Keikarin foorumi

Kyllä se tosiaan noin tahtoo olla. Vaikea on nykyisillä hinnoilla enää perustella kello-ostoksia itselleen. Varsinkin, kun samasta kellosta, joka kymmenisen vuotta sitten maksoi pari tuhatta, pitäisikin nyt pulittaa 5-6K€. Omaa innostusta laski myös sikäli huono tuuri, että omistamistani kelloista juuri yleisesti arvostetuimmat sattuivat olemaan niitä, joiden kanssa on ollut "murheita"... Pois lukien Submariner. Se pelitti kyllä hienosti sen ajan mitä se minulla oli. Tosin siihen aikaan Rolexin rannekkeet olivat paljon huonompia mitä nykyään. Siihen aikaan ne olivat vielä niitä "heliseviä" ja lukot olivat vain prässättyä pelliä... Mutta sitten Omegan Speedmaster Professional kävi kolmesti takuuhuollossa ennen kuin alkoi toimimaan niin kuin kuuluu. Myös IWC kävi kolmesti "omaan piikkiin" huollossa ennen kuin sen reistailu loppui. Toki ymmärrän sen, että hienomekaanisissa laitteissa voi joskus olla jotain, mutta kyllä se pieni pettymys oli kaiken kaikkiaan. Kun miettii kuinka hienosti esim. Valjoux- koneella oleva Certina on pelittänyt minulla jo 8 vuotta, vaikka ei paini arvostuksessa eikä varsinkaan hintaluokassa lähellekään samassa sarjassa Omegan tai IWC:n kanssa. Ja jos näitä kolmea edellä mainittua vertailee objektiivisesti rinnakkain, ei Certina häviä esim. viimeistelyssä juurikaan... Tai ei ainakaan moninkertaisen hintaeron vertaa, se on varma. Toki IWC:n hintaa voitaneen selittää rattrapantella, ja sen hyväksyn nippanappa, koska kyseessä on kuitenkin varsin hieno ja suht' harvinainen komplikaatio. Kolmeviisarisesta perusautomaatista en kuuna kullan valkeana pulittaisi moista hintaa, vaikka olisi mikä in-house tai manufacture...

Viisaita sanoja niin Laurentiukselta kuin myös Arskalta.

Tosiaan niissä minun viesteissäni ei ollut mitään asiatonta tai painokelvotonta. Minulle tuli vain pienessä viskihuuruissa (oli halpaa blendiä) suunnaton "itseinho" siitä, että olenko tavaroilla leuhkiva ääliö... Ensimmäinen viesti käsitteli ostamaani kelloa ja toinen viestini purnausta juuri nykyisistä hinnoista ja kellokulttuurin painottumista enemmän brändeihin kuin tekniikkaan tai innovaatioihin.

Olen Arskan kanssa samaa mieltä, että myös oma innostukseni on hiipunut huomattavasti kymmenen vuoden takaisesta. Vaikka pari aikarautaa onkin tullut hankittua lyhyen ajan sisällä, on noista aiheutunut huomattavaa "ostokrapulan" tunnetta. Siitäkin huolimatta, vaikkei kumpikaan hankinnoista ole ollut ns. luksusbrändien tuotteita.

Purnasin tuolloin yöllä myös sitä, kuinka mielikuvien vietävissä olen loppujen lopuksi itsekin.

.........

Kyllähän vihreä on monikäyttöisyydessään hyvä väri, kun vain sävy sattuu kohdilleen. Olen ihmetellyt jo vuosia vihreiden taulujen vähäistä määrää valmistajilla.

Toki on muistettava, että Euroopankin alueella on vallinnut useita heraldisia käytäntöjä ja ihanteita, joissa on ollut (ja edelleen on) useita tapoja käyttää värejä. Yhteistä kuitenkin on, että "taistelukenttäluettavuus" tulisi toteutua pitkältä matkalta ja lähempää voi sitten tarkastaa, että mitäs perheen haaraa se jolppi tässä nyt edustaakaan.

Omissani menen värillä, metallilla ja tehostemetallilla.

Ihan hyvää heraldiikkaa ovat myös eläinten "varukset" (hampaat, kynnet). Esimerkiksi hopeisella kentällä musta sudenpää, varukset punaiset menee oikein hyvin.

Totta kyllä. Ja maiden väliset erot ja käytänteet poikkeavat toisistaan aika paljonkin. Hyvin kirjoitettu.

Tässä aikani kuluksi voisi muutaman sanan aiheesta naputella, jos vaikka jotakuta se sattuisi kiinnostamaan...

Eli kaikkihan lähtee siitä, että jokaisella on Suomessa oikeus vaakunaan. Se ei ole aateliston, tai jonkin valtiollisen- tahi kunnallisen instituution tai organisaation yksinoikeus, kuten kovin usein hieman harmillisesti luullaan. Toki edellä mainitut ovat ne eittämättä kuuluisaksi vuosisatojen saatossa tehneet. Yksittäisestä henkilöstä puhuttaessa vaakuna on yleensä joko henkilö- tai sukuvaakuna.

Vaakunan keskeisin, määräävä ja tärkein osa on heraldisien sääntöjen puitteissa laadittu vaakunaselitys. Voi tulla monelle yllätyksenä, mutta lopullinen kuva eli silmin nähtävä vaakuna on itse asiassa vain sen sillä kerralla piirtäneen näkemys vaakunaselityksen perusteella. Eli toisin sanoen, selityksen on oltava heraldisesti niin yksiselitteinen, että kuka tahansa heraldiikkaan perehtynyt piirtäjä tai taiteilija onnistuu piirtämään sen oikein pelkän selityksen perusteella näkemättä laisinkaan itse kuvaa. Toki jokaisen piirtäjän käsiala on luonnollisesti erilainen ja kuvan tyylittely annettujen "raamien" sisällä on jokaisella omanlaisensa, se on selvä. Mutta värit, kilven jaot ja tunnukset ovat joka kerta tismalleen samanlaiset, vaikka kuvan piirtäisi joku muu kuin sen ensimmäisen kerran piirtänyt tai vaakunan alunperin suunnitellut henkilö. Ensisijaisesti juuri vaakunaselitys on se, joka rekisteröinnin yhteydessä arkistoidaan ja jonka heraldinen oikeaoppisuus tarkastetaan. Kuva voi olla pelkkä suuntaa antava luonnoskin, eikä tyylipisteitä jaeta. Toki mahdollisimman selkeä kuva voi toimia hyvänä lisäapuna, mutta kovinkaan suuri painoarvo sillä ei missään nimessä ole, vaikka näin usein oletetaan.

Varsinaisen vaakunakuvan tärkein näkyvä osa on puolestaan kilpi. (eli kilpi on se varsinainen vaakuna) Kilpi on myös vaakunan ainoa osa, jota voidaan käyttää yksinään ilman muita osia. Siitä huolimatta ns. täydelliseen vaakunaan kuuluvat kilven lisäksi kypärä, kypäränpeite, lakipunos, sekä kypäränkoriste/ koristeet. Lisäksi tavan kuolevaisten vaakunoissa voi olla kunniamerkki, tunnuslause ja sotahuuto. Aatelisilla ja kuninkaallisilla on lisäksi vielä omat lisukkeensa, kuten esimerkiksi arvokruunu, kilvenkannattajat ja kruunausviitta, mutta niihin en tässä paneudu, vaan keskityn ns. porvarisvaakunoihin.

Kilpi on siis lopullisen vaakunan ydin. Vaakunan suunnittelussa kannattaa näin ollen lähteä siitä ja panostaa siihen kaikkein eniten. Loogisinta on ensiksi päättää vaakunan, eli kilven värit, eli tinktuurit. Toisen väreistä on oltava metalli, eli joko kulta tai hopea. Varsinaisia värejä kahden metallin lisäksi Suomessa on käytössä neljä+1. Punainen, sininen, vihreä ja musta. Viidentenä värinä erityiskäyttöön tarkoitettu ja poikkeusluvalla käytettävä purppura. Ihannevaakunassa värejä on vain kaksi, eli metalli+väri. Kolmaskin väri voi siinä hyvin perustelluin syin olla, mutta neljäs väri on lähes poikkeuksetta huonoa heraldiikkaa, eikä sitä hyväksytä. Varsinaiseksi väriksi ei kuitenkaan lasketa esim. tunnuksina käytettyjen eläimien tai vaikkapa kasvien varuksia, kuten eläimen silmiä, sonnin nenärengasta, pässin sukuelimiä, tai vaikkapa kasvin kukintoa tai esimerkkinä oksasta versovaa tammenterhoa.

Vaakunan eli kilven värit voidaan valita esimerkiksi oman kotiseudun maakuntavärien perusteella, kuten itse tein. Tai ne voidaan valita vaikkapa nykyisen asuinpaikan perusteella. Tai sitten voidaan vain valita värit, joista yksinkertaisesti pitää. Kunhan toinen väreistä on se äsken mainittu metalli, eli joko kulta tai hopea. Näin ollen, Suomessa käytössä olevat heraldiset värit ovat kaikki vapaasti valittavissa, pois lukien se purppura.

Kypärän malli on aina sama. Meillä tavallisilla kuolevaisilla se on malliltaan pistokypärä. Joskus se mainitaan vaakunaselityksessä, mutta se ei ole välttämätöntä tai tarpeellista.

Kypäränpeite mukailee itse vaakunan värejä. Useimmiten niin, että päällinen on väriä ja vuoripuoli metallia. Kypäränpeitteen muotoa, kokoa ja mallia ei tule koskaan mainita, eikä sitä tarvitsekaan. Sillä se on aina kulloinkin vaakunan piirtäneen taiteilijan näkemys. Toki tiettyjen raamien sisällä sekin.

Lakipunos kypärän päällä (kannattelee kypäränkoristetta) mukailee vaakunan värejä vuorotellen niitä. Se mikä on tärkeä muistettava, on muistisääntö siitä että vaakunan vasen ja oikea on käänteinen, eli ikään kuin itse olisimme kilven takana niin kuin ritari taisteluun valmistautuessa konsanaan.

Kypäränkoriste/ koristeet on toinen täydelliseen vaakunaan vapaasti valittava heraldinen tunnus kilvellä olevan tunnuksen lisäksi. Se voi myös toistaa kilven tunnuksen, tai olla jotain aivan muuta. Tämä on kuitenkin kilpeen verrattuna aina toissijainen. Kypäränkoristetta ei voi käyttää koskaan yksin itsenäisenä vaakunan osana, kuten pelkkää kilpeä voi. Heraldisien sääntöjen rajoissa mielikuvitusta voi käyttää hyvinkin laajasti kypäränkoristeen osalta.
Näin esimerkkinä mainittakoot, että omassa hiljattain valmistuneessa vaakunaesityksessäni itse kilpi kertoo minun nimeni, syntymäkasteeni, sekä synnyinmaakuntani. Kypäränkoriste puolestaan kertoo molempien vanhempieni sukujen tarinaa 1930- luvulta lähtien, sekä samalla tunnuksella, onnekkaana sattumana tässä tapauksessa oman työurani parikymppisestä lähtien aina tähän päivään saakka katkeamattomana.

Summa summarum... Vaakunan suunnittelu on mielenkiintoista, haastavaa, jopa erittäin hauskaa. Aiheen ja värit voi valita heraldisien sääntöjen puitteissa vapaasti. Se voi kertoa sinusta tai suvustasi eri asioita, tai sitten vain käytät niitä heraldisia värejä ja tunnuksia joista satut pitämään eniten.
Omalla kohdallani on käynyt sikäli hyvä tuuri, että vaakunaesityksessäni olevilla kolmella tunnuksella (joista kilvellä vain yksi) ja valitsemillani väreillä minun on ollut mahdollista tehdä lähes "puhuva" vaakuna, joka kertoo minusta ja kummankin puolen suvusta käytännössä kaiken oleellisimman, aina historiasta nykyhetkeen saakka viimeisen vajaan sadan vuoden ajalta. Oikeastaan harrastukset ovat ainoita asioita, joita en edes yrittänyt lähteä ymppäämään vaakunaan. Se ei olisi nimittäin onnistunut enää mitenkään heraldiikan säännöin ja varsinkaan tavoiteltaessa ns. vaakunaihannetta.

Tuossapa hyvin, hyvin typistetty katsaus heraldiikan perusteiden ja vaakunan suunnittelun alkeisiin.

Kiinnostuneille ensiavuksi löytyy jo paljon enemmän lisätietoa täältä: https://www.heraldica.fi/fi/ 

 

 

Nostellaanpa tätäkin "ikivanhaa" (nykymittapuulla kai) aihetta ylös. Vihdoin ja viimein olisi oma vaakunaesitys valmis ja se lähtikin tuossa viime viikolla eteenpäin. Projekti oli "suunnittelupöydälläni" kaksi vuotta. En toki aktiivisesti miettinyt ja suunnitellut koko tuota aikaa, vaan se painui taka-alalle, koska törmäsin suunnittelussa käytännön ongelmaan, johonka vihdoin ja viimein löysin kaksikin mielestäni hyvää ratkaisua. Toisen niistä keksi kylläkin ihan "virallinen" heraldinen taiteilija.

On muuten sitten todella haastavaa touhua, varsinkin kun heraldiikan tiukat säännöt tulevat hyvin helposti vastaan. Mutta toisaalta, se kyllä ohjaa suunnittelua hyvään ja selkeään suuntaan.

"Harmaita hiuksia" aiheutti lähinnä oma tavoite saada aikaiseksi, ei ainoastaan heraldisesti oikeaoppinen ja tietenkin hyväksyttävä henkilövaakuna, vaan myös ns. absoluuttisen ihanteen täyttävä vaakuna. Eli sehän heraldiikan sääntöjen mukaan on; vain kaksi väriä (metalli+väri) ja vain yksi tunnus kilvellä. Toki hienoja vaakunoita on vaikka kuinka paljon, joissa kilvellä on useampia tunnuksia ja jopa värejäkin enemmän kuin kaksi, mutta itse halusin pitää johtoajatuksena vähemmän on enemmän- ajattelun ja tavoitella tuota ns. vaakunaihannetta. Kilven (eli varsinaisen vaakunan) tunnus, sekä kypäränkoristeet kyllä olivat päätettynä jo suunnittelun alkumetreillä, heti kun olin perehtynyt heraldiikan perussääntöihin ja yleisimpiin Suomessa käytettyihin ja hyväksyttyihin tunnuksiin. Suurimmaksi haasteeksi nousi se, että samaa tunnusta oli jo aikaisemmin yhdessä vaakunassa käytetty samaan tapaan, eli vain yhtenä isona tunnuksena kilvellä. Pian heraldiikan säännöistä selvisi, että pelkkä vaakunan väriero ei ole yksin riittävä eroavaisuus.
Niinpä homma hautautui taka-alalle lähes kahden vuoden ajaksi. Koska tuo kyseinen tunnus oli kuitenkin se, jonka ehdottomasti halusin kilpeen, tuntui että umpikujassa ollaan, varsinkin kun en halunnut tuoda kilvelle yhtään lisätunnusta.

Mutta voi kuinka helppo ratkaisu tuohon lopulta olikin löytää. Tämä mainitsemani heraldinen taiteilija ratkaisi ongelmani parin minuutin puhelun jälkeen. Tämän lisäksi kävin vielä uudestaan lainaamassa paikallisesta kirjastosta kaiken kirjallisuuden liittyen suomalaiseen heraldiikkaan, mitä vain pienen kunnan kirjastosta lainattavissa oli. Sieltä löytyi myös yksi ja mielestäni erinomainen lisäkonsti erottaa oma vaakuna jo olemassa olevista vielä hieman enemmän. Jopa niin, että tunnukseen tuli rakenteellinen ero muihin samankaltaisiin verrattuna. Kypäränkoristeiden kanssa ei haasteita ollut missään vaiheessa, vaan alusta saakka sinne haluamani kaksi tunnusta olivat täysin "vapaata riistaa" käytön suhteen, joskin niistä toisen suhteen oli silti kaikkein eniten "nikottelua" heraldisen seuran toimesta, vaikkakin molemmat tunnuksista ovat varmasti vanhimpia ja hyvin kuuluisia tunnuksia itsenäisen Suomen heraldiikassa. (vaikka näiden kypärän koristeiden suhteenhan ei säännöt edes aivan yhtä tiukkoja ole kuin kilven) En avaa tuota "nikottelua" aiheuttanutta kypäränkoristetta tässä vaiheessa enempää kuin toteamalla sen, että meidän ylivoimainen ykkösheraldikkomme ja kansallistaiteilijamme itse Akseli Gallen-Kallela käytti sitä töissään todella paljon.
Mutta, mutta... Näin esitys eteenpäin lähti ja saavutin myöskin tavoitteeni sen suhteen, että lähetän sen hyväksyttäväksi ja rekisteröitäväksi vain, jos pystyn luomaan heraldisesti ns. ihannevaakunan. Pienen avun jälkeen se lopulta onnistui. Mikä parasta, tunnukset ja värit eivät ole ns. "hatusta" vedettyjä, vaan todella kertovat nimeni, mikä olen, mistä tulen ja mikä on sekä molempien puolien sukuni että oma historiani.

Englanniksi on tuo hauska sanonta pet peeve. Varmaan suomenkielinen vastine olisi joku lempiärsytyksen aihe, joka tapauksessa klassisen tyylin saralla yksi noista on minulle tweed, jota käytetään toimistolla tai muodollisessa tilaisuudessa. Se ei vaan toimi, koska kangas on monivärinen, karhea ja epätasainen - siis kaikkea muuta kuin edustuskangas. Suru kyllä, tweeditakkia näkee ihan Styleforumin päivän asu -ketjussa sun muualla eli se on arkea Atlantin takana myös toimistoissa.

Elätköhän sinä Ville hieman haavemaailmassa? Kun ihmisien nykypukeutumista katsoo, niin jo tweedinkin niskaan vetäminen on tavallisissa konttoreissa jo ylilyönti verrattuna valtavirtaan. Ei siinä mitään, kyllä minäkin tykkäisin että ihmiset kulkisivat enemmän puvuissa, mutta se nyt ei vaan ole enää todellisuutta. Toisekseen, miksi tavallisessa työssä pitäisi yleensä pukeutua lähes juhlavaatteisiin? Tavallinen toimistotyö on aika kaukana minkään sortin edustamisesta.