Keikarin foorumi
Keikari => Kulttuuri => Aiheen aloitti: Alex Entwistle - 28.09.11 - klo:22:33
-
Olen ollut huomaavinani, että palstalla on useampikin jotain instrumenttiä soittavaa jäsentä. Olisi kiva keskustella muiden jäsenten kanssa aiheesta, vaikka voisi sitä M.netissäkin tehdä, mutta itse en ainakaan siellä menisi huutelemaan, että hei ketäs liikkuu Keikarissa. ;)
Itseltä luonnistuu kohtuullisen hyvin ja monipuolisesti kitaran soittaminen. Tein viimekesänä "kesätöitä" sedän tanssibändissä ja sitten iskän classic rock -bändissä soitin pari vuotta ja omia bändiprojekteja on ollut joitain, joskin ne eivät saaneet tuulta alleen. Mukavan soittoporukan olen saanut seurakunnasta ja sen porukan kanssa ollaankin pidetty pienimuotoisia jameja, missä ollaan vedetty kaikkea Puprle Hazesta Hoosiannaan mitä eeppisimmällä sovituksilla.
Sitten muita instrumenttejä jotka luonnistuvat enemmän tai vähemmän huonosti ovat basso, piano, lap-steel ja viimeisimpini huuliharppu ja urut. Olen aina pitänyt urkumusiikista ja nyt sain jostain hullun idean että haluan alkaa soittamaan niitä. Kotona olevilla koskettimilla olen jotain reenannut, mutta vähän huonompaa se on ollut.. Tiedä sitten pitäisikö pyytää seurakunnan kantturalta opetusta. Seuraavaksi sitten hommataan Beekolmoset, kasvatetaan viikset ja aletaan vetään Deep Purplea, niin että meinaa Hammondit hajota liitoksistaan.
-
Huhhuh, meikäläisen musaharrastuksesta voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan, mutta koitan laittaa tiiviisti. Osaan soittaa suht hyvin kitaraa, bassoa, rumpuja ja pianoa. Teini-vuosina 70-luvulla aloin kiinnostua yhteiskunnallisista asioista ja se heijastui tietysti soittamastani musiikista. Isäni oli silloin töissä Suomen suurlähetystössä ja äitini EMI levy-yhtiöllä sihteerinä. Asuimme siis Lontoossa, Hammersmithissä. Se alue on tunnettu rock-piireistään ja minä liityin punkkareihin. Perustettiin bändi parin skidin kanssa ja vedettiin esikuvamme, silloin pinnalla olleen sex pistolsin covereita ja omia biisejä. Parilla pistolsien keikallakin kävin vaikka olin vielä ehkä turhan kersa sellaiseen paikkaan. Noh, 80-luvulla musiikkiharrastus muuttui radikaalisti punkkarista hipiksi. Irokeesi vaihtui pitkään lettiin ja basso kitaraan. Sillä tiellä jatkoin vuoteen 88 jolloin klassinen musiikki löysi paikan sydämestäni ja opettelin pianonsoiton alkeet. Nyt olen soittanut pianoa siitä lähtien ja laulanut erinäisissä mieskuoroissa tenorina. Niin se vaan musiikkimaku on muuttunut 35 vuodessa; vuonna '77 olin äkäinen 16 vuotias punkkari ja nyt viiskympoisenä laulan kuorossa klassista.
-
Itse soitan vain suutani, sen verta vähän on minulle musikaallisia lahjoja suotu. Arvostan tosin teitä musikaallisesti lahjakkaita.
-
Täällä muuan urkunisti, kuten kuvasta näkyy. AE, kehoitan rohkeasti aloittamaan urkujen soiton, se on tosi viileätä! Oman srk:n kanttorilta voi kysyä soitonopiskelusta ja harjoittelusta. Jos on luottamusta, harjoittelumahdollisuuksia yleensä pyritään suomaan kirkoissa.
Minä klassisen koulutuksen saaneena taas olen viime aikoina yrittänyt laajentaa muusikkouttani kevyen musiikin suuntaan ja bändisoittoon. Kerran olen kokeillut myös Hammond-urkuja - oliko malli B3, en muista - mutta se on sen verran erilainen soitin, että siihen pitäisi perehtyä jonkun opettajan kanssa ja osata jazz-improvisointia.
Iivana, mielenkiintoinen stoori! Näin me muutumme.
JG, minusta musikaalisuus ei rajoitu soittotaitoon, se on myös musiikin "ymmärtämistä", sitä että se "kolahtaa".
-
(http://thebestsynth.com/wp-content/uploads/2011/05/korg-microkorg.jpg)
En tosin oikein osaa soittaa. Diggaan silti.
-
Nuorena jolppina yritin soittaa kaikenmoista, kuitenkin sen kummemmin onnistumatta. Bändiyrityksiäkin oli, 77 punkia, hardcorea, post-punkia (a´la A Certain Ratio, Durutti Column, Joy Division, Gang of Four, ESG jne) mutta ei niistä sen kummempaa tullut. Yhden vanhan kaverin kanssa on tosin funtsittu että pitäis pistää joku punk- ja / tai garage rock -harrastebändi pystyyn. Vois yrittää soittaa joko Buzzcocks-covereita tai sitten Slim Harpo ym rhythm'n'blues ja rock'n'roll -biisejä The Cramps -hengessä. Voisin just ja just pärjätä huonona komppikitaristina tai basistina, jos biisien rytmitys menee dänkä-dänkä-däkä dänkä-dänkä-däkä.
Metelöinti on kivaa: just taannoin pääsin hakkaamaan kannuja yhden musiikillisesti osaavamman kaverin kotona. Oli hiton kivaa takoa 4/4 motown-snare-biittiä. Sama komppi tuttu myös mm. Rollaaattorien 'Satisfaction'ista tai Stone Rosesin biisistä 'I Am The Rsurrection'.
http://www.youtube.com/watch?v=GJzcGO0qUfw (http://www.youtube.com/watch?v=GJzcGO0qUfw)
http://www.youtube.com/watch?v=SQu0k3NJ_cA (http://www.youtube.com/watch?v=SQu0k3NJ_cA)
http://www.youtube.com/watch?v=qyrrTK_xzj4 (http://www.youtube.com/watch?v=qyrrTK_xzj4)
-
(http://thebestsynth.com/wp-content/uploads/2011/05/korg-microkorg.jpg)
En tosin oikein osaa soittaa. Diggaan silti.
Vanhat synat on viileitä.
Omistin joskus Juno 106:n mutta myin pois käytön / osaamisen puutteessa.
Eniten diggailen kyllä Fender Rhodes- ja Hammond B3 -soundeja. Ja toki Steinwaykin kelpaa jos puikoissa on Monk- tai Gould-vainaa.
-
No joo, soitan kuusikielistä kitaraa välttävästi sen kaikissa muodoissa.
-
Ivy:
Joo, tuo tosin ei ole erityisen vanha, kyseessä ihan MicroKorg. Jonkinmoinen klassikko tuokin, paljon soundia pieneksi synaksi.
Pitäisi kyllä hieman oikeasti opetella soittamaan paremmin, nyt taitoni riittävät lähinnä synkeiden taustamelodioiden ja ujellusten vinguttamiseen. Muutenkin olisi kiva aktivoitua vähän enemmän soittojuttujen suhteen, opetella edes vihdoinkin tuon hyllystä löytyvän Novationin BassStationin hyödyntäminen kunnolla. Hieno analogisyna, apinoi melkoisen hyvin Rolandin klassista TB-303 -soundia. Aciiieeed.
-
(http://thebestsynth.com/wp-content/uploads/2011/05/korg-microkorg.jpg)
En tosin oikein osaa soittaa. Diggaan silti.
Vanhat synat on viileitä.
Omistin joskus Juno 106:n mutta myin pois käytön / osaamisen puutteessa.
Eniten diggailen kyllä Fender Rhodes- ja Hammond B3 -soundeja. Ja toki Steinwaykin kelpaa jos puikoissa on Monk- tai Gould-vainaa.
Srk:n nuorisotilojen reenikseltä löytyy Rhodesit en vain muista mitä mallia. Onneksi teinien ei anneta koskea niihen vaan ne ovat omassa keississään lukkojen takana. Olisi kyllä joskus kiva kokeilla soittaa niitä.
-
Minä olen harrastanut soittamista varhaisteinistä asti, pääinstrumenttina trumpetti. Jossain vaiheessa hairahdin myös rumpusettiin, mutta se sitten jäi. Soittoharrastus on antanut paljon , ja antaa koko ajan lisää. Tällä hetkellä soitan useassa kokoonpanossa pääkaupunkiseudulla ja Itä-uudellamaalla. Skaala menee Sinfoniaorkesterista Jazzin kautta Rhytm'n Blues/soul- henkiseen meininkiin.
Hienointa on, kun on saanut soittaa yhdessä upeitten muusikoitten kanssa, toimiva yhteismusisointi on aivan mahtavaa.
-
Moi,
Mä olen harrastanut musiikkkia lapsesta saakka. Aloitin ala-asteella trumpetista ja siirryin siitä kätevästi tuuban kautta kitaraan kun teininä Nirvana ja Metallica veivät mennessään. Ensimmäisen bändin perustin lukiokavereiden kanssa 16-vuotiaana ja olen edelleen samassa yhtyeessä (nyt 33v.). En ole koskaan soittanut missään muussa bändissä, tosin Daisy-yhtyeen kanssa on riittänyt puuhastelua aivan riittävästi. Olemme ehtineet äänittää uran aikana kolme levyllistä musiikkia, nyt on neljäs valmistumassa. Olemme aina keskittyneet soiton lisäksi myös äänittämiseen ja olemme äänittäneet itse kaikki omat tekeleemme. Nyt on jännä tilanne kun oman studiomme lisäksi olemme kyhänneet kotiimme aika pitkälti pro audio-kotistudiot, ja erilaisia kokeiluja kappaleisiin voi tehdä vaikka keskellä yötä. Huomaan nyt että en lähde edes viikonloppureissulle ilman Mac Book Prota ja Apogee Duet2:sta.
Toi bändi on mulle oikeastaan yksi parhaimmista asioista elämässä. Ilman sitä olisin todella onneton!!! Siinä on parhaat kaverit ja ehdottomasti parhaat musat!
Lisäksi olen hurahtanut pahasti vanhoihin Fender-soittimiin ja vahvistimiin, joiden hiplaamiseen ja fiilistelyn menee jopa enemmän aikaa kuin kenkien kiillotukseen.
Linkin takana vanha video (en saanut kitaraa videoon, hemmetti!): http://www.youtube.com/watch?v=g-45kCPk-bM
Tuolta hieman tuoreempaa musaa aivan uutta matskua odotellessa: www.myspace.com/daisyband
-
Omia retkiäni musiikin maailmassa voi seurata blogista:
http://flautissimo.wippiesblog.com/ (http://flautissimo.wippiesblog.com/) (Päivitykset nykyään näemmä todella verkkaisia, viimeinen kirjoitus näyttää olevan viime lokakuulta:-)
Instrumentti lähinnä huilu, maku klassiseen musiikkiin painottuva, mielenkiintoa jazziakin kohtaan. Iän karttuessa tosin musiikkimaku tuntuu laajenevan, inhokkeja ei enää ole läheskään yhtä paljon kuin nuorempana.
-
Omia retkiäni musiikin maailmassa voi seurata blogista:
http://flautissimo.wippiesblog.com/ (http://flautissimo.wippiesblog.com/) (Päivitykset nykyään näemmä todella varkkaisia, viimeinen kirjoitus näyttää olevan viime lokakuulta:-)
Instrumentti lähinnä huilu, maku klassiseen musiikkiin painottuva, mielenkiintoa jazziakin kohtaan. Iän karttuessa tosin musiikkimaku tuntuu laajenevan, inhokkeja ei enää ole läheskään yhtä paljon kuin nuorempana.
Haa, mielenkiintoinen blogi tuokin! Aikuinen ja kielellisesti lahjakas ihminen osaa kuvailla soittoharrrastuksen vaiheita elävästi.
-
^Kiitos, mukava kuulla, että blogista löytyy jotain kiinnostavaa. Vaikka luinkin kommenttisi ensin, että "osaa kuvailla soittoharrrastuksen valheita elävästi". Välillä nimittäin tuntuu, että ehkä omaa edistymistä tulee sittenkin liioiteltua...
Täytyypä vähän ryhdistäytyä ja päivittää blogia useammin. Vaikka se enemmän tietenkin onkin henkilökohtaisen päiväkirjanluonteinen blogi, toisin kuin tämä Villen yleissivistävä ja yleishyödyllinen blogi ja foorumi.
-
Aloitin aikuisiällä klassisen kitaran opiskelun. Nyt tulee kolmas vuosi täyteen. Klassinen musiikki on aina ollut sydäntä lähellä ja varsinkin opiskelut aloittaessa uudessa kaveripiirissä melkein jokaisella oli ainakin jokin instrumenttitausta. En jäänyt pyörimään kateuteen vaan otin opintolainaa ja suuntasin yksityiseen musiikkikouluun ja pääsin vuosi sitten ammattiopistoon hieman halvemmille tunneille. Ensi lukuvuonna on tavoitteena suorittaa D-tutkinto. Kitaristiesikuvana on pakko mainita Julian Bream. Säveltäjistä putoaa erityisesti Leo Brouwer. Koskaan ei ole näemmä myöhäistä jos löytyy kunnolla intoa.
Sunnuntaina soitan Jyväskylän Sokoksella Vivaldia, Villa-Lobosta, Reizia ja Tarregaa.
Ascotit, rusetit ja muut rihvelit herättävät melko mitätöntä huomiota verrattuna näihin:
(http://img546.imageshack.us/img546/7503/picture074j.jpg)
-
Noita kynsiä täytyy varmaan varoa ja hoitaa jatkuvasti, että pysyvät vahvoina. Mahtavaa, kolmessa vuodessa soitat jo vaikeita teoksia!
Osaatko jo Isaac Albeniz: Asturias ?
-
Noita kynsiä täytyy varmaan varoa ja hoitaa jatkuvasti, että pysyvät vahvoina. Mahtavaa, kolmessa vuodessa soitat jo vaikeita teoksia!
Osaatko jo Isaac Albeniz: Asturias ?
Nuo kynnethän on nimetöntä lukuunottamatta itsetehdyt pingispalloista liimatut rakennekynnet. Kynsien väsäämiseen menee vartti pari kertaa viikossa kun irtoilevat. Omat kynteni ovat hiukan kierot ja tarttuvat ikävästi kieliin.
Kynsiä ei juuri tarvitse varoa, olen oppinut käyttämään kättäni vuosien kuluessa niin ettei pahemmin räpsy. Lentopallossa/Biitsissä teippaan kynnet urheiluteipillä. Seinäkiipeily ja keilailu ovat ainoat lajit jossa kynnet ovat olleet oikeasti ongelma.
Tuon biisin vaikeus on jo A-tutkintotasoa :D Sen lisäksi se on minusta kulunut.
-
Ai tekokynnet ne olivatkin!
F. Tárregahan sävelsi Nokia tunen. http://www.youtube.com/watch?v=Hsp6dR-fL4A
-
Itselläni musiikkiharrastus alkoi myöhäisellä iällä, kun täytin 19 vuotta, niin pyysin akustisen kitaran syntymäpäivälahjaksi. Aikaisemmin en ollut soittanut mitään muuta instrumenttia kuin satunnaisesti kaverin luona rumpuja, joten tiesin, että rytmitaju on jotenkin hallussa, mutta tahto oli kova oppia soittamaan ja mielestäni opin älyttömän nopeasti perusasiat, joskin soitin kitaraa useita tunteja joka päivä. Olen kuitenkin pohjimmiltani halunnut aina tehdä musiikkia, en niinkään soittaa jotain tiettyä instrumenttia ja yritin tosissani useamman vuoden tehdä kappaleita (ihan laidasta laitaan tyylilajeja, paitsi heavya jota inhoan), mutta en koskaan vain kehittynyt tarpeeksi hyväksi omilla kriteereilläni. Tuntui, että aina kun vain soitan, niin tietty sointu, tai sointukulku sai idean tai melodian päähän ja se virta oli käytännössä loputon. Ei tarvinnut kuin ottaa kitara, tai kosketinsoitin ja pian oli taas uusi biisin idea kasassa jne. Kummaa homma, mutta toiset, jotka ovat soittaneet pienestä pitäen eivät pysty improvisoimaan yhtään mitään tai tekemään kappaletta. Oikeastaan sellaisen muusikon kuin Nick Drake löytäminen jotenkin tuhosi omat musiikkin tekohaaveeni. Kuulin kaverista sattumalla radiossa tunnin ohjelman ja sen jälkeen ostin kaikki sen levyt ja kuuntelin niitä putkeen kuukausia. Tajusin myöhemmin, etten koskaan pysty samaan tasoon musiikillisesti ja vaikka jatkoin kappaleiden tekemistä, niin jokin muuttui tuon jälkeen. Vähän niin Mozard elokuvassa kun Salieri kuulee Mozardia se tajuaa heti, että itse on näpertelijä ja toinen oikea nero. Jos totta puhutaan, niin yritin kyllä jäljitellä Drakea niin paljon, että hommasin jopa samalaisen kitaran, samalta vuosikymmeneltä, jotta kuulostaisin samalta kuin hän, mutta se ei vain ollut mahdollista. Enkä olisi edes halunnut kuulostaa aivan samalta, vaan itseltäni, mutta en koskaan löytänyt sitä omaa musiikillista ääntäni, ehkä aloitin liian myöhään? Jokatapauksessa, tein viimeisen biisini kesällä 2003 ja olen myynyt kaikki muut kitarani paitsi yhden akustisen pois. Soittelen silti aina silloin tällöin pääasiassa yritän opetella jotain klassikkoa kuten Bach/Gounod Ave Mariaa.
-
^ Tarvinneeko samaan tasoon edes päästä? Hengentuotosten tekeminen on arvokasta, vaikka objektiivisesti mitattuna tekeleet eivät olisi nerokkaita.
Jatka säveltämistä...
-
^ Tarvinneeko samaan tasoon edes päästä? Hengentuotosten tekeminen on arvokasta, vaikka objektiivisesti mitattuna tekeleet eivät olisi nerokkaita. Jatka säveltämistä...
Pikkasen kyllä sormet on alkaneet syyhyymään, kun tekniikkakin nauhoituskalustojen suhteen on mennyt eteenpäin tuosta vuodesta 2003. Silti sen tyyppinen säveltäminen mitä tein, ei tässä elämäntilanteessa olisi enää mahdollista (työ ja perhe), jossa aamusti tartuin kalsareissa kitaraan ja istuin raiturin eteen ja huomasin myöhemmin, että on jo ilta ja soitan edelleen kitaraa kalsarit jalassa. En tiedä, taas toisaalta 99% kaikesta uudesta musiikista on täysin turhaa ja olisi saanut jäädä tekemättä, vaikka osasta ihmisiä on kiva kuulla samat rallatukset uudessa paketissa, niin itse en halua sellaista luoda. Huomasin jotenkin myös loppuvaiheessa, että aloin toistamaan itseäni, vähän niinkuin kaikki ideat olisi jo käytetty. Jos esim. haluaa merkittäväksi taidemaalariksi, mutta teokset on töhertelyä, niin jossain vaiheessa se maalaaminen muuttuu terapiaksi, mikä on itsesään hyvää, mutta jos oikeasti tähtää taidemaalaariksi, nin huijaa itseään. Siltä musta tuntui loppuvaiheessa. Ehkä yritän seuraavaksi tuota maalausta, siinä saa ainakin piirtää alastomia naisia ja tehdä töitä ulkona, säveltäminen on yksinäistä touhua pimeässä huoneessa...
-
Olen soittanut koko ikäni pianoa. Nurkassa komeilee halpa, mutta kivaääninen flyygeli ja suosikkisäveltäjiäni soittamisen osalta ovat Schubert, Chopin, Debussy, Beethoven, Mozart ja sitten joitakin "one-hit-wondereita", kuten Montin Csardas.
Jazziakin olen kokeillut soittaa, mutta nuotteja opiskelleena ja nuoteista soittaneena niin kauan, improvi ei oikein luonnistu. Olen soittanut lähinnä kuuluisien konserttien transkribointeja, kuten Oscar Petersonin "Georgia on my mind".
Isäni on laulaja ja olen kompannut häntä mm Schubertin Winterreisessa. Se on suurimpia suosikkiteoksiani, koska pidän siinä sekä piano-osuudesta että laulusta ja sekä soittamisesta että kuuntelusta.
Julkisia esiintymisiä on takana todennäköisesti satoja, mutta viime vuosina aika vähän. Soittaminen voidaan tässä vaiheessa lukea enää harrastukseksi, mutta kuitenkin niin vakavaksi, että melkein joka kuukausi suunnittelen flyygelin uusimista hiukan parempaan.
-
Ojdå, joukossamme on konserttipianisti! Winterreise on hieno sarja.
-
Steinway ja Bösendorfer tekevät kuulemma ihan hyviä flyygeleitä.
Tässä on muuten varsin mielenkiintoinen klasari-imrpo: http://www.youtube.com/watch?v=Yrz6Trs_Bos
Aivan huikea!!
Dowland, Bach, Mozart, Beethoven, Ravel ja Prokofiev/Copland tuli mieleen.
ei tuommoista tyylikavalkadia voi löytyä!
hitusen aiheen ohi mutta tuosta tuli heti tämä mieleen: http://www.youtube.com/watch?v=JXhAz0DOpMU
-
Dowland, Bach, Mozart, Beethoven, Ravel ja Prokofiev/Copland tuli mieleen.
Melkein oikein: Byrd, Bach, Mozart, Brahms, Debussy, Bartok.
Tyylikaudet kuitenkin kaikki oikein ;)
-
Minä soittelen omaksi iloksi ja muiden harmiksi suutani. Olen harrastanut aktiivisesti klassista laulua reilun vuoden verran ja täytyy todeta, että laulaminen vie miehen mukanaan.
Aloitin syksyllä yksinlaulutunnit ja tavoitteena onkin suorittaa laulututkinto 2/2 kesän kynnyksellä.
-
Steinway ja Bösendorfer tekevät kuulemma ihan hyviä flyygeleitä.
Tässä on muuten varsin mielenkiintoinen klasari-imrpo: http://www.youtube.com/watch?v=Yrz6Trs_Bos
Toi oli hyvä ja hauska! Improvisaatio - jos tuo nyt oli sitä - on harvinaista klassisen musiikin puolella. Improvisaatio voi toki olla eriasteisesti valmistettua. Tämä pianisti on opiskellut musiikin historiaa!
---
Manu: Olet siirtynyt kylpyhuonelaulajasta ihan toiselle tasolle!
-
Mukava klassinen impro. Pidin ylivoimaisesti eniten Brahmsista. Tulee mieleen Derek Paravicini, autistinen, sokea kaveri, joka ei osaa mitään käytännön asioita, mutta jonka aivot ovat lähes täydellinen musiikkitietokone. Hänestä tehtiin dokkarikin. Älyttömän kiinnostavaa katsottavaa:
http://www.youtube.com/watch?v=r6HCXx8U6Ko (http://www.youtube.com/watch?v=r6HCXx8U6Ko)
Tuo video pätki vähän, joten tässä vielä linkki pidempään, minulla toimivampaan versioon:
http://www.snotr.com/video/2840/The_Musical_Genius_-_Derek_Paravicini (http://www.snotr.com/video/2840/The_Musical_Genius_-_Derek_Paravicini)
Edit:
Ainiin, millä tavalla se liittyy improviin? 60 minutes teki aika hyvän haastattelun / jutun hänestä, jossa hän mm esittelee improvisaatiotaitojaan http://www.youtube.com/watch?v=Ak2jxmhCH1M (http://www.youtube.com/watch?v=Ak2jxmhCH1M)
-
^Tämä ylittää minun ymmärrykseni!
-
Itse koin pienimuotoisen valaistumisen takavuosina, kun seukkasin ykkösviulistin kanssa. Hän vei minut Tampere Filharmonian konsetteihin kun itse siellä soitti ja minulle tuli kova WAU-elämys, kun katsoin ylikapellimestari Hannu Linnun työskentelyä. Ei puhettakaan pönöttävästä orkesterin johtamisesta vaan räjähtävää ja eläytyvää toimintaa, joka oli hieno lisä konserttiin. Sain sitten myös kuulla, että soittajat tykkäävät siitä kun he voivat aidosti yhdessä tulkita teosta ylikapellimestarin kanssa.
Harmi Tampereelle, että Lintu siirtyy RSO:n johtoon ensi vuonna.
-
Helsingin uuden musiikkitalon hyviä/huonoja puolia: "selkäpuolen" katsomosta näkee loistavasti kipparien eleet, työtavat ja erot. Sen enempää nimiä mainitsematta muutaman nuoremman ammattilaisen kohdalla - vaikka johtaminen on ollut teknisesti ihan loistavaa - selvä jännitys ja sen purkamiseksi tehdyt eleet ovat melkein häirinneet kuuntelua ja silmät on ollut pakko laittaa kiinni, mutta toisaalta vaikka Linnun tai Oramon kaltaisten konkarien katselu on todella hauskaa ja piristää konsertteja huikeasti.
Kääntöpuolen lippuja saa muuten halvimmillaan viidellä eurolla, joten hinnan ei pitäisi todellakaan olla kynnys tuonne istahtamiseen. Orkesterien säestämää vokaalimusiikkia sisältävät keikat kannattaa kuitenkin kuunnella laulajien etupuolelta, ihmisen pää kun on sen muotoinen instrumentti että heittää äänen valitettavasti lähinnä eteenpäin ja peittyy helposti orkesterin alle.
-
Linnun kohdalla maininta karismaattinen ei ole kaukaa haettu. Kaveri ottaa tilan ns. haltuunsa.
-
^ Linnun paletin hienoin juttu - ja asia jota levyllä ei voi kertakaikkiaan tavoittaa vaan se pitää kokea livenä - on kenraalipaussien ja loppuhiljaisuuksien rautainen kiinnipitäminen. Mies saa pidettyä nämä otteessaan ja jännitettyä ilmapiiriä tavalla, jota ei ole muiden elävien, ainakaan kotimaisten, kipparien kohdalla tavannut.
-
Jep. Kunnioitus orkesterissa puolin ja toisin on todella kova ja sitä yleisökin kunnioittaa konserteissa. Ei liene yllätys, että Lintu on orkesterin keskuudessa erittäin pidetty ihminen. Tampere Filharmonialla on käynyt hyvä tuuri (tai olisiko kuitenkin hyvää rekrytointitaitoa) sen suhteen, että ylikapellimestarit ovat olleet myös hienoja ihmisiä. Linnun edeltäjä Jontte oli niin ikään pidetty soittajien keskuudessa.
-
Tätä blogia tuli seurattua, kun se oli vielä aktiivinen. Mukavaa sisäpiirin luettavaa aihealueesta, jos sattuu kiinnostamaan: http://nuotistonvieresta.blogspot.com/ (http://nuotistonvieresta.blogspot.com/)
-
Tässä omaa pervoiluani:
http://www.chiasmusproductions.co.uk/
-
Tätä blogia tuli seurattua, kun se oli vielä aktiivinen. Mukavaa sisäpiirin luettavaa aihealueesta, jos sattuu kiinnostamaan: http://nuotistonvieresta.blogspot.com/ (http://nuotistonvieresta.blogspot.com/)
Kas, mielenkiintoista! Harmi, että lähde on tyrehtynyt. Tuollaista, tai vastaavaa, olisi kiva lukea. Vihjatkaa minulle, jos on aktiivisia bloggareita.
Tässä omaa pervoiluani:
http://www.chiasmusproductions.co.uk/
Ooooh! vhild on kansainvälisessä musiikkibusineksessä mukana! Englanti lienee tuon alan johtavia maita, vai mitä? Mahtavaa! Kuuntelin heti näytteet: tarttuvia biisejä, hittiainesta! - Miten mielenkiintoisia taustoja foorumiiteilla.
-
^Kiitos!
-
^^^ heh-heh, I haven´t seen any money yet.
-
^^^ heh-heh, I haven´t seen any money yet.
I'm sure, you will!
-
Kitaraa olen soittanut on/off sellaiset 20 vuotta. Ei vaan oikein motivoi ja kun ei ole bändejä tai aikaa sellaiselle, ei ole draiviakaan. Taso on sitä, että kun jossain humalapäissään kitaran saa käsiin, niin muutaman kaverin kanssa pystyy soittelemaan pienellä tavailulla muutaman tusinan klassikoita sinne päin. Vähän harmittaa mutta minkäs teet?
-
Perustakaa keikari big band.
konda ja mairaksinen vokaaleihin
choir - koskettimet
Co-respondent - kitara
Kuka soittas bassoo?
-
^Tuo voisi olla jotain uutta: Miehet tweedeissä ja taskuliinoissa.
-
Kuis olis AC/DC coverbändi OCBD?
http://instantrimshot.com/classic/?sound=rimshot
-
OCBD-bändi! Mä tuun mukaan, jos kelpaan.
-
Big bandiin kuuluu vasket ja kaikki.
Itsehän soitan trumpettia.
En suosittele aloittamaan, raastaa hermoja.
-
AE osaa myös soittaa kitaraa. Kyllä jossakin Keikarin vuosijuhlassa OCBD soittaa!
-
En suostu soittamaan kuin täydellistä musiikkia. Virheet eivät kuulu musiikkiin, kuten eivät elämäänkään. Olen kuitenkin valmis esittämään choirin kanssa duettona seuraavan kappaleen:
http://www.youtube.com/watch?v=l1L6C1noV48
-
LOL! Virheet eivät kuulu elämäämme, eivätkä siis musiikkiimmekaan!
-
En suostu soittamaan kuin täydellistä musiikkia.
Ai, no soitetaan jotain muuta kuin AC/DC:tä ;)
-
Aloitin aikuisiällä klassisen kitaran opiskelun. Nyt tulee kolmas vuosi täyteen. Klassinen musiikki on aina ollut sydäntä lähellä ja varsinkin opiskelut aloittaessa uudessa kaveripiirissä melkein jokaisella oli ainakin jokin instrumenttitausta. En jäänyt pyörimään kateuteen vaan otin opintolainaa ja suuntasin yksityiseen musiikkikouluun ja pääsin vuosi sitten ammattiopistoon hieman halvemmille tunneille. Ensi lukuvuonna on tavoitteena suorittaa D-tutkinto. Kitaristiesikuvana on pakko mainita Julian Bream. Säveltäjistä putoaa erityisesti Leo Brouwer. Koskaan ei ole näemmä myöhäistä jos löytyy kunnolla intoa.
Sunnuntaina soitan Jyväskylän Sokoksella Vivaldia, Villa-Lobosta, Reizia ja Tarregaa.
Ascotit, rusetit ja muut rihvelit herättävät melko mitätöntä huomiota verrattuna näihin:
(http://img546.imageshack.us/img546/7503/picture074j.jpg)
Hienoa huomata Lh, että täällä on saman alan miehiä! Olen itse soittanut nyt klassista kitaraa n. 8 vuotta, ja viidettä vuotta nyt Tampereen konservatoriolla. Aloitin soittamisen myöskin aika myöhäisheränneenä lukion ensimmäisellä luokalla. Kursseja olen suorittanut hitaasti, sillä olen pyrkinyt maksimoimaan opintovuodet musiikkiopistossa, sillä tästä harrastuksesta ei ammattia ainakaan näillä näkymin tule. En ole siis D-kurssia vielä suorittanut, sillä sen suorittaessani loppuisi opinto-oikeus musiikkiopistotasolla ja pitäisi siirtyä toiselle asteelle ja uskon, että siihen ei olisi ikävä kyllä aikaa, sillä pitäisi yliopistosta kohta valmistua. Onneksi kurssien suorittamattomuus ei kuitenkaan estä soittamasta haastavampiakin teoksia.
Kuulostaa kolme vuotta soittaneelle oikein pätevältä ohjelmalta tuo mainitsemasi. Pidän itsekin paljon latinalaisen amerikan kansanmusiikkiin pohjaavista säveltäjistä, kuten Brouwer ja Villa-Lobos. Miten konsertti meni? Millä kitaralla soitat?
Onneksi itselläni on suoraksi viilattavat ja kovat kynnet, joten ei ole tarvinnut pingispalloja tai muita tekokynsiä lähteä liimailemaan. Äänenmuodostus on kyllä tuollaisilla, joidenkin kuulemieni konserttien perusteella jopa parempi, mutta en varmasti jaksaisi nähdä vaivaa.
Kitaramusiikin ystäville ja miksei muillekin, on pakko mainostaa kesäkuun ensimmäisellä viikolla alkavaa Tampere Guitar Festivalia, jonka viikko on täynnä toinen toistaan upeampia kitarakonsertteja, eikä vain klassisen kitaran piirissä. Olen ollut kolmena kesänä tuolla kursseilla, mikä on ollut kyllä mahtava kokemus oman soiton kehittämisen kannalta. Toissa kesänä soitin päätöskonsertissa juuri tuon choirin mainitseman Tárregan Gran Valsin. Nyt en mestarikursseille ikävä kyllä kesätöiden takia pääse, mutta konsertteja seuraamassa voi meikäläisen tavata.
-
^Nuo aiemmin mainitut konsertit menivät yllättävän hyvin. Torstaina suoritin 3/3 tutkinnon ja sain vitosen. Jännitti taas soittaa aivan älyttömästi, mutta siihen nähden tutkintokonsertti sujui mukavasti. Kitaransoitto on kyllä kevyesti intiimein ja jännittävin esiintymisen muoto. Kitara on myös yksi herkimmistä instrumenteista soittaa: käden tärinä tai jumittaminen heikentää heti radikaalisti suoritusta. Pyrin silti esiintymään aina kun mahdollisuus on, ja nyt olen huomannut perfektionismin hellittävän ja soiton parantuvan jännityksestä huolimatta. Kitarana minulla on 2001-vuoden kuusikantinen hauser-mallin Liikanen.
Omat kynnet ovat niin pahasti koukulla että niillä soittamisesta ei oikein tule mitään. On siis pakko käyttää proteeseja :D. Jokin aika sitten tilasin varta vasten tehtyjä päälleliimattavia kitaransoittokynsiä guitarplayersnailsista, joilla soundi on parempi ja syvempi kuin hieman ohueen ääneen taipuvaisilla pingiksillä. Peukalossa pingis pitää edelleen pintansa.
Williamsin Brouwer-levy "The Black Decameron" on yksi täydellisimmistä levyistä koskaan.
Itse saan pidemmät soittotunnit suoritettuani D-tutkinnon. Ikääkin alkaa olla siinä määrin, että vaara valmistumiseen, työllistymiseen ja perheellistymiseen alkaa olla olemassa. Näin soittotreenit jäisivät varmasti vähemmälle. Haluan siis edetä mahdollisimman nopeasti ja korkealle. D-tutkinto on myös ollut alusta lähtien unelma, jonka suorittamisen realistisuudesta en ole ollut aivan varma.
-
Olen samaa mieltä tuosta jännittämisestä. Kyllä yksin esiintyminen on aina yhtä kuumottavaa. Kitarassa jännittäminen ilmenee kyllä herkästi vasemman käden turhana puristamisena ja siten intonaation ja soinnin puhtauden kärsimisenä. Yleisön edessä täysin jännittämättä ei varmasti pysty koskaan soittamaan, mutta se paranee vain soittamalla yleisölle aina kuin mahdollista, siihen pyrin itsekin.
Kitara on kyllä intiimi soitin, enkä ymmärräkään kitarakonserttoja, joissa kitara on solistina sinfoniaorkesterin edessä. Kitaran sointi ei vain yksinkertaisesti riitä ja mikittämällä soinnista katoaa helposti orgaanisuutta ja herkkyyttä. Ehkä kitarakonserttojakin oppisi sietämään kuuntelemalla niitä lisää.
Tuota Williamsin levyä en ole vielä kuunnellutkaan. Täytyypä tutustua. Brouweria omistan vain Barruecon ja Korhosen soittamana.
-
Mun mielestä nuo Brouwerin kitatakonsertot toimii. Tuolla levyllä on Toronto-konsertto joka on mun mielestä paras. Brouwerin tyyli säveltää kitaralle sopii mun mielestä erittäin hyvin konserttoon.
Ostin tuon levyn amazonista 0.06 punnalla.
-
En suostu soittamaan kuin täydellistä musiikkia. Virheet eivät kuulu musiikkiin, kuten eivät elämäänkään.
Jos olet tosissasi sinulla on paljon oppimista niin musasta kuin elämästä.
Epätäydellisyys on usein parasta täydellisyyttä.
Mietihän miksi jotkut Robert Johnson, Skip James, Son House, Lady Day, Miles etc kuulostavat niin hienoilta.
Suosittelen ihan oikeasti kuuntelemaan alkuperäisiä mustia blues- ja jazzartisteja noiden valkoisten kitaranvinguttajien sijaan.
Parhaimmillaan joku Clapton (Bluesbreakers, Yardbirds, Cream) teki toki komeita juttuja.
-
Aivyy, tsekkaas ny kuitenkin toi AE:n linkki.
Sinut on troolattu.
-
Onko Aurajoen itsevaltias tulossa vanhaksi?
-
Semmosta sattuu.
Mikäs siinä.
-
Kävin tossa ivymanin ikäisten gubbejen kanssa kokeilemassa, että osattaisko vielä soittaa. Osaattiin me.. kai. Isäukko basson varressa dominoimassa äänimaisemaa.
http://soundcloud.com/aleksi-enqvist/messin-with-the-kid
http://soundcloud.com/aleksi-enqvist/born-under-bad-sign
http://soundcloud.com/aleksi-enqvist/mississippi-queen
-
Nyt on pitkästä aika tullut soiteltua vähän enemmän. Puhdistin ykköskitaran, öljysin otelaudan ja vaihdoin uudet kielet.
Tämä olisi oikeammin sopinut Kaunis elämä taikka Mitä kaunista tai tyylikästä näit tänään? aiheiden alle. Jenkkikitaramiehet gonna hate ;)
(http://i2.aijaa.com/b/00010/10773275.jpg)
-
Kaunishan tuo on - Ipaneesiksi.
Pitäis just omaa Stratoa vähän tuunailla. Tallaan humpparia, puolituskytkintä, nauhojen uusintaa etc.. perhana kun vaatteet vei tänkin budjetin.
Sanonpa nyt että tuli löydettyä parhaita kitarasoundeja just todella yksinkertaisella signaaliketjulla: Tele, Rangemaster klooni, wanha Vox. Mehevä, röyhkeä, iskevä, helvetin hyvä.
-
^Eikö ole vähän turhan isoa remppaa pistää humppari Stratoon, johon sellaista ei ole tarkoitettu? Ellet sitten Hot Rails -mallista ajatellut. Voihan sitä sitten vedellä toki Iron Maidenia ;)
(http://cdn.seymourduncan.com/images/products/electric/stratocaster/SHR-1.jpg)
-
^Joo siis ei tietenkään ole tarkotus lähtee röytämään. Jotain ykskelasen kokoista PAF-tyylistä mikkiä haussa. Duncanin pikku '59 aika vahva ehdokas tällä hetkellä.
-
Röytäminen kuulostaa ihan mnet-termiltä joten taitaa olla tuttu paikka ;)
Saako noissa Duncanin Hot Railseissa ja vastaavissa vedettävällä potikalla puolitettua mikin? Se olisi vähän kuin best of both worlds -ratkaisu.
-
its bootiful
e. pekka
-
Ei hitto, kohta tarvitaan rölö- sekä dadaketjut...
-
Keikaridada oliskin jotain. Rölöm.
E: Ja mun muistaakseni Hot Railsissa on tarvittavat piuhat puolitukseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että puolitettu humppari on todella usein normi yksikelaista hiljaisempi. Mutta saa sillä kyllä yksikelasen meininkiä.
-
Corella oikeen tyylikäs PGM, niin se vaan on että ehdat tilukepit tulee ilman whammy baria.
Itse sähkistelen Iban 540R:llä, mutta suuren Gypsy Swing innostuksen myötä allaoleva Cigano saa tällä hetkellä huomattavasti enemmän huomiota.
(http://i1258.photobucket.com/albums/ii534/Rapidout/IMG_0994.jpg)
-
Radius on muuten hieno vanhempi peli sekin, eikös tuo R ole juuri sellainen?
(http://www.ashbass.com/Ibanez/Guitars/540r-radius.jpg)
Itse en vaan jaksanut pitää floikkatalloja säädöissä ja vireessä ja virityksen muuttaminen oli todella suuritöistä. Kyllähän kiinteällä tallalla saa kielikorkeudenkin hienosäädettyä paljon tarkemmin.
-
Radius on muuten hieno vanhempi peli sekin, eikös tuo R ole juuri sellainen?
Itse en vaan jaksanut pitää floikkatalloja säädöissä ja vireessä ja virityksen muuttaminen oli todella suuritöistä. Kyllähän kiinteällä tallalla saa kielikorkeudenkin hienosäädettyä paljon tarkemmin.
Aiempi omistaja oli tehny pientä customointia mm. mikkien suhteen, mutta sama kepakkohan tuo toki on. Satch taisi vastaavaa käyttää joskus muinoin ennenkuin sai oman sarjansa. Olen blokannut floikan mainitsemistasi syistä.
(http://i1258.photobucket.com/albums/ii534/Rapidout/IMG_1032.jpg)
-
Nyt pitää oikeastaan pistää jäitä hattuun. GAS ei ole vaivannut vuosikausiin mutta tässä on kyllä potentiaalia sille, että kohta olen Levytukussa testailemassa Iboja.
Steve Vailla on näköjään uusi Jem, joka on osiensa puolesta kuin ns. oikeat Jemit mutta hintaa vain runsas kolmannes. Selittyy tietty Indonesiassa valmistamisella mutta jos nyt floikkakitaraa etsisin, olisi tämä maailman ehkä rumankauneimman värinen kitara pakko käydä kokeilemassa. Kaulaprofiili ei ole tosin Jem vaan se kapeampi Wizard:
(http://www.ibanez.co.jp/products/images/eg2012/JEM70V_SFG_1P_01.png)
-
Itse olen kuolaillut Fenderin La Cabronita Telen perään jo pitkään. Olis unelmakeppi likaseen slidebluesiin ja rajuun rokkaamiseen. Kaulamikki on ihan turha juttu.
(http://i5.photobucket.com/albums/y175/ogeskimo/1-2.jpg)
Telecaster Deluxe olis myös jees.
(http://www.vintage-guitars.se/1974_Fender_Telecaster_Deluxe_559834.jpg)
-
No samalla vaivalla ja melkein samalla hinnalla siinä se kaulamikki menisi. Niin kauan kun ei ole loputonta budjettia ja roudareita, ei pieni monipuolisuus haittaa. Paitsi jos on pakko olla niinkuin COB:n Alexi ;)
-
Tottahan tuo on, mutta yhdellä mikillä ulkonäkö on paljon räyhäkkäämpi. Ja kun kitaran hankinta on pelkän päiväunen tasolla, niin..
Onneks kaikki Alexit ei oo laihoja.
-
Pakkohan nämä on tänne laittaa:
(http://i11.aijaa.com/b/00691/10910757.jpg)
(http://i1.aijaa.com/b/00884/10910758.jpg)
Kitara on merkistä ja ulkoisesta vaikutelmasta huolimatta tuon PGM:n täydellinen vastakohta. Mahonkirunko painaa kuin synti kun en ole Les Paulia omistanut varmaan viiteentoista vuoteen. Läpi rungon menevä kaula ainakin tuntuisi lisäävän soinnin pituutta huomattavasti tai sitten se on paksumpien kielien luomaa harhaa. Oikeastaan optimi olisi jos tässä olisi kiinteä Gotoh ja Lo Pro Edge puolestaan pulttikaulaisessa ja lehmusrunkoisessa kitarassa. Tätä kun soittaa pienen lämpimän tweedityyppisen särön läpi ei tarvitse edes leikkiä olevansa nopea.
-
Kampi on kyllä aika turhake ja erityisesti kelluva talla tekee kitarasta säätöpainajaisen.
-
Nostellaanpas tämä.
Itse tulee pääasiassa lauleltua ja soiteltua kitaraa ja läskibassoa, rummut ja sähköbasso kulkee kohtuullisesti, piano välttävästi. Kitarakamoina tällä hetkellä Gretsch 6120, Gibson Melody Maker ja Tokai LS-75, vahvaimena pleksimarsu. Läskibasson virkaa ajaa Thomannin halpis, yllättävän pätevä peli rockabilly-läpsytykseen.
Omat musiikilliset kiinnostukset liikkuu lähinnä akselilla punkrock/psychobilly/ska. Vuosien varrella on tullut soiteltua vaikka minkälaisissa virityksissä tanssimusiikista lähtien, nyt on pari vuotta mennyt punkrokkia Stereoidsissa rämpytellessä. Viime vuonna taidettiin tehdä joku n. 25 keikkaa + omat soolokeikat, tänä vuonna keskitytty lähinnä uuden julkaisun pihalle työntämiseen. Edellisestä EP:stä on aikaa jo kohta pari vuotta, joten korkea aika olisi saada uutta matskua esille.
Tuossapa eräs biisi parin vuoden takaa: http://www.youtube.com/watch?v=F6PW4cP8tms (http://www.youtube.com/watch?v=F6PW4cP8tms)
-
Parin vuoden tauon jälkeen olen taas soitellut akustista.
Juuri nyt harjoittelen osaa (1. sonetti) Buxtehuden Membra Jesu Nostri sarjan kantaatista Ad pectus.
En ole pahemmin klassista soittanut, mutta eiköhän tämä tästä!
-
Olen harrastanut musisointia omaksi huvikseni ja muiden kiusaksi ala-asteelta lähtien. Aloitin harmonikalla, tosin nykyään soitan enemmän kitaraa ja bassoa lähinnä asuntotilanteen vuoksi. Elokuun alussa on tiedossa hääkeikka, ja on mukava päästä soittamaan elävää musiikkia taas vaihteeksi. Vapaa-ajalla tulee treenattua paljon jazzin soittoa vaihtelevalla menestyksellä, mutta se on osoittautunut niin palkitsevaksi hommaksi etten malta luovuttaa. Musisointi on sen verran hieno harrastus, että suosittelen sitä muillekin. Olen huomannut että moni on soitellut nuorempana, mutta soittoharrastus on jäänyt vuosien varrella jostain syystä.
Edit:
Telecasterin kaveriksi olisi kiva saada joko Jazzmaster tai Jaguar.
[spoiler](http://farm3.static.flickr.com/2709/4096773922_1d48e95201_b.jpg)
[/spoiler]
[spoiler](http://filtermagazine.com/images/uploads/JohnnyMarrGuitar.jpg)[/spoiler]
-
Parin vuoden tauon jälkeen olen taas soitellut akustista.
Juuri nyt harjoittelen osaa (1. sonetti) Buxtehuden Membra Jesu Nostri sarjan kantaatista Ad pectus.
En ole pahemmin klassista soittanut, mutta eiköhän tämä tästä!
Soitat siis akustista kitaraa? Tämäpä mielenkiintoinen teosvalinta, sehän on kirkkokantaattien sarja, joka on alunperin sävelletty soitinryhmälle (varmaankin viuluille ja basso continuolle) ja kuorolle. Tuo sonetti lienee instrumentaalikappale ja näköjään soi hyvin myös soolokitaralla.
-
Klarinetti oli ykkössoitin, nykyisin rummut ja sivussa kitara sekä basso (itseni säestämistä varten).
Tietotekniikka on tuonut äärettömän sammion tukea josta ammentaa ja kyllä laitteistossakin Alesis IO Dock + iPad korvaa studion mukavasti.
-
Laajensin muusikkouttani viikonloppuna tämmäämällä kansanmusiikkiorkesterissa harmoonilla. Kivaa!
Nonni, tämä oli 1000. viesti.
-
Harmooni - kertakaikkisen mainio soitin! Kuulostaa kansanmusiikin lisäksi hyvältä myös pop-yhteydessä...
-
Harmooni - kertakaikkisen mainio soitin! Kuulostaa kansanmusiikin lisäksi hyvältä myös pop-yhteydessä...
Pop-yhtyessä!? Enpä ole kuullutkaan. Löytyykö Youtubesta?
Harmoonilla on myös historiaa kirkollisena soittimena, enkä tarkoita vain lapsuuteni kansakoulun aamuhartauksia: ainakin 1800-luvun lopulla Ranskassa sävellettiin pieniä liturgisia urkusävellyksiä harmoonille, joka ilmeisesti toimi kirkoissa kakkosurkuina. Minulla on niitä pari vihkoa, vain jokusen olen soittanut.
Jaa, onko virallinen nimi yhdellä o-kirjaimella, harmoni? Kansanmusiikkipuolella näytetään käytettävän kahta oo-ta.
-
Kokeiles soittaa tangoa, "alkuperäistä", Piazzolaa tjmv?
-
Oma soittoharrastukseni lopahti tässä tänään kun myin lähes kaikki kamat pois. Ekonomistina en vaan voinut katsella niin paljon sidottua pääomaa tuottamattomassa olotilassa.
btw ei co-rella tai muilla guruilla olisi tarvetta tuliterälle Whammy 4:lle, jos on ni yv vaan
-
Sori, mullakin (varusteet)/(soittotaito ja -määrä) -yhtälö antaa aivan liian kovan lukeman. Muutenkin oma trendi on enemmän tuonne laulupuolelle missä onneksi selviää vähemmillä kamoilla. Whammy on kyllä jännä mutta mitä sillä soittaa? Vai:n Touching Tongues tulee lähinnä mieleen.
-
no ei paljon mitään oikeestaan
-
Rumpuja on tullu hakattua 10-vuotiaasta asti. Viimeaikoina ei oo tosin paljoa tullu soiteltua.