. Näin pikaisesti kärjistäen.
-
Tästähän on keskustelua tuolla "Denimistä kieltäytyvät"-ketjussa.
Tiivistetysti niin yhteiskuntaluokat sellaisina kuin ne aiemmin käsitettiin ovat häviämässä ja enemmän haetaan identifioitumista muista tekijöistä, jolloin ihmiset erottuvat asuinpaikan, ammatin, varallisuuden, kiinnostuksen kohteiden ja vastaavien tekijöiden mukaan. Aiemmin kun yhteiskuntaluokka liittyi enemmän sääty-yhteiskuntaan, jossa erottelevat tekijät olivat erilaisia. Nykyään kyse on enemmän verkottuneista ryhmistä, joista vaikka tämän foorumin käyttäjät voisivat olla löysä esimerkki.
Tokihan esimerkiksi yläluokasta voidaan edelleen puhua, mutta silloin pitäisi määritellä määrittyykö se ammatillisen aseman, sukutaustan vai minkä perusteella. Enää ei ole päivänselvää, että von Tötterström on yläluokkaa termin kaikissa aspekteissa.
-
Voi ei…
En edes yritä enää lähteä tähän keskusteluun perustelluin mielipitein, vaan kerron vain omat näkemykseni Suomeen liittyen.
Nyky-yhteiskunnassa varallisuus ei kerro yhteiskuntaluokasta mitään. Esim. huippu-urheilijat ovat harvoja todella työllään vaurastumaan pääseviä, mutta hehän tekevät fyysistä työtä! Mikä riemukas ristiriita perinteiseen ajatteluun!
Sukutausta ei kerro mitään. On köyhtyneitä aatelisia ja ammattirikollisuuden piiriin päätyneitä aatelisia.
Koulutus ei kerro mitään. On siivoojina toimivia tuplatohtoreita ja muita vastaavia poikkeuksia.
Pukeutuminen ei kerro mitään. Tavallinen tallaaja voi pukeutua pukuun ja upporikas aatelinen risaisiin farkkuihin.
Ja silti väitän, että yhteiskuntaluokat ovat yhä olemassa! Miksi? No siksi, että on yhä olemassa porukoita, joilla kaikki suurin osa yllä luetelluista kriteereistä täyttyvät riittävästi, jotta heille ovet aukeavat lapsuudesta saakka eri tavalla, kuin muille. On olemassa perittyjä ja periytyviä asemia, jotka ovat esim. aateluudesta riippumattomia. Tämä näkyy esim. työnhaussa: jokainen lienee nähnyt läheltä tai kaukaa tapauksen, jossa jonkun poika tai jonkun tutun tytär tai vastaava saa paikan pätevämmän edestä. Yhteiskuntamme uusintaa jatkuvasti toimintamallia, jossa tietyn tason ihmisillä on erivapauksia ja etuja muihin nähden. M. Meikäläinen voi jyrätä itsensä samaan asemaan, kuin B. von Aatelinen, mutta hänen täytyy silloin olla parempi, ahkerampi, lahjakkaampi jne. jne. jne. Mutta se, mikä todellisuudessa tekee yhteiskuntaluokan on se, että M. Meikäläisen lapset ovat M. Meikäläisen ansiosta etuoikeutetussa asemassa. Heidän on taas muita T. Tallaajia helpompi päästä vanhempiensa viitoittamalla tiellä eteenpäin. Miksi tämä tekee luokan? Siksi, että mahdollisuuksia on kilpaillussa maailmassa rajallisesti. Kun M:n asema yhteiskunnassa periytyy, se tekee huipulla tilanteen ahtaammaksi ja joku muu jätetään ulkopuolelle.
Huomionarvoista on se, että kierto toimii siinä mielessä, että M:n lapset voivat myös täydellisesti sössiä tilanteensa ja menettää vanhempiensa hankkiman aseman. Jos he eivät niin tee, heidän lapsillaan – M:n lapsenlapsilla – on jälleen vanhempiaan helpompaa, sillä mahdollisuudet ovat vielä entistä paremmat. Muutaman sukupolven jälkeen suku ikään kuin kuuluu kalustoon: yläluokkaan. Ensimmäisessä vaiheessa M:ää saatetaan vielä pitää nousukkaana, mutta aseman vankistuttua tilanne muuttuu - jos ei M:n niin suvun kannalta.
Sivuhuomiona vielä toteamus siitä, että kun varallisuus, sukutausta, koulutus ja pukeutuminen ovat menettäneet merkityksensä sosiaalisen aseman indikaattoreina, mielestäni käytöksen merkitys korostuu. Käytöstavat, puhetapa ja yleinen sivistyneisyys ovat viimeisiä asioita, jotka (toivottavasti) erottavat ’rahvaasta’ (sanan halventavassa merkityksessä varallisuuteen, koulutukseen, sukutaustaan katsomatta) ne ihmiset, jotka ovat jostain kotoisin. Kyse ei ole aikamatkasta 1800-luvulle, vaan nyky-yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyssä viitekehyksessä täysin normaalista käytöksen vaihtelusta, jonka yhdessä päässä ovat itsestään vaivatta ja luontevasti sivistyneen ja järkevän kuvan tilanteessa kuin tilanteessa antavat ihmiset, ja toisessa ääripäässä ”tähdet” ohjelmista kuten Big Brother, Miljonääriäidit jne. jne.
-
Ja silti väitän, että yhteiskuntaluokat ovat yhä olemassa!
Taaskin päästään vaan kysymykseen, että miksi puhua yhteiskuntaluokista?
Eikös olisi parempi pitää luokka(ja sääty-)yhteiskuntaa kuvaa määritelmä ennallaan eikä levittää sitä, jolloin nykyisille luokille voisi keksiä ihan uuden määritelmän? Etenkin kun esimerkissäsi luokalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa...
-
Voi ei toistamiseen!
Semantiikkaahan tämä on. Niin, tarkoitan luokilla jotain muuta kuin se, miten se ymmärretään 1800-luvun Englannin viktoriaanisessa kontekstissa, kotimaan säätykontekstissa, tai Venäjän maaorjakontekstissa. Minulle luokka kuvaa kerrostuneisuutta, jota yhteiskunnassa on. Se, että se on termin tiettynä aikana tarkoittanut tiettyä asiaa (tai pikemminkin: ilmentynyt tietyllä tapaa), ei hapata termiä minulle. Ymmärrän toki, että toisenlaisen käsitteen käyttäminen voisi selventää erottelua.
Ymmärtääkseni tämä on suurin erimielisyytemme, josta on ehkä jopa turhaa keskustella. Muuten olemme käsittääkseni samaa mieltä siitä, että yhteiskunta on kerrostunut, mutta kerrosten välinen liike on suhteellisen nopeaa, helppoa ja toimii kumpaankin suuntaan. Lisäksi kerrosten välillä ei enää ole sellaisia virallisia (lähinnä normatiivisia) eroja, joiden avulla sitä ylläpidettiin antamieni esimerkkien aikana.
Mielestäni epävirallisista sosiaalisista käytännöistä voidaan aivan hyvin puhua luokkia muodostavina tekijöinä. Tämä on osittain jonkinlaista inhorealismiakin, eli tietoinen valinta.
-
Tämähän on mielenkiintoinen aihe. Koetetaan mennä kieli keskellä suuta, ettei lipsahdeta politiikan puolelle.
Yhteiskuntaahan vaivaa viihteellistyminen sekä kaupallistuminen kaikilla saroilla. Eduskuntaan pääsee amatöörit, kunhan taustalla on kansainvälinen menestys urheilussa, kansansuosiota kauneuskilpailussa tai muuta "hölynpölyä". Turvallisuutta haetaan kuluttamisesta ja viihteestä. Kirjastojen lainausmäärät ovat laskussa, kauppakeskuksia ja viihdepalatseja nousee kuin sieniä sateella - samalla "kansan" sivistystaso laskee, käytöstavat unohtuu ja oman edun tavoittelu lisääntyy.
Kansan syvien rivien sankarit ovat nykyisin lööppijulkkiksia, urheilijoita, äkkirikastuneita ja niin edelleen. Näistä julkkiksista otetaan mallia käyttäytymiseen sekä pukeutumiseen ja he edustavat myös sitä omaa unelmaa "paremmasta" elämästä. Suurelle osalle nykynuorisoa on unelma päästä julkisuuteen tavalla tai toisella, se menee itseltäni täysin yli ymmärryksen.
Länsimaissa ollaan ajauduttu kovaa vauhtia sotien jälkeen yhtenäiskulttuuriin ja suuri ristiriita tapahtuu samalla kun kulttuuri pirstaloituu pieniin alaluokkiin, jotka eivät ole suunnattu suurelle yleisölle, tässä tavallaan palaa kynttilä molemmista päistä.
Tärkeintä elämässä ei pitäisi olla työ, tutkinto tai sukujuuret vaan sivistys ja halu uuden oppimiseen. On olemassa sivistykseltään täysin tumpeloita yliopistotutkinnon suorittaneita ja todella fiksuja ja lukeneita duunareita. Ulkoisesta olemuksesta ei enää tänä päivänä pysty toteamaan henkilön henkisiä ominaisuuksia, tästä on Ian McEwan kirjoittanut Sovitus kirjan viimeisessä luvussa osuvasti.
-
Oikein hyvin kirjoitettu, Fedora. Näinhän se menee.
-
Ymmärtääkseni tämä on suurin erimielisyytemme, josta on ehkä jopa turhaa keskustella. Muuten olemme käsittääkseni samaa mieltä siitä, että yhteiskunta on kerrostunut, mutta kerrosten välinen liike on suhteellisen nopeaa, helppoa ja toimii kumpaankin suuntaan. Lisäksi kerrosten välillä ei enää ole sellaisia virallisia (lähinnä normatiivisia) eroja, joiden avulla sitä ylläpidettiin antamieni esimerkkien aikana.
Minusta kerrostumatkin ovat siitä sopimattomia, että nykyinen yhteiskunta muistuttaa enemmän verkkoa, jos ryhdytään määrittelemään yksittäisen henkilön sijaintia eri yhteyksien kautta. Kerrostumia ja luokkia kuvaa parhaiten niille tyypillinen yhtenäiskulttuuri (johon liittyy pukeutuminen) kun taas nykyään kerrostumien jäsenet kuuluvat eri alakulttuureihin. Jos siis kerrostumaa/luokkaa määritellään jonkun mitattavissa olevan asian perusteella, kuten tulotaso, ammatillinen asema, koulutus ja vastaavat perusteella, jos taas ei niin silloin luokan/kerrostuman määrittely on aika sattumanvaraista.
Kirjastojen lainausmäärät ovat laskussa,
Monessa kirjastossa ne nousivat 2009.
samalla "kansan" sivistystaso laskee
Ööö... tuubaa on hankala kommentoida...
-
Niin, mutta minun yläluokaksi mieltämällä epämääräisellä ryhmällä nämä kriteerit täyttyvät. Pukeutuminen, varallisuus ja käyttäytymistavat ovat suhteellisen yhteneväiset ja viestivät samasta sosio-ekonomisesta viitekehyksestä, jossa liikutaan. Yläluokka on ja voi hyvin ja sulkee ovensa muiden edestä lukuisissa tilanteissa. Puhun yhteiskuntaluokasta nimenomaan siksi, että on yhä valikoitu yläluokka, jolla on oma outo ja erityinen asemansa yhteiskunnassa. Niin kauan kuin tämä on totta, voidaan muista puhua verkostoituneena ja pirstaloituneena ihan vapaasti, mutta yläluokka on silti yläluokka.
-
Ymmärtääkseni tämä on suurin erimielisyytemme, josta on ehkä jopa turhaa keskustella. Muuten olemme käsittääkseni samaa mieltä siitä, että yhteiskunta on kerrostunut, mutta kerrosten välinen liike on suhteellisen nopeaa, helppoa ja toimii kumpaankin suuntaan. Lisäksi kerrosten välillä ei enää ole sellaisia virallisia (lähinnä normatiivisia) eroja, joiden avulla sitä ylläpidettiin antamieni esimerkkien aikana.
Minusta kerrostumatkin ovat siitä sopimattomia, että nykyinen yhteiskunta muistuttaa enemmän verkkoa, jos ryhdytään määrittelemään yksittäisen henkilön sijaintia eri yhteyksien kautta. Kerrostumia ja luokkia kuvaa parhaiten niille tyypillinen yhtenäiskulttuuri (johon liittyy pukeutuminen) kun taas nykyään kerrostumien jäsenet kuuluvat eri alakulttuureihin. Jos siis kerrostumaa/luokkaa määritellään jonkun mitattavissa olevan asian perusteella, kuten tulotaso, ammatillinen asema, koulutus ja vastaavat perusteella, jos taas ei niin silloin luokan/kerrostuman määrittely on aika sattumanvaraista.
Kirjastojen lainausmäärät ovat laskussa,
Monessa kirjastossa ne nousivat 2009.
samalla "kansan" sivistystaso laskee
Ööö... tuubaa on hankala kommentoida...
Kansan sivistystaso kyllä laskee. Ja tasaisesti. Odotan kauhulla sitä päivää jolloin keskinäinen kommunikaatio on "iha sama"-tasolla ja ruokakaupoista ei saa kuin mikroeineksiä, maitoa ja geneeristä keskiolutta.
-
Kansan sivistystaso kyllä laskee. Ja tasaisesti. Odotan kauhulla sitä päivää jolloin keskinäinen kommunikaatio on "iha sama"-tasolla ja ruokakaupoista ei saa kuin mikroeineksiä, maitoa ja geneeristä keskiolutta.
Verrattuna mihin?
Alle sata vuotta sitten oli lukutaidottomia ihmisiä, tänä päivänä suurin osa osaa perustiedot monesta asiasta ja kykynee lukemaan tekstejä kahdella tai useammalla kielellä.
Toisekseen "sivistystaso laskee ja kaikki menee helvettiin"-argumentti esitettiin jo antiikin Kreikassa.
-
Allaolevan vintage-sarjiksen nähdessä tuli jotenkin tämä säie mieleen. Moderni kielenkäyttö, löyhäpäistä höttöä jo ainakin vuodesta 1881. (http://carnivore.mirror.waffleimages.com/files/8a/8ab64a3d0c79229120f25e0e8131f1124f404411.jpg)
EDIT: Korjattu linkkiä /Jami
-
Sosiaalinen liikkuvuus on hyvin pientä, jos asiaa tutkii. Tutkimusten ohella menkää käymään kauppakorkeakouluissa tai oikeustieteellisissä. Siitä saa perspektiiviä kilpailun toimimattomuudelle kerrakseen, tai sitten vaikka aikaisemman kirjoittajan mainitsemat työtilaisuudet.
Jolloin päädytään tutkimaan seurausta, ei syytä.
Kyseessähän on sikäli harha, että suurten ikäluokkien kouluttautuessa yleinen koulutustaso nousi ja esimerkiksi mainitsemillesi esimerkkialoille koulutettiin tuhansia ihmisiä. Oikeustieteelliseenkin pääsi vielä 70-luvulla ilman pääsykoetta. Tämän seurauksena yleinen koulutustaso on noussut ja on ihan järkeenkäypää, että koulutettujen lapset kouluttautuvat. Tältä osin on hieman harhaa tehdä tällainen vertailu, koska luontevaa olisi tutkiskella vaikka 3-5 sukupolven koulutustasoa.
Tästä syystä sinällään kilpailun toimimattomuus on hassu argumentti, koska kaikilla on kuitenkin mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin mahdollista. Tokihan koulutetun väestön jälkikasvun määrä tekee sinällään lähtökohdista erilaisia, joka on tavallaan ongelma, mutta suurempi ongelma on muissakin maissa havaittu trendi, että kun koulutetun väestön määrä on kasvanut, niin kouluttamattoman keskuudessa alkaa esiintyä suoranaista haluttomuutta kouluttautua, josta seurauksena on sitten "kilpailun toimimattomuus".
Kolmas kysymys on sitten onko sosiaalinen liikkuvuus 2000-luvun Suomessa itseisarvo, koska nykyisellä väestön koulutuspohjalla se tarkoittaisi sitä, että akateemisten perheiden lapset menisivät hanttihommiin ja hanttihommia tekevien lapset yliopistoon. Syntyisi paljon sosiaalista liikkuvuutta, mutta vähän itsetarkoituksellisesti. Eiköhän enemmän ole syitä miettiä, että onko olemassa oikeita esteitä sosiaaliselle liikkuvuudelle, kartoittaa asennemaailmaa ja muuten porautua syihin tarkemmin kuin tehdä pintapuolinen havainto sosiaalisesta liikkuvuudesta ja nostaa se joksikin näennäisargumentiksi.
-
^ Veikko Huovinen pohdiskeli tuota uudenlaista säätykiertoa Lampaansyöjissä. Siinä nimenomaisesti kirjan päähenkilöt Sepe ja Valtteri spekuloivat sillä, miten ylempien sosiaaliluokkien lapsilla olisi velvollisuus palata työväenluokkaan ja taas työväenluokan lapset aina nousisivat ylemmäs.
-
Hyvät Herrat,
Mitä on yläluokka vuoden 2011 Suomessa?
Onko mittarina sivistyksen määrä? Jos on niin miten sivistys mitataan? Yliopistossa kulutettujen vuosien määrällä? Tutkintojen määrällä? Akateemisten julkaisujen määrällä?
Onko mittarina omaisuuden määrä? Komea elämäntapa? Massiivisella velanotolla pääsee pitkälle...
Onko mittarina asema työelämän ravintoketjussa? Mitä isompi pomo olet, sitä enemmän yläluokkaa?
Vai onko "yläluokkaan" kuuluminen pelkkä Suomessa ilmoittautumisasia?
Mihin tällaista luokittelua tarvitaan? Kenen etua luokittelu ajaa?
Ja mitä tuohon kilpailun toimimattomuuteen tulee niin olen jälkiviisaan kanssa samaa mieltä että meillä on periaatteessa kaikilla ihan samat mahdollisuudet kivua haluamillani asteikoilla ihan niin korkealle kuin rahkeet riittävät. Kyse on useinmiten vain halusta.
Keskiarvosta merkittävästi yli meneviin saavutuksiin tarvitaan aina huomattavasti omaa effordia. Pitää olla motivaatiota, kiinnostusta, sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta. Ei ole ilmaisia lounaita, helppoja reittejä ja mitä korkeammalle kiipeät, sitä jyrkemmäksi polku muuttuu ja raskaammaksi eteneminen käy.
Jossain vaiheessa ajatus leikin jättämisestä kesken alkaa kuiskutella viettelevästi korvaan. Todella helpoksi homman läskiksi lyöminen käy jos on sisäistänyt jonkin uhri-kulttuurin jolla normaalit vastoinkäymiset ja varsinkin oman saamattomuuden seuraukset voi selitää itselleen jonkin sortokoneiston syyksi: En menesty koska olen väärää yhteiskuntaluokkaa/sukupuolta/rotua/sukupolvea/kieliryhmää/seksuaalista suuntautumista/puoluetaustaa...
Jokaisella porukalla on oma identiteettinsä ja omat ryhmäpaineensa. Tässä mielessä menestys periytyy mutta sen periytymisen syy ei ole biologinen vaan kultturillinen: Toisissa ryhmissä arvostetaan toisia enemmän oppimista, koulutusta, sinnikästä yrittämistä jne. Stereotyyppisesti juutalaisia pidetään poikkeuksellisen menestyksellisinä sekä taloudellisesti että poliittisesti ja kieltämättä sekä politiikan että rahamaailman huipulta löytyy paljon tämän kansan edustajia. Selituksen uskoisin löytyvän opiskelua ja työntekoa arvostavasta kulttuurista.
Vastaavasti asteikon toisessa on etnisiä kulttuureja joissa esimerkiksi lukutaitoa ei pidetä sosiaalisen statuksen mittarina. Jostain kumman syystä näiden ryhmien edustajat tuntuvan usein kovin äänekkäästi selittävän kurjaa tilannettaan valtaväestön syrjinnällä ja nuiviudella...
Itse uskon vahvasti siihen että jokainen on loppuviimein oman onnensa seppä. Ilmaiseksi ei tässä maailmassa saa kukaan yhtään mitään ja välillä elämä nakkaa eteen ylivoimaisilta vaikuttavia esteitä. Näin vaan sattuu ja suurin karhunpalvelus on uskotella itselleen että näiden takana olisi joku suurempi salaliitto.
Kunnioittaen Teidän,
Salaryman
-
Hyvät Herrat,
Mitä on yläluokka vuoden 2011 Suomessa?
Onko mittarina sivistyksen määrä? Jos on niin miten sivistys mitataan? Yliopistossa kulutettujen vuosien määrällä? Tutkintojen määrällä? Akateemisten julkaisujen määrällä?
Onko mittarina omaisuuden määrä? Komea elämäntapa? Massiivisella velanotolla pääsee pitkälle...
Onko mittarina asema työelämän ravintoketjussa? Mitä isompi pomo olet, sitä enemmän yläluokkaa?
Vai onko "yläluokkaan" kuuluminen pelkkä Suomessa ilmoittautumisasia?
Mihin tällaista luokittelua tarvitaan? Kenen etua luokittelu ajaa?
Ja mitä tuohon kilpailun toimimattomuuteen tulee niin olen jälkiviisaan kanssa samaa mieltä että meillä on periaatteessa kaikilla ihan samat mahdollisuudet kivua haluamillani asteikoilla ihan niin korkealle kuin rahkeet riittävät. Kyse on useinmiten vain halusta.
Keskiarvosta merkittävästi yli meneviin saavutuksiin tarvitaan aina huomattavasti omaa effordia. Pitää olla motivaatiota, kiinnostusta, sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta. Ei ole ilmaisia lounaita, helppoja reittejä ja mitä korkeammalle kiipeät, sitä jyrkemmäksi polku muuttuu ja raskaammaksi eteneminen käy.
Jossain vaiheessa ajatus leikin jättämisestä kesken alkaa kuiskutella viettelevästi korvaan. Todella helpoksi homman läskiksi lyöminen käy jos on sisäistänyt jonkin uhri-kulttuurin jolla normaalit vastoinkäymiset ja varsinkin oman saamattomuuden seuraukset voi selitää itselleen jonkin sortokoneiston syyksi: En menesty koska olen väärää yhteiskuntaluokkaa/sukupuolta/rotua/sukupolvea/kieliryhmää/seksuaalista suuntautumista/puoluetaustaa...
Jokaisella porukalla on oma identiteettinsä ja omat ryhmäpaineensa. Tässä mielessä menestys periytyy mutta sen periytymisen syy ei ole biologinen vaan kultturillinen: Toisissa ryhmissä arvostetaan toisia enemmän oppimista, koulutusta, sinnikästä yrittämistä jne. Stereotyyppisesti juutalaisia pidetään poikkeuksellisen menestyksellisinä sekä taloudellisesti että poliittisesti ja kieltämättä sekä politiikan että rahamaailman huipulta löytyy paljon tämän kansan edustajia. Selituksen uskoisin löytyvän opiskelua ja työntekoa arvostavasta kulttuurista.
Vastaavasti asteikon toisessa on etnisiä kulttuureja joissa esimerkiksi lukutaitoa ei pidetä sosiaalisen statuksen mittarina. Jostain kumman syystä näiden ryhmien edustajat tuntuvan usein kovin äänekkäästi selittävän kurjaa tilannettaan valtaväestön syrjinnällä ja nuiviudella...
Itse uskon vahvasti siihen että jokainen on loppuviimein oman onnensa seppä. Ilmaiseksi ei tässä maailmassa saa kukaan yhtään mitään ja välillä elämä nakkaa eteen ylivoimaisilta vaikuttavia esteitä. Näin vaan sattuu ja suurin karhunpalvelus on uskotella itselleen että näiden takana olisi joku suurempi salaliitto.
Kunnioittaen Teidän,
Salaryman
Voi veljet.
Tässä näkyy tietynlainen raha- ja urakeskeisyys. Ihmisellä on Suomessa mahdollisuus edetä urallaan hyvinkin pitkälle, eikä lähtökohtaisesti ole esteitä esimerkiksi sille, että duunariperheen vesasta kasvaa pörssiyrityksen toimitusjohtaja. Kaunis ajatus. Toisaalta sen kääntöpuolella on tietty egosentrisyys: oma menestys kun liittyy yksinomaan työntekoon, ja toisaalta lahjakkuuteen, joka sekin lasketaan omaksi ansioksi. Tosiasiassahan on täyttä tuuripeliä syntyä terveeksi ja sopivalla tavalla älykkääksi, jotta voi menestyä työelämässään. Ei syntymisessä ole omilla ansioilla oikeasti mitään tekemistä, jos kohta oman lahjakkuuden käyttämisessä onkin. Lisäksi tällä verukkeella köyhät voidaan pahimmillaan leimata laiskoiksi ja tyhmiksi. Tässä ajattelutavassa yksinkertaistetaan asioita tarpeettomasti eikä huomioida biologisten ja sosiaalisten tekijöiden luomaa monimutkaista vuorovaikutussuhdetta, joka määrittää ihmisen valintoja ja mahdollisuuksia paljon ”työntekoa” ja ahkeruutta enemmän.
Joka tapauksessa tässä jätetään huomioimatta myös kaksi merkityksellistä asiaa. Ensimmäinen on se, että tietyistä piireistä tuleville asiat ovat helpompia. Tämä kuvitteellinen duunariperheen vesa joutuu tekemään hirvittävän määrän töitä, kun taas oikeaan perheeseen syntyvä pääsee vastaavaan asemaan suhteellisen huomaamattomasti. Tällaisella etuoikeutetulla ihmisellä saattaa olla lahjakkuutta ja motivaatiota, mutta hän ei tarvitse kumpaakaan yhtä paljon. Pahimmissa esimerkeissä kumpaakin jopa puuttuu, mutta hän ohittaa silti aina kilpakumppaninsa syntyperänsä takia. Talouselämä teki hiljattain artikkelin ”Suomen bisnesmaailman toivoista” tms. Artikkeli on jatkoa sarjalle, jossa näitä henkilöitä esitellään viiden vuoden välein. Siitä huomaa hirvittävän mukavasti, kuinka moni nousee ilahduttavasti omin avuin vanhempiensa firman johtotehtäviin todella nuorena. He varmaankin tekivät työtä kaikkia kilpakumppaneita enemmän ja olivat niin paljon lahjakkaampia. Selvyyden vuoksi: en väitä tätä huonoksi asiaksi. Toki esim. perheyrityksen on järkevää valmistella tulevaa perillistä sukupolvenvaihdokseen hyvissä ajoin.
Toisaalta ajattelutapa ohittaa sen, että pörssiyritysten johtokin on ns. rengin asemassa. Kovat ansiotulot nostavat nämä henkilöt jonkinlaiseen alemman yläluokan statukseen. Todellisen yläluokan rinnalla nämä muodostavat kuitenkin tällaisen pikkuvarakkaan porvariston porukan; eräänlaisen meritokratian, jolla on loppujen lopuksi vähän tekemistä aidon yläluokan kanssa. Todellista yläluokkaa on omistava luokka. Useiden suuryritysten takaa löytyy (keltaisen lehdistön termein) mahtisukuja, jotka muodostavat aivan oman kerhonsa. Pauligit, Fazerit, Hartwallit, Serlachiukset, Seppälä, Erkko, Ehrnrooth, Herlin, Toivoset, Pentit, Ahlströmit yms. vuorineuvossuvut ovat ihan omassa kastissaan, ja heidän vaikutusvaltansa tässä yhteiskunnassa, sekä toisaalta varallisuutensa määrä on ihan eri sfääreissä. Siinä puhutaan ihan eri kategoriasta kuin yritysjohtajien, asianajotoimistojen partnereiden, tilintarkastusyhteisöjen partnereiden, investointipankkiirien, suursijoittajien yms. varakkaan ns. omilla ansioillaan edenneen porukan kanssa. Siitä menestyksekkäätkin yrittäjät ovat kaikilla mittareilla kaukana, ja oman firmansa myymisellä rikastuneet samaten. Kyseessä on pieni piiri, johon ei todellakaan kukaan omilla avuillaan noin vain nouse. Erittäin menestyneiden yrittäjien lapset tai lastenlapset saattavat menestyksen jatkuessa sinne päästä, mutta muuten liikkuvuus on pientä.
Myös uhrimentaliteettia koskeva osuus kirjoituksessasi osoittaa sen, ettet ole ikinä kokenut syrjintää. Et välttämättä edes tunne ketään, joka olisi sitä kokenut, etkä oikein usko sen olevan todellista. Syrjintää kuitenkin tapahtuu ja se on todellista ja rumaa. Ihminen saattaa kokea syrjintää ja silti menestyä. Se saattaa kuitenkin tehdä äärimmäisen katkeraksi.
-
Ja mitä tuohon kilpailun toimimattomuuteen tulee niin olen jälkiviisaan kanssa samaa mieltä että meillä on periaatteessa kaikilla ihan samat mahdollisuudet kivua haluamillani asteikoilla ihan niin korkealle kuin rahkeet riittävät. Kyse on useinmiten vain halusta.
Korostetaan nyt, että en puhu pelkästä halusta.
Syitä miksi 2000-luvulla sosiaalinen kierto on palautumassa vuosikymmenten takaiselle tasolle on useita, mutta eivät ne mitenkään haluun liity. Se mitä yritän sanoa on, että Suomessa koulutus- ja sosiaalipolitiikka mahdollistavat ihan oikeasti sosiaalisen kierron (yleensä sillä tarkoitetaan siis kiertoa alhaalta ylös). Tästä on kuitenkin eroteltava tosiasialliset, joiden vuoksi duunariperheistä tulee duunareita, tähän voi osittain liittyä halu ja vastaava, mutta onhan se nyt päivänselvää, että jos tulee varakkaasta perheestä niin asetelma on parempi. Silti mitään kieltoja tai erityisiä esteitä ei ole vähävaraisille asetettu.
Itse uskon vahvasti siihen että jokainen on loppuviimein oman onnensa seppä.
Tätä en taas allekirjoita juuri yhtään.
Tuollaisella uskomuksella kun on aiheutettu yhtä paljon vahinkoa kuin ajatuksella "masentuneen tulisi ottaa itseään vain niskasta kiinni".
Mielenkiintoisesti oman onnensa seppyyteen uskovat noudattavat oppiaan tasan niin kauan kuin itsellä menee hyvin.
-
Danilla on ajatus ja perustelut hallussa pelottavan usein. Tasa-arvoa ei ole: viime kädessä perityt geenit ja elämäntapahtumat määrittävät ihmistä valtavasti enemmän kuin ahkeruus. Omalla kohdalla sitä jossittelee usein mihin kaikkeen upeaan olisi jo pystynyt, jos krooniset sairaudet ja vaivat eivät estäisi. Sitten yliopiston piireissä sitä ajoittain tapaa näitä mahtisukujen vesoja joilla on jo viiden miljoonan euron omaisuus päälle parikymppisenä, ja miettii kuinka paljon paremmin tai vaikeammin hänen asiansa ovat jo lähtökohtaisesti. Kukaan ei koskaan tule olemaan tasa-arvoinen muutoin kuin lain edessä, ja tällöinkin yhteiskuntasopimuksen kautta. Eipä tämä tarkoita kuitenkaan ettei tuohon tasa-arvoon tulisi pyrkiä - kaikkien eduksi.
-
Mielenkiintoisesti oman onnensa seppyyteen uskovat noudattavat oppiaan tasan niin kauan kuin itsellä menee hyvin.
Menemättä omaan henkilökohtaiseen menneisyyteeni niin voin sanoa että pidän itseäni todisteena letkautuksesi paikkansapitämättömyydestä.
Olet ilmeisesti hyvin nuori ja kokematon, kuten myös Dan-D. Kun teille tulee yhtä paljon vuosirenkaita kuin allekirjoittaneelle niin elämä on taatusti tarjonnut sitä nurjaakin puolta. Se, miten noista selviytyy on loppuviimein omasta asenteesta kiinni. Toisille ensimmäinen astetta rankempi vastoinkäyminen (läheisen kuoleman, paha sairastuminen, työpaikan menetys yms.) pudottaa ihmisen polvilleen, toiset toteavat stoalaisesti että tämmöiset kortit tulivat tällä kertaa käteen ja näillä mennään.
"Myös uhrimentaliteettia koskeva osuus kirjoituksessasi osoittaa sen, ettet ole ikinä kokenut syrjintää."
Voi tuota nuoruuden itsesäälissä vellovaa weltschmertziä! Ihan tulee sedälle tippa silmään. Jokainen meistä kokee omasta mielestään syrjintää päivittäin jos ottaa sen asenteen. Jokainen meistä kuuluu johonkin vähemmistöön ja jokainen voi kokea olevansa etuoikeutettujen sisäpiirin ulkopuolella. Ihmisen luonne on vain semmoinen että kaikki omaa mimosanhipiäistä egoa naarmuttavat arkipäivän kolhut on helppo tulkita syrjinnäksi ja "etuoikeutettujen" salaliitoksi. Sitä kutsutaan lieväksi vainoharhaisuudeksi.
Voihan sen elämänsä tuollakin lailla pilata ja elämän kaikinpuoleista epäoikeudenmukaisuutta märehtimällä ja keräämällä katkeruutta tekee vaan hallaa itselleen. Elämä on epäikeudenmukaista ja epäreilua mutta se on sitä kaikille. Kukaan meistä ei ansaitse sitä mitä saa, ei potkut saava symbian-koodari sen enempää kuin miljoonaoptiot kuittaava toimitusjohtajakaan.
IMHO Suomessa luokkajako on olemassa vain siihen uskovien korvien välissä. Ne jotka uskovat yhteiskuntaluokkien välisten raja-aitojen olemassaoloon ovat tuomittuja elämään niiden asettamissa rajoissa.
-
Tasa-arvokeskustelussa usein juututaan vain taloudellisiin seikkoihin. Tunnen henkilökohtaisesti nuoren lukiolaisen, joka vuodenvaihteessa teki toista tuhatta euroa rahaa myymällä ostamiaan "iPad kopioita". Tässä vaiheessa ihminen luonnollisesti tuntee hieman kateutta, sillä oikeasta työnteosta kyseisen summan kerääminen olisi huomattavasti haastavampaa. Ennen kuin alkaa syyttelemään tai vaatimaan valtiota hätiin kannattaa kuitenkin miettiä mikä mahdollisti tämän ansion. Introverttinä kaverina kaverini viettää paljon aikaa lukien kirjoja ja miettien miten voisi tuottaa vähän rahaa, kun minä esimerkiksi samaan aikaan olin kavereiden kanssa ulkona tai tein muita asioita. Kun kerran kaikki tuntuvat korostavan "henkisiä arvoja", niin miksi kaverini kaltaisille ihmisille kannattaa olla kateellinen? Jos haluamme tasa-arvoisemman (tai siis tasapäisemmän) yhteiskunnan olisi aika katsoa myös muita kuin taloudellisia mittareita.
Täällä monet ovat esittäneet väiteitä siitä, ettei jokainen olisi oman onnensa seppä, mutta itse olen täysin seppävertauksen puolella. Itse en tahdo saada aikaiseksi juuri mitään eli olen vanhahtavin termein flegmaatikko. Siitä huolimatta näen että useimpiin ongelmiini syypäänä on oma laiskuus. Vaikka minua ei ole testattu, olen lähes varma että kärsin sanasokeudesta (lukihäiriä vai mikä sen toinen nimi on?). Tämä ongelma varmastikkin vaikuttaa kielten oppimiseen, mutta siitä huolimatta suurin syyllinen huonoon englanninkielentaitooni on laiskuus. Noin vuodessa olen saanut kielitaitoni nostettua sellaisella tasolle, että voin jo kirjoittaa englanniksi useampi sata sanaa pitkiä tekstejä ja katsoa amerikkalaisia sarjoja ja elokuvia ilman tekstityksiä. Tämän tason saavuttamiseksi olen tehty satoja sivuja englannin tehtäviä, mutta onpahan tietotaito noussut. Jos olisin nähnyt vaivaa alusta asti enemmän englannin suhteen, ei minun tarvitsisi tässä vaiheessa kirota huonoa englanninkielen taitoani. Vastaava kokemus on myös matematiikasta. Pitkämatematiikka alkoi vahvalla kutosrivillä, mutta kakkos- ja kolmosvuonna tehtävien normaalilla tekemisellä matematiikkani keskiarvo on noussut ysiin. Matematiikassa lähes kukatahansa voi saada noin kahdeksan keskiarvon työnteolla, mutta kuten esimerkkini osoitti voi lahjakaskin oppilas saada täysin ala-arvoisia laiskuuttaan (jos ykkösvuonna vetää useita kutosia, mutta saa ka:n nostettua siitä huolimatta ysin puolelle on joukossa useampia kymppejäkin)
-
Tässä näkyy tietynlainen raha- ja urakeskeisyys. Ihmisellä on Suomessa mahdollisuus edetä urallaan hyvinkin pitkälle, eikä lähtökohtaisesti ole esteitä esimerkiksi sille, että duunariperheen vesasta kasvaa pörssiyrityksen toimitusjohtaja. Kaunis ajatus. Toisaalta sen kääntöpuolella on tietty egosentrisyys: oma menestys kun liittyy yksinomaan työntekoon, ja toisaalta lahjakkuuteen, joka sekin lasketaan omaksi ansioksi. Tosiasiassahan on täyttä tuuripeliä syntyä terveeksi ja sopivalla tavalla älykkääksi, jotta voi menestyä työelämässään. Ei syntymisessä ole omilla ansioilla oikeasti mitään tekemistä, jos kohta oman lahjakkuuden käyttämisessä onkin. Lisäksi tällä verukkeella köyhät voidaan pahimmillaan leimata laiskoiksi ja tyhmiksi. Tässä ajattelutavassa yksinkertaistetaan asioita tarpeettomasti eikä huomioida biologisten ja sosiaalisten tekijöiden luomaa monimutkaista vuorovaikutussuhdetta, joka määrittää ihmisen valintoja ja mahdollisuuksia paljon ”työntekoa” ja ahkeruutta enemmän.
Joka tapauksessa tässä jätetään huomioimatta myös kaksi merkityksellistä asiaa. Ensimmäinen on se, että tietyistä piireistä tuleville asiat ovat helpompia.
Viisaita sanoja. Omassa etutöölöläisessä koulutusympäristössäni olen huomannut, että tuota "jokainen on oman onnensa seppä"-ajattelua viljelevät sangen kärkkäästi sellaiset henkilöt, joille monet asiat elämässä tapahtuvat ihan itsestään tai vain sormia napsauttamalla. On aika paksua väittää, että esim. jokaisella suomalaisella nuorella olisi samat mahdollisuudet pärjätä elämässä. Toki ihminen voi silti vaatimattomaan taustaankin nähden päästä hyvin pitkälle - ja jokaisen tuleekin yrittää eikä ryhtyä fatalistiksi.
Mitä tulee erilaisiin sosiaaliluokkiin, niin yleensä ns. vanhan rahan edustajat pitävät yleensä sangen matalaa profiilia eivätkä katso asiakseen heilutella setelitukkojansa kadulla. He eivät ajele Hummereilla - itse asiassa sen 500 miljoonan euron miehen voi paremmin bongata parhaat päivänsä nähneen Opel Vectran ratista. Toisaalta pikamenestyneet pikkudirikat sun muut nousukkaat ovat kaikkien innokkaimpia haukkumaan muita ihmisiä laiskoiksi tai tyhmiksi ja kerskumaan omalla erinomaisuudellaan koko maailmalle.
-
Viisaita sanoja. Omassa etutöölöläisessä koulutusympäristössäni olen huomannut, että tuota "jokainen on oman onnensa seppä"-ajattelua viljelevät sangen kärkkäästi sellaiset henkilöt, joille monet asiat elämässä tapahtuvat ihan itsestään tai vain sormia napsauttamalla.
Eikö se ole ihan loogista, että hyvin pärjäävät liioittelevat omia ansioitaan, kun taas huonosti pärjäävät vähättelevät oman toimintansa merkitysta? Totuus on siellä kuitenkin siellä puolivälissä.
Tyypillisesti esim. vanhempien vaikutus pärjäämiseen on erittäin suuri, enkä nyt puhu mistään 'äänruuteista', vaan ihan tavallisesta väestä. Jos kotona on podettu herravihaa ja vihattu kirjaviisautta, niin lapsesta harvemmin tulee pikkupomoa, lääkäriä tai lakimiestä. Turha tuollaisesta kasvatuksesta on mitään yhteiskuntaluokkia syyttää, koska joku on aina siellä duunariportaassa ja joku aina opettaa lapsensa vihaamaan menestystä. Muuten täysin identtisistä lähtökohdista ponnistavien polut ovat usein hyvin erilaiset vain sen takia, että toista lasta on kannustettu tiettyyn suuntaan ja toista taas on koko ajan aktiivisesti estetty menemästä samaan suuntaan.
Ehkä on olemassa yhteiskuntaluokkia. Ehkä asialle pitäisi jotain tehdä. Kukaan ei kuitenkaan tunnu osaavan sanoa mitä pitäisi tehdä. Ja samaan aikaan sanoisin ihmisen aikuisen vaiheen toimien vaikuttavan radikaalisti yhteiskuntaluokkia enemmän oman elämän suuntaan. Olisi kuitenkin hassua ajatella, että kenestä tahansa _pitäisi_ tulla vanhan rahan miljonääri ihan vain haluamalla tai vähän yrittämällä. Ei sitä huippua kukaan saavuta sattumalta ja vanha rahakin voi hassata omaisuutensa. Minun on kuitenkin mahdotonta kuvitella, että joku perusterve aikuinen ihminen olisi niin tämän 'luokkayhteiskunnan' vanki, ettei ihan simppelillä koulutuksella ja perustason työnteolla kykenisi nostamaan itseään pois heikoimmin toimeentulevien joukosta. Jos käytännössä kenellä tahansa on kyky nousta halutessaan keskiluokkaan ja vanhan rahan osuus on pieni, niin mitä merkitystä yhteiskuntaluokilla on käytännössä? Näin joskus tutkimuksen risuaidoista, se mielenkiintoisemman näköistä kamaa kuin luokkaoppi.
-
“Hän oli kunnon mies, niinhän jokainen on
läpikäytyään krematorion
hän eli niin lujaa, niin lujaa eli hän
että lopulta pyyhälsi läpi elämän.”
Juice Leskinen
Jokainen meistä on oman onnensa seppä. Valitettavasti monelle tämänkin palstan kommentoijista rahalla mitattava omaisuus näyttää olevan onnellisuuden mittari. Mikäs siiinä, suits you sir! Jos näin on niin se on teidän valintanne, ei minun. Oma onneni ei ole rahasta rakennettu.
Voitte olla turvallisin mielin siinä että ennemmin tai myöhemmin elämä järjestää eteenne tiiliseinän jota päin juostuanne teillä on aikaa miettiä ihan oikeasti mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Elättekö te omaa elämäänne vai jonkun toisen? Ovatko tavoitteenne omia tavoitteitanne vai yritättekö elää jonkun teille kirjoittaman käsikirjoituksen mukaan? Tiedättekö te mitä te itse haluatte? Te itse, ei vanhemmat, suku, puoliso, kaverit tai joku muu jolle te jostain käsittämättömästä syystä annatte määräysvallan ainoaan merkitykselliseen asiaan mitä teillä on: Omaan elämäänne. Olisi sääli viettää vain näennäisen tyytyväistä elämää ja huomata liian myöhään eläneensä pääosin muiden ehdoilla ja tehneensä asioita, jotka eivät lopulta tunnukaan tärkeiltä.
Onko johtajanpaikka isin firmassa kaksikymppisenä kadehtimisen arvoinen? Entäpä jos se johtajaksi pakotettu parikymppinen ressukka sisimmässään ei haluaisi mitään sen enempää kuin muuttaa Varpaisjärvelle spelttiviljelijäksi? Tekeekö ennakkoperintönä saatu miljoona pankkitilillä ihmisen onnellisemmaksi kuin itse tienattu kymppitonni? Miksi te kuvittelette että toiset ovat automaattisesti teitä onnellisempia?
Tasan ei käy onnenlahjat. Pikkupoikana halusin hävittäjälentäjäksi. Likinäköiselle tuota uravalintaa ei sallittu. Syrjintää? Lapsuuden leikkikaverin pikkuveli hyppäsi heittoistuimella maahan syöksyvän hornetin kuomun läpi ja istuu todennäköisesti loppuikänsä pyörätuolissa toinen käsi ja jalka halvaantuneena. Elämä on arpapeliä. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Paskoja juttuja sattuu hyvillekin ihmisille. Yhtenä hetkenä olet ajamassa perheesi kanssa hiihtolomalle, seuraavana heräät letkuissa sairaalassa ja kuulet että vastaantullut rattijuoppo vei sinulta kaiken. Toiset jäävät rypemään itsesäälissä, toiset keräävät jäljellejäneet palaset ja rakentavat elämänsä uusiksi.
Itävaltalainen Josef Kirschner on todennut että yhteiskunnassamme elää kolmenlaisia ihmisiä: Välistävetäjät määräävät mitä kilttien pitää ajatella, uskoa, toivoa ja ostaa. Kiltit tarvitsevat välistävetäjiä, koska he eivät itse tiedä mitä tehdä elämällään. Vapaat ihmiset eli terveet egoistit taas ovat pieni vähemmistö. Vapaa ihminen tietää itse mitä elämällään haluaa tehdä ja elää elämäänsä ympäristön vaatimuksista ja odotuksista piittaamatta.
Jokainen on oman onnensa seppä. Tämä sepäntyö vaatii itse tehdyt piirustukset, toisten mallia kopiomalla käteen jää parhaimmassakin tapauksessa pelkkä epämääräinen tyytymättömyyden tunne.
Just my 2cents,
Salaryman
-
Mielenkiintoisesti oman onnensa seppyyteen uskovat noudattavat oppiaan tasan niin kauan kuin itsellä menee hyvin.
Menemättä omaan henkilökohtaiseen menneisyyteeni niin voin sanoa että pidän itseäni todisteena letkautuksesi paikkansapitämättömyydestä.
Olet ilmeisesti hyvin nuori ja kokematon, kuten myös Dan-D. Kun teille tulee yhtä paljon vuosirenkaita kuin allekirjoittaneelle niin elämä on taatusti tarjonnut sitä nurjaakin puolta. Se, miten noista selviytyy on loppuviimein omasta asenteesta kiinni. Toisille ensimmäinen astetta rankempi vastoinkäyminen (läheisen kuoleman, paha sairastuminen, työpaikan menetys yms.) pudottaa ihmisen polvilleen, toiset toteavat stoalaisesti että tämmöiset kortit tulivat tällä kertaa käteen ja näillä mennään.
"Myös uhrimentaliteettia koskeva osuus kirjoituksessasi osoittaa sen, ettet ole ikinä kokenut syrjintää."
Voi tuota nuoruuden itsesäälissä vellovaa weltschmertziä! Ihan tulee sedälle tippa silmään. Jokainen meistä kokee omasta mielestään syrjintää päivittäin jos ottaa sen asenteen. Jokainen meistä kuuluu johonkin vähemmistöön ja jokainen voi kokea olevansa etuoikeutettujen sisäpiirin ulkopuolella. Ihmisen luonne on vain semmoinen että kaikki omaa mimosanhipiäistä egoa naarmuttavat arkipäivän kolhut on helppo tulkita syrjinnäksi ja "etuoikeutettujen" salaliitoksi. Sitä kutsutaan lieväksi vainoharhaisuudeksi.
Voihan sen elämänsä tuollakin lailla pilata ja elämän kaikinpuoleista epäoikeudenmukaisuutta märehtimällä ja keräämällä katkeruutta tekee vaan hallaa itselleen. Elämä on epäikeudenmukaista ja epäreilua mutta se on sitä kaikille. Kukaan meistä ei ansaitse sitä mitä saa, ei potkut saava symbian-koodari sen enempää kuin miljoonaoptiot kuittaava toimitusjohtajakaan.
IMHO Suomessa luokkajako on olemassa vain siihen uskovien korvien välissä. Ne jotka uskovat yhteiskuntaluokkien välisten raja-aitojen olemassaoloon ovat tuomittuja elämään niiden asettamissa rajoissa.
Vuosirenkaista ja kokemuksesta ei tunnu olevan hyötyä, jos ei ymmärrä mistä puhutaan. Minä en tosiaan puhu siitä, että yritetään etsiä syitä, kun ei ole saatu jotain työpaikkaa, tai miksi naapurilla on isompi auto kuin itsellä tms. Puhun jostain ihan muusta. Puhun esim. tilanteista, joissa olen kuullut nimeltä mainitsemattomien suuryritysten johtohenkilöiden kommentteja työnhakijoista. Olen kuullut, millä kriteereillä tiettyjen henkilöiden hakuprosessit on katkaistu, ja mihin henkilöryhmiin kuuluminen saattaa viedä hakijan suoraan umpikujaan. Nämä asiathan eivät ole yleismaailmallisia, ja varmasti ko. firmoissa selvää syrintää kokeneet ovat muualla työllistyneet ihan hyvin, sillä yhteiskuntamme on kuitenkin suhteellisen tasa-arvoinen jo lainkin ansiosta. Syrjinnän väheksyminen ja sen leimaaminen nuorten ja naiivien hömpötykseksi on kuitenkin älyllisesti epärehellistä ja äärimmäisen suppeakatseista. Kyky selvitä aidoista vastoinkäymisistä on toki arvokasta ja hienoa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä syrjinnän kanssa.
Näm' edellä mainitsemani esimerkit ovat sikäli kevyitä, että näille ihmisille annettiin ymmärtääkseni aina kohteliaat perusteet kieltävälle vastaukselle. On myös mahdollista tälläkin vuosituhannella saada kuulla suoralta kädeltä olevansa persona non grata jonkun täysin lainvastaisen perusteen johdosta. Elämässä jaetaan kieltämättä usein huonojakin kortteja, mikä kuuluu elämän luonteeseen. Tämä on kuitenkin jotain täysin muuta. Luulisi empatian ja myötäelämisen kykyä löytyvän jokaiselta sen verran, että voi ymmärtää kuinka käsittämättömän loukkaavaa on kuulla olevansa epätoivottu ihminen periaatteessa tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme tällaisella perusteella. Tässä puhutaan siis ihmisistä, jotka ovat raivanneet tiensä huonoista lähtökohdista huippuasiantuntijoiksi, ja saavat sitten kuulla olevansa syntyperänsä, seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuolensa tms järjettömän seikan takia epäkelpoja. Tätä tapahtuu ihan oikeasti. Sattumanvaraisten vastoinkäymisten ja oikean syrjinnän välillä on valtavia eroja. Myös vähemmistöt kokevat rehellisiä vastoinkäymisiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei puhdasta syrjintääkin tapahtuisi. Väite, että kaikki ovat samalla viivalla, on niin päätön ettei iällä isotteluun ja alemmuudentuntoa ja ylimielisyyttä pursuavaan kirjoitteluun liene varaa. Järkeväähän se ei ole missään olosuhteissa, varsinkaan olemattomilla argumenteilla.
Selvyyden vuoksi: en puhu itse kokemastani syrjinnästä. Ehkä olen kokenut sitä, ehkä en, mutta minun vuokseni ei tarvitse kyyneleitä vuodattaa, kun en sitä itsekään harrasta.
Muilta osin katson edelleen, että kaikki muu liikehdintä Suomessa on periaatteessa mahdollista, mutta mainitsemani aito yläluokka on vähän tavoittamattomissa ilman edellisten sukupolvien myötävaikutusta. Minkä tahansa suuryrityksen johtoon voi periaatteessa nousta kuka vaan, muttei yläluokkaan.
-
Olisi kuitenkin hassua ajatella, että kenestä tahansa _pitäisi_ tulla vanhan rahan miljonääri ihan vain haluamalla tai vähän yrittämällä. Ei sitä huippua kukaan saavuta sattumalta ja vanha rahakin voi hassata omaisuutensa. Minun on kuitenkin mahdotonta kuvitella, että joku perusterve aikuinen ihminen olisi niin tämän 'luokkayhteiskunnan' vanki, ettei ihan simppelillä koulutuksella ja perustason työnteolla kykenisi nostamaan itseään pois heikoimmin toimeentulevien joukosta. Jos käytännössä kenellä tahansa on kyky nousta halutessaan keskiluokkaan ja vanhan rahan osuus on pieni, niin mitä merkitystä yhteiskuntaluokilla on käytännössä? Näin joskus tutkimuksen risuaidoista, se mielenkiintoisemman näköistä kamaa kuin luokkaoppi.
Ei "ryysyistä rikkauteen" ole mahdottomuus, siihenkin voi yltää jos vaan uskoo itseensä, tekee periksiantamattomasti duunia ja omaa hippusen tuuria ja riittävästi häikäilemättömyyttä. Eri asia sitten onko tuo tavoittelemisen arvoista.
Tämän palstan kirjoittajista enemmistö tuskin muistaa sitä katkeruutta jota yle:n toimittaja Hannu Taanila vuodatti ohjelmissaan elämäntyönsä rahastanutta yhtiönsä myynyttä Armas Puolimatkaa kohtaan. Taanila kertoi Suomen kansalle ad nausem kuinka monta markkaa A. Puolimatka oli tienannut elämänsä jokaisena minuuttina ja miten se vertautui sen ajan työmiehen ansioihin.
Puolimatka oli tuohon aikaan jo voimansa menettänyt, kuoleman merkitsemä mies.
Kyllä itse tehty miljoonaomaisuus onnistuu nykysuomessakin. Jokainen voi itse tykönään miettiä onko se maksettavan hinnan arvoinen. Vanhainkodin kiikkustuolissa oman lapsen näkemättä jäänyt ensiaskel, kuulematta jäänyt ensi sana, elämättä jäänyt perhe-elämä saataakin painaa niitä tienattuja miljoonia enemmän.
Elämättä jäänellä elämällä ei ole palautusoikeutta.
-
Puhun esim. tilanteista, joissa olen kuullut nimeltä mainitsemattomien suuryritysten johtohenkilöiden kommentteja työnhakijoista. Olen kuullut, millä kriteereillä tiettyjen henkilöiden hakuprosessit on katkaistu, ja mihin henkilöryhmiin kuuluminen saattaa viedä hakijan suoraan umpikujaan. Nämä asiathan eivät ole yleismaailmallisia, ja varmasti ko. firmoissa selvää syrintää kokeneet ovat muualla työllistyneet ihan hyvin, sillä yhteiskuntamme on kuitenkin suhteellisen tasa-arvoinen jo lainkin ansiosta. Syrjinnän väheksyminen ja sen leimaaminen nuorten ja naiivien hömpötykseksi on kuitenkin älyllisesti epärehellistä ja äärimmäisen suppeakatseista. Kyky selvitä aidoista vastoinkäymisistä on toki arvokasta ja hienoa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä syrjinnän kanssa.
En ymmärrä pointtiasi. Toiset työyhteisöt ovat ahdasmielisempiä kuin toiset ja jos jonkun yhteisön kulttuuri on että "mehän ei mitään v*tun [lisää haluamasi vähemmistöryhmän nimi tähän] suvaita!" niin omapahan on tappionsa. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin tunkea itsensä yhteisöön jossa taatusti tuntee itsensä ulkopuoliseksi? Ja jos sinne ehdoin tahdoin haluaa niin sitten on vaan nieltävä ne itselle vastenmieliset piirteet. If You can't stand the heat, stay out of kitchen!
Itseltäni kysyttiin erään konsulttikeikan yhteydessä että eihän minulla ole mitään USA:n vastaisia ideologioita painolastinani. Kyseessä oli hyvin suuren jenkkifirman maayhtiö ja ymmärsin että henkilöllä jolla on jonkinmoinen USA-allergia ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä duunin läpiviemiseen. Olisiko tuo sitten pitänyt tulkita syrjinnäksi?
Yhteisöt yleensä pyrkivät rekrytoimaan jäsenikseen yksilöitä jotka jakavat yhteisössä vallitsevat arvot ja uskomukset eli kulttuurin. Lika barn leka bäst. Tuskin fanaattinen vegaani olisi onnellinen teurastamon lihanpakkaamossa?
Kyllä työyhteisöillä pitää olla oikeus asettaa ihan itse valintakriteerit rekrytoinneilleen ja valita omista lähtökohdistaan porukkaan parhaiten sopivat ja sopeutuvat. Vaikka se onkin poliittisen ylikorrektiuden läpitunkeman aikamme hengen vastaista.
-
Puhun esim. tilanteista, joissa olen kuullut nimeltä mainitsemattomien suuryritysten johtohenkilöiden kommentteja työnhakijoista. Olen kuullut, millä kriteereillä tiettyjen henkilöiden hakuprosessit on katkaistu, ja mihin henkilöryhmiin kuuluminen saattaa viedä hakijan suoraan umpikujaan.
Minäkään en nyt ymmärrä miten tuo liittyy luokkayhteiskuntaan?
Rekryn katkeamiseen on satoja syitä. Moniin positioihin myös haetaan sopivinta, ei pätevintä. Tuolloin riittävän erikoinen tausta voi riittää raakkaamiseen, varsinkin jos tulijoita on muutenkin. Jos taas haetaan supermyyjää tai kokenutta hitsaria ja hakijan näytöt riittävät, niin miten tuossa voisi tulla raakatuksi, vaikka taskussa olisikin SAK:n jäsenkija? Ne vähemmän suorituskykyyn perustuvat positiot ovat sitten juuri niitä 'sopivimmille' suunnattuja.
Voisin aivan perustellusti pitää itseäni syrjittyyn vähemmistöön kuuluvana, mutta en ole keksinyt miten tuo voisi kohdallani vaikuttaa duuneihin. 'Don't ask, don't tell' suojaa aika monelta harmilta ja on ihan oleellinen osa omaa ammattitaitoani.
-
Olisi kuitenkin hassua ajatella, että kenestä tahansa _pitäisi_ tulla vanhan rahan miljonääri ihan vain haluamalla tai vähän yrittämällä. Ei sitä huippua kukaan saavuta sattumalta ja vanha rahakin voi hassata omaisuutensa.
Ei "ryysyistä rikkauteen" ole mahdottomuus, siihenkin voi yltää jos vaan uskoo itseensä, tekee periksiantamattomasti duunia ja omaa hippusen tuuria ja riittävästi häikäilemättömyyttä. Eri asia sitten onko tuo tavoittelemisen arvoista.
En kirjoittanut mahdottomuudesta mitään. Esitinpähän vaan pointin, että täysin tinkimättömällä ja kovalla työlläkin ne omaisuudet todennäköisesti jäävät haaveeksi myös 'hyviin perheisiin' syntyneille, saati että moista saavuttaisi puolihuolimattomasti kukaan heikomman alun saanut. Rikastuminen on aina arpapeliä loppumetreillä, mutta ylempään keskiluokkaan pitäisi suurimman osan kyetä.
Omat vanhempani ovat varsin pienituloisia, mutta silti heillä on omakotitalo, mökki, hieman maata ja metsää, sekä usein 2 autoa. Tuo kaikki tienattuna 40h/vko työmäärällä. Mitä tuosta nyt sitten puuttuu? Urheiluauto? Oma vaihtoehto-levy-yhtiö? Runokustantamo? Poreallas? Räätälinpukuja? Heroiinia? Kodittomien kissojen ensisuoja?
-
^Minä haluaisin hiukan heroiinia ja kodittomien kissojen ensisuojan, kiitos!
-
^muutat vähän talon remppasuunnitelmia ja pistät pystyyn kodittomien kissojen ensisuojan.
-
^Ei auta tuohon heroiiniasiaan. Ja minun koirat söis ne kissat. Eli idea aika huono loppupelissä.
-
En ymmärrä pointtiasi. Toiset työyhteisöt ovat ahdasmielisempiä kuin toiset ja jos jonkun yhteisön kulttuuri on että "mehän ei mitään v*tun [lisää haluamasi vähemmistöryhmän nimi tähän] suvaita!" niin omapahan on tappionsa. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin tunkea itsensä yhteisöön jossa taatusti tuntee itsensä ulkopuoliseksi? Ja jos sinne ehdoin tahdoin haluaa niin sitten on vaan nieltävä ne itselle vastenmieliset piirteet. If You can't stand the heat, stay out of kitchen!
Eikö se nyt keskustelun valossa ollut ihan selvää, mihin viittasin?
Jossain vaiheessa ajatus leikin jättämisestä kesken alkaa kuiskutella viettelevästi korvaan. Todella helpoksi homman läskiksi lyöminen käy jos on sisäistänyt jonkin uhri-kulttuurin jolla normaalit vastoinkäymiset ja varsinkin oman saamattomuuden seuraukset voi selitää itselleen jonkin sortokoneiston syyksi: En menesty koska olen väärää yhteiskuntaluokkaa/sukupuolta/rotua/sukupolvea/kieliryhmää/seksuaalista suuntautumista/puoluetaustaa...
Myös uhrimentaliteettia koskeva osuus kirjoituksessasi osoittaa sen, ettet ole ikinä kokenut syrjintää. Et välttämättä edes tunne ketään, joka olisi sitä kokenut, etkä oikein usko sen olevan todellista. Syrjintää kuitenkin tapahtuu ja se on todellista ja rumaa. Ihminen saattaa kokea syrjintää ja silti menestyä. Se saattaa kuitenkin tehdä äärimmäisen katkeraksi.
Voi tuota nuoruuden itsesäälissä vellovaa weltschmertziä! Ihan tulee sedälle tippa silmään. Jokainen meistä kokee omasta mielestään syrjintää päivittäin jos ottaa sen asenteen. Jokainen meistä kuuluu johonkin vähemmistöön ja jokainen voi kokea olevansa etuoikeutettujen sisäpiirin ulkopuolella. Ihmisen luonne on vain semmoinen että kaikki omaa mimosanhipiäistä egoa naarmuttavat arkipäivän kolhut on helppo tulkita syrjinnäksi ja "etuoikeutettujen" salaliitoksi. Sitä kutsutaan lieväksi vainoharhaisuudeksi.
Eikö niin? Pointtinani oli todeta, että sitä ihan oikeaakin syrjintää tapahtuu, ja uhrikulttuurista puhuminen on todellisen ja epäoikeudenmukaisen ongelman vähättelyä. Siitähän se lähti.
Itseltäni kysyttiin erään konsulttikeikan yhteydessä että eihän minulla ole mitään USA:n vastaisia ideologioita painolastinani. Kyseessä oli hyvin suuren jenkkifirman maayhtiö ja ymmärsin että henkilöllä jolla on jonkinmoinen USA-allergia ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä duunin läpiviemiseen. Olisiko tuo sitten pitänyt tulkita syrjinnäksi?
Rankasti eri asia. Kyllä esim. kirkko saa edellyttää tiettyä vakaumusta, koska sillä on olennainen merkitys työtehtävien toteutuksessa. Sillä ei ole mitään tekemistä syrjinnän kanssa.
Yhteisöt yleensä pyrkivät rekrytoimaan jäsenikseen yksilöitä jotka jakavat yhteisössä vallitsevat arvot ja uskomukset eli kulttuurin. Lika barn leka bäst. Tuskin fanaattinen vegaani olisi onnellinen teurastamon lihanpakkaamossa?
Tämä on tietysti totta. Yhteisöt pyrkivät rakentamaan yhtenäistä kulttuuria. Toki tässä valossa nämä ”jokainen on oman onnensa seppä” ja ”se on loppuviimetteeks ittestä kiinni” jutut ovat vähän ristiriitaisia.
Kyllä työyhteisöillä pitää olla oikeus asettaa ihan itse valintakriteerit rekrytoinneilleen ja valita omista lähtökohdistaan porukkaan parhaiten sopivat ja sopeutuvat. Vaikka se onkin poliittisen ylikorrektiuden läpitunkeman aikamme hengen vastaista.
Järkyttävä kommentti. Lähenee kovasti sitä, että yhtenäiskulttuurin nimissä esim. ihonväri on täysin hyväksyttävä syy olla palkkaamatta pätevintä hakijaa.
Minäkään en nyt ymmärrä miten tuo liittyy luokkayhteiskuntaan?
Se liittyy mutkan kautta. Teesini on, että sosiaalista liikkuvuutta on kyllä ja varsinaisista luokista ei enää voida puhua kuin ihan ääripäiden kohdalla. Suomi ei siis ole luokkayhteiskunta. Sosiaalisessa liikkuvuudessa on kuitenkin eroja. Jos kuuluu ”valtaväestöön” laajassa merkityksessä, liikkuvuus on olennaisesti erilaista, kuin jos edustaa tiettyjä syrjittyjä vähemmistöjä. Näitä ovat Suomessa erityisesti tummaihoiset, romanit ja seksuaalivähemmistöjen edustajat. Yhtenäiskulttuuriin pyrkiminen, minkä Salarymankin nosti esille, asettaa monille ihan konkreettisia esteitä sosiaaliselle liikkuvuudelle.
Rekryn katkeamiseen on satoja syitä. Moniin positioihin myös haetaan sopivinta, ei pätevintä. Tuolloin riittävän erikoinen tausta voi riittää raakkaamiseen, varsinkin jos tulijoita on muutenkin. Jos taas haetaan supermyyjää tai kokenutta hitsaria ja hakijan näytöt riittävät, niin miten tuossa voisi tulla raakatuksi, vaikka taskussa olisikin SAK:n jäsenkija? Ne vähemmän suorituskykyyn perustuvat positiot ovat sitten juuri niitä 'sopivimmille' suunnattuja.
Voisin aivan perustellusti pitää itseäni syrjittyyn vähemmistöön kuuluvana, mutta en ole keksinyt miten tuo voisi kohdallani vaikuttaa duuneihin. 'Don't ask, don't tell' suojaa aika monelta harmilta ja on ihan oleellinen osa omaa ammattitaitoani.
Niin, rekryn katkeamisen syitä on vaikea tietää oikeasti, ellei ole sattunut olemaan asemassa, jossa ne kuulee työnantajan puolelta. Olen kuullut nimenomaan Salarymanin (ilmeisesti kärjistäen) esittämiä lausumia suuryritysten johtohenkilöiltä syinä tiettyjen henkilöiden pudottamiselle rekrytointiprosessista.
Don’t ask, don’t tell toimii vain tietyissä suhteissa, ja sen oikeudenmukaisuus on vähintäänkin ongelmallinen. Esimerkiksi nyt tummaihoisen kaverin on vaikea peittää etnisyyttään työhaastattelussa. Lisäksi monet alat ovat sen verran pieniä, että esim. jonkun ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on työnantajan tiedossa, vaikkei sitä mitenkään mainittaisikaan.
Reunahuomautuksena todettakoon, että yhteiskuntaluokka, taloudellinen menestys ja onnellisuus korreloivat tosiaan huonosti. Onnellisuudestahan tässä ei puhutakaan.
-
Olet ilmeisesti hyvin nuori ja kokematon, kuten myös Dan-D. Kun teille tulee yhtä paljon vuosirenkaita kuin allekirjoittaneelle niin elämä on taatusti tarjonnut sitä nurjaakin puolta.
Klassinen ikäkortti.
Toisille se ikäkortti tuo myös perspektiiviä ja havainnon, että kaikki ei ole asenteesta kiinni.
Toisille ensimmäinen astetta rankempi vastoinkäyminen (läheisen kuoleman, paha sairastuminen, työpaikan menetys yms.) pudottaa ihmisen polvilleen, toiset toteavat stoalaisesti että tämmöiset kortit tulivat tällä kertaa käteen ja näillä mennään.
Sinällään ihan pätevä lausuma, mutta vähän ristiriidassa aiemman asennelausuman kanssa.
Ihmisen luonne on vain semmoinen että kaikki omaa mimosanhipiäistä egoa naarmuttavat arkipäivän kolhut on helppo tulkita syrjinnäksi ja "etuoikeutettujen" salaliitoksi. Sitä kutsutaan lieväksi vainoharhaisuudeksi.
Ad hominem-argumentointia taas kutsutaan paskaksi keskusteluksi.
-
Täällä monet ovat esittäneet väiteitä siitä, ettei jokainen olisi oman onnensa seppä, mutta itse olen täysin seppävertauksen puolella.
Kyllähän se seppävertaus pätee niin kauan kun kyse on asioista, joille oikeasti voi jotain itse.
Valitettavasti maailmassa on asioita, joille ei voi mitään ja tokihan voi kehittää "asenteen", jolla kieltää totuuden ja jatkaa porskuttamista, mutta ei se silti muuta sitä, että maailmassa on asioita, joille ei voi itse mitään.
Kaikki luettelemasi asiat ovat toki sellaisia, joille voi itse aika paljon ja muutenkin jos korvissa kuului vihellys, niin se oli se kuuluisa pointti.
-
Don’t ask, don’t tell toimii vain tietyissä suhteissa, ja sen oikeudenmukaisuus on vähintäänkin ongelmallinen. Esimerkiksi nyt tummaihoisen kaverin on vaikea peittää etnisyyttään työhaastattelussa. Lisäksi monet alat ovat sen verran pieniä, että esim. jonkun ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on työnantajan tiedossa, vaikkei sitä mitenkään mainittaisikaan.
Oikeudenmukaisuus yksittäisessä rekryssä on ihan puhdasta unelmaa. Markkinoiden pitäisi kuitenkin toimia niin, että myös mustat osaajat työllistyvät lopulta erittäin hyvin. Mikäli markkinat eivät toimi, niin silloin jonkun kannattaa perustaa firma näiden syrjittyjen osaajien työpanoksen varaan, jolloin yrityksen perustajasta tulee nopeasti 'yläluokkaa' hänen saadessaan edullisesti palkkalistoilleen asiakkaiden himoitsemia lääkäreitä, juristeja ja koodareita. Itse pystyn lupaamaan työpaikan jokaiselle suomea puhuvalle lääkärille, vaikka väri ja suuntaus olisivat mitä tahansa.
Järkyttävä kommentti. Lähenee kovasti sitä, että yhtenäiskulttuurin nimissä esim. ihonväri on täysin hyväksyttävä syy olla palkkaamatta pätevintä hakijaa.
Tuollainen pätevyys-ajattelu kuuluu julkiselle sektorille, jossa on paljon selvemmät vaatimukset rekryprosessille. Yksityisellä puolella haetaan lähes aina sopivinta. Ja silloin kun pätevinta haetaan firmoihin, niin pätevyydellä tarkoitetaan todistettuja tuloksia, ei mitään muodollista pätevyyttä. Minun on vaikea kuvitella, että musta kansainvälinen todistettu huippumyyjä ei saisi suomesta duunia kansainvälisenä myyjänä.
-
Minun on vaikea kuvitella, että musta kansainvälinen todistettu huippumyyjä ei saisi suomesta duunia kansainvälisenä myyjänä.
Tässä on menee puurot ja vellit sekaisin vähän kaikilla.
Dan-D:n pointti lienee siinä, että yhteiskunnassa on ollut ja on edelleen rakenteellisia tekijöitä, joiden vuoksi kaikki ei ole kiinni henkilön asenteesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan tekijöistä, joille henkilö ei voi mitään.
Tämä pointti hukkuu vaan kun mennään yksittäistasolle ja Suomeen, kun ei pitäisi olla mitään tällaisia tekijöitä. Siitä huolimatta asenteesta riippumatta noin kolmekymppiset naiset ja vaikkapa romanit kohtaavat melkoisesti ongelmia työllistyä eikä monikaan ole hoksannut perustaa ko. kansanryhmiä työllistäviä yrityksiä.
Moni asia elämässä on asenteesta ja maailmankatsomuksesta kiinni, mutta väite, että kaikki on ja siihen mukaan jonkun uhrimentaliteetin vetäminen on melkoista totalitarismia, jolla saadaan aikaan hirveästi vahinkoa. Samaa tekee usko markkinoihin ja vastaava. Ratkaisu ei myöskään ole hyysäämine tai vastaava kammoksuttu ylikompensointi, ihan hyvä askel olisi ihan ensiksi tajuta, että vaikka miten olisi asenne kunnossa ja elämänasenna auringonpaistetta, niin maailmassa on silti rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuksia, joille yksilö ei voi mitään. Onneksi iso joukko yksilöitä voi, kunhan ensin tiedostaa ongelmat.
-
Oikeudenmukaisuus yksittäisessä rekryssä on ihan puhdasta unelmaa. Markkinoiden pitäisi kuitenkin toimia niin, että myös mustat osaajat työllistyvät lopulta erittäin hyvin. Mikäli markkinat eivät toimi, niin silloin jonkun kannattaa perustaa firma näiden syrjittyjen osaajien työpanoksen varaan, jolloin yrityksen perustajasta tulee nopeasti 'yläluokkaa' hänen saadessaan edullisesti palkkalistoilleen asiakkaiden himoitsemia lääkäreitä, juristeja ja koodareita. Itse pystyn lupaamaan työpaikan jokaiselle suomea puhuvalle lääkärille, vaikka väri ja suuntaus olisivat mitä tahansa.
Totta kai oikeudenmukaisuus on suhteellista. Päätökset eivät tapahdu tyhjiössä. En puhukaan siitä, vaan puhun vain täysin räikeitä, yksittäisiä väärinkäytöksiä vastaan.
Syrjintää kuitenkin tapahtuu ja se on todellista ja rumaa. Ihminen saattaa kokea syrjintää ja silti menestyä. Se saattaa kuitenkin tehdä äärimmäisen katkeraksi.
Luulisi empatian ja myötäelämisen kykyä löytyvän jokaiselta sen verran, että voi ymmärtää kuinka käsittämättömän loukkaavaa on kuulla olevansa epätoivottu ihminen periaatteessa tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme tällaisella perusteella. Tässä puhutaan siis ihmisistä, jotka ovat raivanneet tiensä huonoista lähtökohdista huippuasiantuntijoiksi, ja saavat sitten kuulla olevansa syntyperänsä, seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuolensa tms järjettömän seikan takia epäkelpoja.
Se, että epäoikeudenmukaisuutta on aina, ei poista sitä, että jonkinlaisiin tasavertaisiin mahdollisuuksiin uskovien tulisi nähdä tällaisessa toiminnassa räikeä epäkohta. Se ei poista loukkausta, että joku toinen firma sitten kuitenkin palkkaa "pätevimpänä hakijana" toisessa tilanteessa syrjityn. Mahdollisuudet työllistyä koko työmarkkinalla eivät muuta sitä olennaista seikkaa.
Lisäksi vähemmistöjen työllistymismahdollisuudet eivät ole yhtä hyvät kuin valtaväestön. Kun yksittäistapauksia on riittävästi, niillä on tilastollistakin merkitystä. Markkinat eivät toimi täydellisesti (tai välttämättä edes välttävästi), ja merkityksellistä onkin tuo *lopulta*. Eli "*myös* mustat osaajat työllistyvät *lopulta* erittäin hyvin" Jo lauseesi osoittaa, että tilanteen ei edes oleteta olevan tasa-arvoinen.
Tuollainen pätevyys-ajattelu kuuluu julkiselle sektorille, jossa on paljon selvemmät vaatimukset rekryprosessille. Yksityisellä puolella haetaan lähes aina sopivinta. Ja silloin kun pätevinta haetaan firmoihin, niin pätevyydellä tarkoitetaan todistettuja tuloksia, ei mitään muodollista pätevyyttä. Minun on vaikea kuvitella, että musta kansainvälinen todistettu huippumyyjä ei saisi suomesta duunia kansainvälisenä myyjänä.
Semantiikkaa. Puhuin "pätevimmästä" hakijasta, jolla tarkoitin samaa kuin sinä "soveltuvimmalla" tai "sopivimmalla". On selvää, että liike-elämässä rekrytointikriteerit ovat avoimet ja rekrytointi perustuu loppujen lopuksi näppituntumaan.
Ja edelleen: kyse ei ole siitä, ettei saisi töitä. Kyse on siitä, onko se vaikeampaa. Emme me nyt 1800-luvulla sentään elä.
-
Tässä on menee puurot ja vellit sekaisin vähän kaikilla.
Dan-D:n pointti lienee siinä, että yhteiskunnassa on ollut ja on edelleen rakenteellisia tekijöitä, joiden vuoksi kaikki ei ole kiinni henkilön asenteesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan tekijöistä, joille henkilö ei voi mitään.
Jokaisessa meissä on jotain ominaisuuksia, jotka vaikuttavat vaikkapa työnsaantiin. Koko urasuunnittelun pitää lähteä relistisesta itsen ja omien suhteellisten vahvuuksien arvioinnista. Jos ei ole kaunis, niin on ihan turha yrittää malliksi tai jonkun luksusputiikin myyjäksi. Jos on musta, niin on ihan turha yrittää perussuomalaisten sihteeriksi. Jos firma hakee hajutonta ja mautonta tiiliskiveä täydentämään seinäänsä, niin turha siihen koloon on yrittää tunkea olemalla erilainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan.
Tämä pointti hukkuu vaan kun mennään yksittäistasolle ja Suomeen, kun ei pitäisi olla mitään tällaisia tekijöitä. Siitä huolimatta asenteesta riippumatta noin kolmekymppiset naiset ja vaikkapa romanit kohtaavat melkoisesti ongelmia työllistyä eikä monikaan ole hoksannut perustaa ko. kansanryhmiä työllistäviä yrityksiä.
Toisaalta moni firma nimenomaan panostaa kolmekymppisiin naisiin, koska tuo ryhmä on helppo sitouttaa tietyillä toimenpiteillä. Jos firma saa haalituttua markkinoilta vaikka parempia tilintarkastajia tai lääkäreitä panostamalla perheenperustajiin, niin miksi fiksu firma jättäisi moisen tilaisuuden käyttämättä?
Moni asia elämässä on asenteesta ja maailmankatsomuksesta kiinni, mutta väite, että kaikki on ja siihen mukaan jonkun uhrimentaliteetin vetäminen on melkoista totalitarismia, jolla saadaan aikaan hirveästi vahinkoa. Samaa tekee usko markkinoihin ja vastaava. Ratkaisu ei myöskään ole hyysäämine tai vastaava kammoksuttu ylikompensointi, ihan hyvä askel olisi ihan ensiksi tajuta, että vaikka miten olisi asenne kunnossa ja elämänasenna auringonpaistetta, niin maailmassa on silti rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuksia, joille yksilö ei voi mitään. Onneksi iso joukko yksilöitä voi, kunhan ensin tiedostaa ongelmat.
Ihan mielenkiinnosta: Mikä on se yksilöjoukko, joka voi vaikuttaa siihen, että esim. tummaihoinen on täysin samalla viivalla vaikka firman rekryprosessissa verrattuna perusvalkoiseen savolaiseen? Onko tuo joukko firman ylin johto, asiakkaat, vai omistajat? Entä mitä ongelmia tuon yksilöjoukon pitäisi tiedostaa?
-
Jokaisessa meissä on jotain ominaisuuksia, jotka vaikuttavat vaikkapa työnsaantiin.
On ominaisuuksia ja on ominaisuuksia.
Jotkut ominaisuudet ovat sellaisia, joille ei voi mitään, mutta menevät tietynlaisen "sietämiskynnyksen" piikkiin. Jotkut ominaisuudet ovat sellaisia, joille ei voi mitään, mutta niiden perusteella tapahtuvaa perusteetonta syrjimistä tai epätasa-arvoista kohtelua ei ole syytä sietää.
Koko urasuunnittelun pitää lähteä relistisesta itsen ja omien suhteellisten vahvuuksien arvioinnista. Jos ei ole kaunis, niin on ihan turha yrittää malliksi tai jonkun luksusputiikin myyjäksi. Jos on musta, niin on ihan turha yrittää perussuomalaisten sihteeriksi. Jos firma hakee hajutonta ja mautonta tiiliskiveä täydentämään seinäänsä, niin turha siihen koloon on yrittää tunkea olemalla erilainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan.
Eli kaikki on kiinni asenteesta, mutta kuitenkin pitää mukautua vallitseviin tosiasioihin ja käyttäytyä kuten odotetaan... Maailma on hyvä tällaisenään, muutosta ei tarvita koska kaikkien pitää ajatella realistisesti ja mukautua vallitseviin tosiasioihin.
Toisaalta moni firma nimenomaan panostaa kolmekymppisiin naisiin, koska tuo ryhmä on helppo sitouttaa tietyillä toimenpiteillä. Jos firma saa haalituttua markkinoilta vaikka parempia tilintarkastajia tai lääkäreitä panostamalla perheenperustajiin, niin miksi fiksu firma jättäisi moisen tilaisuuden käyttämättä?
Tilastojen mukaan moni firma jättää eli ehkä sinun kannattaa kysellä miksi niin moni yritys ei ole fiksu.
Ihan mielenkiinnosta: Mikä on se yksilöjoukko, joka voi vaikuttaa siihen, että esim. tummaihoinen on täysin samalla viivalla vaikka firman rekryprosessissa verrattuna perusvalkoiseen savolaiseen? Onko tuo joukko firman ylin johto, asiakkaat, vai omistajat? Entä mitä ongelmia tuon yksilöjoukon pitäisi tiedostaa?
Demokraattisessa valtiossa onneksi riittää kun iso osa äänestäjistä ja iso osa päättäjistä havaitsee rakenteellisia ongelmia, jotka on korjattavissa poistamalla tai vähentämällä rakenteellisia ongelmia ja korjaamalla asenteita. Tällä tavalla on saatu aikaan aika paljon sukupuolten välistä tasa-arvoa, vähennettyä rotuun/uskontoon/kieleen/vammaisuuteen/sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää. Tokihan tekemistä on vielä, mutta jos vain kuvitellaan, että maailmassa on nykyisellään kaikki kohdallaan, kaikki korjaantuu kun vain asenne on kohdallaan saati ainoa mitä voi tehdä on sopeutua, niin sitten mennään aika tavalla metsään.
-
Jokaisessa meissä on jotain ominaisuuksia, jotka vaikuttavat vaikkapa työnsaantiin. Koko urasuunnittelun pitää lähteä relistisesta itsen ja omien suhteellisten vahvuuksien arvioinnista. Jos ei ole kaunis, niin on ihan turha yrittää malliksi tai jonkun luksusputiikin myyjäksi. Jos on musta, niin on ihan turha yrittää perussuomalaisten sihteeriksi. Jos firma hakee hajutonta ja mautonta tiiliskiveä täydentämään seinäänsä, niin turha siihen koloon on yrittää tunkea olemalla erilainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan.
Niin, kysehän on siitä, millaisen realismin edellyttäminen on moraalisesti edes vähän kantavalla pohjalla. Lain tasollahan tämä on ihan selvää: tietyt kriteerit on asetettu täysin yksiselitteisesti kielletyksi arviointiperusteeksi työnhaussa, ja hyvä näin. Muunlainen yhteiskunta olisi todella ruma.
Lisäksi on tärkeää erottaa työhön vaikuttavat ominaisuudet ja puhtaan syrjivät ominaisuudet. Erottelu on päivänselvä ja on huolestuttavaa, jos se hämärtyy. Sillä mahdollistetaan pahimman luokan syrjintä, jossa väestöryhmien on tiedettävä paikkansa.
-
Olen koittanut olla pois tästä keskustelusta mutta työnantajana, jona joudun rekrytoimaan kokoajan uutta henkilökuntaa täytyy sanoa ettei minulla ole todellakaan varaa syrjiä ketään ammattitaitoista tekijää. Tottakai rekry on aina monen asian summa ja joudun ottamaan huomioon soveltuvuuden tiimiin johon kyseinen rekry kohdistuu. Jos henkilö tulossa asiakas rajapintaan niin ulkoinen olemus ja verbaalinen kyky lähes yhtä tärkeää kuin muu ammattitaito. Kielimuuri tulee jossain tehtävissä vastaan, jne. Eli en koe syrjiväni ketään vaikka valintakriteereissä on ulkoammatillisia asioita. Meillä töissä naisia, miehiä, syntyperältään ei suomalaisia, hippejä, juppeja jne. Eli ihon väri, seksuaalinen suuntautuminen, varallisuus, sukupuoli tai vastaava ei todellakaan vaikuta rekrytointiin. Kyseessä iso kokonaisuus jota työnantajan pakko katsoa.
-
niin miksi ihmeessä työntantaja ei saisi maksaa enemmän yhtä hyvästä työvoimasta? Minusta hän on täysi idiootti, jos palkkaa yhtä pätevästä mies- ja naishakijan joukosta miehen kovemmalla hinnalla. Itse palkkaisin sen kumpi suostuu tekemään saman työn halvimmalla.
Miksi joku maksaa yhtä hyvästä maksalaatikosta jossain kaupassa enemmän kuin toisessa? Työmarkkinat ovat markkinoita siinä missä muutkin eli hinta muodostuu paikallisesti, markkinoilla. Työmarkkinoiden kaupanteon osapuolet ovat ihmisiä eli "idiootteja". Työmarkkinoiden erityispiirteet tulevat hyvin esiin laskusuhdanteiden aikana jolloin kysyntä-tarjonta-dynamiikan muuttuessa pitäisi tasapainohintojen myös muuttua, eli palkkojen laskea, mitä ne eivät juuri koskaan tee. Samoihin syihin perustuu nämä sukupuolten väliset palkkaerot jos sellaisia on.
-
Näitä asioita nyt voi edes valvoa kunnolla, joten enpä tiedä onko sillä käytännön merkitystä miten lainsäädäntö sallii kriteerien asettelun.
No, et kyllä esittänyt yhtään esimerkkiä, jolla olisi oikeastaan mitään tekemistä lain säännösten tai koko yhdenvertaisuusajattelun kanssa. Siinä mielessä ei tosiaan noiden esimerkkien perusteella millään mitään merkitystä.
-
Ihan mielenkiinnosta: Mikä on se yksilöjoukko, joka voi vaikuttaa siihen, että esim. tummaihoinen on täysin samalla viivalla vaikka firman rekryprosessissa verrattuna perusvalkoiseen savolaiseen? Onko tuo joukko firman ylin johto, asiakkaat, vai omistajat? Entä mitä ongelmia tuon yksilöjoukon pitäisi tiedostaa?
Demokraattisessa valtiossa onneksi riittää kun iso osa äänestäjistä ja iso osa päättäjistä havaitsee rakenteellisia ongelmia, jotka on korjattavissa poistamalla tai vähentämällä rakenteellisia ongelmia ja korjaamalla asenteita. Tällä tavalla on saatu aikaan aika paljon sukupuolten välistä tasa-arvoa, vähennettyä rotuun/uskontoon/kieleen/vammaisuuteen/sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää. Tokihan tekemistä on vielä, mutta jos vain kuvitellaan, että maailmassa on nykyisellään kaikki kohdallaan, kaikki korjaantuu kun vain asenne on kohdallaan saati ainoa mitä voi tehdä on sopeutua, niin sitten mennään aika tavalla metsään.
Ok, eli jos palkkaan mustaihoisen vaikkapa myymään kosmetiikkaa kuluttajille, niin äänestäjät ja päättäjät takaavat, että liikevaihtoni ei kärsi suhteessa siihen mitä se olisi supisuomalaisen palkattuani? Miten äänestäjät ja päättäjät sitten kompensoivat minua, jos näin ei tapahtuisikaan?
-
Ok, eli jos palkkaan mustaihoisen vaikkapa myymään kosmetiikkaa kuluttajille, niin äänestäjät ja päättäjät takaavat, että liikevaihtoni ei kärsi suhteessa siihen mitä se olisi supisuomalaisen palkattuani? Miten äänestäjät ja päättäjät sitten kompensoivat minua, jos näin ei tapahtuisikaan?
Anteeksi ranskani, mutta mitä vit... nyt taas?
Joko sinun viestisi meni täydellisesti ohitse tai sitten en vain ymmärrä sanaakaan, miten tuo hölinä liittyy mihinkään. Luultavammin syynä on tyhmyyteni.
Saattaa olla, mutta mielestäni sanoin En koe, että kenelläkään on oikeutta määrittää, että millä kriteerillä kuka palkkaa kenetkin.
Itseasiassa jälkeenpäin sanottuna lapsi on eriasia. Aikuiset ihmiset päättäkööt keskenään mitä tekevät.
Niin sanoit ja tuolla sanomallasi ei ole tosiaankaan mitään merkitystä säädösten merkityksen tai tarkoituksen kanssa. On vähän ikävä käyttää jatkuvasti termiä "olkinukke", mutta siitä tässä tuntuu taas olevan vähän kysymys: luodaan itse kohde, jonka kimppuun käydään ilman, että kohdetta on oman mielikuvituksen ulkopuolella olemassa.
Oikeasti kun pointti on siinä, että ne kriteerit ovat kaikille samat ja kriteerejä sovelletaan kaikkiin samalla tavalla.
Mutta koska en nyt selkeästi ymmärrä muiden tarkoitusperiä, niin minun osaltani tämä keskustelu on tässä ennen kuin menee taas liian poliittiseksi tai henkilökohtaiseksi.
-
Lain tasollahan tämä on ihan selvää: tietyt kriteerit on asetettu täysin yksiselitteisesti kielletyksi arviointiperusteeksi työnhaussa, ja hyvä näin. Muunlainen yhteiskunta olisi todella ruma.
Vastasin lähinnä tähän, joten en ymmärrä olkinukkeani.
Vastasit luomalla tuosta olkinuken ja hyökkäämällä sen kimppuun.
Yksikään vastaväitteesi kun ei varsinaisesti ole relevantti tai liity koko asiaan, joten sikäli aika erikoinen vastaus. Jos tykkää niistä asenteiden etsimisestä ja rivien välistä tonkimisesta niin ei tarvitse kauas mennä tässä tapauksessa.
Siitä toki voidaan olla montaa mieltä, että pitääkö mitään säännöksiä olla vai eletäänkö niin, että selviytymistaistossa pärjäävät vievät kaiken. Tälläkään vaan ei ole oikein mitään tekemistä alkuperäisen väitteen tai muun kuin vastaväitteesi alkuosan kanssa, loppuosa kun on sitä olkinukkea.
-
Vieläkö?
a) Jos firma toimii tyhmästi rekrytointitilanteessa, se haittaa vain firmaa itseään. Firman täytyy saada tehdä ihan mitä se itse haluaa. Firman tyhmyydellä ei ole ulkopuolista vahingonkärsijää, joten sitä ei pidä kieltää. Työnhakijan kannalta tällä ei ole merkitystä, koska markkinat toimivat ja hyvä työnhakija saa aina lopulta ansaitsemansa työpaikan jostain muualta, koska markkinat toimivat, ja koska firmoilla ei ole varaa olla tyhmiä. Jotta markkinat toimisivat, firmojen täytyy antaa tehdä mitä ne haluavat. Eli jos firmat ovat tyhmiä ja markkinat eivät siksi toimi, markkinat kuitenkin korjaavat tilanteen, jos markkinatoimijoille annetaan riittävä vapaus, koska markkinat toimivat. Lainsäädännöllä ei edes voida vaikuttaa oikeisiin käytäntöihin joten sitä on turha edes yrittää.
VS.
b) Firma ei tee mitään. Sen palveluksessa olevat ihmiset tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat aidosti muiden ihmisten elämään. Ihmiset ovat epätäydellisiä olentoja joiden ennakkoasenteet tulevat esiin aina kun niiden sallitaan. Markkinat eivät toimi ja siksi firmoissa työskentelevien ihmisten tyhmyys vaikuttaa aidosti työnhakijoihin. On moraalisesti löperöä antaa aidosti syrjivien käytäntöjen jatkua valinnanvapauteen vedoten. Lainsäätäjän on syytä puuttua tähän asenneilmapiirin muuttamiseksi ja korottaakseen ainakin kynnystä ylläpitää olemassa olevia, syrjiviä rakenteita. Ratkaisu ei ole täydellinen, mutta parempaakaan ei ole kyetty keksimään.
Eikö tästä ole kyse? Jos yksi osapuoli luottaa markkinoiden toimimiseen ja toinen ei, jatkokeskustelu on aika tavalla turhaa.
-
No nyt kyllä näen olkinuken.
Hyvä että edes alleviivattu ja pinkkiin paitaan puettu olkinukke osuu silmiin.
Valitettavasti vain näköjään olkinukkien näkeminen ja rivien välien analysoinnit pätevät muiden teksteihin...
Dan-D tiivisti tämän asian aika tehokkaasti, joten jos ihan oikeasti yrität ymmärtää mitä muut kirjoittavat niin tuosta tekstistä on hyvä aloittaa. Samalla selviää myös suurimmat ongelmat noissa esittämissäsi esimerkeissä.
-
Sinä et tunnu ymmärtävän, että minusta sillä ei ole merkitystä.
Äitis on...