196
Asut ja pukineet / Vs: Satunnaisia kysymyksiä
« : 08.01.14 - klo:10:04 »Onko irtoliivien pituudelle muuta ohjetta kuin se, ettei vyö (tai henkselit) saa näkyä sen alta?
Housujen vyötärönauha tai paita ei saisi myöskään näkyä. Valtaosa kauppojen valmisliiveistä on aivan liian lyhyitä, mutta ongelmaa voit kiertää hankkimalla housut korkealla vyötäröllä. Savile Row'n puodeilla on omat liiviräätälinsä, sillä niitä on hyvin vaikea leikata: vaatteen täytyy seurata kehoa tyköistuvasti, mutta mukavasti ja riittävän väljänä. Väljä liivi roikkuu, kireä puristaa ikävästi.
Itse taas ajattelin, että tuntuvat olevan pikemminkin liian pitkiä, mutta minä olenkin lyhyehköä ja leveähköä mallia.
(Minusta liivi on aika mukavan näköinen vaatekappale, joten tekisi mieli hankkia sellainen, mutta vaikuttaa olevan aika vaikea löytää juuri sopivaa. Itse haluaisin lisäksi sellaisen, jossa myös selkäpuoli olisi jotain ihan oikeaa kangasta eikä mitään polyesteri/viskoosia. Eräs pomoni käyttää silloin tällöin irtoliiviä, joten se ei meidän toimistollamme olisi edes mitään ennenkuulumatonta erikoisuudentavoittelua.)