Keikarin foorumi

Kiitoksia herrat vinkeistä. Sauma ei tullut aluksi lainkaan mieleen, koska olin sijoittanut mielessäni sen sinne mittavaateosastolle. Vaikka olenhan minä siellä Smedleyn neuleita käynyt sovittamassa.

Taitaa kuitenkin olla niin, että päädyn lopulta H&M-pukuun, joka istuu varsin hyvin. Housut hieman kiristävät reidestä istuessa, mutta eivät ne sentään ole Brothers-tason pillit. Luulen, että ongelma ei ole suuri ja saattaa ratketa kokonaan, jos housut venyvät tai painonpudotus jatkuu. Värin tummuudesta oli yllättävän vaikea sanoa liikkeessäkään mitään, kiitos kirkkaiden loisteputkivalojen ja hämärän pukukopin. Paljon tummempi kuin omistamani laivastonsiniset, kuitenkin.

Hinta siis ratkaisi tällä erää, olisi tuntunut typerältä jättää edullinen mutta varsin istuva täysvillainen puku hankkimatta. Sitten kun kokemusta on enemmän, niin harkitsen kolmiosaisen hankintaa.

PS. H&M:ssä ei sitten tällä hetkellä ole enää kyseisiä puvuntakkeja, vaan ne täytyy tilata netistä.

Olisikohan CT Hattonista mihinkään?

Kävin kokeilemassa Sebagoja, mutta kantapää ei pysynyt paikoillaan.

Yritänpä kääntää ketjun huomion hetkeksi pois korkokengistä, kaikille sellaiset kun eivät sovi työhön eikä tyyliinkään.

Pidän siroista tanssikengän näköisistä naisten kengistä korkeintaan hyvin maltillisella korolla. J. Crew'n Eddie-oxford naisille:



Liekö tuo Blake-ommel? En ole oikein nähnyt missään muualla järkihintaisia Blake-kenkiä naisille. Blake-ommeltu crepe-pohjainen saddle shoe voisi olla myös kova sana.

Tämän tanhukengän kanssa on varmasti vaikeampi onnistua, mutta uskon sen olevan mahdollista:


Jos isänmaallisella linjalla jatketaan, niin pakkassäillä huopikkaat pitävät jalan kuivana parhaiten ylivoimaisen hengittävyyden ansiosta. Primawoolilla on paljon erilaisia malleja:


Rakenteesta en tiedä. Tiedä vaikka joku huopikasvalmistaja käyttäisi Kuomista tuttua tapaa valaa pohja liimaamisen sijaan. Nämähän eivät toki ole enää siron elegantteja, vaan huopikkaat jalassa ilmaisee sitä, että osaa pukeutua sään mukaisesti. Minusta crepe sopisi paremmin pohjaksi; harmi vain, että en ole nähnyt crepe-pohjaisia huopikkaita myytävän.

Kumisaappaissa sen sijaan voi olla ripaus eleganssia, näissä tosin myös muotidesignia:


Ariat valmistaa perinteisiä englantilaistyylisiä full grain -ratsastussaappaita ilman kummempaa merkkilisää. Näitä saattaa saada Suomen ratsastusliikkeistäkin. Harmillisesti useisiin nilkkureihin on lisätty sporttisia yksityiskohtia (ei kuvissa).


Jotenkin metsäistä henkeä Clarksilta syksystä talveen, tosin ilmeisesti liimattuna. Pidän, mutta en tiedä miksi. Ehkä tuo rusetti ja keskeltä halkaistu design tuovat tarpeellisen naisellisuuden muuten hieman kumisaapasmaiseen näköiseen kenkään, ja kokonaisuus toimii mokkana hyvin:

Varsin kaunis Mozartin sävellys on erään pianokonserton hidas osa, jota on kuulemma käytetty filmissä nimeltä Elvira Madigan ja saanut siitä kutsumanimensä - en ole kyseistä rainaa nähnyt. Sen sijaan olen nähnyt Amadeus-filmin, joka on hieno pätkä, vaikka ilmeisesti Mozartin ja Salierin suhde ei oikeasti ollut tuollainen?

Tuo on kyllä varmasti kauneimpia koskaan tehtyjä pianokonserttoja. Toisin kuin suosituissa Chopinin ja Rahmaninovin kaltaisten pianovirtuoosien konsertoissa, jokainen ääni tuntuu todella olevan tasapainossa keskenään.

Haydnin sivuuttaminen jäi kaivelemaan sen verran, että mainittakoon esim. jousikvartetto op. 20 no. 5 f-mollissa, jossa säveltäjä näyttää hilpeää viihdemusiikkia säveltäneille aikalaisilleen, että pinnalta yksinkertaisen musiikin ei tarvitse olla pinnallista. Buchenberger-kvartetti tulkitsee.

Haydn on myös hyvä esimerkki muutoksesta, jossa barokin enimmäkseen tanssittava musiikki vaihtui enimmäkseen keskustelevaksi musiikiksi. Kun ottaa huomioon kuinka monimutkaisia keskiaikaisen kansanmusiikin rytmit saattoivat parhaimmillaan olla, niin ehkäpä vetävät rytmit jäivät hieman turhankin pitkäksi aikaa musiikissa taka-alalle.

Klassinen aikakausi tai klassismin aikakausi musiikissa syntyi, kun barokkiin kyllästyttiin. Rikkaat halusivat liukuhihnalta kamarimusiikkia jokaisiin kissanristäisiin, mutta toisaalta myös suuria kokoonpanoja alkoi löytyä maalliseen musiikkiin. Musiikki keveni ja raskaat moniääniset tekstuurit korvattiin selkeällä melodialla ja soinnuilla. Selkeyttä, muodon järjestelmällisyyttä ja hillityn eleganttia yksinkertaisuutta arvostettiin. Fortepiano keksittiin, ja sävellyksiin merkittiin entistä enemmän dynamiikan vaihtelua. Tunnelmaa voitiin vaihtaa useaan otteeseen kappaleen aikana.

Joseph Haydn ja Carl Philipp Emanuel Bach (yksi Johann Sebastianin siittämistä kahdestakymmenestä lapsesta) olivat ehkä tyylillisen muutoksen tärkeimmät voimat. Heidän musiikistaan minulla on valitettavan hatara käsitys, vaikka olenkin sitä toki kuullut etenkin konserteissa. Tiedän, että Haydnin jousikvartettoja (esim. 20, 33, 50, 76) arvostetaan korkealle, mutta yhden-kahden kuuntelukerran jälkeen ne eivät ole jääneet minulle mieleen. Molemmat herrat olivat myös merkittäviä sinfonioiden säveltäjiä. Joku voi kenties esitellä ainakin Haydnin minua paremmin.

Wolgang Amadeus Mozart lienee klassismin Bach eli kulminaatiopiste: parhaimmillaan Mozartin elegantti keveys on feminiinisintä tuntemaani musiikkia. Oma suosikkiesimerkkini on pianosonaatti op. 12, jossa etenkin keskimmäinen osa on mielettömän kaunis; tältä levyltä löytyy yksi tulkinta. Eine kleine Nachtmusik on klassikko jousille, ja myöhäiset pianokonsertot ja sinfoniat ovat arvostettuja; tässä eräs levy. Mainio esittely säveltäjään voisi olla Amadeus-elokuva, jonka lopun klassismille epätyypillisen jylhästi soiva Requiem on jäänyt hyvin mieleen. (Juoni elokuvassa on täysin sepitetty.) Klassismin musiikki sopii hyvin draamaan sekoitettuna, ja olen siinä uskossa, että Mozartin oopperat ovat kaikkein suosituimpia.

Ludwig van Beethoven oli säveltäjä, joka lopetti klassismin estetiikan. Hänen teoksissaan löytyy sitä palavan tunteen ilmaisua, maskuliinisuutta, tulta ja tappuraa, jota aikaisemmin aikakaudella häivähtänyt sturm und drang -tyyli oli jo hieman ennakoinut. Beethovenin kunnianhimoinen, vakava, kompromissiton taiteilijaromanttinen suhtautuminen säveltämiseen tuli kuuluisaksi ja seuranneen romantiikan aikakauden ohjenuoraksi. Selkeys ja järjestys kuuluivat silti Beethovenin tyyliin siinä missä romantikot pitivät orgaanisista tekstuureista. Minulle tämä ero tekee etenkin Beethovenin pianosonaatit hyvin mielenkiintoisiksi, sillä ne ovat yhtä kaukana niin Chopinista kuin Mozartista. Tällä levyllä Ashkenazy soittaa kuuluisimmat Waldsteinia ja Hammerklavieria lukuun ottamatta.

Beethovenin sinfoniat lienevät kaikkein aikojen suosituimmat, ja etenkin 3, 6 ja 9 kuuluvat yleissivistykseen, joista raivoisan terävästi alkava ja oodi ilolle -lauluun päättyvä viimeinen on se kaikkien aikojen sinfoniaksi haukuttu. Sitä on tulkittu kuuroutuneen säveltäjän kunnianosoitukseksi musiikin tuottamalle ilolle. Tässä Karajan-boksi.

Tiedän monen välttelevän klassismin musiikkia (johon Beethoven ei tyylillisesti enää oikein mahdu). No, maskuliinista se ei ainakaan ole, ja kieltämättä ajanjaksolla on tietty liukuhihnapopin vivahde. Musiikilla on kuitenkin paikkansa, jonka oivaltaminen onnistuu seuraavasti: Kuuntele ensin mahdollisimman raskas barokkisuurteos, esim. Kunst der Fuge. Laita sitten vaikkapa yllä mainittu Mozartin pianosonaatti op. 12 soimaan. Kyllä siinä mieli lepää aivan eri tavalla, ja tuntuu että musiikki huolehtii kuulijasta eikä kuulijan tarvitse huolehtia musiikista. Sisältö menee suoraan alitajuntaan ilman ajatustyötä, jota toisaalta voi halutessaan harrastaa nyanssien etsimiseen.

Romantiikan ajalle onkin jo ketju, osa 5 tulee sitten olemaan 1900-luvun alun uusista suuntauksista (ainakin impressionismi ja uusklassismi).

Romantiikan esitteleminen olisikin tuottanut minulle melkoisia vaikeuksia, koska keskeisten säveltäjien määrä on niin huima edellisiin aikakausiin verrattuna. Sen verran lisäisin, että Beethoven oli tärkein säveltäjä romantiikalle: vanha kunnon Ludwig van kun oli esikuva kaikille romantiikan ajan säveltäjille, jotka - kuten sanottua - pyrkivät sydänverensä vuodattamiseen musiikin kautta ilman tarkkoja esteettisiä rajoituksia.

Romantiikka on se, joka todennäköisesti tulee ensimmäisenä mieleen klassisesta musiikista, ja aikakauden musiikki lienee esitetyintä niin konserteissa kun radiossakin. Elokuvamusiikissa käytetään usein enimmäkseen romantiikan ajalle tyypillistä ilmaisua.

Pianomusiikin ystävänä itselleni romantiikkaa edustaa pianovirtuoosi Frédéric Chopin (1810-1849), joka lienee instrumentin suosituin säveltäjä. Useimpien pianistien mielestä myös paras. Monien mielestä hän on yksi runollisimpia säveltäjiä kautta aikojen - hänen teoksensa tavoittavat jatkuvasti tunteita, joille ei löydy sanoja.

Todennäköisesti mikä tahansa Chopin-kokoelma toimii oivana johdatuksena säveltäjän tyyliin, tässä yksi. Jos yksi Chopin-tulkki pitäisi valita ylitse muiden, se voisi olla tuon kokoelman aloittava Martha Argerich. Itse pidän enemmän Chopinin soolopianoteoksista kuin konsertoista.

Raskaamman musiikin ystävät todennäköisesti pitävät ainakin kahdesta yleissivistykseen kuuluvasta Chopinin show-off-teoksesta: vallankumousetydi ja Fantaisie Impromptu Stanislav Buninin esittäminä YouTubessa (nämä täytyy nähdä eikä vain kuunnella).

Romantiikan pianokappaleet ovat edelliseen aikakausiin verrattuna hyvin runsaita - yksinkertaisten sointujen sijaan käytetään hyvin orkesterimaisia tekstuureita, joista on mahdoton erottaa yksittäisiä säveliä.

Nyt kun Kubrickista tuli puhetta, en voi olla mainitsematta Barry Lyndonin teemaa, eli Handelin cembalosarjan no. 11 sarabandea. Andrei Gavrilovin hidas pianotulkinta on mieleeni: http://open.spotify.com/track/7lcOmcMIV5SJ248DRBTHVA

Elokuvaa vartenhan kappaleesta tehtiin hyvin onnistunut ja melko romanttinen orkesteriversio. Muutenkin elokuvassa on mielettömät musiikit.

Täällä ilmoittautuu yksi renessanssimusiikin, ja nimenomaan laulumusiikin ystävä. Olavin mainitsemien säveltäjien lisäksi mm. Eccard ja Tallis kuuluvat suosikkeihini.

Näihin kahteen herraan en olekaan tutustunut. Hyvä hyvä, lisää Spotify-kuunneltavaa ja vieläpä polyfonista kuoromusiikkia.

Kyseessä siis:
http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Tallis
http://en.wikipedia.org/wiki/Johannes_Eccard

Renessanssi - tai sitä vanhemmasta musiikista ei minun levyhyllyyni ole mahtunut muuta kuin Medieval Baebesin tuotanto, joka on pääosin keskiaikaista tai varhaisrenesanssia

Olen myös keskiaikaisen kansanmusiikin ystävä, ja kyllä tuo minuun uppoaa. Muutenkin sovituksen nykyaikaistaminen vaikuttaa toimivan yhä paremmin vanhempaan musiikkiin mentäessä.

Varsinkin klassisen musiikin kanssa täytyy kehua kirjastolaitosta - radiosta kun ei klassisesta saa aivan yhtä hyvää läpileikkausta kuin kevyemmästä musiikista, niin itse olen kirjaston valtavasta lainalevykokoelmasta tutustunut klassiseen musikkiin täysin sokkotestimenetelmällä, niinpä asiantuntemukseni on melkoisen sirpaleista.

Juuri tämän takia Spotify on suuri lahja klassisen musiikin harrastajalle. Ei tarvitse kuunnella sitä mitä radiosta soitetaan tai mitä kirjastosta löytyy, vaan jos jokin kiinnostaa niin se löytyy välittömästi.

Esimerkiksi tässä on hauska Naxoksen kokoelma, jossa on läpileikkaus aina keskiaikaisista rytmeistä seesteiseen myöhäisrenessanssiin: http://open.spotify.com/album/1aPNHZwNf2xLvwqM16r46A

On kyllä mielenkiintoista, että klassinen musiikki jätti keskiajalla yleiset voimakkaat ja monimutkaiset rytmit lähes käyttämättä 1900-luvulle asti. Ymmärrän kyllä että alun perin polyfonisen kirkkolaulun tuli kuulostaa hartaammalta kuin "rahvaan musiikin", mutta olisin kuvitellut että rytmeihin olisi palattu voimakkaammin viimeistään romantiikan aikakaudella.