Keikarin foorumi

Tuoksumuistot ovat vahvimpia muistoja. Tuttu tuoksu triggeröi mielessä kaikenlaisia ajatusketjuja.

Siellä, missä parfymoidut tuotteet ovat olleet osa miesten arkielämään sukupolvien ajan, tuoksutkin ovat sukupolvikokemuksia. Esimerkiksi itselleni mennenin tuoksu tuo mieleen muistoja lapsuudenkodistani, vessan peilikaapissa oli aina vihreä mennen pullo. Boss original taas tuo mieleen muistoja omilta seikkailuvuosilta. Ja niin pois päin.

Sama nousee toistuvasti esiin webin keskusteluissa, jokin tuoksu tuo mieleen isän, isoisän, enon, alakoulun opettajan jne. Eikä siinä mitään, heiluri heiluu sukupolvien tahtiin ja jokin asia joka on tänään sielultaan vielä herkkien nuorisolaisten kekuudessa noloa ja muinaista, onkin seuraavalle sukupolvelle taas kuuminta hottia. Se tuoksutuote, joka tämän päivän nuorelle tuo mieleen vanhusten palvelutalon voi olla hänen lapsilleen se wau-juttu.



   

Bexleyllä on lepolestit -50%.  https://www.bexley.com/embauchoirs-embauchoirs-00200d.html

Kävi niin kuin aina ennenkin. Huomaamatta tulee hankittua kokoelma uuden innostuksen kohteesta. Kaapissa on nyt tuoksuja loppuelämän tarpeisiin. Valinnanvaraa eri vuodenaikoihin, tilanteisiin ja mielialoihin. (Vaikuttaa kohtuu pöhköltä kun tuon nyt itse luen.)

Anyhow, kokemus on ollut mieluisa, tavoite vakiinnuttaa tuoksu osaksi jokapäiväistä habitusta on saavutettu. Jos joku haluaa hankkia kylppärin kaappiinsa tuoksuputelin tai pari, niin tässä muutama joita pidän hinta-laatusuhteeltaan hyvinä. Nämä ovat siis omia mieltymyksiäni eivätkä sen parempia tai oikeampia kuin kenen muunkaan.

Ykkönen on ehdottomasti Lataffa Asad. Tuoksu on hyvin lähellä Dior Sauvage Elixiriä, eli semmoinen, millaisen stereotyyppisen miesten tuoksun voi olettaa olevan.

Kakkonen Armafin Tres Nuit. Jos tykkää Creedin Green Irish Tweedistä, niin tämä rinnalle arkikäyttöön. Tietysti Davidoffin Cool Water ajaa saman asian.

Kolmoseksi voisi pistää Armafin Club de Nuit -sarjan. Itsellä on tuosta kolme eri tuoksua, eikä yksikään osoittautunut pettymykseksi. Siksi uskon että kaikki ovat turvallisia hankintoja, Fragranticasta voi katsoa mille tontille mikäkin laskeutuu. Tai katsoa youtube-videoita noista.

Itse pitäisin noita kaikkia yllämainittuja turvallisina valtavirran tuoksuina, jotka eivät aiheuta negatiivista huomiota vastuullisesti käytettyinä.

Itselle tuli yllätyksenä kuinka muutama ihan uteliaisuudesta tilattu puteli hiipi hissukseen suosioon. Tupakan ja agarpuun (oud) tuoksut laukaisivat ensin vähän ihmettelevän reaktion, mutta jotenkin niihin tykästyi ajan kanssa. Bade'e Al Oud Oud for Glory, Wild and Tobacco, Lueur D’espoir Ambre ovat IMHO vinkeällä tavalla valtavirrasta erottuvia voimakkaan, ellei peräti toksisen maskuliinisia tuoksuja. Ei suositella ujoille.

Varsinaisten kloonien ulkopuolelta suosioon ui Lalique Pour Homme ja Bentley for Men Intense. Jos tykkää Terre d'Hermesistä, niin nämä ovat vähän samassa ilmansuunnassa mutta kumminkin selvästi oma juttunsa. Ensipuraisu voi olla räväkkä, mutta kun saavat asettua iholla puolisen tuntia, rauhoittuvat hyvin herrasmiesmäisiksi puisiksi tuoksuiksi.

Jean Lowe Immortal pitää vielä mainita kelpo kesätuoksuna.

Pukukoodi on mielenkiintoinen tarkastelun aihe, näkökulmia on monia. Pukukoodilla voidaan korostaa ryhmän erityisyyttä, esimerkkinä ns. vanhan rahan aikanaan kehittämät usein edelleenkin pinnalle pulpahtelevat säännöt (no brown in town ect.) joilla haluttiin erottua "moukkamaisista" nousukkaista. Sillä voi luoda ryhmään sisäistä yhteishenkeä ja korostaa ulospäin ryhmän yhtenäisyyttä, kuten armeijoiden tai urheilujoukkueiden pukeutumisessa.

Toisaalta sillä voidaan myös luoda yhdenvertaisuuden tunnelmaa, kuten miesten juhlapukeutumisen formaaleimmissa koodeissa. Smokkiin pukeutunut mies ei nopealla vilkaisulla eroa vierustoveristaan pukeutumisen suhteen. Sama ajatus on monissa maissa käytössä olevissa koulupuvuissa.

Koskaan ei tiedä, mitä tuntemattomalla polulla tulee vastaan.

Arabien hajusteisiin tutustuessa törmää väkisinkiin tuoksuun nimeltä agarpuu, eli oud. Kyseessä on hartsi, jota Aquilaria-sukuun kuuluvat puut erittävät infektoituessaan tietyillä sienillä ja bakteereilla.

Oudin tuoksua kuvataan usein eläimelliseksi, ja voihan sitä niinkin kuvata. Patinoitunut nahka, vanha puu, mausteet, suitsuke ym. kuvaa myös agarpuun pihkan tuoksua. Hyvin kiehtova ja "itämainen" tuoksu. Sanovat että tuoksu vaihtelee riippuen kasvupaikasta ja viljellystä puulajikkeesta makeasta ratsastustallin aromiin. Tietäjät tietää, minä en.

Varovaisten kokeilujen perusteella huomaan tykkääväni tästä tuoksumaailmasta joka kerralla enemmän. Näillä näppäimillä sanoisin, että käyttäisin näitä kylminä talvikuukausina, mikä on vähän hupsua, kun ajattelee että nämä ovat peräisin kulttuurista, missä pakkasia ei tunneta.

John Frankenheimerin vuonna 1966 julkaistu elokuva Gran Prix uudisti elokuvallista kerrontaa tavalla, joka näkyy edelleen paitsi moottoriurheilua kuvaavissa elokuvissa, myös Top Gunin kaltaisissa toimintafilmeissä.

Frankenheimerin kuvauksissa elokuvakamerat asennettiin ensimmäistä kertaa kiinteille, tai kauko-ohjatuille kamera-alustoille oikeisiin autoihin, joilla myös ajettiin oikeilla kuvauspaikoilla oikeilla nopeuksilla.

Kilpa-ajokohtausten leikkaukset, jossa katsoja tuodaan vuoroin sisälle autoon, katsojaksi kisakatsomoon, tapahtumien yllä lentävään helikopteriin tai radalla kiitävän auton päälle oli aikanaan pieni mullistus. Tätä ennen elokuvakohtauksiin oli yritetty saada liikkeen iluusio taustaprojektioilla, joissa paikallaan olevan lavasteen taakse heijastetaan kuvaa liikkuvasta maisemasta.

Kun seuraavaksi näette kaahailukohtauksen, jossa kuvakulma vaihtuu auton puskurin tasolle kiinnitetyn kameran näkymästä kuljettajan/matkustajien kasvoihin, sitten kuljettajan käsiin  tämän pyörittäessä rattia ja vaihtaessa vaihteita, jalkojen tanssiin polkimilla, mistä siirrytään sivustaseuraajan näkökulmaan katsomaan ohikiitävää autoa maan pinnalta tai seuraamaan toimintaa lintuperspektiivistä, katselette Frankenheimerin perintöä.   

Gran Prixin voi katsoa Youtubesta.

Netin menscents -palstoilla kuullun pohjalta tilasin sokkona yhteisöissä kovasti kehutun Bentley for Men Intensen. Odotin tämän olevan nykytyyliin makea tai makeahko tuoksu, mutta yllättäen tämä olikin rutikuiva.

Tuoksun ensipuraisu on aika hurja pommi, alkoholi iskee rajusti, mutta kun tuo asettuu iholle 5-10 minuuttia, kuva selkeytyy; Puiset tuoksut, päälimäisenä seetri, viski ja mausteita. Hifistelijät poimii tästä paljon muutakin, mutta minun nenäni erottaa vain nuo.

Yllätyksekseni Bentley alkoi aikansa tekeydyttyään tuomaan etäisesti mieleen Terre D'Hermesin. Ei tämä sama tuoksu ole, vain vähän sinne päin, mutta samassa tahtilajissa nämä soittaa base notea. Terressä avauksessa on appelsiinia ja greippiä, kun taas Bentleyssä siellä on bergamottia ja mustaa pippuria. Yhteys löytyy pohjanuoteista, kummassakin on seetriä, patsulia ja benzoinia.

Jos tykkäät Terrestä, niin uskoisin, että tykkäisit tästäkin. Bentleyn iso plussa on, että 100 ml pullo maksaa kolme kymppiä kun Terrestä joutuu pulittamaan vähintään kolminkertaisen summan. Arkipäivän beater joka ei tuoksu halvalle.